Herään siihen kun lähdet
lähdet ja minä herään
siihen hetkeen kun olet
poissa ja näen vain sinun
jättämäsi tyhjän paikan
vielä jäljiltäsi lämpimän
istuimen painaumat
tässä toiveiden vaunussa
matkalla unen ja yön asemalle
ei kukaan maksa matkaansa
karvaammin kuin minä ei kukaan
maksa matkaansa tässä toiveiden
vaunussa matkalla unen ja yön asemalle
karvaammin kuin minä jäljiltäsi
tyhjä paikka mutta vielä lämmin
painaumat kohoavat ja pian kylmä
kun herään olen tässä yksin jäljiltäsi
vain tyhjä paikka matkalla unen ja yön
asemalle ei kukaan maksa matkaansa ei kukaan
karvaammin kuin minä kun herään olen tässä
olen väsynyt kun herään väsynyt
lähdet ja minä herään
siihen hetkeen kun olet
poissa ja näen vain sinun
jättämäsi tyhjän paikan
vielä jäljiltäsi lämpimän
istuimen painaumat
tässä toiveiden vaunussa
matkalla unen ja yön asemalle
ei kukaan maksa matkaansa
karvaammin kuin minä ei kukaan
maksa matkaansa tässä toiveiden
vaunussa matkalla unen ja yön asemalle
karvaammin kuin minä jäljiltäsi
tyhjä paikka mutta vielä lämmin
painaumat kohoavat ja pian kylmä
kun herään olen tässä yksin jäljiltäsi
vain tyhjä paikka matkalla unen ja yön
asemalle ei kukaan maksa matkaansa ei kukaan
karvaammin kuin minä kun herään olen tässä
olen väsynyt kun herään väsynyt
Vastaukset 4
Vanhimmat
Terve!
Alat oppia... siis alan ymmärtää runojasi (kuinka vaan) hyvä vai paha?
Minä valvoin hei putkeen 43 tuntia! sunnuntaista kello 11:30, tiistaihin 6:30! Entinen kyseenalainen ennätys oli 35 tuntia. Harjoitus tekee mestarin...
Väsynyt olen, väsynyt elämään yksin, väsynyt ikävään jota tunnen vaimoani kohtaan josta olen asumuserossa nyt asunut 4kk. Väsynyt itkemään, kiukuttelemaan toisille, vieraiden ihmistenkin niskoille siirtämään syyllisyyttä, väsynyt itsesäälissä rypemiseen ja etsimään päähänsilittäjää.
Mutta tankki, sinun sanoihisi viitaten, suoraan niitä laineten: Keep rocking man! Ryve ja kirjoita nyt!
Aivan.Olen kulkenut jo liian pitkälle,
liian syvälle tähän sietämättömään
keveyteen jolla päivät hyvästelevät
tyhjät iltansa. Olen kulkenut liian pitkälle
tähän syvään väsymykseen, viipyilevään melankoliaan, kaikenkattavaan ironiaan,
älylliseen ylimielisyyteen, lahjakkuuden hautomiseen, sen illuusion hellimiseen; olen astunut liian syvälle ammatilliseen tylsistymiseen, jokapäiväisen puhunnan pitkäveteisyyteen,
dialektisen itsen ymmärrykseen, odotuksen tulevaan pettymykseen, tulevan pettymyksen odotukseen, julkilausumattomaan kuuluisuuteeni, kaikkeen siihen maineeseen joka minulle kuuluu mutta ei vieläkään kuulu.
Enkä voi enää palata.
Joten olen nyt vihdoin nousemassa tuota edessä oikealla ylös johtavaa ramppia pois tältä lykättyjen saapumisten valtatieltä, olen nousemassa ramppia sivutielle, joka johtaa vanhojen puuhuviloiden merenrantaan. Palaan sieltä kun olen valmis hyväksymään tekstini ja sen totuuden joka sille kuuluu kuin minulle.
Jos en palaa, jään merenrantaan, vanhaan puuhuvilaan. Siksi valitsin huolella paikan jossa nousin pois lykätyn tulevaisuuden valtatieltä. Ateljeen on oltava paikka josta ei ole kiire mihinkään, siellä on viihdyttävä ilman kiirettä pois sen tekemisestä, mikä vain on tehtävä.
Silti nyt on tullut aika mitata ominaispainonsa suhteessa kaikkiin muihin ominaispainoihin.
Vai korkeammalla kuin koskaan?
Ei sinusta ota selvää...
Olet yhtäkkiä lämmennyt minulle tavalla joka lämmittää sydäntäni syvälti! Tämä on miltei rakkautta, rakas pet.
Aivan, pet, aivan: dialektisen itsen ymmärrys on dialektista ymmärrystä itsestä on viimeistä tosi dialektiikkaa (hegelin, marxin, ja 1900-luvun kriittisten äänten jälkeen, ajassa, jossa kritiikki (kuin myös dialektiikka) on jo marginalisoitunut margariinimainoksen asiaankuulumattomien mielikuvien virtaan).
Siksi kirjoitan; en ymmärrä muuta mahdollisuutta ymmärtää itseä kuin juuri dialektisesti. Tämän olen oppinut modernin filosofian lyhyen muodon mestareilta. Olen oppinut että jokainen lause on kriittisesti keskeneräinen mukaelma kaikista niistä lauseista jotka ovat kriittisesti keskeneräisiä mukaelmia kaikista niistä muista lauseista. Tietenkin Hegel yritti mahdotonta kirjoittaessaan että puhdas oleminen ja ei-mikään syleilevät toisiaan tulemisen hetkellä: mutta mahdotonta on ajateltava jatkuvasti!