Palelin raitilla.
Tuuli oli takinalla.
Viima puri poskea.
En tahtonut uskoa.
Uskoa menneeseen.
Kiirastuleen.
Viheliäiseen hetkeen.
Ajatus juoksutti kulkuain.
Pimeys laski asteittain.
Olin jo portilla.
En taakseni vilkuta.
Ajattelin.
Usko huomiseen.
Usko rakkauteen.
Ihmisen hyvyyteen.
Vie pois tämän tylsyyden.
Iloitsen kaikesta kuitenkin.
Olen montakertaa rikkaampi.
Kun kaikki muu karkaa pois.
Huominen.
Rakkaus tulla vois.
Se ei katoa.
Vaan odottaa.
Kertoakseen uutta tarinaa.
Tuuli oli takinalla.
Viima puri poskea.
En tahtonut uskoa.
Uskoa menneeseen.
Kiirastuleen.
Viheliäiseen hetkeen.
Ajatus juoksutti kulkuain.
Pimeys laski asteittain.
Olin jo portilla.
En taakseni vilkuta.
Ajattelin.
Usko huomiseen.
Usko rakkauteen.
Ihmisen hyvyyteen.
Vie pois tämän tylsyyden.
Iloitsen kaikesta kuitenkin.
Olen montakertaa rikkaampi.
Kun kaikki muu karkaa pois.
Huominen.
Rakkaus tulla vois.
Se ei katoa.
Vaan odottaa.
Kertoakseen uutta tarinaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja huominen,
kaikissa tarvitsemme rakkautta.
Tämä runosi on taas osoitus siitä,
miten täydellisesti sopeudut luontoon
ja sen eri muotoihin. Aito, kursailematon
teksti jossa ei voi kuin viihtyä.
Kiitos Margitta ja hymyä uuteen päivään.
Voi kuinka riite helisi.
Tuuli tuiversi puseroon.
Olin kuin taijottuna.
Lumipisaroiden saartamana.
Nautin.
Haaveksin.
Olin olemassa.
Tässä ja nyt.
Ilman kipua.
Vilkutan sinulle viikonloppua ihanaa.
Ei haittaa vaikka koski pauhaa.
Hymyilään.
Mehän eletään:))))))))))))