Oulun sellit

Moni näyttää kantavan huolta pyramidihuijauksesta epäillyn, rikoksensa tunnustaneen huijarin Oulussa yksityiskäyttöönsä saaman sellin siisteystasosta. Se lienee ollut samaa tasoa kuin mökki jossa oleskelemalla hän oli opiskellut sellistiksi ruotsinpiileskelynsä aikana.
Voihan v..tu teitä helevetin hörhöjä! Eikö pikkuruiseen mieleenne ole koskaan juolahtanut se kuinka huonokuntoisessa sellissä majailun voi välttää? Jos esim elää niiden lakien mukaisesti joita on ollut itse valitsemiensa edustajien kanssa säätämässä niin ei joudu häkkiin.
Jos on siis niin tyhmä, että jää kiinni rikoksesta joutuu myös sietämään seuraukset. Fiksuimmat konnat ovat keskuudessamme niin ettemme edes aavista heidän olevan konnia. Eli Wincapita-huijauksen tunnustaneen, jo aiemmin rikoksista sanktioita saaneen konnan huippuälykkyyttä lienee syytä hieman epäillä.
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kailajärvi on jo tunnustanut, ettei mitään valuuttakauppaa koskaan käytykään ja jäsenten tuotot tulivat muilta jäseniltä kerätyistä rahoista. Tätä Kailajärvi ei ole lähtenyt muuttamaan edes millään hämäräperäisesti salakuljetetuilla kirjeillä. VOIKO ASIA ENÄÄ SELVEMPI OLLA?????????

Äänestä
  • maailman ylivoimaisesti ylivertaisimman sovelluksen virittänyt business nero tarvitsee ainoastaan juuri sinulta muutaman tonnin hyväsydämisyyttään. Sallikaa minun nauraa samalla kun revin persettäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aattelepa ite kirjoitti:

Moni näyttää kantavan huolta pyramidihuijauksesta epäillyn, rikoksensa tunnustaneen huijarin Oulussa yksityiskäyttöönsä saaman sellin siisteystasosta. Se lienee ollut samaa tasoa kuin mökki jossa oleskelemalla hän oli opiskellut sellistiksi ruotsinpiileskelynsä aikana.
Voihan v..tu teitä helevetin hörhöjä! Eikö pikkuruiseen mieleenne ole koskaan juolahtanut se kuinka huonokuntoisessa sellissä majailun voi välttää? Jos esim elää niiden lakien mukaisesti joita on ollut itse valitsemiensa edustajien kanssa säätämässä niin ei joudu häkkiin.
Jos on siis niin tyhmä, että jää kiinni rikoksesta joutuu myös sietämään seuraukset. Fiksuimmat konnat ovat keskuudessamme niin ettemme edes aavista heidän olevan konnia. Eli Wincapita-huijauksen tunnustaneen, jo aiemmin rikoksista sanktioita saaneen konnan huippuälykkyyttä lienee syytä hieman epäillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu