Yli jäisen virran ...

ihanasti taas runoilit
tämä on todella kaunis runo
luonnon kuvausta ja suuria tunteita

mahtavaa!

Runosi ovat aina kauniita,puhuttelevia.. Jospa se värisuorakin sattuisi käteen ,pikkuhiljaa..Elämme toivossa..
On surullista,kun onni ei tule millään luoksesi.. Minäkin usein ajattelen,ettei onni ole yhtään sukua minulle ja tosi huono tuttavakin.. Taitaa olla samoin,useimmilla.. Ehkäpä ,aurinko alkaa paistamaan pian..
Kun lukee runojasi,oikein näkee ,mielessään tunturit ja kuulee purojen solinan.. Elävää runoutta..
Kiitos..oli taas niin mukavaa luettavaa ja se edellinenkin,minkä olit kirjoittanut.. Voi hyvin siellä kaukana ja pidä mieliala korkealla.. ILOA! t.Irkku

Surisinko enää Hänen perään jonka
poskissa puna hehkui, joka haalistui kun
tropiikki aamussa hymyili, kaipaisinko jotakin,
mikä toista totuutta puhui, nyt, kun sydämeni
taas rusossa aamun nauraa..

Luoja, rakentaisinko turmiokseni yhden
askelman, mikä tumaa tuotti, kun jo seuraavalla
saattaa nautinto käheästi kuiskata, voin tuoksuvaa
hipiäänsä hellästi koettaa, knnatella raskasta poveaan,
suudellä herkästi kaulaa...

Miksi surra yhtä murentunutta, kun Hän
ohjaa käteni uumalleen, tunnen vatsanpohjassa
kuuman kimmoisuutensa ja haistan hengityksestään
Rakastelun kuuman halun, miksen mieheksi viriäsi,
olisi kova, mistä Nainen herää..

Ja tämä auringonnousu kuin näyttämömme,
ja kullattu aamu lavasteet sen, niitty Rakastelumme
kehto ja sen pinnalla ihmellisen kiiman kutsuva kuiskaus,
Hän niin kosteana ja kiihkeänä valmis, lanteensa kaarella,
Venuksensa kutsuu. minua itseensä kerää..

..kaikesta muusta vapaudun..vain Hän joka
itseensä saattaa..

http://www.youtube.com/watch?v=MK3CRgDsxH8&feature=related

Kiitos Riunostasi.

Rakkaudessa paksuinkin jää sulaa,
missä Rakkaudettomuudessa ohuinkin
seitti on liikaa..

Herkinkin hellyyden kuiskaus kuuluu,
missä katkeruuden tylsinkin sana viiltää..

Huultensa ensi kosketus on sisällä elämän
illan viime hetkeen, missä sormet taipuvat
ikuiseksi nyrkiksi, sielu ruhjoutuneena..

Rakkaus vapauttaa, Rakkaudettomuus on
iäisyyden mittainen turhautuma, ajatuksista
kynän kärjen kosketukseen..

Rakkausrunosi, joka tempaisi kerralla
valtoihinsa.

Tässä oli upeaa kerrontaa ja sisältöä,
sanomaa tekstinä, joka todella puhutteli
ja koetteli.

Uskomaton lukuelämys ja lataus..

Jykevää, mutta samalla jotain kepeääkin..-

Kuohua ja rauhattomuutta, samalla myös
niin sees..

Hieno Runosi, jota pidän yhtenä yhtenä
parhaistasi.

Onnistuit!

Täällä nautitaan talvesta, toivon sinne oikein
kannustavaa ja positiivista päivää
hyvä Ystävä.

ja haikeaa tunnelmaa,
tunturipurojen solinaa ja tunturien maisemaa
taas kuvattu kauniisti.

Silti sisin viesti on se ihmisen ikävä toisen luo,
kaipaus saada siihen rinnalle joku joka tuntee
samoin kuin minäkin haluaisin tuntea sydämestäni.

Ehdottomasti yksi parhammistasi, hienoa työtä.

Harva meistä on saanut värisuoraa saati sitten vielä herttaista sellaista :)
Hieno runo ja tykkäsin siitä kovasti ja erityisen paljon seuraavasta säkeestä:

Mielessäni kaikki tunturien purot
valuttavat vetensä väliimme
ja tunnen sinun kuohuvan tunteissasi
jäisen kannen alla.

Elämä ei ole helppoa ja suoraviivaista ja jos ei olisi vastoinkäymisiä niin osaisiko oikeastaan lopulta mitään arvostaa. Tietenkin vastoinkäymisille pitäisi olla määrätty maksimi, jota ei voi ylittää :))...kukahan sellaisen voisi määrittää. Jäin pohtimaan runosi loppua...mitähän loppujen lopuksi pohdit...hmm...
Sinun runot on nykyään paljon valoisampia kuin vähän aikaa sitten ja minusta runosi on aina erittäin taidokkaasti kirjoitettu...nytkin oikein kuvittelin ne tunturit ja kaikki ne purot.