Kasvatuksesta

Joku kitsee Kainuun Sanomissa lapsensa jälki-istunnon aiheuttamasta haitasta. Lasten kasvatus kuuluu vanhemmille, ja vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa iin, ettei tämä hanki itselleen jälki-istuntoja.
Kyllä vanhemman tehtävä on huolehtia kyydeistä siinä tapauksessa. että on rapsahtanut istumista.
Ei lapsia tarvitse paapoa. Jos on hankkinut istumista, niin kärsii sen sitten kuin mies /nainen.
2667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei se nyt ihan noin mene, vaikka ei taida tämän päivän koululaiselle tullakaan jälki-istuntoa niin herkästi kuin joskus 40-50 vuotta sitten kun "opettajalla" ei sattunut olemaan minkäänlaista "järkeä päässään", nimittäin saattoi jättää "arestiin" oppilaan joka myöhästyi koulusta tuiskuisen päivän aamuna ja koulumatkan teko oli suksipelillä tehtävä umpihankea hiihtäen. Mitenkähän tänä päivänä semmoinen opettaja saisi kunnioitusta.
Silloin ei ainakaan "paapottu" koulussa opettajan taholta.

Äänestä
  • Et taida tietää, mitä nykypäinä koulussa tapahtuu. Tuskin kukaan opettaja antaa jälki-istuntoa tyhjän takia. Eiköhön jälki-istuntojen takana ole koulun sääntöjen rikkomukset. (tupankanpoltto koulualueella, asiaton käytös, lintsaamiset jne.) Kyllä opettajat ovat aika pitkäpinnaisia oppilaitten suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälleen kirjoitti:

Joku kitsee Kainuun Sanomissa lapsensa jälki-istunnon aiheuttamasta haitasta. Lasten kasvatus kuuluu vanhemmille, ja vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa iin, ettei tämä hanki itselleen jälki-istuntoja.
Kyllä vanhemman tehtävä on huolehtia kyydeistä siinä tapauksessa. että on rapsahtanut istumista.
Ei lapsia tarvitse paapoa. Jos on hankkinut istumista, niin kärsii sen sitten kuin mies /nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu