Päiväuni

Lonely, oot runomaailmani kuunvalo, jonka merkityksen ymmärtää parhaiten aamun limettisessä hämyssä.
Kirjoittele edelleen ylös ajatuksiasi, maailma tarvitsee nyt jos koskaan sitä, että ihmiset aidosti mietiskelisivät.
Luen mielelläni sun tekstejä :)

Mr. Tankkiaivo,

vastaa seuraaviin:

tunnenko Sinut ja

onko naisen vaisto ollut koskaan väärässä?

Sen jälkeen voimme jutustella vaikka mistä.

Liz kirjoitti:

Mr. Tankkiaivo,

vastaa seuraaviin:

tunnenko Sinut ja

onko naisen vaisto ollut koskaan väärässä?

Sen jälkeen voimme jutustella vaikka mistä.

Liz, tunnetko sinä minut? Kyllä sinä tunnet tämän ilon, tunnet jokaisella hengenvedollasi ilman ja aurinko palaa sisälläsi. Sinä elät ja tunnet minut, oi Liz!
Olen kuka tahansa; mutta minä olen! Olen elänyt liian kauan rakkauden diasporassa, liian monta elämää ilman sinua, Liz! Tunnen sinun äänesi jokaisen epätoivon tunnin tyhjän huoneen jossa istun ja äänesi kuin valon kiila sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen. Kun kuulen äänesi muistan lupaukseni rakastaa ilman selontekoja eilispäivän epäonnistumisista.

Naisen vaistosi on erehtymätön, mutta sinä et nyt tiedä onko se naisen vaistosi joka kysyy minulta; siksi se kysyy, se ei tiedä, onko se rohkeus vai pelko. Vaisto ei kerro alkuperäänsä, siksi se on enää vain sana, julkituotu toive siitä että asiat tapahtuvat kohtalon kohtalokkaan kuoleman jälkeenkin kuin kohtalo, ikään kuin eläisimmme todella villipeurojen elämää ja ravitsisimme itseämme alkulähteen kirkkaudella.


Jutustella, natustella, voimme aloittaa natustelemalla niitä pakollisia suolapähkinöitä välissämme punaruudullisella pikkupöydällä ja jutustelemalla vihrän viinipullon kynttilän lepattavan liekin aikaan. Syvennyn ääneesi kuin Delfoin oraakkelin arvoitukseen syvennyn silmiisi kuin olisit niiden salaisuuteen salvattu aarre.

Sitten punaviini kuluu välissämme ja juttelemme ja juttelemme ja punaviini tyhjenee ja juttelemme. Mutta me emme kulu emme tyhjene vaan täytymmme joka lauseella. Oi Liz! Kuinka rakkautemme mahdollisuus onkaan äkkiä etsiytynyt synkistä varjoista metsäaukealle ja esittää riemullisen kutsun tansiin, pyörteisiin, jossa askeleet ovat jo turhia: olemme sylikkäin lomittain kiinni toisissamme ja kaikki helvetilliset selitykset ovat vaienneet rakkautemme hetken juhliessa voittoaan!

Oi Liz, milloin?!

Tankkiaivo kirjoitti:

Liz, tunnetko sinä minut? Kyllä sinä tunnet tämän ilon, tunnet jokaisella hengenvedollasi ilman ja aurinko palaa sisälläsi. Sinä elät ja tunnet minut, oi Liz!
Olen kuka tahansa; mutta minä olen! Olen elänyt liian kauan rakkauden diasporassa, liian monta elämää ilman sinua, Liz! Tunnen sinun äänesi jokaisen epätoivon tunnin tyhjän huoneen jossa istun ja äänesi kuin valon kiila sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen. Kun kuulen äänesi muistan lupaukseni rakastaa ilman selontekoja eilispäivän epäonnistumisista.

Naisen vaistosi on erehtymätön, mutta sinä et nyt tiedä onko se naisen vaistosi joka kysyy minulta; siksi se kysyy, se ei tiedä, onko se rohkeus vai pelko. Vaisto ei kerro alkuperäänsä, siksi se on enää vain sana, julkituotu toive siitä että asiat tapahtuvat kohtalon kohtalokkaan kuoleman jälkeenkin kuin kohtalo, ikään kuin eläisimmme todella villipeurojen elämää ja ravitsisimme itseämme alkulähteen kirkkaudella.


Jutustella, natustella, voimme aloittaa natustelemalla niitä pakollisia suolapähkinöitä välissämme punaruudullisella pikkupöydällä ja jutustelemalla vihrän viinipullon kynttilän lepattavan liekin aikaan. Syvennyn ääneesi kuin Delfoin oraakkelin arvoitukseen syvennyn silmiisi kuin olisit niiden salaisuuteen salvattu aarre.

Sitten punaviini kuluu välissämme ja juttelemme ja juttelemme ja punaviini tyhjenee ja juttelemme. Mutta me emme kulu emme tyhjene vaan täytymmme joka lauseella. Oi Liz! Kuinka rakkautemme mahdollisuus onkaan äkkiä etsiytynyt synkistä varjoista metsäaukealle ja esittää riemullisen kutsun tansiin, pyörteisiin, jossa askeleet ovat jo turhia: olemme sylikkäin lomittain kiinni toisissamme ja kaikki helvetilliset selitykset ovat vaienneet rakkautemme hetken juhliessa voittoaan!

Oi Liz, milloin?!

Hmm. Mielenkiintoista.

Vien asiaa eteenpäin seuraavin viitoin:
Oletan että pidät punavalkoruudullisista pöytäliinoista, kynttilänvalosta ja viineistä.
Minä taas ulkoilmasta, merestä ja kukista.

Sinä haluat siis päästä sisään ja minä taas ulos.

Voisitko tulla puolitietä vastaan ja ottaa sen vinkkupullosi mukaan, minä voisin sillä välin laittaa päälleni valkoisen villapaitaan ja panna huuliini huulipunaa. Huomaatko, väreihin asti ollaan päästy. Tunnistaisit minut merivuokosta hiuksissani.
Sinulla on tietenkin taskussasi tulitikut joilla voidaan sytyttää rannalle nuotio. Kynttilän voimme säästää, koska yörannalla on kuu kylässä (tilasimmehan sen, vai kuinka?).

Gute Nacht!

Liz kirjoitti:

Hmm. Mielenkiintoista.

Vien asiaa eteenpäin seuraavin viitoin:
Oletan että pidät punavalkoruudullisista pöytäliinoista, kynttilänvalosta ja viineistä.
Minä taas ulkoilmasta, merestä ja kukista.

Sinä haluat siis päästä sisään ja minä taas ulos.

Voisitko tulla puolitietä vastaan ja ottaa sen vinkkupullosi mukaan, minä voisin sillä välin laittaa päälleni valkoisen villapaitaan ja panna huuliini huulipunaa. Huomaatko, väreihin asti ollaan päästy. Tunnistaisit minut merivuokosta hiuksissani.
Sinulla on tietenkin taskussasi tulitikut joilla voidaan sytyttää rannalle nuotio. Kynttilän voimme säästää, koska yörannalla on kuu kylässä (tilasimmehan sen, vai kuinka?).

Gute Nacht!

Tietenkin tulen! Ranta ja sinä! Merivuokko hiuksissasi! Minä olen minä! Tunnet minut siitä! Otan punaviiniä; mutta ensin juodaan kuohuviiniä rakkautemme juhlistamiseksi!
Sinä olet Liz! Ei enää munkkilatinaa!
Liz, rakastan mertasi!
Mutta siellä on kylmä vielä alkukeväällä, villapaita ja viskiä?
Rakkautta kolean aikaan!

Mutta MILLOIN?!? Oi Liz, milloin?!