Olen tässä jo viikon päivät, hyvän aikaa kunakin, selaillut näitä valokuvaus/kamera-sivuja. Mielenkiintoisia asioita on nähty ja jotain opittukin. Ei aina keskustelijat ja jonkin asian/tuotteen mainostajat näytä olevan yhtä mieltä asioista, ei tarvikaan, mutta sivustaseuraajan on joskus mahdoton tietää, kuka "on oikeassa".
Miksi Pixmanian sivuilla (tekniset tiedot) ei Canonille ilmoitettu valikkokieleksi Suomea lainkaan, mutta Canonin omilla sivuilla on Suomikin?
Jos olen oikein nyt ymmärtänyt, niin valovoimaa kuvataan f:llä. Ja että mitä pienempi luku siinä perässä on, sitä suurempi valovoima. Miten se on niin päin, että kun lukuarvo pienenee, niin määrä kasvaa?
Lisäksi, vaikuttaako valovoimaan se valotusaukon koko, eli halkaisija? Jos niin on, niin miksei sitä läpeä osata tehdä isommaksi kaikkiin malleihin, koska kaikki näyttävät kaipaavan, enemmän tai vähemmän, sitä valovoimaa?
Miksei kaikkia kameroita tehdä niin, että niissä olisi vaihdettavissa valotusreiän koko?
Voi olla, että kysymykseni vaikuttavat typeriltä "ammattilaisista", mutta minun mielestäni se on typerää, että halvemmista kameroista ainakaan, ei näytä löytyvän "joka paikan kameraa". Valmistajilla ei näytäkään olevan kyseessä valmistuskustannukset, vaan se, että joka ihmiselle saataisiin myydyksi mahdollisimman monta kameraa, niin että ihminen, joka lähtee muutamaa kuvaa ottamaan, olisi lastattuna kuin kuormakameli. Joka puolella roikkuisi hihnoista kameroita lukemattomasti. Se on valmistajan unelma.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Miten se on niin"
—no siten ku jakolaskussa käy aina sillälailla, että jos jakaja suurenee niin osamäärä pienenee. Siis jos polttoväli on 50 mm ja aukko on 50 mm niin valovoima on 1 (50:50=1), mutta jos aukko onkin vain 25 mm niin valovoina on vain 2 (50:25=2) —hassua tuo matematiikka, eikö vain?
"isommaksi kaikkiin malleihin"?
—pari pikkusyytä:
– valo-opin lait "kieltävät" teoriassa yli 1:n valovoimat, käytännössä päästään vähän yli.
– jos kaikki tehtäisiin n. 1 tai yli valovoimaisia niin hinta rajoittaisi kauppaa (halvimpien hinnat nelinumeroisia lukuja).
esim vähän "kesymmistä" (1,4) SUMMILUX-M 21 mm f / 1.4 ASPH ja LEICA
SUMMILUX-M 24 mm f / 1.4 ASPH noin £4000/kpl
– heikot ei jaksaisi kantaa (pitkien objektiivien paino kymmeniä kiloja
"Miksei kaikkia" säädettääviä
—se reiän (aukon) koko on säädettävä melkein kaikissa kameroissa. Veikkaan ettet ole nähnyt yhtään jossa ei voi säätää.
jne
"kameroita lukemattomasti"
—no ei se ihan noin mene kun se "reikä" ei olekaan kameramallissa vaan siinä objektiivissa.
—mulla on siinä "kamelin" kuormassa vain yksi järjestelmäkamera jossa on yleensä paikallaan 50mm objektiivi. Kuormassa on sitten pari muuta (24 ja 200 mm), siinä koko kuorma. Siihen yhteen kameraan kun voi näätsen vaihtaa noita erilaisia säädettäviä "reikiä" jotka kokoavat valoa kameran kennolle.
Tuon ison retaleen kaverina on sitten (jokapaikankamerana) pieni hyvälaatuinen "taskukamera" siinä on sellainen zoom-objektiivi jota ei voi vaihtaa, mutta sen polttoväliä ja sitä "reikää" voi säätää välillä f/2 — f/8.
Valmistajat ei ehkä halua sinun omistavan "mahdollisimman monta kameraa" vaan pikemminkin, että ostat n. 1,5 vuoden välein uuden kameran tai/ja uusia objektiiveja ("reikiä"). Ennenkaikkea valmistajat haluavat pitää sinut merkkiuskollisena (me ortodksit merkkiuskolliset esim. vaihdamme ennemmin vaikka Turun sinapin Opariin, kuin kameramerkkiä).
Näyttäähän tuo selvammältä, kun katsoo jakolaskuesimerkkejä. Aiemmin en tiennytkään, minkä kaavan mukaan f-luku saadaan.
Aiemmat tietoni valotuksesta perustuivatkin siihen, kun joskus luin ylimalkaisen selostuksen siitä, kuinka esim. kenkälaatikosta tehdään kamera. Neulalla vain tehtiin sopivan kokoinen reikä, josta valotettiin sopivan mittainen aika, joka piti etsiä kokeilemalla. Negatiivin etäisyyskin reiästä oli kokeiltavissa.
Hieman tässä harmittaa, kun aikoinaan ei tullut siihenkin paremmin syvennyttyä ja kokeiltua. Ei varmaan olisi joka asia niin epäselvä.
Aukkolukuja on aikaisemmin usein merkitty suhteita esim. 1:2,8. Tässä ymmärtää paremmin miten pieni numero on suuri aukko. Nykyään tuota merkintätapaa ei juuri käytetä. Mitä tulee himmentimeen, on kameroita, joissa sellaista ei ole - ainakaan perinteisessä merkityksessä. Canon Ixus-kameroissa himmennin on käsittääkseni toteutettu harmaasuotimella. Sille on vain kaksi arvoa (päällä ja pois), jotka ovat 2-3 aukon päässä toisistaan.
Älä ota noita kaavoja kirkaimellisesti käytännössä toteutuviksi.
– ensinnäkin tuo objektiivin ilmoitettu polttoväli on pelkkää teoriaa (äärettömään tarkennettuna), kuvatessa eo tarkenneta kai koskaan äärettömään.
– ns. valovoima on vain laskennallinen arvo joka ei toteudu käytännössä, joissakin objektiiveissa ns. täyden arvon piirtokyky on niin heikko ettei sille ole käyttöä (paitsi tähdätessä). Terävi kuva syntyy useimmiten pari aukkoa himmennetämällä.
– suurta valovoimaa tarvitaan ensisijassa hämärässä ja liikkuvia kohteita kuvatessa (suurempi aukkoarvo mahdollistaa lyhyemmän valotusajan). Se helpottaa myös tähtäämistä (etsinkuva on kirkkaampi) hämärässä.
– joskus suuresta aukosta/valovoimasta on myös haittaa, kirkkaassa valossa tarvitaan jopa himmentäviä harmaasuodattimia kun ei voida tai haluta kuvata riittävän pienellä aukolla t. valotusajalla. Joskus objektiivin eteen on laitettava jopa musta muovilevy tms.
– kennolle (t. filmille) tulevan valon määrään vaikuttavat muutkin tekijät kuten käytetyn lasin laatu ja määrä, lasien päällystys, suodattimet objektiivin edessä ja takana jne. Eli tuo teoreettinen aukkoarvo ei ihan toteudu käytännössä.
– joissakin objektiiveissa aukon kokoa voi säätää portaattomasti, useimmiten kuitenkin vain (esim 1/3) "pykälissä"
– aukon kokoa säätämällä pyritään usein vaikuttamaan ns. terävyysalueeseen.