Apua!Mulla on konstit loppu!Meillä on viikko sitten hankittu vajaan vuoden ikäinen narttu ajokoira joka on auttamattoman ujo!Se on tottunut jo meihin,mutta ei silti tee muuta kuin nukkuu päivät, kertaakaan en ole kuullut sen haukkuvan, se ei mitenkään ilmaise itseään vaan makailee vaan jossain sohvan nurkassa.
Lenkille lähtö on pakko pullaa, sitä saa raahata perässä, jos sitä yrittää komentaa mukaan, se luimistelee ja pelkää. Lopulta kun se on ottanut pari askelta ja vastaan tulee ihmisiä, se luuhistuu maahan ja alkaa täristä. Vapina ja arkuus ilmenee myös kun käydään kyläilemässä tuttujen luona, koira yrittää olla niin näkymätön kuin osaa, ja vaikka ihmiset sitä kuinka rapsuttelevat ja tarjoavat herkkuja, se vaan tuijottaa lattiaan.
En haluaisi luopua koirasta koska alan jo siihen kiintymään, tarvitsen vain hyviä neuvoja miten voisin rohkaista sitä.
Vai onko aivan turha edes yrittää?Voiko arasta koirasta saada vielä leikkisän ja iloisen?Koirani edellinen koti oli sen syntymäpaikka jossa sen oli koko ikänsä ollut suuressa sisaruslaumassa, lenkkeilyä se ei ole ennen harrastanut eikä ollut juuri muiden kuin kasvattajiensa seurassa.
Auttakaa,pliis, alan menettää toivoni..
Lenkille lähtö on pakko pullaa, sitä saa raahata perässä, jos sitä yrittää komentaa mukaan, se luimistelee ja pelkää. Lopulta kun se on ottanut pari askelta ja vastaan tulee ihmisiä, se luuhistuu maahan ja alkaa täristä. Vapina ja arkuus ilmenee myös kun käydään kyläilemässä tuttujen luona, koira yrittää olla niin näkymätön kuin osaa, ja vaikka ihmiset sitä kuinka rapsuttelevat ja tarjoavat herkkuja, se vaan tuijottaa lattiaan.
En haluaisi luopua koirasta koska alan jo siihen kiintymään, tarvitsen vain hyviä neuvoja miten voisin rohkaista sitä.
Vai onko aivan turha edes yrittää?Voiko arasta koirasta saada vielä leikkisän ja iloisen?Koirani edellinen koti oli sen syntymäpaikka jossa sen oli koko ikänsä ollut suuressa sisaruslaumassa, lenkkeilyä se ei ole ennen harrastanut eikä ollut juuri muiden kuin kasvattajiensa seurassa.
Auttakaa,pliis, alan menettää toivoni..
Vastaukset 12
Vanhimmat
itselläni on vastaava kokemus nelivuotiaasta uroksesta, se pelkäsi meille tullessaan kaikkea. Luottamuksen saavuttaminen oli pitkä projekti, mutta muutamassa viikossa huomasi muutoksen alkaneen, ja kärsivällisyydellä ja hellyydellä saatiin ihana kaveri.
Miten sait koiran tottumaan kaikkeen uuteen?Koirani viihtyy seurassani kun olemme kotona, mutta ulkona se ei ota mitään kontaktia, voisitko kertoa yksityikohtaisemmin mitä koirasi pelkäsi ja miten se käyttäytyi ja miten sait koulutettua sen?Kiitos tuhannesti!
tämä koira pelkäsi mm. nopeita liikkeitä ja äänen korotusta, siis käytännössä ihmistä.
Koiran kanssa oltiin paljon, ja kun se oli alkanut vähän tottua meihin, niin se alkoi seurata meitä kuin varjo ja pelkäsi sitten ilmeisesti joutuvansa hylätyksi. Näiden pelkojen kanssa sitten riittikin puuhaa.
Ensin annoimme siis paljon huomiota ja hellyyttä, siis hyviä kokemuksia. Ulkoilukin tuntui koirasta jotenkin ihmeelliseltä, aivan kuin ei olisi ollut tottunut siihen, että sen kanssa ollaan ulkona.
Perheen kaksi koiraa suhtautuivat tulokkaaseen aika avoimesti, mikä auttoi yhteiseloa aika lailla. Tappeluitakin kyllä väli tuli.
Hylkäämispelko oli siitä hankala, että koira yritti lujahtaa joka ovenraosta mukaan. Totutimme sitä lähtöihimme kuin koiranpentua, ja vähitellen se alkoi ymmärtämään, että tulisimme aina takaisin.
Käytännössä emme siis tehneet mitään ihmeellistä, ehkä kohtelimme vain nelivuotiasta kuin arkaa pentua.
Menestystä yritykseen, ja kärsivällisyyttä ennen kaikkea!
Mulla kolmevuotias mikä on nyt puolitoista kuukautta ollut. Nukkuu kyllä vieressä ja on samassa huoneessa ja pihalla käyttäytyy ihan normaalisti, tulee luokse, leikkii, antaa rapsuttaa. Mutta tuntuu kuin se pelkäisi mua, sisällä juoksee karkuun häntä koipien välissä ja väistää mua minkä pystyy silloin kun liikun tai olen jaloillani. sitten kun istun tai makaan niin ei mitään ongelmaa. viikojen kuluessa ongelma on hieman tasoittunut mutta ei hyvä vieläkään. sama jos koira joutuu vieraaseen paikkaan niin tärisee ja vapisee eikä uskalla tehdä mitään. joskus lenkilläkin jos tulee jotain oudompaa niin koira parka joutuu ihan paniikkiin eikä tiedä mitä tehdä. ja koiraa ei 100 prosenttisen varmasti ole kohdeltu kaltoinn ei edellisellä omistajalla eikä mullakaan.
Koirasi ei ole vielä aikuinen koira. Älä missään tapauksessa tuputa sitä ottamaan kontaktia vieraisiin ihmisiin. Pyydä joku vieras kotiisi ja yrittäkää kontaktia niin, että vieraalla on joku herkku antaa sille. Te olette sen lauman johtajia, se tarkkailee teitä. Koira on vielä niin nuori, että se leikkii varmasti jos jätätte johonkin jonkun kivan lelun. Koirat ovat uteliaita. Teidänkin. Mutta antakaa sille aikaa tehdä tutustumisaloite.
Olemme vieneet koiraa eri paikkoihin, joissa se näköjään pelkää olla. Käymme usein tuttaviemme luona ja haluaisimme että koira tutustuisi heihin. Teenkö väärin?pitäisikö sen antaa olla kotona?mitä voin tehdä kun koirani ei yksinkertaisesti uskalla käydä kävelyllä, se laittaa jarrut pohjaan ja luuhistuu maahan heti kun pääsemme ulko-ovelta pois.
Alustavasti sovimme kasvattajan kanssa että viemme koiran parin viikon päästä takaisin jos se ei sopeudu. Pitäisikö sittenkin uhrata pitempi aika?
Hankalaa kouluttaa noin arkaa koiraa, aiemmat koirani ovat olleet yliaktiivisia ja olivat helposti rauhoitettavissa koulutuksen avulla, haluan tosiaan että koirani piristyisi, se käyttäytyy kuin olisi masentunut.
Ihmiset jotka ovat tavanneet koirani, sanovat että sillä ei ole kaikki kotona, että sillä olisi jotain mielenterveydellisiä ongelmia.
Tiedätkö yhtään missä voi tutkituttaa koiran henkisen terveyden?ei varmaan missään, mutta onkohan koulutus sitten aivan turhaa jos koira ei vain pysty oppimaan?
Muutama viikko on ainakin mun mielestä niin lyhyt aika että kannattaa nyt vielä pidempään katsoa miten homma alkaa sujumaan. jos huomasit niin mullakin on arka koira joka pelkää mua tietyissä tilanteissa kotona mutta ei koskaan ulkona. vaika sanoa mitä niitten mielessä liikkuu mutta periksi en anna:) eikä tämä mullakaan ensimmäinen koira ole.
tuo mainittu muutama viikko on tässä asiassa lyhyt aika. Kannattaa ilman muuta kokeilla pitempään, jos se on mahdollista.
Eläinlääkäri varmaan osaa neuvoa noissa kysymissäsi asioissa. Ehkä koiralla on jokin syy pelätä noita tilanteita, esim. huono kokemus menneisyydestä?
Minä en ole nähnyt noin nuorta koiraa jonka uteliaisuutta ei saisi millään tavoin herätettyä. Koira lähestyy itse ihmistä kun se luottaa. Luottamiseen tarvitaan myös se, että se voi luottaa johtajaansa siksi, että se tietää ketä se voi turvallisesti lähestyä. Minun mielestä teillä on mennyt hirveän vähän aikaa siihen, että se on tottunut ihan teidän omaan perheeseen ja kotiin. Onhan se kuitenkin pentu ja erotettu omasta entisestä laumasta. Koira rakastaa metsästää. Eli leluja voi käyttää houkuttimena. Onhan sillä turvallinen nurkka mistä se voi aina oma-aloitteisesti lähetä tutkimaan ympäristöä ja vieraita. Voi pientä, surettaa
Kävin mielettömän läjän koiria käsitteleviä kirjoja lainaamassa ja sovelsin kaikkia neuvoja joita olen kuullut.
Parempaan päin mennään, enää ei sohvanurkkaus olekaan niin kiinnostava vaan puruluu saa kyytiä ja rapsuttelua tullaan koko ajan kerjäämään.
Ulkona koira on vielä pelokas, mutta totuttelen sen ensin pihapiirissä liikkumaan ja sitten vasta yritetään lenkkeilyä.
Mukava nähdä että koirani alkaa viihtymään, se on hyväksynyt meidät jo laumakseen ja alkaa muutenkin olemaan piristyneen näköinen.
Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, en aio luovuttaa helpolla. kiitos kaikille jotka vastailivat=)
Omakin koirani oli tullessaan meille hyvin arka, pelkäsi kaikkia kotiääniäkin aluksi, ja vieraita ihmisiä ja vieraita koiria. Tuli sellaisesta kennelistä, ettei ollut tottunut tavalliseen kotielämään eikä nähnyt ihmisiäkään. Minua ja miestäni se ei ole koskaan pelännyt, meihin se tottui heti.
Pikku hiljaa on rohkaistunut, ja nyt jo uskaltaa varovasti haistella vieraitakin ihmisiä. Kaikki äkkinäiset liikkeet ja äänet oli kauhistuksia ja kyllä ne vieläkin pelottaa toisinaan.
Kannattaa iloisella äänellä houkutella lenkille ja vain vähän kerrallaan ei komentaa eikä pakottaa. Koiran on voitava luottaa sinuun.
Tuire Kaimion kirja Pennun kasvatus olisi hyvä lukaista, sieltä löytyy paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä.