kun täällä haukuttaan hyvän näköistä Kätliniä jatkuvasti, milloin on lihonut, milloin on kaksoisleukaa tullut milloin mitäkin epäolennaista asiaa, eihän tämä ole mikään kauneuskilpailu!Jos haukutaan, niin aloitetaan talon miehistä. Ensimmäisenä vuoroon pääsee Toni. Missähän on ollut silloin, kun älyä on jaettu. Miehellä on sikamaiset käytöstavat, pieree ja röyhtäilee ruokapöydässä, hämmentää toisella kädellään muniaan ja toisella kädellä paistaa jauhelihaa. Nauraa irstaasti omille typerille jutuiilleen, Syö ruokaa, kuin 2-vuotias.
puhuu selän takana pahaa muista, omahyväinen kaljamahainen MIE. Kulkee jatkuvasti lököttävissä likaisissa verkkareissa ja tuo sama Svea pipo päässään. Tosi ällö tyyppi.
Seuraava potilas: Sami : Samanlainen kaljankittaaja kuin edellinenkin, laulaa jatkuvasti äänellä, johon kaikki jo kyllästyneet. luulee olevansa naistenmies, lököttävät pyjamanhousut farkkujen alla ja likainen rätti otsalla, pitkäksi päässyt parransänki ja kuluneet kynsilakat eivät saa aikaan kovinkaan seksikästä olemusta.
Hei me naiset halutaan myös jotain silmäruokaa taloon!

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.bigbrother.fi/julkaisut/mn_kuvat/sub/big_brother_2009/filippiinit/825826.jpg
Kappas vaan, kolme nättiä typyä on päässyt samaan kuvaan.
Et kai vaan ole kade Käpälle?
Kätlin on kaunis! hei... Katso itseäsi peilistä!
3 kaunista nuorta naista joista vaalea kaunein!En muuta syytä keksi kuin huonon itsetunnon ja kateuden mitä haukkumisiin tulee!
eikun siis melko roikkuva kaksoisleuka
on just ihana omana itsenään. pikkasen hölmö likka, pikkasen pulska, mutta äärettömän aito, sydämmellinen, iloinen ja ei puhu kenestäkään pahaa. hienosti veti slummi ajan sekä iso plussa hienosta suorituksesta filippiineillä, vaikka kielitaito ei parasta ole. kätlin pärjää aina omana itsenään! kaiken lisäks kaunis ja aurinkoinen likka, niin kyllä on plussaa tulossa kätlinille jos tarvii ;)
Kätlin on söpö, kaikki eivät onnistu kuvissa. Mutta tv:stä katsottuna on todella nätti nainen. Juupa olen aloittajan kanssa samaa mieltä ettei miesten suhteen meitä naisia oo juurikaan hemmoteltu tänä vuonna.
et oo tosissas... jos kätlin on pulska nii mitäköhän talon muut asukit mielestäsi on.