Elikkä siis mulla on nyt iiiso ongelma meidän Paavon kanssa:
Paavo tuli meille pari viikkoa sitten ja oli sillon 13 viikkoa vanha, Paavo oli siis 5 viikkoa "ylimääräistä" elänyt veljensä kanssa kasvattajallaan. Täälä kasvattajalla koira oli oppinut täydellisesti käymään sanomalehdellä.. ehkä jopa liiankin hyvin sillä nyt koira ei suostu tekemään tarpeitaan lenkille, eli muualle kuin sanomalehdelle joka on ulkona ulko-oven vieressä. Voisitteko kertoa vinkkejä joilla koiran saisi tekemään tarpeensa lenkille. Kiitos jo etukäteen vastaajille. : )
iso ongelma bichon frise pennun kanssa
6
792
Vastaukset 6
- atlatl
...aina ruokailun jälkeen ja palkitse välittömästi ulkona tehdyn ulostamisen/pissaamisen jälkeen herkulla.
Pidä kuitenkin lehtiä toistaiseksi kotona lattioilla.
Sisällä tehdyistä vahingoista älä rankaise tai huomioi mitenkään,vaan siivoa välittömästi ja eleettä.
Säännölliset ruoka-ajat ovat tärkeitä koulutuksessa.
Älä pidä ruokaa saatavilla kuin tiettyinä aikoina päivästä vaikkapa puoli tuntia kerrallaan.
Sitten ruuat pois. Näin voit arvioida koska suunnilleen hätä tulee.
Sitten koira ulos ja aina palkino ulos tehdyistä ulosteista.
Alkuun pennule tulee hätä useibkin,mutta aikuistuttuaan ruokavälit pitenevät ja näin ollen myös ulostusvälit.
Mutta tärkeää on että aina ruuan jälken ulos.
Silloin koira oppii yhdistämään ulostamisen ulkonaoloon.- Ilpepa
Tämä selvä :D
- Lehtilehti
Ilpepa kirjoitti:
Tämä selvä :D
Lenkille mukaan voi ottaa sanomalehden, missä on vähän ehkä tarpeiden "tuoksua", jos muu keino ei tepsi niin kannattaa tosiaan kokeilla tuota :)
- fanittajana
Lehtilehti kirjoitti:
Lenkille mukaan voi ottaa sanomalehden, missä on vähän ehkä tarpeiden "tuoksua", jos muu keino ei tepsi niin kannattaa tosiaan kokeilla tuota :)
Juu. Muutaman kerran jälkeen on maassa jo hajua ja joku kerta se sitten sujuukin ilman pissapapereita.
Älä anna repiä hihnaa. Houkutinnamu kiinnittää huomion muualle. ja vie pienenä muiden koirien luo ja ihmisten joukkoon, ettei ala niitä räksyttämään. Tuli tehtyä liialla varomisella siinä virhe. - Ilpepa
fanittajana kirjoitti:
Juu. Muutaman kerran jälkeen on maassa jo hajua ja joku kerta se sitten sujuukin ilman pissapapereita.
Älä anna repiä hihnaa. Houkutinnamu kiinnittää huomion muualle. ja vie pienenä muiden koirien luo ja ihmisten joukkoon, ettei ala niitä räksyttämään. Tuli tehtyä liialla varomisella siinä virhe.Kiitos paljon kaikille vastanneille :) Nyt näyttää jo paremmalta. Tai siis paavo aika usein pidättää niin, että pissa ei tule sisälle, vaan pihalle aivan etuoven tuntumaan. Lenkillä pissataan vain kun on tooodella iso hätä. Mutta voisiko olla, että urospentuna tämäkin alkaa jossakin vaiheessa merkata lenkilläkin ihan pelkästään vietistään ?
- ei huolta
Ilpepa kirjoitti:
Kiitos paljon kaikille vastanneille :) Nyt näyttää jo paremmalta. Tai siis paavo aika usein pidättää niin, että pissa ei tule sisälle, vaan pihalle aivan etuoven tuntumaan. Lenkillä pissataan vain kun on tooodella iso hätä. Mutta voisiko olla, että urospentuna tämäkin alkaa jossakin vaiheessa merkata lenkilläkin ihan pelkästään vietistään ?
oma 6kk poika pentuni ei pissaa vieläkään lenkillä ! ainoastaan koti pihalle..
olen saanut kuitenkin loistavia neuvoja siitä, että tämä on aivan normaalia bichonin pennulle (:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686