Särkyneet sydämet

unelmia ja sydämiä kuin simpukankuoria ja kvartsihiekkaa. Todella hienosti kirjoitettu rakkausruno: tällä kertaa enenmmän tummaa kuin vaaleaa, mutta sellaista se elämä kuten myös rakkaus on :(
Sydämiä luovutetaan oikeille omistajille ja haaveet katoaa..
simpukan kuoria kuin kadotettuja unelmia joita meri hamuaa ja yrittää saada henkiin..
Rakkaus kvartsihiekaksi tulee, josta uusi särkyvä sydän puhalletaan..

Tykkäsin runostasi tosi paljon ja varsinkin siitä että siinä on käytetty todella hienoja kielikuvia, joita tuohon edelle keräsin. Niin kai se on, että elämän kovissa koettelemuksissa sydänkin särkyy, kunnes tulee lempeämmät tuulet, jotka sielua hyväilee/parantaa ja haavat parantuu ja sydän on taas ehjä...särkymään. Jäin miettimään runosi loppua: jos särkyneen sydämen liimaisi kokoon olisko se erilainen/huonompi kuin että särkyneet palaset sulatetaan (rakkaudellako kuumennetaan) ja siitä puhalletaan uusi sydän.
Yritähän ottaa jotain tolkkua minun palautteesta, jota nyt syntyi tähän aika pitkä pätkä ja en tiedä ymmärsinkö runostasi mitään, mutta tällaisia ajatuksia rakkausrunosi minussa herätti.

Tiedätkö miksi olet minulle tärkeä, enemmän
kuin punaset posket, jotka totuutta väistää,
lisää kuin rosoiset pilvet pääni päällä,
Sinä, minulle joka kaikessa ymmärtää..

Vaikka minua on petetty ja tulemaan jonnekkin
ja sitten vastassa tyhjää, tyhjät, vieraat seinät,
paluussani kotiin tuskan huutoani, nyt kun Sinulle
siitä puhun, rakastat slti, pidät kiinni, välität..

Tiedät että tunnet minun kuumuuteni sinuun,
tartut niin usein, mikä minussa kiihkossa on,
Kosketat ihoni verisuonia ja kuohun sormiesi
alla, sydämeni jyskeen määrä, kiihkoni loputon..

Ja tuskan huutoni enää kaikuja jotka Sinä
hyväilet ja sekoitat menneen ajan virtaan, Avaudut
illassa minulle, venuksesi puhkeaa kukaan, kosktuneena
sinä ojennat itsesi ja opetat minun Rakastaan..

..jos jotain särkyi, minä eheänä uppoudun sinuun..


http://www.youtube.com/watch?v=nDWhwtdGSe0&feature=related

Kiitos Runostasi.

Josku Rakkaus kuin meri,
tulvillaan kyyneliä, joiden suola
kuivuu poskiin..

Kuin luonto itkisi puolesta ja aallot keinuttaisivat
pois surusta, kohti unta..

Ääniä, ulapaa, mainikeja, repeytymistä
pois karikosta aavalle ja Hän jossain
jo odottaa..

Missä punaa, se avaruuden pölynä
katoavana..

Rakkausrunosi, jossa oli kirpeyttä
ja traagisuuttakin..

Ennen muuta aitoja tunteita ja
koettavia ilmaisuja rikkautena.

Tekstisi oli vakuuttavaa, herkkyys kuitenkin
säilyneenä ja kynäsi ehyt ote..

Kovasti hieno ja inhimillinen kokemus
tämä Runosi.

Voimia ja kannustusta päivääsi
hyvä Ystävä.

Kauniisti jälleen kuvailet tuntemuksiasi..Aallot,kun lyövät rantaa vasten,todella tuovat mieleen särkyneitä unelmia.. aina uudelleen ja uudelleen ..aaltojen soitto ,on jatkuvaa surumielistä säveltä..Rikkoutuneet
simpukankuoret,jotka heijastavat särkyneitä unelmiamme,lojuvat aallokossa..Hienoa kuvaa loihdit eteemme.
Kiitos tästä jälleen.. Olet hyvä runoilija.. Mukavaa on lukea näitä runojasi..Hyvää yötä! t.Irkku
Kiitos kaikesta Jouni!

on ensimmäinen asia, joka runostasi nousee
pintaan. Kun odottaa rakkautta saapuvaksi,
on ihmisen tunneviidakko ja meri täynnään
haikeutta, odotusta.

Mieluummin tervetuloa, kuin hyvästijättöjä
sen soisi olevan. Paljon olet löytänyt runoosi
erilaisia elementtejä, jotka on riepottaneet
ihmislasta. Aaltojen murtumista, itkua ja
tarpeettomien haaveiden olemassaoloa. Mutta
onko sellaisia, tarpeettomia haaveita olemassakaan ?
Minusta ei, kaikelle on sija.

Simpukankuoret ja kvartsihiekka on ne sanat ja
aiheet, jotka nostaisin ylös tästä haikeudestasi.
Kovasti toivoisin, että armoton rantasi muuttuisi
armolliseksi ja aurinko löytäisi tien teksteihisi.

Puhutteleva on runosi, kyllä !