kaunis ja koskematon.
Oon keski-ikäinen mies, jolla on onneton
nettirakkaus takana. Täällä on helppo purkaa
rakastetulleen herkimpiä tunteitaan. Meilläkin
meni upeesti lähes vuosi. Yhdellä maililla hän
ilmoitti, että onkin löytänyt toisen. Meidän
mailailut ja tapailut päättyivät kuin seinään.
Tää tuntuu kovalta. Kokemukseni perusteella herää
kysymys: ovatko tunteetkin jo kulutustavaraa.
Täältä helposti löytää ystävän, mutta myös
menettää.
Syvällistä suhdetta ei saisi tässä ympäristössä
muodostua. Sanallinen kontakti ei kerro kaikkea.
Ilmeet ja ääni jää pois. Ne ovat oleellisia
herkässä ihmissuhteessa.
Tän vaa kerron siksi, että aina kannattaa
muistaa "kauneimmankin ruusun alla piilee piikki
pistävä".
Oon keski-ikäinen mies, jolla on onneton
nettirakkaus takana. Täällä on helppo purkaa
rakastetulleen herkimpiä tunteitaan. Meilläkin
meni upeesti lähes vuosi. Yhdellä maililla hän
ilmoitti, että onkin löytänyt toisen. Meidän
mailailut ja tapailut päättyivät kuin seinään.
Tää tuntuu kovalta. Kokemukseni perusteella herää
kysymys: ovatko tunteetkin jo kulutustavaraa.
Täältä helposti löytää ystävän, mutta myös
menettää.
Syvällistä suhdetta ei saisi tässä ympäristössä
muodostua. Sanallinen kontakti ei kerro kaikkea.
Ilmeet ja ääni jää pois. Ne ovat oleellisia
herkässä ihmissuhteessa.
Tän vaa kerron siksi, että aina kannattaa
muistaa "kauneimmankin ruusun alla piilee piikki
pistävä".
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olethan huomannut että täällä on muitakin naisia,
se koskettaa kyllä kun on tuntenut niin pitkään
ja sitten laittaa poikki. Ne haavat menevät
umpeen vielä, aika parantaa. Toivon sinulle hyviä
jatkoja älä masennu.
...olen minäkin, keski-ikäinen nainen. Meilataan
kyllä ensin jonkin aikaa, sitten suunnitellaan
tapaamista, mutta kun se jostain syystä
lykkääntyykin, mielenkiinto häviää vähitellen.
Tapaaminen viivästyy eikä sitä tule koskaan.
Meilitkin harvenevat ja ennen pitkää nekin
loppuvat. Kaikki jää ilmaan roikkumaan. Kumpikaan
ei enää tunne mielenkiintoa.
Tällaisia kokemuksia minulla on jo monen kanssa.
En usko täältä löytäväni uutta elämänkumppania,
jollaista etsin.
kuulostaa tutulta. Itselläni on juuri
tuo "tapaaminen viivästynyt, meilit harvenevat" -
vaihe menossa. Minä kyllä tuntisin vielä
mielenkiintoa, mutta en saa enää vastakaikua.
Sama juttu täälläki,keski-ikäinen kuuro nainen
mutta ehkäpä pieni erilainen.. Kerroin olevani
kuuro( en kuule), niin mailailut ja tapaamisen
suunnittelut loppuivat siihen.Keski-ikäiset
miehet pelkäävät eniten kuin nykyajan nuoret,
jotka ovat fiksuja ja rohkeita.
Se on aivan selvä asia jos kerrot olevasi kuuro.
Sillä iminen joka ei ole ollut tekemisissä
kuurojen tai muiden saidaiden ihmisten kansa
ei osaa ymmärtää sairasta ihmistä.
Ja nuoret miehet eivät yleensä hae muuta kuin
seikkailuja vanhempien naisten kanssa.
Ja yleensä näiltä palstoilta ei löydy kuin
seikkailevia ihmisiä ei todellista ihmis sydäntä.
paitsi kuurot eivät ole sairaita.
Kuurot itse katsovat olevansa kielellinen
vähemmistö.
Toi oli hyvä täsmennys.
Mutta siltinkin jos on kuuro niin ihmiset
väheksyvät sellaista ihmistä.
Sillä he eivät arvosta kuuroa täydlliseksi.
ihminen, sellaista ei olekaan. Kuurous ei rajaa
muuta elämää pois. Kuuroa voi arvostaa aivan
samalla tavalla kuin kuulevaakin, hän on
ihmisarvoltaan samassa asemassa kuin kuka tahansa
muu ihminen. Kukaan ihminen ei ole täydellinen,
en ole ainakaan vielä tavannut.
...kuin ennen kirjeenvaihto, vain paljon
nopeampaa. Samanlaista tunteiden välitystä,
ihastumista itse hahmotettuun ihmiseen lopulta
jopa tapaaminen joka voi romuttaa kaiken. Tai
jos suhde jatkuu, välimatka voi tehdä tepposia,
kaikki kun ei ole uskollista sorttia, ei vaikka
asuttaisiinkin jo kiinteässä parisuhteessa.
Siis kaikissa suhteissa kaikki on mahdollista.
Mutta emmehän me voi elää peläten koko ajan että
tunteitamme satutetaan. On uskallettava elää,
mutta pudottava kuitenkin jaloilleen jos/kun
pettymys tulee. Tietysti helpommin sanottu kuin
tehty, mutta olen sen itse kokenut tavallisessa
parisuhteessa. Joillekkin ihmisille ne tunteet
on tosiaankin vain kulutustavaraa, valitettavasti.
Jotkut taas ajautuvat pettämisen tielle jostain
muusta syystä, aina itsekkään ymmärtämättä tekonsa
merkitystä.
Edellisen suhteen "peikkojen" ei kuitenkaan pidä
antaa tulla uuteen suhteeseen.
Rakkaus on jotakin jota muodostuu oikeassa
elämässä...chatissa / netissä keskustelu on
vain ajanvietettä. Mihin sitä sitten siinä
rakastuisi? Niihin mielikuviin omassa päässä?
toisen sanat saattavat herättää toivon
ikävöivässä mielessä ...tarttuu niihin
sanoihin, kätkee ne kuin helmet tiukalla
säikeellä itseensä ja ajattelee voisiko,
voisiko.....
ihminen on sellainen.....
saa jonkinlaisen käsityksen toisen luonteesta, jos pitkään kirjoittelee, saattaa siis ihastua jollakin tavalla, mutta tapaaminen livenä pitäisi järjestää suhteellisen nopeaan, jotta saisi toisesta oikean käsityksen ja suhde saisi oikean pohjan kasvaa, jos kasvuedellytykset tapaamisessa löytyvät. Suhteesta saattaa tämän jälkeen ihastuksen jälkeen muodostua vaikka rakkaussuhde, pysyväkin ja kestävä. Tiedän näin käyneen, siksi kirjoitan. Elämähän on tässä ja nyt, joten annetaan palaa.... mutta jalat maassa!!!
Kyllä sanoihin voi ihastua ja jäädä koukkuun, ja
joskus sanailija on luonnossakin semmoinen kuin
antaa ymmärtää. Mutta niin kauan kuin ei ole
kohdattu livenä ja tehty asioita yhdessä (miksei
myös NIITÄ asioita jos sillä mielellä liikkeellä
ollaan), mitään EI oikeastaan ole tapahtunut ja
kaikki on aivan auki. Yleensä nettiseura kannattaa
hakea järkevän välimatkan päästä, sillä kyllähän
tavoitteen on oltava elävien ihmisten
kohtailuissa. Meilailu on kivaa, mutta ei se
varsinainen ihmissuhde ole ja sen mukaisesti
siihen on suhtauduttava. Oman kokemukseni mukaan
naiset kyllä haluavat tavata, nopeastikin, ja
pitävät sanansa. Rimani on tosin ollut aika
korkealla, eli omituisten höpöttäjien kanssa
kannattaa jättää väliin. Kirjoitustyyli kertoo
paljon - jos osaa katsoa - ja puhetyyli loput.
Olen aikamoisen tyytyväinen ja onnellinenkin
nykyisessä täysin nettiperäisessä ja siitä
luonnolliseksi muuttuneessa suhteessani, ja
rakastettukin olen varmasti. Mitä vielä pitäisi
toivoa?
..tarvitse enää toivoa, Repe, joten ole
onnellinen suhteessasi. Minä etsin vielä...ja
näyttää siltä, etten täältä netistä sitä
löydä...silmään sahaajia sitä vastoin täältä
löytää. Ehkä olen liian kriittinen...
Nettirakkaus on rampojen, vuoteeseensa sidottujen
kesken OK. Mutta fyysisesti ja henkisesti
tasapainoisilla ihmisillä se on PERVERSSIÄ
PUUHAA!!!!
harrastatko siis itse nettilemmiskelyä?
..oletpa hakoteillä. Säälin sinua...!!!
Ja mie sinnuu;)
Otan lämpimästi osaa suruusi jota koet juuri nyt
menetyn nettirakkauden vuoksi.
Itsekin olet kokenut saman - tullut yhdellä
puhelinsoitolla jätetyksi. Siitä selviää mutta se
koskee siksi kun on luullut olevansa se ainut ja
oikea.
Tuntiessaan aitoja tunteita ihminen asettaa
itsensä altiiksi haavoittumiselle. Totta on
sanonta: elämä satuttaa!
Tsemppiä sulle mies - löydät takuulla arvoisesi
ihmisen vielä, sillä ihminen joka sut jätti ei
ollut todellinen ystävä - ystävät eivät hylkää ja
mene pois.
Oli mukava lukea viestisi.
Tätäkö tää ihmisten ihmissuhde-elämä nykyään on???
Nettisuhteita,ei edes nähdä tai tunneta toisiaan?
Mä en halua missään nimessä lapsilleni tätä
kylmää tunteetonta elämää..onko tämä
väistämätöntä?
Laitan tämän kommenttini, osittain kopioituna
toisen palvelimen foorumilta, jossa pähkäiltiin
nettisuhteissa samoja tunnelmia, kuin on nyt
tässäkin lokerossa menossa.
Keskustelu alkoi erään miehen purkaessa
turhautumisentunteitaan siitä ,että kaikki hänen
suhteensa loppuivat tapaamisiin, nimenomaan
naisten taholta, vaikka kaikki kehysasiat ovat
hänessä kohdallaan, ulkonäköä myöten(joskin hän
väitti olevansa silti tavallisen näköinen) juuri
niin kuin naiset neteissä toivoivat.
Tapaamiset olivat tuntuneet hauskoilta ja
positiivisluonteisilta, mutta silti ne olivat
naisen taholta kuivahtaneet kokoon joko heti, tai
melko pian.
Asiasta kehkeytyikin pitkä väittely (yli 80
kommenttia).
Kaikkea mahdollista väännettiin ja käännettiin
syyksi ja seurauksiksi.
Siellä oli myös keskustelua sekaantumisesta(tai
erehtymisestä)”varattuihin” ihmisiin.
Jollakin unelmat olivat juuri toteutumassa, niin
että uusi suhde oli alkamassa, ja vanha suhde
(toisella osapuolella) romuttunut.
Olen havainnut, että näissä neteissä roikkuu
paljon varattuja ihmisiä, lähinnä kai hakemassa
pönkitystä itsetunnolleen, jos oma suhde on jo
hiukan väljähtynyt, eikä vaimo/mies anna
tarpeellista palautetta. Joillekin ei ilmeisesti
riitä mitkään määrät palautetta, vaan he hakevat
jatkuvasti uusia kontakteja, joilta voisivat
saada palautetta hivelevässä muodossa.
Tarvitsevat pönkitystä vaikka se olisi sitten
petostakin.
Monelle tuntuu olevan parempi utopistiset
murutkin, kuin arkinen todellisuus.
Ihmiset fantasioivat muutenkin kuin vain
seksuaalisella alueella.
Tiedämmehän sen useimmat.
Monet ilmeisesti pitävät ns. takaporttia auki
näiden yhteyksien avulla, toivoskellen/ko että
jos sattuisi löytymään nykyistä siippaa parempi
vaihtoehto, tuntumalla: eihän sitä koskaan
tiedä….. ?
Ihminenhän tavoittelee useinkin lisäarvoja,
vaikka olisi saanut kaiken tarpeellisen jo.
Eikä ajanhenki siis suinkaan vastusta sellaista,
päinvastoin.
Ja sitä asiaa yritän valottaa juuri tuolla
jäljempänä tulevassa tekstissä.
Tai on tunnetta ehkä siitä, että oma puoliso on
kylmenemässä ,joko muuten vain, tai katselee
muita mahdollisuuksia, eli on pettänyt kerran tai
pari, mutta asia on sovittu.
Kaihertamaanhan nuo asiat kuitenkin monesti
jäävät mielen sopukoihin.
Toisilla on luultavasti kyseessä sekin että voi
vetäytyä eri rooleihin näissä, jonkinlainen
omansalainen huvittelumuoto ehkä, ja tarvekin
jostakin sisäisistä syistä johtuen.
Jonkin toisen otsikon alla pohdinnoissa oli
ahdistusta siitä, että suhde vain jatkuu
ratkaisemattomana, ja tietystikään ratkaisua ei
tee varattu osapuoli.
Toiset taas olivat, kummankin taholta
vuoronperään, yrittäneet lopettaa suhteen, mutta
eivät pystyneet siihen ,vaan ”veri veti”
yhteyteen.
Joten tässä tulee kommentointini sille toisen
serverin foorumille näistä samoista asioista siis:
”Siinäpä oiva jännittävyyden momentti.
Ei tunnu elämä tylsältä kun voi riutua risaksi,
ja taas kohta toivo sykähdyttää sydämen rytmit
rajuun rummutukseen.
Tämä ristiaallokko on sitä oikeaa extremeä.
Voi tuntea olevansa ainakin elossa, näiden
aallonharjalta pohjalle ryntäilevien
ristiriitojen heilutellessa elämän surffilautaa
hurjaa vauhtia.
Itse katsoisin, että asiat taitaa vain useasti
tulla siihen pisteeseen kuin Nalle Puhin
filosofia :” Hunaja on parasta juuri sinä hetkenä
ennen kuin sen laittaa suuhunsa”.
Vaikka näyttää siltä, että ongelmat ovat
ainoastaan henkilökohtaisia, ne ovat sittenkin
osa suurempien kokonaisuuksien tuottamaa
ajatustapaa eli nk. ajanhenkeä laajoilla
alueilla, jotka säteilevät vaikutuksensa
yksityisiin olotiloihin.
Asioista tulee trendejä, jossa on pinnalla
milloin mitäkin, jonka perään ihmiset juoksevat
todistamaan että joo minulla on samanlaisia
kokemuksia /tuntoja
Näillä trendikyselyillä sitten rikastutetaan jos
jonkinlaisia ammattikuntia.
Kun me siis pohdimme meitä vaivaavia ongelmia, me
voidaan pyöriä siellä muurahaiskeossamme, ja näin
luulla sitä kekoamme maailman tärkeimmäksi
asiaksi, unohtaen että kekoja on miljoonia.
Tällainen ajankäyttö, kuin esimerkiksi nämä
foorumikeskustelut, ovat erittäin suotavia niiden
taholta jotka päättävät perustavanlaatuisista
asioista maailmassamme.
Näiden(teknisten) toimintojen ja laitteiden
myötävaikutuksella me pysymme pois seuraamasta
valtapoliittista kehitystä, ja panemasta hanttiin
kun/jos meidän kannaltamme huonoja päätöksiä
tehdään.
Ei meistä sellaiseen ole, koska kaiken aikamme
vie nämä vehkeet, ja pienet rasitukset
ihmissuhteissa, sitten kun työajan jälkeen vain
ehdimme/jaksamme niiden kanssa vääntää.
Se, että nämä foorumit ovat pullollaan väkeä
joilla on eritasoisia ongelmia, on osoitus vain
siitä siis, että kokonaisuus ei toimi, ja se
heijastuu nk. reuna -alueille.
Me olemme niitä reuna-alueita tunteinemme.
Kaikki nämä meidän epätoivoiset toivioretkemme
elämän extremeen, kiinnostaa erittäin vähän
ketään vallankahvoja väänteleviä, me olemme vain
tuottavaa ja kuluttavaa massaa heille.
Samoin useimmat nuoret ovat, median avustuksella,
jo sisäistäneet sen millainen ihminen on myyvä
tyyppi ihmissuhdemarkkinoilla.
Seuratkaapa esimerkiksi Videotreffejä perjantaina
tv:stä.
Puhumattakaan aikakauslehdistä.
Mielenmuokkauksen yksinkertainen ehto on TOISTO.
toisto,toisto,toisto……
Ja sitähän kaikessa meille tarjotussa
viestinnässä eniten harjoitetaan.
Aika yksipuolinen on se ihannekuva, niin naisten
kuin miesten puolella.
Nykyisin vanheneva ihminen on lujilla, kun
yrittää pitää kiinni niin työpaikastaan, kuin
kelpaavuudestaan ihmissuhdemarkkinoilla.
Meidät on nitistetty ja masennettu yksipuolisilla
ihannekuvilla, mutta yritämme sätkiä vastaan
vielä, olemalla kuin saappaan alle joutuneet
koppakuoriaiset, ennen kuin se saapas painautuu
askeleen voimasta rusentaen meidät.
Mallit on meillekin annettu, eläkeläislehdessä
on ”mannekiinit” valittu määrätyllä kaavalla.
Meidän pitäisi olla kauniita ja rohkeita
eläkeläisiä jotka aktiivisesti kuluttaisivat
tarjottuja palveluita.
Monet jotka haluavat unohtaa rappeutumisensa ja
vanhenemisensa, alkavat olemaan pienemmässä tai
isommassa puudukkeessa, enemmän tai vähemmän joka
päivä.
Kuka mitenkin sitten pakenemisensa järjestää.
Ymmärrettävää sekin, koska ei voi vaatia että
ihmiset jaksaisivatkaan näillä vaatimustasoilla.
En minäkään ole mikään standardi-ihanuus, joten
olen alkanut totutella ajatukseen ,että eräs
mahdollisuus on yksin eläminen hamaan loppuun
saakka.
Olen terve kuitenkin, ja mieleni on pysynyt
vireänä ja saanut nautintoa taiteellisista
touhuiluistani.
Luovuus on ehkäpä vieläkin suurempi asia kuin
rakkaus, mutta aivan yhtä herkkä kutistumaan
arjen harmauteen, ja iskuihin, kuin sekin.
Suhde toimisikin minulla lähinnä
innoittajapohjalta, mutta mitä muuta hyvä suhde
onkaan kuin molemminpuolista innoitusta, jos se
vielä kannustaa luovuuspuolenkin uuteen
kukoistukseen.
Katselin tv:stä fiktiivistä näytelmää
dopingtouhuista, siinä joku sanoi, etteivät
ihmiset halua tietää totuutta, ja että mikä
tahansa valhekuva tai kiertoilmaisu ,on ihmisistä
mukavampaa tietää, kuin yksinkertainen tosiasia,
joka sattuu olemaan jotenkin aikaan sopimaton, ja
epämiellyttävä sellaisena.
Silti asiat ovat liian yksinkertaisia tuollakin
tavalla ajateltuna, sillä ihan oikeasti me olemme
arvokkaita ihmisyksilöitä kaikki, ainoa vain että
meidän ei anneta kukkia niin monipuolisina kuin
olisi mahdollista, juuri sen vuoksi että meidän
arvomme on tuottaja/kuluttaja, ja sen
odotuskategorioihin meidän olisi sitten
sovitettava ja slimmattava itsemme.
Kaikista traagisinta on se, että me itse,
yksilöinäkin, lähdemme mukaan noihin
yhdenmukaistaviin huijauskuvioihin, ja joudumme
myös sen ”pedon” raatelemiksi.
Se on illusionismia jossa tuijotetaan
sädehtivään, houkuttelevaan ulkokuoreen, ja
annetaan sen pettää itseämme.(Kaikilla
sektoreilla, ei siis ainoastaan, ja ensimmäisenä,
ihmissuhteissa).
Myöskin erään foorumin aiheena oli näköjään se,
että onko suomalaiset naiset/miehet
rumempia/kauniimpia kuin ulkomaalaiset.
Kauniina tunnustuksena alkoi, mutta muuttui
kinaamiseksi, ja sukupuolten sodaksi taas.
Jokainen meistä haluaisi olla prinssi tai
prinsessa, mutta tosiasia on, että me vanhenemme
kukin omalla tavallamme, ja oman näköiseksemme.
Sisäisen elämämme tähden, itsessämme, me ei vain
nähdä itseämme vanhentuneena vaan melkeinpä
sellaisena kuin ennen olimme, nuorempina siis,
nuo toisethan ne ovat rupsahtaneet niin kauheasti.
Jos on rahaa, voi asiaa hiukan auttaa jo
nykykeinoilla, jatkoaikaa saadakseen, mutta
sieltä se vanhuus tulla jorottaa hitaasti ja
varmasti kuitenkin…
Tulevaisuudessahan siintelee jo kloonaukset plus
muut ”kikka kolmoset” tehdäkseen ihmisen
kuolemattomaksi, ja rupsahtamattomaksikin, ehkä….
Tähän on tultu kun emme arvosta enää vanhenemista
itsessämmekään, omakohtaisena asiana, vaan
haluamme mieluummin unohtaa sen, ja pettää
itseämme niin pitkään kuin mahdollista.
Välineet itsepetokseen löytyvät massaviihteestä,
sen aikaa kun lääketiede tuo kirurgisen
puuttumisen lähemmäs keskiansiotasoisia.
Tulevassa tämän asian puitteissa ahdistus vain
lisääntyy, mutta ei se mitään sillä kohta saapuu
myyntimies visioineen, salkussaan tietokone
jolla meille simuloidaan uusi uljas ulkonäkömme,
kun vain tilaamme ajan kirurgille….siis jos vain
rahaa löytyy, tai lainaa järjestyy……
pitkästä ja monipuolisesta pohdiskelusta.
Kuitenkin perussyy suruuni on se, että
luonnostaan mies hakee jatkuvuutta suhteelle. Kun
suhde yllättäen loppuu, tuloksena on mielipahaa.
Vaikka netissä ollaan, ihmissuhde on aina yhtä
arvokas kuin silloin "vanhan veräjän luona".
Toivonkin, että täällä netissä ei "leikittäisi
tunteilla". Se on elämänkielteinen ilmiö.
Neulanterävää pohdiskelua. Lukeminen kannattaa
aina, etenkin tuon äskeisen! Allekirjoitan
virallisesti leijonanosan, enkä lopustakaan ala
niuhottaa.
Mikä muuten oli se "toinen foorumi"? Tämän olisit
voinut reirusti mainita nimeltäkin.
Alkuosaan sen verran, että onhan se niin, että jos
miesi ei naissuhteissaan pääse yhtä tai kahta
tapaamista pitemmälle, jossain on oltava
perustavaa vikaa. Sitä vikaa ei voi korjata
ainakaan silloin jos sitä ei tunnista. Jos esim.
jutut ovat riihikuivia, useimmat naiset jättänevät
sikseen. On myös mahdollista, että miehen paljon
puhuttu, salaperäinen ominaishaju on naisista
vastenmielinen. Tärkeintä on kumminkin tunnistaa vika.
Netissä sekä leikitään tunteilla, että ei leikitä
niillä.
Se vain on ongelma että miten erottaa ne asiat
toisistaan.
Ihminen on epätoivoissaan,ja yksinäisyydessään,
altis hyväuskoisuuteen.
Voi kun ihmiset tulisivat maanpinnalle sieltä
unelmistaan ensiksi.
Olisi hyvä tietää myös se,että koko kulttuuri on
suurelta osin elämänkielteinen.
Siinä ei yhden ihmisen arviointi sen
kielteisyyden poistamiseen johda,eikä kahdenkaan…
Minulla on ollut sama nettirakkaus jo kohta lähes
vuoden, välillä on ollut niin kova ikävä lähelle,
mutta emme ole saaneet järjestettyä tapaamista.
Kaipaus kasvaa vain päivä päivältä, ja nyt on
tullut mukaan pelko, jos tuottaakin toiselle
tapaamisessa pettymyksen. Vaikka järjellä
ajattelee asioita, että samahan tuo jos ei sovita
yhteen niin mitä sen on väliä, ihana on ollut
meilailla tutustua toisiimme, niin kynnys
tapaamiseen kasvaa koko ajan. Ja kuitenkin on
ikävä lähelle, kosketusta.
erilaiset ihmiset pitävät erilaisista asioista.
Toinen ei voi kuvitellakaan rakastuvansa ilman
näkemättä ja toiselle tärkeintä on se mitä
kumppann päässä liikkuu. Nettiyhteys antaa
oivallisen keinon keskusteluun. Se on parempi
siinä, että yhteydenotto on nopeaa - saattaapi
keskustella kuin puhelimessa. Nettiyhteys on myös
anonyyminpaa kuin kirjoitus tai puhuminen, mutta
niinkuin joku meistä sanoi: kirjoitustavasta
tunnistaa paljon. Seurausta tästä on myös se että
ystävän pettäminen on helppoa - netti suorastaan
houkuttelee siihen.
Kuka tietää ja sanoo, mikä on oikeaa rakkautta ja
miten sen saavuttaa. Rakkaus on tunne ja sitä ei
voi tahdonvoimalla määrätä (?). Mutta mielestäni
kaikki keinot löytää ystävä ja sielunveli on
luvallisia - siis keskustellaan myös netissä.
Voi tyttö kulta! Kyllä nettilemmessäkin pätee se
ulkopolitiikan sääntö, jonka mukaan ystävät on
hyvä valita läheltä ja vihulaiset kaukaa. On ihan
mahotonta, jos asutte niin kaukana toisistanne
että vuodessa ette ole edes saaneet tapaamista
aikaiseksi!
Omissa etsiskelyissäni vedin hieman venähdelleen
100 kilsan rajan: jos meni merkitsevästi yli, oli
parempi jättää tutustumistoimenpiteet sikseen kuin
uskaltautua lätkääntymään ihmiseen jonka kanssa
suhde käytännössä olisi liian raskas hoitaa. En
tiedä miksi olet valinnut ystäväsi noin kaukaa -
tietysti joskus asiat vain tapahtuvat, kun
ajatusten huomaa synkkaavan. Jollain tavalla olisi
armeliainta, jos teillä ei kolahtaisikaan kun
lopulta tapaatte, sillä tuskinpa jatkotapaamisten
järjestely yhtään helpommin käy. Luulen kumminkin
että pidätte toisistanne, sillä kyllä tiivis
meilailukin ihmisten välille yhteyttä luo, eikä
siihen välttämättä tarvita aikaakaan kuin viikko
pari. Kuukausien pelkästä kirjeystävyydestä ja
-ihastuksesta mulla ei ole kokemusta, sen
synnyttämästä kaipauksesta nyt puhumattakaan, enkä
tosiaan tiedä miltä semmoinen tuntuu.
Tietysti olette kuvia vaihtaneet ja puhelimessa
jutelleet..? Ja jos olette kuvailleet itseänne
toisillenne rehellisesti, pettymyksen tuottaminen
ei ole todennäköistä. Päinvastoin varsinkin teillä
naisilla on taipumus suorastaan säteillä
tapaamistilanteessa, kun noita ulkonäköpuolen
satsauskeinojakin on enemmän kuin meillä miehillä
ikinä.
Viisaampaa en osaa sanoa. Toivottavasti tapaatte
pian ja uskallatte toimia siinä tilanteessa
epäröimättä niin kuin hyvältä tuntuu, sillä elämä
on liian lyhyt tuhlattavaksi ja Suomi pitkien
etäisyyksien maa...
se tapaaminen keinolla millä tahansa! Voisiko
ajatella ettei voi hukata sellaista mitä on jo
löytänyt, mikäli se on molemminpuolista. Rakkaus
etsii täyttymystään... Ja jos kyseessä on pelkkä
kupla, kai teidän molempien on hyvä huomata se.
Voittehan te sopia etukäteen, että jatkatte
ainkin kamuina, kävi miten kävi.
En tiedä saako näissä palvelimissa suositella
toista keskustelulinkkiä,mutta kun repe kyseli
että missä,niin kerron.Nyt keskustelussa on jo
yli 140 kannanottoa,ja siellä on asioita joita
tässäkin pähkäillään.Menkää katsomaan,te jotka
ahkerasti tykkäätte tuoda mielipiteitänne esiin.
Paikka on soneraplaza/ellit/ihmissuhteet/suhteita
ja kohtaamisia/ja otsikko:"Mitä naiset haluaa?"
Olen samaa mieltä kanssasi. On syytä minunkin olla kovin varovainen nyt, koska tunneasiat melko herkkä alue, en tahdo sydänsuruja itselleni minäkään..... Jalat maassa etenen nyt, kiitos kirjoituksestasi. Pidän pääni kylmänä, vaikka vaikeeta se on ajoittain!!!