Cathy

Cathy on erittäin kaunis ja hyvä sydämelinen nainen,ei haukkunut ketään,ei kadehtinut.

Olisin itse suonut chatyn olevan pitempään bb.sä.
Mutta hävetti ettei muut voineet olla edes sen aikaa kännäämättä kun vieras oli talossa,kyllä suomea taas vietiin sinnekin kolkaan tunnetuksi (HÄPEÄ).

Mutta oli ilo katsoa tuota kaunista naista koska oli kaunis ulkoa että sisältä.
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaa mieltä Cathysta, mutta minusta asukkaille voi antaa kymppi plussan tästä viikosta. Koko ajan joku piti seuraa hänelle. Onhan se selvää, että kun joutuu puhumaan jatkuvasti muuta kuin äidinkieltään, se väsyttää. Välillä täytyy rentoutuakin. Kaikki asukkaat olivat kuitenkin tosi mukana Cathyn elämässä talossa. Jopa kännissä kunnioittivat Cathyn kulttuuria, eivät tunkeneet väkisellä pussailemaan. Ei ihme, että äänestykset ovat tiukkoja, kun siellä ei edellisvuosien tapaan ole näitä takanapäin haukkujia. Danalla siihen ehkä olisi taipumusta, ja yrittikin Stefistä saada kaveria ennen Kätlinin paluuta. Mutta Steffi kuittaili siihen malliin, mm. siitä Danan kilahtamisesta Kätlinille hänen todettuaan, että Dana on bi, että Dana ymmärsi, ettei siitä tule mitään Stefaniankaan kanssa.

Äänestä

suomalaista juoma kulttuuria sinne Filipiineille eikä ala itse läträämään siellä viinan kanssa siellä.
Gathy oli kyllä todellinen enkeli eikä oikein voi verrata noihin Suomen asukkeihin millään lailla on sen verran surkeita juoppoja.

Pinoy Big Brother Double Up Housemate = Catherine "Cathy" Remperas Photo MV Ver. 2
http://www.youtube.com/watch?v=T5ZwgH_YKdI&feature=related

Pinoy Big Brother Double Up = Catherine -Cathy- Remperas
http://www.youtube.com/watch?v=4nOnr_y4lW0

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies 40v kirjoitti:

Cathy on erittäin kaunis ja hyvä sydämelinen nainen,ei haukkunut ketään,ei kadehtinut.

Olisin itse suonut chatyn olevan pitempään bb.sä.
Mutta hävetti ettei muut voineet olla edes sen aikaa kännäämättä kun vieras oli talossa,kyllä suomea taas vietiin sinnekin kolkaan tunnetuksi (HÄPEÄ).

Mutta oli ilo katsoa tuota kaunista naista koska oli kaunis ulkoa että sisältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu