Puhelin, tuo kumma vekotin.
Niin kauan kuin muistoa riittää, meillä on ollut puhelin. Lapsesta saakka, musta bakeliittilaite on ollut kirjoituspöydällä.
Isäni oli sellaisessa työtehtävässä, että se vaati puhelimen hallintaa. Jännittyneenä seurasin ovensuusta, kun isäni soitti keskukseen; Täällä handen isä, tilataan henkilöpuhelu Helsinkiin...
Minusta puhelin oli pelottava lapsena. Joskus koulusta tullessa, jos äitikään ei ollut kotona, ja puhelin soi, pakenin ulos. En kuullut soittoa...
Maaseudulla asuttaessa, niinä aikoina puhelin oli harvinainen vekotin. Yleistä oli että naapurit tulivat soittamaan meiltä. Äiti haukkana vahti, että soitetaan vain paikallispuheluja, ja maksu suoritettiin sillipurkkiin, tosin pestyyn. 20penniä ja 50penniä oli maksu useimmiten.
Siitä olikin aimo askel siihen, kun Helsingistä soitettiin Joensuun tyttöystävälle puhelinkioskista.
Aina oli markkoja liian vähän.
Suutarilan puhelikioskissa seisoi hontelo, pitkätukkainen mies. Kädet heiluivat kuin Berlusconilla ikään, välillä haaroja tapaillen...
Entäs kun saatiin autopuhelin. Ei nauramatta olla voi kun muistelee.
Isossa rivitaloyhtiössä silloin asuttiin.
Puhelin korvalla piti aina ajaa pihaan, ja rupatella virtuaalihenkilölle.
Muuankin kerran, mummo koputti sivulasiin.
- Mittee se siellä höpöttää, onko sillä hätä...
Entäs ne kannettavat! saakeli matkalaukun kokoisia piti raahata mukanaan, tärkeä kun olla piti, ja tavoitettavissa.
Sitten kun saatiin käsipuhelimet, ne piti olla aina esillä.
Puvuntakin etutaskussa ehdottomasti.
Aina kun puhelu tuli, samat fraasit.
- Terve, missä olet menossa?
- Moi, mitäs siellä tapahtuu?
Niin kauan kuin muistoa riittää, meillä on ollut puhelin. Lapsesta saakka, musta bakeliittilaite on ollut kirjoituspöydällä.
Isäni oli sellaisessa työtehtävässä, että se vaati puhelimen hallintaa. Jännittyneenä seurasin ovensuusta, kun isäni soitti keskukseen; Täällä handen isä, tilataan henkilöpuhelu Helsinkiin...
Minusta puhelin oli pelottava lapsena. Joskus koulusta tullessa, jos äitikään ei ollut kotona, ja puhelin soi, pakenin ulos. En kuullut soittoa...
Maaseudulla asuttaessa, niinä aikoina puhelin oli harvinainen vekotin. Yleistä oli että naapurit tulivat soittamaan meiltä. Äiti haukkana vahti, että soitetaan vain paikallispuheluja, ja maksu suoritettiin sillipurkkiin, tosin pestyyn. 20penniä ja 50penniä oli maksu useimmiten.
Siitä olikin aimo askel siihen, kun Helsingistä soitettiin Joensuun tyttöystävälle puhelinkioskista.
Aina oli markkoja liian vähän.
Suutarilan puhelikioskissa seisoi hontelo, pitkätukkainen mies. Kädet heiluivat kuin Berlusconilla ikään, välillä haaroja tapaillen...
Entäs kun saatiin autopuhelin. Ei nauramatta olla voi kun muistelee.
Isossa rivitaloyhtiössä silloin asuttiin.
Puhelin korvalla piti aina ajaa pihaan, ja rupatella virtuaalihenkilölle.
Muuankin kerran, mummo koputti sivulasiin.
- Mittee se siellä höpöttää, onko sillä hätä...
Entäs ne kannettavat! saakeli matkalaukun kokoisia piti raahata mukanaan, tärkeä kun olla piti, ja tavoitettavissa.
Sitten kun saatiin käsipuhelimet, ne piti olla aina esillä.
Puvuntakin etutaskussa ehdottomasti.
Aina kun puhelu tuli, samat fraasit.
- Terve, missä olet menossa?
- Moi, mitäs siellä tapahtuu?
Vastaukset 12
Vanhimmat
meillä seinäpuhelin siihen aikaan.
Kun se kierrejohtokin oli niin hiiiivatin pitkän oloinen, tai olikin venytetty, puhelut kun piti puhua toisessa huoneessa, ne tärkeät sellaiset. Johto venyi melkein suoraksi asti ja sitä johdon määrää oli hirveästi rullalla kuulokkeen olessa paikoillaan. Aina kun puhelin soi, sai ensin selvittää johdon että sai luurin korvalle. Kivaa se ei ollut.
Nyt ei ole sitä ongelmaa, mutta jos kännykän pudotat sen soidessa se hajoaa kappaleisiin akut irti sun muuta, niin anna pin-koodi ja muistappa sitä mikä se nyt olikaan tässä puhelimessa, sattui taas eilen niin, lopussa jo pyysi puk-koodia, ei muuta kuin soita toisen puhelimella asiakaspalveluun saadaksesi pukin sille aukaisulle, voi vinetto. Nyt pistän liimaa käsiini että se puhelin pysyy hyppysissä.
Nyt ei uskalla mennä edes pashalle, etteikö puhelin pitäisi olla myötä.
Mitähän tämäkin tarkoittaa?
Ennen sai olla kuukauden huonosti tavoitettavasti, no kirjeillä tyrkittiin...
Enkä edes kommunikaattoria harkitse.
Muorilla on kaksi kännykkää, vahingossa soitti uudemmalla internetin kautta, kuittasi vain näyttöön tulleen laskun.
Nykyisi pitäisi kaikilla olla hieno käsiväline, muinaisuuteen ovat jääneet säkkijärven polkkaa soittavat mustat nokialaiset.
Heh, hauskasti kirjoitit.
En muista sellaista aikaa, että puhelinta ei olisi ollut.
Naapurit kävivät myös meillä soittamassa ja maksoivat muutaman kolikon puheluistaan.
Mulle tulee mieleen yks juttu, jolle oon naureskellut, aina kun asia muistuu mieleen.
Ihan hävettää....
Nimittäin, koska isäni oli ruotsinkielinen ja puhui hyvin huonosti suomea, niin hän käänsi joitakin sanoja suoraan ruotsista suomeen, eikä se aina ollut parahin sanavalinta.
Hänellä oli tapana sanoa, jos oli Varattu, että hän oli Ylösotettu.:)
Elikkä opin jo pienenä lapsena, että ylösotettu tarkoittaa varattua.
Noh, kun puhelin soi, niin usein isäni käski minun vastata ja käski sanoa, että johtaja on ylösotettu. Heh :))
Minä sitten vastasin puhelimeen, sanomalla sukunimen ja sen jälkeen soittajalle, jos kysyi isääni, että
hän on ylösotettu.
Hitsi, kun mua naurattaa tuo ylösotettu-sana. Oon monesti miettinyt, että Mitähän ne ihmiset oikein ajattelivat, kun kuulivat jonkun Ylösotetuksi. :))))))))))
Joitakin vastaavia hullunkurisia juttuja on muitakin, mutta eivät liity puhelimeen. :))
siinä. Kun iso-äitini vastasi puhelimeen. Soi korvissani vieläkin;)) Iso-äitini oli naimissa iso-isänini kanssa joka ruotsinkielinen. Pappaa emme koskaan tavaneet, koska hän kuoli suht nuorena jo 50 v. Äitini kotikieli ruotsi. Asuivat ja siellä Vaasassa, ennen sotaa ja sodan jälkeen. No, mamma kuitenkin suomen-venäjän-kielinen..joten semmoinen kiva painotus tuossa ruotsissa joka semmoinen sekamelska kieli hänellä..ei oikein suomea, ei puhdasta venäjääkään mutta, ruotsikaan..Mamma vastisi aina yksistään telefuuniin ei koskaan puhelimeen. Sen muistan että, lapsuudessa meillä soi sitten se telefuuni ringasi jos, mamma oli meillä meitä toisinaan hoitamassa. Ja piti osata sanoa mammalle jos luurin antoi hänelle: vassagod. Sitten mamma tärkeenä otti telefuunin käteensä: Ha-lyy....;)) Puhelimen itse oli modermin harmaa, sellainen kevyt rakenteinen jossa tuo luuri pituussuunnassa ei poikittain johto sellainen harmaa ja kierteinen muovia.....vanhempani ihailivat kaikkea uutta muotoilua. Ei puhettakaan että, heille olisi kelvanut se musta ja painava tavallinen. Nyt sellainen puhelin olisi minusta ihana. Käteen tuntuva. Muistan että, kaverillani oli..ja se johto oli sellainen kangaspäällysteinen ja puhelin itse todella painava. Toista kuin kännykät. En pidä näistä kännyköistä yhtään...vieläkään. Vanhan aikainen puhelin olisi tosi ihana;)) Ha-lyy...;))
tsau; Friidu
Huomenta sinullekin. Voin hyvin kuvitella äänenpainot ja tärkeyden, kun telefuuniin vastataan "Ha-lyy" :))
Meidän telefuuni oli valkoinen. Juup, kierteinen johto, joka välillä kiertyi pahasti sotkuun.
Mummuni muutti meille asumaan, kun ei enää kyennyt yksin asumaan. Muistan, kun puhelin soi, niin hän heti siihen sanomaan, että "kukahan sielä nyt Rääkyy". Että mua harmitti, kun se niin sanoi. Ja jos puhelu oli mulle, niin huuteli vähän väliä, että pitää lopettaa puhuminen. Hänen mielestään puhelimessa saa sanoa vain ja ainoastaan asiansa. Lyhyesti ja nopeasti ja lopettaa sitten puhelu. Minä taas halusin rupatella kaverin kanssa jännistä asioista oikein ajan kanssa. :)
joo, tää vanha polvi jännitti sitä puhelinta. Ei se meidänkään mamma kovin pitkään koskaan sit oikeesti jutellu. Mutta, sitten jos, jouduin mamman kanssa asioille vaikka pankkiin....arvaa nolottiko...mamma oli siellä Vaasassa sen verran silmäätekevä että, täälläkin sit esitteli itsensä kovalla äänellä kun astuin bankkonttuuriin...että, hän on fru....ja tässä sitten hänen tyttärentyttärensä fröken.....Arvaa vaan olisinko halunut vaipua lattian alle. Siis tosi tärkeesti tämä esittäytyminen tehtiin...ja joka kerta. No, mamma oli niin uskottava että, muistan kuinka frökenit sit kumarsivat mammalle siellä tiskin takana...Tuo mammani oli joskus, esiintynyt silloisessa Pietarissa balettitanssijana kun oli nuori nainen. Hänen ryhtinsä oli sellainen tanssijan ryhti. Vaikka sitä itse pituutta ei ollut, mutta se arvokkuus näkyi...loppuun asti jotenkin kaikessa siinä liikeessä ja hänen olemuksessaan. Hän olikin meidän suvun henkinen johtaja. Hän johti isoa sukua...eräänlainen grandmamma. Muistan kuinka hänen hautaijaiset olivat sitten kumman hilpeät, kaikilla vain ihania muistoja tästä eräänlaisesta vahvasta mutta, perinmielenkiintoisesta mammasta, äidistä ja suvunpäästä.
tsau;Friidu.
joo, meille on kaikki ostettu vasta jonkun asian pakottamana, niin kitupiikkejä oli omat vanhemmat ja myös me.
lankapuhelin saatiin vasta kun olin 8v ja sekin siksi kun grynneri halusi ostaa talomme ja rakentaa kerrostalon, samalla saatiin myös vasta sisävessa, kylpyamme yms.
känny on ollut vasta runsas kymmenen vuotta, vasta kun lapset töihin menivät ja itselleen hankkivat, vanhat meille antoivat.
Aina mietin, mitähän voisi ostaa, josta voisi "ylpeillä", kaikki meille on ostettu vuosia jälkijunassa ja aina vain niitä halvimpia malleja.
(tänä vuonna eka taulu-tv, autotkin aina halvinta perusmallia ja 1,6 koneella, jne
Meille tuli puhelin vasta, kun olin 15-vuotias. Sitä ennen oli tärkeät asiat toimitettu joko naapurin tai lähikaupan puhelimesta tai laitettu lapsi (=minä) viestinviejäksi.
Muistanpa senkin, kuinka isän ollessa kotikaupungissa töissä ja muun perheen mummolassa 300 km:n päässä sovittiin POSTIKORTEILLA, millä bussilla tullaan kotiin, että isä tiesi tulla vastaan. Olisikohan silloin jaettu posti vielä kaksi kertaa päivässä, kun tuntui, että viestit kulkivat ihan riittävän nopeasti?
Kun en voinut teininä roikkua puhelimessa kavereitteni kanssa, piti kävellä tai hypätä pyörän selkään ja mennä kertomaan jutut naamatusten.
Veljeni alotteli elämänsa osuuskaupan juoksupoikana.
Kolmipyörällä sotki Siilaisen monttuja.
Viikon päästä pitää mennä 60v juhlilnlleen.
Apua ikä...
ollut raahattavaa mallia, vaan autoon kiinteästi asennettu käsivälitteinen ARP.
Numero pyydettiin puhelunvälittäjältä.
Oli vuosi 1979.
""""""""
muistia, milloinka meille puhelin on hankittu. Varmaan se on joskus 60 luvun alussa. Eipähän siitä oo mitään erityistä ja hauskaa mieleen jäänyt. Oli mukava lukea muiden puhelin historiaa:)
Meillä äiti sanoi aina iltapäivällä ja illalla vastatessaan puhelimeen,,, ehtoota,,, se on jäänyt minullekki sanavarastoon.:))))