Missä vika?

Hei.

Huomasin Windows Media Playerissä jotain häikkiä.
Eräänä aamuna se ei toistanut mitään medioita, ja aina valitti ettei voi toistaa kyseistä mediaa.
Enne oli toiminut aina moitteetta.

Päivitin Windows Media Player uusimman version, eli 11, ja nyt vähän päästiin eteenpäin.
Kun käynnistän vaikkapa musiikkikappaleen, se ensin kertoo että "Hankitaan pakkauksenhallintaan" ja sen jälkeen "Windows Media Player ei voi toistaa tiedostoa käytössä olevan äänilaitteen ongelman vuoksi. Tietokoneessa ei ehkä ole äänilaitetta. Äänilaite voi myös olla toisen ohjelman käytössä tai toimia väärin."

Kuuloke on koneessa ja esim. Gom playerillä ja VLC playerillä kaikki kuuluu ja näkyy moitteettomasti.
Mitään vikailmoitusta ei näkynyt laitehallinnassa, enkä löytänyt uusia asentamattomia ohjelmia.

Mitään hajua missä vika?
Windows Media Player on kuitenkin kiva ohjelma, mutta jos ei toimi niin ei sitten toimi.

Kiittäen.
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

muilla playereilla toimii niin ei mitään järkeä alkaa setvimään vikaa jota ei ehkä ihan hevillä löydy. Järjestelmän palautus/uudelleenasennus on sama kuin ampuis hyttystä tykillä. Käytä niitä muita playereita tai googleta vikaa itse. Mä en viitti.

Äänestä
  • No sitähän minäkin.
    Vituttaa vaan, kun Windows Media Player on nopeasti avautuva, ja muilla mediaplayereillä kestää avautua tovi pidempään.

    Onko Windows Media Playeristä julkaistu mitään uusia versioita tms?

    Äänestä

  • urpÅ kirjoitti:

    No sitähän minäkin.
    Vituttaa vaan, kun Windows Media Player on nopeasti avautuva, ja muilla mediaplayereillä kestää avautua tovi pidempään.

    Onko Windows Media Playeristä julkaistu mitään uusia versioita tms?

    Jospa vaan asentaisit äänikortin ajurin uudelleen.

    Äänestä

  • old_profile_26342 kirjoitti:

    Jospa vaan asentaisit äänikortin ajurin uudelleen.

    Kiitokset, kokeilen sitä, ja katsotaan auttaako.

    Äänestä

jos se äänikortin uudelleen asentaminen ei auta niin kokeile sellasta että lataat ja asennat ton

http://www.download.fi/audio_video/codecit/k-lite_codec_pack_full.cfm

pitäisi ainakin sen jälkeen toimia kerran se hakee niitä pakkauksen hallintaa mutta ei toista

sitten voi olla vielä yksi epätodennäköinen juttu että koneesta on katkenut virta tai loppunut akku kuunellessa musiikkia ja sen seurauksena on jonkin osan ajurit poistunut koneesta tms.. tai windows ns.vahingoittunut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UrpÅ kirjoitti:

Hei.

Huomasin Windows Media Playerissä jotain häikkiä.
Eräänä aamuna se ei toistanut mitään medioita, ja aina valitti ettei voi toistaa kyseistä mediaa.
Enne oli toiminut aina moitteetta.

Päivitin Windows Media Player uusimman version, eli 11, ja nyt vähän päästiin eteenpäin.
Kun käynnistän vaikkapa musiikkikappaleen, se ensin kertoo että "Hankitaan pakkauksenhallintaan" ja sen jälkeen "Windows Media Player ei voi toistaa tiedostoa käytössä olevan äänilaitteen ongelman vuoksi. Tietokoneessa ei ehkä ole äänilaitetta. Äänilaite voi myös olla toisen ohjelman käytössä tai toimia väärin."

Kuuloke on koneessa ja esim. Gom playerillä ja VLC playerillä kaikki kuuluu ja näkyy moitteettomasti.
Mitään vikailmoitusta ei näkynyt laitehallinnassa, enkä löytänyt uusia asentamattomia ohjelmia.

Mitään hajua missä vika?
Windows Media Player on kuitenkin kiva ohjelma, mutta jos ei toimi niin ei sitten toimi.

Kiittäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu