Kirjoittakaapas minkälaisia selityksiä olette pomollenne antaneet, kun olette myöhästyneet. Esimerkiksi, että junasta puhkesi kumi j.n.e.
Seli-seli
Suskie´
7131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
se aika on tilipussista pois välittömästi, itse pitää huolhtia että kerkeää ajallaaan töihin.
Näin se toimii.
Meillä kun on vähän väljempi tuo systeemi eikä ole kellokortteja sun muita niin voi ottaa tunnin silloin tällöin. Vastavuoroisesti olemme sitten sitoutuneet tekemään joskus pidempää päivää. Ei niitä mihinkään kirjoihin merkitä, jokainen pitää huolen että ollaan noin tasoissa.
vain työpaikalla oltu aika, ei valkoiset valheet tepsi.
Kellokortti puhuu todellisen tulo ja lähtöajan.
Lähteä vähän aikaisemmin esim. perjantaina töistä kotiin niin hyvä selitys on se että pitää hoitaa vanhempien asioita! Pitää käyttää äitiä lääkärissä, pitää hoitaa isän pankkiasat. Toisinaan näin onkin mutta ei aina! Pomo on kyllä joka kerran uskonut että hoitelen iäkkäiden vanhempieni asioita koska minä ne oikeasti hoidan. Mutta en aina vaikka niin väitänkin...
Pieniin valkoisiin valheisiin tottuu ja paatuu ihmeen nopesti!
Ei nykyisin tarvitse itselleen mitään selitellä. Aikanaan tulin tulokseen, että yksinkertaisesti ilmoitin vain nukkuneeni liian pitkään. Totta useinkin. Mutta kun alkoi vituttamaan kun selitti asian, niin aina tuli vittuilua. Aikanaan kotoota kuja kulki naapurin riihen vierestä. Joo uusi peltikatto. Illalla kävin kolailemassa kujaa. että pääsee aamulla töihin. Niinno, meni lauhaksi ja aamulla kujan paikalla oli omakotitalon kokoinen lumikasa, eikun lapioimaan. No, hinauduin sitten duuniin kun kerkesin. Kannatti selittää umpitollolle työnjohtajalle toikin asia. Paskanpuhujan maineen siitä sai.
Rehellisyydestä ei sinällään ole juuri koskaan mitään hyötyä ollut.
=DW=
että piti käydä vetämässä muutama tasoittava tuossa lähipubissa, enne kuin uskalsin astua auton rattiin:-D)))))))))))))))))))))
ei myöhästy töistä, ei tarvii selitelläkään!!!