Tamiflu

Suomessa on tehty määräys, että H1N1 tapauksissa käytettävää Tamiflu lääkettä ei vapauteta reseptipakosta, kuten Norjassa on tehty. Yhden ja kahden vuorokauden aikana teho on 90-80 prosenttia. Sen jälkeen vähäinen. Viikonlopun aikana ei mitenkään pysty hankkimaan lääkettä ajoissa, jos muulloinkaan. Syytän viranomaisia tarpeettomien kuolemien aiheuttamisesta byrokratian takia. Vaadin pidätettäviksi vastuulliset henkilöt lukuisista tulevista kuolemista.
6375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

päättäjät haraavat periaatteen vuoksi kaikkea vastaan. Niin myös käsikaupan kipulääkkeiden suhteen, jotka ruotsissa vapautettu ruokakauppoihin ja kioskeihin. Niitä 10-20 kpl burana tms. pakkausten ostajia valvota käytännössä suomenkaan apteekeissa kun pakkauksen saa hyllystä itsepalveluna. Pitää vaan harata vastaan kaiken kehityksessä. Muitakin esimerkkejä löytynee miten maailmalla mennään. Me asutaan takapajulassa.

Äänestä

Reseptipakosta.Tamiflunia saa vain jos apteekkari norjassa katsoo sen aiheelliseksi ja kirjoittaa reseptin jolla sitten saa sen ostaa.Se muuten maksaa 50€ paketti eikä se suomessakaan tule ikinä ilmaiseksi.Juurihan oli tiedotustilaisuus asiasta tv:ssä ja tämän päivän eduskunnan kyselytunnilla käsiteltiin kattavasti tuo asia joten ylen sivuille kuikuileen ennen,kuin puhuu paskaa.

Äänestä

  • Norjassa saa tarvittaessa Tamiflu lääkettä apteekista. Maksan vaikka 1000 euroa hengestäni. Vaan ei saanut pohjoisen tyttö edes Tamifluta, vaan lääkärit lähettivät kuolemaan kotiin. Hengityskoneitakaan ei riitä kaikille!

    Äänestä

  • kaikille lääkettä kirjoitti:

    Norjassa saa tarvittaessa Tamiflu lääkettä apteekista. Maksan vaikka 1000 euroa hengestäni. Vaan ei saanut pohjoisen tyttö edes Tamifluta, vaan lääkärit lähettivät kuolemaan kotiin. Hengityskoneitakaan ei riitä kaikille!

    Asiantuntijan mukaan kahden vuorokauden aikana annettu Tamiflu olisi saattanut pelastaa tytön. Olennainen kysymys on se, miksi sitä ei annettu? Jotta saadaan lausunto tilanteen vaarallisuudesta, on varmaan kulunut monia vuorokausia yli sen rajan, jolloin lääke vielä auttaa. Lisäksi monissa paikoin on perin epäpätevää henkilöstöä hoitamassa asioita. Suomesssa on ihmeellinen suhtautuminen ihmisten kykyyn hoitaa terveyttään. Tuskin kukaan ostaisi kallista lääkettä turhaan. Mitkä olisivat haitat?

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76119-huippulaakari-8-vuotiaan-kuolemasta-”tamiflu-olisi-ehka-pelastanut”

    Äänestä

  • lääkäritkin.ihmisiä kirjoitti:

    Yleiset haitat ovat harmittomia, kuten pahoinvointi ja muut mahdolliset haittavaikutukset ovat harvinaisia.

    http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=9171&d=20090&i=ROCHE_TAMIFLU_TAMIFLU 75 mg kovat kapselit

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

murhaajat kirjoitti:

Suomessa on tehty määräys, että H1N1 tapauksissa käytettävää Tamiflu lääkettä ei vapauteta reseptipakosta, kuten Norjassa on tehty. Yhden ja kahden vuorokauden aikana teho on 90-80 prosenttia. Sen jälkeen vähäinen. Viikonlopun aikana ei mitenkään pysty hankkimaan lääkettä ajoissa, jos muulloinkaan. Syytän viranomaisia tarpeettomien kuolemien aiheuttamisesta byrokratian takia. Vaadin pidätettäviksi vastuulliset henkilöt lukuisista tulevista kuolemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu