Hei!
Ajattelin perustaa ketjun nuorille naisille, jotka haaveilevat perheenlisäyksestä ja ovat siis sen yrittämisen aloittaneet :)
Itse olen 21-vuotias 1v7kk ikäisen tytön äiti ja toinen lapsi haaveissa. Pillerit jätettiin kuukausi sitten pois. Olen käynyt mm. Kaksplussan vauvakuume palstalla ja pettynyt siihen, kun kaikki kertovat suurimmaksi osaksi omasta navastaan ja jos joku sanoo että sai juuri tietää että joutuu hedelmöityshoitoihin, ihmiset vaan ovat pahoittelevinaan eikä asiaa kommentoida sen enempää vaan jatketaan taas puhumista omista haaveista. Muutenkin olisi kiva keskustella muiden kanssa eikä vaan niin, että koko ajan kaikki kirjoittavat omiaan, eikä toisten ajatuksista välitetä. Ymmärrätte kai mitä tarkoitan? :)
Vauvan haluaminen ja raskaaksi tulo ovat ihania asioita, mutta ennen kuin tulee raskaaksi saa tuntea nitä pettymyksiäkin ja on mukava jos tässä ketjussa niitä ajatuksia voisi vaihtaa ja tukea toista
Ajattelin perustaa ketjun nuorille naisille, jotka haaveilevat perheenlisäyksestä ja ovat siis sen yrittämisen aloittaneet :)
Itse olen 21-vuotias 1v7kk ikäisen tytön äiti ja toinen lapsi haaveissa. Pillerit jätettiin kuukausi sitten pois. Olen käynyt mm. Kaksplussan vauvakuume palstalla ja pettynyt siihen, kun kaikki kertovat suurimmaksi osaksi omasta navastaan ja jos joku sanoo että sai juuri tietää että joutuu hedelmöityshoitoihin, ihmiset vaan ovat pahoittelevinaan eikä asiaa kommentoida sen enempää vaan jatketaan taas puhumista omista haaveista. Muutenkin olisi kiva keskustella muiden kanssa eikä vaan niin, että koko ajan kaikki kirjoittavat omiaan, eikä toisten ajatuksista välitetä. Ymmärrätte kai mitä tarkoitan? :)
Vauvan haluaminen ja raskaaksi tulo ovat ihania asioita, mutta ennen kuin tulee raskaaksi saa tuntea nitä pettymyksiäkin ja on mukava jos tässä ketjussa niitä ajatuksia voisi vaihtaa ja tukea toista
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen myös nuori lapsen yrittäjä.. Raskaus asioista en melkoisen paljon tiedä mutta lasta olemme mieheni kanssa yrittäneet 9 kuukautta. Olemme mieheni kanssa 20 vuotiaita ja ensimmäinen lapsi haaveissa. Menemme tämän kierron jälkeen tutkimuksiin jos ei vieläkään tärppää.. Alussa kun aloimme yrittämään en laskenut kiertoja, ovulaatiota tai muuta vastaavaa. Nyt olen parin kierron aikana sitä tehnyt. Tiedän että on normaalia ettei ole vielä tärpännyt. Kiertoni on vasta pari kiertoa sitten tasoittunut.
Ensi viikolla jänskätään alkaako menkat vai ei. Toivottavasti ei ala. :P Olemme nuoria ja ehdimme vielä saamaan montakin lasta, mutta odottajan aika on pitkä! :D haluaisi jo nyt heti sen lapsen jota sitten kasvattaa omalla tavalla. Inhottaa se kun kaikki puhuvat vauvasta eikä lapsesta, sillä eihän tuo lapsi kauaa vauva ole :P
plussia kaikille! :)
Nuori äiti, joka haaveilee jo toisesta. Olen 19 ja mieheni 26. Tyttömme on vähän päälle 4kk ja haaveilemme jo toisesta...:) Itse olen halunnut lasta jo todella nuorelta iältä asti ja nyt se sitten tuli vähän kuin vanhingossa, mutta tämän onnellisempia emme voisi olla. Ehkäisyä ei ole nyt käytetty pariin kuukauteen, kun haaveet toisesta muksusta heräsi. Juuri ostettiin oma koti, jossa tarkoituksella enemmän tilaakin...
Ketjun aloittaja onkin ollut samoja ikiä saadessaan ensimmäisensä. Kuinka suhun suhtauduttiin kun oli raskaana? Itsellä tuntui että kaikki ajatteli mun olevan todella nuori, mitä en kyllä mielestäni ole. Onhan monen meidän omatkin vanhemmat ollut tämän ikäisiä...
mä olen 20-vuotias 9kk pojan äiti.
haaveilen jo toisesta lapsesta. ihan niinkuin edellinen kirjoittajakin!;)
Mulla oli vaan yhet menkat 3kk synnytyksen jälkeen ja nyt on menny puoli vuotta ettei niitä ei oo näkyny eikä kuulunu. Arvatkaa montako raskaustestiä oon ehtiny tehdä tän puolen vuoden aikana, ku aina tulee MUKA jotain raskausoireita.
Imetän aika paljon vielä, joten ehkä ne kuukautiset ei sen takia ala... eikä siis oo mahdollista tulla vielä raskaaksi.
Nyt aloitin työt perhepäivähoitajana ja hoidan samalla myös omaa lastani. Päivät on niin täynnä tekemistä, etten ole ehtinyt asiaa hermoilla.
Mutta kyllä se epävarmuus ja raskaaksi tulemisen odottelu on usein hermostuttavaa!!!!!!!
Onko muita jotka oottelee synnytyksen jälkeisiä kuukautisia?:)
hei vaan =) olen 18,mieheni on 25.meillä on tyttö,2v4kk ja toista ollaan yritetty 2kk ajan :) olen huomannut saman,toisille on tärkeintä päästä kertomaan vaan omia juttuja,eikä sitten kysellä ollenkaa muiden kuulumisia. mistäpäin olette? :) ja kauanko muilla yritystä takana?
toivottavasti ette hirtä mua kun en ole yrittämässä vielä lasta ja kommentoin..:)
tulin vaan äärimmäisen iloseksi kun itsellä on ollut vauvakuumetta, olen vielä 19, kohta kaksikymmentä, ja olen aina ajatellut että olen nuori saamaan ensimmäisen lapsen ym. teidän kertomukset rohkaisi, jospa uskaltaisin taas (jälleen kerran...) vihjaista tolle miehelle että miksi ei meillekkin voisi jo tulla :) mies on siis 25...
oon aina halunnut lapset kyllä nuorina, on sitten energiaa touhuta lasten kanssa ja elämää vielä kun he muuttavat kotoa pois. eiköhän kohta voisi jo alkaa yrittämään...;) eihän sitä tiedä vaikka ei heti tärppäisikään.
Täällä kirjoitellaan Jyväskylästä. Meillä ei varsinaista yritystä ole takana, mutta koko ajan ollaan ajateltu että tulee jos on tullakseen. Tänään itseasiassa tarkoitus ostaa testi, kun tuntuu hieman samoja vaivoja kuin vuosi sitten.
Sitä vaan miettii että kuinka sitten pärjää toisen kanssa? Laskeskelin että jos nyt olisin raskaana on vanhimmainen tyttömme vasta 1v ja 1kk...Sit ois vilskettä :) Toisaalta onko se yhtään helpompaa parin vuoden päästäkään kun ensimmäisellä pukkaa uhmaikää?
Mäkin oon nuori, 22-v. En kyllä koe itseäni enää kovin nuoreks:D Musta tuo ikä ei kerro ihmisestä kaikkea, tunnen monia mua reilusti vanhempia, jotka vaan ovat vielä aika 'teinimäisiä'. En vois kuvitellakaan heille vielä lasta. Mutta sitten saattaa olla joku 18v tyttönen, joka on jo kypsä huolehtimaan omasta lapsestaan. Mutta onhan se kiva,ettei kaikki olla samasta muotista:)
Joo mä olen kans huomannut ton aika inhottavan ilmiön, 'kirjoitus minusta'. Olen useammastikin yrittänyt saada keskustelua aikaiseksi ja heittänyt ilmaan kysymyksiä, mutta kaikki kertovat vaan omia oireitaan ym..olen myös kaivannut sitä oikeaa keskustelua.
Onko teistä kukaan opiskelija? Onko kellään paineita työpaikan suhteen, jos raskaaksi tulee? Mua ahistaa hirveesti kun oon aloittanut vasta opiskelemaan uutta alaa ja silti ollaan päätetty et saa vauva tulla jos on tullakseen. Pelottaa, et tuomitaanko mut heti jos nyt raskaaks tuun. Uskallanko kertoa opettajalle asiasta...argh.kaikki tollanen pyörii mielessä.Tiedän et moni ajattelee musta et onko järkeä opiskella jos haluaa lasta. Mut ajattelin asian niin, et koskaan ei voi tietää millon sen lapsen saa tai saako ollenkaan,enkä halua jäädä siks junnaan paikalleen. Ja toisaalta koko opiskelut saattais jäädä opiskelematta jos vaan nyt jäisin odottaan et tuun raskaaks ja sitte joskus lasten jälkeen kouluun. Tosi hankala asia mulle:S :(
Jonnar: oon monelta kuullu et on helpompaa ku on useampi ku yks lapsi. Tuttavalla on vaan yks, ja ne on joutunu oikeestaan koko ajan olla sen pojan kans leikkimissä tai mukana jotain touhuamassa. Sanoivat et ois helpompaa ku olis sille kaveri. Mut sit ku eivät tehneet pian perään, niin jäi se kakkonen tekemättä. Mun kaveri sai nyt vasta toisen lapsen, ja se mietti et miten kaikki menee ja jaksaako sitä ym..ja hyvin on kaikki mennyt, kyllä se luonto hoito tehtävänsä heti alusta alkaen:)
Olen 18 vuotias nuori nainen. Lapsi olisi minulle ja miehelleni (19 vuotta) suuri- ja hienoin asia maailmassa. Sitä on yritetty tämän kierron jälkeen tasan vuosi. Raskas ja pettymysten täyteinen vuosi onkin ollut. Tuntuu ikävältä, kun kaikki edellytykset kuitenkin olisi. Olemme nuoria, terveitä ja huolehdimmee itsestämme. Niinkuin varmasti tekin. Tällaisia asioita ei vaan voi pitää itsestäänselvinä, päinvastoin.
miplis; olit tekstisi mukaan harkinnut meneväsi tutkimuksiin. Tilastoja kun lueskelin tossa joskus, niin nainen raskautuu keskimäärin vuoden sisään yrittämisestä ja jos ei vieläkään, niin kehoitetaan menemään tutkimuksiin. Oletko itse miehellesi jo puhunut asiasta ja mitä hän on sanonut? Itse en ole päässyt vielä sille asteelle. Jollain tavalla kuitenkin sellainen arka ja ehkä hieman pelottavakin asia. Itse en haluaisi näin nuorena saada lausuntoa, kuinka en koskaan voisi saada lapsia. Mielummin elättelen toiveita ja uskon parhaimmin päin käyväksi. Ovathan monet yrittäneet useitä vuosia. Tämä porukka on onneksi aloittanut tarpeeksi nuorena. Perheenlisäystä ei kyllä malttaisi odottaa enää päivääkään ja välillä epätoivo valtaa.
Täällä joku kirjoitti "vauva" sanan käytöstä. Että eihän se ole vauva, kuin pienen hetken verraten siihen koko 18 vuoteen, kuten laillisesti lapsesta/nuoresta tulee aikuinen. Itsekin puhun mieluummin lapsesta. :)
Yritys onnea kaikille oikein suuresti! Elkääkä lannistuko, aina sieltä tulee taas seuraava, uusi kuukausi.
Hei!
Olen 19 vuotias opiskelija ja mieheni on 20 vuotta. Poden välillä ihan hirmuisen kovia vauvakuumeita
mutta mies ei oikein siitä vauvan hankinnasta vielä innostu kun ei ole kummallakaan työpaikkaa. Hän
päätti että sitten vasta hankitaan lapsia kun ollaan naimisissa. Minua harmittaa se että moni muu
hankkii lapsia nuorena vaikkeivat ole edes naimisissa mutta sitten minä en saa. Monella minun kaveri
llakin saattaa olla jopa 2 lasta ja pärjää ihan hyvin vaikkei ole töissä ollukkaan.
Meilläkään ei kummallakaan viellä ammattia. Itse valmistun keväällä ja mies on sellainen omantienkulkija, harkitseva haaveilija. :) Me emme ole kuitenkaan halunnu miettiä mitään asioita lapsen edelle, koska se on kaikki mitä me molemmat arvostamme ja kipeästi toivomme.
Mulla oli aina haaveena, et mulla on kaksi lasta kun täytän 25, mutta se ei enää oo mahdollista.. Olen viittä vaille 24 ja meiheni kohta 30. Aina on ollut jonkinlaisia esteitä, jonka vuoksi ei ole vieläkään ollut mahdollista hankkia pikkuista.. Yötyö, työpaikan vaihto, opinnot ym... Nyt meillä on nostettu aihe taas esille, sillä havahduin todellisuuteen siitä että, että se 25-vuotta tulee täyteen ihan kohta. Vauvakuume on ollut minulla jatkuvasti viimeiset viisi vuotta. Hetken ehdin jo luulla olevani raskaana tässä vähän aikaa, sitten mutta jouduin taas pettymään kovasti tehtyäni testin... Tässä joudutaan nyt lähteä lääkäriin tutkimaan että missä vika, kun ei menkkoja näy eikä kuulu.. viimeiset ollut elokuussa.. Olen todella lapsirakas ja omalapsi olisi parasta mitä voisi eteeni tulla. Täytyy nyt vain toivoa ja luottaa siihen, ettei mitään vakavaa ole.
Viime perjantaina tein testin ja kaksi viivaahan sieltä tuli...=D Innolla laskeskeltiin että muksuille tulee pikkasen päälle vuosi ikäeroa. Ihanaa, nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu hyvin. Onnea ja tsemppia tänne kaikille muillekkin yrittäjille!
Odotus onnea ja iloisia talvipäivän jatkoja teille!
Olen ihan älyttömän nuori, vasta 17-vuotias! Olen ollut avopuolisoni kanssa jo parisenvuotta yhdessä. Kun olin pieni, toivoin itselleni pienempää sisarusta, mutta en sitä koskaan saanut. Kun täytin 14, minulle tuli aivan hirveä vauva-/lapsikuume ja se sama kuume on minulla edelleenkin. Eilen kävin apteekissa hakemassa lisää ehkäisypillereitä ja sinne saapui pieni poika joka lauloi "ih-hahaa.ih-hahhaa, heepoo hirnahtaa-a..", minä en pystynyt olemaan siinä tilanteessa! Aloin itkemään ihan hillittömästi! En voi mennä kaupunkiinkaan enää, etten itkisi ainakin kerran. Olen vihainen nuorille ihmisille jotka saavat lapsia! MIKSI MINÄ EN VOI SAADA?! Kaverini on ikäiseni ja saa jo toisen lapsen, tosin siinä ei ole järkeä jos ei osaa hoitaa lasta. Olen perehtynyt ja katsellut kaiken jo valmiiksi, mutta kun kysyn avopuolisoltani(21v), että mitä mieltä olet lapsesta, vastaus on aina sama: "en halua sitä piiitkän aikaan". Haluaisin lapsen, mutta mieheni ei. Olen miettinyt, että pitäisi hankkia apua itselleni. Olen masentunut vauvakuumeeni takia! Olisin valmis tekemään mitä vain, jotta saisimme lapsen avopuolisoni kanssa.
Olen niin väsynyt.
Minulla on vielä niin paljon aikaa, mutta en jaksa odottaa.
Hei! Oon vähän väärällä palstalla kun itse olen jo onnellisesti raskaana... Mutta olen siis 21v opiskelija, ja halusin sanoa vain sen, että yliopistolla ovat luennoitsijat ym. suhtautuneet todella positiivisesti raskauteeni. Jouduin kertomaan tosi alussa kun pahoinvoinnin takia en pystynyt enää käymään luennoilla. Ja totta kai kannattaa opiskella vaikka haaveilisi lapsesta :D Opiskelemaan on helppo palata ja ainahan voi vaikka tenttiä jos äitiysloma/hoitovapaa käy tylsäksi. No tuskin käy :D Olen tällainen idealisti että opiskelu on mielestäni aina vain ja ainoastaan hyvä asia :)
Niin tosiaan, opiskelut ovat nyt syksyltä olleet jäissä, mutta proseminaariryhmän vetäjä sanoi että voin ihan hyvin tulla keväälläkin mukaan ja aloittaa kandintutkielman vasta sitten. Näin ne opinnot joustaa :)
Halusin tähän vain kommentoida että meidän vauva on AINA mun vauva :D Oli sitten 2kk tai 40v
Hei kaikille.
Täällä olis kans yks 20 -vuotias nuori nainen, jolla on kova tarve saada elävä lapsi tähän perheeseen. Minun taustani taitaa poiketa aika paljon muista, mutta olisi kiva keskustella muiden samanikäisten lasta toivovien kanssa.
Taustastani siis.. olen tällä hetkellä äitiyslomalla, synnytin syyskuussa kuolleen tyttövauvan ja nyt saisi oikein luvan kanssa yrittää toista raskautta. Yhden menkat on ehtinyt tulla synnytyksen jälkeen ja tietenkin toivon, että jo tästä meneillään olevasta kierrosta raskautuisin... tuntuu vaan niin epätodennäköiseltä, kun jälkitarkastuksen ultrassa kierto näytti olevan ihan pielessä. Ja toisaalta, en oikein vielä jaksa uskoakaan, että saisimme sen elävän lapsen kotiin, vaikka raskaus alkaisikin.
Kuten muitakin tässä ketjussa ilmeisesti, minuakin nuo raha-/työ-/opiskeluasiat stressaa. Ennen tyttömme syntymää tein työtä, jota inhosin ja nyt tammikuussa pitäisi palata sinne.. Toisaalta haluaisin opiskella lisää ja aionkin hakea keväällä kouluun, vaikka tulisinkin raskaaksi. Olen koko elämäni elänyt pienellä rahalla eikä se varmasti tule olemaan mahdollisen lapsenkaan kanssa ongelma, mutta kyllähän sitä toivoo, että voisi käydä töissä ja tienata rahaa ennen sitä vauvan kotiin tuomista. Nyt tietenkin jos raskautuisi, olisi jo kaikki tavarat hankittu eikä niihin tarvitsisi sitä rahaa enää laittaa.
Jos jollain on tietoa, niin minua kyllä kiinnostaisi tietää tuosta opiskelusta äitiyslomalla/vanhempainvapaalla pienen vauvan kanssa. Liekkö esim. ammattikorkeassa miten mahdollista tehdä etäopiskeluja?
Hei! Ajattelin kirjoittaa tänne, vaikken ihan vielä samaan kastiin kuulukaan teidän kanssa. Me alotetaan yrittäminen vasta sitten kun mun kaapissa olevat pillerit on syöty loppuun eli noin kahden kuukauden päästä (kyllä, myönnän syöneeni pari liuskaa putkeen nyt :D). Ikää mulla on kohta 24 ja miehellä 27.
Enkelin_äiti: Ensinnäkin pahoitteluni lapsen menettämisestä. Se oli varmasti kova paikka. Saanko udella, selvisikö vauvan kuolema vasta synnyttäessä vai käynnistettiinkö synnytys sen takia? Mistä vauvan kuolema johtui, syntyikö hän ennenaikaisesti, oliko hän muuten sairas vai menikö synnytyksessä jotain vikaan? Pelottaa kyllä ajatus siitä, että näin kävisi, muttei elämää kannata etukäteen pelätä. Toivottavasti teillä plussaa pian uudelleen ja saatte terveen lapsen kotiin!
Opiskelut ja työskentely lapsen saannin jälkeen on pohdituttanut useampia täällä. Itse valmistun todennäkösesti maaliskuussa. Opinnot on kuitenkin jo sen verran loppusuoralla, että katselen työpaikkoja jo nyt. Muuten minulla ei ole mikään kiire saada töitä ihan heti, mutta tuntuu, että se olisi perheen perustamisen kannalta helpointa. Silloin ehtisin tehdä noin vuoden töitä, mikä olisi hyvä, koska kovin lyhyitä määräaikaisia sijaisuuksia voi olla vaikea saada (ei, en usko, että saan vakipaikkaa heti valmistuttuani). Miehelläni on myös määräaikainen työsuhde. Emme kuitenkaan stressaa siitä liikaa, koska hän on saanut aina uuden paikan / työsopimusta on jatkettu heti edellisen sopimuksen loputtua. Nykyään määräaikaset työsuhteet on niin yleisiä, että jos vakipaikkaa odottaa, voi siinä kestää turhan kauan. Elämässämme kun kaikki on muuten kohillaan. :)
Opiskelun ja vanhemmuuden yhteensovittamisesta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta useamman koulukaverin tilannetta vierestä seuranneena voin asiaan jotain sanoa. Meillä sosiaali- ja terveysalalla (ammattikorkeakoulu) ei ainakaan ole ollut suurempia ongelmia asian suhteen. Yleensä ihmiset ovat jättäneet äitiyslomalla ollessaan, puolen vuoden ajalta, harjoittelut (niitä meillä paljon, melkein joka syksy ja kevät) suorittamatta, mutta ovat suorittaneet kurssit ajallaan. Tällöin koulussa ei ole tarvinut kovin usein käydä, koska harjoittelun aikana ei ole luentoja. He ovat sitten suorittaneet rästiin jääneet harjoittelut opintojen lopussa, kun muut ovat kaikki harjoittelut jo suorittaneet. Osa taas on tehnyt äitiyslomalla ollessaan pelkästään valinnaisia kursseja verkko-opintoina (valinnaisia kursseja pitää suorittaa tietty määrä), jolloin niitä ei ole muulloin tarvinut suorittaa eikä äitiyslomalla ole tarvinnut tulla kouluun sitäkään vähää määrää, mitä normaaleja kursseja suorittaessa. Meillä suurin osa opiskelun aikana lapsen saaneista valmistuu ajallaan, ja eräs kaksi lasta saanut valmistuu vain vuoden myöhässä. Tämä on tietenkin paljon itsestä kiinni. Itse valmistun kolmisen kuukautta myöhässä vain sen takia, että ulkomaan vaihdon vuoksi pääsin aloittamaan opinnäytetyön tekemisen hieman muita myöhemmin, enkä ole halunnut pitää turhaa kiirettä sen kanssa.
Toivottavasti selitykseni ei ollut liian epäselvä. :)
Vielä sellasesta asiasta kyselisin, että oletteko miettineet naimisiin menoa ennen tai jälkeen lapsen saannin (jos siis haluatte yleensäkään naimisiin)? Me emme ole edes kihloissa, mutta olen silti miettinyt asiaa. (Odotan tosin kuumeisesti kosintaa, haluan, että mies kosii. Molemmat kuitenkin ajattelemme niin, että kun kihloihin mennään, aletaan katselemaan samalla kirkkoa.) En halua lykätä lapsen tekoa sen takia, että menisimme naimisiin ensin. Kuitenkin haluaisin, että se tapahtuisi ennen lapsen syntymää. Muuten sillä ei ole niin väliä, mutta haluaisin, että perheellä on sama sukunimi heti alusta asti. Enkä myöskään haluaisi, että joudumme "turhaan" isyyden tunnistamaan monen mutkan kautta, kun kerran joskus varmasti naimisiin menemme ja silloin homma on paljon yksinkertaisempaa. Jotenkin silti luulen, ettei kosintaa tule ainakaan ennen kuin olen raskaana (kevät on jo kohta), eikä silloin häiden järjestämiseen ennen lapsen saantia jää oikeen aikaa. Viimeisilläni kun en haluaisi olla, jos vaikka lapsi syntyy ennenaikasesti. Kehittelen ehkä ongelmia turhaan itsekseni, mutta kun näitä asioita joka kantilta yksinään pohtii, ei kukaan oo rauhottelemassa mua. :) (Oisko teistä siihen?)
Hei Sonho ja muut!
Meidän vauvalta vain loppuivat liikkeet 30. raskausviikolla, sitten ultrassa todettiin kuolleeksi ja käynnistettiin synnytys. Syytä ei löytynyt, eli kohdunsisäinen kätkytkuolema kyseessä.. Terve tyttölapsi oli, ja aivan ihana. En voi todellakaan toivoa nyt mitään parempaa, kuin sitä kuuluista kahta viivaa ja tervettä ja ELÄVÄÄ lasta kotiin asti. En malttaisi millään odottaa seuraavia kuukautisia, vaikka toisaalta en kyllä stressaakkaan asiaa kuten tätä esikoista yrittäessä stressasin.
Minä olen mieheni kanssa kihloissa, mutta naimisiin emme varmasti ole vuosiin menossa, jos ikinä. Itse en haluaisi naimisiin (ainakaan kirkkohäitä), mutta jos se tulee jossain vaiheessa miehelleni tärkeäksi, niin suostun tietenkin. Nimiasiaa mekin silloin esikoistamme odottaessamme myös mietimme, ja lopulta suostuinkin sitten siihen, että vauva olisi saanut isänsä nimen. Oletteko te muut ei-naimisissa olevat pohtineet tätä nimiasiaa? Minulle se oli silloin kova myönnytys, ettei lapsi olisi saanut sukunimeäni. Mutta nyt tietenkin sai, kun kuoli ennen syntymäänsä..
Tutulta kuitenkin kuulostaa pohdintasi häistä&vauvasta, kaikkea sitä haaveillessa tuleekin pohdittua. Pitäis kai vaan osata pitää pää kylmänä ja antaa tulla sen mitä elämä tuo, oli se sitten lapsivesien meno kesken hääseremonian tai vuosien lapsettomuus.... =) Kaikkea kun ei voi suunnitella. Jos itse olisi sama kysymys ajankohtainen, mieluummin lykkäisin häitä kuin vauvan tuloa, tietenkin omalla kohdallani! Ja jos luonto niin päättäisi, että ison mahan kanssa on naimisiin mentävä, niin sitten mentäisiin.
Kiitos Sonho myös opiskeluun liittyvistä vastauksistasi. Olen alkanut haaveilemaan nyt sairaanhoitajan opinnoista, ja ehkä sitten keväällä uskaltaisin myös hakea... =)
Niin siis, ei perheen lisäyksen, tai sen yrittämisen siis, lykkääminen tuu kysymykseenkään. Lähinnä mietin, että joustanko siitä omasta päätöksestäni odottaa kiltisti kosintaa (no okei, oon "vihjannu" asiasta säännöllisesti alku vuodesta saakka. Pitänee varmaan olla hiljaa välillä, että mies saa tunteen, että hänellä on valta päättää. Vauvahaaveet kun meni jo läpi pari kuukautta sitten. Tai siis siten siis, että pillereiden loputtua alamme yrittämään.) vai alanko sitten siinä vaiheessa kun olen raskaana, jos ei kosintaa muuten kuulu, voimakkaammin sanomaan, että naimisiin pitää mennä. Mää aina ennen ajattelin, ettei naimisiin meno oo mulle niin tärkeää, että joskus haluan, muttei sillä oo niin kiirettä. Mutta vuosi sitten kun olin vaihdossa, ehdin funtsia asioita liikaakin ja sain hirveen hääkuumeen. Vauvakuume on jo vanhempi (ja ehdottomasti se tärkein) juttu, oon krooninen kuumeilija. :) Jotenki sitä vaan on alkanu tuntumaan, että kun tässä ollaan yhessä oltu jo tovi jos toinenkin, päälle viis vuotta, niin sama tuo ois naimisiin mennä. Haluan yhteisen nimen, se siinä on se juttu. Välillä mietin, että pitäskö ehottaa miehelle, että mennään ihan kahestaan vain naimisiin, kun pointti on kuitenkin se avioliitto eikä se hääpäivä. Mutta kuitenki sitä saa häitään juhlia vaan kerran ni mitä jos alkaa myöhemmin harmittaa ku ei pitäny kunnon kekkereitä. Tai no, ei me mitään äly suuria ees kumpikaan haluttas, mutta kuitenki.
Joo, meni aiheen vierestä. Täällä ku aiheena vauvakuume, ei hääkuume. Vaikka siitä se lähtiki, minun, miehen ja mahdollisen tulevan lapsen yhteisestä nimestä. Pahoitteluni kuitenki. :)
Ja joo, ei elämää tosiaan voi suunnitella. On vain katottava, mitä elämä vastaan heittää ja toimittava sitten sen mukaisesti. Mun lähipiirissä on tapahtunu niin paljon viimisen parin vuoden aikana, että tää on ollu pakko tiedostaa. Esimerkiksi (lapsiaiheeseen liittyen) mun paras ystävä ja hänen miehensä ovat tahtomattaan lapsettomia (mies ei voi koskaan saada biologisia lapsia, tää selvis heille noin vuoden yrittämisen jälkeen) ja toinen mun kaveri puolestaan sai lapsen yrittämättä.
Enkelin_äiti: Hae ihmeessä kouluun! Aina se opiskelu jollain lailla järjestyy ja jos haluaa niin välivuoden pitäminenkin tai opintojen alotuksen lykkääminen (vuodella) onnistuu yleensä myös. Ite en opiskele sairaanhoitajaksi, mutta on meidän koulussa saikutki lapsia opintojen keskellä saaneet. :)
ikää on minulla 22 ja 1,5 on tuossa lattilla touhuamassa:) yritystä takana 2 päivää:D
Hei,
olen 21 vuotias ja avomieheni 23.. Olemme seurustelleet vasta 9kk mutta nyt ollaan kovasti puhuttu vauvasta ja jätinkin pillerit pois kuukausi sitten :)
Kovaa yritystä oli koko edellisen kuukauden..
On se hassu juttu, että kun tapaa sen "oikean" miehen niin kaikki loksahtaa paikoilleen ja toimii :)
Edellinen mies oli pikkuisen hankalampi.. Löi muutaman kerran alkoholin vaikutuksen alaisena ja riideltiin usein..
Hän olikin sellainen äidin poika kun asui vanhempiensa luona vaikka mies oli jo 25 vuotias..
Mutta onneksi se on nyt mennyttä elämää ja olen saanut uuden paremman elämän tilalle :D
Niin nyt tämän nykyisen miehen kanssa ollaan paljonkin keskusteltu lapsista. Hänellä itsellään on 4 sisarusta ja hän pitää kovasti lapsista.
Yritystä nyt tosiaan takana se kuukausi ja kuukautisten olisi pitänyt alkaa sunnuntaina (olivat säännölliset pillereiden aikaan) mutta ei tapahtunut mitään sunnuntai päivänä.
Olen yrittänyt ajatella sillä tavalla, että ne ovat myöhässä ja epäsäännölliset nyt kun lopetin vasta pillerit.
Tänään kuitenkin aamulla näytti silt, että kuukautiset olisivat alkaneet :(
Koko päivänä ei kuitenkaan vuotoa tullut juuri ollenkaan (ei siteeseen asti yhtään mitään)
Niinpä aion nyt huomenna aamulla tehdä testin.
Toivotaan tietysti kovasti sitä plussaa :)
Onnea kaikille vauvaa yrittäville naisille.. Hengessä mukana ollaan :)
Nyt se plus sitte tuli. Tässä sitä on hämmästelty asiaa pari päivää. Ei oikein osaa uskoa todeks.
On niin onnellinen olo mutta toisaalta pelottaa hirveästi, en haluais liikaa ajatella mitään sellasta et tää menee varmasti kesken...mutta pian sen näkee sitte ultrassa.Pitää toivoa parasta:)
Miten teillä muilla? Mulla nyt sitte opinnot venähtää väkisin pidemmälle jos tuo ötökkä mahassa pysyy messissä:) Mitenhän kauan sitä pitää olla pois koulukuvioista,onko jollain kokemusta? Vuos,kaks?