MazaPharaoh

Tuo ylläpidon suosikkipoika, no, vanha köysivaari se siellä Minfossa riekkuu.
Tumputtelee onnesta kun ei saanut bannia vaan sitä sai älykkö Wagner.
Sääliksi käy tuollaista Mazapharaon kaltaista vanhaa lerppamulkkua, mikä ei tiedä mitään Bodomin tragediasta mutta koettaa esittää viisaampaa kuin onkaan, mikä ei ole kovin paljoin: Nimittäin tyhmä kusipää.
3214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paavohan lähti merille 60-luvulla kuten Arskakin.
Kai ne tuntee toisensa ja tekemisensä.
Aika tavanomaista tuohon aikaan oli lähteä merille, jos oli räikeitä kolttosia takana.

Äänestä

Minfon moderot diggaa hinttejä. Se on ennenkin nähty.

Äänestä
  • Kysessä on vakavasti tunnevammainen ja ahdistunut henkilö, joka eri nimimerkillä kyseenalaistaa jopa edellisen kirjoiutksensa sisällön. Päämääränä taholla lienee ollut viimeisen 7 vuoden aikana vahingoittaa ja vaikeuttaa Bodomin kolmoismurhasta käytyä keskustelua. Mitään uutta ei tämä taho tuo esiin, ainoastaan provosoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kopla Kusi kirjoitti:

Tuo ylläpidon suosikkipoika, no, vanha köysivaari se siellä Minfossa riekkuu.
Tumputtelee onnesta kun ei saanut bannia vaan sitä sai älykkö Wagner.
Sääliksi käy tuollaista Mazapharaon kaltaista vanhaa lerppamulkkua, mikä ei tiedä mitään Bodomin tragediasta mutta koettaa esittää viisaampaa kuin onkaan, mikä ei ole kovin paljoin: Nimittäin tyhmä kusipää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu