Kolmikulma

jokaiseen hymyysi
herpaantumatta
suun aallot sanoina

jatkuu

johtopäätöksen tehneenä
kohtalaisen rakastuneena
eräällä matkallansa

kuun jälkeen

osa taivaasta kerrottuna
6205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siinähän se taas on,
Sinun hengen tuotoksesi.
Ja millainen se on ?

Näköisesi.
Ensimmäinen säkeistö on se ' mystinen '
ja kuitenkaan ei. Selkeää sanomaa ja runon
loppuosa erityisesti miellyttää

' kuun jälkeen
osa taivaasta kerrottuna '

Tuohon jäin kiinni, ihana.

Äänestä
  • Kiitos. Onhan tässä näköä. Runon kirjoitin, mutta siinä oli ihan liikaa lörpöttelyä. Mieleeni tuli sinun ja Amandan kommentit edellisestä(?) runostani.. ja olen kyllä samaa mieltä. Kylmästi vaan otin joka toisen lauseen pois ja pari muuta turhaa rivintuhluuta. Kumma kyllä runo ei heikentynyt vaan kertoi jopa paremmin tarinaa kuin alkuperäinen monisanaisempi. Ensimmäinen säkeistö meni alunperin näin:

    jokaiseen hymyysi
    alkuun ja loppuun
    herpaantumatta
    yhdessä katseltua
    enenevään iltaan
    sinä tarkkarajaisena
    suun aallot sanoina

    Itse asiassa mietin, että koko runossa pitäisi olla vain yksi sana: "jatkuu". Kirjoittamiseni tällä haavaa sitä, että yritän sanoilla ilmaista miten turhaa on sanoa mitään. Kun löytäisi jonkin keinon ilmaista paremmin, tehokkaammin.. kunpa voisi päästä sanojen tuolle puolen.. hmm...

    "kuun jälkeen" on mielestäni hyvä, se on jotain sinne päin mitä olen hakemassa.. "osa taivaasta kerrottuna".. hmm.. onko siinä jotakin lukijaa kosiskelevaa..

    Äänestä

Tykkäsin kovasti runon alun tunnelmasta, se oli kaunis...

Mitä tulee sanomaan, niin jostain syystä itse hahmotin "suun aallot sanoina" sekä "osa taivaasta kerrottuna" yhtenä kokonaisuutena, tai no ainakin toisiinsa läheisesti liittyvinä asioina...ja sanoma ikään kuin avautui sitä kautta.

Hmm...se on varmaan valikoiva tarkkaavaisuus, joka poimii aina tietynlaiset sanat ja säkeet! Ikävä kyllä en voi sille mitään :)

Joka tapauksessa runosi herätti paljon ajatuksia, heti otsikosta lähtien.

Äänestä
  • Kiitos. Suun aallot ja osa taivaasta.. ovat tarkastelun keskittämistä taas siihen tiettyyn.. eli kyllä liittyvät toisiinsa.. osa taivaasta.. ajatuksena myös, että se yhdistettäisiin sitä edeltävään kuuhun. Kuu ja taivas tuovat väistämättä mieleen jotain romanttista vaikka yrittäisi miten neutraalisti puhua. Näitä runokielen varjopuolia.. tai ehkä se on etu, näkökannasta riippuen.

    Miksi haluankin aina selitellä, puolustella kirjoittamaani.. en nyt yritäkään (enää) vain kirjoittaa sitä mitä sydämeni sopukoissa tunnen.. hmm.. eihän kaikki ole totta.. mukana on uskottelua, näin kaikki muka on.. mukana on yritystä muuttaa omaa ajattelua (jos kirjoitan ajattelevani näin, se muuttuu todellisuudeksi jossain vaiheessa).. mukana on pelkkää lörpöttelyä, jonninjoutavaa suunpieksentää... pöh, en ole mikään tunteeton tarkastelija vaikka sanoistani voisi niin päätelläkin... ehkä haluaisin olla, ainakin olisi helpompaa olla.. Kyllä minä tunneihminen olen, yritän vain etsiä oikeaa "kanavaa" tai "taajuutta" kertoa sanoilla jotain... mutta en halua pelätä oikein tai väärin sanomista...

    Ymmärrän hyvin tuon valikoivan tarkkaavaisuutesi. Sanoin kenties aiemminkin, että haluan yhdistellä erilaisia aineksia, ylevää ja alhaista, tärkeää ja vähemmän tärkeää jne. niin että tekstiin ei tule liiaksi valmiin kokonaisuuden tuntua... ei elämä ole valmis kokonaisuus.. eikä toinen ihminenkään ole mikään hmm.. selkeä kokonaisuus.. tai ratkaistu tapaus..

    kirjoittaminen on hakemista, jonkin asian hakemista.. ajattelen, että ei sillä kuitenkaan ole suurta merkitystä, miten sanani asettelen.. jotenkin puuttuu usko sanan mahtiin muuttaa asioita (muuta kuin että itseäni kirjoittaminen muuttaa, ja sitä kautta tietysti ympäristöäni).. enkä haluakaan että asia muuttuu sillä että sanoo jotain, löytää oikean sanan.. ei oikeaa sanaa ole.. on pakko olla jokin muu tie.

    hmm.. eksyin pohtimaan taas sivuraiteita kommenttisi seurauksena.. kiitän lämpimästi ja erittäin hyvää päivänjatkoa.

    Äänestä

  • Miekko kirjoitti:

    Kiitos. Suun aallot ja osa taivaasta.. ovat tarkastelun keskittämistä taas siihen tiettyyn.. eli kyllä liittyvät toisiinsa.. osa taivaasta.. ajatuksena myös, että se yhdistettäisiin sitä edeltävään kuuhun. Kuu ja taivas tuovat väistämättä mieleen jotain romanttista vaikka yrittäisi miten neutraalisti puhua. Näitä runokielen varjopuolia.. tai ehkä se on etu, näkökannasta riippuen.

    Miksi haluankin aina selitellä, puolustella kirjoittamaani.. en nyt yritäkään (enää) vain kirjoittaa sitä mitä sydämeni sopukoissa tunnen.. hmm.. eihän kaikki ole totta.. mukana on uskottelua, näin kaikki muka on.. mukana on yritystä muuttaa omaa ajattelua (jos kirjoitan ajattelevani näin, se muuttuu todellisuudeksi jossain vaiheessa).. mukana on pelkkää lörpöttelyä, jonninjoutavaa suunpieksentää... pöh, en ole mikään tunteeton tarkastelija vaikka sanoistani voisi niin päätelläkin... ehkä haluaisin olla, ainakin olisi helpompaa olla.. Kyllä minä tunneihminen olen, yritän vain etsiä oikeaa "kanavaa" tai "taajuutta" kertoa sanoilla jotain... mutta en halua pelätä oikein tai väärin sanomista...

    Ymmärrän hyvin tuon valikoivan tarkkaavaisuutesi. Sanoin kenties aiemminkin, että haluan yhdistellä erilaisia aineksia, ylevää ja alhaista, tärkeää ja vähemmän tärkeää jne. niin että tekstiin ei tule liiaksi valmiin kokonaisuuden tuntua... ei elämä ole valmis kokonaisuus.. eikä toinen ihminenkään ole mikään hmm.. selkeä kokonaisuus.. tai ratkaistu tapaus..

    kirjoittaminen on hakemista, jonkin asian hakemista.. ajattelen, että ei sillä kuitenkaan ole suurta merkitystä, miten sanani asettelen.. jotenkin puuttuu usko sanan mahtiin muuttaa asioita (muuta kuin että itseäni kirjoittaminen muuttaa, ja sitä kautta tietysti ympäristöäni).. enkä haluakaan että asia muuttuu sillä että sanoo jotain, löytää oikean sanan.. ei oikeaa sanaa ole.. on pakko olla jokin muu tie.

    hmm.. eksyin pohtimaan taas sivuraiteita kommenttisi seurauksena.. kiitän lämpimästi ja erittäin hyvää päivänjatkoa.

    Kiitos todellakin selityksistä - ah, ihanaa saada vapaaehtoisesti vastauksia :) Hymyni nousee suoraan sydämestä!

    Taajuuksista...niin...toisen taajuuksille virittäytyminen ei ole ollenkaan mahdoton ajatus... Suun aallot ja osa taivaasta. Tukee omaa suhtautumista, todellisuuskäsitystä... Minusta runon lukemisen voi kokea matkana omaan sisimpäänsä, mielen tuolle puolen, esim. omiin muistikuviin. Siinä mielessä ymmärrän, miksi sanat ei aina riitä kertomaan, kuvilla ja tunteilla on niin paljon suurempi voima. Yksi kuva, tuhat sanaa... Toisaalta taas... yksikin sana runossa, tai no kaksi, voi herättää voimakkaan reaktion, kuvan näin lukijana... Ehkä mulla(kin) on vähän omanlainen suhtautuminen sanoihin :)

    Yhteys ja yhteenkuuluvaisuus, usko suurempaan on tärkeitä asioita. Yhteys omaan itseen, syvempään olemukseen (sieluksikin kutsutaan...) Syvä yhteys toiseen ihmiseen... Tavoittelemisen arvoisia asioita.

    Kiitos vielä. Mukavaa päivää, seesteistä mieltä :)

    Äänestä

  • poskipusu kirjoitti:

    Hymy on hyvästä :) Kiitos.

    Runon lukeminen on matka, myös sen kirjoittaminen. Kenties olet kirjoittanut pitkään ja tiedät tämän. Tai oletko kenties pekästään lukija... Itse olen runon tuttava lukijana, kirjoittajaksi ajauduin sattuman kautta, erikoinen tapahtumasarja... mutta jotenkin imaisikin mukaansa.. hmm.. pystyy saamaan jotain irti itsestään tämän kautta.. toisaalta voi kirjoittaa ummet ja lammet mutta jokin yksi tuntemus, jokin pienenpieni hetki saa kaiken ylösalaisin.

    niin, on tärkeää että ei ole vain oman itsensä varassa. Tärkeää olisi tietää mitä ajattelee, tahtoo. Ei kuitenkaan maailman yksinkertaisin asia. Toinen ihminen, sama aaltopituus, yhteys. Harvinaista. Tavoittelemisen arvoista.

    Kiitos kommentista runooni. Miellyttävää päivää, näin hivenen lunta vai oliko se unta...:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekko kirjoitti:

jokaiseen hymyysi
herpaantumatta
suun aallot sanoina

jatkuu

johtopäätöksen tehneenä
kohtalaisen rakastuneena
eräällä matkallansa

kuun jälkeen

osa taivaasta kerrottuna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu