DanceAction, huippusuosittu tanssitapahtuma valtaa jälleen Helsingin Kulttuuritalon lauantaina 14.11. klo 12-20.30.
Kulttuuritalolla ovat ensiksi vuorossa katselmukset. Illalla klo 19 alkaa DanceAction2009 juhlagaala. Gaalassa esiintyy myös vierailevia artisteja. Tilaisuus sopii koko perheelle. Sekä gaala että katselmukset ovat avoimia, ilmaisia yleisötilaisuuksia.
DanceActionissa ei tunneta rajoja vaan esityksissä liikutaan klassisen tanssin hiotuista tekniikoista etnisen maailman rytmeihin ja aina räjähtävään katutanssin pariin. Jokainen esiintyjä tuo esille oman tanssilajinsa ja kertoo esiintymisellään oman tarinansa.
Aiemmin ainoastaan show- ja discoon keskittyneeseen katselmukseen osallistuu tänä vuonna myös baletin, nykytanssin, jazzin sekä maailmantanssin ja katutanssin harrastajia. Luvassa on tanssijoiden omien sanojen mukaan ”jalanheittoja, spagaatteja, räjähtävää tanssia, metsästyshenkistä ilottelua ja kaikkea mitä olen elämäni aikana tanssista oppinut”.
Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja ja ohjelma www.nuoriso.hel.fi/danceaction

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.