Eilen tuli se päivä jota olin jo vuosia pelännyt.. oikeastaan olin pelännyt sitä koiramme ottamisesta saakka -luopumisen hetki. Se ei ollut yhtään helpompaa kuin miksi sen olin kuvitellut.
Nyt vain yritän selittää itselleni, että näin täytyy olla parempi, että nyt on rakkaan hyvä olla enkelikoirana.
Ikävä on niin suuri, että sydäntä puristaa.. lohtuna kaikki niin ihanat muistot rakkaasta. Onneksi saimme elää ja kokea yhdessä niin mukavia ja ikimuistoisia retkiä ja hetkiä. On niin vaikea ajatella että 12 v 2kk ja 12 päivää olisi ollut riittävästi.. vielä olisi ollut niin paljon nähtävää.
Koiramme kunto oli muuten virkeä, mutta nisässä ollut kasvain muuttui viikonloppuna ja alkoi vaivata.. sinne oli vuotanut paljon verta ja aikaa luvattiin hoitojen avulla ehkä kesään.. Oli vaikea päättää toisen puolesta, toisen arvaamatta päivistään.. kuin olisi juonitellut toisen puolesta. mutta teimme päätöksen armahtamisesta kuitenkin ja Rakas samojediladymme sai nukkua pois... ja täytyy sanoa että se oli niin kaunis, niin kaunis ettei ole vaikea kuvitella sitä enkelikoiraksi.Kun vain kestäisi tämän surun.. Pitkään se vie.. mutta kauniit muistot lohduttaa.
Kiitos Rakas Evita näistä vuosista mitä saimme kanssasi kokea ja viettää, ilman sinua elämämme olisi ollut paljon tyhjempi.. Koko perhe rakasti sinua..Paljon. -Ja tiesithän sinä sen..Koirien taivaassa on varmnan hyvä olla, eikä satu enää.
Kiitos Rakas kiitos!
Nyt vain yritän selittää itselleni, että näin täytyy olla parempi, että nyt on rakkaan hyvä olla enkelikoirana.
Ikävä on niin suuri, että sydäntä puristaa.. lohtuna kaikki niin ihanat muistot rakkaasta. Onneksi saimme elää ja kokea yhdessä niin mukavia ja ikimuistoisia retkiä ja hetkiä. On niin vaikea ajatella että 12 v 2kk ja 12 päivää olisi ollut riittävästi.. vielä olisi ollut niin paljon nähtävää.
Koiramme kunto oli muuten virkeä, mutta nisässä ollut kasvain muuttui viikonloppuna ja alkoi vaivata.. sinne oli vuotanut paljon verta ja aikaa luvattiin hoitojen avulla ehkä kesään.. Oli vaikea päättää toisen puolesta, toisen arvaamatta päivistään.. kuin olisi juonitellut toisen puolesta. mutta teimme päätöksen armahtamisesta kuitenkin ja Rakas samojediladymme sai nukkua pois... ja täytyy sanoa että se oli niin kaunis, niin kaunis ettei ole vaikea kuvitella sitä enkelikoiraksi.Kun vain kestäisi tämän surun.. Pitkään se vie.. mutta kauniit muistot lohduttaa.
Kiitos Rakas Evita näistä vuosista mitä saimme kanssasi kokea ja viettää, ilman sinua elämämme olisi ollut paljon tyhjempi.. Koko perhe rakasti sinua..Paljon. -Ja tiesithän sinä sen..Koirien taivaassa on varmnan hyvä olla, eikä satu enää.
Kiitos Rakas kiitos!
Vastaukset 14
Vanhimmat
otan osaa suruusi,itse jouduin luopumaan rakkaasta ystävästäni noin vuosi sitten ja suru
oli valtava.kokemuksesta kerron että suru helpottaa, mutta ei lopu se vain muuttaa muotoa.
Onneksi ne kaikki hyvät yhteiset muistot auttavat
jaksamaan... toisaalta minulle ainankin päätöksen jälkeen tuli helpottunut olo,kun tiesin että ystäväni ei kärsi.päätöksen teko taas oli todella vaikeaa.Jaksamista sinulle!!!!
Kiitos lohdun sanoista.. paljon tämä vaatii voimia mutta se on totta että välillä voin jopa hymyillä vaipuessani muistoihin, jotka ovat ainoastaan hyviä.
Paljon se vaatii ja niitä IKÄVÄN hetkiä tulee vielä aikojen jälkeen.Itse juuri viimeviikolla itkin kun tuli ikävä ystävääni.Minua sentään lohduttaa vanhan mamman poika ja pojanpoika jotka
pyörivät jaloissani kokoajan.Kumpa osaisin sanoa
ne oikeat sanat jotka poistaisivat sen pahan tunteen sydämmestä,valitettavasti niitä ei ole
olemassakaan... itku auttaa purkamaan ja se helpottaa.huominen on jo vähän helpompi.
Koin itse saman, elämäni hirveimmän päivän, torstaina 11.3. Rakas Pinja-tyttönen kärsi voimakkaasta nivelrikosta oikeassa olkapäässään, söi särkylääkkeitä kivunlievitykseen (ontui siltikin, joskus kovemmin joskus lievemmin), kävimme kiropraktikolla, hieroin häntä useaan kertaan viikossa, annoin Cartivetia jne. Montaa apukeinoa kokeiltiin, mutta.. Lopulta rakas elämänkumppanini ei halunnut enää syödä, joi vain litroittain vettä, mikään ei maistunut.. Pinjan elimistö ei enää kestänyt särkylääkettä. En saanut aina niin iloista, lempeää ja hellää pitkäkarvaista saksanpaimenkoira-nalleani enää innostumaan mistään. Vastassani oli tuolloin torstaina väsynyt koira, joka ei innostunut edes kotiintulostani enää. Päätös oli tehtävä ja kauan sai eläinlääkärissä nieleskellä, että sai sen ulos itsestään. Pinjakin oli vain selvästi halukas lähtemään kotiin ja tunsin pettäväni sen luottamuksen pahimmalla mahdollisella tavalla.. Vaakakupissa painoi kuitenkin liikaa se, että tulevaisuus ei ollut tuomassa parempaa mukanaan, vain pahempaa. En olisi kestänyt itseäni, jos olisin antanut tilanteen vajota siihen, että koiralapseni olisi joutunut katsomaan minuun pyytääkseen sitä, että vihdoin luovuttaisin...
Tiedän, että Pinjalla on nyt hyvä ja kivuton olla, se juoksee taivaan vihreillä niityillä näyttäen esimerkkiä kaikille muille enkelikoirille, kuinka syödään voikukkia.. Se hoivaa siellä nyt kaikkia tielleen osuvia ihmisiä ja eläimiä, kuten se minuakin hoivasi 10 ja puoli vuotta. Suru ahdistaa, välillä itken nauraen muistoille yhteisistä hetkistä. Jossain syvällä sisälläni tiedän tehneeni päätökseni vain ja ainoastaan Pinjan hyväksi. Niinkuin sinäkin Evitan. Koita kestää, kuten minäkin koitan. Olen kuullut, että aika auttaa tässäkin, edes jonkinverran.
Tiedän tunteen. Meillä tuli eteen sama vuonna 2001, kun 11-vuotias landseer-narttumme terveys tuli vastaan. Muuten niin virkeä koiravanhus, jolle v. 1999 kohdunpoiston jälkeen "luvattiin" vielä noin 5 vuotta elämään lisää... Ei riittänyt.
Onneksi on muistot, jotka kultaavat tapahtuneen.
Kyllä koiran menetys on kova paikka. Itsellä menetyksestä on 10 kk. Vieläkin polttelen hauvan muistoksi kynttilöitä, ja kuvia katselen tietenkin. Toisinaan tulee tippa silmään, mutta muistot hymyilyttävät. Tällaista kaipausta en ole tuntenut yhdenkään ihmisen menetyksen vuoksi. Minun kohdallani taitaa olla niin, että koira osoitti sellaista luottamusta ja pyyteetöntä rakkautta, ettei siihen ihminen edes pysty.
Koiran lopettaminen on raskas päätös, mutta joskus se ainoa oikea.
Jaksamista, vaali rakkaita muistoja...
Jouduin eilen pöyristyttävän käytöksen kohteeksi töissä... Pomo oli moittinut että kuinka saatoin saada sairaslomaa tiistailta, tuntien maanantai-illan tapahtumat. Julkesi kysyä päin naamaa, että sanoinko muka oikean syyn?! Olin varmaan kuin puulla päähän lyöty. Vaikka kerroin kertoneeni oikean syyn, ihmetteli tuo että "sehän on sitten sama kuin hakisi sairaslomaa siksi että ihosta on tuntunut menneen solu rikki ja se tuntuu henkisesti vaikealta"..ja että "ihmisethän voi käyttää tällaisia syitä ja olla vaikka kuukauden pois"- Iki maailmassa minua ei oltu loukattu näin!
Rakas koiramme ei ole enää meitä lohduttamassa, mutta antaa jostain voimaa meille muistollaan jota minä aion vaalia ja kunnioittaa siten kuin minusta oikein on... yksi pikkupomo ei sydäntäni ja tunteitani vartioi! Pyysin vielä terveysasemalta uuden täsmennetyn lapun jossa kerrotaan syy.. eli lopetetun koirani sureminen, muu viimeaikoina perhettä kohdannut suru (ystäväni poismeno) ja se että olin jo etukäteen sopinut poissaolosta...
Kyllä täytyy sanoa että jotkut voivat olla typeriä, on taas helpompi ymmärtää miksi koiraa on niin helppo rakastaa.. Ne eivät koskaan käyttäydy näin julmasti.. vaan niihin voi luottaa ja ne luottavat takaisin. Kauheaa kun jotkut pyrkivät tuomaan julki ettei saa surra.. ja kohtalokkaana maanantaina, kun meidän oli määrä mennä lääkärille.. ja siksi jouduimme vaihtaa vapaapäiviämme ko.pikkupomon kanssa oli tämä muille moittinut tilannetta, että kun hänellä meni nyt vapaa piloille, kun hän oli sopinut menevänsä serkkunsa kanssa kahville!!! Oudot on toisten tärkeysjärjestykset.
Olen ajatellut jo nyt koiran kuolamaa vaikka pentu on vastaa vajaa 4kk. Kerran sanoinkin työpaikalla, että olen varmaan ihan shokissa ja masennun. Sehän on ihan kuin menettäisi yhden kaikista rakkaimmistaan. Jos lääkäri toteaa työkyvyttömyyden, syy ei kuulu pomolle. Sille voi valehdella jos se kehtaa edes kysyä. Voi sanoa vaikka että rakas sukulainen kuoli yllättäen. Tsemppiä sulle. Ymmärrän täysin sun tunteen ja melkein kyynelet silmissä ajattelen sitä kun sinun rakkaasi on poissa.
Minä ilmoitin pomolle heti tapahtuneen (onnettomuuden) jälkeen, että ota vaikka lomapäivistä, en jaksa ajatella töitä. Lopulta hain sairaslomaa, kerroin lääkärille täysin avoimesti mistä oli kyse. Lääkäri kirjoitti muutaman päivän sairaslomaa, ja laittoi diagnoosin kohdalle vain sen numerokoodin, sanoi ettei se pomollesi sen enempää kuulu...tosin pomo oli kyllä ymmärtäväinen, ja lomapäiväjärjestelykin olisi sopinut hätätilanteessa.
Mutta jotkut ovat niin tunteettomia, moni ei ymmärrä miten hyvä ja rakas se karvainen ystävä voi olla.
Vaikka "pomo" ei tajunnut suruani olen onneksi saanut tukea kaikilta muilta.. jopa naapurin koirista pitämätön setä tervehti pitkästä aikaa ja nyökkäsi ymmärtäväisesti... ja monien ystävien aito välittäminen on lohduttanut...kiitos siitä !
Menetyksestä toipuminen vie aikansa. Juuri viime yönä mietin, kuinka hyvin tuo karvainen ystäväni minua ymmärsikään. Moni ihminen ei pysty samaan koskaan.
Aluksi muistot itkettävät, mutta kuukausien jälkeen muistot itkettävät ja naurattavat yhtä aikaa. Muistan kaikki uskomattomat jutut, ensitapaamisen, hajoitetun viherkasvin ja niin monet hupaisat jutut...nyt osa muistoista vain naurattaa...mutta aina minä tulen kaipaamaan tuota rakasta ystävääni. Jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
Vaali Sinäkin muistojasi!
Hain tänään koirani tuhkauurnan postista.. Oli jotenkin outoa että sieltä se meidän koissu tuli nyt pienessä paketissa takaisin... kyyneliä en edes pyrkinyt pidättelemään. Postintätikin oli ymmärtäväinen ja tuntui mukavalta kun hän osoitti kiinnostusta ja ymmärrystä asiassamme.. siitä kiitokset! .. Hänelläkin oli omakohtainen menetys ja helpotti varmaan häntäkin kun sai jutella.
Pomokin oli lukenut lappuni uudelleen ja soitti kysyäkseen että mitä oikein tarkoitin.. kehtasi mokoma vielä sanoa että " minä olin varmaan menetyksen vuoksi siinä mielentilassa, että tahdoin ottaa asian loukkauksena"... Sainpas sanottua etten ollut ikinä tullut niin loukatuksi.. niin kuin en ollutkaan! - Sanoi vielä että kyseessä täytyy olla molemmin puoleinen väärin ymmärrys.. Olin jämäkkänä, niin kuin vain saatoin!- Ja lopulta tuo pyysi anteeksi.. toivottavasti tarkoitti tällä kertaa mitä sanoi.
Näköjään ihmisiä on monenlaisia.. eläimet ovat kyllä siitä(kin) ihania että ne ovat vilpitömiä ja luotettavia, rakatettavia ja rakastavia!
Olen myös tuon tunteen kokenut. En lopettamista vaan vanhan koiran pois menon. Se oli äitini koira, rotikka joka tuli meille kun olin 2 vuotias. Tämä hauveli oli kuin veli minulle. Yhdessä kasvettiin ja leikittiin. Olin 14 vuotias kun koiramme 12 vuotiaana nukkui pois. Sillä oli pitkään ollut syöpä ja sydänvika joihin se kumpaankin söi lääkkeitä. Koiraamme ei lopetettu. Moni sanoi että kannattaisi varmaan lopettaa kun se on niin väsynyt. Mutta me ei voitu luopua siitä, eikä sillä ollut edes kipuja. Olin sitten yksi päivä pois kotoa, kun äitini soitti minulle että koiramme oli nukkunut pois, matkalla eläinlääkäriin. Nyt monta vuotta myöhemmin tuska on helpottanut, mutta vieläkin muistellessa on ikävä ja tulee itku. Myös toinen koiramme kuoli, puolet nuorempana sydänkohtaukseen. Emmekä me edes olleet silloin kotona, vaan matkalla. Hoitaja sitten soitti ja kertoi kuinka oli käynyt. Syyllisyys poissaolostamme painaa vieläkin. Kummatkin koiramme uurnattiin, koska emme halunneet kaivaa niitä kylmään maahan matojen seuraan. Tsemppiä kaikille jotka ikävöivät perheenjäsentään.
Otan osaa.
Olen menettänyt useita koiria (lapsesta lähtien laskettuna), ja yhden kissan...
Olen saattanut useita lehmiä autoon ja yksi on hätäteurastettu silmieni edessä.( Joku voi tietysti vähätellä lehmien vertaamista, mutta kyllä niihinkin kiintyy ja tuntuu pahalta laittaa "työkaveri" teurasautoon)
Ja ei siihen totu.
Aina sattuu yhtä paljon, vaikkakin ammattimaisuus tuleekin avuksi. Yksin on sitten lupa parkua ja vähän kiroillakkin.
Kissa kuoli auto-onnettomuudessa ja kun olin pari päivää etsinyt sitä löysin sen aika hurjan näköisenä.
Silloin päätin, etten ota enää ikinä lemmikkieläintä. Kun se kipu ei koskaan häviä ja tuntuu, että palanen lähtee aina mukana...
Nyt meillä on kuitenkin kaksi suloista koiravauvaa.
Ei ollut mitään tarkoitusta ottaa niitä, mutta niin vain kävi. Aika oli kypsä.