Uudenlainen aparaatti YLE:n tilalle

YLE-ongelmavyyhti tai suoremmin ilmaistuna YLE-kriisi olisi järkevästi ratkaistavissa kassaroimisen ja perusteellisen perkaamisen menetelmällä. Koko YLE-moolokki olisi nostettava kokonaisena rumiluksena pöydälle, reposteltava mokoma kirurgisin menetelmin sekä poimittava hyödylliset osat jatkokäyttöön ja loput myytävä huutokaupalla tai kyörättävä tunkiolle.

Katsotaanpa YLE-sekamelskakokoelman hyödyntämiskelpoisia osia. Ensinnäkin lähtökohtana pitää olla sähköisen viestinnän media, joka on omistuksellisesti erillään kaupallisesta mediakentästä. Luonnehdin tätä "Yleissähköismediaa" koko kansakunnan ja koko valtakunnan välineeksi. Siis nimen omaan välineeksi ja rengiksi, palvelijaksi eikä päällepäsmäriksi, vallankäyttäjäksi.

Kaupallisten viestintävälineitten rinnalla hyödyllisiä ei-kaupallisuuteen perustuvia ohjelmatoimintoja löytyy niitäkin. Ensimmäisenä mieleen tulevat uutiset ja syväluotaavat ajankohtaisohjelmat, joitten niittenkin molempien ohjelmalajien laatua on mahdollista parantaa nykyisestään. Uutis- ja käsittelykynnykset yrlittyvät nykyisessä Yleisradiossa usein kovin omituisin perustein.

Dokumentit mahtuvat nekin oivallisesti mukaan ohjelmistoon. Samoin monenlaiset kuvailevat reportaasit, jotka eivät välttämättä ole varsinaisia ajankohtaisohjelmia. Niin kotimaasta kuin maailmaltakin löytyy valtavat mahdollisuudet tehdä elämää, oloja ja ympäristöä kuvailevia ohjelmia runsauden pulaan asti. Tässä yhteydessä haluan todeta, että minua henkilökohtaisesti aika lailla ärsyttävät matkailu- ja ruokaohjelmat, joissa jonkun ohjelmantekijän pää pälpättää linssilutikkana ison osan ohjelma-ajasta.

Kriittisyys ja neutraalisuus ovat hyveitä ohjelmatyössä, sanotaanko sitä nyt toimittamiseksi tai juontamiseksi tai miksikin ja joksikin milloinkin. Tahdikkuutta on aiheellista arvostaa. Jos Suomen tasavallan presidentti on uudelleen ehdokkaana presidentin vaalissa, niin kyllä toimittajien on kohtuuullista suhtautua häneen asiallisesti vaaliin liittyvissä haastatteluissakin. Sama käytössääntö on aiheellista ulottaa kaikkiin tarjolla oleviin ehdokkaisiin. Sen paremmin ällöttävä hymistely kuin törkeä aggressiivisuuskaan eivät kumpikaan ole hyvän journalismin mukaista työtapaa.

Tämän "Kansakunnan Viestimen" olisi noudatettava selkeätä moraalista tasapuolisuutta, joka nousisi suureen arvoon esim. mahdollisten kansanäänestysten kampanjoimisten aikana. Siinä suhteessa Suomen EU-jäsenyyteen liittynyt kansanäänestys pätee varoittavana huonona esimerkkinä, jossa "Kyllä"-puolen yksipuolinen propaganda ja äänestäjien manipulointi sen kannan taakse ohjasi moraalittomalla tavalla Yleisradion toimintaa. Silti "Ei"-kanta sai 43 prosenttia äänestäjien kannatuksesta. Minne katosi YLE:n ohjelmistossa tuon EI-kannan (43 prosenttia) näkemyksen mukanaolo YLE:n ohjelmistossa kansanäänestyksen jälkeen? Onko 43 prosenttia jokin mitätön marginaalisakki?

Olisihan noita muitakin aiheita ja seikkoja, joita pitää tarkastella, aprikoida ja puntaroida, kun nykyisen YLE:n plösöttynyttä ja turaantunutta rumilushabitusta ryhdytään perkaamaan ja korjaamaan. Olennaiseksi asiaksi nousee myös omistus- ja määräysvalta, sen järjestely. Nykyinen YLE tarjoaa varoittavan esimerkin myös sen suuntaisesta ajopuu-ilmiöstä, jossa YLE on luisumassa vallanpitäjien mediaksi sen sijaan että YLE olisi koko kansakunnan ja koko valtakunnan neutraalin tasapuolinen ja korkealla moraalilla toimiva media. Nykyinen hallintohalli ei todellakaan enää ole kelvollinen. Parempaa on saatava luoduksi YLE:n nykyisen organisaatiorakenteen tilalle.

0

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        95
        1503
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        54
        1043
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        399
        905
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        163
        880
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        124
        737
      6. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        56
        733
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        678
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        645
      9. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        641
      10. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        632
      Aihe