Turvatiimi ja Otso

AIESOPIMUS TURVATIIMIN JA OTSO PALVELUT OY –KONSERNIN YHDISTYMISESTÄ
Julkaistu 6.11.2009 11:31

Turvatiimi Oyj ja Otso Palvelut Oy –konsernin emoyhtiön osakkeenomistajat ovat tänään, 6.11.2009, solmineet ehdollisen aiesopimuksen tavoitteenaan sopia kahden suurimman kotimaisessa omistuksessa olevan turvallisuusalan yrityksen yhdistymisestä. Turvatiimi Oyj on Suomen markkinoiden neljänneksi suurin ja Otso Palvelut Oy –konserni viideksi suurin turvapalveluja tarjoava yritys. Yhdistyvien yritysten arvioitu yhteenlaskettu liikevaihto vuodelle 2009 on noin 34 miljoonaa euroa, ja sen odotetaan kasvavan vuonna 2010.

otan osaa...
4790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä, että kotimainen kasvaa, jää rahat Suomeen, eikä mene ulkomaille! Firma kasvaa ja kasvaa, viisaita ostoksia ja ostettavaa riittää, pikkufirmoja levittyy kuin sieniä sateella!

Äänestä
  • Jaa-a, noinkohan on? Ja kuule, joku ulkolainen kun lyö sopivat rahat pöytään niin se on sitten siinä toi suomalaisuus...

    Äänestä

toivottavasti päästään eroon näistä perseestä olevista 'työvaatteista'
samlla voisi tulla ihan kesällä pidettävät työvaatteet on se mukavaa kesäkuumalla kulkea paksu takki päällä
kun taasen kilpailijoilla on on t-paita tai vastaava päällä
voisihan tämä moskiittoverkkotakki pitää vettäkin kun ulkona suomessa sataa aika usein ei ole mukavaa olla alle 1min sateen jälkeen läpimärkä ja housut voisivat olla sellaiset et varustevyökin sopisi
mutta minkäs sille tekee et ei firma laita vaatteisiin rahaa panostetaan autoihin kaikki rahat

Äänestä
  • Että sellasii ongelmia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nsdrthr kirjoitti:

AIESOPIMUS TURVATIIMIN JA OTSO PALVELUT OY –KONSERNIN YHDISTYMISESTÄ
Julkaistu 6.11.2009 11:31

Turvatiimi Oyj ja Otso Palvelut Oy –konsernin emoyhtiön osakkeenomistajat ovat tänään, 6.11.2009, solmineet ehdollisen aiesopimuksen tavoitteenaan sopia kahden suurimman kotimaisessa omistuksessa olevan turvallisuusalan yrityksen yhdistymisestä. Turvatiimi Oyj on Suomen markkinoiden neljänneksi suurin ja Otso Palvelut Oy –konserni viideksi suurin turvapalveluja tarjoava yritys. Yhdistyvien yritysten arvioitu yhteenlaskettu liikevaihto vuodelle 2009 on noin 34 miljoonaa euroa, ja sen odotetaan kasvavan vuonna 2010.

otan osaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu