Valtava vauvakuume

Niin, näitä tunteita olen minäkin pitkään tuntenu ja pohdiskellu. Olen 23-vuotias ja halunnut lapsesta asti perheen. Viisivuotiaana sanoin haluavani sata lasta. No joo, ehkä hieman pienempi määrä riittää, mutta kaipuu on edelleen sama. :) Pahin lapsen kaipuuni on kestänyt viime kevättalvesta. Jotenkin tuntuu, että nyt alkaa olla kaikki palaset elämässä kohallaan ja kahdestaan ollaan oltu jo ihan tarpeeksi (viisi vuotta). Olen yrittänyt olla asiaa liikaa pohtimatta, mutta siltikin asiaa on tullut käsiteltyä niin monelta kantilta että. Vuoden sisään on moni ystäväni ja tuttavani saanut lapsia ja töitäkin teen lasten parissa. Että ei ole helppoa ollut vältellä aihetta! Nyt tilanne on siinä onnellisessa asemassa, että muutamaa vuotta vanhempi mieheni on viimein kypsynyt asiaan. Vielä viime keväänä hän ei halunnut asiaa ajatella ollenkaan, vaikka olikin sanonut jo seurustelun alkuvaiheilla (jolloin olin asiaa jo hyvissä ajoin tiedustellut), haluavansa lapsia "sitten joskus". Tuossa pari kuukautta sitten päätimme vihdoin, että keväällä alamme yrittämään lasta. En millään malta odottaa sitä! Toivottavasti raskautta ei tarvitse kovin kauaa odotella. Nopea plussa olisi mitä parhain valmistujaislahja (valmistun keväällä jossain vaiheessa, opinnot ovat enää hyvin pienestä kiinni). :) Mieheni on ollut työelämässä pari vuotta.

Täytyy kyllä myöntää, että minua myös vähän pelottaa. Ei vanhemmuus kuitenkaan. Uskon olevani hyvä äiti ja mieheni hyvä isä. Täydellistä vanhemmuuttahan ei olekaan, ei tarvitsekaan olla. Mutta meillä on kaikki potentiaali. :) Pelkään sitä, että raskaaksi tulo ei ole niin helppoa. Paras ystäväni ja hänen miehensä saivat tietää reilu vuosi sitten, vajaan vuoden yrittämisen jälkeen, etteivät he saa lapsia. Mies ei voi saada biologisia lapsia ikinä. Nyt tilanne on heidän osaltaan "jäähyllä", tulevaisuus näyttää, tuleeko heistä joskus vanhempia muilla keinoin. Ystäväni on rauhoitellut minua ja jopa nähnyt unta, että tuli katsomaan minua ja vastasyntynyttä laitokselle. Hän on ihanasti mukana asiassa, vaikka omat kokemukset ovat vielä suhteellisen tuoreita. Alussa asia olikin todella rankka ottaa vastaan, mutta nyt hän ja miehensä ovat alkaneet olla sinut asian kanssa.

Ei tässä siis muu auta kuin yrittää nauttia tästä päivästä sellaisena kuin se nyt on käsillä. Joku päivä saan sitten toivottavasti lukea ne plussat testistä. Sitä odotellassa. :)

"olen kyl yrittäny yhden illan jutuilla tulla raskaaksi, mutta ei ole tärpännyt"

Voi luoja!! Toivottavasti kukaan satunnainen mies ei enää harrasta kanssasi seksiä!!

Nainen Oulusta kirjoitti:

"olen kyl yrittäny yhden illan jutuilla tulla raskaaksi, mutta ei ole tärpännyt"

Voi luoja!! Toivottavasti kukaan satunnainen mies ei enää harrasta kanssasi seksiä!!

Lue lisää

Mitä mitä? Onko se muka jotenkin joltakulta pois? Ei ole.Hän on ONNETON!

Kuvailit hyvin vauvakuumetta. Itse kun aikoinaan yritin miehelleni selittää fiiliksiäni, niin osasin sanoa vain, että olen äiti ilman lasta. Kaikessa mitä teen, ajattelen aina "että mitäs sitten pikkuisen kanssa?" Ja aivan on mielikuvat siitä syntymästä eskariin ja valmistujaisiin, oikeastaan aina lapsenlapsiin saakka. Ja se pelko lapsettomuudesta kouraisee kyllä enemmän kuin usein...

Siksi, vaikka elämäntilanteemme ei ole ihanteellinen, aiomme nyt yrittää lasta. Minä vasta aloitan koulun ja mieheni jää työttömäksi kun muutetaan toiselle paikkakunnalle(selittelinkin tätä tilannetta aikaisemmassa keskustelussa). Mutta hän on alalla jolta löytyy kohtuu hyvin hyväpalkkaista työtä. Tiedän että tulemme pärjäämään. Ja minulla on tulevaisuudessa vielä haave yliopistosta, eli tulen joka tapauksessa olemaan jossain vaiheessa elämääni opiskelija lapsen kanssa.

Ihailen malttiasi odottaa siihen asti että kaikki on niin täydellistä kun voi olla. Ehkä meidän tilanteemme tuntuu hyvältä siksi, että minä ja mieheni molemmat olimme todellisia vahinkolapsia haastavissa elämäntilanteissa ;)

Bufster84 kirjoitti:

Kuvailit hyvin vauvakuumetta. Itse kun aikoinaan yritin miehelleni selittää fiiliksiäni, niin osasin sanoa vain, että olen äiti ilman lasta. Kaikessa mitä teen, ajattelen aina "että mitäs sitten pikkuisen kanssa?" Ja aivan on mielikuvat siitä syntymästä eskariin ja valmistujaisiin, oikeastaan aina lapsenlapsiin saakka. Ja se pelko lapsettomuudesta kouraisee kyllä enemmän kuin usein...

Siksi, vaikka elämäntilanteemme ei ole ihanteellinen, aiomme nyt yrittää lasta. Minä vasta aloitan koulun ja mieheni jää työttömäksi kun muutetaan toiselle paikkakunnalle(selittelinkin tätä tilannetta aikaisemmassa keskustelussa). Mutta hän on alalla jolta löytyy kohtuu hyvin hyväpalkkaista työtä. Tiedän että tulemme pärjäämään. Ja minulla on tulevaisuudessa vielä haave yliopistosta, eli tulen joka tapauksessa olemaan jossain vaiheessa elämääni opiskelija lapsen kanssa.

Ihailen malttiasi odottaa siihen asti että kaikki on niin täydellistä kun voi olla. Ehkä meidän tilanteemme tuntuu hyvältä siksi, että minä ja mieheni molemmat olimme todellisia vahinkolapsia haastavissa elämäntilanteissa ;)

Lue lisää

särähti kyllä korvaan tuo yhden illan jutuilla tuleminen raskaaks....itelle kävi vahingossa näin..ja kylllä sitä pärjää lapsen kanssa---mutta on se lapselle rankkaa elää ilman isää....jos käy niin kuin meillä että isä ei pidä yhteyttä....joten suosittelen että odotat vaan sitä oikeaa..niin ei tarvi lapsen kärsiä isättömyydestä miten minun pikkuiseni tekee...:( 5vuotias kaipaa jo paljon isää..mutta minkäs teet kun isä ei kaipaa lastansa.ja ois se sullekkihn rankkaa..nähdä niin sanottuan onnellisia perheitä....koska varmaan jokainen meistä haaveilut ehjästä perheestä..itelle ainakin a4rka paikka..mutta onnea vauvailuun siltikin

Bufster84 kirjoitti:

Kuvailit hyvin vauvakuumetta. Itse kun aikoinaan yritin miehelleni selittää fiiliksiäni, niin osasin sanoa vain, että olen äiti ilman lasta. Kaikessa mitä teen, ajattelen aina "että mitäs sitten pikkuisen kanssa?" Ja aivan on mielikuvat siitä syntymästä eskariin ja valmistujaisiin, oikeastaan aina lapsenlapsiin saakka. Ja se pelko lapsettomuudesta kouraisee kyllä enemmän kuin usein...

Siksi, vaikka elämäntilanteemme ei ole ihanteellinen, aiomme nyt yrittää lasta. Minä vasta aloitan koulun ja mieheni jää työttömäksi kun muutetaan toiselle paikkakunnalle(selittelinkin tätä tilannetta aikaisemmassa keskustelussa). Mutta hän on alalla jolta löytyy kohtuu hyvin hyväpalkkaista työtä. Tiedän että tulemme pärjäämään. Ja minulla on tulevaisuudessa vielä haave yliopistosta, eli tulen joka tapauksessa olemaan jossain vaiheessa elämääni opiskelija lapsen kanssa.

Ihailen malttiasi odottaa siihen asti että kaikki on niin täydellistä kun voi olla. Ehkä meidän tilanteemme tuntuu hyvältä siksi, että minä ja mieheni molemmat olimme todellisia vahinkolapsia haastavissa elämäntilanteissa ;)

Lue lisää

Uskomatonta että joku käytti noita sanoja, "äiti ilman lasta"... noita sanoja olen itsekin käyttänyt :)
Vauvakuumeilu on tuttua minullekin jo vuosien ajalta, mutta en ole miehelle asiasta uskaltanut "vielä" puhua... hän kuitenkin otti asian itse lauantaina puheeksi ja sovittiin että yritys alkaa keväällä/kesällä.

Kuulostaa kyllä hyvin paljon samoilta ajatuksilta, mitä itselläni on. Aika ei kuitenkaan ole ihan vielä. Todennäköisesti vuoden lopulla tai viimeistään ensi vuoden puolella jätämme ehkäisyn pois. Voi sitten sitä riemua ja odotusta ja jännitystä, tärppääkö kuinka nopeasti, vaiko ollenkaan. Ajatuskin siitä, milloin päätämme jättää ehkäisyn pois, kutkuttavaa:) Se tosiaan jännittää/pelottaa, voiko edes raskaaksi tulla. Mitäs sitten jos ei..Adoptio olisi varmasti toinen vaihtoehto. Ikää parin kk päästä 26.

Olipa kiva lukea tätä keskustelua. Itse täytän vasta kesällä 18 ja tiedän että olen nuori enkä nyt olekaan hankkimassa lapsia, voi kunpa voisinkin. Mietin joka päivä kuinka haluaisin jo oma käärön syliini ja kasvattaa sitä poikaystäväni kanssa.

Aloin unelmoimaan ja myös puhumaan vauvasta nykyiselle poikaystävälleni ennekö aloimme edes seurustelemaan! Tyyliin ''sun kanssa mä sit joskus kyllä voisin ehkä haluta vauvan'' ja todellakin vieläkin haluan! En löytäisi mistään parempaa isää laspsilleni. :) Olemme puhuneet tästä melkein koko seurustelumme ajan ja onneksi hänkin haluaa nuorena lapsen, mutta en millään jaksaisi odottaa vähintään2 vuotta että armeija, oma lukio on ohi ja varmat tulot tiedossa. Odotan niin paljon sitä hetkeän kun oikeasti saamme alkaa yrittämään vauvaa ja sitten kun se ehkä tulisi. Olemme jo niin suunnitelleet nimiä ja kuinka kasvatamme lapset yms.

Minusta tuntuu jopa siltä, että kärsin tällähetkellä hieman ''masennusta'' siitä kun joudun tiedostamaan sen nyt itselleni että en voi tehdä vauvaa vielä. Itken monesti illalla ja haluaisin vain olla jo hiukan ''isompi''. Meidän suvussa nyt on tullut aika monta vauvaa tässä lähiaikoina ja se varmasti helpottaisi kuumettani jos voisin olla heidän kanssaan, mutta kun ne asuvat niin kaukana että näin pikkuisia vauvoja harvoin. :( Niin kateellisena aina katson kaupungilla tai kaupoilla niitä onnellisia naisia joilla on pikkuinen mahassa ja he ovat onnellisia. :) Sitä vain on niin ihana katsella.

Monet voivat nytkin ajatella että minkälainen oikein olen, enkä ole valmis äidiksi tai mitään. En ehkä olekaan, vielä, mutta kyllä haluan nuorena saada lapsen ja olla sille paras mahdollinen äiti ja rakastaa. Ja tietysti haluan että lapsella on täydellinen isä. On niin hauska kun meidän seurustelun alkuajoilla jo ''anoppini'' vain tokaisi että ''Minulle ei oo sitten mitään väliä millon niitä lapsenlapsia alkaa tulemaan'' ja myös omalla äidilläni on hirveä vauvakuume (johtuen hänen siskonsa 2 ihanasta alle 2-vuotiaasta tytöstä).

Olipas typerä tulla tänne selittämään mutta kun tuntuu ettei oikein kukaan tajua minua muualla ja nyt vasta eksyin tänne niin oli pakko kirjoittaa jotain. Ei tätä varmaan kukaan edes lue mutta ei sen väliä :D

venus18 kirjoitti:

Olipa kiva lukea tätä keskustelua. Itse täytän vasta kesällä 18 ja tiedän että olen nuori enkä nyt olekaan hankkimassa lapsia, voi kunpa voisinkin. Mietin joka päivä kuinka haluaisin jo oma käärön syliini ja kasvattaa sitä poikaystäväni kanssa.

Aloin unelmoimaan ja myös puhumaan vauvasta nykyiselle poikaystävälleni ennekö aloimme edes seurustelemaan! Tyyliin ''sun kanssa mä sit joskus kyllä voisin ehkä haluta vauvan'' ja todellakin vieläkin haluan! En löytäisi mistään parempaa isää laspsilleni. :) Olemme puhuneet tästä melkein koko seurustelumme ajan ja onneksi hänkin haluaa nuorena lapsen, mutta en millään jaksaisi odottaa vähintään2 vuotta että armeija, oma lukio on ohi ja varmat tulot tiedossa. Odotan niin paljon sitä hetkeän kun oikeasti saamme alkaa yrittämään vauvaa ja sitten kun se ehkä tulisi. Olemme jo niin suunnitelleet nimiä ja kuinka kasvatamme lapset yms.

Minusta tuntuu jopa siltä, että kärsin tällähetkellä hieman ''masennusta'' siitä kun joudun tiedostamaan sen nyt itselleni että en voi tehdä vauvaa vielä. Itken monesti illalla ja haluaisin vain olla jo hiukan ''isompi''. Meidän suvussa nyt on tullut aika monta vauvaa tässä lähiaikoina ja se varmasti helpottaisi kuumettani jos voisin olla heidän kanssaan, mutta kun ne asuvat niin kaukana että näin pikkuisia vauvoja harvoin. :( Niin kateellisena aina katson kaupungilla tai kaupoilla niitä onnellisia naisia joilla on pikkuinen mahassa ja he ovat onnellisia. :) Sitä vain on niin ihana katsella.

Monet voivat nytkin ajatella että minkälainen oikein olen, enkä ole valmis äidiksi tai mitään. En ehkä olekaan, vielä, mutta kyllä haluan nuorena saada lapsen ja olla sille paras mahdollinen äiti ja rakastaa. Ja tietysti haluan että lapsella on täydellinen isä. On niin hauska kun meidän seurustelun alkuajoilla jo ''anoppini'' vain tokaisi että ''Minulle ei oo sitten mitään väliä millon niitä lapsenlapsia alkaa tulemaan'' ja myös omalla äidilläni on hirveä vauvakuume (johtuen hänen siskonsa 2 ihanasta alle 2-vuotiaasta tytöstä).

Olipas typerä tulla tänne selittämään mutta kun tuntuu ettei oikein kukaan tajua minua muualla ja nyt vasta eksyin tänne niin oli pakko kirjoittaa jotain. Ei tätä varmaan kukaan edes lue mutta ei sen väliä :D

Lue lisää

Mulla on myös ihan mieletön vauvakuume! Itse asiassa olen kuumeillut niin kauan kuin muistan, nyt olen 25v. Olen ollut parisuhteessa yli 10v., mieheni lähes samanikäinen ja hänellä vauvakuumeesta ei ole tietoakaan. Itse olen aina ajatellut, että 24vuotiaana olen äiti ja kun tuo ikä lähestyi, otin tavoitteekseni 25v. Mutta nyt tuossa iässä en ole lähelläkään edes raskautta...
Olen todella onnellinen parisuhteessani, meillä on ihanaa yhdessä ja olemme kokeneet niin paljon. Kuitenkaan tässä lapsiasiassa emme ole samalla aaltopituudella. Mies on ihan viimevuosina alkanut miettimään, haluaako sittenkään lapsia ja on tullut siihen tulokseen, että ei ainakaan lähivuosina. Mulla taas on niin kova kaipuu, että tunnen välillä pakahtuvani siihen tunteeseen. Olen paljon miettinyt sitä, entä jos en ikinä koe äitiyden ihmettä, raskautta jne, enkä tiedä tulisinko ikinä ilman niitä täysin onnelliseksi:'(. Mietin erilaisissa tilanteissa, millaisia vaatteita käyttäisin raskaanaollessani, silittelen mahaani, katson vauvaohjelmia ja työssäni kaikenlisäksi hoidan vauvoja. Tuntuu, että minut on luotu äidiksi. Lapsenkaipuutani ei auta se, että useampi läheinen ystäväni on nyt raskaana. Olen hirmuisen onnelinen heidän puolesta, mutta samalla myös hyvin kateellinen.
Olemme mieheni kanssa puhuneet kyllästymiseen asti tästä lapsiasiasta ja hän on välillä kokenut tulevansa painostetuksi. Välillä olemme melkein päätyneet eroon, vaikka kumpikin hirvesti toisiamme rakastamme. En kuitenkaan halua yksin kokea äitiyttä ja vanhemmuutta. Haluaisin, että se olisi yhdessä rakkaani kanssa koettava asia. Enkä kerta kaikkiaan osaa kuvitellakaan elämääni ilman miestäni- olemmehan olleet yhdessä lähes puolet elämästämme... tuntuukin, että olen umpikujassa lapsihaaveitteni kanssa.
Mieheni on kyllä sanonut useasti todennäköisesti haluavansa muutaman vuoden sisään lapsen/lapsia. MUTTA, mitä jos silloin on jo liian myöhäistä?!? Eihän lasten saaminen ole mikään itsestäänselvyys. Tiedän jo nyt, että mulla on monirakkulaiset munasarjat eli lasten yrittäminen voi viedä aikaa, jos edes onnistuu.. Olen paljon yrittänyt miettiä sitäkin, että jos jäisimme lapsettomiksi, niin ainakin meillä olisi ihana parisuhde ja meillä olisi rahaa ja aikaa matkustella jne. Mutta aina kun kuulen jonkun läheiseni raskaudesta, sydäntäni kirpasee... tuntuu, etten kuitenkaan millään muulla asialla saa täytettyä tyhjää aukkoani sydämessäni, jos emme saa koskaan lapsia. Monesti myös tunnen hirveää vihaa niitä kohtaan, jotka kohtelevat väärin lapsiaan tai eivät vain välitä heistä tarpeeksi pysyäkseen erossa päihteistä. Etenkin kun töissä näen sellaisia surullisia tapauksia paljonkin. Tuolloin tunnen niin hirveää vihaa siitä, että tiedän olevani niin paljon parempi äiti kuin he, ja silti minulla ei ole lapsia:/. )
Tää on älyttömän turhauttavaa, enkä oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä. Voi, kunpa mieheni vain pian pääsisi samaan pisteeseen tässä lapsiasiassa!! En kai voi sitä ennen kuin odottaa ja koittaa nauttia niistä asioista, mitä mulla on eli ihanasta parisuhteesta. Ja toivoa, ettei tämä odottaminen käy liian kalliiksi.. Kiitos, kun sain purkautua!

venus18 kirjoitti:

Olipa kiva lukea tätä keskustelua. Itse täytän vasta kesällä 18 ja tiedän että olen nuori enkä nyt olekaan hankkimassa lapsia, voi kunpa voisinkin. Mietin joka päivä kuinka haluaisin jo oma käärön syliini ja kasvattaa sitä poikaystäväni kanssa.

Aloin unelmoimaan ja myös puhumaan vauvasta nykyiselle poikaystävälleni ennekö aloimme edes seurustelemaan! Tyyliin ''sun kanssa mä sit joskus kyllä voisin ehkä haluta vauvan'' ja todellakin vieläkin haluan! En löytäisi mistään parempaa isää laspsilleni. :) Olemme puhuneet tästä melkein koko seurustelumme ajan ja onneksi hänkin haluaa nuorena lapsen, mutta en millään jaksaisi odottaa vähintään2 vuotta että armeija, oma lukio on ohi ja varmat tulot tiedossa. Odotan niin paljon sitä hetkeän kun oikeasti saamme alkaa yrittämään vauvaa ja sitten kun se ehkä tulisi. Olemme jo niin suunnitelleet nimiä ja kuinka kasvatamme lapset yms.

Minusta tuntuu jopa siltä, että kärsin tällähetkellä hieman ''masennusta'' siitä kun joudun tiedostamaan sen nyt itselleni että en voi tehdä vauvaa vielä. Itken monesti illalla ja haluaisin vain olla jo hiukan ''isompi''. Meidän suvussa nyt on tullut aika monta vauvaa tässä lähiaikoina ja se varmasti helpottaisi kuumettani jos voisin olla heidän kanssaan, mutta kun ne asuvat niin kaukana että näin pikkuisia vauvoja harvoin. :( Niin kateellisena aina katson kaupungilla tai kaupoilla niitä onnellisia naisia joilla on pikkuinen mahassa ja he ovat onnellisia. :) Sitä vain on niin ihana katsella.

Monet voivat nytkin ajatella että minkälainen oikein olen, enkä ole valmis äidiksi tai mitään. En ehkä olekaan, vielä, mutta kyllä haluan nuorena saada lapsen ja olla sille paras mahdollinen äiti ja rakastaa. Ja tietysti haluan että lapsella on täydellinen isä. On niin hauska kun meidän seurustelun alkuajoilla jo ''anoppini'' vain tokaisi että ''Minulle ei oo sitten mitään väliä millon niitä lapsenlapsia alkaa tulemaan'' ja myös omalla äidilläni on hirveä vauvakuume (johtuen hänen siskonsa 2 ihanasta alle 2-vuotiaasta tytöstä).

Olipas typerä tulla tänne selittämään mutta kun tuntuu ettei oikein kukaan tajua minua muualla ja nyt vasta eksyin tänne niin oli pakko kirjoittaa jotain. Ei tätä varmaan kukaan edes lue mutta ei sen väliä :D

Lue lisää

itse olen myös 18v ja seurustelen 26v yh-isän kanssa.hänellä on kaksi lasta,4v ja 1v.juuri tänää olemme asiasta puhuneet.poikakaverini haluaa lapsia ja ensin sano että vasta kun olen koulut käyny mutta pistin vastaan sillä mulla kestää ne vielä 2vuotta.joten sanoin että haluan pian sillä haluan olla nuori äiti.olen halunnu lasta 15vuotiaasta lähtien.tieten vaikkemme ole seurustellu ku pari kuukautta mutta olemme viettäneet siitä asti ku tapasimmme yöt yhdessä eikä mitää.mutta vaikka olemme olleet vähän aikaa niin silti sillä odotuksessa menee 9kk ja jos sitä pelkää että meidän suhde epäonnistuu se on sen ajan murhe.mä kyllä olen vaikka yksin sen lapsen kanssa.sillä olen ettiny jo puolitoista vuotta sellaista miestä joka on valmis lapsia tekee.mutta kultani sano etta puolen vuoden päästä sit.mutta tuntuu etta se on aivan liian pitkä aika.äitini odottaa jo ensimäistä lapsenlasta.kysyi tänään sattumalta kun keskustelimme kaverini vauvasta etta joko mä odotan:)katsoo tässä samalla tuota miestä tuossa vieressä kun se nukkuu (olen puhelimella täällä:))etta tuota mä rakastan ja ton kanssa mä tuun elämään.rakastuimme ensisilmäyksellä.löysin vihdoin sen miehen.vaikka sain miehen lisäksi eläämani kaks lasta jotka kuulema palvom minua mutta ne ei ole minun.ja ärsyttävää ajatella etta ne ovat miesystävän ja sen exan.mutta pakko kestää.ne lapset ovat mulle kuiten tosi rakkaita olenha äitipuoli.ne käyvät meidän luona joka toinen viikonloppu:)

äidiksi syntynyt kirjoitti:

Mulla on myös ihan mieletön vauvakuume! Itse asiassa olen kuumeillut niin kauan kuin muistan, nyt olen 25v. Olen ollut parisuhteessa yli 10v., mieheni lähes samanikäinen ja hänellä vauvakuumeesta ei ole tietoakaan. Itse olen aina ajatellut, että 24vuotiaana olen äiti ja kun tuo ikä lähestyi, otin tavoitteekseni 25v. Mutta nyt tuossa iässä en ole lähelläkään edes raskautta...
Olen todella onnellinen parisuhteessani, meillä on ihanaa yhdessä ja olemme kokeneet niin paljon. Kuitenkaan tässä lapsiasiassa emme ole samalla aaltopituudella. Mies on ihan viimevuosina alkanut miettimään, haluaako sittenkään lapsia ja on tullut siihen tulokseen, että ei ainakaan lähivuosina. Mulla taas on niin kova kaipuu, että tunnen välillä pakahtuvani siihen tunteeseen. Olen paljon miettinyt sitä, entä jos en ikinä koe äitiyden ihmettä, raskautta jne, enkä tiedä tulisinko ikinä ilman niitä täysin onnelliseksi:'(. Mietin erilaisissa tilanteissa, millaisia vaatteita käyttäisin raskaanaollessani, silittelen mahaani, katson vauvaohjelmia ja työssäni kaikenlisäksi hoidan vauvoja. Tuntuu, että minut on luotu äidiksi. Lapsenkaipuutani ei auta se, että useampi läheinen ystäväni on nyt raskaana. Olen hirmuisen onnelinen heidän puolesta, mutta samalla myös hyvin kateellinen.
Olemme mieheni kanssa puhuneet kyllästymiseen asti tästä lapsiasiasta ja hän on välillä kokenut tulevansa painostetuksi. Välillä olemme melkein päätyneet eroon, vaikka kumpikin hirvesti toisiamme rakastamme. En kuitenkaan halua yksin kokea äitiyttä ja vanhemmuutta. Haluaisin, että se olisi yhdessä rakkaani kanssa koettava asia. Enkä kerta kaikkiaan osaa kuvitellakaan elämääni ilman miestäni- olemmehan olleet yhdessä lähes puolet elämästämme... tuntuukin, että olen umpikujassa lapsihaaveitteni kanssa.
Mieheni on kyllä sanonut useasti todennäköisesti haluavansa muutaman vuoden sisään lapsen/lapsia. MUTTA, mitä jos silloin on jo liian myöhäistä?!? Eihän lasten saaminen ole mikään itsestäänselvyys. Tiedän jo nyt, että mulla on monirakkulaiset munasarjat eli lasten yrittäminen voi viedä aikaa, jos edes onnistuu.. Olen paljon yrittänyt miettiä sitäkin, että jos jäisimme lapsettomiksi, niin ainakin meillä olisi ihana parisuhde ja meillä olisi rahaa ja aikaa matkustella jne. Mutta aina kun kuulen jonkun läheiseni raskaudesta, sydäntäni kirpasee... tuntuu, etten kuitenkaan millään muulla asialla saa täytettyä tyhjää aukkoani sydämessäni, jos emme saa koskaan lapsia. Monesti myös tunnen hirveää vihaa niitä kohtaan, jotka kohtelevat väärin lapsiaan tai eivät vain välitä heistä tarpeeksi pysyäkseen erossa päihteistä. Etenkin kun töissä näen sellaisia surullisia tapauksia paljonkin. Tuolloin tunnen niin hirveää vihaa siitä, että tiedän olevani niin paljon parempi äiti kuin he, ja silti minulla ei ole lapsia:/. )
Tää on älyttömän turhauttavaa, enkä oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä. Voi, kunpa mieheni vain pian pääsisi samaan pisteeseen tässä lapsiasiassa!! En kai voi sitä ennen kuin odottaa ja koittaa nauttia niistä asioista, mitä mulla on eli ihanasta parisuhteesta. Ja toivoa, ettei tämä odottaminen käy liian kalliiksi.. Kiitos, kun sain purkautua!

Lue lisää

Hei!
Olipa ihanaa löytää viestisi, koska minulla on samanlainen tilanne ja samaistuin tuntemuksiisi. Ihanaa, että voi jakaa jonkun kanssa nämä tuntemukset.

Olen 26-vuotias ja mieheni samanikäinen. Olemme olleet yhdessä pian 6 vuotta ja parisuhde voi hyvin, rakkautta riittää ja olemme sitoutuneita toisiimme. Minä olen aina tiennyt, että haluan oikean perheen, ohon kuuluu lapsi/a. Jo suhteemme alussa puhuimme haaveistamme ja kerroin jo silloin suurimman haaveni olevan oma perhe ja hyvä parisuhde. Mieheni puolestaa silloin alussa kertoi tärkeimmäksi haaveekseen, että rakastaisimme toisiamme aina ja meillä olisi hyvä olla yhdessä. Lapsista hän ei tuolloin osannut vielä haaveilla, eikä oikein vieläkään. Monet keskustelut olemme käyneet siitä, haluaako mieheni lapsia joskus vai ei. Hänen kantansa on vaihdellut sen väliltä ettei hän tiedä siihen, että todennäköisesti haluaa joskus. Enemmän siis positiivisella puolella, mutta turhauttaa siltikin, kun ei voi olla varma hänen kannastaan ja siitä että joskus pääsemme yrittämään lasta yhdessä.

Olen sanonut miehelleni useasti, että mikäli hän tietää, ettei koskaan halua lapsia, emme voi jatkaa yhdessä. Vaikka parisuhteemme on ihana ja rakastamme toisiamme, en voi kuvitella elämää puolisoni kanssa, mikäli suurinta toivettani ei voida yrittää toteuttaa. Uskoisin, että siitä seuraisi vain katkeruus ja se vahingoittaisi välimme.

Kaveriporukkaamme on syntynyt/syntymässä viimeaikoina useita pienokaisia. Tunnen jokaisen vauvauutisen jälkeen kateutta ja pienen ahdistuksen sydämessä, kun ei voi tietää saanko itse kokea saman onnen koskaan. Olen potenut pientä vauvakuumetta jo useamman vuoden, mutta nyt tuntuu että se vain yltyy. Huomaan ajattelevani vauvoja yhä enemmän, hypisteleväni vauvan vaatteita lastenosastoilla, miettiväni nimiä pienokaisille ja silittelväni masuani kuvitellen olevani raskaana.

Olemme kumpikin valmistuneet hyviin ammateihin. Miehelläni on vakituinen työ ollut jo vuoden ja minäkin sain nyt vakituisen työpaikan. Tosin eri paikkakunnalta kuin mieheni, joten meillä alkaa nyt erilainen ajanjakso elämässä, kun joudumme asumaan viikot erillään. Huomaan miettiväni, mitä kaikkea haluaisin nyt tehdä ennen vauvaa... haluaisin alkaa yrittämään lasta parin vuoden kuluttua viimeistään. SItä ennen voisimme matkustella miehen kanssa ja hoitaa suhdettamme yhä paremmaksi... toki kihlat ja naimisiin meno olisi ajankohtaisia myös ennen lapsen yrittämistä. Haluaisin niin voida haaveilla tästä kaikesta täysillä mieheni kanssa, mutta ei... Saisiko jostain ostaa vauvakuumepiikin miehillemme?

Toiveita ja unelmia kirjoitti:

Hei!
Olipa ihanaa löytää viestisi, koska minulla on samanlainen tilanne ja samaistuin tuntemuksiisi. Ihanaa, että voi jakaa jonkun kanssa nämä tuntemukset.

Olen 26-vuotias ja mieheni samanikäinen. Olemme olleet yhdessä pian 6 vuotta ja parisuhde voi hyvin, rakkautta riittää ja olemme sitoutuneita toisiimme. Minä olen aina tiennyt, että haluan oikean perheen, ohon kuuluu lapsi/a. Jo suhteemme alussa puhuimme haaveistamme ja kerroin jo silloin suurimman haaveni olevan oma perhe ja hyvä parisuhde. Mieheni puolestaa silloin alussa kertoi tärkeimmäksi haaveekseen, että rakastaisimme toisiamme aina ja meillä olisi hyvä olla yhdessä. Lapsista hän ei tuolloin osannut vielä haaveilla, eikä oikein vieläkään. Monet keskustelut olemme käyneet siitä, haluaako mieheni lapsia joskus vai ei. Hänen kantansa on vaihdellut sen väliltä ettei hän tiedä siihen, että todennäköisesti haluaa joskus. Enemmän siis positiivisella puolella, mutta turhauttaa siltikin, kun ei voi olla varma hänen kannastaan ja siitä että joskus pääsemme yrittämään lasta yhdessä.

Olen sanonut miehelleni useasti, että mikäli hän tietää, ettei koskaan halua lapsia, emme voi jatkaa yhdessä. Vaikka parisuhteemme on ihana ja rakastamme toisiamme, en voi kuvitella elämää puolisoni kanssa, mikäli suurinta toivettani ei voida yrittää toteuttaa. Uskoisin, että siitä seuraisi vain katkeruus ja se vahingoittaisi välimme.

Kaveriporukkaamme on syntynyt/syntymässä viimeaikoina useita pienokaisia. Tunnen jokaisen vauvauutisen jälkeen kateutta ja pienen ahdistuksen sydämessä, kun ei voi tietää saanko itse kokea saman onnen koskaan. Olen potenut pientä vauvakuumetta jo useamman vuoden, mutta nyt tuntuu että se vain yltyy. Huomaan ajattelevani vauvoja yhä enemmän, hypisteleväni vauvan vaatteita lastenosastoilla, miettiväni nimiä pienokaisille ja silittelväni masuani kuvitellen olevani raskaana.

Olemme kumpikin valmistuneet hyviin ammateihin. Miehelläni on vakituinen työ ollut jo vuoden ja minäkin sain nyt vakituisen työpaikan. Tosin eri paikkakunnalta kuin mieheni, joten meillä alkaa nyt erilainen ajanjakso elämässä, kun joudumme asumaan viikot erillään. Huomaan miettiväni, mitä kaikkea haluaisin nyt tehdä ennen vauvaa... haluaisin alkaa yrittämään lasta parin vuoden kuluttua viimeistään. SItä ennen voisimme matkustella miehen kanssa ja hoitaa suhdettamme yhä paremmaksi... toki kihlat ja naimisiin meno olisi ajankohtaisia myös ennen lapsen yrittämistä. Haluaisin niin voida haaveilla tästä kaikesta täysillä mieheni kanssa, mutta ei... Saisiko jostain ostaa vauvakuumepiikin miehillemme?

Lue lisää

Mahtava tietää, että joku on just samanlaisessa tilanteessa! Monesti oon miettiny, voiko muilla edes olla tällaista vauvakuumetta, kun tuntuu, että se itsellä on niin uskomattoman voimakas. Ja niin hyvin ymmärrän, kuinka turhauttavaa ja pelottavaa tuo toisen jahkaaminen on:/
Omassa tilanteessani ei mikään tietenkään ole muuttunut.. Mulla mies haluaisi vielä opiskella ja onkin hakenut kouluun. Opiskelupaikka vaan valitettavasti jäi pisteen päähän. Hän on sanonut, että jos kouluun pääsisi, niin lastenyrittämisestä voisi alkaa keskustelemaan. Älyttömästi toivoin ja rukoilin osittain myös itsekkäistä syistä, että mies olis saanu sitte sen opiskelupaikan, mutta ei... Vauvahaaveet siirtyivät siis vähintäänkin vuodella eteenpäin:'(

Edelleen tuntuu, että pakahdun tähän tunteeseen.. on jotain ihan käsittämätöntä tämä lapsen kaipuu! Ja samoin on uskomatonta, kuinka paljon voin olla kateellinen kaikille raskaana oleville ystävilleni:/ Tai ehkä olen enemmän kateellinen heidän elämäntilanteelle varsinkin, kun tiedän yhden raskaana olevista ystävistäni olevan hyvin paskassa parisuhteessa (mies avoimesti kulkee toisissa naisissa jne). Ärsyttää, kun sitten sellaiseen tilanteeseen tehdään lapsi, ja itsellä taas olisi ihana parisuhde, ollaan naimisissa ja on työt jne, mutta lasta ei voi vielä edes yrittää:/.

Ja sekin mua ärsyttää, kun mun mies ei tunnu käsittävän, että luomuvauvoja ei voi tulla meille mun tilanteesta johtuen. En ovuloi - en varmaan oo ovuloinu useisiin vuosiin kun pillereitäkin oon täs välissä syönyt. Meidän pitäis siis joka tapauksessa mennä lapsettomuushoitoihin ja sinnekin on jonoa, eikä ne hoidot välttämättä heti auta- tai pahimmassa tapauksessa ollenkaan.
Aaaargghh! Turhauttavaa, kun me vaan koko ajan junnaamme samassa tilanteessa ja ympärillä vaan ihmiset senkun sikiävät!! Helpottais edes, jos tietäisin tarkalleen, milloin voimme alkaa yrittämään lasta.
Joskus mies on suutuspäissään tokaissut, että jos en kerran jaksa odottaa että hän on valmis, niin etsi sitten joku joka siihen on heti valmis. Ihan kuin se olis noin yksinkertaista.. Ensinnäkin haluaisin lapsen mun rakkaani kanssa ja haluan, että se olisi yhteinen asia. Esim. yhdessä kävisimme ultrassa, silittelisimme kasvavaa massua ja katselisimme lapsenvaunuja ym. Yhdessä miettisimme nimiä ja kokisimme syntymisen ihmeen. Yhdessä kasvattaisimme lapsen ja ihmettelisimme hänen kehitystään ja kasvuaan. Yhdessä viettäisimme kaikki juhlat, synttärit ja tekisimme lomareissuja. Kaksin jaksaisimme myös lapsen uhmailut, murkkuilut jne. En halua tehdä sitä kaikkea yksin tai jonkun toisen kanssa. Ja toisekseen, mistä ihmeestä yli 25-v. kroonisesta ja valtavasta vauvakuumeesta kärsivä nainen löytäisi yhtäkkiä siihen kaikkeen soveltuvan miehen, jonka kanssa vielä olisi hyvä parisuhde!

Huoh, ei siis auta muu kuin jäädä edelleen odottelemaan ja toivomaan. Kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kestää. Toivottavasti myös tämän lapsiasian ja joskus odottamisesta palkitaan ihanalla nyytillä.
Jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville

täällä kohta kaksikymmentä täyttävä nainen jolla kans hirveä vauvakuume (ollut jo monta vuotta). nyt vauvakuume on vuoden sisään kärjistynyt niin että tunteet on samanlaiset mitä olette kuvailleet. joskus itken sitä kun olen niin kateellinen kun muilla on lapsi, vaikka tiedän että minulla on monta vuotta aikaa saada lapsia(ja toivottavasti niitä saammekin). olemme kohta muuttamassa rakentamaamme omakotitaloon,olemme naimisissa ja onnellisia :) molemmat vakitöissä. mies on siis 26 eli minua vanhempi.
olen aina nuorena (vai nuorempana) ajatellut että kun on vakityö, koti, kunnon parisuhde jne. niin hankitaan lapsi, jotta hän voi tulla hyviin olosuhteisiin.
nyt meillä on ne olosuhteet mutta vaivaa tuo ikä... olen kyllä aika nuori saamaan lapsia. mutta onko sillä toisaalta merkitystä kun muut asiat on kunnossa..? kamppailen itteni kanssa tän asian kanssa joka päivä. "lasken" mielessäni koska voitais alottaa yritys että olisin sopivan ikänen (olen aina halunnut saada esikoisen 21 vuotiaana, ensi keväänä täytän sen verran.)
tuntuu että tulen hulluksi.

kokemusta on :( kirjoitti:

täällä kohta kaksikymmentä täyttävä nainen jolla kans hirveä vauvakuume (ollut jo monta vuotta). nyt vauvakuume on vuoden sisään kärjistynyt niin että tunteet on samanlaiset mitä olette kuvailleet. joskus itken sitä kun olen niin kateellinen kun muilla on lapsi, vaikka tiedän että minulla on monta vuotta aikaa saada lapsia(ja toivottavasti niitä saammekin). olemme kohta muuttamassa rakentamaamme omakotitaloon,olemme naimisissa ja onnellisia :) molemmat vakitöissä. mies on siis 26 eli minua vanhempi.
olen aina nuorena (vai nuorempana) ajatellut että kun on vakityö, koti, kunnon parisuhde jne. niin hankitaan lapsi, jotta hän voi tulla hyviin olosuhteisiin.
nyt meillä on ne olosuhteet mutta vaivaa tuo ikä... olen kyllä aika nuori saamaan lapsia. mutta onko sillä toisaalta merkitystä kun muut asiat on kunnossa..? kamppailen itteni kanssa tän asian kanssa joka päivä. "lasken" mielessäni koska voitais alottaa yritys että olisin sopivan ikänen (olen aina halunnut saada esikoisen 21 vuotiaana, ensi keväänä täytän sen verran.)
tuntuu että tulen hulluksi.

Lue lisää

niin olisi biologisesti enemmän aikaa odottaa, että mieheni on valmis yrittämiseen... Ahdistaa ihan mielettömästi!
^^^jos sulla kerran on kaikki puitteet kunnossa ja kumpikin lasta haluatte, niin mikäs siinä; onnea yritykseen! Toki oot vielä todella nuori, mutta kylläpä työssäni näen niitä paskoja vanhempia joka ikäluokassa, ammattikuntaa/koulutusta katsomatta.
Itse jään edelleen odottamaan, että pääsisin mieheni kanssa yrittämään. Jospa sekin päivä joskus tulisi:>

äidiksi syntynyt kirjoitti:

niin olisi biologisesti enemmän aikaa odottaa, että mieheni on valmis yrittämiseen... Ahdistaa ihan mielettömästi!
^^^jos sulla kerran on kaikki puitteet kunnossa ja kumpikin lasta haluatte, niin mikäs siinä; onnea yritykseen! Toki oot vielä todella nuori, mutta kylläpä työssäni näen niitä paskoja vanhempia joka ikäluokassa, ammattikuntaa/koulutusta katsomatta.
Itse jään edelleen odottamaan, että pääsisin mieheni kanssa yrittämään. Jospa sekin päivä joskus tulisi:>

Lue lisää

Oli ilo lukea näitä viestejä , ja vauvakuumeiluja . Toivotan onnea jatkoon. Kuumeessa minäkin , vaan yksin ei onnistu.. kaikille mukavia ajatuksia vauvoista sanoopi mies :)

vkuumeessa vieläkin kirjoitti:

Oli ilo lukea näitä viestejä , ja vauvakuumeiluja . Toivotan onnea jatkoon. Kuumeessa minäkin , vaan yksin ei onnistu.. kaikille mukavia ajatuksia vauvoista sanoopi mies :)

Lue lisää

Jotenkin nämä teidän juttunne kuulostavat tutuilta -paitsi siltä osin, että suurimmalla osalla on mies. Olen kohta 19-vuotias lukiolainen ja "kärsinyt" vuoden vauvakuumeesta. Haluasin lapsen/lapset mahdollisimaan nuorena. Jostain syystä tunteeni ovat kovin ristiriitaiset, toisaalta olisi kiva viettää jonkin aikaa vapaata opiskelijaelämää, toisaalta haluaisin jo perustaa perheen..

Hatsepsut kirjoitti:

Jotenkin nämä teidän juttunne kuulostavat tutuilta -paitsi siltä osin, että suurimmalla osalla on mies. Olen kohta 19-vuotias lukiolainen ja "kärsinyt" vuoden vauvakuumeesta. Haluasin lapsen/lapset mahdollisimaan nuorena. Jostain syystä tunteeni ovat kovin ristiriitaiset, toisaalta olisi kiva viettää jonkin aikaa vapaata opiskelijaelämää, toisaalta haluaisin jo perustaa perheen..

Lue lisää

Nyt se maailman seitsemäs ihme tapahtui; mun mies viime viikolla aivan yllättäin tokas, että "jätetään vaan se ehkäisy pois"! Olin aivan ymmälläni ja samalla niiiiiiin onnellinen; oonhan odottanut tätä yrittämisen aloittamista jo oikeasti yläasteikäisestä saakka! :D Pitihän mun ihan kyyneleitäkin tirauttaa, kun pelkästään se että me nyt vihdoin voimme yrittää, tuo mulle uskomattoman suuren onnen tunteen

joo mullakin on kova vauvakuume ja kolmatta lasta on jo odotettu 10 pitkää vuotta. Jos nyt sitten olis sen iltatähden aika. olen tosin itekin viä alle 35 v. isommat lapset on jo vaix kuin vanhoja. Täytyy tässä kirjoitella haikaralle.