Paljolti on yleinen ymmärrys sitä että buddhalaisuudessa pyritään elämän janon sammuttamiseen, samaran ilojen sammuttaminen johtaa elämän kierron päättymiseen ja lopulliseen valaistumiseen. Kuinka tämä myytti pitää paikkansa ? Vai onko se vain tyhjyyden väärinymmärrystä.
Tyhjyys
Susanna
141117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
> Paljolti on yleinen ymmärrys sitä että
> buddhalaisuudessa pyritään elämän janon
> sammuttamiseen, samaran ilojen sammuttaminen
> johtaa elämän kierron päättymiseen ja
> lopulliseen valaistumiseen. Kuinka tämä myytti
> pitää paikkansa ?
Ei taida pitää paikkaansa, sillä samsaran iloissa itsessään ei ole mitään vikaa. Vikaa on ainoastaan siinä, että me tarraudumme näihin iloihin.
Tämän takia Buddha opetti tarrautumisen lakkaamiseen johtavaa polkua, ei ilojen lakkaamiseen johtavaa polkua.
kun elämänjano sammuu, tilalle tulee elämäniloa, eikä ihmisellä ole taipumusta takertua niin voimakkaasti kuin ennen.
tulee tavallaan kuin lapselsi, joka tuntee sisimmässään iloa eläessään ja iloitsee vaan siitä että on olemassa eikä kaipaa mitään.
Tuonkaltainen tunne voi jokaiselle tulla vaikkapa saunan jälkeen, kun olo on rentoutunut, eikä kaipaa eikä tunne tarvitsevansa yhtikäs mitään.
Se on lepäämistä mielen tyhjyydessä.
Buddha kuvaa kokemusta rikkinäisestä mielestä olemassaolon kolmella tunnusmerkillä.
Järjestyksessä toinen näistä on että pysymättömät asiat ovat vailla substanssia – ovat tyhjiä.
Kun emme ole yhtä maailman kanssa koemme tyhjyyden tarkoituksen puutteena, irrallisuutena, yhteyden puutteena.
Tyhjyyden filosofia ei ole kaiken kieltämistä, nihilismiä. Se pyrkii tuomaan esiin sen mikä on kaiken perusta, todellisuuden ”lopullinen” luonne - se millä ei ole muotoa. Esim. tavallisen ihmisen perimmäisellä "itsellä" (en löydää parempaa ilmaisua) on muoto koska sillä on raja, minä itse / nuo toiset. Tyhjä muodosta on se jolla ei ole rajaa.
Satori-kokemus on se maailman ympäri kierähtäminen jossa erottelu itsen ja ei-itsen välillä katoaa. Tietynlainen tyhjyys siis koetaan.
"Esim. tavallisen ihmisen perimmäisellä "itsellä" (en löydää parempaa ilmaisua) on muoto koska sillä on raja, minä itse / nuo toiset. Tyhjä muodosta on se jolla ei ole rajaa."
Tuosta en olisi aivan varma...
Seuraava lainaus on Timo Klemolan kirjoituksesta "Hiljaisuuden estetiikka" v:lta 1992:
"
...
Tämä on siis se mielemme, josta tavanomaisesti voimme sanoa, että sillä ei ole muotoa. Kuitenkin, kun tarkastelemme asiaa lähemmin, Hisamatsu toteaa, puhdas itsetietoisuutemmekin sisältää jotakin, joka rajoittaa sitä. Siksi se ei ole täysin muodoton. Vaikka itsetietoisuus itsessään onkin näennäisen muodoton, se kuitenkin tekee eron itsensä ja toisen itsetietoisuuden välille. Se törmää toiseen. On olemassa minä ja sinä sekä edelleen hän. Jokainen on itselleen ensimmäinen persoona.
Vaikka maailmassa on useita minuuksia, mikään niistä ei ole minun itseni kaltainen. Itsetietoisuudet ovat aina erityisiä. Minä olen aina minä, enkä toinen. Tämä ero on Hisamatsun mukaan kaikkien erotteluiden tausta ja juuri.
Zenin muodottomuus ei viittaa tähän itseen. Zenin itsestä tietoisena oleminen on täysin muodotonta. Koko zenin historia on pyrkinyt viljelemään tämän muodottomuuden kokemusta.
..."
"
Hisamatsu = japanilainen filosofi Shin'ichi Hisamatsu.
En oivaltanut mistä et tarkkaan ottaen ole varma, mutta en minäkään ole varma mutta olen samaa mieltä Klemolan näkemyksestä. Oikaisin tosin vähän.
"Esim. tavallisen ihmisen perimmäisellä "itsellä" (en löydää parempaa ilmaisua) on muoto koska sillä on raja, minä itse / nuo toiset"
Tuo ajatus / väite edellyttää, että on joku todellisesti olemassaoleva, muuttumaton "itse" sekä todellisesti olemassaolevat, muuttumattomat "nuo toiset". Mitään tällaista ei buddhalaisuuden mukaan ole, vaan samaistamme itsemme erilaisiin jatkuvasti muuttuviin tajunnan komponentteihin: ajatuksiin, tunteisiin jne. Minä on vain pinttynyt harha.
"Tyhjä muodosta on se jolla ei ole rajaa."
Voi olla tyhjä muodosta (riippuen siitä miten sanat ymmärretään) mutta buddhalainen käsitys tyhjyydestä ei tarkoita ettei mitään olisi olemassa. Kuten Prajnaparamita Hridaya-sutrassa todetaan:
"Muoto on tyhjää; tyhjyys muotoa.
Tyhjyys ei ole muuta kuin muotoa.
Muoto ei ole muuta kuin tyhjyyttä."
Kaikki asioille kielellä/nimeämisellä antamamme nimilaput ovat eri asia kuin ilmiö itsessään. Kieli perustuu välttämättä dualismiin, todellisuudessa tällaista jakoa ei ole.
Kenties ymmärrämme sanan "tyhjyys" eri tavalla. Itse olen buddhalaisuuden aivopesemä, joten ymmärrän sanat tuon perinteen terminologian pohjalta.
Tyhjyys päässämme on käyttämätöntä mielikuvitusta,
energiavarasto,luovuuden lähde,tunteiden sekamelska,aivorunko.Sen selvittäminen vaatii kovaa keskittymistä johon ei lännessä ole kokemusta,mutta jota voi harjoittaa:meditaatio.siddharta gautaman opinpyörä porautuu "sisimpäämme" ja vähentää kärsimystä sisältäpäin.alkuperäinen oppi on 2500v.
vanha ja toimii oikeintehtynä vieläkin."Minuus" on looginen kehittynein osa aivoissa ja "itse" on aivorunko.minä menee itseen meditaatiossa.
Nähdäkseni buddhalaisuuden määritelmä tyhjyydestä eroaa reippaasti siitä mitä sinä tarkoitat tyhjyydellä, mutta sanojahan maailmaan mahtuu.
Buddhalaisuudessa termiä "tyhjyys" käytetään aivan tietyssä mielessä, selittämään asioiden perimmäistä luontoa.
Tyhjyydellä ei buddhalaisessa kontekstissa tarkoiteta tyhjiötä, jonkin puuttumista, käyttämättömiä resursseja, hahmottomuutta tms. Tyhjyys on sitä että asiat ovat olemassa vain ehdollisina, syistä johtuen, eikä niillä ole todellista, muuttumatonta olemassaoloa.
Voimme nähdä edessämme "auton", mutta mitään autoa ei ole olemassa - on vain renkaita, kori, moottori jne. Mistään ei löydy varsinaista "autoa", löytyy vain osia. Sama pätee jokaiseen osaseen - nekin koostuvat osasista jne. Myöskään eilisen auto ei ole sama kuin tämänpäivän auto, vaikka ne voivatkin päällisin puolin näyttää samoilta. Sama pätee meihin itseemme. Minua ei löydy mistään - on vain kasa jatkuvasti muuttuvia osasia: ajatuksia, tunteita, kehon aistimuksia jne. joihin samaistamme itsemme. Kaikki on olemassa, mutta ei sellaisena kuin luulemme.
http://www.buddhanet.net/cbp1_f6.htm
Alkuperäisessä opissa pitää uppoutua sisimpäänsä
Jokainen sukupolvi tuottaa oman versionsa niinkuin varmaan olet jo huomannut joten voi sanoa että oppi on karannut käsistä,pitäisi pysyä mahdollisimman alkuperäisessä opissa.Kahdeksanpuolainen opinpyörä on sellainen.
Myöhempien sukupolvien selitysmallit alkaa haista palaneelle.vain alkuperäistä kiitos, ei muuta.
Mikä tuossa omassa selityksessäsi oli "alkuperäistä"?
Tyhjyyden käsite peurustuu Buddhan varhaisimpiin opetuksiin - opetuksiin anattasta eli "ei-itsestä". Nuo opetukset löytyvät yhä nykyäänkin käytettävästä paalinkielisestä kaanonista, joten alkuperäisestä anattan / sunyatan ideasta on vaikea kauas karata.
Kerran Anandan kysyi Buddhalta, "Ihmiset puhuvat sunyasta. Mikä on sunya?". Buddha vastasi, "Ananda, itseä ei ole olemassa, eikä mitään itseen liittyvää tässä maailmassa. Siksi maailma on tyhjä."
Myöhemmin mahayanassa kehitetyt tulkinnat, esim. Arya Nagarjunan filosofia, eivät ole millään tavoin ristiriidassa Buddhan oppien kanssa.
Sisipään "uppoutuminen"ja omakohtaiset kokemukset ovat alkuperäistä.
Selitysmallit ja selittäminen päälle vesittää opin.
kiinnostus vähenee.alkaa maistua "puulta".
Oppia sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi olla ilman selittämistä. Mitä muuta Neljä Jaloa Perustotuutta tai Jalo Kahdeksankertainen Tie ovat kuin älyllisiä ajatusrakennelmia?
Oppia välitetään myös mielestä mieleen kuten Buddha teki Mahakashyapalle kukkaa apuna käyttäen. Nykyään samaa tehdään Dzogchen-, Mahamudra- ja Zen-linjoissa. Molemmat ovat hyödyllisiä menetelmiä.