Onko teillä muilla ollut hirveitä psyykkisiä vaihdevuosioireita? Pinna niin tiukalla, että kohta räjähtää melkein ilman syytä, ja jos syytä ei löydy se keksitään? Olen täysin aloitekyvytön, vihainen koko ajan, itkeä voisin pelkästä surkeudesta ym. ym.
Hormonikorvaushoidon aloitin vasta muutama päivä sitten ja odotan kuin lapsi joulua, että kohta helpottaa. Fyysisiä oireita ei kamalasti ole, ei kuumia aaltoja tms. Joskus yöllä herään hikisenä, mutta päivällä enemmänkin palelee.
Jos tämä ei ole vaihdevuosijuttuja, sitten olen tulossa hulluksi.
Hormonikorvaushoidon aloitin vasta muutama päivä sitten ja odotan kuin lapsi joulua, että kohta helpottaa. Fyysisiä oireita ei kamalasti ole, ei kuumia aaltoja tms. Joskus yöllä herään hikisenä, mutta päivällä enemmänkin palelee.
Jos tämä ei ole vaihdevuosijuttuja, sitten olen tulossa hulluksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Yes, minullakin psyykkiset oireet tulivat ensin ja kestivät aika pitkään ennen kuumia aaltoja. On aika tyypillistä, että pinna on tiukalla, räjähtelee milloin mistäkin, mieliala menee vuoristorataa ihan niin kuin murrosikäisellä, väliin masentaa ja "mikkää ei oo mittää".
Korvaushoito auttaa melko nopeasti, jopa muutamassa päivässä.
Elämässäni on aina ollut jotain muutoksia, rutiinia ei ole ollut koskaan. En huomaa, että elämän kehyksessä olisi tullut jotain uutta. Agressiivisuutteni on vähän lisääntynyt, mikä on pelkästään positiivista ja itsetuntoa vahvistavaa. Agressiivisuus on kuitenkin ehkä sitä minun alkuperäistä minääni, ennenkuin estrogeeni teki minusta otollisen aikuisen naisen sopeutumista vaativaan elämään.
Viha ja agressiivisuus ovat aloitekyvyn mootoreita. Jos niihin suhtautuu kaavamaisesti, niin ongelmiahan se tuottaa. Agressiivisuus on parhaimmillaan tarvetta toimia. Se ei varmankaan tuota muiden toivomaa käytöstä ja puurtamista. Löydä siis oma tahtosi, ja anna tilaa sille ja oikeudenmukaisuudelle. Estrogeeni antaa tilaa muille, perheelle, puolisolle ja lapsille, mutta sinäkin tarvitset tilaa.
Lauhkealle raivottarelle voin kertoa, että kaikenlaiset negatiiviset tunteet, ovat olleet minulle aina vaikeasti ilmaistavia. Nämä tunteet, jotka ovat nyt pinnassa, ovat kuitenkin erilaisia. Näihin ei ole syytä. On vain oma "surkeuden" ym. tuntu, ja siksi ajattelinkin niiden liittyvän vaihdevuosioireisiin.
Viha ja aggressiivisuus eivät saa minua toimimaan tällä hetkellä. Päinvastoin, ne lamaavat. Jos nämä tunteet tuottaisivat edes jotakin "positiivista" toimintaa, en välittäisi. Nyt vain tuntuu kaikki paskalta.
Hormoonihurmiolle: vertaus vuoristorataan ja murrosikään tuntuvat aivan oikeilta. Siltä just tuntuu. Jos olisinkin murrosikäinen, sitä ymmärrettäisiin ehkä paremmin. Mutta tällainen "täti-ihminen", pitäisihän sitä jo osata tunteensa hillitä.
Pitäisi oppia suhtautumaan myönteisesti joka elämänvaiheeseen, mutta tällä hetkellä se on niin s----nan vaikeata :-(
yhtä aikaa. Mania teetättää kaikkea ja depis estää tekemästä. Sellaiselta minusta ainakin on tuntunut ajoittain jo vuosia. Noita raivon tunteita ja räyhäämisiä edelsi aina jonkinasteinen voimattomuuden tunne, olo meni laimeaksi, eikä mitään jaksanut kunnolla. Koko ruumis tuntui painavalta ja inhottavalta, sitten tuli raivari jos sattui jotakin sopivaa kohdalle, eikä siitä tahtonut loppua tulla. Tavallaan katselin itseäni samalla ulkoapäin ja ihmettelin omaa riehumistani.
Nyt nuo ovat onneksi ohitse, tilalle on tullut kumma levottomuus, ei jaksa katsoa elokuvaa hakematta ainakin kaksi kertaa kahvia. Pitkäjänteinen tekeminen ei tahdo onnistua, mielenkiinto katoaa liian äkkiä. Sitten tulee toisinaan sellaisia puistattavia olotiloja, joita voisi kuvailla sanoilla: hukassa, minusta ei ole enää mihinkään. Ja silloin oikeasti puistattaa.
Raivontunne tuntuu olevan mulla koko ajan päällä. Tekisi mieli huutaa ihan ventovieraillekin ihmisille. Tämä tuntuu ihan kuin olisi tulossa hulluksi.
Onko muilla ollut unihäiriöitä? Vaikka on kuinka väsynyt tahansa, kun menee nukkumaan, ei uni tule. Sydän hakkaa, on kuumaa ym. Nyt pelottaa jo pelkkä makuuhuoneeseen meno, kun on ihan varma, ettei uni tule. Viime yönä olin hereillä vielä puoli kolmelta.
Onko kellään ollut mielialalääkkeitä vaihdevuosioireisiin? Olisiko mitään luonnonmukaisia keinoja helpottaa tätä elämänvaihetta?
Hei
Pueraria olisi ollut hyvä, mutta poistettiin markkinoilta. Mene asiantuntevaan luontaistuotekauppaan ja kerro oireesi, usein pystyvät auttamaan ja muista syödä tarpeeksi kauan tuotteita, apu ei tule viikossa eikä kahdessa. Unettomuuteen Menohop auttaa ja Vitamorekin on hyvä. Näistä olen saanut apua syön kumpaakin.
Käytin Puerariaa ja se auttoi hyvin. Mulla on kans käytössä Vitamore Total, jota otan aamulla yhden tapletin. Lisäksi otan illalla yhden Menomaxtapletin. Nukun aika hyvin, eikä hikoilua ole häiriöksi asti enää. Hyvä konsti on pitää makkari myös vähän viilempänä. Itse pidän ikkunan koko päivän auki ja suljen nukkumaan mennessä. Nukun ilman rihman kiertämää.
Lopettakaa se ainainen valitus ja päättäkää olla tyytyväisiä ja hyväntuulisia niin olette sellaisia tapahtui mitä hyvänsä.
Jokainen nimittäin pystyy itse vaikuttamaan omaan mielialaansa. Turhan monet vaan antavat itselleen luvan olla surkeita itsesäälissä piehtaroivia ruikuttajia ja ammattivalittajia.
Ei myöskään kannata kuunnella mitään itkuvirsi-iskelmiä eikä varsinkaan lukea ankeaa tilityskirjallisuutta. Vähemmästäkin ihminen masentuu, varsinkin vaihdevuosina.
Niin kauan kun on katto pään päällä ja ruokaa edessä, ei ole kenenkään syytä surkeilla. Aikuisten oikeasti.
on 57 vuotias, lapsia kotona, työtön, laskuja maksamatta tonnilla, sähköt ja puhelin katkolla, jääkaappi tyhjä ja bensiini loppu autosta.
Ihan pikkuisen hermostuttaa, vaan ei paljoakaan. Hiki lentää jo muutenkin.
Asialliseen aloitukseen asiaton vastaus. Onko tämä joku kilpailu, jossa mitellään, kenellä on vaikeinta ja toisten syyt ovat huonompia ja toisten hyväksyttäviä? Jos on pahat vaihdevuosioireet, ei ne helpotu sillä, että jollain muulla on vaikeata jostain muusta syystä.
Mitäs hankit lapsia niin myöhään, että ne on kotona vielä, kun olet 57. Mitäs elät yli varojesi, elä sillä, mitä tienaat, niin tulet toimeen. Myy auto, niin ei tarvitse murehtia kalliista bensasta. Tosi huonosti on asiat, jos kaikki päin peetä ja AUTOSTA bensa loppu.
Suomessa on asiat vielä hyvällä mallilla, on sosiaalitoimisto, joka auttaa,jos on työtön yksinhuoltaja ja alaikäisiä lapsia kotona.
Reippaasti vaan hakemaan apua:)
Ihminen ei voi päättää että ei esimerkiksi masennu.
Minulla on ollut masennuskausia liikunnasta ja tasapainoisesta elämäntilateesta huolimatta, että sillai.
sinulle, että haista ...., mutta enpäs sanokkaan. Minä asun maaseudulla 50 kilometrin päässä kaupungista, joten kun bensiini loppuu niin se tietää sitä, että ruokaa ei pääse ostamaan!
Minun työttömyyskorvaukseni on myöhässä jo useita viikkoja ja rahaa ei ole tullut mistään. On todella vaikeaa olla näin vanha ja jäädä vaille työtä. Kukaan ei halua mummelia. Minä en todellakaan elä yli varojeni, olen hyvin tullut toimeen 1000 eurolla kuukaudessa, ettäs tiedät. Ja tulen vastakin kun vain saan sen rahan jostakin.
Vaihdevuosissa eläviä työttömiä naisia on todella paljon Suomessa. Eivät vain kehtaa myöntää tilanteensa surkeutta kenellekään, eivät edes tällä palstalla ( ja varsinkaan tällä palstalla). Meillä ei ole varaa edes lääkäriin, saati estrogeenilääkitykseen. Kaikki hormonit maksavat maltaita.
Aivan samat on tunnelmat kuin aloittajalla ja mania ja depis yhtäaikaa. Olen työtön yksinhuoltaja odottanut huomista päivää kuin kuuta nousevaa, että saan tökärit. Ja mieli on kuin vuoristorata. Siinä suhteessa olen "hyvässä" asemassa, että tulot ja menot menevät sen verran miinukselle, että saan sossusta muutaman kympin ja kaikki lääkkeet maksetaan. Sitä kun on muutakin vaivaa kuin vaihdevuodet. Pienessä kaupungissa asun kaukana keskustasta pienessä 2 h kk toisen murrosikäisen 14 v. (muut isommat maailmalla jo) iltatähteni kanssa. Meinaa happi loppua välillä enkä pääse oven taakse edes karkuun kun ei ole omaa huonetta. Kaupunki ja Kela kun katsoo, että 2 henkilöä ovat pariskunta eivätkä anna isompaa asuntoa ja siihen tukea. Mieliala on n. viikon/kuukausi suht normaali.
Eli ymmärrän teitä oireinenne ja sinun tiukkaa rahapulaasi kun samassa veneessä kellun. Ja myönnän sen ja uskallan valittaa täälläkin. Mutta uskon kuitenkin, että kyllä se joskus kirkastuu :) Ja se usko on kyllä monta kertaa koetuksella. Vai tehdäänkö niin, että päätetään olla valittamatta surkeaa oloa ym. niinkuin joku täällä ehdotti? Voi ku se ois mahdollista. Depis estää manian toiminnan... :) Tuo oli niin hyvin sanottu, että mä repesin - näin nuorison kieltä käyttäen, siis niin hyvin sanottu. Yritetän porskuttaa eteenpäin, vaikka se ottaa takapakkia ja paljon joskus. Hyvää talvenalkua!
Sinullekin siellä ja kiitos samoin. Hyvää talven alkua sinnekin!
Hei, sanoit, ettei sulla ole varaa lääkäriin ja hormoonit maksaa maltaita. Hormoonit ovat muuten halpoja ja saat lääkärinkin edullisesti, kun menet terveyskeskuslääkärille ja jos jotain ylimääräistä tutkimusta tarvitaan, niin saat lähetteen erikoislääkärille(gynelle) edullisesti. Yksityiselle gynelle joudut pulittamaan n.70€.
Jaksamisia..
Vain ihminen, joka ei koskaan ole joutunut vastakkain hankalien taloudellisten ja sosiaalisten tilanteiden kanssa, voi puhua noin ylimielisesti ja ymmärtämättömästi.
Tiettyyn pisteeseen asti asiat ovat hallittavissa ja omassa hanskassa. Mutta vain tiettyyn. "Olet oman onnesi seppä" pätee kyllä, mutta ei ihan loppuun asti. Ei tarvita kuin muutama onneton yhteensattuma, niin elämänhallinnan keinot eivät välttämättä enää ole omassa vallassa. Yleensä yhden riskitekijän kanssa vielä pärjää (yksinhuoltajuus, työttömyys, pitkäaikaissairaus, vähävaraisuus/minimipalkkaisuus, sosiaalisen verkoston puute tai perheen/suvun sijainti toisessa päässä Suomea, perheenjäsenen työttömyys, lapsen sairaus/vammaisuus yms.), mutta jo kaksi samanaikaista pitkäaikaistekijää on selvä riski selviytymisen ja jaksamisen kannalta.
Jotkut menestyvät ystäväni ovat ääneen kehdanneet ihmetellä, mihin tarvitaan esim. sosiaalityntekijöitä, kun lähtökohtaisesti ihmisten tulisi itse huolehtia itsestään. Näinhän se tietysti onkin, siis lähtökohtaisesti. Nämä sos.työn arvostelijat ovat vain sattuneet onnekseen syntymään olosuhteisiin, jossa kaikki on valmiiksi yksilön puolella: hyvä koti, hyvä kasvatus, hyvä koulutus, perheen ja suvun turva jatkuu aikuisikään. Kaikilla ei ole näin. Usein nämä ihmiset eivät ole eläessään joutuneet edes sivusta seuraamaan, kuinka epäonnistumisen kierre syntyy, koska he elävät eri maailmassa. Piia-Noora Kauppikin sanoi eräässä lehtihaastattelussa, että kyllä hänkin on kerran keskustellut syrjytyneen kanssa :) hoh
Sitten he tulevat heittelemään tuollaisia sarasvuo-kommentteja ihmisille, jotka eivät "aikuisten oikeesti" meinaa jaksaa.
Pitäisiköhän heitäkin yrittää ymmärtää? Joskus se on vaikeaa.
yksinhuoltajan elämässä paljon muuta tarvita kuin työttömäksi jääminen, lapsen sairaus ja opiskelijanuoren kesätyön puute ja vanhemman varaan jääminen. Siinä ovat ainekset taloudelliseen katastrofiin. Viisissä kymmenissä moni vielä itse sairastuu lisäksi.
Mutta onneksi elämä on muutakin kuin rahaa. Olen tavannut monia vaikeuksien kanssa kamppailevia ihmisiä ja heitä parempia kuuntelijoita saa etsiä. Rankka elämä kasvattaa useat empaattisiksi ihmiseksi.
Sitä minä olen usein ihmetellyt, että mitä huonommin yksinhuoltajaäidin elämä menee, niin sitä hylätymmäksi hän tulee. Kun ei voi tehdä vastapalveluksia, ei saa enää itsekään mitään. Sosiaalinen elämä edellyttää osallistumista; shoppailua, juhlimista ja muuta sellaista. Moni yrittää mahdollistaa tämän lapsilleen ja jää itse paitsi, yksin kotiin istumaan.
Kiinnostaa tietää, minkä ikäisiä te kirjoittajat olette, joilla on noin hankalia oireita?
Itse olen 52-vuotias, eikä vielä (?) ole minkäänlaisia vaihdevuosioireita, ei psyykkisiä eikä fyysisiä. Että onkohan itselläni tuo kaikki vielä edessä, vai onko mahdollista päästä näin helpolla?
Jos tiedät, minkälaiset ovat olleet äitisi vaihdevuosioireet ja missä vaiheessa ne ovat tulleet, voit siitä päätellä jotain siitä, miten ne menevät itselläsi. Nämä asiat kulkevat nimittäin aika lailla suvussa.
Vastaus kysymykseesi on: sekä että. Sinulla voi olla kaikki vielä edessä, tai sitten voit päästä helpolla. Noin joka viides nainen selviää vaihdevuosista ilman sanottavia oireita. Vaihdevuodet alkavat (= kuukautiset loppuvat) Suomessa keskimäärin 51-vuotiaana, mutta vaihteluväli on suuri. Viidellä prosentilla naisista kuukautiset loppuvat ennen 45-vuotispäivää, viidellä prosentilla ne jatkuvat vielä 55-vuotispäivän ohi. 90 % naisista saa vaihdevuodet 45-55-vuotiaana.
Minulla alkoivat ensimmäiset oireet (PMS-oireiden muuttuminen lähes jatkuviksi, lisääntynyt hienhaju, karvoituksen lisääntyminen ylähuulessa) vuosia ennen kuukautisten loppumista, vähän sen jälkeen, kun täytin 50. Samaan aikaan kuukautiset muuttuivat suht. säännöllisistä suorastaan kellontarkoiksi.
Harvalla kuukautiset loppuvat kerrasta "kuin seinään", useimmille tulee ensin muutoksia, jotka voivat olla ihan mitä tahansa. Vuoto voi tulla harvemmin tai useammin ja olla säännöllisempää tai epäsäännöllisempää jne. Minulla oli kaksi useamman kuukauden vuodotonta jaksoa ennen loppua, ja kuumat aallot alkoivat muutama viikko viimeisen vuodon jälkeen. Olin silloin kolme kuukautta vaille 55-vuotias.
saa kovastikin helpotusta esimerkiksi liikunta ulkona ainakin tunti päivässä.Kokeilkaapa, kummasti alkaa mieli virkistyä ja päiväpäivältä tuntuu paremmalta.Olen kohta 60 vuotta ja mieliala on ihna kohdallaan.
Mutta ihan turhaa on moittia naisia joilla on vaikeaa.Me kaikki olemme yksilöitä, ja sellaisina asiat pitää kokeakin.Yhdelle sopii liikunta, toiselle taas joku muu.Ja onhan, tottavieköön, meidän ikäluokan naisilla ollut aikanaan rankkaakin monella muotoa, ei ole ollut sellaisia apuja kun lapsemme olleet pieniä, kun ehkä tänäpäivänä on.Ei kyllä kuskailtu lapsia omilla autoilla, bussit ja pyörät ja omat jalat olivat kulkuneuvoina, mutta luulen, että saatammepa olla luustoltamme hieman parempivoipaisi kun tämän päivän nuoret.
Ei muuta kun antakaa palaa tälle palstalle, kun pahalta tuntuu, jo sekin auttaa kun on purkautumiskanavia. Ja yks luontaistuote on mielestäni hyvä, nimittäin seleeni. Vanhainkodissa oli joskus tehty lumetutkimus seleenillä ; ne jotka olivat saaneet (1 tab/päivä) olivat olleet selvästi vireämpi kuin ne joille ei ollut annattu.Apu ei tule siinäkään äkkiä, taisi olla jotain 3 kuukautta kun tulokset näkyneet.
Pää pystyyn !