EOK:n LEHDISTÖTILAISUUDEN "TOTUUS" ANALYYSI

Vatsa kipeä naurusta

Oli niin hiton hyvä analyysi EOK:n KOMEDISESTA lehdistötilaisuudesta, että oli aivan pakko
kopioida se uudestaan tänne. (Anteeksi kopiointi, mutta hyvän asian puolesta tekee melkein mitä vaan!)

TÄSSÄ LEHDISTÖTILAISUUSKOMEDIA UUDESTAAN: Olkaa hyvä:

EOK:n selvityksen analyysi on TÄSSÄ, olkaas hyvät11.11.2009 11:14 EOK ja Pitkänen ovat luottaneet WinCapita selvityksensä oleellisimmissa kohdissa varsin koviin FAKTATIETOIHIN.

Heille on asiasta KERROTTU. Joskus sama asia on KERROTTU jopa kymmeniä kertoja.

Heille on KERROTTU asia myös VAHVISTETTU ja tietysti KERROTUN asian VAHVISTAMINEN on tapahtunut KERTOJAN itsensä toimesta.

Heille on VAKUUTETTU jo aiemmin KERROTUN ja VAHVISTETUN asian olevan KERROTULLA ja VAHVISTETULLA tavalla kertojan tai hänen kanssaepäiltyjensä toimesta.

EOK:lle ja Pitkäselle KERTOJINA, VAHVISTAJINA ja VAKUUTTAJINA ovat toimineet WinCapita rikoksen esitutkinnan yhteydessä rikoksentekijän asemassa kuulustellut WinCapitan jäsenet.

Pitkänen on saanut lisäksi tietoonsa, että Hannun luona tehdyn kotietsinnän yhteydessä on KUULEMMA hänen kotisivunsa suljettu.

Olisipa KRP:kin heti aluksi uskonut mitä Hannu heille WinCapitan rehellisestä valuuttakaupasta KERTOI, VAHVISTI ja VAKUUTTI. Olisi asia valmistunut jo viimevuoden puolella.

Koko asia ei olisi lähtenyt edes liikkeelle, jos KRP olisi Ruotsalaisen mökin rappusilla seisoessaan uskonut, kun Hannu heille KERTOI, VAHVISTI väärän nimensä ja lopuksi VAKUUTTI ettei hän ole Hannu Kailajärvi.

Olen 400% varma, että WinCapitan Plontzo-Pluntzuri porukasta olisi heti löytynyt KYMMENIÄ tai jopa SATOJA Plontzoja jotka olisivat olleet valmiit vaikka ristiin KERTOMAAN, VAHVISTAMAAN ja VAKUUTTAMAAN toistensa puolesta käyneensä voitollista valuuttakauppaa Hannun kehittämällä ohjelmalla.

KUULEMMA he olisivat olleet valmiit myös VAHVISTAMAAN ja VAKUUTTAMAAN oikeaksi kaiken mitä Hannu on KERTONUT.

Eipä olisi tuollainen selvitystyö kahta kuukautta KRP:ltä vienyt.

Pitkäseltä meni pari kuukautta asian selvittämiseen. Kuinkahan monta KYMMENTÄ kertaa ne SAMAT PASKAPUHEET on pitänyt KERTOA, VAHVISTAA ja VAKUUTTAA ennen kun Pitkänen ne on uskonut?

KUULEMMA törkeistä rikoksista epäiltyinä olevat, ovat joutuneet keskimäärin parikymmentä kertaa per nuppi on KERTOMAAN, VAHVISTAMAAN ja VAKUUTTAMAAN asiat lisenssipörssistä. Sen jälkeen alettiin EOK:ssa kalvoja piirtelemään.

Ps.
En ole kuitenkaan pystynyt asiaa itse VERIFIOIMAAN, koska........tuota tässä on tämä, mutta näin minulle on VAKUUTETTU.

8

734

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En kunnioita

      Viitsii rahasta tehdä.

      Kunnia meni, mutta maine kasvaa.

      • "FAKTOIHINSA" ?

        Kuinkahan oikeustiteellisen koulutuksen saanut henkilö kehtaa esittää EOK:n lehdistötilaisuudessa tuollaista toisenkäden tietoa ikäänkuin faktana.

        Kyllä on uskomatonta, että ensin puhutaan tuntitolkulla asian vierestä ja esitellään kaikenlaisia kalvoja ja väitteitä.
        Sitten lopuksi ilmenee, ettei esitelmöijällä ole mitään faktaa sanojensa taakse.

        ....EN OLE ITSE PYSTYNYT ASIAA VERIFIOIMAAN (todistamaan, vahvistamaan), KOSKA TÄSSÄ ON TÄMÄ TÄMÄ ETTÄ SIIS SITÄ RAHALIIKENETTÄ EI OLE SELVITETTY, MUTTA NÄIN MINULLE ON VAKUUTETTU.

        Kuinka varatuomari ja oikeustieteiden kandidaatti kehtaa?


      • AdaFlink
        "FAKTOIHINSA" ? kirjoitti:

        Kuinkahan oikeustiteellisen koulutuksen saanut henkilö kehtaa esittää EOK:n lehdistötilaisuudessa tuollaista toisenkäden tietoa ikäänkuin faktana.

        Kyllä on uskomatonta, että ensin puhutaan tuntitolkulla asian vierestä ja esitellään kaikenlaisia kalvoja ja väitteitä.
        Sitten lopuksi ilmenee, ettei esitelmöijällä ole mitään faktaa sanojensa taakse.

        ....EN OLE ITSE PYSTYNYT ASIAA VERIFIOIMAAN (todistamaan, vahvistamaan), KOSKA TÄSSÄ ON TÄMÄ TÄMÄ ETTÄ SIIS SITÄ RAHALIIKENETTÄ EI OLE SELVITETTY, MUTTA NÄIN MINULLE ON VAKUUTETTU.

        Kuinka varatuomari ja oikeustieteiden kandidaatti kehtaa?

        ... tulee lähinnä kysymykseen.

        Ja mitaan ette voi...


    • AdaFlink

      ... parhaita kohtia, jossa Pitkänen itkua tuhertaen kertoi, jotta hänetkin on jäävätty. Jäi mielikuva, että se oli hänen elämänsä kohokohtia, kun hän pääsi medialle voivottelemaan kovaa kohtaloaan. Se meinaan käytti jonkun aikaa sihen voivotteluun.

      Ja mitaan ette voi...

    • TUO,NOIN

      VASTAUKSIA: 6 LUKUKERTOJA: 227 TEKSTIKOKO: VIESTIEN ESITYSTAPA:
      Johan tuli vihdoinkin hiljaista ja hehkutus EOK:sta ja Pitkäsen selvityksistä loppui, kun viimeisetkin uskovat käsittivät, ettei Pitkäsen selvitys perustu mihinkään oikeudessa pitävään aineistoon.

      WinCapitan viimeiset tosiuskovaiset ovat kiihkoissaan kuunnelleet Pitkästä ilman minkäänlaista kritiikkiä. Pitkänen on luennoinut heille WinCapitasta kuin paraskin poliitikko, joka lupaa kaiken vaikka ei tosiasiassa lupaa mitään.

      Columbon Blogin nauhoitus on ensimmäinen esitys, missä Pitkäsen puheiden onttous paistaa lävitse.
      Meni kuitenkin varsin kauan, ennen kuin uskovaiset ymmärsivät, mitä Pitkäsen esitelmässään käyttämät KERROTTU, VAHVISTETTU ja VAKUUTETTU, puhumattakaan KUULEMMA terminologia tarkoittaa.

      Se ei oikeudessa tarkoita yhtään mitään, koska kertojat, vahvistajat ja vakuuttajat istuvat itse siinä penkissä missä ei todisteta, vaan yritetään puolustautua syyttäjän esittämiä rikossyytteitä vastaan.

      Pitkäsen esittämillä näkökannoilla ei ole mitään faktapitoista pohjaa. Ne ovat vain rikostutkinnan alla olevien henkilöiden Pitkäselle kertomia tarinoita ja omia käsityksiä asioista.
      Kertomukset eivät edes pidä yhtä sen kanssa, mitä WinCapitasta on siihen liittyneille kerrottu ennen liittymistä ja liittymisen jälkeenkin.

      Kokeneena lakimiehenä Pitkänen luonnollisesti turvaa oman selustansa ja ilmoittaa myös oman asemansa kertomusten suhteen.
      Henkilökohtaisesti en ole näitä asioita pystynyt verifioimaan, (todistamaan) koska sitä rahaliikennettä ei ole selvitetty, mutta näin minulle on vakuutettu.

      Eli mikäli Pitkäselle kerrotut asiat eivät pidä paikkaansa ei Pitkäsen selvityksellä ole mitään pohjaa.

      Luulevatko Pitkäsen päämiehet, että heidän kertomuksensa ovat jollakin lailla uskottavampia, jos näyttävillä titteleille varustettu henkilö lausuu julkisesti, että näin minulle on kerrottu ja vahvistettu.
      Vaikka hän seuraavaksi toteaa, henkilökohtaisesti en ole näitä asioita pystynyt verifioimaan, (todistamaan) koska sitä rahaliikennettä ei ole selvitetty, mutta näin minulle on vakuutettu.

      Asioa ei ole edennyt mihinkään. Edelleen kaikki todisteet WinCapitan lisenssi- ja valuuttakaupojen tuotoista ovat vain rikostutkinnan alla olevien henkilöiden kertomuksia.

      Pitkänen ei edes halua arvella, puhumattakaan ottaa kantaa kysymykseen missä rahat nyt ovat.

      Pitkänen ei esitelmässään millään lailla yrittänyt selvittää, mistä esimerkiksi paikalla olleen Paulin WinCapitasta nostamat noin miljoonan euron tuotot syntyivät, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan ole koskaan tehnyt yhtäkään valuuttakauppa itsenäisesti.

      Pitkänen on kuin poliitikot. Näin minulle on kerottu ja vahvistettu, henkilökohtaisesti en ole näitä asioita pystynyt verifioimaan, (todistamaan) koska sitä rahaliikennettä ei ole selvitetty, mutta näin minulle on vakuutettu.
      Eli Pitkänen ei ota mitään vastuuta tai kantaa kertojien kertomuksiin. Hän vain kertoo niitä eteenpäin.

      • TÄSSÄ TAAS

        Heippa vaan kaikille WinCapitassa ja mansikkapellon laidalla rahansa HANDEN johdolla hävinneille ja ihmisoikeisrikosten kohteeksi joutuneille kansainvälisille EX-valuuttakauppiaille.

        Nimeni on JUNTU ja olen aikamoinen ihmisoikeustaistelija. Nyt on kyllä tullut 1.000 tyhjäpäältä meille HILLOA sisään.

        Ps.
        Kaverini PITKÄNEPÄTKÄNENNLYHYT lähettää laskua PLONTZO-PLUNTZUREILLE koko-ajan. Kerällä nauretaan Handelle ja valuuttakauppiaille rikkinäisen ikkunan alla.

        Mahaan sattuu!!!!!!!!

        T:
        JUNTU


      • 16+45

        On jo tuolla suljetulla salaiset kansiot osastolla keskustelua, tosin vähäisesti. Pelkoa asian paljastumisesta
        siinä määrin että keskustelu ohjaantuu nopeasti muihin juttuihin.

        Gannun aikaisemmat pidätyspäivämäärät/tutkinnat joita Oitkänen lateli videolla, on todettu jonkun jäsenen
        antamaksi vääräksi tiedoksi.
        Nopeasti asia kyllä korjaantui kun eräs keskustelija sij.xxx tiesi että väärät tiedot onkin antanut joku klubiin kuulumaton henkilö. Tätä ei tietenkään voi verifioida, mutta näin on hän kuullut.


      • ottaa julkisesti kantaa päämiesten kertomusten todenperäisyyteen.
        Puolustus toimii niillä eväillä jotka capitalaiset esittävät tai mitä muuta kautta saa käyttöönsä.

        Tämä on vielä lämmittelyä eikä onneksi oikeudenkäyntiä.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1437
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      950
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      113
      512
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe