Jatkoa Brookly Citylle...

BrooklyCity

OSA 3 :

Brookly City:

Alice istuskelee kahvilassa opetellen nuotteja. Muuan latinoloainen komistus reppu selässään istahtaa häntä vastapäätä. Alice on hyvin ujona, kun etelä-amerikkalainen esittelee itsensä Enrigueksi, joka kiinnittää huomiota Alicen nuottivihkoon. He huomaavatkin, että musiikki on heille yhteinen intohimo. Enrigue kertoo Alicelle tulleensa Brookly Cityyn kääntääkseen uuden lehden ja estsiäkseen onnen potkua elämälleen. Lopulta he vaihtavat numeroita keskenään. Alice on ihmeissään kuinka moinen komistus ylipäätään jutteli hänelle, koska Alicella on hyvin heikko itsetunto.

Peter syö aamiaista äitinsä Sophien kanssa. Innostunut Peter kertoo menevänsä moikkaamaan Brendaa, joka on varmasti iloinen nähdessään hänet kaikkien näiden vuosien jälkeen. Sophie palauttaa poikansa maan pinnalle näyttäen hänelle artikkelin lehdestä, jossa mainitaan Brendan ja Willin kihlauksesta. Sophie tokaisee pojalleen: "Peter, hän todisti sinua vastaan oikeudessa, eikä hän kertaakaan kirjoittanut sinulle riviäkään viiden vuoden aikana, jotka sinä vietit vankilassa, etkö ymmärrä, ettei hän rakasta sinua enää?". Peter on erimieltä. Hän on varma Brendan rakastavan häntä yhä sydämessään ja kaiken järjestyvän.

Charles piipahtaa kotona puhumassa pahaa Peteristä, josta on vain haittaa, mutta Sophie ei suostu kuuntelemaan miestään vaan haluaa avioeron.

Rex ja Jeanne kinastelevat aamiaispöydässä Stearlingien kartanossa. Rex on lopen kyllästynyt valittavaan vaimoonsa, joka puolestaan tuntee olonsa hylätyksi, koska Rex viettää kaikki päivät Stearlingien yrityksessä.

Rexin aamu sen kuin vain pahenee, kun Peter Jefferson ilmestyy kartanon oven taakse, joka on tullut tapaamaan Brendaa. Rex ei voi uskoa silmiään todeten, ettei Brenda ole kotona. Rex lisää, ettei Brenda halua olla missään tekemisissä Peterin tapaisen lurjuksen kanssa. Sitten Stearlingien patriarkka käskee Peteria painumaan helvettiin, ennen kuin hän tekisi jotain mitä hän saattaisi kaduta. Peter uhmaa Rexiä vastaten, ettei lähde minnekään ja lupaa löytävänsä Jerry Stearlingin oikean murhaajan.

Rex uskoo katsovansa poikansa murhaajaa sillä hetkellä silmästä silmään ja vannoo tekevänsä Peterin elämästä helvettiä, jos hän enää ikinä yrittääkään lähestyä Brendaa.

Jeanne ei tajua kuinka Peterillä oli otsaa ilmestyä heidän kotikartanolle.. Rex hermostuu, kun Jeanne epäilee Brendan haikailevan yhä heidän poikansa murhaajan perään...

Katherine Jefferson työskentelee Brookly Cityn trendikkäässä Beauty-kahvilassa yhdessä poikaystävänsä Gary Richardsin kanssa. He rupattelevat Peterin vapautumisesta vankilasta ja pohtivat onko Peterilla toivoa Brendan suhteen...Heidän seuraan liittyy Ethan, jolla on vapaapäivä tarjoilijan töistä Jacquilinen ravintolasta. Ethan kertoo olevansa hieman huolissaan tyttöystävästään Juliesta, jota vaivaa selvästikin jokin, mutta mikä...

Myöhemmin Peter saa selville helikopterin lentäjältä missä Willin ja Brendan vene sijaitsee, mutta Peterin harmiksi lentäjä haistaa palaneen käryä ja soittaa Rexille...

Veneessä, Brenda kertoo Willille haluavansa kotiin. Will ihmettelee miksi ihmeessä, jolloin Brenda ennakoi myrskyn tuloa ja lisäksi hän haluaa olla perheensä parissa nyt, kun Peter Jefferson on vapaana. Willin mielestä Brenda ei kerro kaikkea, mutta suostuu kääntämään veneen kohti kotia.
Lähestyessään rantaa, Brenda nauttii vielä kerran aurinkosta ja poseeraa bikineissään. Rantakallioilla Peter ihastelee kiikareidensa kanssa entistä tyttöystäväänsä...

Willin ja Brendan rantautuessa, he näkevät Peterin seisovan kalliolla..Panikoitunut Will kaappaa Brendan takaisin veneeseen ja utelee miltä hänestä tuntui nähdä Peter..Brenda väittää, ettei hänellä ole enää mitään tunteita Jeffersonien poikaa kohtaan, mutta hänen silmänsä kertovat toista...

Hetken päästä Rex ja hänen henkivartijat saapuvat paikalle ottaen Peterin kiinni. Rex käskee Peteriä jälleen kerran pysymään kaukana Brendasta ja poistumaan Brookly Citysta.. Peter vannoo yhä olevansa viaton mies­ ja joku päivä hän todistaisi sen heille kaikille. Rexiä ei kiinnosta kuunnella Peterin "olen syytön"- puheita ja uhkailee häntä, mikäli Peter ei poistuisi heti...Sitten henkivartijat ottavat Peterista kiinni ja heittävät hänet mereen...

JATKUU...

125

1771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BrooklyCity

      OSA 4:

      Julie Foster on tarjoilijana Jacquilinen ravintolassa. Hän on selvästi yhä järkyttynyt edellisillasta ja hänen kätensä vapisevat jatkuvasti. Jacquiline ihmettelee mikä Julieta oikein vaivaa... Julie tuntee jonkun katselevan ja seuraavan hänen jokaista liikettään... Hän panikoituu, jolloin Katherine saapuu moikkaamaan kaveriaan. Julie teeskentelee kaiken olevan hyvin, mutta kultakutri ei usko ystäväänsä. Katherinen lähdettyä Julie saa soiton tuntemattomasta numerosta...neito järkyttyy tunnistaessaan soittajan olevan hänen isäpuolensa, joka ahdistelee Julieta todeten seuraavansa hänen liikkeittään ja pian he tapaisivat toisensa.... Julie saa hengenahdistus kohtauksen...

      Jeanne rupattelee Brendasta ja Peterista sisäkkönsä Lexien kanssa, johon hän luottaa. Rautarouvan mielestä hänen miehensä Rex on liian sinisilmäinen Brendan suhteen, jonka kanssa Jeannella on vaikea suhde. Lexie toivoo, ettei Jeanne antaisi Peterin luikerrella takaisin Stearlingien elämään ja tarvittaessa jankkaamaan Rexille, jotta hän olisi varuillaan, vaikka se tekisin kitkaa heidän avioliittoon. Nicole kuuntelee tyttärensä keskustelua stressaantuneen ja masentuneen Jeannen kanssa.

      Jotain hyvin outoa tapahtuu Jeffersonien talossa, jossa hämärä tyyppi rikkoo ikkunan ja heittää pienen pommin. Sophie huomaa pommin liian myöhään, joka räjähtää aiheuttaen pientä tuhoa. Sillä hetkellä, Peter astuu vesta sisään järkyttyen näkemästään. Hän löytää äitinsä tajuttomana, jolloin hän kantaa äitinsä parvekkeelle, jotta Sophie saisi raikasta ilmaa. Sophie näyttää tokenevan..mutta Peter on syvästi tuskastunut, koska tajuaa pommin olleen tarkoitettu häntä vastaan. Tajuihinsa palannut Sophie vakuuttaa, ettei se ole Peterin syytä.

      Myöhemmin Peter seisoo talonsa pihalla, kun outo mies lähestyy häntä takaapäin. Mies käskee, ettei Peter kääntyisi häntä kohti, mutta toteaa, että heidän pitäisi jutella. Peter suostuu salaperäisen miehen vaatimukseen, kysyen mitä hän haluaa. Mies vastaa; "Et tunne minua, mutta meillä on yhteinen intressi. Voin auttaa sinut löytämään Jerry Stearlingin tappajan. Tapaa minut keski-yöllä hylätyssä varastossa. Peterin kääntyessä taakseen, mysteeri-mies oli poissa.

      Charles saa pienen shokin saapuessaan poliisin virassa kotiinsa kuultuaan pommista. Charles on huojentunut, että Sophie, Katherine ja Ethan ovat kaikki kunnossa. Charles kuulustelee vaimoaan, joka toteaa, ettei ole ketään, joka voisi todistaa rikoksen. Charles on varma kyseessä olevan jonkun, joka haluaa kostaa Peterille. Silloin Peter saapuu paikalle, jolloin Charles syyttää häntä pommista. Peter loukkaantuu isänsä syytöksistä, jolloin Sophie puolustaa Peteria käskien Charlesia poistumaan talosta.

      Illalla Peter menee sovittuun tapaamiseen, jossa sama mies lähestyy häntä jälleen takaapäin. "Uskon sinun syyttömyyteen, ja mä saattaisin voida auttaa sut oikeille jäljille", hän sanoo ennen kuin hän jälleen katoaa... Peteristä tuntuu ajan hukkaamiselta raahautua varastorakennukseen kuulemaan nuo muutamat sanat, eikö hän olisi voinut sanoa ne jo päivällä?

      • BrooklyCity

        OSA 5

        Peter tapaa jälleen kerran mysteeri-miehen hylätyssä varastotalossa. Miehellä on päässään iso hattu, aurinkolasit ja pitkä parta. Hän ei halua paljastaa todellista identiteettiään, mutta hän esittäytyy Nicholasiksi. Hän pyytää Peteria keskittymään murhayöhön. Peter ei saa antaa vihansa sokaista häntä. Yhtäkkiä Peter muistaa yhden juhlan vieraista olleen toinen todistajista, mutta hän ei osaa sanoa kuka hän oli saati miten ottaa yhteyttä häneen.

        Katherine ei voi uskoa silmiään nähdessään John Stearlingin saapuvan Beauty-kahvilaan. Katherine haukkuu henkeään Johnin lähestyessä häntä. Katherine miettii mahtaako John tunnistaa häntä ja miten hän mahtaisi reagoida siihen, että Katherine on Peterin sisko. John ei tunnista Katherinea, jonka hän näki vain kerran Katherinen ollessa vielä hyvin hyvin nuori. Stearlingien hurmuri poika huomaa Katherinen kauneuden ja flirttailee hieman, mutta heidät keskeyttää muotimoguli Carl Carringtonin seksikäs tytär, punatukkainen Susan, joka on Johnin lapsuuden kaveri. Katherine katselee mustasukkaisena heidän vaihdellessa kuulumisia.

        Gary, joka seurasi Johnin ja Katherinen rupattelua kauempaa, toteaa Johnin olevan ylimielinen juntti, joka on vain sattunut syntymään kultalusikka suussa.

        Katherine tähyilee intensiivisesti Johnin perään, jonka katse ajoittain osuu Katherineen.
        Sillä välin Enrigue ilmestyy kahvilaan kiinnittäen välittömästi huomiota Susaniin. John kiittää Katherinea kahvista katsellen häntä tarkkailevasti ja sitten moikkaa Susania, joka istahtaa Enriguen pöydän kulmalle...

        Will huomaa nauttivansa etuoikeuksista ollessaan Brenda Stearlingin kihlattu. Rex tarjoaa hänelle nimittäin Stearlingien omistaman hotellin johtajan paikkaa. Will on hyvin otettu tarjouksesta, mutta Brenda kyselee kihlatultaan onko hän todella halukas johtajaksi, koska Brenda menisi yhtä hyvin naimisiin lukionopettajan kuin hotellin omistajan kanssa. Hän ei halua Willin tuntevan oloaan Rexin painostamaksi. Will puolestaan ei peittely intoaansa pitäen Rexin tarjousta fantastisena.

        Myöhemmin Will istuskelee upouudessa toimistossaan Stearling Hotellissa, kun hän kuulee meteliä oven ulkopuolella. Aivan kuin joku kutsumaton vieras olisi tunkeilemassa. Käy ilmi vierailijan olevan vihainen Peter Jefferson, joka haluaa tavata entisen kilpailijansa. Lopulta Will suostuu siihen. Peter syyttää Williä pommista, jonka Will kieltää. Sitten heidän väittely siirtyy Brendaan ja kuinka Will onnistui rikkomaan 5 vuotta sitten Peterin ja Brendan suhteen. Will myhäilee todeten Brendan olevan paljon onnellisempi hänen kanssaan vakuuttaen Peterille menevänsä hyvin pian naimisiin Brendan kanssa.. Peter puhkuu raivoa..

        Julie ja Ethan istuskelevat puistossa. Julien mielestä heitä tarkkaillaan, mutta Ethan pitää tyttöystävänsä kuvittelevan vain. Todellisuudessa Julien hirveä isäpuoli seuraa heitä puistossa. Hän mutisee itsekseen naureskellen; "Pian Julie kultaseni, me tapaamme kahden kesken"...
        Ethan kertoo, ettei ole täysin varma veljensä Peterin syyttömyydestä eikä ole iloinen siitä kuinka Peterin vapautuminen on repimässä Jeffersonin perheen hajalle.

        Peter järjestää Willille kepposen. Hän teeskentelee olevansa Willin naapuri todeten jonkun tunkeutuneen hänen taloon, jolloin Will jättää Brendan yksin veneeseen..silloin Peter ilmestyy paikalle...saaden viimein odottamansa tilaisuuden jutella elämänsä rakkauden kanssa. Brenda on sanaton nähdessään Peterin seisovan edessään...

        JATKUU...

      • BrooklyCity
        BrooklyCity kirjoitti:

        OSA 6:

        Susan flirttailee Beauty-kahvilassa Enriguen kanssa, joka paljastaa intohimonsa musiikkia kohtaan. Susan kertoo laulaneensa nuorempana, mutta keskittyneen sittemmin mallinuraansa. Hän paljastaa opiskelevansa muotisuunnittelijaksi.

        Will saapuu asunnolleen ja on ihmeissään huomatessaan, ettei kukaan ole yrittänyt tunkeutua sinne. Hän arvaa Jeffersonin olevan tämän takana, joten hän lähtee takaisin veneelle, jossa Brenda on järkyttynyt ollessaan kasvotusten Peterin kanssa.

        Hän tajuaa Peterin junailleen Willin asunnolleen, jolloin Brenda suuttuu. Peter toteaa, että hänen oli pakko nähdä Brenda, koska hän rakastaa yhä koko sydämestään Brendaa ja on varma Brendan tuntevan samoin. Brenda ääni täristen vannoo hänen tunteidensa kuolleen sinä päivänä, jolloin Peter tappoi hänen veljensä, Jerryn.
        Peter katsoo Brendaa silmiin ja kertoo olevansa viaton mies, mutta Brenda toteaa löytäneensä hänet Jerryn ruumiin vierestä ase kädessään... Peter vakuuttaa Jerryn olleen jo kuollut, sillä hetkellä, kun hän saapui paikalle. Hän myöntää taistelleensa Jerryn kanssa hetki ennen hänen kuolemaansa, mutta Peter ei häntä tappanut. Peter syyttää Williä, joka oli kertonut Jerrylle heidän perheen perustamissuunnitelmista, joka oli syynä heidän riitaan. Jos Will olisi pitänyt suunsa kiinni, Peterillä ei olisi ollut motiivia tappaa Jerry.

        Brendan mielestä Peter voi syyttää vain itseään eikä suostu kuuntelemaan enempää Peterin selityksiä. Hän painottaa toistamiseen, ettei hänellä enää ole mitään tunteita Peteria kohtaan, mutta Peterin mielestä Brendan silmät kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...

        Will ilmestyy veneeseen raivostuen nähdessään Peterin juttelevan Brendan kanssa. Will ottaa taskustaan aseen ja ampuu Peteria kohti, mutta luoti menee hänestä täpärästi ohi. Will varoittaa Peteria koskemasta likasine käsineen hänen kihlattuun, jolloin Peter käy käsiksi Williin. Hysteerinen Brenda pyytää herrasmiehiä lopettamaan välittömästi rähjäämisen, jolloin Peter poistuu veneestä.

        Will syyttää itseään jättäessään Brendan yksin veneeseen. Brenda tivaa kihlatultaan kertoiko hän Jerrylle Peterin ja Brendan perheen perustamissuunnitelmasta, jolloin Will hermostuu huutaen Brendalle kuinka hän uskoo veljensä murhaajan puheisiin. Hetken päästä Will pyytää anteeksi käytöstään. Brenda ehdottaa, että he menisivät suoraa Las Vegasissa naimisiin.

        Peter saapuu kotiin kertoen Sophielle tapaamisestaan Brendan kanssa. Sophie haluaa poikansa avaavan silmänsä ja tajuavan Brendan jatkaneen elämäänsä eteenpäin toisen miehen kanssa, mutta Peter on täysin varma Brendan rakastavan häntä yhä.
        Peter etsii kuvaa Brendasta, joka hänellä oli. Sophie-äiti myöntää, että hän aikoi tuhota kuvan ja repi sen palasiksi, muttei heittänyt niitä roskiin. Hän ojentaa palaset pojalleen ja toivottaa hauskaa palapelin kokoamista. Peter vannoo Brendan olevan pian jälleen hänen tyttöystävänsä. Hän aikoo tavata Brendan tänään ja antaa hänelle lahjaksi kaikki ne rakkauskirjeet, jotka hän kirjoitti viiden vuoden aikana vankilassa..

        Rex kertoo vaimolleen tehneen Willistä Stearling Hotelin johtajan. Jeannen mielestä Rex liioitteli, mutta odottaa toisaalta innoissaan Brendan avioitumista, jotta hän olisi vähemmän takertunut isäänsä. Rex suunnittelee juhlien järjestämistä Willin kunniaksi, mutta hän ei pyydä Jeannea emännöimään niitä vaan Brendaa.

        John juttelee Nicolen ja Lexien kanssa Peteristä, jota John nimittelee maailman alhaisimmaksi paskiaiseksi, jonka olisi pysyttävä kaukana Brendasta. Myöhemmin Nicole yrittää saada Lexien tajuamaan, että avain hänen onneen saattaisi olla lähempänä kuin hän arvaakaan...nimittäin John Stearling...

        OSA 7

        Rex lounastaa palvomansa tyttären Brendan kanssa Jacquilinen ravintolassa, jossa Ethan ja Julie tarjoilevat. Rex ei halua Peterin veljen Ethanin tarjoilevan heille, koska hän ei halua olla missään tekemisissä murhaajan sukulaisten kanssa. Tämä hermostuttaa Ethania, mutta Julie yrittää saada poikaystäväänsä rauhoittumaan.

        Rex kertoo Brendalle haluavan järjestää Cocktail-partyn Willin kunniaksi ja toivoo Brendan olevan juhlien emäntä. Brenda suostuu iloisena isänsä pyyntöön.
        Ethan haluaa purkaa turhautumisensa. Hän aukoo päätään Rex Stearlingille todeten, ettei ole oikein kuinka kaikkia Jeffersoneja halveksitaan Peterin takia. Rex muistuttaa, ettei hänellä ole enää vanhinta poikaa ja siitä Jeffersonit ovat vastuussa..sitten hän poistuu, jonka jälkeen Peter ilmestyy ravintolaan.

        Brenda näyttää kyllästyneeltä eikä halua nähdä Peteria, jolloin Peter ojentaa hänelle kirjoittamansa kirjeet. Brenda ei ole kovin innoissaan, mutta suostuu vastahakoisesti ottamaan ne vastaan... Brenda sanoo, että niille voisi olla käyttöä mikäli vessapaperi loppuu kesken...

        Ethan kohtaa veljensä ja myöntää olevansa hermostunut, kuinka muut joutuvat kärsimään hänen takiaan. Peter aistii Ethanin epäilevän hänen syyttömyyttään ja arvelee Charlesin manipuloineen Ethanin mielen. Peter pottumaiseen sävyyn kiittää tuhannesti veljeään tuesta... Julien mielestä Ethan oli liian kova Peterille, jota kaikki hiillostavat.

        Alice Stearling viettää aikaansa Enrigue Merendezin kanssa puistossa. He käyskentelevät ympäriinsä ja tutustuvat toisiinsa. Enrigue pitää Alicen aitoudesta ja hänen ujous on söpöä.

        John ilmestyy uudestaan uuteen Beauty-kahvilaan, jossa Katherine on jälleen työvuorossa. Johnin katse selvästi etsiskelee Katherinea, joka yllättyy nähdessään Johnin jälleen. John osoittaa kiinnostusta kultakutria kohtaan. Hän esittäytyy John Stearlingiksi olettaen toki Katherinen tietävän hänen nimensä. Katherine kertoo vain etunimensä, koska ei uskalla kertoa olevansa Jefferson.
        Gary katselee mustasukkaisena taustalla.

        Peterin palatessa autossaan kotia kohti, hän kokee elämänsä suurimman yllätyksen, kun hän huomaa jonkun piiloutuneen hänen autonsa taakse osoittaen häntä aseella...

        OSA 8:

        Peteria aseella uhkaava kaveri osoittautuu Nicholasiksi. Hän selittää, että heidän pitää pystyä luottamaan toinen toisiinsa, jos he haluavat ratkaista murhamysteerin yhdessä. Peterin mielestä Nicholasin kannattaisi laskea ase, koska se olisi hyvä alku. Nicholas haluaa olla varma, ettei Peter yhtäkkiä peräänny ja juoruile hänestä. Sitten Nicholas neuvoo Peteria menemään Stearlingien kartanoon ja piipahtaa tutkimassa Jerryn huoneessa, joka on ollut lukossa aina hänen kuolemasta asti. Sieltä hän voisi löytää jotain mikä voisi johdattaa heidät oikean murhaajan jäljille. Peter ihmettelee kuinka Nicholas tietää Jerryn huoneen olevan lukossa...

        Alice kertoo Brendalle tapaamastaan kundista, Enriguesta, joka saa Brendan mielenkiinnon heräämään. Samalla Brenda avautuu siskolleen myöntäen Peterin paluun herättäneen hänen vanhoja tunteitaan, mutta Alicen mielestä Brendan kannattaa mennä naimisiin Willin kanssa, koska se on kaikkein viisainta.

        Brenda meinaa lukea Peterin antamia kirjeitä, mutta hän huomaa kellon olevan jo paljon ja hänen pitäisi valmistautua isänsä järjestämien kutsujen emännäksi.

        Ennen juhlien alkua Rex piipahtaa olohuoneessa kehumassa Brendan kaunista pukua, joka on suoraan Carringtonien mallistosta. Brenda on otettu isänsä kehuista ja suoristaa hänen krakan solmun.

        John saapuu juhliin hyvin omalaatuisen blondin kanssa, jonka ensimmäinen kommentti on; "Oh wou, tämä paikka on fantastinen. Missä se baari on?". Jeanne ja Rex eivät ole kovin iloisia Johnin bimbomaisesta onnennokija deitistään. John tokaisee isälleen olevansa täysin kykenevä valitsemaan omat deittinsä ilman vanhempiensa sekaantumista.

        Nicole ja Lexie vastaavat tarjoilusta. Nicole pitää Johnin deittiä aivan ala-arvoisena ja hoputtaa Lexietä iskemään kynnet Johniin...

        Rex nostaa maljan tulevalle Stearlingin suvun jäsenelle, Willille ja sitten hän nostaa toisen maljan Jerry Stearlingille, tulevalle yrityksen perijälle. Jeanne ja Brenda muistuttavat häntä hiljaisesti Johnin olevan hänen poika, jolloin Rex pyytää anteeksi päästämäänsä sammakkoaan suusta. Loukkaantunut John kulkee kohti ulko-ovea, mutta Jeanne ja Rex pysäyttävät hänet. Rex pahoittelee vakuuttaen, ettei tahalleen kutsunut häntä väärällä nimellä. John toteaa tuskastuneena olevansa kyllästynyt olemaan ikuisesti hänen kakkospoikansa ja on varma Rexin toivoneen hänen kuolleen Jerryn sijasta... Jeanne kiistää sen, mutta Rexin vaikeneminen kertoo Johnille tarpeeksi...

        Kaikkien yllätykseksi Peter ilmestyy juhliin ilmoittaen kaikille olevansa syytön mies ja kaikki joutuisivat vielä katumaan ilkeitä kommentejaan. Paikalla oleva kundi porukka päättää hiljentää Peterin ja antavat hänelle nyrkistä.

        Rex ja Jeanne ovat ärsyyntyneitä Peterin tunkeilusta. Lexie purskahtaa itkuun muistellessaan Jerrya. Hän saa hellän halauksen Rexiltä, jonka Nicole näkee..

        Katherine järkyttyy Peterin saapuessa kotiin verisenä. Hän kertoo menneensä juhliin
        julistamaan olevansa syytön ja sitten joukko kundeja hakkasi häntä. Katherine on pahoillaan veljensä puolesta, joka vakuuttelee olevansa kunnossa. Peter luottaa Brendan koskettuvan hänen kirjeistä...

        OSA 9

        Brookly Cityssa on valloillaan raju-ilma..salamat valaisevat sysimustaa taivasta...

        Brenda kärsii ristiriitaisista tunteista. Hän pohtii pitäisikö hänen lukea Peterin kirjeet vai ei..hän pohtii, ettei siitä olisi mitään hyötyä ja heittää ne palavaan takkaan, mutta hetken päästä Brenda katuu ottaen yhden kirjeistä käsiinsä. Luettuaan kirjeen, Brendan säkenöivät silmät täyttyvät kyyneleistä..hän muistelee hetken aikaa unohtumattomia hetkiä Peterin kanssa rannalla vuosia sitten... Lopulta Brenda heittää kyseisenkin kirjeen takkatuleen...

        Peter saapuu Stearlingien portille--hän on hyvin päättäväinen päästäkseen tutkimaan Jerryn lukitun huoneen...mutta Brenda pysäyttää hänet estäen hänen pääsyn, koska Stearlingien kartanoon hänellä ei ole asiaa...Peter pitää jälleen jo kuluneen "Olen syytön"-puheenvuoron, joka ei kuitenkaan tepsi mitenkään Brendaan, joka väittää yhä, ettei usko sanaakaan Peterin puheista. Sitten herrasmies utelee lukiko Brenda yhtään hänen kirjeistä, jolloin Brenda tuhahtaa kertoen polttaneensa ne lukematta niistä yhtäkään... Kumpikaan ei huomaa tyytymättömän Willin katselevan heitä...

        Will on entistä hermostuneempi, kun Brenda ei heti edes myönnä jutelleensa Peterin kanssa. Will joutuu suorastaan kaivamaan sanat kihlattunsa suusta, mutta Brenda ei ole moksiskaan todeten hänen olevan täysin kykenevä pitämään itsestään huolta. Brenda vakuuttaa rakastavansa Williä suudellen häntä. Myöhemmin Brenda yllättää Willin : Rex osti hänelle upouuden Mercedesin!! Will pomppii onnesta, eikä voi uskoa sitä todeksi, mutta Brenda muistuttaa Willin olevan hänen kihlattu, joka ansaitsee vain parasta... Will on onnessaan.

        John Stearling istuskelee olohuoneessa katsellen salamointia, jossa sisäkkö Nicole utelee mistä moinen hymy. Paikalle astelee rautarouva Jeanne Stearling, joka hätistää Nicolen muualle. John paljastaa äidilleen tutustuneen kivaan tyttöön...Jeanne on varuillaan tuntien poikansa maineen sekaantua onnen-nokijoihin...

        Nicole tuhahtaa tyttärelleen Lexielle Jeannen muuttuneen hyvin koppavaksi ja kärttyisäksi...

        Täkäläisiään halveksuvasti katseleva malli-diiva Susan Carrington pöllähtää Beauty-kahvilaan, jossa hän huomaa Enriguen olevan Alice Stearlingin seurassa. Enriguen lähdettyä Susan tekee parempaa tuttavuutta Alicen kanssa, joka ihmettelee Susanin yht´äkkinäistä tutustumisen halua tietämättä punatukan todellisista motiiveista...

        Gary puolestaan huomaa tyttöystävänsä olevan poissaoleva, jonka ajatukset ovat täysin Johnissa...Gary on hyvin mustasukkainen painottaen, ettei Johnista ole muuta kuin haittaa...

        Peter löytää kotiovensa alta salaperäisen kirjeen, jossa on pohjapiirustus Stearlingien kartanosta, jonka Nicholas on lähettänyt hänelle. Nyt Peter tietää tarkalleen missä Jerryn huone on: Brendan huoneen oikealla puolella.. Peter on innoissaan miettiessä mitä sieltä saattaisi löytyä...

        Julie on yksin kotona, kun oudostaan sähköt menevät poikki raju-ilman johdosta. Hän säpsähtää kuullessaan ihmeellistä kolinaa ulko-oven takaa...Julien puhelin pirisee..hänen karmiva isäpuolensa kertoo olevansa lähempänä Julieta kuin hän uskookaan...Julie alkaa hätääntyä..hän yrittää soittaa Ethanille, jolla on vastaaja päällä...Nicole puolestaan ei kuule kännykkäänsä, koska pyyhkii pölyjä kartanossa...Julien kauhuksi Fosterien talon ulko-ovi pamahtaa sepposen selälleen...ja ovesta astuu sisään pitkään sadetakkiin pukeutunut huppupäinen hahmo, jonka olemus on hyvin epäsiisti....Mies ottaa huppunsa pois ja virnistää julmasti; "Beibi, olen tullut takaisin...et kai luullut päässeesi kokonaa eroon rakkaasta isäpuolestasi..?"...Julie kirkuu apua salamoiden iskiessä ja ukkosen jyristessä taustalla...

        OSA 10:

        Myrsky jatkuu Brookly Cityssa...

        Jostain syystä Brenda penkoo vanhoja tavaroita ullakolla..hän sekoaa löytäessään tuhansia kuvia ja artikkeleita Peterin oikeudenkäynnistä ja Jerryn kuolemasta. Hän tokaisee Nicolelle kuka oikein on säilyttänyt kaiken tämän? Nicole kertoo Johnin käskeneen säilyttämään häntä kaiken..Brenda näyttää huolestuneelta..hän haluaa päästä eroon niistä, koska ne vain tuovat hänen mieleen muistikuvia onnellisista ajoista Peterin kanssa...

        Brenda kohtaa Johnin tivaten miksi hemmetissä John on säilyttänyt kaiken, jolloin John vastaa, ettei aio heittää artikkeleita mihinkään, koska ne ovat osa perheen historiaa, jotka pitää arkistoida tuleville sukupolville...

        Jeffersonien talossa Sophie-äiti kauhistelee rajuilmaa ihmetellen kuinka Peter häipyi ulos tälläisellä ilmalla. Ethan saapuu Jacquilinen ravintolasta kotiin läpimärkänä. Sophie keittää pojalleen kupposen lämmintä teetä. He istahtavat kotoisan olohuoneen sohvalle rupattelemaan. Ethan huomaa äitinsä kärsivän isän töykeästä käytöksestä Peteria kohtaan. Sophie myöntää olevansa hyvin ymmällään Charlesin suhtautumisesta kaikkeen. Ethan toivoo, ettei hänen vanhempansa eroisivat. Ethan kertoo kohtaamisesta itse Rex Stearlingin kanssa Jacquilinen ravintolassa... Sophie toivoo Peterin onnistuvan pian osoittamaan syyttömyytensä.. Sitten Sophie utelee Ethanin suhteesta Juliehen, jota ylisuojelevainen Sophie-äiti pitää kelvollisena neitokaisena. Ethan kertoo jonkin vaivaavan Julieta..kumpa hän vain tietäisi minkä...sitten Ethan huomaa kännykänsä akun olevan loppu ja pistää sen lataukseen....

        Peter tapaa hylätyssä varastossa jälleen Nicholasin, joka ojentaa Peterille avaimet Jerryn huoneeseen.. Peter on yllättynyt kuinka Nicholasilla on avaimet Jerryn huoneeseen, muttei esitä sen enempää kysymyksiä, koska ei halua ärsyttää hänen mysteeristä kaveriaan.

        Lexie Foster huomaa Jeannen ja Rexin riitelevän turhanpäiväisistä asioista...Rexin lähdettyä toimistolle..Lexie katselee kuinka Jeanne tallustelee baarikaapille, jonka edessä rautarouva epäröi, mutta kaataa itselleen kunnon viski-ryypyn...

        Peter hiippailee Stearlingien kartanolle ja hyppää sisään aukiolevasta ikkunasta. Sillä välin, Brenda on syvässä unessa hänen huoneessaan..Hän herää kihlattunsa soittoon..Will on "sillä päällä" ja pyytää Brendaa tulemaan hänen huoneeseen, mutta Brenda on hyvin väsynyt ja jatkaa unia... Nukahdettuaan uudestaan, Brenda uneksii Peterista...he tanssivat tyylikkäästi pukeutuneina upeassa salissa. Suutelevat toisiaan intohimoisesti, mutta sitten heidät keskeyttää röyhkeästi ilkeä-Will, joka käskee Peteria pitämään likaiset kätensä irti hänen tytöstään.. Peter kertoo menevänsä naimisiin Brendan kanssa, jolloin Will menettää malttinsa ja vetää Peteria turpaan..sillä hetkellä Brenda herää painajaisestaan...hän mietiskelee mitä tehdä, kun kaksi miestä rakastaa häntä...

        Samaan aikaan Peter on yläkerrassa ja pistää avaimen Jerryn oven lukkoon...mutta hänen kauhukseen sillä samalla hetkellä hälytys menee päälle...!!!!

        Julie pelkää kuollakseen nähdessään isäpuolensa Hankin edessään...hän yrittää paeta...mutta turhaan...Hank saa Julien kiinni ja alkaa solvaamaan häntä. Hank kertoo raiskaavansa Julien ja hoitelevansa sitten Nicolen ja Lexien...pelokas, mutta samalla raivoa täynnä oleva Julie käskee Hankia pitämään näppinsä irti hänestä...Hank käy käsiksi Juliehen, joka rimpuilee väkivaltaista isäpuoltaan vastaan..Julie onnistuu tarttumaan viinipulloon, jolla hän pamauttaa kaikella voimalla Hankia päähän, joka kaatuu tajuttomana lattialle...

        OSA 11:

        Julie on kauhuissaan huomatessaan Hankin kuolleen. Neitokainen joutuu shokkiin, eikä tiedä mitä tehdä..eipä aikaakaan, kun Nicole saapuu pimeään kotiinsa...hän järkyttyy löytäessään ex-miehensä Hankin makaamasta kuolleena olohuoneessa...toisessa nurkassa Nicole näkee hysteerisesti vapisevan ja itkevän tyttärensä, jonka kädet ovat veressä... Julie saa kakistettua ulos kuinka tuo hirviö yritti raiskata hänet väkisin ja kuinka hän aikoi hoidella Nicolen ja Lexienkin...

        Nicolen sydän murtuu nähdessään hänen kärsivän tyttären. Hän pyytää anteeksi kaikkea ja sitä että koskaan päästi tuon hirviömäisen miehen heidän elämään...He halaavat toisiaan...

        Nicole ja Julie eivät tiedä mitä tehdä ruumiille..sitten Nicole auttaa Julieta raahaamaan Hankin ruumiin heidän autoon...he ajavat hämärälle metsätielle, jonka ojaan he heittävät Hankin...Julie on täysin shokissa, mutta Nicole rauhoittelee Julien puolustaneen itseään.

        Katherine liittyy äitinsä Sophien ja veljensä Ethanin seuraksi, koska ei saa unen päästä kiinni. Ethanin mennessä keittiöön, Katherine paljastaa äidilleen törmänneensä John Stearlingiin... Sophie tietää tyttärensä aina ihastelleen Johnia, muttei siitä voisi koskaan tulla mitään, jonka takia Sophie neuvoo tytärtään pitämään kiinni Garysta, joka on maailman rehdein kaveri.
        Ethan soittaa Julielle, joka ei ole kykenevä vastaamaan. Nicole vastaa tyttärensä puolesta todeten kaiken olevan hyvin ja valehdellen Julien olevan nukkumassa...

        Carringtonien huvilalla, Carl kertoo tyttärelleen Susanille, Stearling Cosmeticsen haluavan hänet mallikseen. Susan on hyvin innoissaan uudesta pestistään. Sitten hän kommentoi isälleen kuinka mauttomia ja tylsiä tyyppejä Brookly Cityssa onkaan verrattuna Pariisiin ja Milanoon... Carl on varma tyttärensä vielä viihtyvän täällä.

        Stearlingien kartanossa Peter panikoi tajuttuaan vahingossa pistäneen hälytyksen päälle. Hän piiloutuu vaatehuoneeseen.. Kartanon vartija Phillip, brittiläisellä aksentillaan rauhoittelee säikähtynyttä Brendaa todeten poliisien olevan jo tulossa ja mikäli talossa olisi tunkeilija, se löydettäisiin...

        Rex on yhä yömyöhään toimistossaan tarkastelemassa Cosmeticsen myyntiraportteja, mutta jättää työnsä kesken kuultuaan Jeannelta mitä on tapahtunut.

        Brenda soittaa Willille, joka ryntää myös kartanolle. John ja Alice sytyttelevät kynttilöitä, koska sähköt ovat menneet juuri poikki myrskyn johdosta. Viimein, kun kaikki ovat kokoontuneet alakertaan, Peter onnistuu pakenemaan samasta avonaisesta ikkunasta, josta hän alunperin pääsi sisälle.

        Poliisimies Charles Jefferson saapuu paikalle parin muun poliisin kanssa. He ovat varmoja tunkeilijan, kuka ikinä hän olikaan, piiloutuneen vessaan, koska siellä oli selkeitä jälkiä. He löytävät myös avoimen ikkunan.

        Brenda on kauhuissaan tajutessaan tunkeilijan olleen aivan hänen huoneen vieressä, mutta Will rauhoittaa hänet vannoen suojelevan häntä. Will epäilee Peter Jeffersonin olevan tunkeutuja, hän tuntee sen sisimmässään, mutta Brenda pitää Willin syytöksiä perättöminä, koska mikään ei todista Peterin liittyvän tähän. Ärsyyntynyt Brenda toivottaa Willille hyvää yötä ja painuu pehkuihin.

        Brenda uneksii jälleen Peteristä...hän ja Peter ovat seisaallaan hänen makuuhuoneessaan pelkissä alusvaatteissaan.. Peter kertoo olevansa vapaa syytteistä ja hän on valmis rakastamaan Brendaa niin kuin hän rakasti ennen... Sitten Peter kantaa Brendan sängylle, jossa he rakastelevat...kun Brenda herää fantasiastaan..hän hokee itsekseen, että hänen täytyy päästä eroon Peter-unistaan jollakin tavalla...

        OSA 12:

        AAMU:

        Susan törmää Aliceen Beauty-kahvilassa, hän kertoo olevansa Stearling Cosmeticsen uusin mallikasvo. Hän saa Alicen tuntemaan itsensä ylipainoiseksi, joka harkitsee laihdutuspillerien syöntiä. Susanin lähdettyä pois, Enrigue saapuu kahvilaan ja huomaa Alicen olevan entistä etäisempi...

        Brenda menee aamulenkille hyvän ystävänsä Sallyn kanssa. Sally huomaa välittömästi Brendan mielen olevan muualla, epäillen sen liittyvän jotenkin Peteriin... Brenda hermostuu vakuuttaen ystävälleen Peterin olevan osa hänen menneisyyttä, kun taas Will hänen tulevaisuutensa. Sally hymähtää todeten ystävänsä petkuttavan itseään...

        Myöhemmin Will ilmestyy kartanolle, jolloin Brenda ehdottaa Willille muuttoa New Yorkiin. Will on ihmeissään kihlattunsa äkkinäisestä halusta muuttaa pois Brookly Citysta. Hän arvelee sen johtuvan Peter Jeffersonista, tai kenties Brenda pelkää omien tunteiden heräävän Peteria kohtaan, jyrisee Will. Brenda kiistää Willin arvelut. Hän vain sattuu tykkäämään New Yorkin elämästä, Broadwaysta ja Central Parkista...mikään ei liity mitenkään Peteriin. Will ei suostu edes ajattelemaan muuttoa, koska hänellä on uusi duuni, joten he jäävät Brookly Cityyn.

        Peter etsiskelee kaupungilla töitä. Hän hakeutuu korjaamolle kertoen managerille olevansa hyvin taitava korjaaja, mutta manageri ei ole kiinnostunut palkkaamaan ex-vankilakundia. Peter meinaa jo luovuttaa, mutta silloin hänen veljensä Ethan, joka haluaa hyvittää hänen ikävän käytöksensä veljeään kohtaan, ehdottaa Peterille töitä Jacquilinen ravintolasta, jos hänelle kelpaisi tiskihommat. Peter ottaa kaiken mahdollisen vastaan.

        Ethan kertoo veljensä pettymykseksi Jacquilinen kieltäytyneen ottamasta häntä töihin..

        John ilmestyy Beautyyn, jossa Katherine ahkeroi keittäen kahvia. John utelee olisiko neitokaisella hetki aikaa. Katherinea huvittaa Johnin leikkisä tyyli. Kultakutri ei voi uskoa todeksi Johnin pyytäessä häntä treffeille...Katherine suostuu välittömästi. Hänen on vaikea pidätellä intoaan...

        John saapuu isänsä toimistolle, jossa Rex osoittaa olevansa pettynyt poikaansa, joka on enemmän kiinnostunut naisista kuin uran luomisesta. Johnin mielestä Rex haluaa usuttaa häntä politiikkaan, mutta John ei ole siitä kiinnostunut. Rex pitää pitkän puheen pojalleen suurista suunnitelmistaan mitä hänellä oli poikansa varalle. Johnin tehtävä on pitää Stearlingien nimi historian kirjoissa. Kun John oli lapsi, Rexillä oli isot suunnitelmat pojalleen, hän jopa unelmoi poikansa olevan joku päivä Usa:n presidentti.. Katkera sävy äänessään John toteaa Rexin puhuvan unelmistaan, joita hänellä oli Jerryn suhteen. John muistuttaa Rexin halunneen hänen käyttäytyvän kuin tosi mies ja juuri siten hän toimii kieltäytyessään menemisestä politiikkaan vain sen takia, kun hänen isä haluaa sitä.
        Rex näyttää hyvin pettyneeltä ja pyrkii kannustamaan poikaansa enemmän, mutta John iskee takaisin; "Kenties sun pitäisi poistaa mut sun testamentista.."..sitten John poistuu paikalta...

        Brenda alkaa väsymään ylisuojelevaan kihlattuunsa. Brenda kaipaa lisää omaa tilaa, koska häntä ärsyttää, kun Will seuraa häntä kaikkialle. Tuohtunut Brenda ihmettelee, miksei Will laita talutushihnaa hänen kaulan ympärille?! Kyllästynyt Will toteaa vain haluavansa suojelevan häntä Peterilta, jolloin Brenda vakuuttaa olevansa tarpeeksi vanha huolehtimaan itsestään eikä tarvitse ketään hengittämään hänen niskaan jatkuvasti.

        Sillä välin Peter tapaa jälleen Nicholasin tyhjässä varastossa kertoen mitä tapahtui Stearlingien luona. Hän tarvitsee apua poistaakseen hälytyksen tai muuten hän ei pääsisi Jerryn vanhaan huoneeseen sisälle. Nicholas vaikuttaa huolestuneelta, mutta lupaa keksiä jotain.

        Myöhemmin Peter saa oudon lapun kotiinsa, jossa häntä pyydetään ilmestymään läheiselle vuoristoalueen retkipaikalle klo 12 seuraavana aamuna...Peterilla ei ole aavistustakaan, mistä voisi olla kyse...samaan aikaan Brenda huomaa autoonsa tarratun lapun, jossa häntä pyydetään myös ilmestymään läheiselle vuoristoalueen retkipaikalle klo 12 seuraavana aamuna, terveisin "ystävä"...Brenda on ihmeissään...

        OSA 13:

        Katherinen kehottamana Alice kutsuu Enriguen konserttiinsa, joka tulee mielellään. Enrigue suutelee hellästi hämmästynyttä Alicea. Susan näkee kaiken, joka saa punatukan toimimaan. Alicen lähdettyä, Susan hiippailee Enriguen pöytään yrittäen vikitellä latinohurmuria, jolla on vaikeuksia olla lämpeämättä räiskyvän Susanin vikittelyihin.

        John kuuntelee kuinka Will kehuskelee kaunista sihteeriään ja hänen parfyymia. John astelee sisään Willin toimistoon todeten, mikäli hän aikoo mennä naimisiin Brendan kanssa, Willin olisi parasta lopettaa toisten naisten parfyymien tuoksuttelu. Will vastaa, ettei se kuulu Johnille kenen parfyymejä hän tuoksuttelee...

        Myöhemmin John vie Katherinen Jacquilinen ravintolaan syömään, jossa Ethan ja Julie työskentelevät. Julie on yhä hyvin järkyttynyt Hankin tappamisesta eikä pysty keskittymään töihin. Ethan utelee mikä Julieta vaivaa, mutta hänen huomionsa kääntyy toisaalle, kun hän näkee Johnin ja Katherinen ilmestyneen ravintolaan. Katherine luulee, ettei hänen veljensä ole tänään työvuorossa, joten hän ei ole huolissaan. Julie huomaa Katherinen ja Johnin ravintolassa, jolloin hän vaatii itse hoitaa tarjoilun, jottei Ethan pilaisi kultakutrin tärkeää iltaa. Ethan ei tajua miksei hänen sisko arvosta poikaystäväänsä Garya, joka maailman rehellisin ja sympaattisin kaveri. Katherine ilahtuu nähdessään Julien, hän esittelee ystävänsä Johnille, joka muistaa nähneensä Julien jossain, jolloin käy ilmi Julien olevan Lexie Fosterin pikkusisko. John ottaa puheeksi Peter Jeffersonin vapautumisen ja miltä Lexieltä mahtaa tuntua. Katherine ahdistuu tilanteesta ja Julie on hyvin vaivautunut pyrkien vaihtamaan puheenaihetta. John on pahoillaan eikä halua pilata treffejään viattoman Katherinen kanssa, joka ei liity mitenkään Peteriin.

        John ja Katherine tutustuvat toisiinsa ja he näyttävät viihtyvän hyvin toistensa seurassa. Kultakutri väistelee Johnin kysellessä hänen perheestä. Katherine tajuaa, että hänen pitäisi kertoa totuus ennemmin tai myöhemmin.. Neitokaisen mennessä naistenhuoneeseen, hermostunut Ethan Julien estelyistä huolimatta rynnii John Stearlingin puheille. Ethan käskee Johnia pitämään näppinsä irti siskostaan. John tajuaa Ethanin olevan Peter Jeffersonin veli..silloin hän hoksaa Katherinenkin olevan Jefferson...

        Samaan aikaan Julie ilmestyy hädissään naistenhuoneeseen. Hän kertoo Ethanin menneen Johnin puheille. Katherine rientää takaisin pöytäänsä, mutta John on jo lähtenyt luikkimaan tiehensä kuultuaan Katherinen olevan Jefferson. Kultakutri tuntee olonsa hyvin surulliseksi ja syyttää veljensä pilanneen hänen onnen. Ethan puolustautuu muistuttamalla Johnin joka tapauksessa saaneen sen selville ennen pitkää, mutta Katherine olisi halunnut itse selittää Johnille. Ethan huomauttaa Garyn olevan Katherinen poikaystävä eikä John, josta ei olisi muuta kuin haittaa, mutta Katherine syyttää veljensä pilanneen hänen elämän..sitten kultakutri säntää ravintolasta.
        Julien mielestä Ethan teki väärin sekaantuessaan asiaan ja on anteeksipyynnön velkaa siskolleen.

        Brenda saapuu kyseiselle North Mountain-vuoristoalueen retkipaikalle, jossa hän kokee elämänsä yllätyksen nähdessään Peterin ilmestyvän paikalle. Hän suuttuu ja syyttää Peterin järjestäneen koko jutun. Peter kieltää sen näyttäen hänelle saamansa lapun... Brenda ei ole kiinnostunut siitä, ja hän uhkaa lähtevänsä välittömästi, mutta Peter saa hänet jäämään..koska hän haluaa heidän keskustelevan. Brenda antaa kundille 5 minuuttia aikaa sanoa sanottavansa. Peter ottaa hyödyn saamastaan ajastaan. Hän kertoo kuinka kaikki ne vuodet vankilassa hän jatkoi Brendan rakastamista. Hän ymmärtää Brendan sulkeneen hänet mielestään, osoituksena siitä Brendan todistaminen häntä vastaan oikeudessa. Brenda tokaisee Peterin tappaneen hänen veljen, mutta Peter vannoo jälleen kerran syyttömyyttään. Peter muistuttaa kuinka heidän välillään oli jotain hyvin ainutlaatuista, eikä hän usko Brendan rakastavan Willia samalla tavalla. Peter toteaa tulleensa takaisin Brookly Cityyn Brendan takia ja löytääkseen Jerry Stearlingin oikean murhaajan. Nuorukainen uskoo Brendan pelkäävän todellisten tunteiden paluuta, koska ne eivät ole mihinkään kadonneet. "Näen sen katseestasi. Tiedän, että yhä rakastat minua", inttää Peter.
        Brenda väittää vastaan ja toteaa Peterin 5 minuutin kuluneen, joten hän lähtee nyt. Peter tarjoutuu puolestaan lähtemään, joten hän tajuaa, ettei Peter seuraa häntä. Jeffersonin lähdettyä, Brenda jää katselemaan upeita ja jylhiä vuoristomaisemia. Hänen katseensa on hyvin miettiläs...

        OSA14:

        Julie näkee painajaisia isäpuolestaan Hankista, joka palaa unissa vainoamaan häntä. Julie on hyvin ahdistunut tekemästään taposta. Nicole-äiti huomaa tyttärensä olevan tuskissaan, joten hän yrittää rauhoitella Julieta. Nicole muistuttaa Julien teon olleen itsepuolustusta eikä kukaan saisi koskaan tietää siitä. Julie haluaisi uskoutua Ethanille tai Katherinelle, mutta Nicolen mielestä se on huono ajatus ottaen huomion Charlesin olevan poliisi. Julie uskoo puolestaan voivansa luottaa heihin, mutta Nicole on vahvasti erimieltä...

        Lexie huomaa Johnin olevan omissa ajatuksissaan. Hän kertoo tutustuneensa kivaan tyttöön, joka paljastuikin Peter Jeffersonin siskoksi. Lexie muuttuu alakuloiseksi muistellessaan Jerry Stearlingia, johon hän oli rakastunut omien sanojensa mukaan.. John on pahoillaan mainitessaan sen roiston Peterin nimen. John kertoo tutustuneensa myös Lexien siskoon Juliehen paljastaen hänen olevan Katherinen ystävä. Lexie toteaa katkerana, ettei ole yllättynyt, koska Julie sattuu seurustelemaan Ethan Jeffersonin kanssa. John on ihmeissään...Hän antaa Lexielle lämpimän halauksen tietäen kuinka paljon hän rakasti Jerrya...

        Jeffersonien aamiaispöydässä on kireä tunnelma, jonka Sophie aistii. Katherine pitää mykkäkoulua Ethania kohtaan, kun puolestaan Peteriä kohtaan hän on hyvin puhelias udellen Brendan valloittamisen etenemisestä. Peter kertoo olevansa entistä varmempi Brendan tunteiden heräämisestä. Ethanin mielestä hänen veli näkee vain toiveunia. Peterin ja Ethanin lähdettyä, Sophie kyselee mistä moinen mykkäkoulu johtuu... Katherine avautuu äidilleen eilisistä treffeistä Johnin kanssa kertoen Ethanin väliintulosta ja kuinka John oli lähtenyt matkoihinsa kuultuaan Katherinen olevan Jefferson. Sophie on pahoillaan, muttei näe mitään yllättävää Johnin käytöksessä...Katherine on hyvin masentunut, muttei halua uskoa Johnin vihaavan häntä vain sen takia, että hän on Peterin sisko...kumpa Peter onnistuisi todistamaan syyttömyytensä, haikailee Katherine...
        Sophien mielestä Katherinen pitäisi joko sitoutua täysin Garyyn tai lopettaa seurustelu...

        Brendan ja Peterin vanha ystävä nuori kemisti Scott pöllähtää Stearlingien kartanoon. Jeanne ja Rex avaavat oven ja päästävät miehen sisään. Rex kunnioittaa Scottia, koska hän työskenteli harjoittelijana Stearling Cosmeticsessa ja oli luomassa hyvin merkittävää tuoksua. Stearlingien voimapari utelee mikä sai Scottin palaamaan Brookly Cityyn...Hän kertoo kuulleensa Peter Jeffersonin vapautuneen vankilasta. Rex ja Jeanne eivät ole innostuneita puhumaan siitä maanmatosesta, mutta Scott puolustaa Peteria todeten hänen olevan syytön Jerryn murhaan, mutta Rex ei tahdo uskoa Scottin puolustuspuheisiin eikä hän pidä siitä, että Scott puolustelee murhaajaa. Kemisti muistuttaa Stearlingeja oikeuslaitoksenkin erehtyvän joskus... Silloin Brenda astuu ovesta sisään keskeyttäen heidän juttutuokion.. Brenda on täysin yllättynyt nähdessään Scottin vuosien jälkeen. Heillä on iloinen jälleennäkeminen. Brenda pyytää Scottia jäämään hänen vieraaksi kartanolle, mutta kemisti epäröi, koska aistii Rexin paheksuvan ajatusta johtuen Scottin puolustuksista Peterin suhteen. Rex ei kuitenkaan pysty vastustamaan tyttärensä tahtoa, joten toivottaa kemistin tervetulleeksi.

        Jeanne pohtii josko Peter onkaan syyllinen, mutta Rex käskee vaimoaan lopettamaan tuollaiset puheet välittömästi, koska hän on 100 % varma Peter Jeffersonin murhanneen heidän esikoisen.

        Carl syö lounasta tyttärensä Susanin kanssa Jacquilinen ravintolassa. Carl on hieman huolissaan Susanin jatkuvasta juhlimisesta ja alkohoolin liikakäytöstä. Susan ei jaksa kuunnella isän saarnoja vaan vaihtaa puheenaihetta. Hän kyselee isältään tulevan syysmalliston edistymisestä...

        Illalla Peter hiippailee Stearlingien portin läpi kohti kartanoa. Hän onnistuu poistamaan hälytyksen ja kiipeää yläkertaan. Rex on mennyt jälleen toimistolle, kun taas muut nukkuvat talossa paitsi Scott, joka lukee kirjaa vierashuoneen sängyssä. Sillä välin, Rex saa tuntemattomalta soiton, joka kertoo tunkeilijan tunkeutuneen hänen kartanoon, jonka takia Rexin kannattaisi soittaa poliisit paikalle...

      • eieieieieieieiei

        mitä paskaa.Samaa tulee televisiosta päivittäin neljän sarjan voimalla.

      • Pörrääjä
        eieieieieieieiei kirjoitti:

        mitä paskaa.Samaa tulee televisiosta päivittäin neljän sarjan voimalla.

        kannaatko niitä kaikkia neljää katsoa, siis jos ei tykkää?

        OSA 15:

        Peter on onnistunut tunkeutumaan Stearlingien kartanoon huomaamatta, ja kaikki sujuu hyvin. Hän menee Jerryn huoneeseen etsien taskulampun avulla todisteita. Hänellä ei ole paljon aikaa, joten Peter heittää laukkuunsa mitä sattuu...

        Peter ei kuitenkaan ole tietoinen Rexin saaneen tietää tunkeilijasta. Patriarkka soittaa välittömästi poliiseille ja käskee heitä kiirehtimään kartanolle, ilman sireeneitä, jotta he eivät pelästyttäisi tunkeilijaa, koska Rex haluaa hänet kiinni.

        Kartanon turvamies herättää Scottin kertoen mitä on tapahtunut. Samaan aikaan Peter huomaa talossa olevan poliiseja. Hän tajuaa olevansa piiritetty. Mitä hän voisi tehdä..Peter hiippailee Jerryn huoneesta vierashuoneeseen, jossa hän törmää yllättäen vanhaan ystäväänsä Scottiin, joka on aluksi järkyttynyt nähdessään Peterin kartanossa. Peter pyytää apua Scottilta, joka hetken epäröityään suostuu auttamaan kaveriaan. Poliisien saapuessa kuulustelemaan Scottia, hän piilottaa Peterin vessaan. Scott kertoo Charles Jeffersonille, ettei ole nähnyt saati kuullut mitään epäilyttävää. Charles ja muut poliisit ovat varmoja tunkeilijan olevan lähistöllä ja ennemmin tai myöhemmin he saisivat hänet kiinni.

        Herännyt Brenda ilmestyy Scottin huoneeseen kertoen tulevasta avioliitosta Willin kanssa (hän ei ole tietoinen Peterin piileskelevän vessassa ja kuulevan jokaisen Brendan sanan). Scott on iloinen Brendan löytäneen jälleen onnen, mutta hän epäilee kaunottarella olevan yhä tunteita Peteriä kohtaan... Brenda kertoo ystävälleen siitä yöstä, jolloin hän löysi Peterin seisomasta ase kädessään Jerryn ruumiin vierestä. Silloin hän oli varma Peterin syyllisyydestä... Hän myöntää kuitenkin kuinka vaikeata on olla ajattelematta Peteriä... Sillä aikaa Peter kuuntelee ällistyneenä Brendan vuodatuksia...

        Nicole on kyllästynyt ainaiseen sisäkkönä olemiseen. Hän unelmoikin millaista hänen elämä olisikaan, jos Lexie olisi naimisissa jonkun Stearlingin suvun miehen kanssa...

        John ja Jeanne pohtivat kuka kyseinen tunkeilija oikein on ja mitä hän etsii. Sitten John purkaa turhautumistaan äidilleen Jeannelle isästään Rexistä. Johnin mielestä Rex ei rakasta häntä läheskään yhtä paljon kuin rakasti Jerrya eikä hän arvosta Johnia. Jeanne on pahoillaan Johnin tuskasta ja hän ymmärtää hyvin suosikki poikaansa.

        Myöhemmin Alice näkee Johnin olevan hyvin mietteliäs. John paljastaa tutustuneensa Peterin siskoon Katherine Jeffersoniin, joka vaikutti hyvin hellyyttävältä neitokaiselta ennen kuin sai selville hänen identiteettinsä. Alicen mielestä John ei saisi tuomita Katherinea vain sen takia, että hän on Peterin sisko. Alice saa Johnin pohtimaan asioita. John myöntää Katherinen tehneen häneen toki todella suuren vaikutuksen...

        Brendan mentyä takaisin huoneeseensa, Scott kertoo suunnitelmastaan, jolla Peter pääsisi ulos kartanosta. Peterin pitäisi piiloutua Scottin auton takakonttiin, jonka jälkeen joku ajaisi auton kartanosta ulos. Hän hantaa Peterille autonsa avaimet ja toivottaa onnea. Peter hiippailee kohti autotallia, kun hän törmää pelästyneeseen Brendaan...

        OSA 16:

        Uusi päivä sarastaa Brookly Cityssa. Brenda kokee ikävän yllätyksen aamuvarhain nähdessään Peterin yrittävän paeta kartanosta. Hän hermostuu ja uhkaa ilmiantavansa Peterin poliiseille! Peter onnistuu muuttamaan Brendan mielen. Hetken rupateltuaan, Brenda suostuu auttamaan Peteria pakenemaan Brendan ikkunasta. Peter menee Scottin auton takakonttiin niin kuin oli suunniteltukin. Auton ajaa ulos tohtori Toni.

        Myöhemmin Brenda ilmestyy Scottin makuuhuoneeseen ja manailee tapahtunutta. Hän haluaa Peterin ulos kaupungista, koska ei enää jaksa tätä! Hänen mielensä on sekaisin eikä hän enää tiedä mihin uskoa. Scottin mielestä se osoittaa Brendalla olevan yhä tunteita Peteria kohtaan.

        Kartanon sisäpihalla Scott törmää cocktaileja naukkailevaan Johniin, joka ihmettelee mikä sai Scottin palaamaan Brookly Cityyn. Scott kertoo olevansa vain vierailulla. Heidän jutellessa, hän ilmaisee mielipiteensä Peterin syyttömyydestä. John ei ole iloinen siitä. Hän ei pidä siitä, että Scott tukee Peteria, joten hänen mielestä Scottin olisi parempi mennä asumaan muualle. John ja Scott ajautuvat riitelemään ja uhittelemaan toinen toisiaan. Sitten John neuvoo varoittavaan äänensävyyn Scottia olemaan varuillaan, koska hän on kuullut ikäviä huhuja Scottista...John aikoo kätyreidensä avulla selvittää lisää.. Silloin huolestuneen oloinen Scott tajuaa Johnin olevan tosissaan...

        Kotiin saavuttuaan Peter käy läpi tavaroita, joita hän onnistui nappaamaan Jerryn huoneesta. Kuva Brendasta, päiväkirja ja rakkauskirje, jonka Jerry kirjoitti tyttöystävälleen.

        Myöhemmin Peter raahaa ottamansa tavarat varastorakennukseen, jossa hän tapaa salaperäisen Nicholasin, joka haluaa viedä kotiinsa tavarat käydäkseen ne tarkasti läpi. Peter on vastahakoinen, koska pelkää, ettei näe tavaroita enää, mutta Nicholas ottaa taskustaan aseen tähdäten sen Peteria kohti ja vaatii Peteria luottamaan häneen.

        Ethan on huolissaan poissaolevasta Juliesta, joka vakuuttelee kaiken olevan hyvin. Pariskunta kiistelee Ethanin väliintulosta Katherinen ja Johnin treffeillä.

        Alakuloinen Katherine keittelee kahvikupposia Beautyssa, kun Ethanin rehti kaveri Gary ilmestyy moikkaaamaan kultakutria. Katherine avautuu treffeistään Johnin kanssa ja kuinka suuttunut hän on veljeensä, joka pilasi kaiken. Garyn mielestä Ethan teki oikein ja Katherine ymmärtäisi sen vielä.

        Myöhemmin Julie piipahtaa kahvilassa koittaen piristää ystäväänsä. Julie ymmärtää Katherinen suuttumuksen Ethania kohtaan, muttei usko Johnin olevan niin pöljä, että hylkäisi Katherinen vain siksi, että hän on sattumoisin Jefferson. Katherine olisi halunnut itse kertoa. Hän huomioi myös, ettei Juliella ole kaikki hyvin...mutta Julie vaikenee...hän näkee mielessään kauhun hetket Hankin kanssa...

        Gary vierailee Jacqueline´n raflassa rupattelemassa parhaan kaverinsa kanssa. Gary kertoo Katherinen olevan yhä raivoissaan. Ethan toteaa, ettei välitä, koska on onnellinen karkoittaessaan Johnin, joka on täys juntti. Gary yhtyy kaverinsa sanoihin.

        Enrigue törmää tuohtuneeseen Susaniin, joka kertoo olevansa hyvin tympiintynyt isänsä jatkuvaan suojeluun... Susan teeskentelee olevansa hyvin allapäin ja tarvitsevansa piristystä... Punapää pyytää Enrigueta piipahtamaan huomenna illan suussa Carrington Fashionissa. Enrigue kertoo menevänsä huomen illalla konserttiin, eikä ole varma kerkeisikö, mutta Susan saa latinohurmurin vakuuttuneeksi.

        Stearlingien kartanossa tunnelma on jälleen kireä, kun Jeanne nuhtelee Rexiä tavasta, jolla hän kohtelee Johnia. Rexin mielestä heidän nuorukainen on edesvastuuton ja menetetty tapaus, jonka ainoa kiinnostuksen kohde elämässä ovat naiset... Jeanne on täysin erimieltä, eikä voi käsittää kuinka Rex ajattelee noin...Patriarkka pitää vaimoaan sokeana mitä tulee Johniin... Rexin lähdettyä yläkertaan, Jeanne katselee viskipulloa..ja kaataa siitä itselleen drinkin... Lexie, joka oli kuunnellut vanhan parin keskustelua näkee kaiken...

        OSA 17:

        Brookly Cityssa on hyvin kaunis kesäkuinen päivä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Brenda Stearling ratsastaa Stearlingien omistamilla pelloilla. Peter katselee haikeana kauempaa Brendan ratsastusta. Oman aikansa ratsastettuaan Brendan hevonen villiintyy, jonka seurauksena neitokainen lentää hevosen selästä. Järkyttynyt Peter rientää rakastamansa naisen luokse. Hän on huolissaan Brendan loukanneen itsensä pahasti.
        Brenda yllättyy nähdessään Peterin. Neitokainen valittelee kipuja, jolloin Peter ottaa hänet syliinsä ja suutelee neitokaista kiihkeästi. Aluksi Brenda vastaa Peterin suudelmaan, mutta sitten hän tajuaa sen olevan väärin ja työntää Peterin pois läimäyttäen häntä kovaa kasvoille. Peter vannoo rakkauttaan Brendaa kohtaan tietäen sen olevan molemminpuoleista, mutta Brenda väittää vihaavansa Peteria, jolloin nuorukainen ihmettelee miksei Brenda ilmiantanut häntä poliiseille. Brenda ei tiedä syytä siihen. Peterin mielestä he kuuluvat yhteen, mutta Brenda tokaisee Peterin kuuluvan vankilaan, ja jos hän ei jätä Brendaa rauhaan, niin hän pitää huolen Peterin palaavan vankilaan mitä pikemmiten. Sitten Brenda nousee ylös ja lähtee kinkaten kotia kohti jättäen Peterin yksin.

        Kartanossa John huomaa välittömästi jonkin olevan vialla. Hän haluaa tietää Brendalta mitä on tapahtunut, jolloin Brenda vastaa yksinkertaisesti "Peter Jefferson..". Hermostunut John soittaa asianajajalleen ja käskee häntä nostamaan syytteen Peteria vastaan häiriköimisestä.

        Brenda puolestaan pirauttaa kihlatulleen Willille töihin ja pyytää häntä tulemaan kartanoon välittömästi. Saapuessaan kotiin Will löytää Brendan alusvaatteissaan, valmiina rakastelemaan! Hän pyytelee anteeksi, jos hän on ollut sekava ja haluton viime aikoina, mutta nyt hän on viimein täysin varma siitä ketä hän rakastaa: hän haluaa vain ja ainoastaan Willin.

        Alice soittaa Susanille kutsuen hänet huomiseen konserttiin. Silloin punapää aavistaa kaiken pahoitellen, ettei ehdi, mutta toivottaa onnea huomiseen koitokseen... Susan päättää hoidella Enriguen itselleen... hän myhäilee itsevarmana tietäen, ettei Enrigue voisi vastustaa häntä...

        Enrigue kirjoittelee biisin sanoja Beautyssa...hän hakee lisää kahvia, jolloin Katherine arvelee, ettei Enrigue ole täkäläisiä. Enrigue kertoo olevansa muusikko, joka haaveilee isoista lavoista...Katherine muistaa usuttaneensa Alicea pyytämään Enriguen konserttiinsa. Hän kyseleekin nuorukaisen mielipidettä Alicesta... Enrigue hymyilee todeten Alicen olevan hyvin suloinen ja viaton..

        Latino utelee miksi niin kaunis Katherine on selvästi surullinen...joka kertoo lyhyeesti mistä on kyse... Enriguen mielestä kuka tahansa olikaan kyseessä, niin hän ei voi vastustaa Katherinen kauneutta. Katherine kiittää Enrigueta, joka onnistui piristämään hänet. Enrigue vannoo tulevan tästä lähtien aina Beautyyn viettämään aikaa ja juomaan Katherinen tekemää special-capuccinoa.

        Peter menee lähikapakkaan olueelle. Hän soittaa ja pyytää isäänsä Charlesia liittymään seuraan. Charles ihmettelee miksi Peter soitti hänelle, mutta Peter sanoo haluavansa pyytää anteeksi kaikkea sitä harmia mitä hänen paluu aiheutti hänen vanhemmille. Peter pohdisk
        elee, josko olisi parasta, että hän lähtisi Brookly Citysta lopullisesti? Charlesin mielestä se voisi olla fiksu idea.

        Juotuaan muutaman olueen lisää, Peterin seuraan liittyy hänen vanha kaverinsa Scott, jolle hän surkastelee, koska Brenda ei vastaa hänen tunteisiin. Humaltunut Peter toteaa, ettei aio enää jäädä liehittelemään Brenda Stearlingia vaan aikoo unohtaa hänet ja lähteä Brookly Citysta. Myöhemmin kapakkaan ilmestyvät John Stearling ja hänen turvamiehensä. John haluaa pidättää Peterin hänen siskon häiritsemisestä. Scott pysäyttää heidät haluten tietää miksi ja kuka nosti syytteet Peteria kohtaan? John tokaisee ylimielisesti, ettei kukaan nostanut syytteitä, mutta herra Jefferson häiriköi jatkuvasti Johnin siskoa, joka on syy hänen pidätykseen. Scott uhkaa menevänsä kertomaan toimittajille kuinka John Stearling häiriköi ja uhkailee Peteria ilman syytä. Lopulta John luovuttaa, mutta hän vannoo nappaavansa Peterin ennemmin tai myöhemmin.

        Scott huomauttaa Peterin olevan aikamoisessa kännissä tarjoutuen heittämään Peterin kotiin. Peter toteaa tuskastuneena, ettei hänellä ole kotia. Hänen isä vihaa häntä, eikä Peter halua enää olla taakkana äidilleen. Scott tarjoutuu viemään Peterin motellille, mutta Peter kieltäytyy ja pyytää kaveriaan olematta huoletta. Scottin lähdettyä, Peter tutustuu baarissa salaperäiseen ja hyvin tyylikkäästi pukeutuneeseen n.45
        -vuotiaaseen Krystaliin. Krystal kutsuu humaltuneen nuorukaisen hotelliinsa...

        OSA18:

        Peter herää Stearlingien hotellin sviitistä mystisen Krystalin vierestä. Hän tuntee katumusta. Lisäksi Peterillä on aivan järkyttävä krapula, mutta hän saa muuta mietittävää kännykän soidessa. Nicholas haluaa tavata Peterin samassa paikassa. Peter nousee ylös sängystä ja ryhtyy pukeutumaan, mutta viettelevä Krystal tahtoo nuorukaisen takaisin peiton alle...Peter ei pysty vastustamaan Krystalia..he päätyvät jälleen rakastelemaan..

        Brenda herää Willin vierestä kiihkeän yön jälkeen. Brenda näyttää melkein yhtä katuvalta kuin Peter. Hän kuitenkin vakuuttaa rakastavansa Willia ja hehkuttaa heidän yhteistä yötä... Will ei voisi olla onnellisempi...viimein Peter Jefferson ei olisi enää uhka heidän suhteelleen.

        Peter avautuu Krystalille tilanteestaan. Krystal tulee uteliaaksi kuullessaan Peterin olevan Brenda Stearlingin ex-rakas. Krystal on hyvin vähä sanainen itsestään. Hän vain mainitsee olevansa liikeasioissa Brookly Cityssa. Krystal antaa numeronsa Peterille ja haluaa nähdä hänet toistekin...Hän katsoo lumoavalle katseellaan Peteria, joka lähtee hotelli huoneesta häkeltyneenä...

        Hotellin edessä Peter kohtaa Willin, joka on kuullut Peterin lähtösuunnitelmista. Will päättää pistää suolaa Peterin haavoihin todeten Brendan olevan hyvin onnellinen nuori nainen. Will hymyilee omahyväisesti sanoen vievänsä Brendan pian vihille. Silloin Peter hermostuu: "Käyttäydyt ihan kuin omistaisit hänet!". Will vastaa Peterille: "Niin omistankin. Hänen sydämen, sielun, mielen ja KEHON."
        Peter meinaa käydä käsiksi Williin, joka häippäsee hotelliin. Peter kiroaa itsekseen estävänsä kaikin keinoin Willin ja Brendan tulevat häät.

        Brenda ja Alice syövät aamiaista Beautyssa, jossa Katherine kertoo Alicelle rupatelleen eilen Enriguen kanssa, joka on innoissaan tulossa illan konserttiin. Katherine ja Brenda näkevät toisensa vuosien tauon jälkeen. Kumpikin ovat hieman vaivautuneita.
        Alice kertoo myöhemmin isosiskolleen Johnin tapailleen hetken Katherinea ennen kuin sai selville hänen sukunimen...Brenda on samaa mieltä Alicen kanssa, ettei Katherine liity mitenkään Jerryn murhaan.
        Alice kertoo olevansa hyvin jännittynyt illan konsertista. Hän kertoo tapaamastaan kundista, jonka hän on kutsunut konserttiin.

        Juonitteleva Lexie pyrkii lähestymään entisestään Rexiä. Hän kertoo löytämästään kodista, joka olisi täydellinen Willille ja Brendalle. Hän pyytää Rexiä tulemaan katsomaan taloa. Rex suostuu. Rex on ihmeissään kuinka samanlainen maku Lexiellä on asuntojen suhteen kuin Jeannella... Rex muistelee onnellisia hetkiä vaimonsa kanssa...Lexie teeskentelee olevansa pahoillaan Rexin avioliiton ongelmista. Rex ihailee Lexietä pitäen häntä upeana ystävänä.

        John pirauttaa yllättäen Katherinelle kysellen hänen kuulumisia. Hän pyytää kultakutria illan konserttiin, jossa Alice soittaa pianoa... Katherine on onnesta sekaisin!!

        Jeanne ryypiskelee kartanossaan. Hän saa seuraa Lexiestä, joka tekee positiivisen vaikutuksen rautarouvaan. Lexie pyrkii olemaan mahdollisimman empaattinen ja voittamaan pikku hiljaa Jeannen luottamuksen, joka ei kuitenkaan ole halukas puhumaan sen enempää avioliitostaan.

        Peter saapuu varastorakennukseen tapaamista varten, mutta siellä ei ole ketään. Peter menee ulos etsimään Nicholasia. Yhtäkkiä hän näkee auton tulevan häntä kohti...kuka se voisi olla?

        OSA 19:

        Peter meinaa jäädä auton alle, jota ajaa Krystal, joka kertoo seuranneensa Peteria varastorakennukselle, koska hän oli mustasukkainen. Peter hermostuu ja käskee, ettei Krystal enää koskaan seuraisi häntä... Hän on ihmeissään vastikään tapaamansa naisen sekaantumisesta hänen asioihin. Päästyään eroon Krystalista, Peter soittaa Nicholasille, jolla on vastaaja päällä. Hän pyytää anteeksi häirikköä, mutta vakuuttaa olevansa nyt täysin yksin ja haluaa tavata Nicholasin illalla.

        Nicholas haluaa keskustella Peterin hankkimista tavaroista Jerryn huoneesta. Niiden joukossa oli joitakin kiinnostavia..kuten Jerryn päiväkirja, jossa hän mainitsi Stearlingien kartanossa tapahtuneesta varkaudesta ennen hänen kuolemaa. Miksi Jerry kirjoitti siitä päiväkirjaansa? Peter miettii, josko Jerry oli itse tämän varkauden takana. Nicholas löysi myös toisen Jerryn rakkauskirjeen, jossa mainitaan Lexien nimi. Peter on äimistynyt: oliko Lexiellä ja Jerrylla salainen suhde? Peter pohdiskelee, josko tämä auttaisi häntä löytämään todellisen murhaajan..hän haluaa saada kirjeen itselleen, jotta hän voisi keskustella asiasta Lexien kanssa ja huomioida hänen reaktion. Nicholas neuvoo Peteria olemaan varuillaan, koska kerran Lexie jo hiippaili bussiasemalla aseen kanssa yrittäen tappaa Peterin sinä päivänä, jolloin hän vapautui vankilasta... Peter ei voi käsittää miksi...

        Susan lahjoo Carrington Fashionin turvamiehen, jotta hän järjestäisi hänet ja Enriguen hissiin jumiin. Susan menee Enrigueta vastaan alakertaan. Heidän hissi jää jumiin, niin kuin oli tarkoituskin...

        John ja Katherine tapaavat konserttitalon ulkopuolella, jossa John on pahoillaan viime kertaisesta, eikä halunnut loukata Katherinea, joka on hyvin ymmärtäväinen. John tajuaa, ettei Katherine ole vastuussa siitä mitä hänen veli teki. Katherine vannoo Peterin syyttömyyttä, mutta Johnin mielestä siinä ei ole mitään keskustelemista, koska hän on syyllinen.

        Alice yllättyy iloisesti nähdessään Johnin ja Katherinen yhdessä. Katherine aavistelee Alicen puhuneen hänen puolesta, jolloin Alice toteaa vain pyrkineen avaamaan veljensä silmät.. Rex ja Jeanne keskeyttävät heidät. John esittelee seuralaisensa vanhemmilleen. Hän ei mainitse Katherinen sukunimeä, mutta humaltunut Jeanne katselee neitokaista tuimin silmin aivan kuin tuntisi hänet jostain... Rex kommentoi vaimolleen olevansa yllättynyt kuinka mukavanoloisen tytön John on valinnut seuralaisekseen...

        Samaan aikaan Enrigue on tuskastunut, kun huoltoihmistä ei näy eikä kuulu..sillä pian hän ei enää kerkeisi konserttiin... Susan valittelee kuumuudesta, joten hän vähentää vaatteitaan...
        Lopulta Enrigue ei pysty enää vastustelemaan kiusausta päätyen suutelemaan intohimoisesti Susanin kanssa...

        Katherine on ihmeissään missä Enrigue oikein luuraa... Hän kertoo Johnille Alicen olevan ihastunut muuan latinolaiseen hurmuriin.. Johnin suojelusvaisto tulee heti esille...

        Konsertti alkaa, eikä Enrigueta näy, josta Alice on hyvin pettynyt...

        Viimein Susan ja Enrigue pääsevät pois hissistä, mutta nuorukainen ei enää ehdi ajoissa konserttiiin. Hän yrittää soittaa Alicelle, jonka puhelin on kuitenkin pois päältä...

        Myöhemmin Lexie on ihmeissään, kun Peter ilmestyy hänen oven taakse. Hän haluaa Peterin lähtevän, jolloin Peter ojentaa Jerryn kirjoittamat rakkauskirjeet Lexielle, joka alkaa lukemaan niitä... Lexie menee selvästi pois tolaltaan, koska hänen silmänsä täyttyvät kyyneleistä..sitten hän läimäyttää oven kiinni Peterin edestä...Peter on ihmeissään...

        TÄSTÄ LÄHTIEN JULKAISEN TIIVISTELMÄT KUUKAUDEN TAPAHTUMISTA... Otan vastaan mielelläni palautetta.

        http://brooklycity.webs.com/apps/guestbook/

        KESÄKUU2000:

        ALICE, ENRIGUE & SUSAN:

        Alice masentuu, kun Enrigue ei ilmestynyt konserttiin.

        Katherine nuhtelee Enrigueta, joka selittää miksei

        päässyt tulemaan. Enrigue paljastaa olevansa myös

        kiinnostunut seksikkäästä Susanista. Katherine vaatii

        kaveriaan lopettamaan pelaileminen.

        Enrigue törmää myöhemmin Aliceen, joka antaa hänelle

        lopulta anteeksi. He suutelevat, jonka Susan näkee.

        Susan usuttaa Alicea pistämään pianoharjoitukset

        pääsijalle. Enrigue on pettynyt, kun Alice ei ehdi

        illalla ulos, joten hän tarttuu Susanin

        illallistarjoukseen.
        Illallinen Jacqueline´n raflassa päättyy lopulta

        Susanin varaamaan huoneeseen, jossa Enrigue harrastaa

        punapään kanssa intohimoista seksiä.

        Enrigue tuntee syyllisyyttä ollessaan Alicen seurassa.

        Hän laulaa neitokaiselle, joka jää sanattomaksi

        Enriguen kauniista äänestä kehottaen häntä

        osallistumaan Brookly Cityssa pidettävään tärkeään

        laulukilpailuun.

        Alice kutsuu Enriguen Stearlingien itsenäisyysjuhliin,

        joka suostuu. Susan pyytää Enrigueta myös yksiin

        juhliin, mutta nuorukainen kertoo, ettei pääse. Susan

        järjestää itselleen toisen deitin odottaen innolla

        Enriguen reaktiota...

        ETHAN & JULIE :

        Julie näkee painajaisia isäpuolestaan. Hän syyttää

        äitiään kaikesta, joka on ihmeissään ottaen huomioon

        kuinka hän auttoi Julieta vielä kätkemään ruumiin.
        Ethan on halukas harrastamaan seksiä tyttöystävänsä

        kanssa. Hän järjestää unelma-illallisen Julielle

        Jacquiline´ssa. Ethan vie Julien majatalon

        makuuhuoneeseen, jossa Julie ahdistuu, kun Ethan

        yrittää harrastaa seksiä. Lopulta Julie kokoaa itsensä

        ja suostuu seksiin...kokemus on kuitenkin traumaattinen

        Julielle, joka näkee isäpuolensa Ethanin sijasta...

        JOHN & KATHERINE :

        Ethan ja Gary ovat äimistyneitä Johnin haluavan

        deittailla Katherinen kanssa. Ethan ja John ottavat

        verbaalisesti yhteen. Johnin mukaan Ethan on

        samanlainen kuin hänen murhaaja-veli Peter. Ethan

        usuttaa Garya ja Katherinea yhteen.

        Jeffersonien huolehtivainen äiti Sophie on toiveikas

        Johnin ja Katherinen seurustelun lähentävän

        Jeffersoneja ja Stearlingeja. Charles pitää Johnia

        hyvänä Katherinelle.

        STEARLINGIT:

        Jeanne ei ole innostunut järjestelemään tulevia

        itsenäisyyspäivän juhlia, joten antaa suurimman osan

        vastuusta Nicolelle ja Lexielle.

        SCOTT, BRENDA & PETER :

        Brenda juteltuaan Katherinen ja Scottin kanssa alkaa

        epäröimään onko Peter todellisuudessa syyllistynyt

        Jerryn murhaan. Stearlingit, mutta ennenkaikkea Rex ei

        pidä rakkaan tyttärensä ajatuksista pitäen Peteriä

        varmana syyllisenä. Brenda ottaa yhteyttä Peteriin

        haluten auttaa häntä todistamaan syyttömyytensä.

        Hän pitää kuitenkin etäisyyttä Peteriin, joka hyväksyy

        sen. Peter kertoo kuinka vaikea on löytää todisteita.

        Hän paljastaa erään henkilön avustavan häntä, joka on

        myös hänen ainoa alibi sinä murhayönä. Mutta Nicholas

        ei voi mennä poliiseille, koska jokin mättää hänessä.

        Brenda haluaa ottaa yhteyttä Nicholasiin. Peter vie

        Brendan tapaamaan Nicholasia. Brenda yrittää houkutella

        Nicholasia menemään poliisin puheille ja puhdistaa

        Peterin maine, muttei onnistu. Myöhemmin PEter kertoo,

        ettei luota hirveästi Nicholasiin, koska on saanut

        tietää hänen olevan itseasiassa nainen!!! Peterillä ei

        ole aavistustakaan miksi hän piiloutuu poliiseilta.

        Scott ostaa yllättäen itselleen veneen ja muuttaa

        sinne. Hän vaikuttaa hyvin salaperäiseltä.

        Mitä enemmän Brenda uskoo Peterin syyttömyyteen sitä

        enemmän hän ajautuu konflikteihin perheensä kanssa.

        Rex haluaa nähdä PEterin takaisin kaltereiden takana.

        Niimpä hän pyytää Johnilta apua, joka on aina halunnut

        päästä isän suosikiksi. John ei pidä Willista, mutta

        yhdestä asiasta he ovat samaa mieltä: Peter Jefferson

        on syyllinen. John pyytää Williä kätkemään hieman

        kokaiinia PEterin moottoripyörään. John järjestäisi

        niin, että poliisi löytäisi sen ja näin Peter olisi

        mennyttä...

        HEINÄKUU 2000:

        STEARLINGIT, JEFFERSONIT :

        Stearlingien perinteiset itsenäisyysjuhlat ovat täynnä

        yllätyksiä. Jeanne tajuaa kauhukseen Johnin seuralaisen

        Katherinen olevan Jefferson. Hän on komentaa Katherinen

        ulos juhlista ja vannoo, ettei anna Jeffersonien

        riistää hänen toista lastaan. Rex ei voi uskoa poikansa

        tuoneen Peterin siskon heidän kartanoon. Brenda tulee

        hätiin puolustamaan Katherinea vannoen Peterin olevan

        syytön ja hän aikoo todistaa sen. Will on huolestunut

        kihlattunsa reaktiosta.
        Rex ja Jeanne ajautuvat kovasanaiseen riitaan Brendan

        kanssa, joka nimiteltyään äitiään juopoksi lähtee ovet

        paukkuen ulos kartanosta.

        Juhlien jälkeen Brenda pakkaa tavaransa ja muuttaa

        ystävättärensä luo asumaan isänsä vastusteluista

        huolimatta.

        Will tekee kuten John pyysi ja poliisi löytää

        kokaiinin. Peter pakenee poliiseja hypäten mereen,

        jossa on haikaloja. Niimpä poliisi on varma Peterin

        kuolemasta.

        Kun Scott kuulee onnettomuudesta, hän ei usko Peterin

        olevan kuollut. Hän on varma Peterin syyttömyydestä

        mitä tulee kokaiiniin. Yritettyään löytää Peterin, hän

        joutuu kuitenkin toteamaan, ettei kaverista näy

        jälkeäkään.

        Peter ei kuitenkaan ole kuollut vaan onnistuu

        rantautumaan turvallisesti. Hän tapaa salaa Brendan,

        joka järjestää hänelle salaisen piilopaikan. Siellä he

        antautuvat intohimolle ja Brenda myöntää rakastavansa

        yhä Peteriä, joka on maailman onnellisin kuullessaan

        "Peter, mä rakastan sua koko sydämestäni".

        Katherine ja Ethan ovat järkyttyneitä kuullessaan

        veljensä kuolemasta. Ethan epäilee Stearlingien olevan

        vastuussa kaikesta. Hän käy kovistelemassa Johnia, joka

        kieltää liittyvänsä mitenkään Peterin kuolemaan.

        Katherine riitelee Johnin kanssa syyttäen hänen

        perhettä Peterin kuolemasta. John toteaa kylmästi

        Peterin murhanneen Jerryn... Katherine katkaisee välit

        Johniin, koska tajuaa, etteivät he voisi koskaan

        seurustella...Gary lohduttaa veljensä menettänyttä

        Katherinea. Ethan on onnellinen kuullessaan siskonsa

        jättäneen "paskiaisen".

        Peterin vanha hyvä ystävä Scott koittaa lohduttaa

        Katherinea.

        Scott päättää järjestää muistotilaisuuden PEterin

        kunniaksi. Niimpä Peterin isä palaa perheensä luokse.

        Charles ja Sophie yrittävät paikata välejään. Charles

        katuu, kuinka hän saattoi epäillä PEterin tehneen

        jotain niin kauheaa...

        Ylpeä ja lumoava salaperäinen Krystal Sheffield, joka

        oli vietellyt Peterin ilmestyy Rexin toimistoon. Rex on

        järkyttynyt nähdessään vuosikymmenten takaisen

        rakastajansa Brookly Cityssä. Rex tivaa Krystalin

        todellisia motiiveja muistuttaen häntä heidän

        yhteisestä sopimuksesta. Krystal utelee Rexin elämästä.

        Rex arvelee Krystalin tulleen kiristämään häntä.

        Krystal toteaa Rexin jättäneen maksamatta sovittuja

        summia...hän vaatii Rexiltä osakkeita Stearlingien

        yrityksestä tai hän paljastaisi heidän salaisuuden.

        Pohdittuaan muutaman päivän Rex suostuu Krystalin

        vaatimuksiin ja antaa hänelle muutamia osakkeita,

        joiden avulla Krystal voisi lyödä rahoiksi. Rex vaatii

        Krystalia poistumaan Brookly Citysta eikä hän halua

        kuulla hänestä enää. Krystal Sheffield hyvästelee Rexin

        poskisuudelmalla...myöhemmin hän supisee itsekseen

        Stearlingien vielä kuulevan hänestä...koska Krystal

        Sheffield tulisi vielä takaisin...

        Ongelmat Jeannen ja Rexin avioliitossa pahenevat, joka

        ajaa rautarouvan entistä enemmän juopottelemaan. Lexie

        tekeytyy vähitellen rouvan uskotuksi. Hän jakaa Jeannen

        huolet ja pyrkii tukemaan häntä. Jeanne innostuu

        kehumaan Rexille Lexietä hyvin sydämelliseksi nuoreksi

        naiseksi. Rex painaa pitkiä päiviä yrityksessä, kun

        taas Jeanne viihtyy yhä paremmin pullon seurassa. Alice

        huomioi Jeannen käyttävän alkohoolia.

        Jeanne on tyytyväinen, kun Katherinen ja Johnin välit

        menevät poikki...

        FOSTERIT:

        Ethan käy varmuuden vuoksi sukupuolitautitesteissä,

        joissa käy ilmi hänen sairastavan kondyloomaa.

        Nuorukainen on järkyttynyt eikä tiedä kertoako Juliele

        sairaudestaan. Hän uskoutuu kaverilleen Garylle, joka

        neuvoo Ethania olemaan rehellinen, koska Julie

        tarvitsee myös antibioottikuurin.

        Sillä välin yhä isäpuolestaan ahdistunut Julie on

        ottanut jo etäisyyttä Ethaniin.
        Ethan järkyttää Julien kertomalla sukupuolitaudistaan.

        Julie suivaantuu Ethanille, joka toivoo, ettei

        Katherine saisi tietää. Julie käy testeissä, mutta saa

        terveet paperit. Siitä huolimatta Julie päättää

        lopettaa seurustelun Ethanin kanssa, koska ei voi

        luottaa tähän enää. Suhteen päätös on kova kolaus

        Ethanille, joka saa myötätuntoa ystävältään Garylta.

        Julie on syvästi pahoillaan Ethanin veljen kuolemasta,

        mutta tukee Ethania ystävänä.

        Enrigue on entistä enemmän kahden tulen välissä. Susan

        ilmestyi itsenäisyyspäivien juhliin yhdessä Cosmeticsen

        valokuvaajan Shemarin kanssa tehden Enriguen

        mustasukkaiseksi. Susan kielsi tienneensä Enriguen ja

        Alicen seurustelusta.
        Juhlienkin jälkeen Susan jatkaa flirttailua Shemarin

        kanssa, joka saa Enriguen kovin mustasukkaiseksi.

        Enrigue kannustaa Alicea osallistumaan myös

        laulukilpailuun, johon sattumoisin myös Susan päättää

        ilmoittautua. Alice on onnessaan Enriguen kanssa ja

        ensimmäistä kertaa elämässään piano on toissijainen

        asia hänelle.

        Kohuttu laulukilpailu pidetään. Alice yllättyy Susanin

        osallistumisesta. Enrigue kruunataan laulukuninkaaksi.

        Susan yllättää kaikki ja jopa itsensä, kun hänet

        nimitetään kuningattareksi. Alice iloitsee aluksi

        ystävättärensä puolesta, mutta ilo loppuu lyhyeen, kun

        kaikkien edessä Susan suutelee lavalla intohimoisesti

        Enrigueta, joka vastaa suudelmaan.... Se murtaa Alicen

        maailman... Enrigue yrittää rientää neitokaisen

        perään... Susan puolestaan hymyilee onnellisena

        nauttien saamastaan huomiosta...

        Murtunut Alice vuodattaa tuskaansa Katherinelle ja

        Brendalle, joilta hän saa tukea. Brenda usuttaakin

        Alicea taistelemaan Enriguesta mikäli hän on sen

        arvoinen. Enrigue kertoo Katherinelle mitä tapahtui.

        Katherine puolustaa Alicea ja nimittelee Susania

        juonittelevaksi ämmäksi. Susan ei siedä moista kahvilan

        tarjoilijalta ja Jerry Stearlingin murhaajan

        siskolta... John kuulee Enriguen murtaneen Alicen

        sydämen, jolloin kuumakalle rientää mottasemaan

        Enrigueta!!

        Katsokaa myös sarjan kotisivuja :

        http://brooklycity.webs.com/henkilt.htm

      • BrooklyCity kirjoitti:

        tuottelias yö Sulla :O

        ELOKUU:

        FOSTERIT:

        Julie on pettynyt miten Ethanin kanssa kävi, joten hän

        etsii uutta piristystä elämälleen paetakseen samalla

        kummittelevaa isäpuoltaan. Hän kertoo tyrmistyneelle

        Katherinelle mitä oikein hänen ja Ethanin välillä

        tapahtui... Katherine on pahoillaan, mutta ymmärtää

        hyvin ystävätärtään. Julie kertoo haaveilevansa

        mallintöistä.

        Ethan ja Julie sopivat pysyvänsä ystävinä. Myöhemmin

        Julie löytää internetistä salaperäisen rouva Ruth

        Harperin yhteistiedot, joka valikoi malleja. Julie

        ottaa yhteyttä naiseen, joka vaikuttaa hyvin mystiseltä

        ja kiehtovalta. Katherine utelee Julielta, josko hän

        saattaisi palata Ethanin kanssa yhteen. Julie toteaa

        jatkavan elämässä eteenpäin toivoen EThanin tekevän

        vastaavasti.

        Gary lohduttaa pettynyttä kaveriaan. Ethan ymmärtää

        rehellisyyden tärkeyden katuen valehteluaan. Julie on

        innoissaan ensimmäisestä mallin kuvauksista. Hän kertoo

        Katherinelle uudesta ammatistaan, joka on iloinen

        ystävättären puolesta. Ethan tajuaa Julien kääntäneen

        uuden lehden elämässään kuullessaan hänen

        mallinhommista.

        Rouva Ruth Harper tarjoaa Julielle sopimusta, jonka

        neitonen hyvä uskoisena allekirjoittaa. Ethan toivoo

        Julien edes lukeneen sopimuksen ehdot ennen

        allekirjoittamista. Harper kauhistuttaa Julien

        alastonkuvauksilla. Julie väittää, ettei sopimuksessa

        puhuttu siitä, mutta kovapäinen Ruth ei anna armoa

        Julielle.

        Eipä aikaakaan, kun Julie törmää prostituoituihin. Se

        saa Julien ihmettelemään mikä Ruth Harper on oikein

        naisiaan...

        Pian julma Ruth Harper esittelee Julielle Dinan, joka

        lupaa kouluttaa Juliesta Brookly Cityn suosituimman

        prostituoidun. Silloin Julie haluaa eroon rouva

        Harperin alaisuudesta, mutta kovamainen juonittelijatar

        toteaa Julien sopimuksessa olevan pykälä, joka estää

        häntä eroamasta... Vasta silloin Julie tajuaa millaisen

        paholaisen kourissa hän onkaan...

        STEARLINGIT:

        Brenda kertoo Peterille heidän ystävän Scottin

        järjestävän muistotilaisuuden Peterille kappelissa.

        Brenda, joka pitää Peteriä piilopaikassa, jottei tämä

        joutuisi uudestaan vankilaan, kysyy voisiko hän kertoa

        totuuden Sophielle, Katherinelle ja Ethanille,

        jotteivät he kärsisi Peterin "kuoleman" takia. Peter

        suostuu siihen ja pyytää Brendaa tuomaan heidät hänen

        luokseen.

        Brenda menee tapaamaan Peterin perhettä pyytäen

        Sophieta ja Katherinea tulemaan hänen kanssaan, koska

        hänellä olisi jotain hyvin tärkeää näytettävää. Sophie

        on kuitenkin liian kiireinen Charlesin kanssa, mutta

        lopulta Katherine suostuu tulemaan Brendan mukaan.

        Brenda vie Katherinen suureksi yllätykseksi hänet

        Peterin luokse. He halaavat onnellisina toisiaan.

        Kappelissa Sophie on hermostunut, kun Katherinea ei näy

        missään. Brenda on jo palannut yrittäen epätoivoisesti

        saada Sophien ulos hetkeksi. Viimein hän onnistuu

        saamaan Ethanin ja Sophien ulos, jolloin iloinen

        Katherine ilmestyy kertoen heille Peterin olevan

        elossa.

        He menevät takaisin kappeliin, jossa Scott aloittaa

        koskettavan puheensa, jossa hän ilmaisee uskonsa

        Peterin syyttömyyteen. Brenda nauhoittaa kaiken, kuten

        hän sopi Peterin kanssa. Muistotilaisuuden päätettyä

        kaikki lähtevät pois paitsi Charles, joka haluaa jäädä

        kappeliin rukoilemaan yksin...sillä välin Brenda vie

        Sophien, Katherinen ja Ethanin Peterin luokse. Kaikki

        halaavat iloisina Peteria luvaten pitää suuren

        salaisuuden.

        Ollessaan yksin Brenda kuuntelee hymyillen

        nauhoittamaansa Scottin puhetta. Lopuksi Peter lisää

        muutamia lauseita puheen loppuun...sen jälkeen Brenda

        vierailee Scottin luona pyytäen häntä kuuntelemaan

        nauhoituksen, mutta aluksi Scott on vastahakoinen,

        koska tietää mitä puhui, mutta Brenda haluaa hänen

        kuuntelevan puheen lopun.. Scott on hyvin yllättynyt

        kuullessaan PEterin äänen ja haluaa tietää miten se on

        nauhalla. Brenda ilahduttaa Scottin kertomalla Peterin

        olevan elossa, mutta se pitäisi pitää salassa.

        Kappelissa Charles rukoilee tuskissaan, koska ei

        pystyisi enää kertomaan Peterille paljonko hän todella

        rakasti poikaansa ja kuinka pahoillaan hän on

        epäillessään Peteriä murhaajaksi.

        Sophie ei kestä katsella miehensä suurta kärsimystä,

        joten hän kysyy mitä hän tekisi, jos saisi vielä toisen

        mahdollisuuden puhua Peterille. Charles pyytäisi

        anteeksi antoa ja kertoisi kuinka paljon hän todella

        välittää Peteristä. Niimpä Sophie kertoo äimistyneelle

        Charlesille totuuden. Näin Charles pääsee myös näkemään

        Peterin. Jeffersonien perhe yhdistyy jälleen ja Charles

        muuttaa takaisin perheensä luokse.

        Jeanne on yhä riippuvaisempi alkohoolista. Lexie

        teeskentelee olevansa hyvin huolissaan Jeannesta,

        jolloin Alice päättää puhua isälleen Rexille, joka on

        liian kiireinen töissä huomatakseen mitään. Alice

        yrittää puhua järkeä äidilleen. Jeanne toteaa

        alkohoolin olevan parempi aviomies ja elämänkumppani

        kuin Rex. John vähättelee Alicelle äidin alkohooli

        riippuvaisuutta. Äitiään syvästi rakastava John ei

        suostu näkemään itsestään selvyyttä.

        Jeanne huomaa Lexien ja Johnin tulevan hyvin toimeen.

        Hän toteaa pitävänsä Lexietä huomattavasti parempana

        pojalleen kuin Jeffersonien tytärtä.. Lexie muistelee

        haikeana ex-salarakastaan Jerryä... Nicole kuulee

        Jeannen kannustavan Lexietä lähestymään Johnin kanssa.

        Nicole on iloisesti yllättynyt rautarouvan kannustaessa

        Lexietä liehittelemään Johnin.
        Lexie ja John kokevat läheisen hetken, kun he

        muistelevat Jerryä. John ei kuitenkaan saa mielestään

        Katherinea. He törmäävät toisiinsa Beautyssa, mutta

        Gary ajaa Johnin tiehensä.

        Katherine pitää Garya mahtavana kaverina, joka

        kuitenkin on korviaan myöten ihastunut kultakutriin.

        Ethan puhuu kaverinsa puolesta. Sophie utelee kaipaako

        Katherine Johnia... Katherine lähestyy Garya, joka on

        ollut neitokaisen tukena ja turvana.

        Rex huomaa vaimonsa juopottelun ja on tuohtunut siitä.

        Hän yrittää takoa järkeä Jeannen päähän, joka vain

        syyttelee miestään jatkuvasti. Rex ei aio katsella

        Jeannen ryyppäämistä. Eräänä iltana hän avautuu ja

        purkaa turhautumistaan kauniille ja kuuntelevaiselle

        Lexielle, joka viehättää Stearlingien patriarkkaa.

        ALICE, ENRIGUE & SUSAN:

        John käskee Enrigueta pysymään kaukana Alicesta.

        Enrigue tuntee syyllisyyttä, koska tietää murtaneensa

        Alicen hauraan sydämen. Brenda ostaa siskolleen

        Carringtonien vaatekaupasta hienon ja paljastan hameen.

        Alicen mielestä se ei sovi hänelle, mutta isosisko

        neuvoo Alicea iskemään takaisin. Hän on varma asu

        herättävän Enriguen huomion. Alice, joka on huolissaan

        omasta painosta, koska Susan on lietsonut hänen

        epävarmuuttaan. Alice ottaakin laihdutuspillereitä

        liiallisen annostuksen. Hän hyppää auton rattiin, mutta

        simahtaa kesken matkan ja joutuu onnettomuuteen, joka

        järkyttää Stearlingeja.

        Enrigue rientää Alicen vuoteen äärelle pyytäen syvästi

        anteeksi. Stearlingit heittävät Enriguen ulos

        sairaalasta. Alicen herättyä Brenda kertoo Enriguen

        käyneen katsomassa häntä ja tuoneen ison kimpun kukkia.

        Alicen sydän heltyy eleestä ja hän haluaa nähdä

        Enriguen vastoin Johnin ja Rexin tahtoa.

        Levytysmanageri ottaa yhteyttä Susaniin tarjoten

        hänelle rahakasta sopimusta. Susan suostuu vain mikäli

        Enriguekin saa tilaisuuden...

        SYYSKUU 2000:

        STEARLINGIT & JEFFERSONIT :

        Brenda, joka yöpyy Peterin kanssa kolkkoisessa

        varastossa, päättää järjestää heille mukavamman paikan.

        Hän hankkii heille Stearling Hotelin upeimman sviitin.

        Kumpikin nauttivat tyylikkäästi pukeutuneina luksus

        ruoasta ja shampanjasta.

        Veronica, Willin ja Johnin sihteeri ilmoittaa Stearling

        Hotelin menestyvän hyvin, sillä kaikki huoneet ovat

        buukattuja, jopa kallein sviitti. Will on utelias kuka

        on varannut kyseisen sviitin. Veronica kertoo

        yllättyneenä Brenda Stearlingin varaneen sen. Will,

        joka ymmärsi hyvin, että Brenda halusi olla oman aikaa

        yksin tuntee olonsa petetyksi ja haluaa selvittää kenen

        kanssa Brenda viettää yön.

        Will avaa viereisen oven, josta hän näkee peilin kautta

        sviittiin, mutta kukaan ei voi nähdä häntä. Nähdessään

        lasit ja shamppanja pullon hänen uteliaisuus kasvaa.

        Will ottaa huoneen lokerosta aseen odottaen näkevänsä

        kuka tuo mies olisi, jotta hän voisi tappaa sen. Will

        nukahtaa kuitenkin kesken kaiken, eikä huomaa Brendan

        ja PEterin rakastelua.

        Herättyään aamulla Will ryntää vihaisena sviittiin

        rikkoen sen oven. Hän ryntäilee edes takaisin kuin

        hullu etsien Brendan rakastajaa, muttei löydä häntä

        mistään. Brenda on hyvin hermostunut ja huutaa hänelle

        kurkku suorana. Will pyytelee anteeksi, mutta Brenda

        ottaa sormestaan kihlasormuksen ja ojentaa sen

        Willille.

        Brenda utelee kämppikseltään voisiko hän muuttaa

        hetkeksi rantataloon, koska Brenda haluaisi asua jonkin

        aikaa yksin. Hänen ystävätär suostuu, jolloin Brenda

        auttaa häntä muutossa. Ystävättären lähdettyä

        ostoksille, Peter saapuu ja Brenda syö aamiaista hänen

        kanssaan. Peterin tullessa suihkusta hän törmää Brendan

        kämppikseen, joka yllättyy iloisesti nähdessään Peterin

        elossa.

        John hakee lohtua Lexiestä, joka antaa olkapäänsä

        nuorukaiselle tuntien seksuaalista vetoa Johnia

        kohtaan. Nicole on innoissaan nähdessään heidän

        lähestyneen. Omat edut mielessä, Nicole usuttaa Lexietä

        käyttämään hyväkseen Johnin heikkoa hetkeä ja Jeannen

        juopottelua. Nicole neuvoo tytärtään hankkiutumaan

        raskaaksi Johnille, jolloin Lexien asema suvussa olisi

        viimein taattu.

        Kärttyinen Jeanne saa läheisensä hermostumaan. Hän

        tuiskii niin miehelleen kuin lapsillensa. Lasten huomio

        on kuitenkin muualla, koska Alicella on omat ongelmansa

        ja Brenda asuu toisaalla, koska on riidoissa

        vanhempiensa kanssa. Jeannen ainoa tuki ja turva on

        hänen sisäkkönsä tytär Lexie, jolla on tosin omat

        kierot takaa-ajatukset.

        Rex pohtii muuttamista Stearling Hotelliin, koska ei

        siedä humaltunutta vaimoansa. Lexien mielestä Rex ei

        saisi hylätä vaimoansa vaikealla hetkellä. Yhdessä he

        tyhjentävät kaikki talon pullot, mikä saa Jeannen

        raivoihin. Salakavalat ajatukset mielessään Jeannen

        uskollinen sisäkkö Nicole rientää ostamaan viinaa

        rautarouvalle, joka kiittää lojaalia palvelijaansa.

        John ja Lexie päätyvät harrastamaan seksiä. John tajuaa

        kuitenkin haluavansa Katherinen takaisin kaikin

        keinoin. Hän toivoo Lexien ymmärtävän heidän välisen

        yön olleen vain pelkkää seksiä. Lexie uskoutuu

        äidilleen, joka usuttaa häntä tarrautumaan Johniin...

        Rex saa Stearlingien johtokunnan lomauttamaan

        työkyvyttömän Jeannen.

        Katherine hengailee paljon Garyn seurassa, joka

        elättelee suuria toiveita, kun he päätyvät suutelemaan.

        Ethan uskoo siskonsa olevan luotu Garylle. Katherine

        toivoo Brendan ja Peterin onnistuvan pian todistamaan

        Peterin syyttömyyden, jolloin Stearlingit pyytäisivät

        heiltä anteeksi ja Katherine voisi palata Johnin kanssa

        yhteen.

        Scott huomaa kuinka hänen vempaimensa veneessä antavat

        erikoisia merkkejä. Hän uskoo sen viittaavan

        maanjäristykseen. Scott ottaa yhteyttä

        erikoistutkijaan, joka vahvistaa Scottin epäilyt, mutta

        kukaan ei voi sanoa kuinka voimakas se olisi. Scott

        alkaa varoittamaan ihmisiä. Rex on palkannut Scottin

        takaisin laboratorioon töihin. Scott kertoo

        maanjäristyksen vaarasta, jolloin Rex tivailee onko

        Scott varma siitä.

        Willin sihteeri Veronica tarkistelee Willin

        allekirjoittamia shekkejä. Hän neuvoo Williä

        kehittämään hyvät vastaukset, mikäli John kyselisi

        mihin hän käytti kadoksissa olleita rahoja. Will

        hermostuu ja toteaa, ettei se kuulu hänen

        sihteerilleen, mutta totta kai kyse on sijoituksista

        asuntoihin, joista hän vastaa. Veronica informoi

        salaisesti Johnia Willin ottamista rahoista

        pankkitililtä. John kyselee kovistellen Willia mihin

        hän käytti firman rahoja. John vaati kyseisiä rahoja
        takaisin tai Will voisi hyvästellä työnsä ja

        poliittisen uransa. Will vakuuttaa kaiken olevan

        kunnossa ja kyseessä oli vain laina, jonka hän tarvitsi

        erääseen projektiin ja hän palauttaisi ne pian...

        RUTH HARPER kertoo järjestävänsä asiakkaita Julielle,

        joka on kauhuissaan tajutessaan olevansa osa

        prostituutiorinkiä. Ruth pyytää Dinaa kouluttamaan

        Julien. Dina kertoo Julielle ymmärtävänsä hänen pelot,

        mutta vakuuttaa Julien tottuvan työhönsä ajan myötä.

        Katherine utelee vaivautuneelta Julielta hänen

        mallintöistä. Ethan on huolissaan, kun Julie lopettaa

        työt ravintolassa. Katherine aistii Julien olevan

        etäisempi arvellen sen johtuvan Ethanin&Julien erosta.

        Ruth esittelee Julielle huoneensa, jossa hän

        vastaanottaa tulevia asiakkaitaan. Julie yrittää

        vastustella, mutta rouva Harper muistuttaa

        sopimuksesta, jonka Julie allekirjoitti. Dina paljastaa

        Julielle rouva Harperin olevan hyvin voimakas nainen,

        joka johtaa isoa prostituutiorinkiä muotilehtensä

        ohella.

        Nicole huomaa Julien oudon käyttäytymisen, mutta Julie

        vakuuttelee kaiken olevan hyvin. KAtherine paljastaa

        Nicolelle Julien olevan mallin hommissa. Nicole

        kummastelee, miksei Julie ole maininnut siitä. Samaan

        aikaan Julie vastaanottaa ensimmäisen asiakkaan, joka

        on hieman yli keski-ikäinen ja hyvin roteva ruumiltaan.

        Ruth Harper laskee samaan aikaan myhäillen valtavia

        rahasummia, joita hänelle on kertynyt prostituoiduilta.
        Dina on epäileväinen Julien kyvyistä saati rohkeudesta,

        mutta Ruth toteaa kylmästi Julien oppivan ajallaan

        vaikkapa kantapään kautta.

        Mies yrittää pakottaa Julien seksiin, mutta neitonen ei

        pysty siihen. Mies alkaa jahdata Julieta ympäri

        huonetta saaden sydänkohtauksen ja lyyhistyen Julien

        silmien eteen. Julie panikoituu soittaen Ruth

        Harperille, joka rauhoittelee Julieta.
        Ruth lähettää muutaman jätin raahaamaan ruumiin pois.

        Julie vapisee järkytyksestä...

        Miehet heittävät ruumiin kadulle. Sivulliset soittavat

        poliisille. Nuori katupoika Jeremy löytää ruumiin

        etsien mieheltä lompakkoa. Juuri silloin

        poliisikonstaapeli Charles Jefferson saapuu paikalle

        pidättäen syyttömän Jeremyn epäiltynä murhasta.

        Susan on mustasukkainen Enriguen ajatellessa vain

        Alicea. Alice kotiutuu pian selviydyttyään aika vähällä

        onnettomuudesta. Hän tapaa Enriguen, joka selittelee

        Susanin tarrautuneen häneen kiinni lavalla. Alice

        huomauttaa, ettei Enrigue näyttänyt olevan pahoillaan

        suudelmasta.

        Alice ja Enrigue koittavat sovintoa. Pian Enriguelle

        selviää kuinka Susan teeskenteli ystävää Alicelle. Tämä

        saa latinohurmurin hermostumaan. Hän suivaantuu

        Susanille tämän juonitteluista, joka yrittää

        puolustella itseään. Sitten Susan kertoo

        houkuttelevasta levytyssopimuksesta, jota hänelle on

        tarjottu... Suuttunut Enrigue ei tiedä tarttuako

        hienoon tilaisuuteen vai hylätäkö sen...

        Susan ja Alice ottavat yhteen. Alice syyttää Susania

        häikäilemättömäksi ja sydämettömäksi, mutta Susan ei

        suostu kuuntelemaan Alicen solvauksia. Hän puolestaan

        lietsoo Alicen heikkoa itsetuntoa toteamalla Enriguen

        hengailevan Alicen kanssa vain säälistä häntä kohtaan.

        Susanin mielestä Alice tekee väärin estäessään hänen

        musiikkiuraansa... Silloin Susan tajuaa, ettei Enrigue

        ole edes kertonut tilaisuudestaan Alicelle, joka

        kyselee Susanin mainitsemasta levytyssopimuksesta

        Enriguelta. Latino kertoo ajatelleen Alicen tunteita,

        muttei ole vielä vastannut lopullisesti tarjoukseen...

        Alicen sydämeen koskee, mutta silti hän kannustaa

        Enrigueta tarttumaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen

        kerran hänen unelmana on laulajan ura. Enrigue suutelee

        innoissaan Alicea ja ylistää häntä upeaksi tytöksi.

        Alice ymmärtää, koska hänelle itselleenkin pianon

        soitto on niin tärkeää.

        JUSTIN HAROLD :

        Salaperäinen n. 30-kymppinen Justin Harold ilmestyy

        Brookly Cityyn. Hän saapuu nälissään Jacquilinen

        ravintolaan. Justinilla ei ole varaa maksaa lounastaan,

        koska hänet on ryöstetty matkalla. Jacquiline

        ihmettelee millainen kaveri kehtaa lounastaa, vaikkei

        hänellä ole edes rahaa. Rex Stearling kuulee heidän

        keskustelun istuessaan Johnin kanssa. Hän maksaa

        Justinin lounaan ja rupattelee komean nuorukaisen

        kanssa.

        Rex luottaa vaistoonsa aistien, ettei Justin olisi kuka

        tahansa mies. Justin kertoo kuinka hänet ryöstettiin.

        Hän on selvästi vaitonainen taustastaan, mutta kertoo

        olevansa toimittaja ammatiltaan. Rex kutsuu

        herrasmiesmäisen Justinin kartanoon hänen vieraakseen,

        kunnes Justin saisi elämänsä järjestykseen.

        Justin Harold tuntee onnen kääntyneen elämässään...

        Justin tutustuu Aliceen, jonka aitous ja herkkyys

        tekevät suuren vaikutuksen jo ensi tapaamisella.

        STEARLINGIT & JEFFERSONIT:

        Nainen nimeltä Eva Jones vierailee Willin toimistossa udellen miksei hän ilmestynyt rahojen kanssa sovittuun paikkaan. Will kertoo, ettei enempää rahaa ole tulossa, koska hän John haluaa ne takaisin. Will pyytää takaisin 20 000 dollaria ja loppuja rahoja. Hän myös kertoo työnsä olevan vaarassa, koska Brenda rikkoi heidän kihlauksen. Eva Jones antaa hänelle 20 000 dollaria, mutta toteaa, että nyt heidän pitää keksiä toinen keino miten kavaltaa rahaa Stearlingeilta. Hän ehdottaa Brendan kidnappaamista ja Willin olisi syytä auttaa häntä. Will soittaa suunnitelman mukaisesti Brendalle todeten hänen kampaajansa haluavan tavata hänet.

        Willin olisi syytä pelastaa Brenda ja tuoda miljoona dollaria lunnaita, mutta Will on vastahakoinen, koska tajuaa rakastavansa itseasiassa Brendaa. Will katuu ja yrittää soittaa Brendalle, ettei hän menisi sinne. Brenda on kuitenkin jo matkalla kampaajalle. Eva Jonesin leikellessä Brendan hiuksia kaksi isokokoista kundia tulee huoneeseen ja he kaatavat Evan ja Brendan.

        Eva soittaa Stearlingien kartanolle ilmoittaen Brendan olevan kidnapattu ja Willin pitäisi olla mies, joka toisi rahat.

        Peter huolestuu, kun Brendasta ei kuulu. Brendan kämppis kertoo Brendan menneen kampaajalle nimeltä Eva Jones ja muistaa vain kadun nimen. Peter kuulee Brendan olevan kidnapattu ja on kauhuissaan, koska ei voi tehdä mitään tai muuten hänet pidätettäisiin. Brendan kämppis soittaa Scottille, joka kertoo ainut joka voisi auttaa heitä on Nicholas, koska Nicholas seuraa elämää kaduilla. Scott lupaa järjestää tapaamisen Nicholasin kanssa Scottin huvipurrella.

        Lexie paljastaa äidilleen ihastuneen Rexiin eikä Johniin. Nicole on mustasukkainen, koska hän itse haaveilee Rexistä. Nicolen mukaan Rex on liian vanha tyttärelleen ylistäen Johnia ja hänen upeaa kroppaa nimittäen Johnia kreikkalaiseksi jumalaksi.

        Lexie on Rexin tukena perheen vaikeina hetkinä, kun Jeannesta ei siihen ole. Rex tuntee yhä voimakkaampana vetoa vetovoimaiseen Lexiehen, joka ylistää Rexiä upeaksi perheen isäksi ja mieheksi.

        John ja Katherine lähentyvät, vaikka heidän erimielisyydet Peter Jeffersonin suhteen luo yhä jännitteitä. Gary on mustasukkainen huomatessaan Johnin "luikertelevan" jälleen Katherinen syliin. Ethan koittaa takoa järkeä siskonsa päähän.

        Nicholas yllättyy veneellä nähdessään Peterin elävänä, joka kertoo Brendan olevan kidnapattu. Peter on varma Eva Jonesin olevan sekaantunut kidnappaukseen. Nicholas opettaa Peteria käyttäytymään ja puhumaan kuin vanha mies, jotta hänet voitaisiin naamioida uskottavasti.

        Nicholas ja Peter löytävät lopulta kyseisen talon. Peter kolkuttaa ovelle, jonka toinen kyseisistä miehistä avaa. Takaa Eva Jones kertoo Peterin erehtyvän ovesta, mutta Peterin puhuttua Eva aistii, ettei Peter ole vanha mies ja aistii jonkin olevan vinossa. Peter kertoo Nicholasille kahdesta miehestä ja Evasta. Hän on varma Brendan olevan siellä. Hän haluaisi tehdä jotain, mutta Nicholas pitää sitä liian vaarallisena. Hän soittaa kartanolle. Nicholas valehtelee Johnille olevansa Brendan kaveri antaen Brendan kampaajan nimen ja osoitteen.

        Poliisijohtaja Charles Jefferson kertoo tuntevansa nimen Eva Jones: hänestä on olemassa iso tiedosto poliisiasemalla. John, Rex & Charles lähtevät kyseiseen osoitteeseen.

        JUSTIN, ALICE, ENRIGUE & SUSAN:

        Susan on hyvin iloissaan Enriguen tarttuessa tilaisuutensa. Hän on varma voittavansa latinon jälleen itselleen. Alice tuntee Enriguen lipuvan väistämättä kohti seksikästä Susania. Hän tuntee itsensä hyvin epävarmaksi. Alice löytää puhekumppanin salaperäisestä Justinista, joka ihastelee Alicen pianon soittotaitoa.
        Alice avautuu vaikeasta suhteestaan Enriguehen kertoen myös juonittelevasta Susanista.

        Susan kertoo Alicelle etukäteen lähtevänsä Enriguen kanssa ainakin pariksi kuukaudeksi New YOrkiin levyttämään. Hän kiusaa ja säikyttelee Alicea mainiten heidän nukkuvan samassa sviitissä. Alice tuntee olonsa jälleen petetyksi, eikä tajua miksei Enrigue kertonut hänelle etukäteen. Brenda pitää Enrigueta playboyna, joka on sittenkin parempi unohtaa.

        Justin Harold saa Rexiltä töitä Brookly Style- lehdestä. Hänestä tulee lehden vastaava päätoimittaja. Justin on otettu Rexin uskosta häneen. Samalla Justin lukee lehdestä muuan Justin Smithin kuolemasta auto-onnettomuudesta, jolloin hän huokaisee helpotuksesta. Justin muistelee hetken aikaa kauhulla traagista onnettomuutta, jossa hän ajoi vahingossa rakastamansa naisen lapsen yli, joka kuoli samantien. Hänen oikea nimensä oli Justin Smith, mutta lähdettyään Denveristä ajelemaan kohti tuntematonta, päätti hän muuttaa sukunimensä Haroldiksi. Nyt Justin tajusi kaikkien luulevan hänen kuolleen, joten hän voisi viimein aloittaa uuden elämän Brookly Cityssa.

        Justin lähenee Alicea, joka tuntee olonsa niin turvalliseksi kuuntelevan ja herrasmiesmäisen Justinin seurassa. Enrigue kohtaa Alicen, joka tivaa miksei hän kertonut matkasta. Enrigue selittelee, mutta murtunut Alice tajuaa Enriguen New Yorkin matkan tarkoittavan heidän seurustelun loppua, koska Alice on varma Susanin viettelevän Enriguen... Latino on koskettonut. Hän toteaa, ettei heidän tarinan tarvitse päättyä näin, mutta Alice ei pysty luottamaan häneen. Enrigue suutelee kiihkeästi Alicea ja kertoo aina välittävänsä hänestä. Alice toivottaa itku kurkussa onnea Enriguelle uusiin koitoksiin....

        Katherine on pahoillaan Alicen puolesta, mutta on varma hänen löytävän vielä onnensa...

        Justin lohduttaa Alicea, joka purskahtaa itkuun. Susan innostuu saadessaan selville Alicen lopettaneen seurustelun Enriguen kanssa, joka yrittää pysyä lujana Susanin seurassa. Susan uskoo heidän New Yorkin matkasta tulevan fantastinen ja kenties he aloittavat juuri Isosta Omenasta heidän maailman valloituksen....

        FOSTERIT:

        Julie, joka on kokenut hyvin kovia viime kuukausien aikana vetäytyy kuoreen ja ottaa välimatkaa parhaaseen kaveriinsa Katherineen ja Ethaniin. Nicole on liian keskittynyt parittamaan Lexietä Johnille, ettei huomaa tyttärensä sulkeutumista.

        Yhä haavoittuvaisempi neitokainen löytää netistä kiinnostavan lahkon, johon päättää kirjautua.

        MARRASKUU 2000:

        STEARLINGIT & JEFFERSONIT :

        Will yrittää napata lunnassalkun, mutta John estää sen. Peter ja Nicholas juttelevat Peterin syyttömyydestä Jerryn murhaan. Brenda kuljetetaan pakettiautoon. Eva Jones käskee miehiä odottamaan hänen käskyjä. Siviilipoliisi koputtaa Evan ovelle, joka avaa sen. Pian cHarles ja John ryntäävät huoneeseen tivaten missä Brenda on. Kukaan ei löydä asunnosta mitään, joten he lähtevät. Eva Jones ilmestyy pakettiautolle. Hän soittaa kartanolle vaatien Willin olevan rahan tuoja, joka onnistuu lopulta vakuuttamaan Johnin. Rex on järkyttynyt kuullessaan Johnin järjestäneen asiat toisin kuin kidnappaaja halusi pitäen Johnia pääsyyllisenä, jos jotain tapahtuisi Brendalle.

        Will saapuu sovittuun paikkaan lunnaiden kanssa, muttei suostukaan ojentamaan sitä Evalle vaan uhkaa häntä aseella. Pian poliisit ovat piirittäneet rakennuksen ja Will neuvoo Evaa kertomaan missä Brenda on.Lopulta Eva suostuu kertomaan missä Brenda on. Will auttaa Evan pakoon ja ampuu leikisti hämäyslaukauksia. Poliisit ovat ryntäämässä sisään, kun Will huutaa, etteivät he ampuisi hän tuo Brendan käsivarsillaan ulos.

        Piiloutuneina Nicholas ja Peter seuraavat koko tilanteen. Kaikki pitävät Willia suurena sankarina. Rex kiittää häntä ja jopa John on hämmästynyt miten Will onnistui palaamaan rahojen kanssa takaisin.

        Brenda viedään sairaalaan kontrolleihin. Häntä hoitaa Brookly Cityn uusi nuori tohtori Jonathan. Charles ja John kuulustelevat häntä. Brenda kertoo kolmen olleen sekaantuneena kidnappaukseen ja yhden täytyi olla nainen tuoksusta päätellen, mutta hänet silmänsä olivat olleet koko ajan sidottuina.

        Nicholas ei pysty estämään Peteria tapaamasta Brendaa silloin kun hän on yksin. Aluksi Brenda ei tunnista "vanhaa miestä", mutta tajuttuaan hänen olevan Peter, Brenda on hyvin iloinen ja toivoo palaavansa pian kotiin. Will törmää vanhukseen tullessaan katsomaan Brendaa. Hän yhtäkkiä tunnistaa vanhuksen olevan Peter, mutta Peter on ehtinyt jo mennä hissiin.

        Brenda pääsee pois sairaalasta, muttei suostu palaamaan kotiin, vaikka Alice niin toivookin. John vie Brendan hänen asunnolleen. Onnellinen Peter odottaa häntä makuuhuoneessa.

        JOHN JA KATHERINE EIVÄT PYSTY ENÄÄ KIELTÄMÄÄN TOISTENSA TUNTEITA.
        Gary tuntee olonsa kurjaksi, kun Katherine jättää hänet. Kultakutri kehuu kuitenkin Garya ainutlaatuisen hienoksi kaveriksi, joka löytäisi vielä elämänsä naisen. Katherine kertoo onnellisena vanhemmilleen hänen seurustelevan jälleen Johnin kanssa. Charles ja Sophie ovat iloisia Katherinen puolesta, mutta myös huolissaan, ettei heidän ihana tytär joutuisi kärsimään...

        Stearlingit eivät huomaa kuinka Lexie Nicolen avustamana luikertelee Rexin sydämeen. Nicole hyväksyy viimein tyttärensä ihastuksen ajatellen itseään jo rikkaana seurapiirirouvana.

        Vaimoonsa uupunut Rex vie LExien Brookly Cityn uuteen luksusravintolaan Golden Roomiin syömään. Lexie on täysin yllättynyt ja sanaton, kun Rex vie nuoren neidon Carringtonien muotitaloon. Rex ostaa Lexielle monta iltapukua, jotka neiti on saanut itse valita Susan Carringtonin esittelemistä kokoelmista.

        Golden Roomin kabinetissa Rex suutelee Lexietä kynttiläillallisen päätteeksi todeten jumaloivan häntä. Nicole on haltioissaan tyttärensä puolesta uskoen Jeannen lentävän pian pihalle kartanosta. Rex paljastaa LExielle olevan ihastunut häneen, mutta vaatii tapailun pysyvän salaisena.

        Brenda juttelee Peterin kanssa kidnappauksesta. Peter uskoo Willin ja Evan olevan sekaantuneen kidnappaukseen, mutta Brenda puolustaa Evaa todeten hänetkin olleen lyöty tajuttomaksi. Brendan puolustaessa Willia, Peter päättää kertoa totuuden Willista, jonka oikea nimi on Marco Turro ja hän työskenteli prostituoituna Eva Jonesille. Silloin Brendan maailma ja arvostus Willia kohtaan romahtavat. Hän päättää rynnätä Willin luokse saadakseen vahvistuksen.

        Peter haluaa Katherinen vakoilevan Willia, joka etsii uutta sihteeriä, kun Veronica on sairaslomalla. Peter järjestää Katherinelle peruukin ja valenimen, jotta hän saisi duunin. Hänen pitäisi kuunnella mitä ja kenelle Will puhuu. Katherine ei pidä vakoilemisesta, mutta on valmis tekemään mitä tahansa veljensä puolesta.

        Stearlingien yrityksen tulos ennakot eivät lupaa hyvää ja ne herättävät huolestuneisuutta johtokunnassa.

        Rexin yllätykseksi hänen nuorempi n.40-vuotias velipuoli Ian saapuu Brookly Cityyn oltuaan vuosikaudet Euroopassa Stearlingien yrityksen johtotehtävissä. Playboyn maineessa oleva ovela bisnesmies Ian kertoo tulleensa auttamaan isoveljeään, joka tuhahtaa, ettei tarvitse Ianin apua. Ianilla ja Rexillä on yhteinen isä, joka on jo kuollut. Ianin ja Rexin velisuhde on hyvin mutkikas. Ian on kateellinen, kun Rex sai isältään testamentissa enemmän kuin hän.

        Charlesin vangitsema viaton katupoika Jeremy on vapautunut vankilasta todisteiden puuttuessa. Jeremy päättää kostaa Charlesille kaappaamalla Katherinen.

        Julie käy aktiivisesti lahkon tapaamisissa. Hän ajautuu yhä syvemmälle lahkon lonkeroihin. Ethan saa selville Julien olevan muuan lahkon jäsen, joka paljastuukin kuoleman lahkoksi. Kauhistunut Ethan lähtee hädissään lahkon tapaamispaikalle. Julielle paljastuu liian myöhään lahkon todellinen päämäärä, mutta hän ei voisi enää perääntyä...

        Viime hetkellä Ethan Jefferson onnistuu pelastamaan pelästyneen Julien kuolemalta.

        Julie on syvästi kiitollinen Ethanille, joka tajuaa ex-tyttöystävänsä elämän olevan mullillaan. Ethan neuvoo Julieta hakeutumaan psykologille, eikä siinä olisi mitään hävettävää.

        ALICE & JUSTIN:

        Stearlingit huomaavat Justinin ja Alicen välillä syttyneen romanssi. Rex, joka arvosti suuresti Justinia hyväksyy heidän seurustelun ikäerosta huolimatta, koska on varma, ettei Justin satuttaisi Alicea, joka kaipaa juuri tuollaista herrasmiestä.

        Alice aloittaa harjoittelut isoa pianokonserttia varten. Justin kannustaa häntä ja pitää Alicea hyvin lahjakkaana. He käyvät ulkona syömässä ja keskustelevat paljon keskenään. Justin ei kuitenkaan kerro totuutta menneisyydestään...

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE :

        Stearlingien kirjailija-toimittaja tytär temperamenttinen ja häikäilemätön Stephanie palaa Euroopasta kotiin jouluksi. Hän on heti mustasukkainen pikku siskostaan Alicesta, joka on juuri alkanut seurustelemaan komean Justinin kanssa. Stephanie ei voi ymmärtää mitä 3-kymppinen mies näkee Alicessa.

        Alice paljastaa siskolleen rakastuneensa Justiniin, jolloin katkera ja mustasukkainen Stephanie päättää tuhota pikku siskonsa onnen tavalla tai toisella. Brenda ei tule ollenkaan toimeen Stephanien kanssa, jonka välit vanhempiin ovat huonot. Alice on perheen hyväuskoisin ja luottaa siskoonsa.

        Erittäin korkeasti sivistynyt Stephanie tekee vaikutuksen Justiniin ensi tapaamisella. Justin ostaa Alicelle hellyyttävän sydän korun joululahjaksi.

        Stephanien jälleennäkeminen juopottelevan äitinsä ja isänsä kanssa ei ole erityisen lämmin. Stephanie ei voi sietää Brendaa, joka on Rexin lellikki, josta Stephanie on kateellinen, vaikkei sitä myönnä. Hän on hyvin itsekeskeinen ja itsenäinen menestyvä kirjailija.

        FOSTERIT:

        Nicole tuntee hieman syyllisyyttä, koska tajuaa olleensa huono äiti, kuultuaan mitä Julielle oli käydä. Nicolen mielestä hänen tytär ei tarvitse ammattiapua, mutta Ethan saa Nicolen vakuuttuneeksi. Julie käy psykologin luona avautuen pikku hiljaa hirveistä traumoistaan.

        Katherine on järkyttynyt kuullessaan mitä kaikkea Julie on kokenut. Hän on syvästi pahoillaan, ettei nähnyt kuinka hauras Julie oli, mutta Julie ei halua Katherinen syyttävän itseään. Julie on helpottunut Katherinen selvinneen ehjin nahoin kidnappauksesta ja on onnellinen Johnin ja Katherinen seurustelusta.

        Charles on ylpeä kuullessaan Ethanin sankarimaisesta teosta. Hän ehdottaakin Ethanille poliisin uraa, joka innostuu ajatuksesta.

        Julie törmää Beautyssa Johnny Laveziin, joka ylistää Julien ulkonäköä ja ehdottaa hänelle laulaja-tanssijan hommia. Julie tajuaa kyseessä olevan strippariluola vieraillessaan Johnnyn klubilla. Johnny saa vakuuttuneeksi Julien lahjoistaan. Ensimmäinen esitys on jymymenestys, joka saa Julien innostumaan. Johnny iskee silmänsä uuteen tanssijaansa...

        GANGSTERIT:

        Gangsteri Franco esittelee nuoren Jeremyn hyvälle ystävälleen Johnny Lavezille, joka omistaa strippiklubin ja on yksi hänen huumeliigansa pomoista.

        Francon tytär Rebecca paljastaa isälleen olevansa rakastunut Jeremyyn. Häikäilemätön gangsteri Franco lupaa Jeremynkin tulevan rakastamaan Rebecaa. Jeremy kertoo Johnnyn nikotelleen häntä vastaan, jolloin Franco päättää antaa oppitunnin strippiklubin isännälle. Franco haluaa Jeremyn alkavan seurustelemaan Rebeccan kanssa. Gangsteri lupailee Jeremyn etenevän urallaan, mikäli rakastaisi Rebeccaa..

        Jeremy kertoo Katherinelle, ettei aio eikä halua edes vahingoittaa häntä, mutta haluaa osoittaa Charlesille, ettei hänen kanssa kannattaisi leikkiä.
        Katherine on pahoillaan, jos nuorukainen joutui kärsimään hänen isänsä tekemän virheen takia. Nuorukainen potee selvästi huonoa omatuntoa kaapattuaan viattoman Katherinen. Kyseinen nuorukainen tapaa hämärässä järven rannalla mystisen keski-ikäisen miehen, jonka nimi on Franco. Käy ilmi, että nuori kaveri, Jeremy on Francon kätyri. Pian selviää Franco Costanzon olevan merkittävän huumeliigan johtaja, joka on jo jonkin aikaa pistänyt lonkeroitaan Brookly Cityn kaduille.

        Jeremy kertoo kaapanneen poliisimies Charlesin tyttären, jota Franco paheksuu, koska ei halua heti ongelmia täkäläisten kanssa. Franco vaatii Jeremya päästämään neiti vapaaksi.

        Jeremy soittaa salaisesta numerosta JEffersonien kotiin järkyttäen Sophien, Charlesin, Peterin ja Ethanin. Jeremy kertoo Katherinen olevan hänen hallussa todten kaiken olevan Charlesin syytä, joka maksaa tekemästään virheestä kalliin hinnan. Jeffersonit ovat kauhuissaan peläten Katherinen puolesta. Charles onnistuu jäljittämään puhelun, jolloin EThan ja John päättävät lähteä pelastamaan kultakutrin.

        Jeremy on pahoillaan Katherinen joutuneen välikäteen. KAtherine on varma, ettei JEremy ole paha kaveri, mutta on vain joutunut elämässään väärälle tielle. Jeremy pakenee paikalta ennen kuin Ethan ja John saapuvat pelastamaan kultakutrin, joka hämmästyttää pelastajansa toteamalla hänen kidnappaajansa kohdelleen häntä erittäin hyvin. KAtherine valehtelee poliisiasemalla, ettei nähnyt kidnappaajansa kasvoja. Charles tajuaa tyttärensä kaappajan olleen Jeremy, jonka hän oli pidättänyt pari kuukautta sitten.

        Katherine palaa sihteeriksi. Hän vastailee muutamiin puheluihin ja saa selville Willin yhteyksistä Eva Jonesiin. Will saa selville, ettei hänen uusi sihteeri ole tunnettu talossa ihmetellen miten hän sai työnsä. Hän paljastaa todellisen nimensä olevan Jefferson, jonka takia hän salasi identiteetinsä tai ei olisi koskaan saanut työtä. Will ymmärtää ja antaa hänen jatkaa työssä.

        Katherine on järkyttynyt rakkaan ystävänsä Julien henkisestä tilasta ja siitä mitä hänelle on tapahtunut. Johnin mielestä Julie on hyvin onnekas, kun hänellä on Katherinen lainen ystävä.

        Will tapaa Eva Jonesin toimistossaan pyytäen häntä lähtemään Brookly Citysta, mutta Eva kieltäytyy, koska on varma heidän saavan rahat nyt, kun Brendan silmissä Will on suuri sankari. Brenda löytää kaksikon yhdessä ja kertoo tulleensa ainoastaan kiittämään Willia ja poistuu kylmä katse silmissä. Will tajuaa Peterin pettäneen sanansa ja kertoneen hänen entisestä elämästä. Will paljastaa Evalle saaneensa selville Peterin olevan hengissä ja syy hänen kihlauksen purkuun. Will pohdiskelee, ettei kukaan osaisi kaivata jo kuollutta ihmistä. Hän aikoo surmata Peter Jeffersonin autiossa puistossa, mutta tarvitsee Evan apua, joka suostuu vielä kerran auttamaan rikostoveriaan.

        Will käy Brendan luona kertomassa haluavansa auttaa osoittamaan Peterin syyttömyyden, koska uskoo siihen itsekin. Peter kuuntelee toisesta huoneesta toivoen, ettei Brenda kuuntelisi Willia. Brenda kiittää Willia ja lupaa ilmoittaa miten hän voi auttaa. Peter varoittaa Brenda ottamasta vastaan Willin apua, koska se ei ole vilpitöntä.

        Ian Stearling tapaa vuosien jälkeen Brendan, Alicen ja Johnin. Johnilla on läheisimmät välit sedänsä kanssa, koska he muistuttavat monessa suhteessa toisiaan.

        Ian on yllättynyt nähdessään alkoholisoituneen Jeannen. Ian on Stearlingien suvun mustalammas, eikä Jeanne ole koskaan kuulunut hänen suosikkeihin, koska Jeanne on aina ajanut vain ja ainoastaan hänen ja Rexin etuja jättäen Ianin sivuun.

        Eräänä iltana Brenda kuulee Rexin ja Lexien intiimin keskustelun, josta hän järkyttyy. Brenda uskoutuu kuulemastaan Ianille todeten epäilevän Stearlingien piian LExien jahtaavan Rexiä. Ian jututtaa isoveljeään kysellen uteliaana Lexiestä. Kiusaantunut Rex on ihmeissään mistä hän on kuullut moista. Rex kieltää kuitenkin kaiken kutsuen Lexietä vain ystäväkseen.

        Brenda kovistelee Lexietä varoittaen koskemasta Rexiin tai Lexie joutuisi tekemisiin Stearlingien suvun kanssa. Säpsähtänyt Lexie kertoo äidilleen Brendan pelotteluista. Nicolen mielestä Lexien on päästävä Rexin kanssa sänkyyn mahdollisimman pian.

        Brenda, jonka suhde äitiinsä ei ole paras mahdollinen, on silti huolissaan Jeannen ryyppäämisestä. Hän saa sisaruksensa vakuuttuneiksi, että Jeanne tarvitsee ammattimaista apua. Jeanne tyrmää lastensa avunannot suorastaan raivostuen moisesta. Hän käy Rexin työpaikalla sekoilemassa.

        Brenda tivaa isältään onko hänellä suhde Lexiehen. Rex käskee tytärtään jättämään Lexien rauhaan todeten, ettei mitään ihmeellistä ole meneillään.

        Joulu on ovella, mutta joulumieli on kaukana Stearlingien perheestä. Perinteisesti Jeanne on yhdessä Rexin kanssa järjestänyt joulun, mutta nyt rautarouvasta ei ole siihen.

        Lasten pyynnöstä Rex lupaa tehdä kaikkensa, jotta joulu olisi mukava. Brenda avautuu Alicelle epäilyistään Lexiestä, joita ihmetyttää, kun Jeanne vaatii Lexietä ja Nicolea joulun viettoon. Brenda syyttää Lexietä manipuloivaksi hyväksi käyttäjäksi, jolloin kaiken kuullut suivaantunut Nicole hermostuu Brendalle, joka arvaa mamma-Nicolen olevan juonessa mukana. Brendaa kuvottaa, kuinka "niin uskollinen" paljastuu katalaksi onnennokijaksi.

        Rex antaa Golden Roomissa LExielle erikoislahjan, upean timantti kaulakorun. Lexie paljastaa Rexille Brendan kiusanneen häntä. Rex haluaa heidän pitävän matalaa profiilia. Hän kertoo teeskentelevänsä lastensa vuoksi hyvän aviomiehen roolia jouluna. Mustasukkainen Lexie väittää, ettei se haittaa, vaan hän toki ymmärtää.

        Jouluaatto sujuu suhteellisen hyvin. Kaikki unohtavat erimielisyytensä joulun ajaksi.

        Jeanne ilmoittaa, ettei hyväksy nuoren parin seurustelua. Hän on Katherinen kutsumista vastaan jouluna, muttei mahda mitään. Katherine ja Jeanne toivottavat toisilleen hyvää joulua, vaikka heidän välit ovatkin jäätävät. Katherine ja John ovat hyvin rakastuneita toisiinsa ja nauttivat joulun taiasta. He viettävät ikimuistoisen uudenvuoden, kun John lennättää hiedät PAriisiin, jossa he rakastelevat ensimmäisen kerran vuoden vaihtuessa.

        Joulun jälkeen Jeanne luulee Rexin haluavan panostaa heidän suhteeseen, joten hän on valmis hankkiutumaan AA-kerhoon saadakseen avioliittonsa kuntoon. Brenda ja Alice ovat iloisia äitinsä päättäväisyydestä. Nicole kuulee kaiken, joten hän päättää paljastaa Jeannelle Rexin ja Lexien suhteen.

        Jeanne sattuu näkemään Rexin ja Lexien sänkypuuhissa, josta rautarouva menee sekaisin. Hän juo itsensä täysin humalaan, tajuten miten kavala Lexie on ollut teeskennellessään olevan hänen uskottu. Jeanne hoipertelee ulos kartanostaan pakkaseen. Hän laahustaa kaupungin kaduilla sammuen lumihankeen. Samaan aikaan Rex toivottaa onnellista uuttavuotta Lexielle suutelemalla tätä...

        Brookly Cityn kotisivuilla :

        http://brooklycity.webs.com/kukaonsuosikkihahmosi.htm

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE:

        Alkuperäisenä tarkoituksena Stephanien piti tulla vain jouluksi, mutta Jeannen tragedia muuttaa asiat. Rex, joka tiedostaa, ettei aina ole ottanut Stephanien etuja huomioon tarjoaa hänelle töitä Brookly Style-lehdestä. Stephanie empii aluksi, mutta tajuttuaan saavansa tehdä läheisesti töitä yhdessä Justinin kanssa, hän suostuu isänsä työtarjoukseen, joka ei aavista Stephanien kieroja takaa-ajatuksia.

        Stephanie kannustaa Alicea keskittymään pianistin uraan muistuttaen kuinka tärkeä kyseinen konsertti on hänen tulevaisuudelle.

        CARRINGTONIT:

        Susan ja Enrigue palaavat New Yorkista. He ovat menneet yhteen. Enrigue kuulee Alicen rakastuneen puolestaan Justin Haroldiin. Hän toivoo pysyvän Alicen ystävänä. Kumpikin kehuvat toistensa musiikkilahjoja. Susan huomaa järkytykseen isällään Carlilla olevan uusi tyttöystävä, Cosmeticsen malli, Virginia, joka on jo muuttanut asumaan heidän kotiin. Susan ja Virginia ovat välittömästi sotapolulla toisiaan vastaan...

        JULIE FOSTER:

        Kaunis afroamerikkalainen n.20-kymppinen Angela Ward on Lavez-klubin uusi baarimikko. Hän tutustuu välittömästi Julie Fosteriin. Angela kertoo olevansa naimisissa lakiopiskelijan Andyn kanssa. Julie pitää Angelasta, joka ei tuomitse ihmisiä helposti.

        Franco pyytää Johnnya palkkaamaan Jeremy töihin, joka toimisi huumeiden välittäjänä. Franco lupaa vastapalveluksena suojella kaikin tavoin Johnnyn klubia, joka nauttisi etuoikeuksista.

        Klubissa työt aloittanut Jeremy kiinnittää huomiota Angelan kauneuteen ja tutustuu häneen. Angelaa viehättää rennon ja retkun oloinen 18-vuotias Jeremy, joka unelmoi etenemisestä rikollisurallaan teeskentelee olevansa ihastunut Rebeccaan, joka luulee kundin jumaloivan häntä.

        Johnny liehittelee ja kehuskelee Julieta, joka on klubin suosituin tanssija ja ohjelmanumero. Julie on imarreltu Johnnyn kehuista.

        Jeremy löytää Jeannen lumihangesta soittaen ambulanssin paikalle. Pikku rikollinen Jeremy ryöstää rouvan rahat ennen kuin karkaa paikalta.

        Stearlingit järkyttyvät kuullessaan, mitä Jeannelle on tapahtunut. Brookly Cityn uusi tohtori Jonathan kertoo ikävät uutiset: Jeanne on koomassa, eikä heräämisestä ole takeita.

        Johnin ja Katherinen Pariisin loma loppuu kesken, kun uutinen Johnin äidin Jeannen joutumisesta sairaalaan kantautuu Ranskaan. KAtherine rauhoittelee Johnia muistuttaen hänen äidin olevan taistelija vailla vertaa.
        Katherine on Johnin tukena Jeannen kuntoutuessa. John lupaa heidän muuttavan pian yhteen.

        Rex on järkyttynyt vaimonsa tilasta. John ei voi uskoa tätä todeksi tuntien huonoa omatuntoa vähätellessään äitinsä juomista. Brenda pillastuu nähdessään Lexien sairaalassa. Hän arvelee Lexien olevan tavalla tai toisella vastuussa tästä kaikesta.

        Brenda pamauttaa kaikille läsnäoleville Rexin muhinoivan Lexien kanssa. Kohu-uutinen kuumentaa tunteita. Brookly Cityn häikäilemätön juorutoimittaja Barbara Wild myhäilee kirjatessaan ylös kuulemiaan meheviä paljastuksia.

        John ja muut suivaantuvat isälleen miten hän on voinut olla niin ajattelematon. Alice tuomitsee ennenkaikkea Lexien, mutta Brenda syyttää äitiäänkin.

        Tri Jonathan kertoo Jeannen joutuneen shokkiin, joten jonkin ikävän asian on täytynyt aiheuttaa se. Rex ja Lexie tajuavat Jeannen nähneen heidät.

        Barbara soittaa tuntemattomasta numerosta Rexille kiristäen tältä isoja summia rahaa tai hän julkaisisi Stearlingien maineen romuttavan kohuartikkelin.

        Muotimoguli Carl Carrington järkyttää vuosikymmenten aikaista liikekumppaniaan Rexiä todeten Carrington Fashionin lopettavan yhteistyön Stearling Cosmeticsen kanssa, koska ei pidä sitä enää kannattavana ottaen huomioon sen talouskriisin.

        Ian on suivaantunut isoveljensä aiheuttamista ongelmista todeten firman kärsivän muutenkin jo talousongelmista ja olevan kovin velkaantunut. Vastahakoisesti Rex antaa yrityksen ohjat väliaikaisesti Ianin käsiin voidakseen keskittyä Jeanneen ja muihin ongelmiin.

        Nicole paljastaa järjestäneensä kaiken, jotta Jeannelle selviäisi totuus. Lexie suuttuu juonittelevan äitinsä temppuihin, josta Nicole on äimistynyt muistuttaen, ettei Lexie itsekään ole pulmunen.

        Style-lehden toimituksessa vastikään aloittanut kiero Barbara Wild suunnittelee valtavaa juttua lehteen.

        Brendan ollessa yksin, Will saa kaivettua hänestä tietoa Nicholasista ja kuinka hän sopii tapaamisensa lyhyeellä aikavälillä. Will kysyy Brendaa näyttämään esim. viestin ja Brenda hyväuskoisena näyttää sellaisen. Will pitää mielessä Nicholasin tavan kirjoittaa...

        Eva Jones tuo kiväärin WIllille, joka vannoo yhden luodin riittävän. Hän kirjoittaa lappusen Peterille, jossa hän pyytää häntä tulemaan yksin autioon puistoon Nicholasin käsialalla.
        Peter kertoo Brendalle menevänsä autioon puistoon, jolloin Brenda haluaisi tulla hänen mukaan, mutta Peter ei halua uhmata Nicholasin tahtoa.

        Will on valmiudessa, mutta ei osu Peteriin ensimmäisellä laukauksella, joka pelästyy luodin äänestä..Hän lähtee juoksemaan niin kovaa kuin pystyy. Puiston hoitaja kuulee luodin äänet. Will saa PEterin kiinni ja osoittaa aseellaan Peteriä kalloon. Will myöntää tietävänsä, ettei Peter tappanut Jerryä, muttei sanonut sitä Brendan takia. Peter innostuu ja ottaa maasta nopeasti multaa heittäen sen Willin kasvoille ja he päätyvät kovaan tappeluun.

        Kartanolla John informoi Brendaa Nicholasin halunneen jutella hänelle. Brenda pelkää pahinta ja soittaa hänelle, jolloin käy ilmi, ettei Nicholas ollut viestin takana. Brenda lähtee autollaan kohti puistoa, josta hän löytää kaksikon tappelemasta...ase laukeaa ja Brenda näkee Willin kaatuvan maahan..hänen ase oli lauennut itsestään...samaan aikaan puiston hoitajat saapuvat ja uskovat Peterin olleen ampuja.

        Brenda saapuu poliisiasemalle jutellakseen Peterin kanssa, joka neuvoo Brendaa ottamaan yhteyttä Nicholasiin, joka voisi antaa hänelle alibin. Peter myös kertoo WIllin myöntäneen nähneensä Peterin menevän huoneeseen vasta sen jälkeen, kun Jerry oli jo kuollut ja Will oli vastuussa myös löydetystä kokaiinistä hänen moottoripyörästä.

        Stephanie onnistuu tutustumaan työnsä kautta paremmin Justiniin. Sinisilmäinen Alice on iloinen siskonsa jäävän kaupunkiin ja työskentelevän Justinin kanssa.

        Justin ylistää Alicea kateelliselle Stephanielle. Justin vie Alicen Jacquilinen ravintolaan illallisille, jossa hän kertoo kuinka kiitollinen hän on Alicelle ja Rexille kaikesta. Alice tuntee olevansa siunattu, koska Justin ilmestyi hänen elämään. Hän ei tietäisi miten hän olisi selvinnyt ilman Justinia.

        CARRINGTONIT:

        Susan ei voi sietää isänsä uusinta naisystävää Virginiaa, joka mielistelee Carlia ärsyttääkseen Susania, joka haluaisi muuttaa kotoa pois, mutta päättääkin jäädä asumaan ihan Virginian kiusaksi. Virginia pyrkii rikkomaan Susanin välit Carliin.
        Carl ei halua tyttärensä määräilevän ketä hän saa tapailla.

        Susanin ja Enriguen intohimoinen suhde alkaa hiipua yllättävän nopeasti. Poliisin uraa aloitteleva Ethan Jefferson iskee silmänsä räiskyvään punapäähän Susaniin.

        JULIE FOSTER & ANGELA WARD:

        Angela kertoo Julielle olevansa hyvin varakkaasta perheestä ja rahoittaneensa köyhän aviomiehensä Andyn opinnot. Maksaakseen isälleen velkansa hän hankkiutui töihin, koska ei halua elää isänsä rahoilla. Julie ihastelee Angelan luonnetta. Julie avautuu osittain kuluneesta vuodesta, joka on ollut hänelle yhtä painajaista. Angela on varma onnen koittavan pian Julielle...

        Angelan aviomies Andy saapuu opiskelemaan Brookly Cityyn. Hän potee huonoa omatuntoa siitä, että Angela rahoittaa hänen opiskelut.

        Franco antaa JEremylle tehtäväksi tappaa senaattiin pyrkivä korruptoitunut poliitikko, joka vannoo nyt kaatavan rikollisliigat. Jeremy on selvästi järkyttynyt saamastaan tehtävästä. Sittemmin Jeremy kosii onnellista Rebeccaa. Franco on tyytyväinen Jeremyn toteuttaessa tyttärensä toiveen.

        Brookly Cityn poliisilaitoksella liikkuu huhu senaattorin mahdollisesta tappamisesta. Charles on huolissaan salaperäisen rikollisliigan vallan kasvamisesta. Ethan seurailee ja opiskelee isänsä toimintatapoja.

        Jeremyy viihtyy klubilla Angelan seurassa. Julie tutustuu myös Jeremyyn tietämättä hänen olevan juuri Katherinen kaappari. Julie aistii kuumia väreitä Angelan ja Jeremyn välillä...

        Johnny ostaa lahjoja Julielle ja pyytää kaunotarta ulos hänen kanssaan, joka empii, mutta suostuu lopulta. Johnny vie Julien karaokebaariin, jossa heillä on hyvin hauskaa. Julie nauttii Johnnyn hauskasta seurasta.

        Jeanne herää koomasta muistamatta mistään mitään ja

        luulee avioliittonsa olevan täysin kunnossa. Tämä saa

        Jeannen lapset vaatimaan Rexiä lopettamaan suhteensa

        kokonaan Lexiehen ja keskittymään Jeannen auttamiseen.

        Tri Jonathan arvioi, ettei Jeannen muisti välttämättä

        koskaan palaudu ennalleen. Lexie ja Nicole ovat

        harmissaan kuullessaan Jeannen menettäneen muistinsa.

        Jonathan toteaa kuinka tärkeää läheisten läsnäolo on

        Jeannen parantumisen kannalta. Rex on tuskastunut,

        mutta kiitollinen Jeannen heräämisen johdosta. Hän

        toteaa pettyneelle Lexielle, etteivät he voisi tapailla

        ainakaan toistaiseksi. Samalla Rex erottaa hänet

        kartanosta, mutta palkkaa hänet Cosmeticsen

        sihteeriksi.

        Jeanne kotiutuu nopeammin kuin moni osasi toivoa.

        Lapset ovat paljon hänen seuranaan, mutta Jeanne kaipaa

        ennenkaikkea miehensä seuraa. Nicole seuraa

        huolestuneena päivittäin kuinka Rex passaa vaimoansa.

        Nicole tarjoutuu huolehtimaan Jeannesta, jotta Rex

        voisi palata töihin, mutta Jeanne ei pidä ideasta.

        Tri Jonathan muistuttaa, että Jeanne saattaa tarvita

        vieroitushoitoa AA-klinikalla, mutta Rexin mukaan

        siihen ei ole tarvetta.

        Lapset pitävät Rexiä hulluna, kun hän palkkasi Lexien

        Stearlingeille. Rex ei suostu mystisen naisen

        rahavaatimuksiin, koska epäilee hänen vain bluffaavan.

        Rex ottaa yhteyttä luottoasianajajaansa Mitchell

        Turneriin. Rex pyytää Mitchellia varmistamaan Peterin

        joutuvan mahdollisimman pian oikeuden eteen, jotta hän

        päätyisi takaisin vankilaan. Poliisit lähtevät viemään

        Peteriä takaisin vankilaan, jossa hän jo istui.

        Matkattuaan kauas Brookly Citysta yhtäkkiä iskee

        valtaisa maanjäristys. Peter pelastaa poliisit autosta,

        joka pian räjähtää. Poliisit kiitävät häntä, jonka

        jälkeen Peter läimäyttää heiltä tajun kankaalle ja

        lähtee kulkemaan kohti Brookly Citya. Hän yllättää

        Brendan, joka on ihmeissään Peterin päässeen karkuun.

        Hän on tosin kovin huolissaan poliisien jäljittävän

        Peterin.

        Brenda vetoaa kyynelsilmin isäänsä Rexiin, jotta hän

        vetäisi pois syytökset kokaiinin halussa pidosta

        Peteria kohtaan. Lopulta herkistynyt Rex suostuu

        siihen.

        John vierailee sairaalassa Willin luona, joka on hyvin

        lähellä kuolemaa. Tri Jonathan ei anna hänelle paljon

        toivoa. Will haluaa nähdä Brendan, koska haluaa kertoa

        hänelle jotain.

        Kiukkuuntunut Barbara, jolla on vipinää firman

        väliaikaisen pomon Ianin kanssa, päättää julkaista

        järisyttävän artikkelin Stearlingien perheen

        skandaalista: Rexin suhteesta kartanon sisäkön

        tyttäreen Lexiehen.

        Artikkeli herättää valtavan kohun. Stearlingit ovat

        kauhuissaan artikkelista, jonka kirjoittaja on Barbara,

        joka myi juttunsa valtavalla rahalla roskalehdelle.

        Kukaan ei kuitenkaan toistaisesksi tiedä Barbaran

        osallisuudesta.

        Stearlingit joutuvat toimittajien kiusaamiksi. Jeannen

        muisti alkaa palailla, etenkin kun muuan toimittaja

        onnistuu tunkeutumaan kartanoon kysellen rautarouvan

        mielipidettä miehensä suhteesta Lexiehen. Jeanne

        muistaa järkyttyneenä näyn Rexistä ja Lexiestä

        sängyssä. Rautarouva päättää leikkiä huonomuistista

        saadakseen miehensä sympatiat. Hän kuitenkin sortuu

        jäälleen alkohooliin, jonka lapset ja Rex huomaavat.

        Lexie utelee kuulumisia Rexiltä, joka kertoo Jeannen

        alkohooli riippuvaisuudesta. Lexie neuvoo Rexiä

        lähettämään Jeannen klinikalle toipumaan. Jeanne on

        äimistynyt Rexin määrätessä hänet vieroitushoitoon

        klinikalle. Brenda suivaantuu arvatessaan sen olleen

        Lexien idea, vaikkakin myöntää äitinsä tarvitsevan

        apua.

        IAN informoi Rexiä ja johtokuntaa Stearling Cosmeticsen

        olevan konkurssikypsä, mutta Rex ei ole valmis

        luovuttamaan vaan vaatii kaikkia pistämään kaikkensa

        peliin. Ian on erimieltä. Kaikessa hiljaisuudessä hän

        päättää pistää Cosmeticsen myyntiin porssiin

        pelastaakseen firman konkurssilta. Mystinen herra ostaa

        sen.

        Muutaman päivän kuluttua Ianin ovelle kolkuttaa muuan

        n.47-vuotias karismaatisen oloinen häikäilemätön mies,

        joka esittelee itsensä Richard Adamsiksi: Cosmeticsen

        uudeksi omistajaksi...!!!

    • Pörrääjä

      alkaa myymään näitä tarinoitas kun oot noin tuottoisa *aplodeeraa*

    • jaksalukee

      jo raapustaan näitä naurettavia juttujasi jonnekin muualle.

      • ...omat näyttösi? Kuullostat luuserilta.

      • kuinka menee se vanha viisaus: " Olisi parempi vaieta ja näyttää tyhmältä, kuin avata suunsa ja todistaa se"

    • Täällä on runsaasti bittiavaruutta.

      • täällä kyllä riittää tilaa kirjoituksillesi !!

      • TaikisN kirjoitti:

        täällä kyllä riittää tilaa kirjoituksillesi !!

        Nuo BrooklyCityn huimat raisun rakkauven käänteet ei kyl syntyis meikäläisen aivoituksilla, joka nyt tarvii tehä selväks täs het kerrasta Ü

      • Zone kirjoitti:

        Nuo BrooklyCityn huimat raisun rakkauven käänteet ei kyl syntyis meikäläisen aivoituksilla, joka nyt tarvii tehä selväks täs het kerrasta Ü

        en mä tietenkään tarkoittanut että sä olisit kirjoitellut tuota tarinaa, mutta oon osannut töpeksiä niin lahjakkaasti sanojeni kanssa että siitä voi sellaisenkin vaikutelman yhtäkkiä saada. Aloittajaa,Brooklycityä oli tarkoitukseni kannustaa, kun tuossa ylempänä joku niin ikävään sävyyn oli kirjoituksiaan muualle häätämässä.
        Sori sekaannus :))

      • BrooklyCity
        TaikisN kirjoitti:

        Kiitos kannustuksesta!

      • BrooklyCity
        BrooklyCity kirjoitti:

        Kiitos kannustuksesta!

        CARRINGTONIT:

        Susan alkaa vähitellen lämmetä nuorelle poliisille, kun hänen ja Enriguen intohimo laantuu entisestään.

        Susan järkyttyy Carlin kertoessa kihlautuneensa Virginian kanssa ja he aikovat pian naimisiin. Susan tuhahtaa Virginian olevan onnennokija, joka rakastaa vain Carlin rahoja. Muotimoguli hermostuu tyttärensä väittämästä.

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE:

        Stephanie pyrkii syöttämään valheita Justinille siitä kuinka Alicelle musiikkiura on paljon paljon tärkeämpi kuin yksikään mies. Stephanien mielestä Justin tekisi väärin, jos hän yrittäisi voittaa Alicen puolelleen, koska estäisi silloin Alicea toteuttamasta unelmiaan.

        Justin ja Alice eivät huomaa Stephanien pyrkivän myrkyttämään heidän suhteen.

        Stephanie suunnittelee kohukirjaa siskostensa elämästä, joka tulisi herättämään suurta kohua.

        JULIE FOSTER & ANGELA WARD:

        Johnnyn ja Julien suhde muuttuu romanttiseksi. Angelan mielestä Julien ei kannata sekaantua Johnnyyn sen enempää ja pitää suhde pelkästään ystävyystasolla, mutta Julieta viehättää kovasti hänen pomo. Johnny pitää Julieta todella lahjakkaana tanssijana. Katherine on huolissaan rakkaasta ystävästään, jonka kulunut vuosi on ollut yhtä draamaa. Hän ei usko kyseisen Johnnyn tuovan mitään hyvää Julien elämään. Julie tutustuttaa Katherinen Angela Wardiin.

        Jeremy on hyvin ahdistunut, kun Franco painostaa häntä tappamaan senaattoriehdokkaan mahdollisimman pian. Jeremy on alkanut seuraamaan hänen päivittäisiä tapoja, jotta hän osaisi iskeä oikealla hetkellä. Rebecca ei ole tietoinen Jeremyn kauheasta tehtävästä. Rebecca suunnittelee häitä toukokuulle.

        Jeremy on lähestynyt päivä päivältä Angelaa, joka on salannut avioliittonsa nuorukaiselta. Heidän ollessa kahdestaan sulkemassa klubia, Jeremy avautuu tuskistaan peläten kuolevansa teki hän sitten mitä ikinä hyvänsä. Angela koskettuu syvästi Jeremyn vuodatuksesta. Ahdistunut Jeremy, joka on ihastunut Angelaan päätyy suutelemaan häntä pakottaen hänet lopulta seksiin vastoin Angelan tahtoa. Näin sekavassa mielentilassa oleva Jeremy raiskaa Angelan tanssilattialla.....!!!

        Ethan, joka oli päivystyvänä poliisina aamulla löytää nukkuvan Angelan puistosta ja vie hänet sairaalaan, jossa Brookly Cityn Memorial Hospitalin uusi komea n.30-kymppinen lääkäri Jonathan tarkastaa hänen tilansa. Angela kieltäytyy kertomasta Ethanille raiskaajansa nimeä.

        Jeremy on tietoinen teostaan ja täysin järkyttynyt siitä, koska ei halunnut tarkoittaa pahaa. Angela lopettaa työt Lavez-klubilla, joka ihmetyttää Julieta- Hän aistii jotain tapahtuneen ja pohtii Katherinen kanssa mitä on tapahtunut. Jeremy panikoi nähdessään Katherinen strippiklubilla.

        Andy huomaa vaimonsa Angelan olevan poissaoleva. Hän yrittää selvittää mistä on kyse, mutta Angela vakuuttelee kaiken olevan hyvin. Jeremy lähettää Angelalle pitkän kirjeen, jossa hän anoo anteeksiantoa ja yrittää vakuuttaa, ettei tarkoittanut mitään pahaa tietän toki tehneensä todella väärin.. Jeremy kertoo kirjeessä tunteistaan...

        Jeremy ei pysty murhaamaan senaattoriehdokasta vaan epäonnistuu tahalleen yrityksessään...

        Brenda vierailee Willin luona, joka on hyvin heikossa kunnossa yrittäen kertoa jotain. Will kertoo totuuden nähneensä Peterin menevän huoneeseen Jerryn murhan jälkeen. John on piiloutunut Willin sairaalahuoneeseen. Will pyytää Brendalta anteeksi antoa nyt, kun hän on kuoleman porteilla. Brenda on valmis antamaan kaiken anteeksi. Ennen kuin Will ehtii kertoa kenet hän näki tulevan murha-huoneesta, hän huomaa Johnin piileksivän, jolloin Will toteaa nähneensä JOHNIN..sitten hän menettää tajuntansa... Brenda kysyy järkyttyneenä onko se totta, mutta John kieltää kaiken.

        Rex on utelias kuulemaan mitä Will sanoi, mutta John toteaa hänen nähneensä vain Peterin menevän Jerryn huoneeseen vasta murhan tapahtumisen jälkeen.. Brenda ei voi uskoa, että kuoleman kielissä oleva ihminen valehtelisi..Hän on hermostunut syyttäen Johnin pitäneen Peteriä 5 vuotta vankilassa, mutta John ei vastaa siskolleen.

        Rex kertoo lapsilleen aikovansa jatkaa suhdettaan Lexiehen, koska hänen avioliittonsa on jo aikoja sitten ajautunut karille. Johnin mielestä isä toimii itsekkäästi, muttei syytä Lexietä. Rex aikoo selvittää kuka kirjoitti kyseisen skandaaliartikkelin.

        Jeanne paljastaa Brendalle ja Alicelle muistinsa palautuneen. Hän aikoo jatkaa teeskentelyä Rexille, jota Alice pitää fiksuna ideana. Äitinsä kanssa huonoissa väleissä oleva Brenda pitää Jeannea osittain itse vastuussa Rexin retkahtamisesta Lexiehen.

        Will voi paremmin ja pottuilee Johnille olevan varma kaikkien uskovan häntä, koska kukaan kuoleva ihminen ei valehtelisi. John raivostuessaan ottaa Williltä hengitysmaskin ja hälytyslaitteen pois vaatien Willia lupaamaan, että hän peruisi syytteensä. Tajuntansa menettävä Will lupaa, jolloin John painaa hälytysnappia ja piiloutuu. Tohtorit tulevat pelastamaan Willin, joka vaipuu koomaan.

        Brenda ei tiedä mihin uskoa ja vaatii Johnia kertomaan totuuden julkisesti ja ennen kaikkea perheelle. Rex kuulee heidän tappelevan. Brenda pakottaa Johnia kertomaan totuuden. Rex raivostuu, mutta John rukoilee, etteivät he uskoisi prostituoitua ja valehtelijaa.

        Nicholas tapaa salaisesti Brendan, joka kertoo Willin paljastuksesta. Nicholas toteaa Willin sanojen olevan täyttä potaskaa. Hän muistuttaa Willin vihaavan Johnia
        ja pyrkivän vain hajoittamaan Stearlingien perheen.

        Peter on toiveikas, että oikeus julistaisi hänet ensi kuussa syyttömäksi.

        Lexie luulee Rexin ilmoittavan hänen palaavan yhteen Jeannen kanssa, mutta yllättyykin iloisesti, kun Rex kertoo rakastavansa Lexietä ja haluavan rakentaa yhteisen elämän. Lexie on häkeltynyt uutisista ja jakaa ne äitinsä kanssa, joka on ikionnellinen tyttärensä puolesta.

        Ian tutustuu mystiseen Richard Adamsiin, jolla on kovat ehdot yrityksen hankkimiseksi. Hän haluaa osake-enemmistön itselleen, mutta lupautuu säilyttämään Rexin toimitusjohtajana. Ian, joka on yhä katkera isoveljelleen vaatii toimitusjohtajan paikkaa itselleen. Richard ja Ian vahvistavat Cosmeticsen vallan vaihdon.

        STEARLINGIT JA JEFFERSONIT:

        Rex antaa asianajajalleen Mitchell Turnerille tehtäväksi poistaa John testamentistaan. John on järkyttynyt kuullessaan isänsä poistaneen hänet kokonaan testamentista. John koittaa vakuutella Katherinelle, ettei hänellä ollut mitään tekemistä Jerryn murhan kanssa, mutta Katherine kysyy miksi kuolemaa tekevä Will olisi valehdellut...hän suuttuu silmittömästi Johnille valehtelusta ja kuinka hän saattoi antaa Peter Jeffersonin virua syyttömänä 5 vuotta.

        John ja Rex ottavat yhteen. John paljastaa vihanneensa aina Jerrya eikä ole pahoillaan hänen kuolemasta. Rex on täynnä raivoa ja käskee poikaansa muuttamaan välittömästi ulos kartanosta. Hän ei halua enää koskaan nähdä Johnia. John ottaa tavaransa ja muuttaa Stearling Hotelin presidentin sviittiin.

        Pian sen jälkeen Rex järkyttyy törmätessään toimistossaan Richard Adamsiin, joka kertoo olevansa Cosmeticsen uusiomistaja. Rex raivoaa Ianille perheyrityksen myymisestä, jonka eteen Rex on raatanut koko ikänsä. Ian toteaa kylmästi Rexin itse romuttaneen Cosmeticsen. Hänen mukaan oli aikakin, että Rex saisi maistaa omaa lääkettä muistuttaen katkerasti kuinka Rex sai huomattavasti suuremman perinnön kuin hän heidän isältään. Rex saa lievän kohtauksen toimistossaan, joka saa Lexien pelästymään.

        Tohtori Jonathan neuvoo Rexiä välttämään stressiä suositellen miehelle sairaslomaa töistä. Rex ei voi uskoa kuinka hänen velipuolensa saattoi tehdä niin julmasti.

        John kohtaa sedänsä kertoen Ianille kuinka Rex eliminoi hänet testamentistaan. Ian heittää lisää vettä myllyyn todeten Rexin aina palvoneen kaikkein eniten Jerry Stearlingia. John kertoo KAtherinen jättäneensä hänet. Ian uskoo Johnin syyttömyyteen.

        Stearlingit kuulevat Rexin lievästä kohtauksesta. Lapset eivät kerro Jeannelle kohtauksesta eivätkä yrityksen myynnistä.

        Peter Jefferson todetaan oikeudessa vihdoin ja viimein syyttömäksi. Stearlingien ja Jeffersonien perhe sekä paljon toimittajia ovat paikalla. Stearlingit kertovat olevansa pahoillaan ja pyytävät anteeksi Peterilta ja Jeffersoneilta. Toimittajat utelevat milloinko Peter menisi naimisiin Brenda Stearlingin kanssa. Peter saa myös vahingonkorvauksia. Kaikki Brookly Cityn lehdet kuten myös Brookly Style kertovat Peterin & Brendan iloisesta päivästä pohtien mitä kaikkea Will saattaisi kertoakaan, kun hän herää koomasta...

        Scott juhlistaa Peterin syyttömyyttä shamppanjalla. Hän on hyvin onnellinen Peterin ja Brendan puolesta. Charles pyytelee yhä anteeksi, että ikinä epäili poikaansa. Isä ja poika halaavat toisiaan koskettuneina. Sophie on niin onnellinen, kuten myös Ethan, joka toivoo Johnin joutuvan maksamaan kalliisti kaikesta. Sophie ja Charles huomaavat tyttärensä sydämen olevan särkynyt. Katherine ei tiedä mitä ajatella Johnin syyllisyydestä Jerryn murhaan. Scott lähestyy Katherinea.

        Peter pohtii minne Nicholas on kadonnut. Hän haluaisi kiittää Nicholasia suuresta avusta.

        Rex vierailee Jeannen luona kertomassa Peterin syyttömyydestä, joka tekee parhaansa vedotakseen mieheensä. Jeanne kuitenkin huomaa Rexin etäisyyden. Rex jysäyttää pommin kertomalla Willin syyttävän Johnia Jerryn murhasta. Jeanne menee sanattomaksi, kun Rex paljastaa eliminoineensa Johnin testamentista. Jeanne saa raivokohtauksen, eikä voi käsittää miten Rex saattaisi tehdä moista.

        Rex järjestää Lexielle yllätysillallisen Golden Roomissa, jossa hän kosii onnekasta neitoa, joka vastaa epäilemättä "kyllä". Sen jälkeen Rex kutsuu lapsensa (Johnia lukuunottamatta) Jacquilinen raflaan, jossa hän paljastaa kihlautuneensa. Brenda ei voi uskoa kuinka isä kihlautuisi niin sivistymättömän neidon kanssa kuin Lexie.

        Stearling Hotelin sihteeri Veronica viettää yksinäisen ja juopuneen Johnin kanssa yön presidenttisviitissä.

        Richard pitää ensimmäisen johtokunnan kokouksen, jossa kertoo Cosmeticsen olevan osa hänen valtavaa Adams Industry yritystä. Hän haluaa kuitenkin olla osana yritystä, mutta jättää toistaiseksi päätäntä vallan kaikkien järkytykseksi IANILLE eikä Rexille. Osa johtokunnasta protestoi päätöstä, mutta Richard muistuttaa olevansa nyt yrityksen omistaja. Ian tarjoaa Hotellissa työskentelevälle Johnille yllättäen varatoimitusjohtajan paikkaa. John on aluksi epäileväinen kyvyistään, mutta Ian lupaa toimia mentorina. Richard kyseenalaistaa Ianin päätöksen epäillen sen todellisia motiiveja. John on mielissään päästessään pottuilemaan isälleen.

        Rex palkkaa Ethan Jeffersonin selvittämään kuka kirjoitti skandaalimaisen artikkelin hänestä ja Lexiestä.

        Sillä välin rahoissa kylpevä Barbara Wild jatkaa flirttailujaan Ianin kanssa, joka viihtyy hyvin räikeän ja salaperäisen Barbaran seurassa.

        John järjestää Willin kuljetuksen toiseen sairaalaan perustellen Willin elämän olevan vaarassa. Rex ja Brenda ovat ärtyneitä kuullessaan Johnin järjestäneen Willin salaiseen paikkaan. Rex olisi halunnut kohdata Willin, joka on tokenemassa koomasta.

        Lexie kohtaa Johnin tivaten hänen osuutta Jerryn murhaan. John ei voi uskoa kuinka Lexie saattaisi kuvitella moista. Hän pohtii onko Lexie myrkyttänyt Rexin mielen.

        Willin herättyä hän pelkää Johnin tappavan hänet niimpä hän soittaa sihteerilleen Veronicalle, joka lupaa auttaa häntä, muttei halua aiheuttaa myöskään ongelmia Johnille, johon hän on ihastunut. John kuulee tuntemattoman naisen vierailleen Willin luona ihmettelen kuka hän voisi olla.

        John tarjoaa diiliä Willille, jos hän järjestäisi tiedotustilaisuuden, jossa puhdistaisi Johnin nimen, niin hän antaisi 1/4 osan perinnöstään Willille, joka vaatii välittömästi rahaa, johon John suostuu. Will tuulettaa ollessaan yksin.

        CARRINGTONIT:

        Susan kertoo tuskastuneena Ethanille isänsä uudesta kihlatusta, jota hän nimittelee nartuksi. Ethan on täysin seksikkään ja villin punatukan pauloissa. Enriguen ego kokee kolauksen, kun hän saa selville Susanin pelehtivän Ethanin kanssa.

        Katherine pyrkii mustamaalaamaan Susania kaikin tavoin , joka nauttii voidessaan ärsyttää kultakutria.

        ANGELA WARD & JEREMY :

        Franco puhkuu raivoa saadessaan kuulla epäonnistuneesta tappoyrityksestä. Hän uhkailee tappavansa Jeremyn ellei hän hoitelisi kyseistä senaattoria. Rebecca kuuntelee kauhuissaan ja kohtaa isänsä. Hän tuiskii, ettei koskaan enää puhuisi isälleen mikäli hän satuttaisi Jeremya. Rebecca haluaa isänsä järjestävän häät huvipurrella. Franon epäilykset Jeremyn rohkeutta kohtan heräävät. Hän toteaa, ettei Jeremy voi väistellä tappamista tai tulisi muuten itse tapetuksi...

        Charles Jefferson järjestää senaattorille erikoisvartioinnin, joka kertoo tappoyrityksestä.

        Franco saa vihiä toisen huumeliigan johtajan Lorenzo Baldettin yrittävän tunkeutua Francon markkinoille, jota hän ei aio sallia, mutta toivoo välttävänsä sodan, ettei joutuisi ongelmiin täkäläisten poliisivoimien kanssa. Franco informoi ystäväänsä Johnnya Baldettin liigasta.

        Angela myöntää Julielle ihastuneensa palavasti Jeremyyn, jolla on hämärä tausta. Angela ei paljasta mitä Jeremy teki hänelle, mutta Julie tietämättömänä kannustaa Angelaa antamaan Jeremylle tilaisuuden, mikäli Angelan sydän sykkii hänelle.
        Angela toteaa rakastavansa eräällä tavalla aviomiestään, mutta kertoo avioliiton olleen käytännössä hänen isän järjestämä, koska hän tuli hyvin nuorena raskaaksi Andylle.

        Lapsen Angelan isä adoptoi. Julie huomaa Angelan tuntevan katumusta adoption suhteen ja mietiskelee adoptoiko Angelan isä lapsen vastoin tyttärensä omaa tahtoa... Julien mielestä Angelalla on oikeus oikeaan rakkauteen. Julie kertoo Angelan tilanteesta Katherinelle mainitsematta JEremyn nimeä. Katherine kannustaa Angelaa taistelemaan oikean rakkauden puolesta niin kuin hän on taistellut kaikin keinoin saadakseen Johnin.

        Angela törmää Jeremyyn klubilla, jossa Jeremy kertoo, ettei pystynyt tappamaan senaattoria, josta Angela on iloinen. Hän tiesi JEremyn olevan liian hyvä ihminen ryhtymään tappajaksi. Jeremy yllättä Angelan kertomalla menevänsä naimisiin toukokuussa REbecca Costanzon kanssa. JEremy toteaa tulevan avioliiton olevan pelkkä bisnesliitto, josta hän hyötyisi... Samalla Jeremy toivoo Angelan antavan hänelle joskus anteeksi, jotta hän voisi antaa itselleenkin anteeksi tuon hirveän teon...

        Angela pohtii yksikseen elämäänsä ja kirjoittaa lopulta pitkän kirjeen JEremylle, jossa hän antaa kaiken anteeksi toivoen Jeremyn elävän onnellisena Rebeccan kanssa kaikesta huolimatta...

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE:

        Justin muuttaa kartanosta antaakseen Alicen keskittyä musiikkiuraan. Stephanie saa Justinin muuton näyttämään Alicen silmissä siltä, että Justin on menettämässä kiinnostuksen häntä kohtaan...

        RICHARD ADAMS:

        Marlon on huolissaan Richardin mielialasta, joten hän vie ystävänsä Johnnyn strippiklubille, jossa Richard lumoutuu nähdessään Julien tanssiesityksen. Richard ottaa selvää Juliesta tullen toistekin katsomaan häntä. Marlon kannustaa Richardia pyytämään Julieta treffeille. Julie ei voi vastustaa karismaattisen Richardin pyyntöä.

        Richard järjestää vaikeasta diabeteksesta kärsivälle tyttärelleen Heatherille ajan Brookly City Memorial Hospitaliin, jossa hänen hoitavaksi lääkäriksi määrätään vastikään kaupunkiin muuttanut komea Jonathan. Nuori neiti ihastuu välittömästi itseään vanhempaan lääkäriin.

        Richard puhuu Marlonin kanssa "x"-ongelmasta. Sisäkkö vakuuttaa pitävänsä huolta kyseisestä ongelmasta niin kuin aina ennenkin. Richard muistuttaa, ettei kukaan saa tietää, eikä missään nimessä hänen tytär.

        Julien tunteet Johnnya kohtaan hiipuvat tavattuaan Richard Adamsin. Johnny on mustasukkainen Richardille. Hänen kaveri, Bill koittaa saada Johnnyn tajuamaan, ettei miljonäärin kanssa ole mahdollisuuksia kilpailla.

        Will pitää tiedotustilaisuuden, jossa ovat paikalla niin Rex, Katherine kuin Brendakin. Will nauttii huomatessaan Johnin olevan hyvin jännittynyt. Hän kertoo nähneensä vain tummahiuksisen henkilön poistuneen huoneesta. Toimittajat ovat pettyneitä. Will vakuuttaa Brendalle, ettei nähnyt Jerryn murhaajaa. John kiittää Williä hyvästä työstä, koska on varma, että ennen pitkää Rex, Brenda ja Katherine uskoisivat Willia.
        John paljastaa olevansa ilman perintöä, josta Will suuttuu, mutta tajuaa, ettei voi tehdä mitään, koska muuten jäisi ilman mitään rahaa.

        Katherine pohtii kotonaan Willin tiedotustilaisuutta, mutta Jeffersonit uskovat Johnin lahjoneen Willin muuttamaan lausuntoa. Julie ja Katherine keskustelevat Johnin mahdollisesta syyllisyydestä. Katherine toteaa erehtyneensä Johnin suhteen ja tajuaa Ethanin olleen aina oikeassa, ettei Johniin olisi luottamista. Hän kertoo kuinka mukava Peterin kaveri Scott on. Julie aistii Katherinen sydämen sykkivän yhä Johnille.

        Brenda ja Peter olisivat onnellisia, jos Katherine ja Scott rupeisivat seurustelemaan.

        Katherine huomaa olevansa raskaana ja tajuaa lapsen isän olevan John.

        Katherinea sureva John jatkaa seksisuhdettaan Veronican kanssa, joka on hänen vakiovieraana sviitissä.

        Jeanne palaa vieroitushoidostaan kartanoon, jossa Lexie jälleen asustaa. Lastensa vastusteluista huolimatta Rex kertoo Jeannelle totuuden paljastaen kihlautuneensa Lexien kanssa. Jeanne saa raivarin eikä voi uskoa kuinka Rex saattoi retkahtaa sisäkön tyttäreen. Sitten Jeanne pistää koko syyn Lexien niskoille muistellen kuinka hän tekeytyi Jeannen ystäväksi.

        Jeanne lohduttaa poikaansa Johnia, jota kaikki muut tuntuvat hyljeksivän. Jeanne kertoo kuinka vihainen hän on Rexille ja aikoo tehdä kaikkensa puhdistaakseen Johnin maineen. Jeanne on tosin tyytyväinen, ettei John seurustele enää onnennokija Katherinen kanssa.

        Ian toimii veljen poikansa Johnin menttoorina Stearling Cosmeticsessa. Cosmeticsen menettämisestä kärsivä Rex kohtaa velipuolensa ja vannoo Ianin maksavan kalliisti firman myymisestä. Hän pitää Johnin nimittämistä varatoimitusjohtajaksi idioottimaisena, koska Rexin mielestä Johnista ei ole johtajaksi.

        Jeannelle selviää Willin todellinen henkilöllisyys, jonka jälkeen hän kohtaa Rexin kysyen kuinka Rex saattoi uskoa valehtelija Willin syytöksiä Johnia kohtaan. Rex ei ota Jeannen sanoja kuuleviin korviinsa vaan tuhahtaa Jeannen olevan niin sokea Johnin suhteen, joka on aina ollut Jeannen suosikkipoika.

        Nicholas tapaa Brendan ja Peterin kertoen lähtevänsä pois kaupungista, koska tehtävä on suoritettu. Hän vannoo Johnin syyttömyyden nimeen ja uskoo pian oikean murhaajan tulevan julki. Brenda ja Peter ovat ikuisesti kiitollisia Nicholasille, mutta ihmettelevät miksei hän paljasta todellista identiteettiään. Nicholas hyvästelee nuorukaiset...

        Peter kosii romanttisen illan päätteeksi Brendaa, joka vastaa onnellisesti "kyllä". He päättävät mennä naimisiin heti kesäkuussa. Häistä tulisi valtava media tapahtuma Brookly Cityssa. Jeffersonit ovat hyvin onnellisia Brendan ja Peterin kihlauksesta.

        Jeanne kohtaa viimein Lexien. Rautarouva puhkuu raivoa haukkuen ja huutaen Lexielle kuinka katala hän on. Jeanne vannoo Lexien saavan Rexin vain hänen kuolleen ruumiin ylitse. Lexie nimittelee Jeannea vanhaksi juopoksi, joka itse ajoi hänen miehensä Lexien syliin, jolloin Jeanne käy käsiksi Lexien kurkkuun kuristaen häntä voimalla. Jeanne on täysin raivon vallassa, jolloin Rex saapuu kreivin aikaan hätiin. Rex suuttuu vaimolleen todeten haluavansa avioeron välittömästi. Jeanne ei voi uskoa korviaan ja tyrmää täysin koko ajatuksen.

        Nicole menettää malttinsa kuultuaan rautarouvan kuristaneen hänen tytärtään. Silloin Nicole käy sanallisesti Jeannen kimppun, joka haukkuu sisäkkönsä lyttyyn todeten Nicolen olevan kiero, hävettävä ja laskelmoiva nainen. Jeanne antaa hänelle välittömästi kenkää todeten, ettei Nicole eikä Lexie saisivat astua enää koskaan jalallakaan taloonsa.

        Brenda koittaa puhua järkeä isälleen. Hän muistuttaa, ettei ole äitinsä suurin fani, mutta Lexie on kuin roskakasa häneen verrattuna. Rex ei pidä tyttärensä äänensävystä todeten menevänsä heti kihlattunsa kanssa naimisiin, kunhan Jeanne on suostunut avioeroon.

        Jeannen palkkaamat muuttomiehet roudaavat kaikki Lexien ja Nicolen tavarat talosta pihalle. Rex kertoo myös muuttavansa pois eikä Jeanne voi estää häntä. Jeanne koittaa saada Rexia tajuamaan millaisia onnennokijoita ja hyväksi käyttäjiä koko Fosterin perhe on.

        Rex ostaa hänelle ja Lexielle kattohuoneiston. Jacquiline kertoo lähtevänsä Brookly Citysta ja myy ravintolansa, joten Rex ostaa sen Nicolelle, joka on tuhannesti kiitollinen!!!

        Will haluaa lähteä sairaalasta. Tohtori ei ole innoissaan ajatuksesta, koska Willillä on aivo kasvain eikä hän välttämättä eläisi enää pitkään. Will vähät välittää tohtorin neuvoista. Veronica näkee WIllin juttelevan mukavia lapselle ja ajattelee Willin todella muuttuneen. Yhtäkkiä Will näkee hallusinaatioita ja pyytää Veronicaa lähtemään. Hän pyrkii pitämään itsensä koossa. Will menee Peterin ja Brendan luokse, jossa hän yrittää turhaan vakuutella Peterille olevansa muuttunut mies. Will rientää Beauty Cafèn, jossa Brenda on viime aikoina työskennellyt. Rex on koittanut saada kemistiksi opiskelevaa Brendaa Cosmeticseen harjoittelijaksi, mutta itsepäinen Brenda on halunnut toistaiseksi tienata leipänsä itse. Brendan kaveri lupaa tehdä hänen hommansa loppuun. Will kuvittelee Brendan kaverin olevan Brenda ja lähestyy häntä. Lopulta Jacquilinen sulkeuduttua Will vie "Brendan" varastorakennukseen, jossa hän pistää valkoisen huivin hänen kaulalle ja kuristaa hänet kuoliaaksi.

        Seuraavana aamuna Will herää kodistaan, eikä muista mitä tapahtui. Hän on tosin hyvin kiinnostunut lukiessaan tarjoilijan murhasta.

        Charles antaa Ethanin tutkia tarjoilijan murhaa. Ethan haastattelee Brendaa, joka kertoo, ettei tuntenut häntä kovin hyvin. Katherine on kauhuissaan tapahtuneesta. Peter ei halua Brendan enää työskentelevän siellä.
        Rex on samaa mieltä ja tarjoaa loistavaa työtä Peterille Stearling Hotelista, mutta Peter kieltäytyy, koska ei halua lahjoja, eikä halua ihmisten ajattelevan hänen menevän naimisiin Brendan kanssa vain rahojen takia.

        Will teeskentelee olevansa Peter ja soittaa pyytäen Brendan tarjoilijakaveria kertomaan hänelle
        , jos hän voisi käydä hakemassa muutaman tavaran varastorakennuksesta. Brenda on kiireinen, jolloin Katherine tarjoutuu hakemaan sen hänen puolesta. Will lyö Katherinen tajuttomaksi. Kun Peter soittaa Beautyyn. He tajuavat sen olleen ansa.

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE:

        Stephanie jatkaa kieroilujaan erottaakseen Justinin ja Alicen, jonka merkittävä pianokonsertti lähestyy.

        CARRINGTONIT:

        Enrigue kertoo Alicelle lähtevänsä Euroopan kiertueelle. Hän paljastaa myös suhteensa Susaniin olevan ohi. Alice nimittelee Susania miestennielijäksi. Susan vastaa Alicen olevan suorastaan säälittävä.
        Mustasukkainen Ethan ei ole innoissaan Susanin lähtiessä Enriguen mukaan mainostamaan heidän yhteistä levyä Eurooppaan. Susan saa Ethanin uskomaan, ettei ole enää kiinnostunut seksuaalisesti Enriguesta.

        Virginia on iloinen Susanin lähteneen Eurooppaan. Hän ehdottaa pikahäitä Carlille, joka ihmettelee kihlattunsa kiirettä.

        JEREMY & ANGELA:

        Angela paljastaa Julielle Jeremyn menevän naimisiin, muttei kerro syytä sen tarkemmin. Julie tajuaa kuitenkin, ettei Jeremy ole naimassa ketään rakkaudesta, joten hän kehottaa Angelaa toimimaan tai muuten hän kenties katuisi. Angela paljastaa Jeremyn olevan sekaantunut alamaailman rikollisjärjestöihin, mutta uskoo hänen oelvan pohjimmiltaan hyvä kaveri. Julie näkee Angelan silmistä uuden ystävänsä olevan korviaan myöten rakastunut. Julie puolestaan kertoo Angelalle ja Katherinelle tapaamastaan miljonääristä Richard Adamsista. Katherine toivoo ja uskoo Richardin viimein kääntävän Julien elämän positiiviseen suuntaan.

        Johnnya kuumotetaan jälleen huumeasioilla. Tällä kertaa Lorenzo Baldettin johtaman jengin jäsenet pyytävät häntä siirtymään heidän joukkoon, mutta Johnny vannoo uskollisuutta Francolle. Hän kertoo Franco Costanzolle Baldettin miesten kuumotteluista. Eipä aikaakaan, kun itse Lorezno kaappaa Johnnyn. Lorenzo yrittää käännyttää tuloksetta Johnnya joukkoihinsa, joten hermostunut Lorenzo pahoinpitelee Johnnyn pelotellakseen tätä. Sitten Lorenzo heittää hänet kadulle.

        Brookly Cityn poliisivoimat pyrkivät selvittämään huumeliigan johtajan nimeä. Charles, Ethan ja Scott yhdistävät voimansa selvittääkseen kuka on kaupungin rikollisliigan bossi.

        Franco pitää Jeremya pelkurina, mutta Rebecca ei anna gangsteri-isälleen muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä avioliitto.

        Andy löytää Angelan kirjoittaman kirjeen ja raivostuu lukiessaan muuan Jeremyn raiskanneen hänen vaimon. Andy saa tietää Julielta JEremyn häiden pitopaikan ja hän säntää kohti satamaa. Juliella ei ole edes aikaa varoittaa Angelaa, joka on hääpaikalla salaa seuraamassa tilaisuutta. Hän toivoo sydämessään, ettei JEremy menisi naimisiin Rebeccan kanssa.

        Häät alkavat huvipurrella. Piiloutunut Angela katsoo haikein silmin hääseremonioiden etenemistä. Andy saapuu satamaan ja näkee häiden olevan käynnissä. Mies ei aikaile vaan säntää huvipurrelle kaataen paikalla olevat vartijat ja ryntää Jeremyn eteen haukkuen tätä raiskaajaksi ja pamauttaa täydellä voimalla Jeremya, joka horjahtaa huvipurrelta veteen lyöden päänsä ja vajoten tajuttomana.

        Silloin Angela säntää pelastamaan Jeremya hypäten mereen ja raahaten hänet viereiselle moottoriveneelle.

        Rebecca on kauhuissaan tapahtuneesta ja Franco raivoissaan häirikölle Andylle. Heidän kinastellessa Jeremy tokenee ja auttaa Angelaa käynnistämään moottoriveneen. Franco hyppää Jeremyn veneeseen ja he ottavat yhteen. Franco heiluu aseensa kanssa, jonka Jeremy onnistuu potkaisemaan veteen.

        Francon salaperäinen mustakirjanen tipahtaa häneltä veneeseen, jonka Angela huomaamattomasti nappaa. Taisteltuaan aikansa Franco lennähtää veneestä veteen ja nuorukaiset pääsevät karkuun. Franco kiroaa heidät ja vannoo Jeremyn olevan kuollut mies.
        Rebecca on syvästi loukkaantunut ja haluaa isänsä surmaavan Angelan.

        RICHARD ADAMS:

        Julie on sanaton Richardin viedessä hänet Golden Roomiin illalliselle. Julie arvelee elämän viimein tuovan tullessaan jotain positiivista. Kenties juuri tuo mystinen Richard Adams muuttaisi hänen elämän täysin. Richard on hyvin hiljainen menneisyytensä suhteen, eikä edes mainitse tyttärestään. Julie lopettaa avosuhteensa strippiklubin omistajaan Johnnyyn.

        Richard on kiireinen bisnestensä kanssa, mutta hänellä on toki aikaa helliä uutta ihastustaan Julieta, joka on tuonut valoa hänen elämään.

        Jonathan pyrkii olemaan ammattimainen, mutta hänellä on vaikeuksia olla kiinnittämättä huomiota Heatheriin. Richard juttelee tri Jonathanin kanssa tyttärensä hoidosta. Hän aistii Heatherin olevan kenties ihastunut Jonathaniin. Huolestunut isä pyytää Marlonia pitämään Heatherin liikkeitä silmällä.

        Sisäkkö avaa salaoven, joka johtaa pimeään kellariin... Hän vie sinne ruokaa ja mutisee, ettei Richard tarkoita mitään pahaa todeten hänellä olevan toki oikeus kaiken sen jälkeen mitä hän on joutunut kokemaan.

        Carl ja Virginia lentävät LAs Vegasiin, jossa he menevät naimisiin. Virginia on hyvin onnellinen ollessan nyt rikas Virginia Carrington.

        Susan palaa kesäkuun lopussa Brookly Cityyn. Hän ei voi uskoa isänsä menneen naimisiin sillä välin. Susan muuttaa pois kotoa omaan kämppään.

        Ethan auttaa isäänsä ja Scottia selvittämään Brookly Cityn murhaskandaalia. Hän on iloinen Susanin paluusta ja tyytyväinen Enriguen jääneen Eurooppaan.

        JEREMY & ANGELA:

        Andy ei voi uskoa vaimonsa karanneen hänen raiskaajan kanssa. Jeremy ja Angela palaavat takaisin Brookly Cityyn, mutta kun Angela näyttää Jeremylle FRancon pientä kirjaa, jossa mainitaan hyvin tarkasti hänen rikollisjärjestön toiminta, niin Jeremy tajuaa, etteivät he voisi jäädä Brookly Cityyn, koska pian Franco alkaisi jahdata heitä, koska kyseinen kirjanen on hänelle elintärkeä. Jeremy on Angelan mukana, joka hyvästelee ystävättärensä Julien ja Katherinen, joka tunnistaa Jeremyn olevan hänen kaappaajansa. Katherine vaikenee, mutta heidän ollessa kahden kesken Jeremy kertoo tajunneensa tehneen paljon virheitä, mutta haluaa oppia niistä. Katherine toivoo Jeremyn tekevän Angelan onnelliseksi. Angela ei paljasta todellista syytä heidän lähdölle, mutta Julie arvelee sen liittyvän Jeremyyn ja hänen sekaantumiseen rikollisliigaan. Kaksikko lähtee karkumatkalle.

        GANGSTERIT:

        Franco huomaa mustan pikku kirjasen kadonneen ja arvaa kauhuissaan sen päätyneen Jeremyn ja Angelan käsiin. Franco, joka ei enää luottanut Jeremyyn aikoo keinolla millä hyvänsä saada kirjasen takaisin. Franco pyrkii Johnnyn kautta saamaan yhteyttä Jeremyyn, mutta turhaan. Franco palkkaa erikoismiehen jäljittämään karkurit. Hän arvelee heidän karanneen kaupungista. Franco mietiskelee mitä Jeremy aikoo tehdä kirjasella...

        Johnny, joka on syvästi pettynyt menettäessään upean Julien, johon hän oli korviaan myöten rakastunut. Johnny tutustuu hänen uuteen viehättävään tarjoilijaan Lilyyn, joka selvästi flirttailee Johnnylle.

        Lorenzo uhkailee Francoa sodalla, mikäli hän ei suostu luovuttamaan alueita Baldettin jengille. Näyttääkseen kuinka tosissaan hän on Lorenzo surmaa yhden Francon kätyreistä, joka saa Charlesin ja Ethanin tajuamaan Brookly Cityn alamaailman julistaneen sodan toisilleen.

        RICHARD ADAMS & JULIE FOSTER:

        Richard paljastaa Julielle hänellä olevan tytär, muttei halua puhua hänen äidistä. Richard kertoo tyttärelleen kutsuneen muuan Julien illallisvieraaksi toivoen Heatherin käyttäytyvän ihmisiksi.

        Sisäkkö järkyttyy nähdessään Richardin seuralaisen tullen mustasukkaiseksi. Marlon illastaa myös Ranchilla. Heather, joka näkee Julien uhkana hänen ja isänsä suhteelle, päättää pilata tunnelmaa mainitsemalla Richardin suuren rakkauden olleen Heatherin äiti, joka kuoli hänen ollessa pieni. Julie aistii Heatherin katkeruuden. Lisäksi neiti pamauttaa jymypommin: Richard on naimisissa Meganin kanssa.

        Julie järkyttyy ja saa tarpeeksi yhdeltä illalta. Richard tuiskii tyttärelleen, joka ei hyväksy isänsä tapailua. Heather saa kaiken lisäksi selville Julien olevan strippari ja pitää sitä skandaalina. Hän ei voi käsittää kuinka isänsä voisi sekaantua sellaiseen "esineeseen".

        Julie on murtunut ja sekaisin. Hän ei voi uskoa niin mukavalta vaikuttaneen Richardin salailleen häneltä sellaisia asioita. Marlon kannustaa Richardia selvittämään asiat Julien kanssa, koska aistii isäntänsä olevan todellakin ihastunut kaunottareen. Richard selittää hakeneen avioeroa Meganista ja jakelee ylistyssanoja Juliesta, jonka Heather oli haukkunut strippariksi. Richard toteaa, ettei koskaan elämässään ole välittänyt muiden mielipiteistä. Hän haluaa tutustua paremmin Julieen. Richard ostaa kaunottarelle kaulakorun, joka on miehen pauloissa. Richard vaatii tytärtään kunnioittamaan Julieta. Hän ei halua enää jatkavan stripparina vakuuttaen, ettei hänen tarvitsisi huolehtia toimeentulosta.

        Heather houkuttelee Jonathanin kahville, joka ei pidä sitä hyvänä ideana. Heillä on kuitenkin hauskaa. Lopuksi he suutelevat toisiaan hetken mielijohteesta. Marlon ottaa kännykällään kuvan ja lähettää sen suivaantuneelle Richardille. Hänen mielestä on kuvottavaa ja halveksuttavaa kuinka lääkäri yrittää hyväksi käyttää nuorta tyttöä. Richard säntää puhuttelemaan Jonathania syytellen ja varoittaen häntä koskemasta Heatheriin tai katuisi karvaasti.

        Heather suuttuu isänsä sekaantumisesta todeten itse pyytäneen Jonathania kahville. Richard ei hyväksy missään nimessä heidän tapailua. Jonathania potuttaa Richardin moinen käytös, joten hän suostuu treffeille Heatherin kanssa.

        Sisäkkö jatkaa ruoan viemistä kellariin...ketä Richard oikein pitääkään vankina? Sisäkkö toteaa salaperäiselle vangille Richardin olevan vaarallisen ja pahan naisen pauloissa...

        Tärkeää pianokonserttia edeltävänä iltana Detroitissa, Alice saa voimakkaan paniikkikohtauksen. Hän tarvitsisi henkistä tukea rakastamaltaan mieheltä, joten hän lähettää tekstarin Justinille, jonka tosin Stephanie sattuu näkemään ja poistamaan. Katala Stephanie päättää juonia itsensä Justinin syliin siskonsa paikalle.

        Alicen ollessa Detroitissa kovasti töitä paiskivat Stephanie ja Justin lähenevät toisiaan.

        STEARLINGIT:

        Ethan saa selville Barbara Wildin olevan lehtiartikkelin takana. REx ei voi uskoa todeksi kuinka hänen osa-omistaman lehden toimittaja tekisi sellaista. Rex rientää Ianin luokse tietäen hänen tapailevan Barbaraa. Rex tivaa oliko Ianilla jotain osuutta kyseiseen artikkeliin. Ian on äimistynyt isoveljensä syytöksistä, eikä jaksa kuunnella niitä vaan käskee veljensä ulos Cosmeticsen tiloista, joka viiltää Rexin sydäntä kuin tikari..

        Tuohtunut Rex vaatii Justinia erottamaan Barbaran, joka kiistää kaiken. EThanin todisteet kuitenkin puhuvat puolestaan. Rex vannoo tuhoavansa Barbaran ja pistävän hänet maksamaan kaikesta siitä lokasta mitä hän on aiheuttanut perheelleen.

        Rex palkkaa luottoasianajajansas Mitchell Turnerin ajamaan avioeroa Jeannesta. Rex haluaa avioeron mahdollisimman pian päästäkseen vihille LExien kanssa, joka odottaa malttamattomana. Jeanne on järkkymätön eikä halua avioeroa mistään hinnasta. Hän tuntee olonsa aika yksinäiseksi, kun kukaan ei asu hänen kanssaan kartanossa.

        Jeanne järkyttyy vieraillessaan Cosmeticsessa. Hänelle selviää Ianin myyneen yrityksen tuntemattomalle Richard Adamsille. Jeanne ei voi uskoa sitä todeksi.

        Hän tivaa Rexiltä miten hän saattoi antaa sen tapahtua. Rex kertoo Ianin toimineen hänen selän takana kostaakseen hänelle menneisyyden katkeruudet.

        Nicole remontoi ravintolan uuteen uskoon ja aikoo järjestää isot avajaiset!!

        Jeanne ottaa jälleen yhteen Lexien kanssa. Tällä kertaa Cosmeticsen tiloissa. Lexien mielestä Jeannen on turha vastustella avioeron allekirjoittamista, koska ennemmin tai myöhemmin hänestä on tuleva uusi rouva Lexie Stearling.

        Ian kyselee Barbaran osuutta artikkeliin, joka myöntää kirjoittaneensa sen. Iania hymyilyttää pitäen Barbaraa taitavana juorutoimittajana. Häntä ei kismitä yhtään, että hänen veljensä sai negatiivista julkisuutta. Ian ja Barbara harrastavat seksiä Cosmeticsella.

        Barbara heittää lisää vettä myllyyn julkaisten uuden kohuartikkelin Jeannen ryyppäämisestä Nicole Fosterin avulla ja Rexin&Lexien kihlauksesta, joka saa toimittajalauman jahtaamaan Stearlingien patriarkkaa...

        PETER, BRENDA & WILL:

        Will vie Katherinen, jonka silmät on peitetty avoimeen paikkaan keskelle luontoa. Scott, Ethan ja John järkyttyvät kuullessaan Katherinen olevan kylmäverisen murhaajan käsissä. Johnille selviää Scottin toimivan kemistin lisäksi vakoilijana.
        Will haluaa tappaa "Brendan", mutta tajuaakin Katherinen olevan Katherine, jolloin hän menee kahvilaan tajuten Brendan olevan hengissä. Scott, Ethan ja John onnistuvat löytämään verisen Katherinen, joka viedään sairaalaan. Tohtori Jonathan ilmoittaa Katherinen kokeneen keskenmenon. John ja Scott ovat shokissa kuullessaan Katherinen olleen raskaana. Katherine väittää Scottin olleen lapsen isä, mutta John ei usko häntä. John uppoutuu työhönsä, koska ei halua käsitellä suruaan.

        Julie ja Sophie lohduttavat lapsensa menettänyttä Katherinea, joka myöntää Julielle sen olleen Johnin.

        Scott liittyy Brookly Cityn poliisivoimiin.

        Will päättää tappaa myös Veronican, joka oli nähnyt hänet sinä iltana Beautyssa. Hän ottaa nauhurin mukaan elokuviin soittaen Johnille ja soittaa nauhoitukset, joissa Veronica huutaa hänelle. Scott ja Ethan löytävät Veronican kuolleena valkoinen huivikaulassa pyytäen Willia poliisiasemalle, mutta Sophie vahvistaa Willin alibin, koska oli nähnyt hänet elokuvissa. Peter ei kuitenkaan usko häntä. Samaan aikaan Will hiippailee Brendan luokse jättäen valkoisen huivin, joka pelästyttää Brendan. Scott tutkii yhdessä Ethanin kanssa ja he saavat selville Willin järjestäneen alibinsa löytäen Willin huoneesta nauhurin. Tämä saa Johnin myös vakuuttuneeksi.

        Brenda näkee painajaisia valkoisista huiveista ennen häitään. Will ehtii viedä kappeliin valkoisia huiveja, jotka pelästyttävät Brendan. Will onnistuu hiippailemaan Brendan huoneeseen tuomaan hänelle kaulakorun, jolloin Brenda kirkuu ja Peter saapuu hätiin.

        Rakastettu pappi Harry Reynold toimii vihkijänä.
        Will jää piileskelemään kappeliin katsellen kuinka Brenda ja Peter menevät naimisiin lukuisten todistajien silmien edessä. Will koittaa tähdätä aseellaan Peteria, muttei saa tilaisuutta ampua häntä. Hän järjestää itselleen hääsviitin Peterin ja Brendan vierestä.

        Kaikki onnittelevat vastanaineita. Charles ja Sophie kättelevät Rexia ja Jeannea.
        Peterin ja Brendan hääyö keskeytyy, kun he kuulevat kirkaisun viereisestä huoneesta, jossa Will tappaa Brendalta näyttävän prostituoidun.
        Willilla ei ole tällä kertaa alibia, mutta selviää valheenpaljastus koneesta. Scott ja Ethan näyttävät hänelle uhrien kuvat. He ovat varmoja Willin syyllisyydestä.

        Will saa selville Peterin&Brendan kuherruskuukauden uuden sijainnin. Peterin hakiessa ruokaa, Will kidnappaa Brendan antaen hänelle valkoisen huivin. Brenda teeskentelee rakastavansa häntä, jottei Will tappaisi häntä. Will vie Brendan hylättyyn taloon autiomaahan. Ethan, Scott ja Katherine tulevat auttamaan Peteria etsimään Brendaa.

        Will köyttää Brendan sänkyyn ja lähtee ostoksille. Brenda onnistuu piilottamaan veitsen taaksensa. Helikopteri löytää Willin vuokraaman auton ja Brendan kengät. Peter ja Katherine saavat selville kauppiailta Brendan olevan todennäköisesti vielä hengissä. Brenda onnistuu haavoittamaan Willia veitsellä ja heitettyään häntä tuolilla, hän pakenee autiomaahan löytäen hylätyn asuntovaunun, jonne hän lukkiutuu, mutta Will jäljittää hänet tunkeutuen vaunuun. Brenda haavoittaa Willia kirveellä juosten pakoon. Hän löytää vanhan auton, jonka hän onnistuu räjäyttämään juuri silloin, kun Will lähestyy autoa.

        Peter, Scott ja Katherine löytävät hylätyn talon ja kuulevat löydetystä verestä asuntovaunussa. Brenda huomaa Willin olevan yhä elossa, mutta onnistuu pakenemaan. Lopulta Peter löytää hänet. Will onnistuu liftaamaan kyydin itselleen naiselta. Scott ja Katherine suutelevat intohimoisesti asuntovaunussa.

        Will saapuu kotiin ja kirjoitta jäähyväiskirjeen, jossa hän tunnustaa tappaneensa 4 naista ja tappaisi nyt itsensä, mutta sitten hän tulee toisiin ajatuksiin. Joku saapuu hänen huoneeseen ja lisää muutaman rivin hänen kirjeeseen...

        Kuka on sinun suosikkihahmosi Brookly Cityssa? Peter Jefferson? Brenda Stearling? Lexie Foster? Rex Stearling? John Stearling? Katherine Jefferson? Susan Carrington? Alice Stearling? Julie Foster? Richard Adams vai joku muu? Voit äänestää suosikkihahmoasi, pariasi ja perhettä Brookly Cityn kotisivuilla :

        http://brooklycity.webs.com/kukaonsuosikkihahmosi.htm

        Lisäksi voit jättää kommentisi tai mielipiteesi! Odotan innolla palautetta :-)

        Konsertin jälkeen pettynyt Alice soittaa Justinille kysyäkseen miksei hän tullut paikalle. Puhelimeen vastaakin hänen sisko, joka oli Justinin luona Stearlingien vierastalossa. Hän antaa Alicen ymmärtää heidän olevan rakastajia. Myöhemmin sinä iltana viekas Stephanie viettelee Justinin, joka luulee, ettei Alice ole enää kiinnostunut hänestä.

        Pettynyt ja humaltunut Justin kosii onnellista Stephanieta vaimokseen, joka oitis suostuu.

        JOHNNY & LILY :

        Johnnyn mieli haikailee yhä Julieta, mutta Lily saa yhä entistä enemmän hänen huomiota. Bill kiinnittää huomiota Lilyn liialliseen tyrkyttelyyn, joka ihmetyttää häntä. Johnny ja Lily harrastavat seksiä, jonka jälkeen Johnny menettää sydämensä Lilylle.

        CARRINGTONIT:

        Susan on Ethanin tukena, joka suree veljensä kuolemaa. Sophie tapaa ensi kerran Susanin, eikä ole yhtään mielissään poikansa tyttöystävästä.
        Carl nostaa malli vaimonsa muotisuunnittelijaksi. Susan ja Virginia ryhtyvät kilpailemaan muotiluonnoksilla Carlin suosiosta.

        RICHARD, JULIE, JONATHAN & HEATHER:

        Richard valittaa sairaalan johtokunnalle Jonathanista, jonka seurauksena Heather saa uuden lääkärin. Tästä neiti Adams ei pidä yhtään. Richard uhoaa tuhoavansa tarvittaessa Jonathanin lääkärin uran. Heather huomaa näkökyvynsä heikentyneen. Samalla hän jatkaa Jonathanin tapaamista. Jonathanilla ei ole enää ammattillisia syitä väistellä kaunotarta. Kumpikin tajuavat olevansa palavasti ihastuneita. Marlon vakoilee nuoren parin tapailuja ja informoi Richardia, joka ei ole ollenkaan mielissään. Richard miettii yhdessä hovimiehensä Marlonin kanssa keinoja erottaa nuoripari.

        Heather saa järkytyksekseen tietää uudelta lääkäriltään sokeutuvan ellei hoitokeinoja löydettäisi.

        Heatherin kauhuksi Richard kutsuu Julien asumaan Ranchille, jolloin Heather uhkaa karata kotoa. Julie ei halua tulla isän ja tyttären väliin yrittäen vakuutella Heatheria, muttei saa tältä kunnioitusta. Richard vaatii Heatheria totuttelemaan ja sopeutumaan yhteiselämään.

        Sisäkkö kiroaa itsekseen Julien ja vannoo, ettei neitokainen saisi Richardia itselleen, koska ennemmin tai myöhemmin Richard tajuaisi sisäkkönsä olevan hänen suuri rakkautensa.

        Richardin suuri mysteeri paljastuu, kun hän hiippailee kellariin tapaamaan vankia, joka onkin hänen kaksoisveljensä Alan, joka anelee Richardia vapauttamaan hänet. Alan lupaa, ettei ole vihainen Richardille mistään ja ymmärtää täysin, muttei ole itse syypää Richardin kovaan lapsuuten. Richard huutaa veljelleen kuinka hänet hylättiin lapsena orpokotiin. Richard jyrisee kulkeneensa helvetin läpi, kun taas hänen veli sai nauttia hyvästä elämästä.

        Sisäkkö alkaa manipuloida hyväsydämistä Alania uskomaan Richardin olevan vaarassa, koska Julie on hyvin hyvin paha ihminen. Sisäkkö usuttaa Alania pysäyttämään Julie...

        Scott ja Katherine tutkivat Willin asuntoa, jolloin KAtherine löytää kirjeen, jossa Will tunnustaa tappaneensa Jerry Stearlingin. Silloin Katherine tajuaa rakastamansa Johnin olevan syytön. Scott pohtii itsekseen tarkoittaisiko tämä Katherinen ja Johnin yhteen palaamista.

        Scott, Katherine, Brenda, Peter ja Rex keskustelevat Willin syyllisyydestä Jerryn murhaan. Myöhemmin John ja Rex saavat kuulla poliisin epäilevän löytäneen Willin ruumiin, jolloin Rex toteaa nuorelle parille vaaran olevan ohi, joten he voisivat mennä rannalle. Sillä välin Will on tunkeutunut asekauppaan ja ryöstänyt erittäin vaarallisen aseen itselleen odottaen heitä heidän asunnossa.

        John on hyvin suuttunut, kuinka Rex päästi Peterin & Brendan ulos, vaikkei varmuutta Willin ruumista ole. Katherine kutsuu nuoren parin luokseen, koska haluaa järjestää juhlat. John löytää nuorukaiset heidän kotioveltaan.

        TRAAGINEN PANTTIVANKI DRAAMA JEFFERSONIEN KOTONA:

        Samaan aikaan Will käy Katherinen luona ottaen hänet panttivangiksi. Seuraaviksi panttivangeiksi joutuvat Sophie ja John. Pian myös Julie, Gary ja Peter joutuvat vangeiksi, kun taas Brenda onnistuu pelastautumaan piiloutuen autojen taakse. John saa puhuttua Willin vapauttamaan Katherinen ja Sophien.

        Will antaa uhkavaatimuksen Scottille, Charlesille ja Ethanille: hän haluaa Brendan. Brendaksi tekeytynyt naispoliisi joka lähestyy Willia, muttei onnistu ampumaan häntä vaan saa itse luodista käteen.

        John, Julie, Gary ja Peter hyökkäävät Willin kimppuun. Muut pääsevät pakoon Peterin pidellessä Willia kiinni, joka luulee ampuneensa Brendaa.

        John, Ethan ja Scott kiipeävät katolle. Paikalle saapunut psykologi Darren neuvoo heitä kertomaan Willille Brendan olevan kuolemassa ja haluaa nähdä hänet. Brendan mielestä poliisit toimivat väärin ja hän tunkeutuu taloon pistooli kädessä. Peter pyytää Brendaa ampumaan Willia, mutta pistooli ei ole ladattu.

        Silloin Will avaa tulen ampuen kaksi kertaa Brendaa kohti, mutta Peter heittäytyy eteen. Hänen viimeisillä voimillaan hän taistelee Willin kanssa, joka heittää hänet ikkunasta ulos.

        Vertavuotava Peter kuljetetaan sairaalaan, mutta tri Jonathan toteaa, ettei Peterillä ole mahdollisuuksia selvitä...

        Samaan aikaan Ethan ja Scott tunkeutuvat taloon, jossa Will taistelee Brendan kanssa. Scott ampuu häntä. Will todetaan kuolleeksi. Brenda rientää sairaalaan Peterin vuoteen vierelle odottamaan hänen heräämistä.

        Ethan, Jeanne, Rex ja Charles eivät kerro totuutta, että Peter on kuolemaisillaan....

        Johnin mielestä ei ole oikein, ettei Brenda ole tietoinen Peterin todellisesta tilasta. John kertoo murtuneelle Katherinelle Peterin olevan kuolemaisillaan. Katherine, Charles, Ethan ja Sophie hyvästelevät Peterin. Charles vuodattaa kyyneliä todeten kuinka hieno poika Peter on ja kuinka siunattu hän oli saadessaan toisen tilaisuuden poikansa kanssa.

        Jeffersonit antavat Brendan olla kaksin Peterin kanssa, joka avaa silmänsä. Brenda on onnellinen, kunnes Peter pyytää häntä jatkamaan elämää ja kuinka paljon Peter rakastaa Brendaa. Peter pyytää viimeisillä voimillaan Brendaa lupaamaan, ettei hän surisi koko elämäänsä Peteriä vaan eläisi iloisena ja onnellisena vaalien heidän yhteisinä muistoja, joita kukaan ei voisi viedä heiltä... "Jumalattareni, r a k a s t a n sinua ikui-ses-ti"... Sitten Peter Jefferson sulki silmänsä, eikä hän enää koskaan niitä avannut... Kyyneleet valuvat virtana Brendan silmistä eikä hän halua päästää irti rakastetustaan...

        Scott katselee kuinka John lohduttaa murtunutta Katherinea. Susan halaa surullista Ethania, kun taas Charles ja Sophie surevat yhdessä esikoisensa poismenoa...

        Brenda syyttää perhettään, koska he eivät kertoneet Peterin todellisesta tilasta.

        Peterin traaginen kuolema lähentää hetkellisesti Rexia ja Jeannea. Rex pitää toistaiseksi jäissä avioerohakemuksen.

        Rex, John, Katherine ja Scott tukevat syvään masennukseen vaipunutta Brendaa.

        Rex pyytää Johnilta anteeksi, koska hän uskoi Willia, joka syytti Johnia Jerryn murhaamisesta. Rex ottaa heti yhteyttä Mitchell Turneriin, joka palauttaa Johnille oikeuden perintöön. John on yhä loukkaantunut isälleen, mutta on tyytyväinen saadessaan jälleen oikeuden perintöön.

        Kaikki tapahtunut sysää Jeannen jälleen vajoamaan pulloon.

      • BC

        OSA 314: HYVÄSTI RAKKAANI!

        Brookly Cityn järkyttyneet asukkaat hiljentyvät aurinkoisena hautajaispäivänä kunnioittamaan ja suremaan Peter Jeffersonin traagista kuolemaa.

        Tuomiokirkossa surullinen ja kalpea leski, Brenda, vuodattaa kyyneleitä miehensä arkun vieressä. Hän kysyy ääni täristen kuinka Jumala saattoi antaa Peterin kuolla. Heillä piti olla ruusuinen tulevaisuus edessään. Siunauksen suorittava pappi Harry Reynold katselee Brendan kärsimystä. Hän koittaa lohduttaa häntä todeten Jumalan teiden olevan tuntemattomat, mutta muistuttaa Peterin olevan nyt paremmassa paikassa, eikä hän koskaan hylkäisi Brendaa, vaan tulee olemaan läsnä hänen elämän jokaisessa hetkessä.

        Kirkon ulkopuolella murtuneet Jeffersonit koittavat lohduttaa toinen toisiaan. Charles koittaa pitää itsensä koossa vaimonsa ja lastensa takia. Hän halaa vaimoaan, joka on ihmeellisen rauhallinen. Katherine ei peittele suurta suruaan Johnin pidellessä hänestä kiinni. Susan on puolestaan Ethanin tukena.

        Rex ja Jeanne saapuvat Alicen ja Scottin kanssa tuomiokirkon eteen. He ottavat osaa Jeffersonien suureen tuskaan ja suruun. Rex pyytää vilpittömästi anteeksi, koska syytti Peteria niin monta vuotta. Kumpa vain hän voisi palata ajassa taaksepäin. Charlesin mielestä ei ole syytä olla katkera menneistä, koska hän itsekin petti poikansa, kun ei aluksi uskonut hänen syyttömyyteen. Jeanne, jonka välit Sophieen eivät ole koskaan olleet kovin lämpimät, toteaa tietävänsä miltä hänestä tänään tuntuu, koska on itsekin kokenut saman menettäessään Jerryn. Matriarkat halaavat toisiaan.

        Sophien sisko, Margareth ja veli, Gregory saapuvat hautajaisiin siskonsa iloksi. Sophie teeskentelee sisaruksilleen voivansa hyvin, mutta he eivät usko häneen. Margareth juttelee huolestuneen Charlesin kanssa, joka kertoo Sophien kieltäneen mielessään poikansa kuolleen. Gregory, joka on aina ollut läheisin Sophielle, koittaa saada hänet kohtaamaan todellisuuden. Ethan ja Katherine ovat iloisia nähdessään tätinsä ja setänsä.

        Rex menee kirkkoon, jossa hän näkee surkeana olevan tyttärensä papin seurassa. Stearlingien suvun patriarkan sydäntä särkee katsellessaan rakkaimman tyttärensä kärsimystä. Hän juttelee hetken kahdestaan Brendan kanssa. Rex syleilee lämpimästi tytärtään, joka itkee isänsä olkapäätä vasten.

        Koskettunut Harry Reynold ottaa osaa Jeffersonien suruun. Hän haluaa heidän tietävän, että hän on valmis auttamaan surun käsittelemisessä. Pappi juttelee Sophien kanssa huomaten kuinka hän ei pysty kohtaamaan suruaan. Reynold toteaa sen olevan täysin ymmärrettävää, koska jokainen yksilö reagoi eri tavalla ja jokainen tarvitsee oman aikansa ennen kuin on valmis kohtaamaan todellisuuden.

        Charles kutsuu hautajaisvieraat sisään. Tuomiokirkon eteisessä Charles, Sophie, Ethan, Katherine ja Brenda ottavat osanotot vastaan. Ystäväänsä kaipaava murtunut Scott halaa pitkään Katherinea ja Brendaa, joka koittaa pysyä voimakkaana. Scott muistuttaa, ettei Peterin ja Brendan rakkaus koskaan kuole.

        John on pahoillaan kaikesta osoittaen vilpittömät surunvalittelut Jeffersoneille ja lohduttaen rakastettuaan Katherinea ja siskoaan Brendaa.
        Gary ottaa osaa rakkaiden ystäviensä Ethanin ja Katherinen suruun. Ethan purskahtaa itkuun halatessaan parasta kaveriaan.

        Nicole ja Lexie ottavat osaa Jeffersonien suruun. Jeanne ihmettelee kuinka Fosterit kehtaavat näyttää naamansa Peterin hautajaisissa, mutta Rex vetoaa, ettei Jeanne aiheuttaisi kohtausta Brendan ja Jeffersonien vuoksi.

        Julie ilmestyy uuden miesystävänsä Richard Adamsin seurassa. Hän kyynelehtii halatessaan rakasta ystävätärtään Katherinea, joka murtuu.

        Pappi Harry Reynold on valmis aloittamaan siunaustilaisuuden pyytäen kaikkia paikoilleen. Justin ja Stephanie rientävät paikalle hieman myöhässä. Alice kauhistuu nähdessään heidät yhdessä.

        Reynold aloittaa tilaisuuden toivottamalla kaikki tervetulleiksi Peter Jeffersonin hautajaisiin. Hän toteaa Peterin poistuneen keskuudestamme hyvin julmalla tavalla, jota monen on varmasti vaikea ymmärtää, eikä Jumalan tekoihin löydy aina vastausta saati selitystä. Hän ylistää rakastetun Peterin olleen esimerkillinen nuori mies, joka rakasti sisaruksiaan ja vanhempiaan hyvin paljon. Hän oli hieno, uljas, rehti, lämmin, seurallinen ja rakastavainen nuorukainen, jonka elämänsä rakkaus oli Brenda Stearling, joka jäi leskeksi aivan liian varhain. Reynold pyytää Stearlingeja olemaan häntä lähellä, koska hänen tuska ja suru ovat sanoinkuvaamattoman suuret. Hän toivoo Jeffersonien auttavan toinen toisiaan surussa, mutta muistuttaa kaikkia, että kuka tahansa on vapaa tulemaan kirkkoon juttelemaan hänen kanssa.

        Reynold muistelee muutaman kuukauden takaista Peterin ja Brendan vihkimistä. Hän toteaa nähneensä harvoin yhtä suurta rakkautta kuin heidän. Hän muistelee myös Peterin lapsuutta ja kuinka hän oli monesti vanhempiensa kanssa läsnä Jumalan palveluksissa. Sitten Reynold antaa puheenvuoron omaisille ja ystäville.

      • BC
        BC kirjoitti:

        Charles kiipeää puhujan korokkeelle. Hän muistelee poikaansa ja kertoo kuinka kiitollinen hän on, kun hän sai toisen mahdollisuuden Peterin kanssa, joka näytti kuinka jalo ihminen hän oli antaessaan isälleen kaiken anteeksi. Herra Jefferson toteaa, ettei kenenkään vanhemman pitäisi haudata lastaan, koska se on vastoin luonnonlakeja.
        Charles katsoo kyynelehtivään Brendaan päin todeten Peterin rakastaneen häntä koko sydämestä. Sitten Charles lukee pienen muistokirjoituksen:

        "Äiti, minun täytyy jatkaa , joku kutsuu kulkemaan. Täytyy taittaa taival matkaa vaikken tietä tunnekaan. Siellä, missä korkealla siintää pilvi sulavin,
        siellä, sinipilven alla - siellä olen minäkin. Älä pelkää, tulen kyllä. Tulen kyllä takaisin, iltatuulen hyväilyssä – siinä olen minäkin".

        Kaunis runo saa Sophien purskahtamaan itkuun.

        Charles polvistuu poikansa haudalla ja ääni täristen hän kertoo rakastavan hyvin paljon poikaansa: "Lepää rauhassa poikaseni". Charles halaa Brendaa ja vaimoaan Sophieta.

        Seuraavaksi puhuu Ethan, joka muistelee haikeana veljeään.

        "Kiitos leikeistä lapsuuden, kiitos ajasta jälkeen sen.
        Lepää rauhassa rakas veljeni".

        Sitten on Katherinen vuoro, joka kertoo lapsuuden ajan muistoista. Hän ei löydä sanoja kuvaamaan kuinka hieno ja hyvä ihminen veljensä oikein oli. Hän lukee muistolauseen veljelleen:

        "Niin äkkiä voi eron hetki tulla hetkella jota ei voi aavistaa
        jää muisto meille elämän jää rakkaus kiitollisuus".

        Katherinen jälkeen Peterin äiti kävelee rakkaan poikansa arkun luokse. Sitten hän puhuu pojastaan, jota hän pitää liian hyvänä tähän julmaan maailmaan. Sophie ylistää poikansa arvoja ja luonnetta ainutlaatuisiksi. Hän ei koskaan luopunut toivosta Brendan suhteen, jota hän rakasti loputtomasti. Sophie on kiitollinen yhteisestä ajasta, mutta silti hänen poika vietiin häneltä aivan liian aikaisin. Yht´äkkiä hän murtuu, eikä pysty jatkamaan puheen pitämistä, jolloin Charles rientää vaimonsa luokse.

        Sophie koittaa lukea muistokirjoituksen:

        "On hiljainen taivaanranta,
        eikä lintujen laulu soi.
        Ei kuoleman tarkoitusta
        aina ymmärtää voi.

        Mutta Charles joutuu lukemaan sen loppuun, koska Sophie ei pysty siihen:

        "Me muistamme silmäsi kirkkahat,
        me muistamme muistosi hyvän.
        Jätit meille muiston niin valoisan,
        niin kauniin, rakkaan ja syvän".

        Lapsensa kuoleman tajunnut Sophie halaa tuskissaan Brendaa ja lapsiaan, jotka koittavat lohduttaa äitiään. Charles pitää vaimonsa kädestä kiinni muistuttaen Peterin olevan läsnä ikuisesti heidän kanssa.

        Koittaa Brendan vuoro. Hän tuijottaa pitkään rakkaansa arkkua, jonka jälkeen hän koittaa muistella yhteistä taivaltaan Peterin kanssa. Hän katuu, ettei kuunnellut sydämensä ääntä, joka sanoi jo vuosia sitten Peterin olevan syytön, mutta hän tietää Peterin antaneen hänelle anteeksi. Brenda sanoo, ettei ole koskaan tavannut elämässään yhtä upeaa ja täydellistä miestä kuin Peter. Heidän rakkaus hakee vertaistaan. Lopuksi Brenda toteaa, ettei voi mennä elämässä eteenpäin ilman rakastettuaan, koska hän voisi rakastaa elämässään vain yhtä miestä, jota ei enää ole...

        Brenda lukee ääni väristen muistokirjoituksensa aviomiehelleen:

        "Hän joka
        sinulle on ollut rakas
        ei koskaan kuole sydämestäsi.
        Niin kauan kuin elät
        kannat hänen
        siunaavaa läsnäoloaan
        itsessäsi".

        Brenda: "Hyvästi, rakkaani. Peter Jefferson, rakastan sinua ikuisesti, enkä koskaan unohda sinua"... Rex saattaa tyttärensä paikalleen.

        Kaikkien yllätykseksi Stearlingien patriarkka haluaa puhua paikalla olijoille. Hän tietää, ettei hänen kenties pitäisi puhua, mutta hän haluaa pyytää kaikkien edessä anteeksi sitä, että hän syytti Peteria vuosikaudet Jerryn murhasta ja koitti estää Peterin ja Brendan rakkauden. Hän katsoo Jeffersoneja ja toteaa erehtyneensä pahemman kerran Peterin suhteen. Hän tajuaa Brendan ja Peterin rakkauden olleen järkkymätön. Sitten hän katsoo lempeästi tytärtään todeten Peterin rakastavan häntä ikuisesti.

        Rex lukee hänen ja Jeannen muistokirjoituksen:
        "Lämmin osannottomme
        Rex&Jeanne Stearling".

        Viimeisenä vuorossa on Peterin rakas ystävä Scott Gagner, joka muistelee ystävänsä olleen yksi rehellisimmistä, kilteimmistä ja sydämellisimmistä ihmisistä, jota hän on koskaan tuntenut. Scott tietää kuinka paljon Peter rakasti vanhempiaan, sisaruksiaan ja Brendaa, johon hän vetoaa, ettei surisi koko ikäänsä, koska Peter nimenomaan halusi hänen jatkavan elämäänsä.

        Scottin muistosanat ystävälleen:
        "Rakas ystävä ei koskaan kuole. Hän elää ajatuksissamme, sydämissämme,
        muistoissamme. Lepää rauhassa, Peter".

        Lopuksi pappi lausuu isä meidän rukouksen, jonka jälkeen virsien soidessa Charles, Ethan, Gregory, Scott, John ja Rex kantavat Peterin arkun hautausmaalle. Reynold lausuu perinteiset "maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun on tuleva.."... Brenda ei ole valmis luopumaan rakastetustaan ja tarrautuu itkien kiinni arkkuun. Hautajaisvieraat katselevat säälivästi Brendan tuskaa. Rex, Charles, Scott ja Reynold yrittävät rauhallisesti puhua järkeä
        Brendalle, joka viimein suostuu luopumaan Peterin arkusta, joka lasketaan pikku hiljaa maan syvyyksiin... Charles halaa surullista vaimoaan, John rutistaa Katherinea ja Rex koittaa lohduttaa hysteerisesti itkevää Brendaa, joka toteaa rakastavansa ikuisesti Peteria...

        JATKUU

        SARJAN KOTISIVUT:

        http://brooklycity.webs.com/vuosi2001.htm

        P.S. Mitä olette mieltä BC:sta? Peter Jeffersonin kuolemasta? Kiinnostaako teitä sarja? Haluatteko jatkoa? Kertokaa mielipiteitänne : )

        Peteria sureva Sophie paheksuu Ethanin muuttaessa Susanin luokse. Ethan järkyttää Katherinen ja Sophien kosimalla Susania, joka luulee aluksi Ethanin vitsailevan, mutta huomaakin miehen olevan tosissaan. Susan, joka ei pidä itseään avioliittotyyppinä, suostuu kuitenkin kosintaan.

        Sophie pitää Susania hyvin sopimattomana pojalleen ja häirikli punatukkaa, joka vähät välittää tulevan anoppinsa mielipiteistä. Sophien mielestä Susan on niin röhkeä sanojensa suhteen.

        Susan ja Virginia tekevät kumpikin omat mallistot syksyn muotinäytöksiin. Carl kehuu kummankin töitä. Virginia on kopioinut salakavalasti erään suunnittelijan töistä.

        JOHNNY & LILY:

        Bill saa selville Lilyn olevan todellisuudessa poliisi, jonka tehtävänä on saada Johnny kiikkiin. Ethan kuulustelee ex-tyttöystävältään Julielta hänen ex-pomostaan Johnny LAvezista, mutta Juliesta ei ole juurikaan apua. Ethan, Scott ja Charles painottavat kuinka tärkeää on, että Lily on äärimmäisen varovainen liikkeissään. Sillä välin Johnny on yhä kiintyneempi Lilyyn. Hän järkyttyy Billin kertoessa Lilyn olevan todellisuudessa poliisi.

        Ethan aistii Lilystä hyvin huolissaan olevan Scottin selvästi ihastuneen Lilyyn.

        JEREMY & ANGELA:

        Jeremy ja Angela seikkailevat ympäri Yhdysvaltoja. He ovat varmoja Francon lähettäneen miehensä heidän perään. Hurjapäät kokevat karkumatkan hauskana kokemuksena, mutta tiedostavat vaarat, koska Francon lonkerot saattavat ulottua pitkällekin.

        Franco on hermostunut, kun Jeremysta ja Angelasta ei ole vielä kuulunut mitään. Katkeroitunut Rebecca haluaa isänsä tappavan Angelan.

        Jeremy ja Angela asettuvat texasilaiseen pienkaupunkiin, jossa he hakeutuvat töihin paikalliseen raflaan.

        RICHARD, JULIE, ALAN, HEATHER & JONATHAN:

        Richardin joutuessa lähtemään äkilliselle työmatkalle, hän pyytää sisäkköään ilmoittamaan Julielle. Sisäkkö tajuaa tilaisuuden tulleen. Hän vapauttaa Richardin kaksoisveljen Alanin kahleista, jonka mielen hän on myrkyttänyt. Alan liikuttuu syvästi tavatessaan veljensä tyttären Heatherin. Sisäkön käskystä hän tekeytyy Richardiksi. Heather on ihmeissään, kun "Richard" ei ole vastaan hänen menemistä Jonathanin luo yöksi.

        Heather on hyvin ahdistunut peläten sokeutumista. Hän huomaa kuinka kiintynyt Jonathan on häneen, eikä halua tohtorin joutuvan huolehtimaan hänestä. Jonathan ja Heather viettävät romanttisen illan ilman seksiä.

        Alan, joka on manipuloitu uskomaan Julien olevan ilkeä, käy käsiksi häneen yrittäen pahoinpidellä hänet. Julie säpsähtää ja kauheat muistot hänen isäpuolesta palaavat vainoamaan häntä. Sisäkkö myhäilee ollen varma Julien karkaavan kotoa. Hän pakeneekin paikalta ja on kauhuissaan "Richardin" käyneen käsiksi häneen.

        Richard palaa työmatkaltaan. Hän huomaa tyttärensä alakuloisuuden, joka uskoutuu isälleen kertoen sokeutuvansa. Richard on hyvin pahoillaan tyttärensä puolesta, mutta tajuaa samalla Heatherin jättävän Jonathanin, koska ei halua olla vaivaksi hänelle. Richard ottaa välittömästi yhteyttä maan huippulääkäreihin konsultoidakseen heitä tyttärensä tilan suhteen.

        Richard ihmettelee, kun ei saa yhteyttä Juliehen. Hän pohtii Marlonin kanssa mitä oikein on tapahtunut. Richard huomaa Julien pakanneen laukkunsa. Hän jäljittää Julien pyytäen saada puhua hänen kanssa.
        Julie ei tajua kuinka Richardilla on otsaa tulla näyttämään naamaansa. Richard on hämmentynyt, eikä ymmärrä mistä hän voisi olla tuohtunut. Julie huutaa lopulta miehelle, kuinka hän saattoi yrittää pahoinpidellä hänet. Richard kiistää aluksi kaiken, mutta tajuaa sitten Alanin olleen vapaalla jalalla.

        Richard on kauhuissaan ja koittaa selitellä käyttäytymistä tuomiten tosin sen. Hän lupaa, ettei enää koskaan tekisi vastaavaa. Julie avautuu kauheasta isäpuolestaan ja prostituutiotaustastaan, joka koskettaa Richardia.

        Hän kovistelee sisäkköään kuinka Alan saattoi päästä vapaaksi, joka änkyttää Alanin päässeen irti vain hetkeksi ja lupaa, ettei sitä pääsisi enää tapahtumaan.

        Richard mottaa veljeään todeten, ettei anna hänen enää pilata asioita. Alan katuu tekoaan, mutta läpeensä paha sisäkkö vakuuttelee Alanin tehneen juuri oikein ja Richard tulisi vielä kiittämään häntä.

        Brookly City valmistuu Peter Jeffersonin hautajaisiin. Koko kaupunki pysähtyy hautajaispäivänä. Kokenut pappi Harry Reynold on itsekin hyvin koskettunut.

        Rex huomaa vaimonsa alkaneen taas juopotella. Hän päättää käyttää sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Rex pyytää Mitchellia teettämään avioerosopimuksen, jossa Jeannelle taataan merkittävä osakemäärä ja osuus Rexin rahoihin. Hän päättää lahjoittaa rakkaan kartanonkin Jeannelle. LExie innostuu Rexin kertoessa hänen saavan pian avioeron. Rex tulee illalliselle Jeannen luo kartanoon. Rouva on jo valmiiksi aika juopunut. Hän on otettu Rexin tulosta herätellen jälleen mielessään toivoa avioliittonsa suhteen. Rex käyttää törkeästi hyväkseen Jeannen heikkoa ja humaltunutta tilaa. Hän saa Jeannen allekirjoittamaan avioeropaperit, jossa Jeanne tosin saa hyvät edut.

        Lexie on iloisesti yllättynyt Rexin näyttäessä hänelle allekirjoitettuja papereita. Lexie kysyy miten Rex oikein onnistui siinä. Patriarkka toteaa vain käyttäneensä charmiaan. Rex hoputtaa Lexietä aloittamaan häävalmistelut, jotta he voisivat mennä pian naimisiin. Lexie tuntee olevansa maailman onnellisin. Rex ehdottaa Brookly Cityn eleganttia Golden Roomia hääpaikaksi.

        Nicole pomppii ikionnellisena kuullessaan tulevista häistä. Rex ilmoittaa Johnille häistä, joka ihmettelee miten äiti suostui avioeroon.

        Nicole järjestää ravintolan avajaiset, jonne saapuu Brookly Cityn väki.

        Jeanne, joka oli niin juopunut, ettei muista edes allekirjoittaneensa eropapereita on äimissään, kun hänen poikansa ihmettelee mikä sai Jeannen mielen muuttumaaan. Johnin epäilykset heräävät, kun Jeanne ei muista allekirjoittaneensa mitään.

        Kaupungista lähtöä tekevä Brenda moikkaa setäänsä Iania, joka toivoo näkevänsä taas pian kauniin veljentyttärensä.

        Sitten Brenda käy Jeffersonien luona. Charles ja Sophie ovat surullisia kuullessaan Brendan lähtevän, mutta he ymmärtävät toki. Brenda kiittää Peterin vanhempia, että hänellä oli tilaisuus rakastaa tuota heidän ainutlaatuista poikaa. Koskettuneet Charles ja Sophie hyvästelevät haikeina Brendan, jota heidän poika jumaloi yli kaiken tässä maailmassa...

        Brenda piipahtaa Johnin ja Katherinen luona hyvästelemässä heidät. Katherine ja Brenda halaavat pitkään toisiaan. Kumpikin toteavat, etteivät he koskaan unohtaisi Peteria, joka oli niin hieno kaveri. John rutistaa rakasta siskoaan toivoen hänelle kaikkea hyvää.

        Rex pyrkii olemaan mahdollisimman paljon suruaikaa potevan Brendan tukena. Brenda kertoo lähtevänsä pois Brookly Citysta eikä tiedä milloin hän palaisi takaisin... Rex on surullinen tyttärensä päätöksestä, mutta ymmärtää häntä. Brenda ei pääsisi yli surustaan Brookly Cityssa, jossa muistot Peterista ovat ympäriinsä. Brenda toivoo isänsä tajuavan elämänsä suurimman virheen ennen kuin on liian myöhäistä viitaten Lexiehen.

        Rex kertoo rakastavansa ikuisesti tytärtään, kutsuen Brendaa omaksi päivän säteeksi. Hän on varma ajan myötä tyttären selviävän suuresta menetyksestään. Rex ylistää Peter Jeffersonia uskomattomaksi mieheksi ja muistuttaa Brendaa hänen viimeisestä pyynnöstä "jatka eteenpäin elämäsi polulla". Brendan kauniista silmistä vuotavat krokotiilin kyyneleet, kun hän halaa rakasta isäänsä pyytäen häntä huolehtimaan omasta terveydestä.

        Rex toivoo Brendan tulevan takaisin jonain päivänä. He lupaavat kumpikin pitää yhteyttä. Haikeana Brenda hyvästelee isänsä, joka jää kaipaamaan rakkainta lastaan, jota hän niin jumaloi.

        Brenda ja Lexie kohtaavat vielä viimeisen kerran. Brenda toteaa, ettei Lexien onni kestäisi pitkään, koska hänen isä on fiksu mies, joka lopulta näkee Lexien tapaisen iilimadon lävitse.

        Brenda vierailee vielä yksinäisen äitinsä luona kartanossa. He eivät aina ole olleet hyvissä väleissä, mutta lähdön hetkellä tytär ja äiti tuntevat olonsa läheisimmiksi kuin koskaan. Jeanne on syvästi pahoillaan tyttären suuresta surusta. Kumpikin pyytelevät anteeksi menneitä ja vuodattavat tunteitaan. Brenda toivoo äitinsä pysyvän raittiina ja oppivan virheistään. He hyvästelevät haikeina toisensa. Brenda lupaa palata jonakin päivänä, kun hänen elämä on jälleen raiteillaan.

        Ennen kuin Brenda katoaa kaupungista, hän käy rakkaan Peterin haudalla...jossa Brenda vuodattaa kyyneleitä ja kertoo, ettei voi jäädä Brookly Cityyn, koska hän ei pystyisi jatkamaan koskaan elämäänsä täällä ilman Peteria. Scott ilmestyy hautausmaalle ja he hyvästelevät haikeina toinen toisensa. Scott toivoo Brendalle kaikkea hyvää ja hän muistuttaa Peterin olevan ikuisesti läsnä...Scottin lähdettyä
        Brenda suutelee PEterin hautakilpeä, jonka jälkeen pikku hiljaa hän katoaa iltahämärään...

        Niin poistuu tuo jumalaisen kaunis ja sisimmältään niin hyväsydäminen Brenda Stearling. Ken tietää minne tie hänet vie, saati kuulemmeko hänestä enää koskaan...

        Ian kuulee hääsuunnitelmista. Hänen mielestään Rex tekee virheen, koska Lexie tähtää vain Stearlingien omaisuuteen. Rex pitää veljensä puheita loukkaavina. Hän suivaantuu kuullessaan Ianin jatkavan seurustelua Barbaran kanssa. Rex halveksii Iania ja vannoo saavansa yrityksensä takaisin Richardin ja Ianin käsistä.

        John kertoo Ianille, ettei Jeanne muista allekirjoittaneensa koko avioeroa. He alkavat epäillä RExin käyttäneen hyväksi Jeannen humaltumista. John ja Ian kohtaavat Rexin esittäen kiusallisia kysymyksiä miehelle, joka näyttää Jeannen virallisen allekirjoituksen.

        Lexie piipahtaa JEannen luona kartanossa kiittämässä avioerosta. Jeanne ei ymmärrä mistä Lexie puhuu, koska ei ole allekirjoittanut mitään. Hän tulistuu Lexien väitteistä. Lexie toteaa nähneensä Jeannen allekirjoituksen mainiten ohi mennen häiden olevan pian Golden Roomissa.

        Juopunut Jeanne saapuu Rexin luo vaatimaan vastauksia. Rex näyttää kopion Jeannelle avioerosta. Jeanne ei voi uskoa sen olevan aito ja repii sen. Jeanne syyttää Rexin hyväksikäyttäneen häntä.

        John ja Katherine tajuavat rakastavansa toisiaan. He antavat toisilleen kaiken anteeksi ja KAtherine paljastaa Johnin olleen menetetyn lapsen isä. He surevat yhdessä menettämäänsä lasta. John lohduttaa Katherinea, joka menetti vastikään veljensä.

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE:

        Alice palaa Detroitista lohduttamaan miehensä menettänyttä siskoaan. Alice on järkyttynyt nähdessään Peter Jeffersonin hautajaisissa Justinin Stephanien seuralaisena. Stephanie paljastaa heidän kihlautuneen, jolloin Alice kokee hermoromahduksen ja matkaa New Yorkiin, jonka keskuspuistossa hän kuljeskelee ympäriinsä. Hänen henkilöllisyystodistukset ryöstetään.

        John huolestuu Alicesta kuullessaan hänen katoamisesta.

        http://brooklycity.webs.com/vuosi2001.htm

        P.S. Mitä olette mieltä Brenda Stearlingin poistumisesta?

        SYYSKUU 2001:

        ALICE, JUSTIN & STEPHANIE:

        Alice ajautuu New Yorkissa mielisairaalaan, jossa häntä kutsutaan "Janeksi".

        Stearlingit järkyttyvät Alicen katoamisesta. Rex tivaa selityksiä Justinilta, joka kertoo kihlautuneensa Stephanien kanssa. Rex raivostuu nuorukaiselle muistuttaen häntä kuinka hän vannoi, ettei rikkoisi Alicen sydäntä. Hämmentynyt Justin koittaa vakuuttaa Rexin Alicen menettäneen kiinnostuksen häneen.

        John on hyvin huolissaan pikku siskonsa katoamisesta. Hän kovistelee Justinia ja Stephanieta. Katherine on myös huolissaan ystävättärestään.

        Rex tekee Alicesta katoamisilmoituksen ja pyytää Charlesilta sekä Ethanilta erikoisapua. Riidoissa olevat Jeanne ja Rex jakavat huolensa Alicesta.

        Stephanie teeskentelee olevansa huolissaan Justinin seurassa, joka on järkyttynyt Alicen äkillisestä katoamisesta. Hän miettii josko Alicella olisi yhä tunteita häntä kohtaan. Stephanie on varma, ettei Alicella olisi mitään hätää...

        CARRINGTONIT:

        Euroopasta palannut Enrigue onnittelee Susania, vaikkei usko hänen olevan valmis vaimoksi. Carlin mielestä Susan ja Ethan etenevät liian hätiköidysti, koska ei ole mitään järkeä rynnätä naimisiin. Susan piikittelee takaisin Carlin pika-avioitumisesta Virginian kanssa. Carl arveleekin Susanin vain kostavan hänelle.

        Susan epäröi todellisuudessa, mutta on silti aidosti rakastunut rehelliseen Ethaniin. Ethan ja Charles pidättävät huumeliigan johtajan Franco Costanzon Jeremyn ja Angelan avulla.

        Ethan&Susan kertovat Carlille ja Jeffersoneille menevänsä naimisiin jo ensi kuussa.

        Virginia on onnellinen Susanin vihkiytyvän, joten hänellä on muuta ajateltavaa kuin hänen kiusaaminen.

        Carrington Fashionin muotinäytöksessä Virginian kopioidut luonnokset saavat suurta ylistystä mediassa. Susan ei pysty nielemään tappiota.

        Carl on häikäistynyt Virginian "taidoista" ja nimittää hänet muotitalon pääsuunnittelijaksi.

        JOHNNY & LILY:

        Kaikesta huolimatta Johnny päättää jatkaa suhdettaan Lilyyn, jotta hän pystyisi hämäämään Lilya mahdollisimman paljon väärillä tiedoilla. Johnny salakuuntelee Billin avustamana Lilyn puheluita Scottin ja Ethanin kanssa.

        JEREMY & ANGELA:

        Angela ei ole vielä valmis pettämään vihkivalojaan, joten he päättävät odottaa rakastelemista.

        Francon lähettämä palkkamurhaaja löytää etsimänsä ja hakeutuu samaiseen pikaruokaravintolaan töihin. Hän tekee tuttavuutta Jeremyyn ja Angelaan.

        Tuskastunut Franco lähettää toisen palkkamurhaajan kuultuaan Jeremyn ja Angelan olinpaikasta.

        JULIE, RICHARD, MEGAN, ALAN, HEATHER & JONATHAN:

        Richard saa tietää lääkäreiltä, että Heather voi sittenkin säilyttää näkönsä, koska siihen on parannuskeinot, mutta itsepäinen Richard ei aio kertoa tyttärelleen hyviä uutisia, jotta Heather eroaisi Jonathanista. Richard manipuloi tytärtään toteamalla, ettei Jonathan haluaisi invalidi vaimoa. Miljonääri palkkaa hyvännäköisen uroksen, Simonin, rikkoakseen rakastavaisten välit. Simon opiskelee bisnestaloutta ja hän on hyvin "Kunniallisesta" perheestä. Richard palkkaa hänet harjoittelijaksi Cosmeticselle yhdessä Heatherin kanssa.

        Murtunut Heather rikkoo välinsä Jonathaniin, joka on täysin ihmeissään, eikä suostu jättämään häntä. Neitokainen vaatii, ettei Jonathan kyselisi turhia kysymyksiä vaan pysyisi kaukana hänestä, koska se olisi parempi heille kummallekin. Jonathan epäilee Richardin olevan kaiken takana, mutta Heather vannoo, ettei kyse ole hänen isästä. Jonathan käy kovistelemassa Richardia, joka käskee tohtoria kunnioittamaan tyttärensä tahtoa. Richard toteaa tienneensä tyttärensä olevan fiksu naisen alku.

        Simon lohduttaa Heatheria, joka uskoutuu hänelle sokeutuvansa. Hän on otettu Simonin empatiasta ja he päätyvät hetken mielijohteesta suutelemaan.

        Richard saa taivuteltua Julien antamaan hänelle toisen mahdollisuuden. Sisäkkö menettää melkein malttinsa kuullessaan Julien&Richardin jatkavan seurustelua. Richard kertoo Julielle Heatherin tilasta. Herra Adams on iloinen Jonathanin olevan poissa kuvioista, joka on aivan liian vanha Heatherille.

        Entistä mielipuolisempi sisäkkö huumaa Richardin raahaten hänet kellariin ja vapauttaa Alanin. Sisäkkö usuttaa Alania käymään Julien kimppuun ennen kuin on jo liian myöhäistä. Julie huomaa, ettei Richard ole oma itsensä. "Richard" syyttelee Julieta paholaiseksi ja juonittelijaksi. Hän on ihmeissään "Richardin" oudosta käyttäytymisestä, joka käy jälleen väkivaltaiseksi. Juuri silloin Heather ilmestyy paikalle järkyttyen nähdessään isänsä väkivaltaisena. Shokissa oleva Julie karkaa paikalta. "Richard" selittelee, ettei tiedä mitä hänelle oikein tapahtui. Heather aistii, ettei kaikki ole kunnossa...

        Seuraavana aamuna Richard ihmettelee, kun Heather kauhistelee nähneensä isänsä väkivaltaisena. Richard tajuaa sisäkkönsä huumanneen hänet...Hänen salaisuutensa alkaa vääjäämättä paljastua...

        LOKAKUU 2001 (18kk.):

        STEARLINGIT:

        Stearlingit Charlesin ja Ethanin avulla pyrkivät epätoivoisesti löytämään Alicen, joka on yhä "Janena" newyorkilaisessa mielisairaalassa. Muiden ollessa huolissaan, Stephanie keskittyy häiden järjestelemiseen. Justin ei halua mennä naimisiin ennen kuin Alice olisi löydetty.

        Yksinäiseksi olon tunteva Lexie kaveeraa Ianin kanssa Nicolen ravintolassa.

        Rex vannoo Justinin maksavan kalliisti, jos hän olisi syypää Alicen katoamiseen.

        Alicesta huolissaan oleva Jeanne ei kestä olla selvinpäin. John vie äitinsä vieroitushoitoklinikalle.

        John palkkaa Katherinen Cosmeticsen PR-johtajaksi. Richard kyseenalaistaa Katherinen pätevyyden, mutta suostuu antamaan innostuneelle neitokaiselle tilaisuuden. John kiittää Iania, joka oli puhunut Katherinen puolesta Richardille.

        JOHNNY & LILY:

        Johnny paljastaa lopulta tietävänsä Lilyn olevan poliisi ja viskoo hänet ulos kattohuoneistostaan, vaikka Lily yrittää vannoa välittävänsä oikeasti Johnnysta. Johnny halveksii Lilya eikä halua nähdä häntä enää ikinä. Johnny on hyvin stressaantunut Franco Costanzon jouduttua vankilaan. Lorenzo päättää tuhota kerta heitolla koko Costanzon huumeliigan. Hän keskittää voimansa Johnnyyn. Lorenzo saa apua salaperäiseltä Whipilta, joka selvästi vihaa syvästi Johnnya.

        Scott on iloinen Lilyn selvinneen ehjin nahoin. Scott myöntää Ethanille olevansa ihastunut häneen. Scott kutsuu Lilyn EThanin häihin seuralaisekseen.

        Johnny törmää Nicolen raflassa kauniiseen Ginaan, jonka kanssa hänellä on yhden yön suhde. Se auttaa häntä selviytymään Lilyn petturuudesta.

        CARRINGTONIT:

        Virginia ja Susan ottavat yhteen kissatappelun merkeissä. Susan on varma, ettei luonnokset olleet Virginian itse ideoituja. Hän varoittaa Virginiaa ajattelemasta hänen jo voittaneen!!!

        Hyvin uskonnollinen Sophie katsoo Susanin halveksivan Jumalan tahtoa. Ethan käskee äitiään jättämään Susan rauhaan. Charles muistuttaa Sophieta, etteivät he voisi estää häitä.

        Susan kokee melkoisen yllätyksen, kun hänen äitinsä palaa vuosien jälkeen. Susan syyttää Joannaa hänen hylkäämisestä. Susan ei halua äitiään häihin, mutta Joanna kertoo olevansa kuoleman sairas eikä hänellä ole enää paljon aikaa jäljellä.

        Carl kohtaa ristiriitaisissa tunnelmissa ex-vaimonsa vuosien jälkeen. Virginia tuntee olonsa uhatuksi.

        Susan ja Ethan järjestävät pieni muotoisen häätilaisuuden kutsuen parhaimmat kaverit paikalle. Paikalla ovat Charles, Katherine, John, Gary, Carl, Virginia, Enrigue, Scott, Lily, Julie ja Richard. Lopulta paikalle saapuu myös Sophie, vaikka hän onkin hyvin paljon häitä vastaan. Ethan on onnellinen äitinsä tulosta. Susan kiittää anoppiaan, koska tietää paljon se merkitsi Ethanille.

        Vastanaineet lähtevät lyhyelle häämatkalle.

        Toinen palkkamurhaaja saapuu kaupunkiin tappamaan heidät kaikki, mutta Jeremyyn ja Angelaan tutustunut roisto ei kykenekään tappamaan heitä, joten hän ilmoittaa heidän olevan hengenvaarassa, koska Francon miehet ovat saapuneet pikku kaupunkiin ja olisi vain ajankysymys milloin he löytäisivät heidät. Jeremy ja Angela kiittävät häntä varoituksesta ja pyytävät häntä heidän mukaan, mutta hän kertoo karkaavansa yksin.

        Peloissan oleva Angela koittaa saada Jeremyn antamaan Francon vihkosen poliiseille, mutta Jeremy ei ole vakuuttunut siitä...

        JULIE, RICHARD, MEGAN, ALAN & HEATHER:

        Heather ihmettelee mitä hänen isälle on oikein tapahtumassa. Hän avautuu Simonille huolistaan.
        Ian kehuu nuoren Heatherin työpanosta vakuuttavaksi.

        Julie on kauhuissaan Richardin uudesta väkivaltaisesta puolesta. Katherine haluaa Julien pysyvän kaukana pelottavasta miehestä.

        Richard ottaa sisäkkönsä kovaan puhutteluun. Hän pistää sisäkkönsä selkä seinää vasten, joka myöntää huumanneen Richardin ja usuttaneen Alanin Julien kimppuun, koska pitää häntä vaarallisena ja haitallisena naisena. Suivaantunut Richard käskee sisäkkönsä pakata tavaransa ja kadota Brookly Citysta eikä enää koskaan palata takaisin tai hän joutuisi katumaan koko loppuiänsä. Sisäkkö koittaa vannoa uskollisuuttaan, mutta tajuaa, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä.

        Heather ja Simon alkavat deittailemaan. Jonathan törmää Heatheriin Nicolen ravintolassa, mutta neitokainen pyrkii välttelemään hänen seuraa, jolloin alakuloinen Jonathan ei ryhdy kuumottamaan häntä. Sisimmässään Heather kärsii tilanteesta hyvin paljon. Hän haluaisi kertoa totuuden sairaudestaan, muttei vaan voi, koska ei halua Jonathanin pilaavan omaa elämäänsä hänen takia...

        Richardin yllätykseksi hänen vaimo, Megan Adams ilmestyy ranchille, joka sattuu tietämään Richardin synkän salaisuuden. Richard on ihmeissään Meganin tulosta, koska luuli, ettei hän haluaisi olla enää missään tekemisissä hänen kanssa sen jälkeen, kun hän sai selville Richardin kaksoisveljestä Alanista.

        Megan on halukas yrittämään uudestaan kiehtovan herra Adamsin kanssa. Heather on ihmettelee mikä sai Meganin palaamaan isänsä luokse.

        Muuan herrasmiesmäinen, mutta hämäränoloinen Josh ja Julie tutustuvat Cafè Beautyssa.

        Megan paljastaa järkyttyneelle Heatherille Alanin olevan Richardin kaksoisveli, jolloin Heather tajuaa isänsä oudon käytöksen kyseisenä iltana, jolloin hän hyökkäsi Julien kimppuun.

        Heather kohtaa isänsä Alanista, joka on suuttunut Meganin paljastaessa totuuden. Heather ei voi uskoa kuinka isänsä voisi pitää veljeään vankina. Silloin Richard purkaa sydäntään todeten veljensä saaneen kaiken elämässään toisin kuin hän, joten on oikein, että hän joutuu maksamaan siitä kalliin hinnan.

        Heather huomaa kuinka katkera Richard on. Hän koittaa saada isänsä tajuamaan yhdessä Meganin kanssa, ettei
        Alan ole syypää Richardin huonoon lapsuuteen, vaan heidän vanhemmat ovat siitä vastuussa. Richard ei voisi pitää veljeään vankina koko ikää. Lopulta hän suostuu vapauttamaan veljensä kahleista.

        Richard haluaa veljensä lupaavan, ettei tekisi mitään tyhmää tai hän joutuisi katumaan sitä syvästi. Alan vannoo, ettei tekisi ikinä mitään mikä vahingoittaisi Richardia, joka tivaa veljensä käytöstä Julien kanssa. Tuskastunut Alan kertoo sisäkön manipuloineen hänet uskomaan Julien olevan vaarallinen ja paha. Aluksi Richard ei usko veljeään, mutta vapauttaa hänet lopulta.

        Marraskuu 2001: (19kk)

        Stearlingit:

        Alicen hoitava lääkäri sattuu tunnistamaan hänet sanomalehdestä, jolloin hän soittaa Rex Stearlingille, joka lentää heti seuraavalla lennolla New Yorkiin yhdessä Johnin kanssa. He ovat helpottuneita saadessaan selville "Janen" olevan Alice. Matka lähentää Johnia ja Rexiä.

        Patriarkka tuo tyttärensä kotiin. Jeanne palaa hoidosta raittiutuneena. Kaikki kauhistuvat kuullessaan Alicen olleen mielisairaalassa.

        Lexie on iloinen Alicen löytämisestä, koska viimein hän pääsisi vihille Rexin kanssa.

        Järkyttynyt Justin saa tietää Stephanien huijanneen häntä, joten purkaa välittömästi kihlauksen.

        Jeanne ei voi käsittää kuinka laskelmoivan julma Stephanie on, joka piikittelee oppineensa äidiltään. Justin eroittaa Stephanien Style-lehden toimituksesta.

        Stephanie syyttää itku kurkussa vanhempiaan, etteivät he ole koskaan rakastaneet häntä yhtä paljon kuin muita lapsiaan.

        Justin on hyvin pahoillaan Alicen puolesta ja Rexin vastusteluista huolimatta, hän pyrkii olemaan mahdollisimman paljon Alicen tukena.

        Ystävästään huolissaan oleva Enrigue tukee Alicea, joka on kiitollinen entisen ihastuksensa osoittamasta vilpittömästä lämmöstä.

        Katherine aistii Johnin lähentyneen isäänsä. Hän on iloinen siitä, mutta John varoittaa rakastaan toivomasta liikoja.

        John saa suostuteltua Katherinen muuttamaan vähäksi aikaa kartanolle, jotta John voisi olla äitinsä tukena, ettei hän ratkeaisi jälleen ryyppäämään. Eipä aikaakaan, kun Jeanne alkaa tekemään Katherinen arjesta helvettiä.

        Voimistunut matriarkka toteaa Katherinen päivien Stearlingien perheessä olevan pian ohi, koska hän ei aio antaa poikansa tekevän isänsä kaltaista virhettä. Katherine vastaa, ettei Jeanne voisi erottaa heitä, vaan korkeintaan karkoittaisi poikansa kauemmaksi.

        Jeannen pettymykseksi Rex järjestää nopeasti lupaamansa häät Lexielle Golden Roomissa.
        Rex pyytää yllättynyttä Johnia bestmanikseen, joka juteltuaan Katherinen kanssa suostuu vastahakoisesti.
        Rex on otettu Katherinen onnitteluista, joka on yksi harvoista onnittelijoista.

        Viimein Lexiestä tulee rouva Stearling Nicolen itkiessä onnen kyyneleitä.

        JOHNNY & GINA:

        Käy ilmi Ginan olevan hyvin rikkaan bisnesmiehen AJ Liptonin vaimo. Gina elää hyvin onnettomassa avioliitossa yhdessä nuoren poikansa Seanin kanssa. Gina kertoo miehensä asuvan Californiassa. Johnny tarjoaa toisenlaista elämää Ginalle luvaten yllin kyllin jännitystä. Gina kertoo olevansa Stearling Cosmeticsen mallina. Johnny majoittaa Ginan ja Seanin hänen kattohuoneistoon. Johnny kertoo olevansa suositun klubin isäntä ja hoitavan muitakin bisneksiä.

        SCOTT & LILY:

        Scott ja Lily tulevat hyvin toimeen ja käyvät ulkona pitämässä hauskaa. Katherine on hyvin iloinen nähdessään Scottin löytäneen uuden ihastuksen. Hänen mielestä he sopivat hyvin yhteen.

        CARRINGTONIT:

        Susan ja Ethan palaavat onnellisina kuherruskuukaudeltaan. Susan kertoo äitinsä olevan kuoleman sairas. Ethan neuvoo Susania antamaan menneet anteeksi ja ottamaan hyödyn irti jäljellä olevasta yhteisestä ajasta.

        Susan paljastaa Carlille Joannan olevan kuoleman sairas. Joanna ja Virginia ottavat yhteen. Virginian mielestä Joannan pitäisi palata sinne mistä hän tulikin.

        Joanna kuulee Sophien nuhtelevan Susania, jolloin Susanin äiti puolustaa tytärtään. Sophie näkee Susanissa ja Joannassa paljon samaa.

        Susan saa selville Virginian luonnosten olleen kopioita. Hän paljastaa Virginian Carlille, joka ihmettelee miksi hänen vaimo tekisi niin.
        Virginia puolustautuu pelänneensä miehensä kritiikkiä.

        Susan ja Enrigue esiintyvät Brookly Cityssa, jossa he ovat teinien idoleita.

        JOSH, JULIE, RICHARD, MEGAN, ALAN,JONATHAN & HEATHER:

        Josh haluaa edetä nopeasti Julien kanssa, jonka mielestä heidän pitäisi ottaa rauhallisesti, koska vastahan he ovat tutustuneet toisiinsa. He tulevat kuitenkin hyvin toimeen keskenään ja ennen kuin Julie edes huomaakaan on hän Joshin lumoissa.

        Richard ja Marlon juttelevat kuinka he voisivat käsitellä Alanin vapautumisen. He tiedostavat Alanin herättävän kummastusta ja kohua kaupungilla. Richard vaatii, ettei Alan saa toistaiseksi poistua ranchilta.
        Megan ja Heather
        ovat ihmeissään, kun Alan vain hengailee ranchilla. Alan valehtelee, ettei ole halukas vielä kohtaamaan ulkomaailmaa. Marlon vahtii, ettei Alan karkaa ranchilta.

        Richardin paiskiessa töitä Adams Industryssa, Megan viettää monia kahvihetkiä Alanin kanssa, joka paljastuu kovin hyväsydämiseksi ja rehelliseksi kaveriksi.

        Järkyttynyt Heather ei tiedä miten suhtautua koko tilanteeseen. Hänen käydessä lääkärin vastaanotolla, Jonathan näkee hänet sattumalta. Hän onnistuu penkomaan Heatherin terveystietoja järkyttyen saadessaan selville hänen olevan sokeutumassa... Silloin nuorukainen tajuaa miksi Heather jätti hänet...

        Jonathan alkaa etsimään parannuskeinoja Heatherin sairauteen. Sillä välin Heather koittaa kiinnostua Simonista, vaikka hän ajattelee yhä jatkuvasti vain Jonathania.

        Richard ja Megan illastavat Nicolen raflassa pyrkien parantamaan avioliittonsa tilaa. Richard ei voi kuitenkaan olla ajattelematta Julieta. Hän pohtii josko kertoa hänelle totuus Alanista, muttei ole varma muuttaisiko se mitään. Megan toteaa varovasti pitävänsä Alanista, joka on niin mukava ja lämmin henkinen. Suorastaan kylmän Richardin vastakohta. Richard on hieman mustasukkainen veljestään ja toivoo Meganin pysyttelevän erossa hänestä. Megania ärsyttää Richardin määräilevä olemus.

        Megan ja Alan keskustelevat menneistä. Megan on hämillään, koska Alan ei ole edes vihainen veljelleen, vaikka hän piti häntä panttivankinaan. Alan kertoo ymmärtävänsä veljensä katkeruuden. Hän vain toivoisi Richardin antavan heille tilaisuuden todelliseen veljeyteen.

        Heather ja Richard riitelevät Alanista. Richard vaatii tytärtään ymmärtämään ja hyväksymään sen mitä hän on tehnyt, koska hänellä oli hyvät syynsä siihen. Heatherin mielestä Richard on paljon velkaa veljelleen.

        Alan kertoo Meganille Juliesta ja siitä kuinka Richardin sisäkkö manipuloi hänet toimimaan väkivaltaisesti. Alan haluaisi löytää kyseisen Julien ja pyytää anteeksi, mutta Juliesta mustasukkainen Megan neuvoo Alania unohtamaan koko jutun.

        ANGELA & JEREMY:

        Lopulta Angela saa ylipuhuttua Jeremyn. Pian sen jälkeen he antautuvat toisilleen.
        Texasista kaksikko ottaa yhteyttä Katherineen pyytäen Ethanilta apua. Scott ja Ethan rientävät Jeremyn ja Angelan uuteen piilopaikkaan, jossa Jeremy ojentaa heille kullanarvoisen vihkosen, joka päättäisi Francon päivät.

        Angela on ylpeä Jeremysta, joka on valinnut hyvän puolen. Hän tiesi Jeremyn olevan pohjimmaltaan rehti kaveri. Jeremyn mielestä kaikki on hänen ansiota.

        Ethan ja Scott palaavat "kultakimpale" käsissään Brookly Cityyn. He näyttävät vihkoa Charlesille ja Lilylle. Charles antaa Franco Costanzon pidätysmääräyksen.

        JOULUKUU 2001 (20kk):

        STEARLINGIT:

        Rex ja Lexie lähtevät häistään suoraan kuherruskuukaudelle Thaimaan saaristoon. Jeanne tajuaa menettäneensä miehensä kenties lopullisesti. Hän haikailee menneitä aikoja. John koittaa lohduttaa äitiään. Katherine ei ole yhtään iloinen joutuessaan asustelemaan Jeannen kanssa, joka pyrkii omimaan poikansa itselleen luodakseen kitkaa Johnin ja Katherinen suhteeseen.

        Katherine valittaa Jeannen olevan hirveä, kun he ovat kahdestaan ja teeskentelevän ystävällistä, kun John on läsnä. Johnin mielestä Katherinen asenteessa on vikaa. Katherine turhautuu, kun John haluaa heidän asuvan ainakin tammikuun loppuun asti kartanolla.

        Jeanne ei voi uskoa kuullessaan Johnin palkanneen Katherinen Cosmeticsen PR-johtajaksi. John luottaa Katherinen kykyihin.

        John suostuttelee Ianin palkkaamaan Jeannen takaisin Cosmeticselle.

        Justinin välittäminen ja läsnäolo saa Alicen voimaan huomattavasti paremmin. Enrigue varoittaa Justinia pettämästä Alicen luottamusta toistamiseen. Justin ei halua läksytystä mieheltä, joka särki itse Alicen sydämen.

        Jeanne ei haluaisi juhlistaa joulua sen erityisemmin, mutta John tietää kuinka tärkeä joulu on aina ollut äidilleen. Hän pyytää Katherinea auttamaan järjestämään yllätys-Joulun Jeannelle.

        Kaikkien hyljeksimä Stephanie päättää pakata tavaransa ja palata Eurooppaan juuri ennen Joulua.

        Stearlingit saavat tietää Stephanien lähteneen pois. Lexie huomaa Rexin olevan alakuloinen, joka paljastaa kaipaavansa suunnattomasti tytärtään Brendaa. John pyytää isäänsä tulemaan yksin viettämään Joulua kartanolle, mutta Rex vaatii Lexietä mukaan.

        Katherine päättää nostaa pisteitään Jeannen silmissä ja hän vetoaa Rexia tulemaan Joulu-illalliselle, koska se merkitsisi Jeannelle valtavasti. Rex on ihmeissään kuinka Katherine ajattelee Jeannen parasta, joka halveksii häntä. Katherine toteaa Joulun ajan tekevän ihmeitä.

        Rex toivoo vaimonsa ymmärtävän, mutta hän piipahtaisi kartanolla perheensä takia, joka on kokenut kovia viimeisen vuoden aikana. Lexie tuntee olonsa syrjityksi, mutta peittää sen mieheltään, joka pitää vaimoaan ainutlaatuisena. Nicole ei voi uskoa tyttärensä suostuneen siihen. Hän olisi halunnut nähdä Jeannen ilmeen, kun he olisivat olleet Joulu pöydässä.

        Fosterit juhlistavat Joulua Rexin ja Lexien upeassa kattohuoneistossa. Nicole on yhtä hymyä kuuluessaan viimein Stearlingien perheeseen.

        Äidistään huolissaan oleva Katherine ilahtuu, kun John ehdottaa Katherinea kutsumaan perheensä yhteiseen Joulun viattoon. Se olisi myös tilaisuus vaalia Peterin muistoa. Sophie empii aluksi, koska ei tule toimeen Jeannen kanssa, mutta muuttaa mielensä, koska on Joulun aika.

        Jeanne suuttuu aluksi, kun John, Katherine, Alice ja Justin yllättävät hänet Joulu järjestelyillään, mutta Rexin tullessa sisään Jeannen joulumieli putkahtaa esiin. Pian myös Jeffersonit yhdessä Carringtonien kanssa liittyvät juhlistamaan Joulua. Rex muistaa joulupuheessaan Peteria ja Brendaa sekä nostaa maljan Peterin muistolle, joka koskettaa Sophieta ja Charlesia.

        Joulun taika lähentää Susania kuolevaan äitiinsä.

        Ethan ja John käyttäytyvät ihmisiksi kuten myös Katherine ja Jeanne, joka jopa kiittää Katherinea kuullessaan hänen ylipuhuneen Rexin, joka toivottaa hyvää Joulua kaikille. Jeanne aistii ilmassa Joulun taikaa.

        Illallisen jälkeen Rex rientää Fosterien Joulupöytään. Nicole kiittää koko sydämestään Rexia kaikesta. Rex lahjoittaa Lexielle upeat kultaiset korvakorut.

        Justin kosii Alicea, joka suostuu onnellisena rakastamansa miehen kosintaan.

        JOHNNY & GINA:

        Ginan ja Johnnyn suhde kehittyy entistä syvemmäksi. Ginaa kiehtoo Johnnyn vaarallinen elämäntapa. Ginan aviomies AJ Lipton saapuu Brookly Cityyn neuvottelemaan yrityksensä myymisestä Richard Adamsille. AJ järkyttyy saadessaan selville vaimonsa uskottomuuden. Gina puolustautuu todeten kuinka onnettomaksi AJ on hänet tehnyt ja kuinka vähän AJ on hänestä ikinä välittänyt.

        Joulukuun lopussa Gina saa tietää olevansa raskaanan tajuten Johnnyn olevan lapsen isä. Juopunut AJ saapuu kiistelemään Johnnyn kattohuoneistoon, jossa Gina majailee. He ajautuvat käsirysyyn ja Gina menettää tasapainonsa kaatuen pahasti rappusissa.

        ETHAN & SUSAN JEFFERSON:

        Susan yrittää unohtaa katkeruutensa äitiään kohtaan ja tutustua häneen vielä, kun voi. Joanna puolestaan koittaa parhaansa mukaan hyvittää menneisyydessään tekemänsä virheet. Joanna ei halua selitellä miksi hän lähti, mutta toteaa, ettei eläminen naistenmies Carlin kanssa ollut helppoa. Susanin mukaan kukaan äiti, joka hylkää lapsensa ei voi selitellä sitä.

        Susan toivoisi näkevänsä vanhempansa vielä kerran yhdessä. Hän valehtelee isälleen äitinsä viimeisen toiveen olevan, että Carl menisi uudelleen naimisiin hänen kanssaan. Carl ihmettelee Susanin antaneen äidilleen anteeksi. Susan haluaa vain toteuttaa äitinsä viimeisen toiveen...

        Carl järkyttää Virginian pyytämällä avioeroa, jotta voisi toteuttaa kuolevan Joannan viimeisen toiveen. Virginia ei voi käsittää Carlin olevan tosissaan.

        Carl vakuuttaa heidän solmivan uuden liiton, kun Joanna on kuollut. Virginia suostuu siihen vain yhdellä ehdolla, hän haluaa Carrington Fashionista 51 %, jonka hän palauttaisi, jos ja kun he menisivät uudelleen naimisiin. Vastahakoisesti CArl suostuu siihen. Asianajaja Grant Stewart hoitaa avioeron nopeasti, jotta Carl ehtisi mennä naimisiin Joannan kanssa.

        Ethan huolestuu, kun Susanin erittäin innokas fani Eddie alkaa vainoamaan Susania kirjeillä.

        Sophie kärsii kovasti joututessaan sietämään Susania. Jeffersoneilla on edessään ensimmäinen joulu ilman heidän rakasta Peteria. Sophie, Charles, Katherine ja Ethan vierailevat Peterin haudalla.

        Virginia tuntee olonsa yksinäiseksi joulun aikaan ja ajautuu Ianin kanssa drinkille päätyen lopulta hänen sänkyyn.

        Carl ja Joanna menevät naimisiin. Susan on etenkin onnellinen, koska Virginia on pois pelistä. Carringtonit viettävät yhdessä ensimmäisen ja viimeisen Joulun pitkään aikaan.

        JEREMY & ANGELA:

        Franco saa tietää liian myöhään olevansa jäämässä kiinni, eikä hän ehdi pakoon poliiseja. Hän tosin ajautuu tulitaisteluun Ethania, Charlesia, Scottia ja Lilya vastaan. Lily haavoittuu lievästi taistelussa, mutta Franco jää saarroksiin. Hänet kuljetetaan telkien taakse. Franco vannoo kostoa Jeremylle.

        Jonathan kertoo, ettei Lilyllä ole mitään vakavia vammoja käsivarressa. Scott on huojentunut Lilyn selvinneen säihkähdyksellä.

        Ethan ilmoittaa Jeremylle ja Angelalle, että he voivat palata kotiin, mutta he saisivat toistaiseksi turvamiehet.

        Katherine ja Julie ovat helpottuneita kuullessaan Angelan olevan turvassa. Jeremy kiittää Angelaa, joka avasi hänen silmät.

        Angela ilmoittaa Andylle hakevansa avioeroa. Andy meinaa käydä käsiksi Jeremyyn, joka pyytää hänelle lähestymiskieltoa, joka myönnetään.

        Jeremy ja Angela viettävät rauhallisen ja iloisen Joulun.

        RICHARD, JULIE, JOSH, ALAN & MEGAN:

        Josh kosii Julieta, joka ei ole valmis sitoutumaan hänen kanssa. Julie kuitenkin ehdottaa yhteen muuttoa, johon hän suostuu. Julie kertoo Katherinelle muuttaneensa yhteen Joshin kanssa. Katherinen mielestä Julie hätiköi, mutta on iloinen hänen unohtaneen Richardin, vaikkakin sydämessään Julie on yhä kiinni hänessä.

        Alan paljastaa Meganille ja Heatherille olleensa taiteilija ja hänellä on ollut oma galleria. Marlon pitää Richardin ajantasalla tilanteesta. Mustasukkainen Richard syyttää veljeään vaimonsa pokailemisesta, mutta Alan vannoo vain jutelleen hänelle ystävänä. Alan pyytää Richardilta mahdollisuutta, jotta he voisivat unohtaa menneet ja tutustua toisiinsa. Richard on yhä liian katkera voidakseen tarttua veljensä tarjoukseen. Hän varoittaa Alania käyttäytymään hyvin tai hän joutuisi takaisin kahleisiin.

        Alan utelee Richardilta Juliesta ja tarjoutuu pyytämään häneltä henkilökohtaisesti anteeksi, mutta Richard haluaa veljensä pysyvän erossa hänen elämästä. Alan pohtii kuinka pitkään hän joutuisi oleskelemaan suljettuna Ranchilla.

        Adamsit viettävät erikoisen Joulun. Megan ja Heather toivovat Joulun lähentävän veljeksiä.

        JONATHAN & HEATHER:

        Simon koittaa saada Heatheria sänkyyn hänen kanssa, mutta neitokainen ei ole valmis moiseen. Jonathan etsii Heatherin käsiinsä kertoen tietävänsä totuuden hänen sairaudesta. Heather on eräällä tavalla helpottunut, mutta myös harmissaan Jonathanin tietäessä totuuden. Jonathan vakuuttaa rakastetulleen, että on olemassa toivoa voittaa kyseinen sairaus.

        Huolimatta Simonin läsnäolosta, Heather ja Jonathan lähestyvät toisiaan jälleen.

        Ian tarjoaa Jeannelle johtokunnan johtajan paikkaa, joka ihmettelee miksi Ian tarjoaisi hänelle sitä. Ian myöntää tekevän sen osittain Johnin vuoksi, mutta myös tiedostaa Jeannen kuuluvan Cosmeticseen. Jeanne on kiitollinen. Katherine ei ole niin mielissään matriarkan paluusta Cosmeticseen. Jeanne suivaantuu kuullessaan Katherinen päässeen johtokunnan jäseneksi, eikä hän voisi erottaa häntä ellei saisi enemmistöä taakseensa.

        Rex shokeeraa kaikki, kun hän ilmoittaa lehdistötilaisuudessa Lexien olevan Stearling Hotelin uusi johtaja. Jeanne pitää sitä farssina. Lexie ei meinaa uskoa sitä itsekään todeksi. Hän on onnellinen miehensä uskosta. Lexie tajuaa avioitumisen Rexin kanssa olleen kuin kultasuonen löytäminen. Nyt häntä tultaisiin viimein kunnioittamaan. John on suuttunut isälleen, koska olisi odottanut hänen nimittävän joko hänet tai Jeannen hotellin johtajaksi. John kyseenalaistaa isänsä kykenevyyden järkeviin bisnespäätöksiin, josta Rex loukkaantuu.

        Jeanne solvaa Lexietä julkisesti Nicolen raflassa, jolloin suivaantunut Nicole antaa rautarouvalle porttikiellon.

        Richard on tyytyväinen Johnin ja Katherinen työpanokseen. Hän toivottaa Jeannen tervetulleeksi takaisin. Jeanne koittaa saada Richardin luopumaan Cosmeticsesta, koska se kuuluu Stearlingeille, mutta Richard vastaa kunnioittavasti, ettei aio luopua yrityksestä, jossa hän näkee paljon potentiaalia.

        Jeanne pyrkii nöyryyttämään Katherinea ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa, jossa John ei ole läsnä. Katherine on lopen kyllästynyt asumaan kartanolla ja asettaa Johnille uhkavaatimuksen. Katherine pitää Jeannea kiittämättömänä, kylmänä ja katkeroituneena keski-ikäisenä naisena, jonka parhaimmat päivät ovat takana päin. Jeanne ei anna "hutsun" haukkua häntä ja varoittaa kultakutrin menettävän pian Johnin.

        Katherine purkaa sydäntään rakkaalle ystävälleen Julielle.

        Nicole järjestää Lexien uuden pestin kunniaksi juhlat ravintolassaan.

        Jeanne haluaa erottaa keinolla millä hyvänsä Katherinen Johnista. Hän ehdottaa Ianille rohkeaa mainoskampanjaa, jonka kasvoina olisivat John & Virginia.

        Tytärtään puolustava Sophie piipahtaa kartanolla käskemässä Jeannea lopettamaan Katherinen vainoaminen. Jeanne ajaa Sophien tiehensä.

        Onnelliset Justin ja Alice suunnittelevat häitään.

        JEREMY & ANGELA:

        Francon ollessa vankilassa Jeremy ja Angela voivat viimein nauttia toistensa seurasta. Tilanteen rauhoituttua Angela voi jälleen keskittyä lääkeopintoihinsa.

        Jeremy jatkaa yötöitä Johnnyn klubilla, mutta hakeutuu töihin myös Nicolen ravintolaan. Laulamisesta kiinnostunut Jeremy esiintyy harvakseen ravintolassa.

        Jeremy ja Angela päättävät mennä naimisiin. He kihlautuvat.

        Heidän järkytykseksi Angelan ankara isä Dereck Ward saapuu kaupunkiin. Hän on järkyttynyt tyttärensä seurustelevan katupojan kanssa. Hän ei ymmärrä kuinka Angela saattoi erota kunnollisesta Andysta. Angela vastustaa isäänsä todeten Andyn olleen maailman kuivin tyyppi.

        Dereck uhittelee Jeremya väistymään sivuun tai joutuisi katumaan. Hän usuttaa Jeremya etsimään arvoisensa katutytön, jolloin nuorukaine kuumenee. Hän vastaa, ettei Dereck voisi estää heitä, koska Angela on itsenäinen ja voimakas tahtoinen nuori nainen.

        JOHNNY & GINA:

        AJ vie Ginan sairaalaan, jossa Jonathan kertoo murtuneelle Johnnylle Ginan tilan olevan hyvin vakava, koska hän on raskaana. Johnny ilahtuu raskaudesta, mutta valitettavasti Jonathan kertoo, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä abortti tai muuten Gina kuolisi. Haikeana Johnny hyvästelee mielessään heidän yhteisen lapsen ja suostuu sitten aborttiin. Herättyään operaatiosta Gina on sekaisin, eikä muista mistään mitään. Gina ihmettelee missä hänen lapsensa on, jolloin JOhnny selittää mitä oli tapahtunut. Tämä ajaa Ginan syvään masennukseen.

        AJ hoitaa Richardin kanssa diilin kuntoon myyden Lipton Enterprisen Richardille, joka on hyvin mielissään kaupoista. AJ pyytää anteeksi Ginalta selittäen, ettei tiennyt tämän raskaudesta, mutta JOHNNY ja Gina käskevät AJ:n painua helvettiin. Aj vastaa Ginan ansaitsevan Johnnyn tapaisen nilkin.

        Whip on järjestänyt viranomaiset Johnnyn kimppuun ja tämä saa hänet hikoilemaan. Johnny päättääkin karata viranomaisia ja viedä Ginan toipumaan masennuksestaan hänen omistamalle yksityissaarelle Puerto Ricoon.

        Joannan tila heikkenee nopeasti. Tri Jonathan kertoo, ettei hänellä ole enää paljon aikaa jäljellä. Joanna kiittää kuolinvuoteellaan Carlia Susanin huolehtimisesta ja anoo anteeksiantoa Susanilta toivoen hänelle upeaa elämää Ethanin kanssa. Kyyneleet valuvat Susanin silmistä, kun hän hyvästelee äitinsä, joka nukkuu pois tuonpuoleiseen.

        Carl järjestää pieni muotoiset hautajaiset Susanin äidille.

        Sophie osoittaa surunvalittelut Susanille.

        Susanin fani Eddie jatkaa Susanin vainoamista, mikä saa Ethanin pyytämään Susania perumaan tulevat konsertit, mutta Susan ei suostu, koska kaipaa laulamista.

        Carl on halukas palaamaan Virginian kanssa yhteen, joka pelehtii charmikkaan Ian Stearlingin kanssa. Virginia tyrmistyttää Carlin todeten hänen tehneen valintansa, joten Virginia jatkoi eteenpäin. Carl tajuaa Susanin olleen oikeassa Virginian suhteen. Carl vaatii antamiaan osakkeita takaisin, mutta Virginia ei suostu todeten olevansa nyt Carrington Fashionin pääomistaja.

        JEFFERSONIT:

        Charles on huolissaan vaimostaan, joka on Joulun jälkeen ollut hyvin surullinen ja masentunut. Sophie viettää paljon aikaa kirkossa pappi Harry Reynoldsin seurassa. Huolestunut aviomies käy kirkossa keskustelemassa papin kanssa, joka kertoo Sophien viimein kohdanneen poikansa kuoleman. Reynolds muistuttaa kuinka tärkeää surutyön läpi käyminen on.

        Charles vierailee poikansa haudalla, josta hän löytää Sophien asettelemasta kukkia. Sophie murtuu miehensä sylissä liikuttuneen Charlesin lohduttaessa häntä.

        Charles kertoo Ethanille ja Katherinelle kuinka Sophie on vasta nyt tajunnut Peterin olevan todella poissa. Sisarukset ovat huolissaan äidistään. Heidän mielestä äiti tarvitsee nyt paljon rakkautta ja huomiota heiltä.

        JOSH, JULIE, RICHARD, MEGAN & ALAN:

        Muutettuaan Joshin luokse, Julie huomaa välittömästi kuinka Joshin luonne muuttuu täysin. Juliesta tulee yhtäkkiä pakkomielle äärimmäisen mustasukkaiselle Joshille. Julie avautuu Katherinelle ja Ethanille Joshin äkillisestä muutoksesta. Jeffersonit ovat huolissaan.

        Megan tuntee päivä päivältä yhä suurempaa empatiaa Alania kohtaan, joka eräänä päivänä myöntää Richardin käskeneen, ettei hän saisi käydä kaupungilla. Järkyttynyt Megan tarjoutuu auttamaan Alania, joka ei uskalla uhmata veljensä tahtoa. Meganista tuntuu, ettei hän enää edes tunne Richardia samaksi mieheksi, jonka kanssa hän avioitui.

        Heather kertoo silmä sairaudestaan ja vaikeasta suhteestaan Jonathaniin Alanille, joka kannustaa kaunotarta, ettei hän menettäisi toivoaan terveytensä saati Jonathanin suhteen.

        Megan onnistuu järjestämään Alanin ulos ranchilta, joka on ihmeissään kuljeskellessaan Brookly Cityssa. Hän menee syömään Nicolen ravintolaan, jossa kaikki luulevat häntä Richardiksi. Hän törmää Ianiin, joka ihmettelee, ettei Richard tunnista häntä. Ian on vielä hämmästyneempi törmätessään oikeaan Richardiin Stearling Cosmeticsessa. Richard järkyttyy tajutessaan Alanin olevan vapaalla jalalla.

        Sillä välin Alan tunnistaa Julien, joka on äitinsä Nicolen seurassa. Alan pyytää saada jutella kahden kesken, mutta Julie ei ole halukas. Nicole saa vakuutettua tyttärensä kuuntelemaan mitä "Richardilla" on sanottavaa. Josh seuraa kauempaa koko tilannetta.

        Alan paljastaa shokissa olevalle Julielle olevansa Richardin kaksoisveli ja kertoo esittäneensä Richardia kyseisinä iltoina, jolloin hän kävi käsiksi Julieen.
        Julie ei voi uskoa todeksi ja syyttää "Richardia" sekopäiseksi valehtelijaksi, mutta Alan vannoo puhuvansa totta ja neuvoo Julieta juttelemaan Richardin kanssa, jos hän ei muuten usko. Alan pyytää vilpittömästi anteeksi käytöstään selittäen ranchin sisäkön myrkyttäneen hänen mielensä.

        Megan rientää keskeyttämään heidät neuvoen Alania palaamaan ranchille. Sitten Megan esittelee itsensä Julielle Richardin vaimona ja neuvoo häntä kunnioittamaan Richardin avioliittoa. Julie haluaisi udella muutamia asioita Meganilta, joka kuitenkin joutuu lähtemään paikalta Alanin kanssa.

        Josh on äärettömän mustasukkainen näkemästään.

        Richard on raivoissaan kuinka Alan lähti kaupungille rikkoen lupauksensa, mutta Megan toteaa usuttaneen häntä ulkoilemaan. Megan vaatii Richardia tuomaan julki hänen kaksoisveljensä tai hän kertoisi lehdistölle, koska hän ei voisi pakottaa Alania elämään suljettuna Ranchille.

        JONATHAN & HEATHER:

        Memorial Hospitalin uusi hoitaja Cindy iskee heti silmänsä Jonathaniin, joka onnistuu viimein löytämään parantavat rohdot Heatherille.
        Niimpä Jonathan ja Heather palaavat yhteen. Heather kertoo isälleen heidän jälleen seurustelevan, joka hermostuttaa Richardin.

        Katherine kuulee tulevasta mainoskampanjasta ja on loukkaantunut, ettei pääse sen kasvoksi. John koittaa ylipuhua Ianin, mutta hän haluaa miellyttää uutta tyttöystäväänsä. Katherine syyttää Jeannen olevan kaiken takana, mutta John puolustelee äitiään. Jeanne esittää toivomuksen Cosmeticsen valokuvaajalle Shemarille alastonkuvista. John ei ole asiasta ollenkaan tietoinen ja kokee tilanteen kiusallisena. Iania tapaileva Virginia tuntee vetoa atleettiseen Johniin.
        Katherine kauhistuu nähdessään kuvat ja tivaa Johnilta, miksei hän kertonut alastomuudesta, mutta John väittää, ettei ollut tietoinen viime hetken muutoksista.
        Katherine ottaa yhteen Jeannen kanssa todeten mitä ikinä Jeanne juonittelikaan, niin ei hän onnistuisi rikkomaan heidän välejään.

        Jeanne pyytää Virginialta palvelusta luvaten järjestävän mallille hyvän pestin Cosmeticsesta, jos hän saisi lavastettua Johnin sänkyyn.

        Jeanne ei kutsu järjestämiin juhliin mainoskampanjan puolesta Katherinea, jonka pinna palaa. Hän vaatii Johnia puuttumaan äitinsä juonitteluun tai heidän suhde kärsisi kovasti. John koittaa olla kovana äitinsä kanssa ja toteaa, ettei hän voi sulkea Katherinea ulos. Jeanne muistuttaa illan keskipisteenä olevan John & Virginia. Ian joutuu lähtemään äkilliselle työmatkalle, eikä pääse Virginian seuralaiseksi. Katherine aavistelee pahaa.

        Virginia huumaa Johnin vieden hänet Stearling Hotelin sviittiin, jossa John erehtyy luulemaan Virginiaa Katherineksi ja he rakastelevat. Jeanne järjestää Katherinen tulemaan sviittiin, jonka maailma sortuu nähdessään Johnin rakastelevan Virginian kanssa.
        Murtunut Katherine hakee lohtua Enriguelta, jonka luokse kultakutri päätyy yöksi. He tosin vain suutelevat toisiaan.

        Seuraavana aamuna John ihmettelee herätessään sviitistä.Hän huomaa järkytyksekseen Katherinen pakanneen tavaransa ja lähteneen kartanosta. Jeanne loistaa tyytyväisyyttään ja nauttii ihanasta päivästä kartanolla ilman Katherinea.

        Alice päättää ostaa yöklubin, jonka hän nimittää Allegroksi. Hän aloittaa esiintymään klubilla ja kutsuu Enriguen seurakseen.

        Rexin ja Lexien sänkyelämä tökkii, kun Rexilla ilmenee erektio-ongelma. Rexin miehisyys kokee kovan kolauksen. Lexie vakuuttelee, ettei se ole ongelma. Lexie on innoissaan hotellin johtajan työstä.

        JEREMY & ANGELA:

        Angela kertoo isänsä tulosta Julialle ja Katherinelle. Hän paljastaa heille heidän aikovan paeta rajan toiselle puolelle mennäkseen naimisiin, koska Dereck ei voisi estää heidän rakkautta, joka puhkesi heti ensi silmäyksellä. Julie ja Katherine auttavat Angelaa ja Jeremya poistumaan kaupungista.

        He menevät naimisiin Mexikossa. Vastanaineet ovat iloisia ja he nauttivat tuntiessaan uhmanneen Dereckia. Dereck palkkaa yksityisetsivän jäljittämään heidät.

        Angela huomaa olevansa raskaana, muttei mainitse asiasta toistaiseksi.

        CARRINGTONIT

        Susan haukkoo henkeään kuultuaan Carlin antaneen osake-enemmistön Virginialle avioerossa. Carl ottaa yhteyttä katalaan asianajajaan Grant Stewartiin, jotta hän kävisi läpi kaikki asiakirjat selvittääkseen olisiko jotain keinoa saada riistettyä osakkeet Virginialta.

        Juorutoimittaja Barbara suivaantuu Ianin purkaessa heidän kihlauksen. Barbara raivostuu nähdessään Ianin uuden heilan Virginian. Barbara aikoo pistää Ianin maksamaan tämän.

        Sophie syyttää Susanin yrittävän loitontaa Ethanin äidistään.

        Susanin ja Enriguen konsertin jälkeen, Eddie kaappaa Susanin. Hän hautaa idolinsa elävältä, mutta lopulta sankarimainen Ethan Scottin avustuksella onnistuu paikantamaan vaimonsa ja ehtii pelastaa hänet kuolemalta. Susan on hyvin traumatisoitunut tapahtumasta.

        JOSH, JULIE, RICHARD, MEGAN & ALAN:

        Julie ja Richard kohtaavat toisensa ja puhuvat Alanista. Julie ei voi uskoa Richardin pitäneen omaa veljeään vankina kellarissaan. Richard ei suostu selittelemään, vaan haluaisi jatkaa seurustelua Julien kanssa, joka kertoo asuvansa muuan Joshin kanssa. Richard on ihmeissään kuinka hän on muuttanut niin nopeasti jonkun puoli-tutun luokse.

        Ethan huolestuu nähdessään Joshin raivoavan Julielle hänen tapaamisesta Richardin kanssa. Julie alkaa huolestua ja alkaa katumaan yhteenmuuttoaan Joshin kanssa. Samaan aikaan Ethan saa kauhukseen selville Joshin murhanneen ensimmäisen vaimonsa. Sillä välin Josh kidnappaa Julien. Ethan kertoo tietonsa Scottille. He informoivat Richardia, joka tajuaa Julien olevan hengenvaarassa.

        Richard viettää paljon aikaa töissä sekä liehittelee Julieta palaamaan luokseen, niimpä yksinäiseksi olonsa tunteva Megan lähestyy entisestään Alania, joka pitää hänelle seuraa Ranchilla.

        JONATHAN & HEATHER:

        Jonathan aloittaa Heatherin lääkekuurin, jottei hän sokeutuisi. Nuoripari nauttii toistensa seurasta. Heather ja Jonathan huomaavat Richardin oikean käden Marlonin vakoilevan heitä. Heatheria pännii isänsä jatkuva sekaantuminen asioihinsa.

        Cindy on kuulee Jonathanilta Heatherin isän vastustavan kovasti heidän seurustelua, joten hän päättää piipahtaa mahtimiehen luona.

        Richard liittoutuu Cindyn kanssa ja kehottaa häntä viettelemään mahdollisimman pian Jonathanin.

        JEFFERSONIT:

        Charles, Katherine ja Ethan pyrkivät auttamaan Sophieta, joka käy aktiivisesti kirkossa rukoilemassa ja vierailee tiuhaan tahtiin poikansa haudalla. Katherine piipahtaa veljensä haudalla kertoen kuinka paljon hän kaipaa häntä. Hän ei voi uskoa Peterin olevan todella poissa.

        Rex ei kykene tyydyttämään vaimoaan seksuaalisesti, joka turhautuu. Hän avautuu ongelmastaan Nicolelle, joka neuvoo Lexietä kehottamaan miestään hakeutumaan lääkärille. Eräänä iltana turhautunut Lexie päätyy Ianin seuraan drinkeille. Ian on tuntenut vetoa Lexiehen heidän ensi näkemisestä lähtien. Jeanne sattuu näkemään heidät läheisissä väleissä. Rex on myöhään palaverissa, joten Lexie suostuu yömyssylle Ianin varaamaan hotelli huoneeseen. Jeanne onnistuu saamaan vara-avaimen huoneeseen ja järkyttyy nähdessään Ianin harrastavan seksiä Lexien kanssa. Jeanne näpäyttää nopeasti kännykällään kuvan. Seuraavana päivänä katumusta poteva Lexie sopii Ianin kanssa, ettei vastaavaa tapahtuisi tulevaisuudessa.

        Jeanne tuntee olevansa kuin seitsemännessä taivaassa, koska hän voisi rikkoa Lexien avioliiton ja saada Rexin takaisin. Jeanne hymyilee ajatellessaan elämää ilman Lexieta ja Katherinea. Jeanne ei osaa päättää kiristääkö Lexieta vai lähettääkö kuva suoraan Rexille.

        Valttikortit kädessään oleva Jeanne käy ylpeilemässä Lexielle neuvoen häntä vielä nauttimaan ylellisyydestä, kun pystyy. Lexie häätää Jeannen ulos Hotellin tiloista, mutta jää miettimään huolestuneena Jeannen sanoja.

        John on ihmeissään, kun Katherine ei vastaa puheluihin. Jeanne leikkii tietämätöntä. Katherine asustelee väliaikaisesti Enriguen kämpillä. Katherine avautuu Johnin uskottomuudesta vanhemmilleen, jotka suivaantuvat. Charles menee Johnin puheille ja syyttää äimistynyttä Johnia Katherinen sydämen rikkomisesta.

        John muistaa pikku hiljaa pätkiä yöstään Virginian kanssa. Hän on järkyttynyt tajutessaan rakastelleen Virginian kanssa ja Katherinen on täytynyt nähdä heidät yhdessä.

        Virginia pettyy, kun Jeanne tarjoaa hänelle vain rahakasta mallisopimusta. Virginia haluaisi tittelin itselleen yrityksestä, mutta ylimielinen Jeanne toteaa, ettei sellaisesta ollut puhetta.

        John kohtaa Virginian kysellen heidän yhteisestä yöstä. Virginia väittää kovin humaltuneen Johnin vietelleen hänet. Katherine viihtyy Enriguen luona, joka pitää Johnia täysjunttina.

        Ianilla on vaikeuksia unohtaa syrjähyppyään Lexien kanssa. Rex aistii, ettei vaimollaan ole kaikki hyvin, mutta Lexie kertoo vain olevansa stressaantunut isosta vastuustaan Hotellin johtajana. Ahdistunut Lexie uskoutuu äidilleen syrjähypystään, joka ei saarnaa, vaan rauhoittelee tytärtään, ettei Rex saisi koskaan tietää, kunhan Lexie ei toistaisi virhettään.

        Katherinea kuvottaa, kun Johnin&Virginian mainoskuvat ovat ympäri kaupunkia. John törmää viimein KAtherineen Cosmeticsessa, mutta neitokainen ei halua jutella hänen kanssa. John tivaa mistä on kyse, jolloin Katherine kertoo nähneensä Johnin Virginian kanssa. Hämmentynyt John koittaa selitellä, mutta Katherine ei halua kuunnella. Hän kysyy kuinka John saattoi tehdä näin kaiken sen jälkeen mitä he ovat kokeneet...

        Rex on yllättynyt kuullessaan Katherinen jättäneen Johnin. Hän ei ymmärrä syytä. Katherine neuvoo Rexia kysymään pojaltaan, jolloin hän saa tietää Johnin uskottomuudesta. Hän haukkuu poikaansa tyhmäksi, koska Katherinen tapaisia helmiä ei ole joka puolella.

        Kuultuaan erosta, Ethan arvelee Johnin rikkoneen Katherinen sydämen ja käy uhittelemassa häntä, joka ei jaksa kuunnella Ethania, vaan käskee häntä lähtemään. Kyynelsilmin Katherine myöntää veljelleen Johnin pettäneen häntä. Ethan on raivoissaan Johnille. Hän tiesi Johnin rikkovan siskonsa sydämen.

        Alice ja Julie pohtivat onko Jeannella osuutta asiaan.

        Justin pyytää Rexilta siunausta hänen ja Alicen avioliitolle. Rex antaa toisen mahdollisuuden Justinille, koska tietää kuinka tärkeä hän on Alicelle.
        Stearlingit valmistautuvat Alicen ja Justinin häihin.

        Justin haluaa Alicen tietävän hänen menneisyyden ennen kuin he menisivät naimisiin, jottei heidän välillä olisi mitään salaisuuksia. Hän avautuu menneestä elämästään Denverissä. Hän oli ollut kirurgi ja oli ollut kihloissa Daisy Anderson nimisen hoitajan kanssa. Suhde oli johtanut pienen pojan syntymiseen, joka oli sittemmin kuollut. Hän oli itse ollut leikkaamassa poikaansa, joka kuoli. Hänen suru oli niin suuri, että hän luopui lääkärin ammatista, jätti Denverin ja päätyi lopulta Brookly Cityyn.

        Alice suostuu pitämään Justinin salaisuuden.

        JEREMY & ANGELA:

        Angela&Jeremy palaavat seikkailultaan kotiin. Dereck läksyttää heitä.
        Angela kertoo ystävättärilleen olevansa raskaana, muttei tiedä mitä tehdä. Katherine kehottaa häntä harkitsemaan tarkoin mitä tekisi. Hän pohtii aborttia, mutta päättää lopulta pitää lapsen.

        Gina ja Johnny palaavat Puerto Ricosta. Lorenzo on joutunut poliisien hampaisiin, joten hän päättää kadota Brookly Citysta toistaiseksi. Whipin järjestämät lainoja takaisin kinuvat "hait" pyrkivät tuhoamaan Johnnyn ja Billin bisnekset. Kyseiset hait toimivat Lorenzon nimeen. Gina haluaa auttaa Johnnya, joka on tukenut häntä paljon. Gina järjestää tapaamisen Billin ja Whipin välillä hotellihuoneessa, jonka Gina nauhoittaisi ja järjestäisi poliisit paikalle, jotka pidättäisivät Whipin kiristyksestä.

        Johnny kuulee tapaamisesta viime hetkellä ja suuttuu Billille päättäen itse mennä hoitelemaan asiat kiusankappale Whipin kanssa, joka toimii Lorenzon nimissä. Gina ei ole tietoinen viime hetken muutoksesta. Hän piiloutuu hotellihuoneen vessaan pukeutuen siivoojaksi odottaen Billin ja Whipin saapumista. Paikalle saapuukin tuohtunut Johnny, joka käy käsiksi Whipiin. Käy ilmi, että he tuntevat toisensa menneisyydestä. Pian Ethan, Scott ja Lily saapuvat paikalle löytäen Ginan vessasta. Gina, joka oli ainoa todistaja joutuisi todennäköisesti todistamaan Johnnya vastaan oikeudenkäynnissä, joka saattaisi johtaa hänen joutumiseen vankilaan.

        Johnnyn kaunis asianajaja Courtney Daxon toteaa olemassa olevan vain yksi keino, jolla Gina välttäisi todistamisen olisi avioituminen Johnnyn kanssa, koska avioparia ei voitaisi pakottamaan todistamaan toisia vastaan.

        ETHAN & SUSAN JEFFERSON:

        Enrigue on pettynyt, kun Susan lopettaa toistaiseksi laulajan uran, mutta ymmärtää hyvin ,ettei Susan ole kykynevä jatkamaan uraansa tapahtuneen jälkeen.
        Ethan on iloinen vaimonsa päätöksestä. Susan näkee painajaisia järkyttävästä kokemuksestaan.

        Grant Stewart joutuu toteamaan Carlille, ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa osakkeet. Tosin Virginia saattaisi pyytää niistä kalliin hinnan. Carl tekee houkuttelevan tarjouksen Virginialle, mutta Ian neuvoo häntä myymään eniten tarjoavalle. Niimpä Virginia kauppaa Carrington Fashionin kallisarvoisia osakkeita.

        Susan vannoo Virginian katuvan, jos hän ei palauttaisi osakkeita Carlille. Carl varoittaa Iania kuinka katala Virginia on, mutta Ian ei ota kuuleviin korviinsa vaan ymmärtää hyvin miksi Virginia menetti kiinnostuksensa Carliin.

        Ethan unelmoi lapsista ja perheen perustamisesta, mutta Susan toteaa kylmästi, ettei halua hankkia niitä lähitulevaisuudessa. Tämä aiheuttaa kitkaa heidän välilleen, vaikkakin heidän seksielämä on hyvin kiihkeää.

        JONATHAN & HEATHER:

        Jonathan haluaisi harrastaa seksiä Heatherin kanssa, joka ei kuitenkaan ole vielä valmis menettämään neitsyyttään.

        Pitkiä työpäiviä sairaalassa tekevät Jonathan ja Cindy lähentyvät toisiaan. Seksikäs ja estoton Cindy luikertelee tieten tahtoen Jonathanin suosioon.

        Cindy saakin houkuteltua Jonathanin sänkyynsä, kun Heather ei ole vielä siihen valmis.

        Ethan törmää Beauty Cafèssa siskoonsa paljastaen Julien olevan hengenvaarassa. Katherine on kauhuissaan ja pelkää ystävänsä puolesta. Ethan lupaa tekevänsä kaikkensa, jotta Julie selviäisi.

        Richard keskeyttää työnsä. Hän pyytää Marlonia ja Iania huolehtimaan bisneksistä sillä välin. Marlon aistii ystävänsä olevan rakastunut Julieen. Marlon kertoo Meganille Julien olevan psykopaatin kynsissä. Hän ja Alan järkyttyvät. Alan huomaa Meganin olevan mustasukkainen kuullessaan Richardin rientävän pelastamaan Julieta.

        Megan myöntää Alanille tuntevansa olonsa hyvin yksinäiseksi ja kehuu kuinka ymmärtäväinen ja kuuntelevainen Alan on, toisin kuin hänen kaksoisveli. Alan, joka koittaa nähdä aina ihmisten parhaimmat puolet, puolustelee veljeään. Megan on häkeltynyt siitä ottaen huomioon Richardin pitäneen häntä panttivankina kellarissaan.

        Heather kuulee heiltä Richardin lähteneen pelastamaan Julieta. Hän ei voi käsittää mitä Richard näkee niin sivistymättömässä, halpamaisessa ja huonokäytöksisessä Juliessa.

        Samaan aikaan Richard, Scott ja Ethan jäljittävät Joshin Charlesin avustuksella. Josh on vienyt Julien vuorelle, josta hänen olisi tarkoitus heittää Julie alas. Viime hetkellä hätiin saapuvat Richard, Scott ja Ethan pelastavat Julien Joshin kynsistä.

        Richard ja Josh taistelevat kielekkeen reunalla. Käsirysyn seurauksena Josh tipahtaa kielekkeeltä alas rotkoon. Helpottunut Julie halaa onnellisena Richardia. Hän myös kiittää rakasta ystäväänsä Ethania ja Scottia.

        Katherine on hyvin helpottunut nähdessään ystävänsä ilmielävänä. He halaavat toisiaan pitkään ja uutisoivat toinen toisiaan viime aikaisista tapahtumista. Ethan ja Katherine ovat huolissaan Julien mielenterveydestä kaikkien traumaattisten tapahtumien jälkeen.

        Kiitollinen Julie myöntää tunteensa Richardille, joka tajuaa olevansa kiitollisuuden velassa veljelleen.

        Richard ja Megan keskustelevat pitkään avioliitostaan päättäen yhdessä erota toisistaan.

        Julie kertoo hämmästyneelle Katherinelle Richardin kaksoisveljestä Alanista.

        Lexieen energiansa pistävä Nicole on järkyttynyt kuullessaan toisen tyttärensä dramaattisesta kidnappauksesta. Nicole utelee Julien vointia, joka tuiskii, ettei hän välitä kenestäkään muusta kuin Lexiesta. Julien mukaan Nicole leikkii äitiä vain ja ainoastaan, kun se on hänelle hyödyllistä. Nicole loukkaantuu tyttärensä sanoista, vaikka tajuaa sisimmässään Julien puhuvan totta. Hän tiedostaa, ettei ole äideistä parhain.

        Julie ja Megan pyrkivät lähentämään Alania ja Richardia toisiinsa. Julie suostuu palaamaan Richardin kanssa yhteen vain, jos hän korvaisi kaiken aiheuttamansa veljelleen.
        Lopulta Richard suostuu vastahakoisesti ja ostaa yllättäen taidegallerian veljelleen, josta Alan on aina unelmoinut.

        Richard tulee julkisuuteen kaksoisveljestään, mutta kukaan ei kerro Alanin viruneen ranchin kellarissa.

    • mmmmmmmmmm.

      eikö susta tunnu että nää juonet on jo miljoona kertaa esitetty amerikkalaiissa sarjoissa.
      Lapsellista paskaa.

      • kannu stava

        Ai sinä luit. Minä luin pari lausetta ekasta ja lopetin. Mutta silti en tuntenut tarvetta lytätä kirjoittajaa. Vaikka tyyli ei itseäni meillytä joku muu voi pitää sitä viihdyttävänä.

      • tarjota jotain parempaa?
        Vähemmän on mitään näyttöä näkyny.
        Kovin ei kaksinen tarvitse itse olla voidakseen toisen kirjoituksia paskaksi haukkua.

        *odottelee aikuismaisia tasokkaita kirjoituksiasi*

      • BC
        BonnieBonBon kirjoitti:

        tarjota jotain parempaa?
        Vähemmän on mitään näyttöä näkyny.
        Kovin ei kaksinen tarvitse itse olla voidakseen toisen kirjoituksia paskaksi haukkua.

        *odottelee aikuismaisia tasokkaita kirjoituksiasi*

        kannustuksista. Toki jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen eikä tuo kyseinen "voi elämä"-kriitikko mua latistanut ;)

      • BC
        BC kirjoitti:

        kannustuksista. Toki jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen eikä tuo kyseinen "voi elämä"-kriitikko mua latistanut ;)

        JOHNNY & GINA:

        Vaikkakin Johnny oli raivoissaan Ginalle, hän oli valmis menemään naimisiin välttyäkseen vankilalta. Niimpä he menevät vihille Johnnyn upeassa kattohuoneistossa. Heidän ainoat todistajat olivat Courtney ja Bill. Vastanaineet ottavat yhteen useasti, mutta tajuavat sittemmin pitävänsä toisistaan oikeasti. Kumpikaan ei kuitenkaan halunnut myöntää rakastuneensa toinen toisiin.

        Johnny menettää strippiklubinsa, koska siellä epäillään jaettavan huumeita. Charles kertoo Johnnyn olevan myös tutkinnan alla.

        Johnny kertoo Ginalle olleen vuosia sitten Whipin kanssa rikoskumppaneita, mutta lopulta he taistelivat samasta tytöstä, joka kuoli traagisesti. Johnny syyttää Whipia tytön kuolemasta, kun taas Whipin mielestä Johnny on siitä vastuussa.

        STEARLINGIT:

        Alice pyytää Katherinen morsiusneidokseen. Jeanne päättää odottaa häiden olevan ohi ennen kuin lähettäisi kuvan Rexille. Rex saattaa onnellisen tyttärensä alttarille. John on Justinin bestmanina.

        Brookly Cityn rakastettu vanha pappi Harry Reynold toimii vihkiänä. Viimein Justin ja Alice saavat toisensa.

        Ian ja Lexie välttelevät toisiaan häissä. Jeanne nauttii tiedostaessaan olevansa niskan päällä. Virginia on Ianin seuralaisena häissä. Hän päättää paljastaa Johnille totuuden kerta Jeanne ei pitänyt lupaustaan. John järkyttyy Virginian kertoessa äitinsä katalasta juonesta. Hän lupaa, ettei kertoisi mitään Ianille.

        John ryntää etsimään Katherinea. Hän kertoo kultakutrille äitinsä järjestäneen kaiken ja kertoo Virginian huumanneen hänet. Katherine on epäileväinen, mutta Virginia vahvistaa kertomuksensa hänelle. Silloin KAtherine tajuaa mihin kaikkeen Jeanne on kykenevä. Johnin on vaikea uskoa äidistään moista.

        Justin ja Alice lähtevät kuherruskuukaudelle.

        John kohtaa äitinsä, joka ei osaa aavistaa mitään. Hän huolestuu Johnin raahatessa tavaransa ulos kartanosta. Jeanne utelee mistä on kyse, jolloin John päästää raivonsa valloilleen. Hän huutaa äidilleen syyttäen häntä manipuloinnista, juonittelusta eikä olisi ikinä uskonut äitinsä vajoavan näin alas. Hän kertoo rakastavansa KAtherinea, joka ei koskaan tekisi vastaavaa. Järkyttynyt Jeanne yrittää puolustautua todeten tehneensä kaiken rakkaudesta Johniin, koska halusi pelastaa poikansa KAtherinen kynsistä. John uhkaa sulkevansa äitinsä pois elämästään, jos hän ei hyväksyisi Katherinea...

        Jeanne pamauttaa pommin Rexille lähettäen kuvan uskottomasta Lexiesta hänen sähköpostiin. Kauhistunut patriarkka saa sydänkohtauksen saatuaan selville vaimonsa uskottomuudesta. Jeanne on peittänyt Ianin kasvot kuvasta. Rex kiidätetään sairaalaan, jossa tri Jonathan Walker hoitaa häntä.

        Lexie rientää Rexin luokse, mutta Jeanne estää hänen pääsyn katsomaan Rexia. Lexie menee väkisin katsomaan häntä, mutta Rexin herättyä ja nähtyään Lexien hänen pulssinsa nousee vaarallisen korkeaksi, jolloin Jonathan pyytää Lexietä poistumaan huoneesta. Lexie ei voi käsittää mikä aiheutti kohtauksen.

        Nicole rientää sairaalaan Lexien tueksi.

        John ja Katherine tekevät sovinnon ja rakastelevat intohimoisesti. Sophie on iloinen heidän yhteenpaluusta. Hän kauhistuu kuullessaan Jeannen kieroilusta, jolloin hän marssii kartanolle todeten halveksuvan Jeannea, jota hän joskus kunnioitti ja piti arvokkaana rouvana.

        John ja Katherine saapuvat katsomaan Rexia, mutta välttelevät Jeannea. Jonathan kertoo Rexilla olleen onni matkassa mukana.

        Jeanne käy Virginian kimppuun uhaten heittävänsä hänet ulos Cosmeticsesta ja kertovansa Ianille kaiken. Virginia puolestaan uhittelee antavansa erikoishaastattelun Barbara Wildille mikäli Jeanne vasikoisi.

        Lexie järkyttyy, kun Jonathan ilmoittaa Rexin vaatineen, ettei hänen vaimoa päästettäisi hänen luokseen...

        JEREMY & ANGELA:

        Angela&Jeremy päättävät pitää avioliittonsa salassa Dereckilta, joka ei pidä Jeremya tarpeeksi hyvänä tyttärelleen.

        Angela paljastaa miehelleen olevansa raskaana, joka ei tiedä miten reagoida. Angela aistii, ettei hän ole iloinen uutisesta.

        Susanin mitta alkaa olla täynnä Sophieta, joka sekaantuu jatkuvasti heidän avioliittoon.

        Sophien sekaantuminen tuo lisää erimielisyyksiä Ethanin ja Susanin liittoon. Charles toivoisi Sophien jättävän poikansa liiton rauhaan, mutta Sophie ei voi katsella sivusta, kun Ethan heittää hukkaan elämänsä "vähäpukeisen" Susanin kanssa. Toisaalta Charles on helpottunut, koska Sophie saa muuta ajateltavaa kuin poikansa sureminen.

        Carl järkyttyy, kun Virginia kaupiskelee ympäriinsä osakkeitaan. Stearlingit ja Richard Adams tekevät kukin oman tarjouksen kallisarvoisista osakkeista.

        Carl on varma, ettei kukaan tarjoaisi häntä enempää. Grant Stewart avustaa Carlia tarjouksen yksityiskohdissa. Ian onnistuu näkemään Carlin tarjouksen suuruuden vihjaten siitä Richardille, joka viime hetkellä nostaa tarjoustaan.

        Virginiasta tulee upporikas myytyään osakkeensa Richard Adamsille. Pettynyt ja vihainen Carl ei voi uskoa Richardin tarjonneen häntä enemmän. Susanin tekisi mieli kuristaa Virginia nähdessään isänsä kärsivän menettäessään perustamansa yrityksen.

        JULIE, RICHARD, MEGAN & ALAN, JONATHAN & HEATHER:

        Brookly City kohahtaa kuullessaan Richardilla olevan kaksoisveli. Kaupungissa herää suuri kiinnostus Alania kohtaan. Richard on huolissaan peläten jonkun saavan selville sen, että hän piti veljeään vankina.

        Heather kuulee kauhukseen Richardin eroavan vaimostaan ja menevän yhteen Julien kanssa. Heather koittaa vaikuttaa isänsä päätökseen, mutta hän vaatii tytärtään hyväksymään sen. Heather ei käsitä mitä isänsä näkee Juliessa, joka on niin mauton ja sivistymätön. Richard toteaa Julien olevan hiomaton timantti.

        Julien äiti on iloinen tyttärensä ja Richardin seurustelusta. Nicolen suhde tyttäreensä on aina ollut mutkikas. Hän koittaa olla enemmän Julien elämässä mukana. Niimpä hän auttaa häntä yhdessä Katherinen ja Ethanin kanssa tuomaan tavaroita Ranchille.

        Heather on tyrmistynyt Julien äkillisestä muutosta. Hän lietsoo epävarmaa Julieta haukkuen häntä maanmatoseksi ja uskoo, ettei Richard katselisi pitkään niin mautonta naista kuin hän on. Nicole kuulee Heatherin solvaukset ja rientää puolustamaan tytärtään. Hän käskee kultalusikka suussa syntynyttä Heatheria pitämään suunsa tukossa, mutta kapinoiva nuori neito ei nöyrry, vaan antaa Nicolenkin kuulla kunniansa.

        Julie maarittelee äitiäänsä Katherinelle ja Angelalle. Hän toteaa toisaalta kaipaavansa enemmän äitinsä huomiota, mutta taas toisaalta ei.

        Megan ja Alan suutelevat ensimmäisen kerran. Marlon informoi Richardia suudelmasta, joka on mustasukkainen.
        Epävarma Julie haluaa hänen päästävän kokonaan irti Meganista. Julie antaa anteeksi Alanille, joka on kovin pahoillaan ahdisteltuaan häntä.

        Jonathan potee kovaa syyllisyyttä harrastettuaan seksiä Cindyn kanssa. Hän toteaa, ettei se voisi tapahtua uudestaan. Cindy teeskentelee olevansa loukattu ja nimittelee Jonathania playboyksi.

        Heather avautuu Jonathanille turhaantumisestaan joutuessaan kestämään Julieta, jota hän halveksii.

        Masentunut Nicole pohtii raflansa tiskillä elämäänsä. Alan ilmestyy sinne ja huomaa kuinka alakuloinen hän on. Nicole luulee häntä ensin Richardiksi, mutta Alan toteaa olevansa hänen kaksoisveli. Nicole paljastaa olevansa Julien äiti. Keskustelun kuluessa hän avautuu vaikeasta suhteestaan Juliehen kertoen kuinka hän pitää häntä huonona äitinä. Nicole on otettu Alanin ymmärtäväisyydestä ja viisauksista. Alan osoittautuu hyvin jalomieliseksi ihmiseksi. Nicole on hyvin kiitollinen hänelle. Sitten Megan keskeyttää heidät ja hän viettää mukavan illan Alanin kanssa.

        Alan kertoo Julielle tavanneensa hänen äidin, jolloin Julie nolostuu, mutta yllättyy, kun Alan kehuu häntä kertoen kuinka Nicole on tietoinen virheistään, mutta jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Julie keskustelee pitkään Alanin kanssa, joka uskoo hänen tekevän Richardin hyvin onnelliseksi. Julie on huolissaan Heatherista, mutta Alan muistuttaa hänen olevan herkässä iässä.

        Richard paljastaa Marlonille kosivansa Julieta Golden Roomissa.

        Richard piipahtaa Carrington Fashionissa esitellen itsensä Susan Carringtonille. Hän pyytää Susania stailaamaan Julien tyylikkäästi Golden Roomia varten. Susan huomaa, ettei Julien omassa tyylissä ole mitään kehumista. Se on hyvin räikeää ja mautonta. Hän loihtii Juliesta näyttävän ja tyylikkään naisen. Julie on hyvin kiitollinen Susanille avusta, joka kehuu ohimennen Richardia hyvin karismaattiseksi ja kiehtovaksi.

        Richard on häikäistynyt Julien iltapuvusta.

        Heather huomaa poikaystävänsä olevan poissaoleva, joka selittelee olevansa vain stressaantunut töistä. Syyllisyyttä poteva Jonathan ostaa Heatherille upean kaulakorun. Hän antaa sen Heatherille romanttisen illan päätteeksi Golden Roomissa, jossa myös Richard ja Julie illastavat. Heather huomaa Julien, eikä usko silmiään nähdessään hänen upean iltapuvunsa. Hän keskeyttää heidän romanttisen illan solvaten Julieta, todeten, ettei mikään puku voisi peittää todellista Julieta. Richard suivaantuu tyttärelleen eikä ilahdu yhtään nähdessään Jonathanin, joka vie Heatherin vasten tahtoaan pois.

        Illan lopuksi Richard kosii Julieta, joka ei suostu kosintaan, koska ei tunne olevansa tarpeeksi hienostunut saati sivistynyt. Richard vannoo rakastavansa Julieta juuri sellaisena kuin hän on. Hän kutsuu häntä hiomattomaksi timantiksi. Koskettunut kaunotar suostuu lopulta kosintaan, jolloin Richard suutelee häntä intohimoisesti. Hän huomauttaa Julien tuovan hänestä paremman puolen esiin tehden hänestä paremman ihmisen.

        Marlon on onnellinen Richardin puolesta. Alan onnittelee veljeään kihlauksesta. He koittavat tutustua toisiinsa. Megan toivottaa onnea Julielle varoittaen, ettei elämä Richardin kanssa olisi aina ruusuilla tanssimista. Julie pitää Megania vain katkerana ja mustasukkaisena. Hän usuttaa Richardia ostamaan Meganille ja Alanille oman asunnon.

        Alan myöntää varovasti veljelleen olevansa ihastunut Meganiin kertoen tunteen olevan molemmin puolinen. Hän ei kuitenkaan aio ryhtyä suhteeseen, mikäli Richard on sitä vastaan. Keskusteltuaan asiasta ensin Meganin ja Julien kanssa, Richard hyväksyy heidän suhteen. Megan toivoo sen olevan uusi alku veljeksille.

        Heather ei ole yhtään mielissään Julien ja Richardin kihlauksesta. Hän osoittaa mieltään voimakkaasti uhaten muuttavansa Ranchilta ulos, mikäli Richard aikoisi naida Julien.

        Brookly Cityn väki tutustuu vähitellen hyväsydämiseen Alaniin.

        ÄÄNESTÄ :

        Justin ja Alice palaavat kotiin kuultuaan Rexin sydänkohtauksesta. He ovat helpottuneita, kun Rex voi hyvin. Rex käskee asianajajaansa Mitchell Turneria aloittamaan avioerovalmistelut, joka ilmoittaa siitä järkyttyneelle Lexielle, joka arvaa Rexin saaneen tietää syrjähypystä...

        Jeanne pyrkii olemaan Rexin tukena, joka paljastaa rautarouvalle hakevansa avioeroa LExiesta ja toteaa hänen olleen oikeassa Lexien suhteen. Jeanne on ikionnellinen. Hän toitottelee Lexielle hänen olevan pian menneen talven lumia.

        Nicole ja Lexie tajuavat tilanteen vakavuuden... Rexin kotiuduttua sairaalasta kartanoon Jeannen hoiviin, Lexie onnistuu pääsemään miehensä puheille. Rex haukkuu vaimoaan ja syyttää häntä uskottomuudesta. Lexie pyytelee anteeksi ja anelee epätoivoisesti uutta mahdollisuutta turhaan.

        Lexie ihmettelee, ettei Rex ole suuttunut Ianille, mutta tajuaakin, ettei hän tiedä kenen kanssa Lexie petti häntä. Lexie ihmettelee miten hän sai tietää syrjähypystä.

        John iloitsee isänsä avanneen silmät Lexien suhteen. Katherinen mielestä Rex olisi varmasti paljon onnellisempi Lexien kuin Jeannen kanssa.

        Richard käy katsomassa kuinka Rex voi, joka on yllättynyt hänen visiitistä. Richard ymmärtää Rexin olevan katkera, kun hän omistaa hänen perustamansa yrityksen, mutta kertoo kunnioittavansa suuresti Rexia.

        Ethan on suivaantunut, kun Katherine kertoo palanneensa yhteen Johnin kanssa. Katherine selittää Jeannen juonineen koko jutun, mutta Ethanin mielestä hän tekee suuren virheen.

        500.jaksossa John järjestää Katherinelle romanttisen illan rannalla, jossa hän aaltojen lyödessä rantaa kosii rakastamaansa naista. Mikään ei voisi enää estää heitä saamasta toisiaan!!!

        Sophie, Alice, Julia ja Angela ovat hyvin onnellisia Katherinen puolesta. Charlesilla on vaikeuksia luottaa Johniin, mutta hän antaa siunauksensa nuorelle parille, mutta varoittaa Johnia enää satuttamasta Katherinea.

        Ethan tiedostaa lopulta siskonsa aina unelmoineen Johnista, joten hän on iloinen siskonsa puolesta. Ethan toivoo voivansa luottaa Johniin, joka vannoo tekevänsä Katherinesta maailman onnellisimman naisen.

        John ja Katherine kertovat kihlauksestaan Rexille ja Jeannelle, joka koittaa peitellä todellisia tunteitaan. Nuorukaiset kertovat menevänsä naimisiin jo ensi kuussa, koska eivät halua odottaa enää yhtään.

        Charles ja Sophie juhlistavat grillauksella nuorukaisten kihlausta. Ethan ja Susan osallistuvat juhliin yhdessä Julien, Jeremyn, Angelan, Alicen ja Justinin kanssa.

        Samalla he muistelevat Peteria. Sophie voi jo paremmin, vaikka tuskin koskaa toipuu täysin lapsensa traagisesta kuolemasta.

        Katherine pyytää Julieta&Alicea morsiusneidokseen, jotka kumpikin suostuvat ilomielin.

        Rex ja Jeanne kinastelevat Katherinesta. Jeanne myöntää juonensa, muttei käsitä miksei John ymmärrä hänen tehneen kaiken rakkaudesta poikaansa kohtaan. Rex pyytää Jeannea luovuttamaan ja hyväksymään Katherinen sekä antamaan siunauksen heille, koska muuten hän todennäköisesti menettäisi poikansa...

        CARRINGTONIT:

        Richard solmii Virginian kanssa diilin yksityiskohdat ja kiittää Iania nostaen hänet oikeaksi kädekseen. Ian on polleana moisesta ylennyksestä. Tähtääkö hän Adams Industryn johtajaksi??? Silloin Ian nimittää Johnin Cosmeticsen toimitusjohtajaksi, joka yhdessä Katherinen kanssa liittouu saadakseen yrityksen jälleen Stearlingien haltuun.

        Richard tarjoaa Carlille toimitusjohtajan paikkaa, mutta Carl kertoo lähtevänsä Brookly Citysta. Carl suosittelee tytärtään Susania tehtävään. Susan on yllättynyt, koska hänen isä ei ole koskaan juuri luottanut hänen kykyihin. Carl haluaa toimitusjohtajan olevan Carrington sukunimeltään.

        Richard nimittää Susanin toimitusjohtajaksi, joka lupaa, ettei Richard joutuisi katumaan sitä. Lisäksi Richard antaa Susanille merkittävät vapaudet, mutta muistuttaa olevansa firman pääomistaja ja häntä kiinnostaa ennen kaikkea Carrington Fashionin menestys.

        Piristääkseen avioliittoaan Susan ottaa alastonkuvia komeasta miehestään, joka tykkää punatukan leikeistä. Susan haluaa muidenkin näkevän millainen uros hänen mies oikein on, joten mainitsematta mitään Ethanille, lähetää hän kuvat naistenlehteen, jossa on vuoden seksikkäin uros kilpailu.

        JEREMY & ANGELA:

        Angela kertoo raskaudestaan ja Jeremyn kylmästä reaktiosta Julielle ja Katherinelle, jotka uskovat Jeremyn tarvitsevan vain aikaa tottua ajatukseen.

        Angela käy ultraäänessä, jossa selviää lapsen olevan poika. Onnellinen Angela kertoo Jeremylle heidän saavan pojan.

        Jeremya ahdistaa ajatus isyydestä. Hän iskee silmänsä kauniiseen tarjoilijaan Sabrinaan, joka laulaa hänen kanssa Nicolen raflassa.

        Angela ja Jeremy alkavat kaduta hätäistä avioitumistaan.

        JULIE & RICHARD, MEGAN & ALAN, JONATHAN & HEATHER:

        Nicole onnittelee Julieta kihlauksen johdosta. Hän toivoo tyttärensä esittelevän hänet piakoin Richardille, mutta Julie ei ole siitä innoissaan.

        Alan piipahtaa jututtamassa Nicolea kysellen miten hänen suhde edistyy Julien suhteen. Hän neuvoo Nicolea olemaan kärsivällinen.

        Julie ja Heather ottavat toistuvasti yhteen. Heather koittaa lietsoa Julien epävarmuutta. Alan rupattelee kapinallisen Heatherin kanssa, joka ei aio anna antaa yhtään periksi Julien suhteen.

        Julie tuskastelee Katherinelle, Angelalle ja Ethanille kuinka hermoja raastavaa on asua Heatherin kanssa saman katon alla. Samalla hän myöntää olevansa huolestunut joutuessaan ennemmin tai myöhemmin esittelemään äitinsä Richardille.

        Richard pyytää Marlonia opettamaan Julielle käytöstapoja sekä sivistämään häntä. Hän haluaa tehdä Juliesta edustavan nuoren ladyn.

        Megan huomaa rakastuneensa hyvään Alaniin, joka herättää ihastusta ympäri kaupunkia. Richard ojentaa heille avaimet ostamaansa rantahuvilaan. Alan ja Megan ovat hyvin kiitollisia ja yllättyneitä.

        Richard antaa myös osakkeita firmastaan Alanille. Julie on onnellinen hänen avokätisyydestä. Alan tiedostaa veljensä olevan yhä katkera menneisyydestä, mutta toivoo näiden eleiden olevan merkki siitä, että kenties tulevaisuudessa he voivat olla veljeksiä sanan jokaisessa merkityksessä. Richard ei halua veljensä odottavan liikoja.

        Cindy huomaa pettymyksekseen Jonathanin olevan vakavissaan Heatherin suhteen. Hän on valmis hyväksymään tappionsa. Jonathan koittaa saada hermostunutta Heatheria rentoutumaan.

        Sillä välin Richard pyytää Marlonia ottamaan selvää Jonathanin perheestä, joka paljastuu hyvin köyhäksi.

        Yllättäen Jonathanin n. 60v äiti Elisabeth Walker saapuu kaupunkiin. Jonathan on iloinen nähdessään äitinsä pitkästä aikaa. He vaihtavat kuulumisiaan. Elisabeth kertoo kuulumiset Jonathanin nuoremmista sisaruksista Stevesta ja Isabellasta.

        Hän avautuu vaikeasta lapsuudestaan Heatherille kertoen kuinka hänen isä jätti perheensä vuosia sitten ja kuinka Elisabeth kasvatti yksin hänet ja hänen veljensä. Jonathan kertoo äitinsä adoptoineen orvoksi jääneen Jenniferin, joka on nyt noin 14-vuotias. Elisabeth osoittautuu hyvin lämminsydämiseksi ja rakastavaiseksi äidiksi. Jonathan esittelee Heatherin äidilleen.

        Julie huomaa olevansa raskaana, mutta onko psykopaattinen Josh vai Richard lapsen isä...

        GINA,JOHNNY & COURTNEY:

        Johnny päättää yhdessä asianajajansa Courtneyn kanssa auttaa muuan nuorukaista Gilbertia vapautumaan vankilasta. Hän oli tehnyt likaisia hommia Whipille ja lopulta hänet oli lavastettu syylliseksi. Gilbert voisi todistaa Whipia vastaan, siksi Johnny on halukas auttamaan nuorukaista saadakseen Whipin telkien taakse, jota hän pitää syypäänä klubinsa sulkemiseen.

        Taitava puolustusasianajaja Courtney onnistuu vapauttamaan Gilbertin, joka on hyvin kiitollinen. Whip kuulee Gilbertin vapautuneen ja on kieltämättä huolissaan. Samana iltana Gilbert kävelee Courtneyn ja Johnnyn seurassa Brookly Cityn poliisilaitokselta kohti Johnnyn autoa. Ennen kuin he ehtivät autollee, kaksi poliisiksi pukeutunutta miestä aloittavat tulen heitä kohti.

        Johnny loukkaantuu erittäin vakavasti, mutta ennen kuin menettää tajuntansa, hän pyytää Courtneyta kertomaan Ginalle rakastavansa häntä.

        ÄÄNESTÄ SUOSIKKIASI:

        http://brooklycity.webs.com/kukaonsuosikkihahmosi.htm

      • BC kirjoitti:

        kannustuksista. Toki jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen eikä tuo kyseinen "voi elämä"-kriitikko mua latistanut ;)

        joskus vaan ottaa tyhmyys paddiin. Yleensä niillä, joilla suu suurimmillaan huutaa negatiivisia arvosteluja on itsellään vähiten annettavaa.

        ETHAN & SUSAN:

        Ethanin kuva valitaan voittajaksi. Hän saa tietää alastonkuviensa joutumisesta naisten lehteen äitinsä kirkkoystävän Hubertin kautta. Ethan on järkyttynyt ja pelkää uskonnollisen äitinsä näkevän kuvat. Hän pyrkii ostamaan joka ikisen kopion ja tuhoamaan ne.

        Ethan on raivoissaan vaimolleen, joka on hämillään. Susanin mielestä se oli hauska idea ja hänen pitäisi olla ylpeä vuoden seksisymbooli statuksestaan. Hän vitsailee haluavansa nähdä Sophien ilmeen, mutta Ethan ei näe asiassa mitään hauskaa.

        Ethan pohtii voiko hän jatkaa avioliittoaan Susanin kanssa.

        GARY & KAREN:

        Ethanin hyvä kaveri Gary, josta ei ole viime aikoina paljon mitään kuulunut tutustuu mysteeriseen laulajaan Kareniin Alicen yökerhossa, Allegrossa. Gary ihastuu Kareniin.

        ANGELA & JEREMY:

        Angela huomaa haikeana kuinka Jeremy lipuu yhä kauemmas hänestä. Jeremy on tuskastunut isyydestä ja unohtaakseen sen hän hakeutuu Nicolen raflan tarjoilijan Sabrinan seuraan, joka saa hänet unohtamaan arjen. Jeremy ja Sabrina rakastelevat kerran.

        Julie & Katherine huomaavat Angelan alakuloisuuden ja he pelkäävät Jeremyn&Angelan suhteen kariutuvan Angelan raskauteen...Katherine juttelee Jeremylle, joka paljastaa, ettei ole valmis isäksi, eikä tiedä mitä tehdä.

        Angela huomaa Jeremyn hellät hetket Sabrinan kanssa ja luulee hänen rakastuneen toiseen naiseen. Surullinen Angela tajuaa raskauden ajaneen Jeremyn hänen luoltaan pois. Jeremy, joka viettää aikaa Sabrinan kanssa, ei onnistu sulkemaan mielestään Angelaa ja vauvaa.

        Angela matkustaa Haitille, jossa hän saa nopean avioeron Jeremysta.

        GINA, JOHNNY & COURTNEY:

        Kuultuaan Courtneylta Johnnyn rakkauden tunnustuksen, Gina on entistä päättäväisempi tehdäkseen kaikkensa, jotta hän kuntoutuisi entiselleen. Kun Johnnyn sydän lopettaa lyömisen, Gina pakottaa tri Jonathan Walkeria antamaan hänelle lisää sähköiskuja, jolloin Johnnyn sydän palaa sykkimään. Johnny kertoo palanneensa henkiin Ginan takia, joka myös tunnustaa rakkautensa. Johnny kuitenkin pelkää Ginan olevan vaarassa niin kauan, kun he ovat naimisissa. Hän avautuu vaimolleen huumebisneksistä.
        STEARLINGIT:

        Lexie huomaa suureksi yllätyksekseen olevansa raskaana. Hän pelkää isän olevan Ian, mutta haluaa uskoa Rexin olevan isä. Nicole pitää tyttärensä raskautta Jumalan lahjana, koska vanhanaikainen Rex ei hylkäisi raskaana olevaa vaimoaan.

        Rex jatkaa sillä välin Mitchell Turnerin kanssa avioeron suunnittelua. Hän haluaa Lexien saavan mahdollisimman vähän hänen omaisuudestaan. Jeanne hoivaa kartanossa lepäävää Rexia, joka on selvästi otettu ex-vaimonsa huolenpidosta. Heillä on mukavia ja hauskojakin hetkiä, jotka saavat Jeannen toiveliaaksi.

        Johnin ja Katherinen unelma häät lähestyvät. John, joka on kiitollinen Ianille antamastaan ylennyksestä pyytää häntä bestmanikseen. Rex on loukkaantunut siitä, mutta John piikittelee isäänsä todeten Ianin auttaneen häntä paljon ja uskoneen aina häneen.

        Jeffersonit ovat varmoja, ettei Jeanne ilmestyisi häihin.

        Kaikkien yllätykseksi Johnin pikkuveli Robb (20v) saapuu kotiin veljensä häitä varten. Jeanne ja Rex ovat iloisia nuorimmaisensa visiitistä. Alice esittelee aviomiehensä Justinin Robbille. John, Alice ja Robb vaihtavat kuulumisiaan. Robb on vaitonainen elämästään Lontoossa, jossa hän opiskelee bisnestaloutta. Robb kertoo tosin viihtyvänsä oikein hyvin, eikä juuri kaipaa Brookly Citya, mutta halusi tulla isoveljensä häihin ja tavata suurenmoisen Katherinen.
        Robb huomaa, ettei Jeanne pidä Johnin tulevasta vaimosta.

        Lexie on loukkaantunut, kun häntä ei ole kutsuttu.

        Laulajatähti Enrigue yllättää rakkaan ystävänsä ja palaa Euroopasta Brookly Cityyn Katherinen häitä varten. He vaihtavat kuulumisensa. Katherine toivoisi ystävänsä jäävän pidemmäksi aikaa, mutta Enriguen Euroopan kiertue velvoittaa häntä palaamaan vanhalle mantereelle heti häiden jälkeen.

        Sophie kaipaa Peteria ja tunnelmoi kuinka hän varmasti antaisi kaikkensa, jos vain voisi olla läsnä siskonsa häissä. Pappi Harry Reynold muistuttaa Peterin olevan läsnä ikuisesti jokaisessa heidän hetkessä.

        Katherine vierailee Peterin haudalla. Hän uskoo edesmenneen veljensä olevan onnellinen hänen puolesta ja seuraavan häitä pilvien lomasta. Kyyneleet valuvat hänen silmistä, kun hän toteaa antavansa mitä vain, jos Peter voisi olla läsnä hääpäivänään. Charles löytää tyttärensä Peterin haudalta, jossa heillä on herkkä isän ja tyttären välinen rupattelu tuokio. Charles on varma Peterin olevan hyvin hyvin onnellinen siskonsa puolesta.

        Osa 534: Satuhäät valtameren rannalla!

        Suuri päivä on viimein koittanut. Brookly Cityssa paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta.
        John syö aamiaista kartanossa yhdessä isänsä, Alicen, Justinin ja Robbin kanssa. Jeanne on lähtenyt aikaisin kävelylle. John koittaa peitellä pettymystään, ettei hänen äiti tule häihin. Pian Johnin bestman, Ian, saapuu kartanolle auttamaan häntä valmistautumaan elämänsä tärkeimpään hetkeen.

        Rex ja Alice koittavat kukin vuorollaan saada turhaan jääräpäisen Jeannen tulemaan häihin, koska se merkitsisi hyvin paljon Johnille. Jeanne on kovin surullinen muiden lähtiessä hääpaikalle... hän tajuaa menettäneensä poikansa halveksimalleen Katherinelle. Robb koittaa lohduttaa äitiään todeten, ettei hän ole Johnia mitenkään menettänyt. Hän on varma Jeannen läsnäolon merkitsevän Johnille äärettömän paljon...

        Jeffersoneilla Charles ja Sophie ovat liikuttuneita tyttärensä suuresta päivästä. Ethan antaa siunauksensa siskonsa tulevalle liitolle myöntäen, ettei John kuulu hänen suosikkeihin, mutta on iloinen nähdessään kuinka onnelliseksi John hänet tekee.

        Charles, Sophie, Ethan ja Katherine nauttivat yhdessä aamiaisesta. He tuntevat Peterin läsnäolon. Katherine kaipaa veljeään kovasti etenkin tänä päivänä, mutta koskettunut Sophie muistuttaa Peterin olevan mukana hengessä. Jeffersonit halaavat toisiaan ja juhlistavat Katherinen hääpäivää. Eipä aikaakaan, kun morsiusneidot Julie ja Angela tuupahtavat paikalle.

        Häävieraat saapuvat kuvan kauniille hiekkarannalle. Charles ja Sophie ottavat vastaan vieraat yhdessä Rexin kanssa. Alice saapuu kertoen, ettei Jeanne tulisi häihin. Pian Ian ja John saapuvat. Charles ja Sophie huomaavat Johnin kaipaavan äitinsä läsnäoloa. Sophie ei voi uskoa miten joku äiti ei tulisi poikansa häihin, joka on yksi tärkeimmistä päivistä elämässä...

        Väkeä alkaa virrata: Ethan&Susan, Richard&Julie, Heather&Jonathan, Virginia, Mitchell Turner, Justin, Gary, Enrigue, Scott&Lily sekä Jeremy&Angela saapuvat toinen toistaan tyylikkäämpinä ja kauniimpana.

        Julie, Alice ja Angela rientävät Sophien kanssa auttamaan Katherinea valmistautumaan h-hetkeen. Rex, Robb, Ian, Justin ja Jeremy preppaavat Johnia, joka on kovin hermostunut, mutta hyvin onnellinen, koska tietää, ettei mikään estäisi enää heitä saamasta toisiaan.

        Julie vuodattaa onnen kyyneleitä rakkaimman ystävänsä puolesta, joka on odottanut 2 vuotta tätä päivää.

        Enrigue ja Alice rupattelevat toistensa elämästä. Enrigue kertoo kiertelevän toistaiseksi ympäri Eurooppaa.

        Charles ja Rex uskovat lastensa elävän pitkän ja onnellisen elämän yhdessä. Katherinen ja muiden järkytykseksi Jeanne ilmestyy paikalle haluten jutella Katherinen kanssa kahden kesken, joka suostuu vastahakoisesti. Sophie varoittaa Jeannea pilaamasta Katherinen hääpäivää.

        Jeanne onnittelee Katherinen voittaneen taistelun. Hänen ei ollut tarkoitus tulla häihin, mutta tajusi, ettei voisi olla pois poikansa häistä. Rautarouva antaa siunauksensa Katherinen&Johnin liitolle, josta kultakutri liikuttuu kyyneliin. Jeanne muistuttaa, ettei hän pidä Katherinea sopivana pojalleen, muttei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä heidän liitto. Kuultuaan ex-vaimonsa läsnäolosta Rex rientää hätiin, mutta huomaa suureksi yllätyksekseen Jeannen ja Katherinen halaavan toinen toisiaan.

        Rex on häkeltynyt Katherinen kertoessa Jeannen antaneen siunauksensa. Patriarkka pitää poikaansa harvinaisen siunattuna saadessaan noin ainutlaatuisen naisen vaimokseen. Charles keskeyttää heidät, jolloin Rex lähtee. Isä ja tytär jakavat nostalgisen hetken muistellen Peteria, joka seuraa häitä taivaasta.

        John jää sanattomaksi kuullessaan äitinsä antaneen siunauksen Katherinelle. Hän halaa äitiään kiittäen häntä koko sydämestä. Jeanne ei halua poikansa innostuvan liikaa, mutta John on varma tämän päivän olevan uusialku kaikille. John on loputtoman onnellinen, kun Jeanne saattaa hänet alttarille.

        Hääväki on paikoillaan ja kaikki on valmista. Julie ja Angela laahustavat musiikin soidessa alttarille. Linnun visertävät, kun Katherine astelee isänsä vieressä alttarille kaikkien läsnäolioiden liikuttuessa. John ja Katherine katsovat toisiaan onnellisesti hymyillen!!!

        OSA 535: Unelmista totta!

        Pappi Harry Reynold aloittaa seremoniat. John ja Katherine vaihtavat vihkivalansa. John toteaa Katherinen muuttaneen elämänsä ja kiittää kaikkivaltiasta kultakutristaan, joka on tehnyt hänestä paremman ihmisen. Katherine puolestaan kertoo kuinka paljon hän Johnia rakastaa ja kuinka kiitollinen hän on heidän jokaisesta päivästä.

        Nuoripari vaihtaa sormuksia. Charles ja Sophie katsovat liikuttuneina tytärtään. Rex hymyilee onnellisena, kun taas Jeanne koittaa teeskennellä iloista. Julie, Alice ja Angela vuodattavat onnen kyyneleitä.

        Harry Reynold julistaa Johnin ja Katherinen mieheksi ja vaimoksi. John suutelee vaimoaan kaikkien hurratessa.

        Kaikki rientävät onnittelemaan heitä. Häiden jälkeen juhlaväki rientää viereiseen jättiläismäiseen telttaan herkkupöytien ääreen.

        Vastanaineet leikkaavat ensimmäisen palan kakusta. Rex kertoo olevansa hyvin ylpeä Jeannesta, joka on raitistunut ja hyväksyi Katherinen Stearlingien perheeseen. Jeanne on otettu ex-miehensä kehuista. Alice ja Robb katselevat toiveikkaina vanhempiensa läheistä hetkeä.

        Charles ja Rex pitävät kauniit puheet vastanaineille. Kumpikin muistavat puheessaan Peteria. Brenda soittaa onnittelut Johnille ja Katherinelle pahoitellen, ettei päässyt paikalle.

        Alice&Justin, Scott&Lily, Ethan&Susan, Jeremy&Angela sekä Richard&Julie rupattelevat Johnille ja Katherinelle. John paljastaa häämatkan sijainnin olevan suuri salaisuus.

        Jonathan ja Heather odottavat innoissaan heinäkuun häitä.

        Sophie kiittää Jeannea tyttärensä hyväksymisestä ja toivoo tämän taianomaisen päivän olevan uusi alku Stearlingeille ja Jeffersoneille.

        Charles&Sophie ja Rex&Jeanne nostavat maljan Johnille ja Katherinelle, jotka lähtevät tyylikkäästi hevosilla kohti auringon laskua häävieraiden heiluttaessa taustalla...

        Viimein John ja Katherine saivat toisensa ja niin he lähtivät häämatkalle Sisiliaan kuvankauniiseen Taorminaan.

        JATKUU...

        Häiden jälkeen Robb palaa takaisin Lontooseen. Stearlingit ihmettelevät kuopuksen kiirettä, joten he arvelevat Robbilla olevan tyttöystävä, mutta hän ei vastaa uteliaan perheensä kysymyksiin. Jeanne ja Rex toivovat poikansa palaavan pian Brookly Cityyn. Alice on allapäin pikku-veljensä lähdöstä.

        Lexie paljastaa Rexille odottavansa hänen lastaan, josta patriarkka jää suu auki... Hän ei kuitenkaan usko olevansa lapsen isä ja vaatii isyystestiä. Jeanne kuulee Lexien raskaudesta ja on varma Ianin olevan lapsen isä. Hän kertoo Ianille Lexien olevan raskaana todeten tietävänsä heidän välisestä yöstä. Ian rientää Lexien luo vaatien myös isyystestiä.

        John ja Katherine saapuvat taianomaiseen Sisiliaan. He häikästyvät Taorminan kauneudesta. He vierailevat Antiikin ajan kreikkalaisessa teatterissa, josta he näkevät Etna-tulivuoren, joka kohoaa ylväänä edessään. He nauttivat maukkaasta paikallisesta ruoasta sekä pulahtelevat kimaltelevassa Välimeressä. He rakastuvat Sisilian kauneuteen.

        Alice joutuu jälleen uhraamaan kaiken aikansa tulevaa pianokonserttia varten. Justin kaipaisi yhteistä aikaa vaimonsa kanssa.

        ADAMSIT:

        Julie paljastaa Katherinelle olevansa raskaana, mutta pelkää Joshin olevan sen isä. Katherine kehottaa ystäväänsä kertomaan raskaudesta Richardille. Julie jakaa pelkonsa Alanin kanssa. Julie ei tiedä pystyisikö hän pitämään psykopaattisen Joshin lasta. Alanin mielestä ei ole syytä mennä asioiden edelle.

        Julie paljastaa raskautensa Richardille, joka uskoo lapsen olevan Joshin. Hän haluaa isyystestin. Alan kohtaa veljensä, joka myöntää, ettei aikoisi kasvattaa Joshin lasta. Alan pyytää veljeään tukemaan Julieta, jos Josh olisi lapsen isä.

        Julie näkee painajaisia Joshista, joka kummittelee hänen unissa. Richard on huolissaan kihlatusta. Niimpä he päättävät ottaa selvää isyydestä.

        Alan pitää Meganin ajantasalla Julien raskaudesta. Megan tajuaa kuinka sekavassa tilassa Julien täytynee olla. Alan käy kirkossa rukoilemassa lapsen olevan Richardin. Hän käy hartaan keskustelun pappi Harry Reynoldsin kanssa.

        Alan nauttii jälleen elämästään taiteilijana. Hän tekee kauniin maalauksen Meganista. Richard päättää tarjota mallin töitä Meganille Cosmeticselta, joka ottaa tarjouksen vastaan.

        Elisabeth on hyvin onnellinen poikansa puolesta ja ylistää häntä Heatherille kertoen kuinka Jonathan astui isänsä saappaisiin pitäen huolta nuoremmasta veljestään.

        Jonathan ja Heather päättävät pitävänsä häät heinäkuussa. He kertovat hääpäivästään Richardille, joka on odotetusti sitä vastaan. Heather toteaa, ettei Richard voisi mitenkään estää heitä. Häiden jälkeen he muuttaisivat omaan asuntoon, koska Heather ei halua enää asua Julien kanssa saman katon alla. Julie koittaa mielistellä Heatheria ja hän onnittelee nuorta paria. Myös Alan ja Megan onnittelevat heitä. Alan on varma Richardin ajan myötä hyväksyvän Heatherin päätöksen. Hän pitää Jonathania hyvänä ja rehtinä miehenä.

        Marlonin mielestä Richard ei voi tehdä juuri mitään. Richard on varma Jonathanin särkevän Heatherin sydämen, koska heidän ikäero on liian suuri. Hän toivoo voivansa estää häät ja säästää tyttärensä sydämen särkymisen.

        Richard käy ottamassa isyystestin Memorial Hospitalissa. Julie pelkää pahinta. Hän pelkää joutuvansa valitsemaan lapsensa ja Richardin väliltä.

        Sillä välin bostonilaisessa mielisairaalassa salaperäinen nainen nimeltä Erica lukee lehdestä Richard Adamsin ja Julie Fosterin kihlauksesta. Hän kiroaa Julien vannoen, ettei hän saisi Richardia...miten Erica liittyy Richardiin?

      • yykaakoo"
        BonnieBonBon kirjoitti:

        joskus vaan ottaa tyhmyys paddiin. Yleensä niillä, joilla suu suurimmillaan huutaa negatiivisia arvosteluja on itsellään vähiten annettavaa.

        et voi tietää kuinka paljon annettavaa on jollain ihmisellä
        sun panokseskaan ei ole ketään hämmästyttäny-toistaiseksi.

      • yykaakoo" kirjoitti:

        aivan kuin minäkin omaani. En tosiaan voi tietää, eikä muutkaan, ellei ole mitään näytteitä tarjolla.
        Nimenomaan oman vaatimattoman panokseni vuoksi en näe oikeudekseni mollata muiden kirjoituksia ;)

      • yykaakoo" kirjoitti:

        et voi tietää kuinka paljon annettavaa on jollain ihmisellä
        sun panokseskaan ei ole ketään hämmästyttäny-toistaiseksi.

        ...ämmällä ei ainkaan ole mitään annettavaa kun tarvii oksentaa sanottavansa puskasta. Mutta mikään ei tosin muuttunut: Bonsku on edelleen kaunis, rikas ja reilu. Kun taas sinä..? Ü

      • Armoricus
        Zone kirjoitti:

        ...pelkäsitkö ettei muijas pärjää yksin.
        Hähä xD

      • Armoricus kirjoitti:

        Hus siitä ressukka.

        rohkea :DDDDDDDDD

      • Armoricus
        Zone kirjoitti:

        Hus siitä ressukka.

        ...olet
        Ketään et häädä.
        Vai onko tää sun Ploki?
        Hähää, riepuraasu.

      • Armoricus kirjoitti:

        ...olet
        Ketään et häädä.
        Vai onko tää sun Ploki?
        Hähää, riepuraasu.

        Kuhan potkiskelen sua pelkuripuska ämmää jaloista veks. Ü

      • BC
        BonnieBonBon kirjoitti:

        rohkea :DDDDDDDDD

        STEARLINGIT:

        Lexie keskustelee äitinsä Nicolen kanssa isyystestistä. Nicole ei halua tyttärensä ottavan riskejä, koska jos lapsi olisi Ianin, Lexie menettäisi Rexin, jonka tunteet häntä kohtaan ovat vilpittömät. Lexie näkee painajaisia peläten Ianin olevan lapsen isä.

        Rex ja Ian käyvät kukin vuorollaan ottamassa isyystestin. Jeanne uskoo vakaasti lapsen olevan Ianin. Hän ei tosin haluaisi Stearlingien joutuvan keskelle uutta skandaalia.

        Nicole ja Lexie päättävät varmistaa haluamansa testituloksen. He onnistuvat lahjomaan nuoren harjoittelijan, joka on opiskelu rahojen puutteessa. Harjoittelija kertoo heille Ianin olevan lapsen todellinen isä, mutta hän vaihtoi testitulokset. Lexie mietiskelee tekikö oikein, mutta Nicole muistuttaa muussa tapauksessa hänen menettävän Rexin ikuisiksi ajoiksi.

        Ian ilmestyy tivaamaan testitulosta. Lexie näyttää Rexin olevan isä. Eräällä tavalla Ian on helpottunut, vaikkakin sydämessään unelmoi perheen perustamisesta.

        Onnellinen Lexie rientää Rexin luo toimistolle kertoen odottavansa hänen lasta. Rex on aluksi epäileväinen, mutta uskoo häntä nähdessään testitulokset. Lexie on pettynyt, kun miehensä ei otakaan häntä avosylin vastaan.

        Nicole on varma Rexin vain tarvitsevan oman aikansa sulattaakseen uutisen.

        Rex kertoo järkyttyneelle Jeannelle olevansa Lexien lapsen isä. Jeanne muistuttaa hänen pettäneen häntä. Totta kai lapsi saisi syntyessään tarvitsemansa huomion ja rakkauden. Jeanne on valmis jopa taistelemaan Rexille huoltajuuden kunhan hän ei vain edes ajattelisi antavansa uutta mahdollisuutta onnennokijalle.

        JOHNIN & KATHERINEN häämatka:

        John ja Katherine nauttivat kuherruskuukaudestaan Sisiliassa. He tutustuvat täkäläiseen ihanaan n.28-vuotiaaseen pariskuntaan Antonioon ja Chiaraan, jotka kutsuvat vastanaineet Antonion isovanhempien luokse, jotka hurmaavat Johnin&Katherinen aidolla vieraanvaraisuudellaan ja lämmöllään. Antonio ja Chiara näyttävät Johnille ja Katherinelle läheisen kaupungin Catanian, jonka kaunis vanha keskusta on rakennettu laavasta. Nuoripari päättää kiivetä Etnalle, joka on heille elämys. He suutelevat intohimoisesti Etnan huipulla, josta he näkevät kaukana horisontissa Välimeren.

        Seuraavaksi he vierailevat yhdessä sisilialaisten ystävien kanssa kauniissa Syracusassa, jossa he menevät katsomaan vanhaan kreikkalaiseen teatteriin antiikin ajan tragediaa, joka tekee heihin suuren vaikutuksen.

        Sitten he vierailevat Sisilian lähistöllä olevilla Vulcano ja Pantelleria saarilla. Pantelleriasta he saavat lahjaksi vieraanvaraisilta sisilialaisilta herkullista viiniä sekä saavat nauttia saaren herkuista.

        Matka lähenee päätöstään. He nauttivat vielä muutamista päivistä Taorminassa ennen kuin he hyvästelevät haikeina Sisilian, joka vei heidän sydämen. Antonion isovanhemmat tarjoavat ikimuistoisen läksiäisaterian, jossa on paikalla Antonion ja Chiaran sydämelliset vanhemmat. John ja Katherine kutsuvat heidät kaikki Brookly Cityyn toivoen näkevänsä heidät pian. He kuitenkin aikovat palata Sisiliaan, joka ilahduttaa Antoniota ja Chiaraa.

        Paluulennolla John ja Katherine ovat haikeina. Katherine on onnellinen Johnin valitsemasta häämatkasta. He suutelevat ja vannovat ikuista rakkautta toisilleen.

        Palattuaan Brookly Cityyn, he kertovat perheilleen uskomattomasta häämatkastaan Sisiliaan ja näyttävät kuvia. Katherine järjestää tyttöjen illan Alicen, Julien ja Angelan kanssa.

        Rex on ostanut nuorelle parille upean rantahuvilan. Katherine ja John ovat otettuja Rexin eleestä, joka on selvästi lähentynyt poikansa kanssa.

        JEREMY&ANGELA:

        Angela synnyttää hieman etuajassa terveen poikalapsen, jota hän kutsuu Michaeliksi. Angela luulee Jeremyn rakastuneen Sabrinaan, joten hän päättää surullisena luopua lapsestaan ja adoptoida hänet.

        Julie ja Katherine käyvät katsomassa tuoretta äitiä, joka kertoo luopuvansa pojastaan. Ystävättäret ymmärtävät Angelaa, joka on vasta 22-vuotias, mutta aistivat, ettei hän ole täysin varma päätöksestään. He toivovat Angelan harkitsevan vielä toistamiseen ennen kuin tekee jotain mitä saattaisi kaduta.

        Dereck saa Angelan vakuuttuneeksi, että hänen kannattaisi luopua lapsestaan.

        Susanin ja Ethanin liitto rakoilee pahasti, koska Ethan on menettänyt luottamuksensa vaimoonsa. Hän on tajunnut, ettei Susan ole paras mahdollinen vaimo.

        Tajutessaan avioliittonsa vetävän viimeisiään Susan alkaa liehittelemään Justinia, jolla on myös avio-ongelmia Alicen kanssa. Justin on turhautunut, kun hänen vaimo on jälleen täysin omistautunut pianon soitolle. Susan tarjoutuu pitämään seuraa lomalla olevalle Justinille, jonka on vaikea olla huomioimatta Susanin seksikkyyttä. Susan kertoo huomanneen, ettei hänestä ole vielä vaimoksi ja myöntää rynnänneen liian hätiköidysti Ethanin kanssa naimisiin.

        Gary haluaisi seurustella Karenin kanssa, joka ei halunnut sitoutua eikä ollut halukas puhumaan menneisyydestään.

        Ethan haluaa avioeron Susanista. Sophie on äärettömän onnellinen poikansa tajunneen Susanin todellisen luonteen, mutta on vihainen
        Susanille, koska hänen poika joutuu kärsimään hänen takia.

        JEFFERSONIT:

        Charles, Sophie, Ethan, Katherine ja John hiljentyvät muistelemaan Peteria, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi vuosi. Koko perhe käy viemässä kukkia ja kynttilän hänen haudalle. Pappi Harry Reynold piipahtaa Jeffersoneilla.

        Sophien yllätykseksi myös Rex ja Jeanne käyvät Jeffersoneiden luona kunnioittamassa Peterin muistoa.

        COURTNEY, JOHNNY & GINA:

        Gina vakuuttaa rakastavansa Johnnya, eikä pelkää mahdollisia vaaroja, sillä yhdessä he selviytyisivät kaikesta. Lopulta Johnny ei pane enempää vastaan.

        Whip haluaa hoidella Johnnyn lopullisesti, joten hän junailee hänet ansaan Brookly Cityn ulkopuolelle järven rannalle, jossa Whip pamauttaa teräesineellä Johnnya jättäen hänet vuotamaan verta... Muuan neito Ellen vie hänet taloonsa, joka on järven rannalla.

        Grant Stewart ilmestyy Courtneyn asianajajatoimistoon. Hän esittelee itsensä ja ehdottaa Courtneylle yhteistyökumppanuutta. Grant ja Courtney käyvät lounaalla, jossa mies yrittää vakuuttaa hänet perustamaan yhteisen lakitoimiston. Courtney lupaa harkita asiaa.

        ADAMSIT:

        Adamsit odottavat ahdistuneina ja jännittyneinä Julien lapsen isyystuloksia. Lopulta tri Jonathan Walker vahvistaa Richardin olevan Julien lapsen isä, joka on suuri helpotus etenkin Julielle. Julie rientää kertomaan Angelalle odottavansa Richardin lasta.

        Alan on aidosti iloinen veljensä ja Julien puolesta, mutta Megan on selvästi mustasukkainen Julien raskaudesta.

        Richard tiputtaa pommin Julien raskaudesta järkyttyneelle Heatherille, joka epäilee Julien sämplineen isyystestin tuloksia. Hän käy toitottamassa suutaan Julielle syyttäen häntä tahalleen raskaaksi hankkiutumisesta.

        Nicole kuulee Julien raskaudesta. Hän on helpottunut Richardin ollessa lapsen isä. Hän tajuaa, ettei taaskaan ollut tukemassa Julieta, joka pelkäsi Joshin olevan sen isä. Alan ja Nicole juttelevat Juliesta.

        Richard on utelias tapaamaan Julien äidin, mutta Julie vastustelee. Alanin mielestä hänellä ei ole mitään hävettävää äitinsä suhteen, mutta Julie on selvästi erimieltä. Lopulta Julie järjestää päivällistreffit Nicolen raflaan. Hän varoittaa etukäteen Richardia, ettei Nicolen käytöksessä ole mitään kehuttavaa.

        Nicole tapaa viimein Richardin, hetkeä, jota hän on odottanut kauan. Julie häpeää äitinsä yli-innostunutta käyttäytymistä tuntien olonsa hyvin kiusalliseksi päivällisillä.

        Julie ja Lexie törmäävät pitkästä aikaa. Siskosten välit ovat kovin viileät, mutta kumpikin onnittelevat toisiaan raskauden johdosta. Nicole toivoisi tyttäriensä lähestyvän toisiaan. Julie kertoo Katherinelle Richardin olevan lapsen isä. Hän uskoo onnen viimein koittavan Julielle, joka paljastaa Richardin vievän hänet vihille elokuussa.

        Jonathanin&Heatherin häät askarruttavat Richardin mieltä, joka tuntee itsensä voimattomaksi. Marlon koittaa piristää kaveriaan. Alan kehottaa Richardia antamaan heille siunauksen, mutta hän ei ota sitä edes kuuleviin korviinsa.

        Heather pyytää Megania morsiusneidokseen, kun taas Jonathan pyytää häitä varten kaupunkiin saapunutta veljeään Stevea bestmanikseen.

        Julie ja Alan neuvovat Richardia jo perääntymään, mutta itsepäinen herra koittaa takoa järkeä tyttärensä päähän. Heather vastaa tulisesti, ettei ole enää mikään pieni lapsi, vaan nuori aikuinen nainen. Richard ei halua tyttärensä heittävän elämäänsä hukkaan 18-vuotiaana.

        Cindy paljastaa Jonathanille juuri ennen häitä odottavansa hänen lasta. Jonathan saa hänet pitämään suunsa kiinni.
        Häntä ahdistaa kuitenkin joutuessaan salaamaan isyytensä Heatherilta, koska ei halua vaarantaa häitä.

        Jonathanin häihin saapuvat myös hänen nuorempi veli Steve ja Elisabethin nuori 13-vuotias adoptiotytär Jennifer. Elisabeth utelee pojaltaan onko Heather todella valmis avioitumaan 18-vuotiaana. Jonathan on innoissaan nähdessään sisaruksiaan.

        Pappi Harry Reynold toimii häiden pappina.Richard aikoo boikotoida häitä, josta Heather on selvästi hieman surullinen. Jonathan ja Heather pitävät pienimuotoiset häät kappelissa, jossa ovat paikalla koko Walkerin perhe: Elisabeth, Jennifer, Steve sekä Alan & Megan. Ian ja Virginia edustavat Adams Industryeta.

        Alan koittaa vakuuttaa veljensä häihin tulosta, mutta hän ei halua olla todistamassa tyttärensä elämän suurinta virhettä. Julie usuttaa häntä menemään häihin, koska Richardin läsnäolo merkitsisi valtavasti Heatherille.

        Viimein Richard yllättää ilmestymällä Julien kanssa häihin. Heather on iloinen nähdessään isänsä, joka kertoo tulleensa vain hänen takia, muttei edellenkään hyväksy heidän avioitumista.

        Reynold vihkii nuorukaiset julistaen heidät mieheksi ja vaimoksi. Liikuttunut Elisabeth vuodattaa kyyneleitä katsoessaan kuinka onnellinen hänen hieno poikansa on. Alan halaa vastanaineita onnittellen heitä koko sydämestään ja toivottaen heille kaikkea hyvää. Richard katselee närkästyneenä veljeään.

        Elisabeth Walker tapaa Richardin, joka halveksii Jonathania, joka riistää Heatherin nuoruuden. Elisabeth ei suostu kuuntelemaan herran solvauksia vaan toteaa Heatherin itse tehneen valintansa, josta näkyy kuinka onnellinen hän on.

        Jonathan ja Heather lähtevät hääjuhlista varaamaansa Stearling Hotelin huoneeseen. Richardia risoo tajutessaan Heatherin menettävän neitsyytensä. Julie muistuttaa, ettei Heather ole enää niin pieni tyttö, mutta Richard ei voi hyväksyä sitä.

        Richard riitelee Alanin kanssa käskien häntä olemasta sekaantumatta Heatherin elämään.

        Jonathan järjestää romanttisen illan Heatherille, jonka päätteeksi he rakastelevat. Heather menettää neitsyytensä tuoreelle aviomiehelleen.

        Julie ja Richard valmistautuvat omiin häihinsä ja suunnittelevat häävieraslistaa.

        Bostonissa häiriintyneen oloinen Erica näyttää olevan hyvin kiinnostunut Richardin elämästä. Hän suivaantuu lukiessaan herra Adamsin suunnittelevan jättimäisiä häitä Julielle. Ericalla on iso kokoelma Heatherin kuvia. Erican huonekaveri Allison kertoo vapautuvansa piakoin, josta Erica on hyvin katkera. Allison haluaisi kuitenkin jäädä mielisairaalaan, koska pelkää kohdata ulkomaailman. Niimpä Erica tarjoutuu vaihtamaan osia Allisonin kanssa. Erica manailee Allisonille kuinka Richard kuuluu vain ja ainoastaan hänelle...

      • hähä
        Zone kirjoitti:

        Kuhan potkiskelen sua pelkuripuska ämmää jaloista veks. Ü

        aikaa potkutteluun.
        Kirjota plokia älypää
        me nautitaan sen lukemisesta!
        Niin!

        Ian kosii Virginiaa, joka suostuu kosintaan.

        Rex pohdiskelee tulevaisuuttaan Lexien kanssa viinilasillisen ääressä Nicolen raflassa. Sattumoisin Ian liittyy seuraan. Hänestä on kiusallista puhua Lexiesta, mutta toteaa, ettei itse hylkäisi vaimoaan mikäli hän odottaisi hänen lasta. Ian paljastaa kosinneen Virginiaa, vaikkei tiedä haluaako viettää loppu elämänsä hänen kanssa. Rex antaa neuvon, ettei kannata hätiköidä.

        Jeanne kertoo Johnille Lexien olevan raskaana Rexille. Sillä välin Rex tapaa Lexien. Hän kertoo ilmoittaneensa Mitchell Turnerille, ettei aio edetä avioeron suhteen, koska on halukas antamaan vaimolleen uuden mahdollisuuden. Iloinen Lexie vannoo, ettei enää koskaan pettäisi häntä ja lupaa olla paras mahdollinen vaimo. Lexie on yllättynyt kuullessaan Ianin usuttaneen Rexia antamaan hänelle toisen tilaisuuden.

        Rex käy kartanolla Jeannen juttusilla. Rautarouva ei voi uskoa korviaan kuullessaan Rexin palaavan yhteen Lexien kanssa. Hän koittaa epätoivoisesti takoa järkeä ex-miehensä päähän.

        Lexie törmää Ianiin Nicolen raflassa. Hän on kiitollinen, vaikka ihmetteleekin Ianin motiiveja. Lexie utelee häneltä miten hän olisi suhtautunut, jos lapsi olisi ollut hänen. Ian paljastaa unelmoineensa jo pidemmän aikaa lapsesta. Hän olisi aikonut olla merkittävä osa hänen elämää. Ianin avautuminen saa Lexien tuntemaan syyllisyyttä, mutta Nicole muistuttaa tyttärensä tehneen oikein ja sitä paitsi Ian saisi vielä monta lasta.

        John kuulee Rexin palanneen yhteen Lexien kanssa. John yrittää lohduttaa äitiään, joka ei voi uskoa Lexien luikerrelleen jälleen Rexin syliin. Jeanne on lähellä ottaa drinkin, mutta Katherine estää häntä. Hän saa Jeannen tajuamaan, ettei pulloon vajoaminen ole mikään ratkaisu. Jeanne on ihmeissään Katherinen välittäessä hänestä ja pohtii onko hänellä takaa-ajatuksia.

        John kohtaa isänsä antaen hänen kuulla kunniansa. Rex suivaantuu poikansa suun soitosta ja käskee häntä hyväksymään päätöksensä.

        Myöhemmin John kertoo äidilleen suunnitelmastaan napata Cosmetics takaisin Stearlingien perheelle. Jeanne ja Katherine pistävät erimielisyytensä sivuun ja yhdistävät voimansa auttaakseen Johnia suunnitelmassaan. John on ylpeä vaimostaan, joka kertoo estäneensä Jeannea juomasta. Katherine myöntää, ettei tule juuri toimeen anoppinsa kanssa, muttei silti halua nähdä hänen uppoavan taas pulloon.

        John saa Jeannen kiittämään Katherinea.

        GINA, JOHNNY & COURTNEY:

        Ellen hoitaa Johnnyn kuntoon, käy ilmi hänen olevan Whipin sisko. Ellen vihaa veljeään syvästi. Samaan aikaan Whip kaappaa Courtneyn ja Ginan. Kiitollinen nuorukainen Gilbert yrittää vapauttaa heidät, mutta kuolee Whipin luoteihin. Johnny saapuu Whipin luokse Ellenin näyttäessä tietä. Hän löytää Courtneyn ja Ginan, jotka luulivat Johnnyn kuolleen. Whip yllättää Johnnyn osoittaen asetta kalloonsa, mutta sillä samalla hetkellä Whip kaatuu luodin voimasta maahan. Ellen ampui veljensä kuoliaaksi.

        Johnny vapauttaa Courtneyn ja Ginan, joka on onnellinen miehensä olevan elossa.

        JEREMY & ANGELA:

        Jeremy kauhistuu kuullessaan Angelan synnyttäneen ja luopuneen lapsesta. Angela toteaa, ettei ollut innoissaan joutuessaan kasvattamaan hänet yksin. Hän uskoo Michaelin saavan paremman elämän jossain rakastavassa perheessä.

        Silloin Jeremy myöntää rakastavansa Angelaa koko sydämestä ja haluaa kasvattaa yhteisen lapsen. Hän kertoo vain pelänneen isäksi ryhtymistä. Adoptiota katuva Angela on onnellinen Jeremyn julistaessa hänelle rakkautta. Pari päättää hankkia lapsensa takaisin. Angela paljastaa hakeneen avioeron Haitilta, koska luuli, ettei Jeremy halunnut lasta.

        Angela kertoo Katherinelle ja Julielle katuvansa suuresti lapsesta luopumista. Ystävättäret kannustavat häntä toimimaan ripeästi, koska vielä ei olisi liian myöhäistä.

        ETHAN, SUSAN, JUSTIN, ALICE, GARY & KAREN:

        Karen paljastaa Garylle menettäneensä muistinsa eikä tiennyt mitään omasta identiteetistään. Gary uskoo Karenia, mutta ystävästään huolissaan oleva Susan on epäileväinen.

        Susan pyytää Jonathania ottamaan kokeet Karenista, jotka vahvistavat hänen kokeneen muistin menetyksen.

        Ethan kertoo Garylle Susanin tempusta, jonka mielestä hän hätiköi avioeroaikeissaan. Gary hymähtää kyseisen tempun olleen hyvin Susanin tyylinen ja muistuttaa Ethanin alunperinkin rakastuneen juuri Susanin hulvakkaaseen ja pirteään luonteeseen.

        Susan piipahtelee tovin välein Style-lehden toimituksessa piristämässä Justinia, joka päivä päivältä on yhä enemmän Susanin koukussa.

        Sophie kohtaa Susanin yrittäen udella mikä on johtanut Ethanin avioerohaluihin. Charles koittaa jarrutella vaimoaan. Ethan hermostuu äitinsä sekaantumisesta hänen elämäänsä.

        Marlon auttaa Julieta häälistan laatimisessa. Richard haluaa järjestää vaimolleen ikimuistoiset häät, jotka koko kaupunki muistaisi vielä pitkään.

        Julie kertoo isoista häistään innostuneille Angelalle ja Katherinelle. Ethan onnittelee raskauden johdosta ystäväänsä. He muistelevat seurusteluaikojaan ja kumpikin ovat iloisia, että he pysyivät hyvinä ystävinä. Ethan toivoo Richardin olevan se oikea Julielle, joka on varma siitä.

        Richard sopii yhdessä tulevan vaimonsa kanssa häiden olevan Stearling Hotellissa. Hän pääsee sopuun hinnasta Rexin ja Lexien kanssa.

        Jonathanin 26-vuotias veli Steve valmistui keväällä asianajajaksi. Jonathan auttoi merkittävästi veljeään opinnoissa vuosien varrella. Steve hyvästelee Jonathanin ja Heatherin, kun taas Jennifer jää toistaiseksi Elisabethin kanssa Brookly Cityyn.

        Jonathan koittaa saada Heatherin lykkäämään häämatkaa, kunnes Richard ja Julie ovat avioituneet. Heather ei haluaisi mistään hinnasta olla läsnä häissä, mutta miehensä muistuttaa Richardinkin tulleen heidän häihin. Heather haluaa kuitenkin heti häämatkalle johon vastahakoisesti Jonathan suostuu. Richard on tyrmistynyt tyttärensä ilmoittaessa, ettei hän ole tulossa häihin. Heather tivaa, ettei tule ikinä hyväksymään halpamaista Julieta, jolloin Richard jyrisee, ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä väistämätön.

        Julie huomaa kuinka Heatherin päätös satuttaa Richardia, jolloin hän ottaa yhteen nuoren neiti Adamsin kanssa. Heather ei voi sietää Julien leikkivän jotain tärkeää ladya, vaikka hänen ulosanti on niin halpamaista.

        Richard yllättää Julien Susanin suunnittelemalla kauniilla hääpuvulla.

        Alan utelee miltä Meganista tuntuu, kun Julie nai hänen ex-miehensä. Megan väittää, ettei hänellä ole enää minkäänlaisia tunteita Richardia kohtaan, mutta sisimmässään häneen koskee.

        Julie pyytää Katherinea morsiusneidokseen, joka osasi odottaa sitä. Kultakutri on niin onnellinen, koska kummankin tulevaisuus näyttää niin ruusuiselta.

        Nicole saa tehtäväksi häiden pitopalvelun. Hän on innoissaan, kun Lexie on palannut Rexin kanssa ja Julie on menossa naimisiin vaikutusvaltaisen Richard Adamsin kanssa. Nicole myhäilee tyytyväisenä, että hänen elanto on taattu.

        Jonathan ja Heather lähtevät häämatkalle Richardin vastusteluista huolimatta. Alan aistii veljensä olevan loukkaantunut, ettei hänen tytär ole häissä.

        Richard ei tiedä ketä pyytää bestmaniksi. Julien mielestä Alan olisi luonnollinen vaihtoehto, mutta Richard empii, koska on hieman närkästynyt "pyhään" veljeensä.

        Megan piipahtaa Richardin toimistolla toivottamassa onnea uudelle avioliitolle. Megan muistelee haikeana yhteisiä hetkiä Richardin kanssa. Hän tajuaa, ettei ole päässyt vielä yli hänestä, vaikka Alan niin luuleekin.

        Eräänä kauniina elokuun päivänä muuan erittäin tyylikäs n.70-vuotias rouva astelee Richard Adamsin toimistoon. Richard ei voi uskoa silmiään nähdessään Nancy Williamsin vuosien jälkeen. Kumpikin ovat iloisia jälleennäkemisestä. Nancy kertoo kuulleensa hänen tulevista häistä, joten päätti tulla visiitille Brookly Cityyn. Richard on hyvin onnellinen Nancyn visiitistä. Hän kutsuu hänet Ranchille vieraakseen, mutta rouva Williams kertoo ottaneensa itselleen sviitin Stearling Hotelista.

        Nancy on ylpeä kuinka pitkälle Richard on päässyt. Hän on tietoinen miehen viime aikaisista yritysostoista: Stearling Cosmeticsen, Lipton Enterprisen ja Carrington Fashionin hankkimisesta. Nancy toteaa tienneensä jo vuosia sitten, että Richard olisi luonnut huikean bisnes-imperiumin.

        Richard vie vanhan ystävänsä Golden Roomiin lounaalle, jossa käy ilmi rouva Williamsin olevan hänen menttoori. Richard utelee kuulumisia. Nancy kertoo miehensä kuolleen muutamia vuosia sitten. Se oli hänelle hyvin kova paikka. Nancy mainitsee harkitsevansa eläkkeelle jäämistä, mutta Richard ei usko rautarouvan olevan vielä valmis luopumaan Williams Enterprisesta. Nancy kertoo, ettei ole enää yrityksensä toimitusjohtaja, mutta on yhä mukana sen toiminnassa. Nancy on utelias tutustumaan Richardin morsiameen.

        Richard kertoo kihlatulleen tavanneensa vanhan ystävänsä Nancy Williamsin, jonka hän haluaa Julien oppivan tuntemaan. Julie on ahdistunut kuullessaan rouva Williamsin olevan tunnettu seurapiirirouva. Hän on erittäin hermostunut ja stressaantunut, kun Richard kutsuu Nancyn heille illallisille.

        Hätääntynyt Julie purkaa sydäntänsä rakkaille ystävilleen. Katherine ja Angela pyrkivät rauhoittamaan häntä. Julie saa arvokkaita vinkkejä Marlonilta, joka paljastaa Richardille kuinka hermostunut Julie on.

        Julie tuntee itsensä ulkopuoliseksi tavatessaan rouva Williamsin, joka on hyvin eleganttinen ja tarkkailevan oloinen. Julie panee parastaan antaakseen hyvän kuvan itsestään, mutta Nancy näkee hänen lävitse. Hän on utelias kuulemaan Julien perheestä. Seurapiirirouva yllättyy kuullessaan Julien siskon Lexien olevan naimisissa Rex Stearlingin kanssa, joka on hänen vanha liiketuttu.
        Richard paljastaa aloittaneensa vuosikausia sitten uransa Williams Enterpraisessa. Hän on hyvin kiitollinen menttorilleen.

        Richard pyytää veljeään bestmaniksi, joka liikuttuneena suostuu. Veljeksillä on ensimmäistä kertaa läheinen hetki.

        Julien mielestä ilta oli katastroofi ja hän pelkää Nancyn puhuvan Richardin ympäri häiden suhteen. Julie hakee tukea Alanilta, joka on varma, ettei kukaan voisi vaikuttaa veljensä päätökseen, koska hän palvoo Julieta, joka on tuonut hymyn Richardin kasvoille. Alanin mielestä Julie tuo Richardin parhaimmat puolet esiin. Hän kertoo suostuneensa Richardin bestmaniksi, josta Julie on iki-onnellinen.

        Nancy ilmaisee kärkkäästi mielipiteensä Juliesta, jota hän pitää sopimattomana Richardin tapaiselle sivistyneelle miehelle. Richard muistuttaa kasvaneensa orpona ja rutiköyhänä ja on kulkenut pitkän kivisen tien päästäkseen näin pitkälle. Hän toteaa, ettei kukaan nainen ole tehnyt häneen yhtä suurta vaikutusta kuin Julie, josta Richardin mukaan tulisi vuosien saatossa arvokas lady. Nancy toivoo, ettei Julie ole onnennokija, mutta luottaa oppipoikansa vaistoon. Richard kertoo käsittäneensä, että Julien suhde äitiinsä on hyvin huono. Hän toivoisi Nancyn tutustuvan häneen ja antavan hänelle mahdollisuuden todistaa vilpittömyytensä.

        Nancy Williams ilmestyy Rexin toimistoon, joka on yllättynyt vanhan liikekumppaninsa visiitistä. He vaihtavat kuulumiset. Nancy paljastaa tulleensa rakkaan ystävän Richard Adamsin häihin. Rex on häkeltynyt, koska ei osannut aavistaa heidän tuntevan toisiaan. Nancy pohtii mikä Fosterien siskoksissa niin kiehtoo, kun kerta Rex ja Richard ovat heihin ihastuneita.

        Häiriintynyt Erica saapuu Brookly Cityyn tarkoituksenaan estää Richardin häät.

        Hääpäivä koittaa viimein. Nancy yllättää Julien ilmestymällä ranchille. Hän kertoo kuinka läheinen Richard hänelle on. Hän toivoo hänen vain tulevan onnelliseksi ja kerta Richard uskoo Julien olevan se oikea, niin hän haluaa tutustua Julieen.

        Lexie piipahtaa antamassa onnenpotkun siskolleen. Siskosten välit ovat aina olleet huonot, mutta Julie on silti iloinen hänen visiitistä. Yli-innostunut Nicole osoittaa tyttärilleen kuinka ylpeä hän on heistä.

        Katherine ja Angela auttavat morsianta valmistautumaan. Kumpikin ovat niin onnellisia hänen puolesta. Samaan aikaan Alan avustaa veljeään valmisteluissa.

        Nicolen raflan ulkopuolella, Erica tyrmää muuan tarjoilijan pukeutuen hänen työasuun. Tarjoilijaksi tekeytynyt peruukki päässä oleva Erica rientää Stearling Hotelliin.

        Vuosikymmenen häihin on kutsuttu Rex & Lexie, Ian & Virginia, Jeanne, John & Katherine, Ethan & Susan, Charles & Sophie, Alan & Megan, Jeremy & Angela, Justin & Alice, Scott & Lily, Marlon, Elisabeth ja Jennifer Walker sekä Nancy Williams.

        Nicole vastaa pitopalvelusta. Pappina toimii jälleen kerran Harry Reynolds. Julie, jonka viimeiset pari vuotta ovat olleet yhtä draamaa, toivoo sydämessään avioliiton Richardin kanssa merkitsevän uuden, onnellisen aikakauden alkua hänen elämässä.

        Susan saa kehuja joka taholta suunnittelemastaan hääpuvusta.

        Erica katselee katkerana sivummalta Richardin naidessa Julien ruhtinaallisissa häissä. Hän vannoo, ettei Julien elämä rouva Adamsina kestäisi päivääkään.

        Yhä Richardia rakastava Megan seuraa haikeana Richardin vaihtaessa valoja Julien kanssa. Richard pitää kauniin puheen Julielle, jossa hän ylistää kuinka paljon hän on jo nyt tuonut hyvää hänen elämään. Julie puolestaan pitää Richardia lahjana Jumalalta. He vaihtavat sormuksia ja viimein pappi julistaa heidät mieheksi ja vaimoksi juhlaväen hurratessa taustalla.

        Muiden juhlistaessa vastanaineita, Erica mutisee itsekseen Julien päivien olevan päätöksessään... Loppuuko Julien avio-onni lyhyeen? Mitä Ericalla on oikein mielessään?
        MARC PRENTISS:

        Noin 30-kymppinen charmikas upporikas bisnesmies Marc Prentiss, joka peri isältään jättiyrityksen saapuu Brookly Cityyn. Hän muuttaa Stearlingien Hotellin sviittiin yhdessä äitinsä Vanessan kanssa, joka pitää jatkuvasti huivia, joka peittää osan kasvoista.

        Korviaan myöten rakastunut Gary kosii Karenia, joka suostuu. Susan aistii ilmassa palaneen käryä, mutta Ethan neuvoo Susania pysymään erossa Garyn yksityiselämästä.

        Viimein Ethan antaakin anteeksi alastonkuvien julkaisemisen Susanille, eikä hae enää avioeroa. Ethan ja Susan tekevät sovinnon rakastelemalla intohimoisesti.

        JEREMY & ANGELA:

        He tekevät suunnitelman ja kaappaavat lapsensa adoptiovanhemmilta, jotka aloittavat huoltajuuskiistan. Angela ja Jeremy palkkaavat katalan Grant Stewartin asianajajakseen, joka vakuuttaa voittavansa huoltajuuden heille, vaikkakin he luopuivat lapsesta.

        Jeremy esiintyy yhdessä Sabrinan ja Alicen kanssa Allegro-yöklubilla.

        STEARLINGIT:

        Lexie muuttaa takaisin Rexin luo kattohuoneistoon. Nicole on onnellinen tulevista lapsenlapsista, joita odottaisi upea tulevaisuus Stearlingien ja Adamsien perheissä.

        Piano-kiertueella ollut Alice kuulee Lexien ja Rexien palanneen yhteen. Hän osoittaa empatiaa äitiään kohtaan ja kyseenalaistaa isänsä nykyisen avioliiton.

        John nimittää markkinointia yksityisesti opiskelleen Katherinesta markkinointijohtajaksi. He päättävät sormeilla Jeannen kanssa Cosmeticsen lukuja vakuuttaakseen Richardin, ettei yritys ole kannattava.

        Ianista kehkeytyy entistä enemmän Richardin luottomies.

        Lexie ja Jeanne ottavat yhteen pitkästä aikaa. Lexie ärsyttää Stearlingien suvun matriarkkaa todeten Rexin olevan hänen ikuisesti. Jeanne vannoo tekevänsä kaikkensa rikkoakseen heidän välit, mutta Lexie ei säikähdä, koska tietää yhteisen lapsen pitävän avioliittonsa koossa. Jeanne syyttää häntä käyttämästä lasta hyväkseen. Nicole lähettää Jeannen matkoihinsa varoittaen häntä stressaamasta Lexieta. Jeanne haukkuu Nicolen lyttyyn, joka vastaa Jeannen itse pilanneen avioliittonsa.

        Jeanne on mielissään uudesta talouden hoitajastaan, Elisabeth Walkerista. He tulevat heti hyvin toimeen keskenään. Elisabeth huomaa Jeannen olevan allapäin, joka avautuu elämästään. John kertoo rouva Walkerille Jeannen vakavista alkohooli-ongelmista.

        MARC PRENTISS:

        Marc kiertelee jatkuvasti Alicen keikoilla. Hän on Alicen vannoutunut fani ja on seurannut hänen uraa jo pidemmän aikaa.

        Marc koittaa houkutella äitiään Nicolen raflaan syömään, mutta hän ei ole halukas esiintymään julkisella paikalla.

        Vanessa huomaa poikansa lukuisat konserttiliput. Hän kyselee tyylikkäästi pukeutuvalta pojaltaan onko hän taas ihastunut johonkin artistiin. Marc huomaa äitinsä käyttäytyvän jälleen mustasukkaisesti, joten hän sanoo vain pitävänsä muuan Alicen soittamasta musiikista.

        GRANT STEWART & COURTNEY DAXON:

        Courtney suostuu Grantin tarjoukseen ja he päättävät perustaa yhteisen lakifirman. Grant on varma heidän lakifirmasta tulevan kaupungin menestynein. He päättävät juhlistaa yhteistyökumppanuuttaan Nicolen raflassa, jonka jälkeen juopuneet juhlijat päätyvät harrastamaan seksiä. Yön jälkeen Courtney painottaa heidän olevan vain bisneskavereita, eikä hän ole kiinnostunut muusta. Grant ei myönnä ihastuneensa asianajajakumppaniinsa.

        Häävieraat onnittelevat vastanaineita. Richard esittelee kaksoisveljensä Nancy Walkerille, joka on ihmeissään, koska ei ollut tietoinen Richardin kaksoisveljestä. Julie pistäytyy huoneessaan, jonne Erica seuraa häntä. Ennen kuin hän ehtii hyökätä rouva Adamsin kimppuun, Lexie ilmestyy huoneeseen onnittellakseen häntä. Erica päättää käyttää B-suunnitelmaansa. Hän pistää myrkkyä kuohuviinilasiin, jonka hän tarjoilee Julielle. Erica naureskelee itsekseen, koska pian Julie olisi mennyttä. Julie antaa lasin Alanille käydäkseen vessassa. Sillä välin Alan maistaa kuohuviiniä Julien lasista. Pian sen jälkeen hän tuupertuu maahan. Juhlaväki kauhistuu nähdessään Alanin luuhistuvan maahan. Richard hälyttää ambulanssin paikalle. Megan ja Julie ovat kauhuissaan tapahtuneesta.

        Erica huomaa Alanin juoneen Julielle tarkoitetun lasin. Hän tajuaa, että hänen on syytä karata paikalta ennen kuin poliisit saisivat selville lasissa olleen myrkkyä. Hän kuulee Richardin varanneen yksityisjetin häämatkaa varten. Niimpä hän hakeutuu lentokentälle tekeytyen lento-emännäksi. Hän aikoo hoidella Julien viimeistään koneessa.

        Sillä välin Richard, Marlon, Megan, Julie ja Nancy rientävät sairaalaan. Häämatkalta palannut Jonathan Walker saa hoidettavakseen Alanin. Jonathan kauhistuttaa heidät kertomalla Alanin olevan myrkytetty. Richard ja kumppanit pohtivat miksi joku olisi halunnut myrkyttää Alanin. Charles, Ethan ja Scott ilmestyvät sairaalaan, jossa Richard kertoo myrkytyksestä. Richard ja Julie lykkäävät toistaiseksi häämatkaansa, koska Alanin tila on kriittinen.

        Megan vuodattelee kyyneleitä Alanin vierellä usuttaen häntä taistelemaan. Julie muistaa yhtäkkiä kyseisen lasin olleen hänelle. Hän tajuaa jonkun halunneen tappaa hänet.

        Heather on järkyttynyt kuullessaan kaikesta.

        Ethan, Scott ja Charles puivat myrkytystapausta. He kuulustelevat Julieta ja Richardia mahdollisista epäillyistä. Kumpikaan ei osaa arvata kuka tahtoisi tappaa Julien, joka pelkää Joshin olevankin hengissä ja tämän takana, mutta Richard pitää sitä aivan mahdottomana 'ajatuksena.

        Richard käskee veljeään taistelemaan, koska hän tarvitsee häntä. Tunteitaan yleisesti peittelevän Richardin silmät kostuvat, Julie katselee koskettuneena miehensä pitäessä Alanin kädestä lujasti kiinni.

        Stearlingit ovat järkyttyneitä kuullessaan jonkun myrkyttäneen Alanin.

        Jonathan kertoo Alanin selviytyvän. Hän painottaa miehen olleen onnekas, koska pääsi ripeästi hoitoon, muuten hän olisi kuollut. Adamsit ovat helpottuneita kuullessaan Alanin parantuvan. Heather huomaa ilokseen isänsä välittävän veljestään kaikesta huolimatta. Richard joutuu nielemään hetkeksi ylpeytensä ja kiittää Jonathania Alanin pelastamisesta. Jonathan antaa osan kunniasta Richardille, jonka ansiosta Alan pääsi nopeasti hoitoon.

        Raskaana olevan vaimonsa turvallisuudesta huolissaan oleva Richard palkkaa Scottin Julien turvamieheksi. Ethan lupautuu auttamaan Richardia selvittämään kuka oli myrkytyksen takana. Julie käy Jonathanilla kontrollissa, joka osoittaa lapsen voivan hyvin. Jonathan neuvoo Julieta pyrkimään välttämään stressiä loppu-aikoina.

        Katherine ei voi käsittää kuka tahtoisi tappaa Julien. Sophie on huolissaan Juliesta, mutta Charles vakuuttaa hänen olevan turvassa, koska Scott valvoisi häntä ympäri vuorokauden. Richard antaa Marlonille tehtäväksi hankkia erikoisturvajärjestelmät ranchille.

        Nicole koittaa rauhoitella pelästynyttä tytärtään. Hän on huolissaan raskaana olevasta Juliesta, joka vakuuttelee äidilleen olevansa turvassa ranchilla. Hän toivoisi äitinsä pysyvän sivummalla. Richard lupaa Nicolelle löytävänsä myrkyttäjän mahdollisimman pian.

        Alan palaa tajuihinsa ja ilahtuu nähdessään Meganin vierellään. Hän joutuu shokkiin kuullessaan jonkun pyrkineen myrkyttämään Julien. Alan on huojentunut, ettei Julielle käynyt moksiskaan. Megan ja Julie ihastelevat Alanin jalomielisyyttä ja kuinka hän aina ensin ajattelee toisia. Richard vierailee veljensä luona. Julie paljastaa hänen nopean toiminnan pelastaneen hänet, josta Alan on kovin kiitollinen. Richard vähättelee todeten tehneensä sen minkä olisi tehnyt kenelle tahansa. Hän myöntää kuitenkin olevansa iloinen veljensä selviytyessä.

        Nancy aistii, ettei Richardilla ole läheiset välit veljeensä. Richard hiljenee lapsuutensa suhteen.

        Heather näkee Elisabethissa äitihahmon, joka on puuttunut hänen elämästä. Jonathan haluaa äitinsä jäävän kaupunkiin. Hän saa sisäkkön töitä Stearlingien kartanosta. Elisabeth ei halua poikansa elättävän häntä.

        Elisabeth ja Jennifer muuttavat Stearlingien vierastaloon. Rouva Walker on hyvin kiitollinen Jeannelle.

        Jonathan ja Heather ilmoittavat muuttavansa yhteen vuokrakämppään. Richard on sitä vastaan.

        Richard tuskailee vaimolleen, kuinka paljon hän kärsii nähdessään tyttärensä Jonathanin vaimona. Julie tiedostaa kuinka läheisiä he ovat aina olleet, mutta hänen on päästettävä irti tyttärestään, joka on jo täysi-ikäinen. Richard huokailee, ettei koskaan tulisi hyväksymään tyttärensä avioliittoa.

        Katherine ja Julie todistavat oikeudessa Angelan&Jeremyn puolesta. Richard on Julien todistamista vastaan, koska ei halua vaimonsa rasittavan itseään, mutta hän ei voi kääntää selkäänsä hädän hetkellä rakkaille ystävilleen.

        Adoptiovanhemmat hyökkäävät Jeremyn rikollistaustaa vastaan, mutta Grant Stewart painottaa Jeremyn olevan nykyään kunnollinen kansalainen.

        Likainen oikeustaistelu päättyy, kun Michaelin huoltajuus palautetaan hänen biologisille vanhemmille. Jeremy ja Angela juhlivat innoissaan. Jeremy kokee suuren tunne-elämyksen pitäessään poikaansa ensimmäistä kertaa sylissään. Angela katselee heitä onnellisina.

        Katherine ja Julie järjestävät nuorille vanhemmille yllätysjuhlat, josta he ovat otettuja.

        Laulaja-tarjoilijatar Sabrina paljastaa olevansa raskaana ja odottavansa Jeremyn lasta.

        COURTNEY & GRANT STEWART:

        Grant yrittää liehitellä Courtneyta, joka ei lämpeä miehelle. Grant paljastaa, ettei hänellä ole ollut naisystävää vuosi kausiin, koska hän on vain omistautunut uralleen. Courtney huomaa olevansa kiinnostunut asiakkaastaan Johnnysta, josta Grant on mustasukkainen.
        STEARLINGIT:

        John näyttää Cosmeticsen huonoja tulosraportteja ja ennusteita Richardille, joka osoittaa johtokunnan kokouksessa huolensa yrityksen tulevaisuudesta. Hän on pettynyt Johniin johtajana. Jeanne puolustaa poikaansa, ettei vastuuta voida sysätä yhdelle.

        Jeanne jaarittelee Elisabethille kuinka hänen ex-aviomies ja John ovat valinneet itselleen onnennokijat. Hän ei käsitä kuinka sokeita he ovat. Jeanne toteaa jopa Katherinen olevan siedettävä Lexien rinnalla, joka ei ole mitään muuta kuin halpa lumppu. Elisabeth kertoo puolestaan perheestään Jeannelle, joka ihailee kuinka hienosti hän on selviytynyt yksinhuoltajana.

        John pyytää apua sedältään Ianilta saadakseen Cosmeticsen takaisin Stearlingeille. Ian on vastahakoinen, mutta John pyytää Iania tekemään sen hänen takia, koska Cosmetics kuuluu Stearlingeille. Ian suostuu usuttamaan Richardia myymään firma.

        Rex ja Lexie käyvät sairaalassa Jonathanin vastaanotolla, joka neuvoo Lexieta välttämään stressiä. Rex pyytää Nicolea muuttamaan raskauden ajaksi heidän luo. Nicole lupaa passata ja huolehtia Lexien lepäävän.

        Rex ja Lexie lähentyvät toisiaan pikku hiljaa. Lexie uskoo hänen yllätysraskauden olevan merkki siitä, että he kuuluvat yhteen. Rex kertoo odottavansa innolla lapsen syntymää. He saavat tietää ultraäänessä lapsen olevan poika. Rex on iloinen siitä. Hän kertoo Alicelle ja Johnille saavansa pojan. John on mustasukkainen ja hänen äänensävy on katkera.

        Katherine aistii Johnin pelkäävän jäävänsä täysin syrjään, kun Rex saa uuden pojan. John päästää tuskansa valloilleen. Hän vuodattaa kuinka edesmennyt Jerry oli aina Rexin suosikkipoika ja kuinka hän ei ole koskaan onnistunut täyttämään isänsä valtavia odotuksia. Katherine luuli Johnin suhteen isäänsä olevan jo parempi. Alakuloisesti John toteaa, ettei ikinä saa isältään sitä rakkautta ja kunnioitusta, mistä hän on unelmoinut.

        Katherine, josta Rex on aina pitänyt, keskustelee hänen kanssa monimutkaisesta isä ja poika suhteesta. Rex on mielestään antanut pojalleen kaiken tarvittavan, joskus jopa liikaakin ottaen huomioon, ettei hän ole aina osoittautunut sen arvoiseksi. Katherine toivoo hartaasti, ettei Rex unohtaisi Johnia, joka katkeruudesta huolimatta arvostaa ja ihailee isäänsä hyvin paljon. Rexin mielestä Katherine on parasta mitä Johnille on tapahtunut. Hän kertoo huomanneensa Johnin muuttuneen positiivisesti siitä lähtien, kun he ovat olleet yhdessä.

        Ystävykset Julie ja Katherine juttelevat Stearlingeista ja Lexien avioliitosta. Julie tuo avoimesti julki, ettei ole koskaan ollut siskonsa suuri fani, mutta hänkin ansaitsee onnensa. Julie kertoo Katherinelle kuinka kova lapsuus siskoksilla oli. Julie kertoo siskonsa olleen aina läheisempi äitinsä kanssa, mutta hän kaipaisi aina isä-hahmoa. Hän uskookin Lexien näkevän Rexissa myös sellaisen. Katherine kertoo puolestaan Johnin vaikeasta suhteesta Rexiin. Julie pohtii kurjaa lapsuuttaan haluten antaa tulevalle lapselleen mahdollisimman parhaan kasvuympäristön. Hän pitää Katherinea onnekkaana, koska hänellä on hienot vanhemmat, jotka rakastavat häntä hyvin paljon. Angela manailee kuinka sekaantuva ja ylihuolehtivainen hänen isä on, mutta on silti hyvin kiitollinen hänelle, koska äitinsä kuoltua, Dereck piti hänestä ja siskostaan Donnasta hyvää huolta. Angela kommentoi Julien ongelmallista suhdetta siskoonsa, todeten oman siskonsa karanneen kotoa 16-vuotiaana, eikä hän ole kuullut hänestä sen jälkeen.

        Ian ja Richard keskustelevat Cosmeticsen tilanteesta.
        Ian ilmaisee näkökantansa todeten, ettei Cosmetics ole selvästikään ollut tuottoisa hankinta Adams Industrylle. Richard miettii uuden toimitusjohtajan nimittämistä, mutta Ian varoittaa Cosmeticsen riskeeraavan pian konkurssin, jonka takia olisi oivallista myydä se nyt, kun siitä saa vielä hyvän hinnan.

        GARY & KAREN, ETHAN & SUSAN & JUSTIN & ALICE:

        Gary ja Karen menevät naimisiin pieni muotoisessa tilaisuudessa. Ethan on hänen bestman ja Susan Karenin morsiusneito. Susan ei ole kovin innoissaan Garyn ja Karenin liitosta, mutta hyväksyy sen.

        Eipä aikaakaan, kun Ethan&Susan päätyvät yhdessä siihen tulokseen, ettei heidän kannata jatkaa avioliittoaan, joten he päättävät erota ystävinä. He päätyvät avioerohakemuksestaan huolimatta rakastelemaan.

        Alicen ollessa konsertissa, Justin antautuu Susanin kanssa intohimolle toimistossaan. He harrastavat kuumaa seksiä. Konsertista aikaisin palaava Alice päättää yllättää ja piristää aviomiestään, joka on myöhään töissä. Hän kokee elämänsä järkytyksen nähdessään arkkivihollisensa Susanin ja Justinin yhdessä.

        Alice masentuu syvästi eikä voi uskoa miehensä pettäneen häntä ja vielä Susanin kanssa!!! Alice istuu shokissa yökerhossaan, jonne Marc Prentiss ilmestyy. Marc esittelee itsensä Alicen suureksi faniksi. Hän huomaa ihastuksensa olevan hyvin surullinen. Alice avautuu miehensä juuri pettäneen häntä...

        Seurapiirirouva Nancy Williams asustelee yhä Stearlingien hotellissa. Hän tutustuu hotellin aulan tyylikkäässä baarissa Marciin. Käy ilmi rouva Williamsin tunteneen Marcin isän. Nancy pitää heidän kohtaamista melkoisena sattumana.
        Hän utelee mikä on saanut Prentiss Juniorin Brookly Cityyn. Marc sanoo maiseman vaihdon virkistävän, muttei puhu äidistään mitään.

        Eräänä päivänä Nancy lounastaa hotellin ravintolassa ja huomaa Marcin olevan huivipäisen naisen seurassa. Nancy tulee kovin uteliaaksi.

        Vanessa on ahdistunut syödessään lounasta poikansa Marcin kanssa, joka koittaa vakuutella äidilleen, ettei kukaan kiinnitä häneen huomiota. Vanessa peittelee huivillaan jatkuvasti kasvoja. Heidät keskeyttää rouva Williams, jolloin Vanessa panikoituu peittäen yhä enemmän kasvojaan. Hankalaan tilanteeseen joutunut Marc esittelee äitinsä Nancylle, joka on iloinen tavatessaan viimein Marcin isän vaimon, joka ei koskaan osallistunut miehensä kanssa edustustilaisuuksiin. Ärsyyntynyt Vanessa sanoo tylysti, ettei häntä ole koskaan kiinnostaneet rasittavat tilaisuudet, joissa kaikki teeskentelevät olevansa jotain muuta kuin edes ovat.

        Nancyn lähdettyä, Vanessa purkaa ahdistautumistaan poikaansa. Hän ei siedä rouva Walkeria, mutta Marcin mielestä hän on hyvin kohtelias ja viehättävä rouva. Vanessa ei halua heidän olevan missään tekemisissä hänen kanssa.

        Jeanne ihmettelee, kun Alice majoittuu kartanolle. Alice kohtaa Justinin huutaen hänelle itkukurkussa kuinka hän saattoi rikkoa heidän vihkivalat... järkyttynyt Justin tajuaa Alicen nähneen hänet...Hän koittaa selitellä, mutta murtunut Alice haluaa Justinin pois näkyvistään.

        Alice ryntää Susanin luokse Carringtonien huvilalle haukkuen häntä lutkaksi. Raivostunut Alice käy käsiksi Susaniin syyttäen häntä elämänsä tuhoamisesta. Susan pistää kampoihin ja toteaa kylmästi Alicen itse ajavan miehensä hänen luokse, koska hän osaa huomioida miesten tarpeet toisin kuin uralleen omistautunut Alice. Neitokaiset tappelevat, kunnes Ethan ehtii väliin. Hän on järkyttynyt kuullessaan Susanin maanneen Justinin kanssa.

        Hysteerinen Alice kertoo vanhemmilleen Justinin uskottomuudesta, josta Rex raivostuu.

        Richard on huolissaan viimeisillään raskaana olevan Julien stressaavan oman turvallisuuden suhteen. Scott lupaa pitävänsä häntä silmällä 24h vuorokaudessa. Julieta ahdistaa Scottin läsnäolo, koska hän haluaisi olla omassa kodissaan vapaa liikkumaan.

        Katherine, Angela ja Jeremy ovat järkyttyneitä Julieen kohdistuneesta myrkytysyrityksestä. Katherine on varma veljensä nappaavan myrkyttäjän kiinni.

        Sillä välin Richard pyytää Ethania auttamaan häntä löytämään myrkyttäjän, joka on yhä vapaalla jalalla. Richard ei halua Ethanin häiritsevän Julieta, mutta hän haluaa olla tietoinen mahdollisista "vihollisista". Julielle ei tule ketään mieleen. Hän ei voi uskoa kenenkään kutsuvieraista olevan syyllinen. Hän on pahoillaan, ettei osaa auttaa Ethania sen enempää tutkimuksissa.

        Ethan kuulustelee Nicolen ravintolan tarjoilijoita, jotka olivat häissä. Nicolen mielestä on aivan turhaa ja järjetöntä hukata aikaa hänen tarjoilijoihin, koska kenelläkään heistä ei ole minkäänlaista motivaatiota.

        Ethan, Richard ja Scott keskustelevat tutkimusten edistymisestä.

        Nicole pitää seuraa tyttärelleen, joka ei selvästi nauti äitinsä läsnäolosta. Nicolen harmiksi Nancy vierailee tiheään ranchilla Julieta katsomassa. Nicole haukkuu häntä tyttärelleen, joka kertoo pitävänsä seurapiirirouvasta. Hän tuiskii äidilleen, ettei hän ollut läsnä silloin, kuin hän olisi häntä kaivannut.

        Cindy käy Jonathanin vastaanotolla. Hän utelee miten hän aikoo toimia lapsen synnyttyä. Hän ei voisi salata vaimoltaan sitä. Jonathan tajuaa olevansa liemessä. Cindyn mielestä hänen olisi kannattanut kertoa siitä ennen avioitumista, koska nyt Heather ei antaisi anteeksi.

        Nancy lounastaa Richardin kanssa kertoen hänelle tavanneensa kaupungissa yllättävän paljon tuttuja naamoja vuosien varrelta. Hän koittaa udella Richardin ja Alanin velisuhteesta, mutta Richard kiertää aiheen. Nancy mietiskelee itsekseen mitä hänen oppipoika oikein salailee.

        Alan kotiutuu sairaalasta. Megan, Richard, Julie, Heather ja Marlon saattavat hänet rantataloon. Alan on yhtä hymyä. Hän on niin onnellinen päästyään taas kotiin rakastamansa naisen luo. Hän kertoo Meganille uskovansa tapahtuneen lähentäneen häntä entisestään veljeensä. Hän haluaisi niin kovasti olla Richardin veli kaikin tavoin. Megan tuntee suurta myötätuntoa häntä kohtaan ja toivoo koko sydämestään Alanin toiveen toteutuvan.

        Richard piipahtaa myöhemmin kyselemässä veljensä vointia. Alan utelee veljeltään ujosti änkyttäen, josko hän tuntisi myös heidän lähentyneen. Richard, joka ei kykene puhumaan tunteistaan veljensä lailla, ei vastaa hänelle.

        Megan huomaa Alanin olevan kovin alakuloinen. Hän arvelee, ettei Richard osoittanut juurikaan lämpöä häntä kohtaan. Hän toteaa Richardilla olevan hyvin kova ulkokuori, eikä hän avaa helposti sydäntään. Alan purskahtaa itkuun Meganin sylissä. Hän on niin pahoillaan, kun hänen veli joutui kärsimään lapsuudessaan, muttei hän sitä aiheuttanut, mutta silti hän tuntee olevansa vastuussa Richardin traumaattisesta lapsuudesta. Meganin mielestä Alan on liian hyvä ihminen, koska hän ottaa niskoilleen syyt asioista, joihin hänellä ei ollut mitään osuutta.

        Nancy Williams ilmestyy Alanin ja Meganin kotiovelle. He ovat ihmeissään Richardin vanhan ystävän visiitistä. Nancy on aluksi hyvin muodollinen ja hienotunteinen kysellen kuulumisia sun muuta. Hän koittaa udella Adamsien veljesten menneisyydestä, mutta Alan peläten veljensä suuttuvan, ei suostu kertomaan mitään. Hän kehottaa Nancya juttelemaan Richardin kanssa, jos haluaisi tietää jotain.

        Raskaana olevat Fosterien siskokset kohtaavat kahvikupposten ääressä ranchilla. Nicole on niin onnellinen saadessaan pian kaksi lapsenlasta. Hän on niin ylpeä tyttäristään.

        Cindy piipahtaa Richardin toimistossa, joka ei odottanut hänen visiittiä. Cindy paljastaa odottavansa Jonathanin lasta. Richard ei malta odottaa tyttärensä kuulevan siitä, koska se tarkoittaisi loppua hänen avioliitolle Jonathanin kanssa, joka alunperin oli herra Adamsin mielestä katastrofaalinen virhe.

        Richard kutsuu Heatherin ranchille illallisille, mutta hän ei aio tulla ellei Jonathaniakin kutsuttaisi. Richard suostuu, koska tietää, ettei hänen tarvitsisi katsella Jonathania enää pitkään. Jonathan on yllättynyt, kun hänetkin on kutsuttu. Heather uskoo isänsä viimein hyväksyneen heidän liiton.

        Heatherilla on herkkä hetki isänsä kanssa. Hän myöntää kuinka paljon hän on kärsinyt heidän huonojen välien takia. Hän kaipaa niitä aikoja, jolloin heidän välit olivat niin läheiset. Richard, joka näyttää tyttärensä seurassa herkemmän puolensa, kertoo myös kaipaavansa niitä aikoja. Isä ja tytär kertovat kuinka paljon he merkitsevät toinen toisilleen.

        Julie katselee mustasukkaisena isän ja tyttären läheistä hetkeä. Hän on huolissaan Heatherin punovan juonia hänen päänmenoksi.

        Heather kiinnittää huomiota miehensä poissaolevaisuuteen. Hän huomauttaa Jonathanin olleen kovin mietteliään oloinen siitä asti, kun he menivät naimisiin. Jopa heidän häämatkalla. Jonathan yrittää kertoa totuuden, mutta hänet hälytetään sairaalaan.

        Heather utelee anopiltaan mikä Jonathania vaivaa, mutta Elisabeth ei osaa auttaa häntä. Heather kertoo äitinsä kuolleen, kun hän oli vielä kovin nuori. Hän miettii millaista olisi ollut kasvaa äidin helmassa. Hän ymmärtää nyt Jonathanin kiltin luonteen periytyneen Elisabethilta, joka on otettu hänen kehuista. Elisabeth toteaa Heatherin olevan nyt osa Walkerien perhettä.

        Jonathan auttaa Cindya synnyttämään heidän lapsen. Cindy nimeää terveen poikavauvansa Christianiksi. Jonathan koskettuu syleillessään esikoistaan. Hän tuntee väistämättä vetoa lapseensa. Cindy on hyvin iloinen tuore äiti. Hän toivoo Christianin saattavan hänet yhteen Jonathanin kanssa. Cindy antaa hänelle uhkavaatimuksen. Mikäli hän haluaisi olla osa Christianin elämää, niin hänen on kerrottava heti totuus Heatherille...

        Hei kaikki!

        Brookly City saa jatkoa vasta elokuussa, koska valitettavasti koneeni hajosi ja sen mukana tuhoutui aikamoinen mààrà tiedostoja.

        Toivotan kaikille oikein ihanaa heinàkuuta!!

      • 13+13

        Joskus onnikin potkaisee, jos ei muuta niin koneen hajalle.

    • hähääääää

      oli BBB:n oma ploki?

      • osoitteesta. Tämä on Suomi24 keskustelufoorumin kahvipalsta ;)

      • BC
        BonnieBonBon kirjoitti:

        osoitteesta. Tämä on Suomi24 keskustelufoorumin kahvipalsta ;)

        Hei,
        haluutteks jatkoa Brookly Citylle ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe