Tosi fiksu maahanmuuttaja auttoi

Kävipä tuuri kun lompakkoni löysi rehellinen ihminen ja näki sen vaivan että henkilökohtaisesti kävi tuomassa sen minulle. Eikä senttiäkään uupunut. Ei ottanut pientäkään löytöpalkkiota vaikka ihan tyrkytin. Kahvit sentään juotiin tämän reippaan maahanmuuttaja pojan kanssa. Kovin oli kohtelias ja hyväkäytöksinen eikä ollut mitään moitittavaa Kajaanissa asumisesta, kuulemma ihmiset olleet mukavia ja saaneet hyviä ystäviäkin.
Tämä oli sen verran iso asia että ajattelin kirjoittaa kun lompakossa oli kaikki kortit ja neljättäsataa euroa rahaakin. Kiitos vielä kerran löytäjälle. Esimerkillistä toimintaa. Poikkeapa Rinnekadulla niin kahvitellaan taas.
24614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Aikaisinpas aprillipilat ovat alkaneet. Voihan jumalan pyssyt ja puupanokset sentään, mikä provo.

Äänestä

Olipa sinulla miellyttävä tapahtuma. Toisin kuin minulla. Minulta vietiin omasta kodistani rahat ja tavarat.
Siellä oli käynyt vain isännöitsijä noin kymmenen ihmistä joille isännöitsijä oli höylisti antanut avaimet ja
joista kaikista ja kaikkien kulkemiseen liittyvistä tarkoitusperistä ei ole vieläkään tietoa. Lisäksi siellä oli kulkenut huoltomies joka
ystävällisesti oli ottanut yhden hallituksen jäsenen mukaansa, toiki tämä hallituksen jäsen yhdessä toisen hallituksen jäsenen kanssa ihan hyvää hyvyyttään pyrkivät kulkemaan asunnoissa aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Putkimiehiä oli käynyt useampi ja he olivat repineet saunasta tiivisteet ja särkeneet ikkunan raosta ulos työnnettävän pakkasmittarin johdon. Miksi he avasivat ikkunan on epäselvää.
Kajaanin poliisi on ilmeisen vittuuntunut asiasta, kulkijoita on liian paljon, eikä heillä ole kykyä selvittää tämänkaltaisia asioita. Olenkin saanut pienen vittumaisen vihjauksen pysytellä asiasta hiljaa. Kun ei voi selvittää pitää hyssytellä.
Ei onnistu.

Äänestä

No jopa olikin reipas poika.

Äänestä

vai semmoiset päiväunet tällä kertaa :D

Äänestä

mitä mieltä maahanmuuttajapoika on Kajaanin talousongelmista ja mitä hän aikoo itse tehdä tilanteen parantamiseksi?

Äänestä

Aina kun Kajaanissa tippuu rahapussi, polkupyörän ketjut, tai jos satut kaatumaan ym ym niin aina ensimmäisenä paikalla on maahanmuuttaja! Eikö tämä kerro aivan selvästi että täällä on aivan LIIKAA MAAHANMUUTTAJIA! Kenenkää eikä minkään yhteisön talous kestä sellaista että yksi hankkii ja viisi kuluttaa. Tämä Kainuu on Suomen köyhintä aluettä ja tällä pelillä köyhtyy niin paljon lisää että kohta täällä ei ole kenelläkään elämisen mahdollisuutta. Parasta aluepolitiikkaa olisi saada maahanmuutto kuriin.

Äänestä
  • 400e on liian vähän suomen maksamien tukien rinnalla, että sen voi palauttaa ja olla laupias samarialainen.
    Tavallinen kainuun työtön olisi ostanut sillä kahden kuukauden sapuskat ja nukkunut yönsä huonosti omantunnon tuskissa mutta kylläisenä.

    Ps. lompakossasi oli varmasti valokuva, ruma sellainen, ja siitä näkyi ikäsi? ELI: pakolaispoju ajatteli tehdä sijoituksen (400e) tulevaisuuteen ja tulla moikkaamaan. Jos vaikka olet epätoivoinen yksineläjä ja makkaran perään. Tulee kohta uudestaan ja jää yökylään? Olet lippu Suomeen kun saa "perheen" ja pääsee suomalaisen kanssa naimisiin. Kyllä se oikea perhe ymmärtää, saat kenkää kun sinua ei tarvita ja sankari voi kutsua perheen yhdistämisen varjolla puolet kotikylästään suomeen.

    Eihän ne tyhmiä ole vaikka moni niin luulee.

    Äänestä

  • onneksi olkoon... kirjoitti:

    400e on liian vähän suomen maksamien tukien rinnalla, että sen voi palauttaa ja olla laupias samarialainen.
    Tavallinen kainuun työtön olisi ostanut sillä kahden kuukauden sapuskat ja nukkunut yönsä huonosti omantunnon tuskissa mutta kylläisenä.

    Ps. lompakossasi oli varmasti valokuva, ruma sellainen, ja siitä näkyi ikäsi? ELI: pakolaispoju ajatteli tehdä sijoituksen (400e) tulevaisuuteen ja tulla moikkaamaan. Jos vaikka olet epätoivoinen yksineläjä ja makkaran perään. Tulee kohta uudestaan ja jää yökylään? Olet lippu Suomeen kun saa "perheen" ja pääsee suomalaisen kanssa naimisiin. Kyllä se oikea perhe ymmärtää, saat kenkää kun sinua ei tarvita ja sankari voi kutsua perheen yhdistämisen varjolla puolet kotikylästään suomeen.

    Eihän ne tyhmiä ole vaikka moni niin luulee.

    Mukava lukea tuollainen myönteinen kommentti. Itselläni on myös vastaavia kokemuksia maahan muuttajista. Hyvä että kotoutuvat tänne ja vihtyvät.
    Ikävä tuo yksi kirjoittelija joka on ottanut työkseen sepittää eri nimimerkeillä solvauskirjoituksia maahanmuuttajista. No, nehän voi jättää omaan arvoonsa kun ei uskalla panna nimeä alle eikä edes rekistreröityä nimimerkkiä. Hänellä ei liene mitään järkevää tekemistä ja katkeruus jäytää.

    Äänestä

  • Hyvä saa palkan kirjoitti:

    Tulee väkisin mieleen taannoinen asfalttikartellitoiminta näistä sepityksistä. Lemminkäiselle olisivat varmaan aiemmin päässeet työintoisimmat, mutta moista puljua liekkö enää.

    Äänestä

  • Hyvä saa palkan kirjoitti:

    Mukava lukea tuollainen myönteinen kommentti. Itselläni on myös vastaavia kokemuksia maahan muuttajista. Hyvä että kotoutuvat tänne ja vihtyvät.
    Ikävä tuo yksi kirjoittelija joka on ottanut työkseen sepittää eri nimimerkeillä solvauskirjoituksia maahanmuuttajista. No, nehän voi jättää omaan arvoonsa kun ei uskalla panna nimeä alle eikä edes rekistreröityä nimimerkkiä. Hänellä ei liene mitään järkevää tekemistä ja katkeruus jäytää.

    sitä että se on muilta pois kun niitä täällä elätetään. Ja jos joku alkaa änkyttämään että valtio maksaa niin eikö nekin valtion rahat kuuluisi enemmin kotimaan vähäosaisten auttamiseen. Lama eikun pahenee ja ihmisten määrä jotka ovat tiukilla kasvaa kokoajan. Missä se oma nimesi on, ei näy missään vaikka sitä toisilta kuulutat? Minun lisäkseni täällä on useita viestejä joissa kritisoidaan kestämätöntä pakaolaispolitiikkaa. Itse olet ainoa joka täällä on samaa mieltä kanssasi ja itsellesi vastailet ja provoilet.

    Äänestä

  • Hyvä saa palkan kirjoitti:

    Mukava lukea tuollainen myönteinen kommentti. Itselläni on myös vastaavia kokemuksia maahan muuttajista. Hyvä että kotoutuvat tänne ja vihtyvät.
    Ikävä tuo yksi kirjoittelija joka on ottanut työkseen sepittää eri nimimerkeillä solvauskirjoituksia maahanmuuttajista. No, nehän voi jättää omaan arvoonsa kun ei uskalla panna nimeä alle eikä edes rekistreröityä nimimerkkiä. Hänellä ei liene mitään järkevää tekemistä ja katkeruus jäytää.

    Sinä siis uskot mitä kirjoitetaan? Oletpa sinisilmäinen.

    Uskoisit varmasti jos sähköpostiisi tulisi poliisin kirjoittama viesti että, korttisi täytyisi sulkea.

    Mitään tälläistä ikinä tapahtunutkaan, joku suoltaa näitä positiivisia viestejä.

    Äänestä

sitä rahapussia sen enempää kuin suomalainen työtönkään ennenkuin se on oikeudessa todettu! Saatanan mulkku, ettäs tiedät!

Äänestä
  • parasta vitsiä aikoihin

    Äänestä

Olet huomiota kerjäävä. Muuten tämä kirjoittaja on sama jolle sattuu aina joku mamu auttajaksi. En kerro mistä tiedän mutta henkilö vähän tärähtänyt ja haluaa itselleen huomiota. Ei vastata enää niin sadunkertojakin väsähtää.

Äänestä
  • Minunkin kohdalle on sattunut tapaus että minua auttoi värillinen nuori mies. Kompastuin viime talvena raatihuoneen torilla ja poika tuli auttamaan, kysyi vielä englanniksi pääsenkö kotiin.
    Eipä ole tulleet koskaan kajaanin nuoret auttaan missään asiassa. Syljeksivät vain kadulle ja tupakkaa kiskovat ja kaljaa juovat. Menisivät hanttapulit työhön ja opettelisivat käytös tapoja.

    Äänestä

  • Paltaniemeläinen kirjoitti:

    Minunkin kohdalle on sattunut tapaus että minua auttoi värillinen nuori mies. Kompastuin viime talvena raatihuoneen torilla ja poika tuli auttamaan, kysyi vielä englanniksi pääsenkö kotiin.

    paskaista naurua.. oletko muuten ajatellut että samassa rytinässä saattoi kadota se rahapussi jonka häviämisen havaitsit samana päivänä? 1 1=2

    Äänestä

  • Paltaniemeläinen kirjoitti:

    Minunkin kohdalle on sattunut tapaus että minua auttoi värillinen nuori mies. Kompastuin viime talvena raatihuoneen torilla ja poika tuli auttamaan, kysyi vielä englanniksi pääsenkö kotiin.
    Eipä ole tulleet koskaan kajaanin nuoret auttaan missään asiassa. Syljeksivät vain kadulle ja tupakkaa kiskovat ja kaljaa juovat. Menisivät hanttapulit työhön ja opettelisivat käytös tapoja.

    Mites kävi, saattoiko kotiin, kantoi sänkyyn ja riisui...?
    Kävikö soittamassa pari kaveria jatkoille ja vaihtoivat vauhdista kun huoneessa oli niin pimeää, että et huomannut. Ihmettelit vain "pojun" kestoa ja kuntoa.

    Äänestä

  • muisti heikko? kirjoitti:

    Mites kävi, saattoiko kotiin, kantoi sänkyyn ja riisui...?
    Kävikö soittamassa pari kaveria jatkoille ja vaihtoivat vauhdista kun huoneessa oli niin pimeää, että et huomannut. Ihmettelit vain "pojun" kestoa ja kuntoa.

    Mihin kohtaan se niin kovasti sattuu jos joku on lähimmäistään auttanut. Elätte te oudossa maailmassa jossa viha, katkeruus ja avuttomuus lyövät kättä toisilleen. Eipä voi sanoa, että kateeksi kävisi.

    Äänestä

  • R.Mortis kirjoitti:

    Mihin kohtaan se niin kovasti sattuu jos joku on lähimmäistään auttanut. Elätte te oudossa maailmassa jossa viha, katkeruus ja avuttomuus lyövät kättä toisilleen. Eipä voi sanoa, että kateeksi kävisi.

    Hyvin käyttäytyviä nämä Kajaanissa asuvat maahanmuuttajanuoret näkyy olevan. Kelpaavat kyllä esimerkeiksi Kajaanin nuorille. Eivät vieroksu työtä eivätkä juopottele.
    Kajaanin nuorilla miehillä on rasistiset ajatukset kun ovat kade ja pelkäävät että esim. naisasioissa jäävät tokaksi ja näkyvät kyllä jäävänkin.
    Minäkin olen havannoinut tuon rasitikirjoittajan täällä, helppo tunnistaa "käsialasta" ja ajatuksen lennottomuudesta. Kätön Matti kuulemma tehnyt siitä tutkintapyynnön, loppunee törky kirjoitukset.

    Äänestä

  • Sivistystä arvostava kirjoitti:

    edellä kirjoittavan kansa että kunnon ihmisiä ne pakolaiset on. Rasistikirjoittaja hävetköön.

    Äänestä

  • Sivistystä arvostava kirjoitti:

    Hyvin käyttäytyviä nämä Kajaanissa asuvat maahanmuuttajanuoret näkyy olevan. Kelpaavat kyllä esimerkeiksi Kajaanin nuorille. Eivät vieroksu työtä eivätkä juopottele.
    Kajaanin nuorilla miehillä on rasistiset ajatukset kun ovat kade ja pelkäävät että esim. naisasioissa jäävät tokaksi ja näkyvät kyllä jäävänkin.
    Minäkin olen havannoinut tuon rasitikirjoittajan täällä, helppo tunnistaa "käsialasta" ja ajatuksen lennottomuudesta. Kätön Matti kuulemma tehnyt siitä tutkintapyynnön, loppunee törky kirjoitukset.

    ym, seassa on muitakin kuin hyvä käytöksisiä kuten muissakin ihmisryhmissä, näissä tosin enemmän kuin alkuperäisväestössä, tilastot sen osoittaa sen. Turha kehua jatkuvasti koska tilastot osoittavat aivan muuta.

    Äänestä

  • puukollaheilumisia kirjoitti:

    ym, seassa on muitakin kuin hyvä käytöksisiä kuten muissakin ihmisryhmissä, näissä tosin enemmän kuin alkuperäisväestössä, tilastot sen osoittaa sen. Turha kehua jatkuvasti koska tilastot osoittavat aivan muuta.

    ja levittävät väärää tietoa, maaahan muuttajissa ja pakolaisissa paljon vähemmän tilastojen mukaan rikollisia kuin suomalaisissa. Kajaanin syrjääntyneet kaljan litkijät levittää valheita.

    Äänestä

  • faktat tiedossa kirjoitti:

    Katsokaa peiliin jos teillä sellainen on,ei maahanmuuttajat kaikki ole sellaisia kuin väitätte kyllä meikäläisiä on paljon joihin ei voi luottaa odotetaan valmista.

    Äänestä

  • faktat tiedossa kirjoitti:

    ja levittävät väärää tietoa, maaahan muuttajissa ja pakolaisissa paljon vähemmän tilastojen mukaan rikollisia kuin suomalaisissa. Kajaanin syrjääntyneet kaljan litkijät levittää valheita.

    sorruit postaamaan ihan silkkaa p*skaa, sillä tilastot kertovat ihan muuta...
    Osaat varmaan suhteuttaa tilaston ihan valtaväestöön: http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.jpeg jos et osaa, niin jatka toki sitä haaveiluasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kiitos löytäjälle kirjoitti:

Kävipä tuuri kun lompakkoni löysi rehellinen ihminen ja näki sen vaivan että henkilökohtaisesti kävi tuomassa sen minulle. Eikä senttiäkään uupunut. Ei ottanut pientäkään löytöpalkkiota vaikka ihan tyrkytin. Kahvit sentään juotiin tämän reippaan maahanmuuttaja pojan kanssa. Kovin oli kohtelias ja hyväkäytöksinen eikä ollut mitään moitittavaa Kajaanissa asumisesta, kuulemma ihmiset olleet mukavia ja saaneet hyviä ystäviäkin.
Tämä oli sen verran iso asia että ajattelin kirjoittaa kun lompakossa oli kaikki kortit ja neljättäsataa euroa rahaakin. Kiitos vielä kerran löytäjälle. Esimerkillistä toimintaa. Poikkeapa Rinnekadulla niin kahvitellaan taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu