Joskus palstalla on esitetty, että ainakin tietyissä tapauksissa kummittelun syynä olisi se, että havaitsija joissakin olosuhteissa saattaa aistia tapahtumia jotka kyseisessä paikassa ovat sattuneet menneisyydessä, tai jopa niitäkin, jotka tulevaisuudessa tulevat tapahtumaan.
Siis paikka (miljöö) on nykyisyyttä, tapahtuma historiaa (tai tulevaisuutta).
Täysin tuntematonta on, mitkä tekijät tällaisen ilmiön voisivat aikaansaada ja varmaa on, että aistiminen
tuolloin on varmasti totutusta poikkevaa, minkä luontevasti voisi tulkita vaikkapa kummitteluksi.
Asia tuli mieleeni, kun toissa kesänä kuljin entisen kansakouluni ohi.
Koulusta pääsystä oli kulunut noin puoli vuosisataa, jona aikana sieltä lähtöni jälkeen en kertaakaan
ollut rakennuksessa vieraillut.
Sattumoisin ohi kulkiessani tuli mieleen, että näin 50:n vuoden jälkeen olisi hauska tutusta paikkoihin, joissa aikoinaan neljä lukuvuotta oli tullut vietettyä.
Tuolloin koulujen kesälomat olivat jo alkaneet, joten ovet olivat suljetut.
Kurkistin pääoven ikkunoista eteisaulaan ja havainnoin tarkasti näkemääni. Totesin sisäänkäynnin miljöön vastaavan täsmälleen 50 vuotta aikaisempia muistikuvia.
Idea "50-vuotisvierailusta" jäi itämään, ja niinpä toteutin sen paria päivää myöhemmin sovittuani asiasta kuolun vahtimestarin kanssa etukäteen.
Suuri oli hämmästykseni kun eteisaula oli tyystin poikkeava siitä, minkä tuo paria päivää aikaisempi "katselmus" pääoven ikkunoista oli antanut odottaa. Vahtimestari kertoi, että tässä asussa aula oli ollut jo kymmeniä vuosia.
Paikan päällä totesin, että olin nähnyt yksityiskohtia, joita suuren etäisyyden takia ei edes voinut pääovelta erottaa.
Siis, olin nähnyt aiemmin aulan sellaisena, millainen se kouluaikanani oli ollut.
Päättelin, että tutun paikan näkeminen ensi kertaa 50 v:n jälkeen loi tämän hämmästyttävän todenmukaisen aistiharhan, joka melkein kävisi kummittelustakin.
Kyseessä ei siis ole tunnettu "de ja vu" aistimus (olen elänyt tämän aikaisemminkin) , vaan tosiaan tapaus, jolloin vanhat muistikuvat peittävät reaaliset aistihavainnot.
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Siis paikka (miljöö) on nykyisyyttä, tapahtuma historiaa (tai tulevaisuutta).
Täysin tuntematonta on, mitkä tekijät tällaisen ilmiön voisivat aikaansaada ja varmaa on, että aistiminen
tuolloin on varmasti totutusta poikkevaa, minkä luontevasti voisi tulkita vaikkapa kummitteluksi.
Asia tuli mieleeni, kun toissa kesänä kuljin entisen kansakouluni ohi.
Koulusta pääsystä oli kulunut noin puoli vuosisataa, jona aikana sieltä lähtöni jälkeen en kertaakaan
ollut rakennuksessa vieraillut.
Sattumoisin ohi kulkiessani tuli mieleen, että näin 50:n vuoden jälkeen olisi hauska tutusta paikkoihin, joissa aikoinaan neljä lukuvuotta oli tullut vietettyä.
Tuolloin koulujen kesälomat olivat jo alkaneet, joten ovet olivat suljetut.
Kurkistin pääoven ikkunoista eteisaulaan ja havainnoin tarkasti näkemääni. Totesin sisäänkäynnin miljöön vastaavan täsmälleen 50 vuotta aikaisempia muistikuvia.
Idea "50-vuotisvierailusta" jäi itämään, ja niinpä toteutin sen paria päivää myöhemmin sovittuani asiasta kuolun vahtimestarin kanssa etukäteen.
Suuri oli hämmästykseni kun eteisaula oli tyystin poikkeava siitä, minkä tuo paria päivää aikaisempi "katselmus" pääoven ikkunoista oli antanut odottaa. Vahtimestari kertoi, että tässä asussa aula oli ollut jo kymmeniä vuosia.
Paikan päällä totesin, että olin nähnyt yksityiskohtia, joita suuren etäisyyden takia ei edes voinut pääovelta erottaa.
Siis, olin nähnyt aiemmin aulan sellaisena, millainen se kouluaikanani oli ollut.
Päättelin, että tutun paikan näkeminen ensi kertaa 50 v:n jälkeen loi tämän hämmästyttävän todenmukaisen aistiharhan, joka melkein kävisi kummittelustakin.
Kyseessä ei siis ole tunnettu "de ja vu" aistimus (olen elänyt tämän aikaisemminkin) , vaan tosiaan tapaus, jolloin vanhat muistikuvat peittävät reaaliset aistihavainnot.
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minäkin olen nähnyt yhden kuolleen sukulaisen samoissa paikoissa missä hän yleensä aina oli. Kohtaamiset ovat sattuneet sattumalta ja olen nostanut hänelle kättäkin tervehtiäkseni ja vasta sitten muistanut hänen olevan kuolleen. Aina on ollut se tilanne että ajattelin hänen olevan siellä niin kuin aina ennenkin, enkä muistanut hänen olevan jo mullan alla.
hyvä kysymys on, onko ympäristö ja esineet todellisia vain nykyhetkessä, vai ovatko ne laajemmassa katsannossa todellisia myös menneisyydessä tai tulevaisuudessa?
Wikipedia kysyy kappaleessa "Ajan ja avaruuden filosofia":
" Ovatko aika ja avaruus olemassa mielen ulkopuolella tai ovatko ne olemassa toisistaan itsenäisinä; mikä selittää sen, että aika vaikuttaa virtaavan yhteen suuntaan; onko muita ajanhetkiä kuin nykyhetki olemassa; ja mikä on olioiden identiteetin luonne yli ajan? "
On paljon mahdollista, että kummitteluilmiöidenkin paradoksit selviäisivät, jos tähän pystyisimme
tyhjentävästi vastaamaan.