Koiran totutus

Kuinka saisin vanhan (n.12) vuotiaan koiran totutettua kissaan. Koira ei ole kovinkaan tottelevaista sorttia, eli huonosti koulutettu. Kissa on nuorempi mutta alkanut jo pelkäämään koiraa.
Ongelma on ettei ne näe kovinkaan usein,mutta kuitenkin säännöllisesti. Olen yrittänyt palkita kissan rauhallisesta kohtaamisesta, mutta tuloksetta.

Tällähetkellä tilanne on se että kissa ja koira on erotettu portilla, eli kissa yläkerrassa ja koira alhaalla. Kissa käy välillä portilla "härnäämässä" koiraa ja koira räksyttää hulluna portin takana. Koira on kaikkiin muihin eläimiimme suhtautunut aina hyvin, miksi ei kissaan? Koira ei kuitenkaan ole agressiivinen ei ole ikinä yrittänyt purra kissaa, haluaisi lähinnä ajaa pois.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

muuta konstia en näe kuin että portti pois ja jos koira ei kerran meinaa purra kissaa niin samaan tilaan.Aika ne opettaa olemaan ythdessä,jos opettaa,mut niitten kyl täytyy
olla jatkuvasti tekemisissä.Ajan kans sain omani
olemaan samassa tilassa.Kissalle toki mahdollisuus päästä koiraa karkuun,ettei se hätäpäissään kynsi koiran silmiä.Anna siis vapaasti liikkua talossa ja valita itse ystävystyvätkö vai eivät.

Äänestä
  • Kissa kyllä pääsee portista läpi ja käykin välillä alakerrassa, etenkin leivinuuninpäällä. Mutta ei halua olla alakerrassa kauaa, kun pelkää koiraa. Jos koira huomaa sen alakerrassa, ajaa se kissaa ja kissa syöksyy ylös..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minkki kirjoitti:

Kuinka saisin vanhan (n.12) vuotiaan koiran totutettua kissaan. Koira ei ole kovinkaan tottelevaista sorttia, eli huonosti koulutettu. Kissa on nuorempi mutta alkanut jo pelkäämään koiraa.
Ongelma on ettei ne näe kovinkaan usein,mutta kuitenkin säännöllisesti. Olen yrittänyt palkita kissan rauhallisesta kohtaamisesta, mutta tuloksetta.

Tällähetkellä tilanne on se että kissa ja koira on erotettu portilla, eli kissa yläkerrassa ja koira alhaalla. Kissa käy välillä portilla "härnäämässä" koiraa ja koira räksyttää hulluna portin takana. Koira on kaikkiin muihin eläimiimme suhtautunut aina hyvin, miksi ei kissaan? Koira ei kuitenkaan ole agressiivinen ei ole ikinä yrittänyt purra kissaa, haluaisi lähinnä ajaa pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu