Onko normaalia?

Moi. Syksyn edetessä kohti talvea se pahenee koko ajan; nimittäin erään tuttavani pakon-omaiset tiedusteluretket lähimaastoon. Niitä on jatkunut jo jonkin aikaa, siitä lähtien kun he muuttivat uudelle, arvostetulle asuinalueelle. Tämä tuttava harrastaa yksin ulos lähtöä ja hiippailee lähimetsässä. Huolenamme onkin ollut koko ajan eksymisen mahdollisuus, sillä vaikka kuinka hän on olevinaan kova scouttaaja, niin suuntavaisto hänellä on ihan perseestä niinkuin sanotaan. Onneksi nyt on maa hieman valkoinen, jotta on enempi valoa. Lisää huolenaiheita hän aiheuttaa muille ottaessaan myös pesueen mukaan. Siellä lähimetsässä hän sitten asiantuntevasti kertoilee hengissäpysymistaidoista muulle perheelle. Hiukan tämä kyllä huolestuttaa. Onko mielestänne tämmönen toiminta normaalia ja jos ei mielestänne ole, mikä neuvoksi???
5773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eloonjäämistaidoiksi riittää sossun osoite?

Äänestä
  • Älkää huolehtiko suotta tuttavastanne. Siis huoli pois. Hän kyllä tiedostaa vajavaisuutensa erämiehenä, eikä siitä johtuen uskaltaudu kovinkaan etäälle katuvaloista. Tällainen eräilytouhotus kuuluu yhtenä oireena hyvin vakavaan ja tarkasti piiloteltuun sairauteen. Tuttavanne on mitä ilmeisimmin umpihomo, homppeli, gay, ruskeanrei´änritari jne. Tämä kulissiliitossa elävä kieroutunut kaappihomo yrittää peitellä iljettävää taipumustaan esittämällä tavan normaalia miehekästä heteroa, vaikka mieli tekisi likistelemään karvaisia ja hikisiä uroksia. Mutta, kuten aiemmin totesin, huoli pois! Voitte ystäväpiirissänne kerääntyä joskus illanviettoon, ja pieksää tämän paholaisen asettaman vitsauksen ulos tuttavastanne. Ja sitä rataa.

    Äänestä

Tällainen kotipartiotoiminta on aivan normaalia tai ainakin ennen oli. Se nyt on vaan niin, että nykyisin on vähän liikaa etäännytty vanhoista kunnon kodinpuolustustavoista ja luotetaan liikaa yhteiskunnan rahoittamaan suojeluun.

Äänestä

Mitä luojan luomaa lajia tuttavasi sattuu olemaan. Kissa vai koira vai...?

Äänestä

Jos arvostettu alue on jossain päin Näljänkää, Juntusrantaa, Hossaa yms., eksymisen vaara on suhteellisen suuri, mutta Ämmänsaaren ja Kirkonkylän tienoilla ei liene suurta vaaraa eksyä, kunhan eksyttyään kulkee valoa päin. Jos nyt näkö pelaa.

Ei läheskään kaikilla kainuulaisulla, syntyperäisilläkään ei ole suuntavaistoa, totesin sen jo Helsingissä asuessani, kun kuljin yhdessä paltamolaisen (!) kanssa. Olisi eksytty ilman minua.

Meitä on moneksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


S.N.U. Forever kirjoitti:

Moi. Syksyn edetessä kohti talvea se pahenee koko ajan; nimittäin erään tuttavani pakon-omaiset tiedusteluretket lähimaastoon. Niitä on jatkunut jo jonkin aikaa, siitä lähtien kun he muuttivat uudelle, arvostetulle asuinalueelle. Tämä tuttava harrastaa yksin ulos lähtöä ja hiippailee lähimetsässä. Huolenamme onkin ollut koko ajan eksymisen mahdollisuus, sillä vaikka kuinka hän on olevinaan kova scouttaaja, niin suuntavaisto hänellä on ihan perseestä niinkuin sanotaan. Onneksi nyt on maa hieman valkoinen, jotta on enempi valoa. Lisää huolenaiheita hän aiheuttaa muille ottaessaan myös pesueen mukaan. Siellä lähimetsässä hän sitten asiantuntevasti kertoilee hengissäpysymistaidoista muulle perheelle. Hiukan tämä kyllä huolestuttaa. Onko mielestänne tämmönen toiminta normaalia ja jos ei mielestänne ole, mikä neuvoksi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu