Hei.
Olen 1v 2kk vanha Pipsa Chow chow. Tähän asti olen tottunut siihen, että omistajistani toinen on aina päivät kanssani kotona, mutta nyt he molemmat ovat työelämässä. Siksipä haluaisinkin itselleni leikkikaverin. Sen pitäisi olla miellellään tyttö ja vaalea turkki (beige) olisi plussaa itse olen punainen. Ei tarvitse olla näyttelykoira eikä menestyneiden vanhempien jälkeläinen, kunhan saan siitä terveen leikkikaverin itselleni pitkien päivien ratoksi. Kuvat plussaa.
Asun Oulussa, mutta omistajillani on mahdollisuus hakea sinut kauempaakin.
Leikkikaveria odotellen Pipsa.
Yhteydenotot: [email protected]
Ostetaan Chow Chow
2
652
Vastaukset
- tsop tsop
ei ole osto eikä myyntipalsta ja ota yhteyttä rotuyhdistykseen, sen verran harvinainen rotukin kyseessä
- chowwi
Heti näitä ärsyttäviä ilkeitä vastauksia..^ Ihan asiallinen viesti/ilmoitus kuitenkin kyseessä. Joo, voi olla että paikan olisi voinut valita paremminkin, mutta senkin vois mukavammin sanoa.
Mutta siis, koita katsoa löytyykö chowchow.fi sivulta. Tai sitten ota yhteyttä kasvattajiin(jotkä löytyy myös kys. sivulta) ja kysele. Choweja on vähän (myynnissä), joten oikean pennun löytyminen voi viedä aikaa.
Ja korjaan tuohon beigeen, tarkoitat varmaan kermaa. Ja näitähän on sitten myös melko vähän choweissa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472