Koira Virosta?

Kannattaako? Olen kokenut koiranomistaja joten olisin valmis antamaan kodittomalle kodin ja kyllä nimenomaan Virosta, olisihan Suomessakin kodittomia mutta asia nyt vaan on näin.
1148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Hain itse vuonna 2005 virosta pelastetaan koirat ry:n tarhoilta ison sekarotuisen koirani.
Enkä ole katunut päätöstäni.

Minulla oli tuolloin myös haaveena antaa kodittomalle koiralle koti ja vaikka näitä valitettavasti on suomessakin suuntautui katseeni Viroon.
Aluksi kuitenkin epäröin että josko sittenkään, kun olin kuullut että koiran hankkimen ulkomailta on yhtä paperisotkua.
Meillä kaikki sujui mutkattomasti ja papereitakin tuli täytettyä kaiketi vain kaksi.

Olin jo tuolloin kokenut koiranomistaja ja olin varautunut jopa haasteelliseenkin tapaukseen.
oma koirani kuulosti lukeman perusteella että saisin tehdä sen kanssa töitä mutta pah...
Koira muuttui täysin täällä suomessa ja kaikki on meillä sujunut nappiin.
ainoa pienoinen miinus on että koira on ehkä liiankin kiinni minussa, eli kotonakin pitäisi jatkuvasti olla
sielä missä minäkin, vaikka mitään eroahdistusta ei olekkaan.
Nykyisin meillä on jo koirakaveri koirallemme, mutta alkuvuosina ei ollut.

Kannattaa kuitenkin muistaa että bongaamasi koria voi muuttua täysin päästyään tarhalta.
Niin hyvään kuin huonompaankin suuntaan. Meillä oli tuuria ja kaikki meni siis tosiaan hyvin.
koira oppi luottamaan minuun varsin helposti, vaikka Virossa sitä on aikoinaan hakattu.
Eroahdistukset ovat varsin yleisiä ja näihin kannattaa varautua.
Nykyään tähänkin on kuitenkin edullinen lääke olemassa (dappi)

Suosittelen tosiaan lämpimästi jos olet varautunut kaikkeen niin hyvään kuin huonoonkin mitä tarhakoira voi tuoda tullessaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anneheips kirjoitti:

Kannattaako? Olen kokenut koiranomistaja joten olisin valmis antamaan kodittomalle kodin ja kyllä nimenomaan Virosta, olisihan Suomessakin kodittomia mutta asia nyt vaan on näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu