Onko kellään kolmea koiraa? Itsellä on kaksi ja olen tosi pitkään harkinnut kolmannen ottamista, mutta onko se kolmas liikaa? Kokemuksia?? Mietityttää lenkkeilyn sujuvuus, onko enää nautinto. Koirat ovat sosiaalisia, hyväluonteisia ja koulutettu, pidän paljon irti ja kolmannen valitsisin samoilla kriteereillä, mutta silti emmin.En halua huomata että se kolmas oli sittenkin liikaa.
3 koiraa
Taatelli
9363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lenkittää kolmea koiraa kerralla. Voin vakuuttaa että oli sellainen show että en ikinä enää siihen ala. Toteamus tehty useamman "lenkkeily"kerran perusteella. Kaksi vielä menee, kuten olet itsekin havainnut.
Aloittaja vaatisi varmaankin kolmannen käden lenkkeilyttämistä varten.
Suosittelen aloittajaa olemaan onnellinen nykyisistä koiristaan ja jättämään loppujen koirien hankinnat sinne jonnekin myöhempään aikakauteen...
Elämä kerrallaan:-)
Täytyy myös varautua siihen, että joskus ikä ja terveys tulevat lopulliseksi esteeksi koiranpidolle. Vaikka siihen voi mennä vielä aikaa, se voi silloin tuntua rankalta, jos koko ikänsä on tottunut pitämään koiria ja haaveilemaan jatkuvasti uusista.
Syy on puhtaasti se, että entiset ovat jo vanhoja. Mutta minä en lenkitä koiriani läheskään aina yhdessä, vaan pisimmät lenkit ihan erikseen. Koirat tykkäävät siitä, että saavat sitä "henk. kohtaista" aikaa, samalla hoituu tuota koulutuspuoltakin. Meillä on tosin lenkittäjiä kaksi, ja vuorotellen lenkitellään. Mutta itsekin tiedostan, että homma vaikeutuu huomattavasti, eli en laske yhteisten lenkkien varaan. Olisi vaan nyt ehkä kiva saada se seuraava jo kasvamaan, että olisi sitten "valmis" reippaampaankin menoon, kun vanhat eivät enää niin jaksa. Vielä jaksavat, mutta eihän sitä enää tiedä, kuinka pitkään.
Mulla on kaksi koiraa ja menee välillä hermot niitten ulkoilutuksessakin vaikka suht kiltisti kulkeekin mutta remmit on silti välillä sekaisin yms. Harkitsin myös joku aika sitten kolmatta koiraa mutta luulen että en tod ota. kyllä kaksi riittää:)
anna mennä vaan itsellä kolme ja neljäs tulossa vie vaikka eri aikaan jos ei muuten onnistu lenkkeily,tee niinkun itsestä tuntuu hyvältä äläkä mieti mitä muut sanoo koirat ovat sinun ei kenenkään muun hankkikoon muut elämän
Hihnalenkkeily ei ole nautinto kolmen koiran kanssa. Lenkkeilyksi sitä ei voi oikein edes sanoa, sillä hihnat ovat solmussa hetkessä. Ja jos yksikin koira vetää, on lenkkeily yhtä tuskaa. Ota joku tutun koira viikoksi hoitoon, niin näet miltä tuntuu. Kerrostalossa kaksi on omasta mielestäni maksimi, omakotitalossa asia voisi olla eri.
joka kävelyttää viittä pienehköä koiraa samaan aikaan ja hyvin sujuu.
Koira oppii kulkemaan niin, että useammat hihnatkin psysvät selvinä... Tosin se opetteluaika saattaa olla sitten tuskainen. Minulla on systeemi sellainen (flexit nuuskuttelulenkeillä käytössä), että koira ohittaa aina samalla tavoin, eli ei poukkoilla edes taas. Ihan sama homma on kevyenliikenteenväylillä muutoinkin tehtävä, vaikka koiria vain yksi olisikin. Ja homma toimii suht hyvin.
ja alunperin ei kyllä pitänyt ottaa kolmatta, mutta tämä kolmas sitten kuitenkin tuli kun yksi narttumme pennuista oli sellainen, ettei voitu luovuttaa.
No, anyway, useat ovat kyllä sitä mieltä, että kolmas on liikaa.
Itse kuljen kolmen kanssa ja pentu oppii koko ajan paremmin kulkemaan,
osaa kierrä-käskyn, ei vedä tms.
Usein kuljen myös yhden kanssa kerrallaan, sillä nauttivat kyllä siitä että oääsevät yksinkin lenkille.
Kaksi meitä on lenkittäjää, joskus on päiviä kun tuntuu että remmit vaan sotkeentuu toisiinsa ja jalkoihin, mutta kaiken kaikkiaan ei ole mahdotonta - eikä ole kaduttanut