laivalla argentiinaan tai chileen

zz-z

lentäminen on niin saaakelin kallista. pääsisikö laivalla halvemmalla? mistä päin eurooppaa lähtis laiva joko chileen tai argentiinaan? argentiinasta pääsee helposti ja halvasti bussilla chileen. minkä hintaista? voisitteko antaa linkkejä?

7

1828

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AuroraEffoa

      Valitettavasi laivamatkustus turistina on vielä kalliimpaa kuin lentäminen ellet jotenkin saa ujutettua itseäsi töihin laivalle. Kuluja, jotka siirtyvät lipun hintaan tulee tietysti siitä, että matka on pitkä ja ihmisen on pakko syödä. Sanoisin karkeasti, että ainakin kaksi kertaa kalliimpaa kuin lentäminen, toisaalta voihan asian ajatella niinkin, että asuu hotellissa samalla kun matkustaa, joten hinta tuntuu siedettävämmältä.

      Kerran matkustin turistina laivalla Suomesta Buenos Airesiin, silloin kun sanomalehtipaperia vielä vietiin sinne. Nykyisin taitaa olla niinpäin, että paperia/sellua tuodaan sieltä (Uruguay) Eurooppaan.

      Minuakin kiinnostaisi matkustaa uudestaan tuo väli. Kannattaisiko kysellä sellulaivojen matkoista, ja mahtuisiko sinne turistina mukaan. Täytyypä etsiskellä

      • AuroraEffoa
        AuroraEffoa kirjoitti:

        Pari linkkiä näin aluksi!

        http://www.cargoshipcruises.nl
        http://thetravelersnotebook.com/how-to/how-to-travel-by-cargo-ship/

        Halvin mitä löysin tähän hätään oli 2050,00 euron menolippu Hamburg - Buenos Aires. Siis jos vertaa meno/paluu lentolippuun eli noin vähän yli 1000,00 eur Helsingistä niin onhan siinä eroa. Unohda siis laivamatka jos halpaa etsit. Laivamatka kestää 17 vrk ja hintaan kuuluu kolme ateriaa päivittäin. Täytyy sanoa, että onhan se ajankuluttajalle kokemus. Laivoissa usein sauna, uima-allas, hytin siivouspalvelu j.n.e

        Madridista on joskus halpoja äkkilähtöjä lentokoneisiin, mutta pitäisi melkein olla Madridissa valmiina!


      • Cão de fila

        Maanantaina tultiin Buenos Airesista. Minun mielestäni lennot olivat todella edulliset. Edestakainen lento 932.99 € per nuppi.


    • Mikolta

      Moi,

      Laivalla pääsee Hampurista mm. Argentiinaan ja Chileen, mutta hinta rahtilaivalla noin 4000-6500 €, täysihoito, ja kestää 2-6vkoa, joten mistään halpakyydistä ei ole kyse. Lentämällä pääsee noin 1000€:llä edestakaisin, jos hyväksyy välilaskuja ja koneenvaihtoja esim. Frankfurtissa, tai Englannissa. Katso Googlesta" Travel with cargo ship to South America" tms. hakusanoilla, ja Tripadvisor.com Netistä.

      Terveisin Mikolta

    • Anonyymi

      Vieläkö toimisi tuo Hampuri Argentiina laivayhteys? Tiedätkö tai kukaan, saako pientä koiraa mukaan, jolla oma passi ja toki päivitetään rokotukset vaatimusten mukaan siihen.

    • Anonyymi

      Ja mikä laivayhtiö? Unohtui kysyä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1193
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1160
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1027
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1023
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      998
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      910
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      858
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      701
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      70
      682
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      681
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      619
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe