Jumalan varjelus

Hei kaikki suomen nuoret!
Haluan kertoa kuinka Jumala puhui sydämelleni näiden bussi onnettomuuksien kautta.
Monet syyttävät kelejä, mutta tämä oli selkeä varoitus suomen nuorisolle.

Tämä bussi jossa oli tansseihin menevää nuorisoa,
Sain selkeän uni näyn, autosta selvinneet ihmiset tulivat sanomaan että tämä oli Jumalan varjelus. Itsekin ihmettelin heidän sanomanaan että se oli Jumalan varjelus!

Jumala voi ottaa nopeastikin pois ihmisiä ja sitten näyttää että myös Hän varjelee.

Nuoret nyt on aika herätä ja tehdä täyttä totta elämässänne, tulkaa ja ottakaa tosissanne Jumalan armo ja rakkaus, tehkää parannus.
Rukoilkaa ettei Jumalan tarvitse enää pysäyttää kovalla kädellä nuoria ja aikuisia jotta ymmärtäisivät tulla uskoon ja muuttaa elämäntapaansa.
Israelista tuli netmissionin puolella Profetaalien sanoma Israelista, lukekaa se ja ymmärtäkää, että nyt on Jumalan aika herätellä suomen kansaa tekemään parannus!
16919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mutta mitenkäs tulkitset sitten sen että jumala otti pois meiltä juuri 23 ihmistä?tappamallako hän yrittää saada meitä uskomaan itseensä? jumalanhan kuuluisi olla hyvä...?

Äänestä

Kyllä te uskovaiset osaatte olla joskus ihan helvetin ylimielisiä. Vaikka niiden omien oppien levittäminen onkin niin hauskaa, niin jokin raja pitäisi sentään olla toisten ihmisten traagisten menetysten pilkkaamisessa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että kelin liukkaudesta johtunut järkyttävä onnettomuus ei liittynyt mitenkään näiden nuorten uskomiseen tai uskomattomuuteen. Toivottavasti kukaan heidän omaisistaan ei lue juttuasi, tai ainakaan pahoita mieltään moisesta idiotismista, joka ei edes naurata typeryydessään vaan pelkästään suututtaa.

Teille uskovaisille ei mikään ole pyhää, paitsi omat satukirjanne ja jumalanne. Sen kun uskotte niihin, mutta pitäkää edes päänne kiinni oikeasti kipeistä asioista.

Äänestä
  • on sitten valta vetää lättyyn uskovaisia niinkö?
    Tämän päivän lehdestä jos viitsit katsoa, on taas yksi bussilastillinen mennyt päin puuta, 8 loukkaantunut ja kaikki oli koululaisia, eikö sinussa herätä kolme onnettomuutta peräkkäin yhtään mitään? Minun rukousaiheeni onkin rukoilla nuorten puolesta että he tajuaisivat mihin ovat kulkeutumassa, sillä Jeesus tulee ja HAKEE morsíuskansansa pian pois. Jeesus itse käskee pitämään lamppumme kunnossa, ettemme nuku kun hän tulee.
    Oma kirjoituksesi nyt ei ollut kovin rohkaiseva, ajattele kuinka monet vanhemmat etsivät Jumlaa ja nuoret mukaanlukien tämän onnettomuuden jälkeen.
    Jos sinulla on tuonkaltainen hyökkäys uskovia kohtaan katso ettei vaan yhdeksän sormea osoita juuri sinuun.
    Omaisille juuri haluankin ilmaista kuinka lyhyt meidän elämän kaaremme täällä ajassa voi olla. Mutta jos sen kulkee Jeesuksen kanssa, voi surut ja ilot jakaa Hänen kanssaan ja tietoisuus että Hän on meidän lohtumme ja turvamme.
    toivottavasti jo rauhoituit ja tajusit kuinka voimakkaasti itse kävit hyökkäykseen, myös niitä surevia kohtaan jotka ovat turvanneet Jumalan apuun.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    on sitten valta vetää lättyyn uskovaisia niinkö?

    Juuri sinunlaisesi hihhulit saavat aikaan eniten pahaa, koska joku heikkohermoinen saattaa vielä uskoa kirjoittamasi sonnan. Luultavasti toki ei -kaikki, joiden pään sisällä on mitään ajatustoiminnan sukuistakaan ymmärtävät, että onnettomuudet ovat onnettomuuksia, eikä niillä ole mitään tekemistä jumalahömpän kanssa. Uskokoon ken tahtoo raamattuun, koraaniin tai vaikka Hyppeli-hiiren seikkailuihin, mutta on kornia, ajattelematonta ja ennen kaikkea typerää ruveta etsimään niistä syitä toisten tragedioille.

    Ja ei, kolme onnettomuutta peräkkäin ei herätä minussa mitään, jos tarkoitat sillä uskoa älyttömyyksiin. Herätkää nyt ihmeessä. Tuo on puhdasta idiotismia, ei muuta.

    Äänestä

Hölö-Hölö!

Sattumaa kaikki, jumalalla ei ollut osaa eikä arpaa ko. bussiturmnan kanssa. Nyt vain sattui käymään näin. Kaippa tästä tutkialautakunta ajallaan kaivaa esille kaikki osatekijät, jotka vaikuttivat onnettomuuden syntyyn. Eikä ainakaan tähän asti jumalaa ole näkynyt missään onnettomuusraportissa, joten tuskin tässäkään.

Tässä hirvittävässä tragediassa, toivon toki että menehtyneiden omaiset ja ystävät savat suunnattomaan suruunsa lohtua, sieltä mistä sen hakevat.

DOG

Äänestä

eikö sinulle tosiaankaan ole mikään pyhää? selität tuollaista juuri kun monet ovat menettäneet rakkaansa ja väität vielä että hän teki sen meidän vuoksi että löytäisimme hänet?menit vähän liian pitkälle henkilökohtaisissa asioissa. herää myös kysymys eikö sinulla ole kavereita kun kaiken jaat jumalasi kanssa? kyllä minä ymmärrän että monet turvautuvat jumalaan ja ei siinä mitään jos he jaksavat sen varjolla elää mutta rajansa tuputtamisella! jos uskosi on sinulle niin tärkeää ja pyhää niin kunnioittaisit sitä ja pitäisit sen omana tietonasi etkä vääristelisi tapahtunutta ihmeselitysilläsi!kaikki eivät todellakaan ajattele samoin kanssasi. sitä paitsi juttusi ovat hieman epäselviä ja ympäripyöreitä. mietteisit kaksi kertaa ennen kuin teet...

Äänestä

Niin, tuo bussionnettomuus oli siis osoitus Jumalan armosta?

Mielenkiintoista...

Tai siis: Mitä helvettiä?

Äänestä
  • että toinen bussilastillinen pelastui täysin, nuori poika otti ratista kiinni kun kuski sai sydänkohtauksen risteysalueella, bussi olisi mennyt suoraan isoon jokeen ja kaikki olisivat olleet siellä! Jumala voi näyttää myös että hän lähettää enkelinsä ja pelastaa, mutta hän voi myös ottaa pois.
    Jos kantti ei kestä lukea kyseisiä tekstejä kannattaa ohittaa ilman vastaamista.

    Raamattu puhuu myös näistä että itse Jeesuksen täytyi niille kovakalloisille ihmisille ilmestyä kun he vainosivat uskovia, ei maailma ole siitä miksikään muttuunut täällä eletään kuin sodomassa ja gomorassa.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    että toinen bussilastillinen pelastui täysin, nuori poika otti ratista kiinni kun kuski sai sydänkohtauksen risteysalueella, bussi olisi mennyt suoraan isoon jokeen ja kaikki olisivat olleet siellä! Jumala voi näyttää myös että hän lähettää enkelinsä ja pelastaa, mutta hän voi myös ottaa pois.

    miksei se jumala sitten lähetä jeesusta tänne kovakalloisten luo?ja mistä me voitais jeesus tunnistaa? oletko itse nähnyt "valon"?

    Äänestä

  • pantteri kirjoitti:

    miksei se jumala sitten lähetä jeesusta tänne kovakalloisten luo?ja mistä me voitais jeesus tunnistaa? oletko itse nähnyt "valon"?

    Jeesushan oli täällä kovakalloisten luona eivtkä he edes uskoneet näkemäänsä. Vaikka joku heräisi kuolleista kertomaan että oli käynyt taivaassa että helvetissä, niin ihminen ei usko, näin se on.

    Ja kyllä olen tietoinen että Jeesus tuli sinä päivänä minuun kun annoin elämäni hänen käsiin ja pyysin syntejäni anteeksi. Se täytyy kokea muuten ei tiedä mistä puhuu, siksi onkin niin paljon turhan puhujia, kun he eivät tiedä mistä puhuvat, uudestisyntyminen täytyy tapahtua jotta voi ymmrätää mitä on kun Jeesus tulee ihmiseen ja muuttaa elämän. Sitä ei voi sanoin kuvailla mitä tapahtuu kun ihminen tulee uskoon ja saa täyttyä Jumalan voimalla. Ne on niin suuria virtoja millä Jumala täyttää että sanat ei siihen riitä kertomaan.

    Jos joku heti pui nyrkkiä Jumalalle kun tapahtuu onnettomuuksia niin onko se Jumalan vika jos he eivät usko hänen rakkauteensa ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, kyllä rippikoulut ja muut kirkolliset jutut käydään "pakollisiesti läpi" mutta koskettaako se ketään, vaan onko se harppaus aikuisuuteen jotta voi saada luvan elää maailmassa ja ehkä saa sen ensimmäisen dokaamisensa sitten tehdä oikein luvan kanssa, näin olen ymmrätänyt rippikoulujen käynteitä nuoria. Minulekkin aikoinani annettiin lupa rippikoulun jälkeen lähteä tansseihin ja muihin huvituksiin, näin se meni omassa nuoruudessani.
    Jeesukseta ei kyllä piitattu, mutta tänä päivänä saan olla kiitollinen että Jumalan armo tuli minunkin kohdalleni ja nyt saan kulkea sitä Jeesuksen kanssa.

    olen minäkin sen kokenut. olin joskus uskossa jonkin aikaa mutta istten aloin ajatella ja oivalsin että ei häntä voi olla olemassa. lapsesta asti olen sitä mieltä ollut ja tulen aina olemaan.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    että toinen bussilastillinen pelastui täysin, nuori poika otti ratista kiinni kun kuski sai sydänkohtauksen risteysalueella, bussi olisi mennyt suoraan isoon jokeen ja kaikki olisivat olleet siellä! Jumala voi näyttää myös että hän lähettää enkelinsä ja pelastaa, mutta hän voi myös ottaa pois.
    Jos kantti ei kestä lukea kyseisiä tekstejä kannattaa ohittaa ilman vastaamista.

    Raamattu puhuu myös näistä että itse Jeesuksen täytyi niille kovakalloisille ihmisille ilmestyä kun he vainosivat uskovia, ei maailma ole siitä miksikään muttuunut täällä eletään kuin sodomassa ja gomorassa.

    "Jumala voi näyttää myös että hän lähettää enkelinsä ja pelastaa, mutta hän voi myös ottaa pois."

    Eikös puhe ollut pojasta joka tarttui rattiin? Millä tavalla Jumala näytti lähettäneensä enkelin? Hyppäsikö Herran enkeli kaikkien bussissa olijoiden silmien edessä sisään pojan ruumiiseen ja otti sen haltuunsa ratista kääntämisen ajaksi, etc.?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Jeesushan oli täällä kovakalloisten luona eivtkä he edes uskoneet näkemäänsä. Vaikka joku heräisi kuolleista kertomaan että oli käynyt taivaassa että helvetissä, niin ihminen ei usko, näin se on.

    Ja kyllä olen tietoinen että Jeesus tuli sinä päivänä minuun kun annoin elämäni hänen käsiin ja pyysin syntejäni anteeksi. Se täytyy kokea muuten ei tiedä mistä puhuu, siksi onkin niin paljon turhan puhujia, kun he eivät tiedä mistä puhuvat, uudestisyntyminen täytyy tapahtua jotta voi ymmrätää mitä on kun Jeesus tulee ihmiseen ja muuttaa elämän. Sitä ei voi sanoin kuvailla mitä tapahtuu kun ihminen tulee uskoon ja saa täyttyä Jumalan voimalla. Ne on niin suuria virtoja millä Jumala täyttää että sanat ei siihen riitä kertomaan.

    Jos joku heti pui nyrkkiä Jumalalle kun tapahtuu onnettomuuksia niin onko se Jumalan vika jos he eivät usko hänen rakkauteensa ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, kyllä rippikoulut ja muut kirkolliset jutut käydään "pakollisiesti läpi" mutta koskettaako se ketään, vaan onko se harppaus aikuisuuteen jotta voi saada luvan elää maailmassa ja ehkä saa sen ensimmäisen dokaamisensa sitten tehdä oikein luvan kanssa, näin olen ymmrätänyt rippikoulujen käynteitä nuoria. Minulekkin aikoinani annettiin lupa rippikoulun jälkeen lähteä tansseihin ja muihin huvituksiin, näin se meni omassa nuoruudessani.
    Jeesukseta ei kyllä piitattu, mutta tänä päivänä saan olla kiitollinen että Jumalan armo tuli minunkin kohdalleni ja nyt saan kulkea sitä Jeesuksen kanssa.

    "Jos joku heti pui nyrkkiä Jumalalle kun tapahtuu onnettomuuksia niin onko se Jumalan vika jos he eivät usko hänen rakkauteensa ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen"

    Kenen muunkaan kuin Jumalan vika se olisi? Jumalahan loi maailman, ja siitä tuli tismalleen sellainen kuin hän halusi, niinhän se Raamattu väittää ja kirkko opettaa. Niinpä Jumala loi ihmiset tällaisiksi. Millä lailla bussionnettomuudet sitten johtuvat siitä, ettemme me usko Jumalaan, ellei se ole Jumalan kosto (joka ei todellakaan olisi mikään osoitus armosta tai rakkaudesta)?

    "kyllä rippikoulut ja muut kirkolliset jutut käydään "pakollisiesti läpi" mutta koskettaako se ketään"

    Mitäs ihminen sille voi jos ne eivät kosketa häntä? Se ei ole ihmisen vika vaan Jumalan, joka on luonut ihmiset sellaisiksi kuin he ovat (jos Jumala nyt siis olisi olemassa, mikä on äärimmäisen epätodennäköistä).

    Äänestä

että bussionnettomuus johtui nuorten "syntisyydestä" tms.? Jos olit, niin täytyy sanoa, että itserakkautesi on huippuluokkaa. Vain sinun kaltaisesi kristittyhihhulit ovat hyviä ihmisiä, niinhän?

Äänestä
  • on tehnyt syntiä ja on Jumalan kirkkautta vaille.
    Siiloan tornikin kaatui ihmisten päälle ja he kuolivat, mutta oliko he sen syntisimpiä kuin ne jotka jäivät eloon, eivät, vaan että jokainen tekisi parannuksen synneistänsä, Jumala voi näin varoittaa, meitä kaikkia, jotta ymmärtäisimme että aina ei kaikilla ole sitä vanhuutta jotta voisi sen uskonasiansa jättää sinne. Jumalan rakkaus on varoittaa ihmisiä jotteivat he kuolisi pelastumattomana.

    Raamattu sanoo, sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon. Luukas 8: 17.

    Uskovia on hyvä aina syyllistää, se maailman ihmiset kyllä osaavat, mutta jokainen joutuu eräänä päivänä sanoistansa tilille, niin minä kuin sinäkin, katsokoon kukin joka seisoo ettei kaatuisi.
    Lainaten Raamatusta Sefanja 3 1-
    Voi uppiniskaista ja saastutettua, voi väkivaltaista kaupunkia!
    Se ei ole totetllut ääntä, ei huolinut kurituksesta, ei luottanut Herraan,ei lähestynyt Jumalaansa.
    5 jakeesta eteenpäon, Herra on vanhurskas sen keskellä, hän ei tee väärin. joka aamu hän tuo valoon oikeutensa ei se tulematta jää, Mutta väärintekijä ei tunne häpeätä.

    jae 9 Silloin minä muutan puhtaiksi kansain huulet, niin että ne kaikki rukoilevat herran nimeä, palvelevat häntä yksimielisesti.

    Raamattu puhuu paljon parannuksenteosta, ja varoittaa niistä jotka eivät kuuntele Hänen ääntänsä. Siksi hyvä ystävä, tämä kirjoitukseni ei ole itserakkaudesta kirjoitettu vaa syvästä rakkaudesta niitä kohtaan jotka eivät halua tuntea Jumalan voimaa joka muuttaa ihmisen elämän.
    Kaikkeen kuuluu aina parannuksen teko, siksi Jeesus kuoli meidän jokaisen puolesta jotta meillä olisi elämä. Älkäämme ohmittako Hänen ohjeitansa vaan ymmärtäkää mikä on Jumalan tahto.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    on tehnyt syntiä ja on Jumalan kirkkautta vaille.

    Jos tulet joskus vastaan, potkin aivosi pellolle.

    Lupaus.

    Toivotaan, että Jumala on puolellasi.

    Ptkin senkin aivot pellolle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

minä vaan kirjoitti:

Hei kaikki suomen nuoret!
Haluan kertoa kuinka Jumala puhui sydämelleni näiden bussi onnettomuuksien kautta.
Monet syyttävät kelejä, mutta tämä oli selkeä varoitus suomen nuorisolle.

Tämä bussi jossa oli tansseihin menevää nuorisoa,
Sain selkeän uni näyn, autosta selvinneet ihmiset tulivat sanomaan että tämä oli Jumalan varjelus. Itsekin ihmettelin heidän sanomanaan että se oli Jumalan varjelus!

Jumala voi ottaa nopeastikin pois ihmisiä ja sitten näyttää että myös Hän varjelee.

Nuoret nyt on aika herätä ja tehdä täyttä totta elämässänne, tulkaa ja ottakaa tosissanne Jumalan armo ja rakkaus, tehkää parannus.
Rukoilkaa ettei Jumalan tarvitse enää pysäyttää kovalla kädellä nuoria ja aikuisia jotta ymmärtäisivät tulla uskoon ja muuttaa elämäntapaansa.
Israelista tuli netmissionin puolella Profetaalien sanoma Israelista, lukekaa se ja ymmärtäkää, että nyt on Jumalan aika herätellä suomen kansaa tekemään parannus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu