APUA! Haussa vanha lelukissasarja

Kissahullu täti

Aloitin tämän keskustelun Maailman menoa -palstalla, mutta minut ystävällisesti opastettiin oikealle foorumille!

Etsin lelukissasarjaa, johon kuului monta (kymmentä?) pientä muovista kissaa, siis IHMISLASTEN leluja, ei kissojen! Kissanmallisia, muovisia, alle peukalon pituisia, eri muotoisia ja -värisiä kissahahmoja. Melko varmasti ameriiikkalainen sarja.

Sarjaa myytiin 10-15 vuotta sitten, en ole varma, onko sen jälkeen myyty, enää ei ainakaan Suomessa myydä. Kissat tulivat kaiketikin yksittäispakattuina (niitä sai ihan peruslelukaupoista), ja niiden mukana tuli pitkä vihkonen, jossa oli kuvattuna kaikki sarjan kissat. Koirista oli myös tällainen samantyylinen sarja, mutta en ole varma, oliko kyseessä etsimäni kissasarjan rinnakkaissarja...

Omistin aikoinani monta sarjan kissaa, mutta ne ovat ajan saatossa hävinneet... Nyt ihan ehdottomasti haluaisin löytää sarjan uudelleen, jotta voisin hankkia niitä ihania kissoja omille lapsilleni.

Toivottavasti tämä sanoo edes jollekulle jotakin, ja saisin apua etsinnöissäni. Ai niin! Kissoilla oli aina nimet, muistan, että sarjassa oli ainakin Cleopatra (valkoinen kissa) ja Tammy. Olen googlettanut tätä sarjaa kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta koneista ei ole nyt apua - tarvitsen SINUN apuasi!

Mistähän noita voisi kysellä? Lelukaupoista olen kysellyt, mutta ei siellä osata auttaa, eivät ne nykyään 16-vuotiaat ole sellaisista kuulleetkaan... Ja aina tyrkytetään jotain uusia leluja, jotka ovat sellaista kiiltävää muovia, ja jotka hajoavat käsiin! Ja ne ANIMESILMÄT, voi elämä! Nämä minun etsimäni kissat ovat kokonaan sellaista kiinteää ja suht painavaa muovia, ehtaa tavaraa siis, ja aika lailla oikean kissan näköisiä.

Asia on minulle tärkeä, joten turha alkaa mitään vinkua! Kaikki apu otetaan vastaan avosylin ja hymyn kera! Vaikkapa vain puhelinnumero, josta asiaa voisi tiedustella!

Kunpa joku muistaisi sarjan nimen! Avainasia siinä taitaa olla se, että jokaisella kissalla on tosiaan oma nimi! Ja olen hakenut netistä kaikkia reittejä: huutokaupoista, hakukoneista, lelukaupoista... Ja olen käynyt monessa paikassa kyselemässäkin lelukaupoissa monella paikkakunnalla, mutta vastaus on aina sama: ilman sarjan nimeä emme voi auttaa.

ISO kiitos jo etukäteen jokaiselle, joka osaa auttaa!

7

1415

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avantasia

      mulla ainakin oli joskus pienenä jotain sellasia kissoja,koiria ja hevosia..niitten mukana tuli myös sellanen kortti et mikä sen nimi oli luonne,rotu yms. niitä oli jotain tito ja joe niitä kissoja..siis jos ne samoja on

      • Keskustelun aloittaj

        Saattoi ollakin tuo sarja!

        Tiedätkö sarjan nimeä, tai mistä niitä löytäisi?


      • hasd
        Keskustelun aloittaj kirjoitti:

        Saattoi ollakin tuo sarja!

        Tiedätkö sarjan nimeä, tai mistä niitä löytäisi?

        Mulla oli pienenä Kitty in my pocket (Kissoja) ja Puppy in my pocket (Koiria) sarjan eläimiä ja toi sun kuvaus
        sopis just niihin.
        Tämän nimistä sarjaa myydään tosin vieläkin, mutta eläimet ovat aivan erilaisia kuin 90-luvulla. En valitettavasti osaa neuvoa mistä noita voisi löytää.
        Tarkoitatko mahdollisesti tuota sarjaa?

        Tässä mainos ko. sarjasta 1995: http://www.youtube.com/watch?v=diClqBviR1E&feature=related


      • hasd
        hasd kirjoitti:

        Mulla oli pienenä Kitty in my pocket (Kissoja) ja Puppy in my pocket (Koiria) sarjan eläimiä ja toi sun kuvaus
        sopis just niihin.
        Tämän nimistä sarjaa myydään tosin vieläkin, mutta eläimet ovat aivan erilaisia kuin 90-luvulla. En valitettavasti osaa neuvoa mistä noita voisi löytää.
        Tarkoitatko mahdollisesti tuota sarjaa?

        Tässä mainos ko. sarjasta 1995: http://www.youtube.com/watch?v=diClqBviR1E&feature=related

        Vielä muutama kuva :D
        http://galleria.talviuni.com/main.php?g2_itemId=2984&g2_page=1&g2_fromNavId=x8e48d471


      • avantasia

      • Kissahullu täti

    • Läme

      Cat in the Moon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      716
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      670
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe