Rappiokulttuuri

4+666

Taide ja Suomi.

Hävettääkö näitä Ismo Alankoja, Kari Väänäsiä, Kaurismäkiä, Aleksi Bärdyjä jne. koskaan se, että toimivat kulttuurielämässä törkeämmin kuin keskustalaiset poliitikot?
Milloin “media” kiinnostuu kulttuuritarjontamme erinomaisesta paskuudesta, toistosta, tyhjyydestä ja mitäänsanomattomuudesta?
Milloin kulttuurielämä kiinnostuu ilmastonmuutoksesta, köyhyydestä, kurjuudesta, henkisestä rappiosta ja ynnä muusta? Tai mediasta, korruptiosta?
Jos ja kun olette huomanneet, ennen vaaleja kosiskellaan “taiteilijoita” hiljaisiksi ostamalla heitä esm. keikoille. Hyvä esimerkki oli Antti Kaikkosen taannoinen eduskuntavaalien aikaan navetassa järjestetty Drag Show, jossa siis Antti Kaikkonen laittoi yhteiskunnan rahoja homojen taskuun. Ja mikä tärkeintä: televisiossa.
Mikä siinä muutenkin on, että homot ja lesbot ovat vallanneet teatterit? Siis tekijöinä?
Kun näkisitte ensi-iltabileet! Oksennus on kuvaava sana sille rappiolle ja asenteelle!
… ai niin joo. Se on se bisnes. Sori, en muistanut.
Kenellä on varaa ja aikaa kulttuuriin?
Kenellä on tarkoitus päteä societéssä ja kokoontua kok. ja viinin voimalla jonkun “viihdenäytännön” ääreen?
Ajat ovat kuin hetki ennen Venäjän vallankumousta.
Loppurahastukset ovat käsillä, mutta nämä “taiteilija”typerykset luulee rahalla vielä jotain saavansa… ai niin, huumeet. Niitä on vaikea varastaa…
Teatterit eivät nykyisin edes palkkaa alalle koulutettuja! Niille joutuisi maksamaan oikeata palkkaa… Ne ottavat kyllä opiskeluaikana ilmaiseksi “harjoittelemaan”, mutta sitten kun olet valmis niin… ups. Meillä onkin öö…tota semmoinen tilanne että siihen palkattiin tuo Jahvanaisen Jorma (nimi muut.huom!) kun se on teatterin johtajan poika ja homo. Ja tarvis duunii kun tulee takas suomeen Balilta Sedun mökiltä. Koulutus? Lukio, keskeytetty.
Joo ja Tevo Luuman tekee valot, ihQ!

Että terveisiä perseeseen taidemaailma.

Ps. Ismo, panitko poikasi pelaamaan jääkiekkoa, jotta jatkuvat epäilyt huumeiden käytöstäsi hautautuisivat kaukalon laidalle? Mitäs luulet, tuleeks siitä Jere Karalahti vai Timo Jutila? Vai vaihtuuko maila skebaan ja maissariin?

Terveisin Tarpeeksi on tarpeeksi.

0

1035

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        110
        2321
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        23
        1024
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        912
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        906
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        589
        861
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        845
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        82
        738
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        670
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        646
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        69
        644
      Aihe