Aurinkolahti, millaista seutua?

Epätietoinen.

Hei

Olin jo hankkimassa Aurinkolahdesta asuntoa, mutta olen kuullut, että seutu olisi pahasti slummiutumassa ja aika ahtaastihan tuo on rakennettu. Metrolla tulin paikalle ja kulosaaren jälkeen en enää kuullut juuri suomea puhuttavan, oliko tämä vain huonoa tuuria vai onko niin ettei Vuosaaressa juuri suomalaisia asu?

Haluaisin lisäksi kovasti, ettei toimettomia nuoria miehiä notkuisi ympäriinsä ja kauppojen auloissa pelaamassa hedelmäpelejä. Alueen työttömyys ei saisi olla suurta, mutta olen kuullut, että Vuosaaressa se olisi noin 40% tuntumassa. Voiko pitää paikkansa?

Mieluummin asuisin kantakaupungissa, mutta ei yksinkertaisesti ole varaa.

12

2194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aurinkolahden rann.

      Kalliosta saisit halvan läävän, Aurinkolahden luksusasuntojen hintoihin eivät sinun rahkeesi riitä, kas kun oksalle ylimmälle ei tynkä pysty kurkoittamaan.
      Aurinkolahti on palkittu merellinen asuinalue ja siellä maksetaan merenranta kaksioistakin yli 300 tuhannnen hintoja, joten sinunlaisiasi henkilöitä ei siellä näe, korkeintaan tirkistelemässä varakkaiden ikkunoita ja kulkemassa palttoo päällä rakennustyömailla.

      • Vai niin

        Eli Aurinkolahden hinnoilla saisi kalliosta vain halvan läävän. Näinhän se tosiaan taitaa olla. Kalliossa neliöhinnat ovat kovat ja asunnot revitään käsistä.


    • < ,cx,xz,

      tai muualta itä-helsingistä asunnon ostat. Meri-rastila vaikuttaa jo koko vuosaareen. Jos halua, että asunnonarvo säilyy osta "valkoisilta alueilta " siis sieltä missä ei ole kaupungin vuokra-asuntoja.

      • Aku Lkv

        Kumma juttu kun Aurinkolahdessa asunnot viedään käsistä, ennen ensiesittelyä on myyty tänä syksynä lukuisia saunallisia kaksioita ja kolmioita ja hinnat ovat olleet siinä 200-350 tuhannen paikkeilla, neliöistä ja sijainnista riippuen. Ihmiset arvostavat merellsitä Aurinkolahtea ja uusia hienoja asuntoja, sen sijaan esim kalliossa vanhoja asuntoja myydään kuukausikaupalla, ja eihän niitä kukaan osta ylihinnalla, putkiremontit painaa päälle, äänieristys on mitätön ja remppaa piisaa koko ajan ja alue on yksi Helsingin pahamaineisimmista, kallioon on keskittynyt kaikki asuntolat, sosiaalitapaukset, pakolaishotelli, narkkarit, linnakundit. Eipä ihme että asuntokauppa on hiljaista kalliossa, sijoittajat ostavat halvalla ja pistävät vuokralle, normaalit ihmiset, jotka arvostavat asumisen laatua/rauhaa, ostavat merellisestä Itä-helsingistä, kuten Aurinkolahdesta tai herttoniemenrannasta uuden laadukkaan asunnon.


      • kdsvmvvm
        Aku Lkv kirjoitti:

        Kumma juttu kun Aurinkolahdessa asunnot viedään käsistä, ennen ensiesittelyä on myyty tänä syksynä lukuisia saunallisia kaksioita ja kolmioita ja hinnat ovat olleet siinä 200-350 tuhannen paikkeilla, neliöistä ja sijainnista riippuen. Ihmiset arvostavat merellsitä Aurinkolahtea ja uusia hienoja asuntoja, sen sijaan esim kalliossa vanhoja asuntoja myydään kuukausikaupalla, ja eihän niitä kukaan osta ylihinnalla, putkiremontit painaa päälle, äänieristys on mitätön ja remppaa piisaa koko ajan ja alue on yksi Helsingin pahamaineisimmista, kallioon on keskittynyt kaikki asuntolat, sosiaalitapaukset, pakolaishotelli, narkkarit, linnakundit. Eipä ihme että asuntokauppa on hiljaista kalliossa, sijoittajat ostavat halvalla ja pistävät vuokralle, normaalit ihmiset, jotka arvostavat asumisen laatua/rauhaa, ostavat merellisestä Itä-helsingistä, kuten Aurinkolahdesta tai herttoniemenrannasta uuden laadukkaan asunnon.

        vuosaaren koulujen pihoja välituntien aikaan. Tässä varmasti syy siihen, että asunnot ovat halpoja vuosaaressa ja halpenee lisää siis perheasunnot vaikka olisi merellinen ja kansainvälinen ympäristö.


      • V-saareen tyytyväine
        kdsvmvvm kirjoitti:

        vuosaaren koulujen pihoja välituntien aikaan. Tässä varmasti syy siihen, että asunnot ovat halpoja vuosaaressa ja halpenee lisää siis perheasunnot vaikka olisi merellinen ja kansainvälinen ympäristö.

        koulujen pihojen lapset ovat niin tärkeitä Vuosaaressa. Tuosta mielenkiinnostasi voisi päätellä yhtä ja toista. Minulla ei tulisi mieleenkään valita asuinpaikkaa koulun pihallla liikkuvien lasten mukaan. En muista koskaan edes kiinnittäneen huomiota koulun lapsiin. Valitsen asuma-alueeni kokonaisviihtyvyyden, asuntojen laatutekijöiden ja palvelujen monipuolisuuden mukaan. Koti on siellä paras, missä viihtyy hyvin ja kaikki toimii.


    • Paha!

      Jambo!

      Paha paha Aurinkolahti. Vältä alue olla huono. Paha karma!

    • IhanaAurinkolahti

      Muutin Aurinkolahteen toissa vuonna. Länsi-Helsingistä. Arvostetulta asuinalueelta ja arvostetusta taloyhtiöstä. Naapurimme kauhistuivat ratkaisuani.

      Vaan en ole katuneet hetkeäkään ratkaisuani. Alue on viehättävä ja naapureiksemme on muuttanut jo suuri joukko tuttuja ja muutama on vielä tulossa, kunhan sopiva asunto löytyy.

      Tosin liikun autolla, mutta ne muutamat kerrat, jolloin olen käyttänyt metroa, on vaunuissa myös ulkomaalaisia, yhtä lailla kai maahanmuuttajia, pakolaisia ja opiskelijoitakin. Kotitalon lämmitetystä autohallista voi ajaa Kolumbuksen kauppakeskuksen kellarin pysäköintihalleihin ja sieltä on vain pyrähdys metroasemalle ja kaupungillakaan ei tarvitse nousta palelemaan kaduille, vaan sirtyminen paikasta toiseen käy lämpöisissä tunneleissa. Ihanaa!

      En taatusti muuta enää Aurinkolahdesta muualle - paitsi jos saisin Eiran jugenkukkulalta kokonaisen talon tai asuintalon kerroksen asuttavakseni - mutta silloin puhutaan jo vallan erilaisista hinnoista.

      Mutta - happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista - ja siinä lie suurin syy muutamaan kitkerään kommenttiin tällä sivulla. Terveisiä vain sinne Vantaalle!

    • R. Tasasuunnikas

      Kauheaa paikkaa on Aurinkolahti, alueella on hintaromahdus alkanut, on hyvä ettet ostanut sieltä vaan tajusit tilanteen vakavuuden, huh huh, läheltä taisi liipata vai mitä?

    • Tri Jii

      Hilda Rane kaivanut taas oman aloittamansa ketjun esiin ja vastaa siihe itse kuten ennenkin, Onkohan kallion Hilda-ranella oikein arkistoinoitua omat sairaat juttunsa, kun noita usein esiin kaivelee itseään tyydyttääkseen- Ikävä sanoa, mutta tämä surullinen Bulevardin tapaus ja nyt Varkauden hirivttävä tragedia, psitää miettimään tämän Kallion Rane-hildankin asioita kun kaikesta huomaa, tämä, epätietoinen, paha, R. tasasuunnikas, ym , P reikä, nuori kaunis nainen, lentokapteeni nimiä käyttävä Hilda-rane on pahasti avun tarpeessa. Kalliossa on paljon näitä avohoitopotilaita ja tilanne huolestuttaa, tästäkin Hilda-ranen monijakautuneesta persoonasta ja sairaalloisesta kinnostuksestaan aurinkolahtea kohtaan on peloittava tehdä diagnooseja, kun kyseinen potilas on kyseisiä kirjoituksia laatinut jo yli 10 vuotta, täytyy miettä onko hän ympäristölle vaarallinen.
      Täytyy miettiä, voiko tämän Rane-Hildan ilmoittaa poliisi-ilmoitukseen , netin kayutta se käy kätevästi ja ainakin voivat tarkistaa kyseisen henkilön mielentilan ja kirjoitustensa taustat.
      Paras toimia, ettei kukaan sivullinen kärsi tästä kallion Rane-hildasta.

      • gfgbfdgbf

        Siis onko tuo hilda-rane oikeasti kirjoittanut tänne tuota paskaa jo kymmenen vuotta? :D Siis aikuisten oikeasti?


    • Asioita seurannut

      Hilda-Rane tarvitsee apua, ei noi aloitukset ja vastaukset ja tietyn alueen herjaukset ole terveen ihmisen työtä. Helppo tarkistaa ip-osoite kun sen osaa, näyttää monessa viestissä ja vastauksessa olevan sama osoite kuten tässäkin nyt esiin nostetussa vanhassa ketjussa , eli aloittaja ja esiin nostaja sama henkilö Hilda-Rane kallion kaupunginosasta. Täytyy olla paha olo tuolla kirjoittelijalla, ei viihdy kalliossa, koska purkaa pahaa oloaaan täällä,, kaiken varalta kannattaa kuunnella ja sitten ilmoitus poliisille, koska kaikkea sattuu noiden avohoidokkien kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe