Töysäläinen Hilda Häkkinen täytti äskettäin 110 vuotta. Syntymäpäivähaastattelussaan hän toteaa: "Minähän oon vasta kaksikymppinen (Ilkka 22.3.04). Hän asui vielä viitisen vuotta sitten omassa mökissään, jossa ei ollut sähköä eikä vesijohtoa.
"Meitä vanhojakaan ei pidä passata pilalle, ettemme laiskistu ja raihnaannu", sanoo päivänsankari toimittajalle.
Voisimmeko oppia jotain vanhempien ihmisten viisaudesta. Kertokaa ja keskustelkaa vaikka nuorten kanssa asiasta.
"Meitä vanhojakaan ei pidä passata pilalle, ettemme laiskistu ja raihnaannu", sanoo päivänsankari toimittajalle.
Voisimmeko oppia jotain vanhempien ihmisten viisaudesta. Kertokaa ja keskustelkaa vaikka nuorten kanssa asiasta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Leskeksi jäävä omaishoitaja jää usein "tyhjän päälle". Toivoisin todella tässäkin yhteydessä keskusteltavan tästä kun itselläkin ovat lapset, sukulaiset ja ystävä kaukana ja oln ollut pitkään kotona vain miestäni hoitamassa. Tunnen jääneeni yksin suruni kanssa aivan kuin tyhjän päälle.
Sirkka-Liisa Palomäki väitteli juuri asiasta Jyväskylän yliopistossa.
Elämään tulee tyhjyyden tunne kun läheinen poistuu
elämästä. Se voi tulla jo silloin kun vielä eletään yhdessä kun hoitaja ei enää jaksa kun oma terveyskin reistailee. Leskeksi jääminen on usein avioliitossa tilanne, jossa myö toinen puoliso seuraa toista. Läheisillä olisi tässä varmaan aihetta pyrkiä tukemaan.
Miten itse koette ?
Tuossa jäi mielenkiintoinen viitelinkki pois.
http://info.adm.jyu.fi/main/portti/tiedotteet/2004/03/2726/show_announcement
Toivon keskustelua kun pohjana on tutkimus aiheesta.
Lienee sopiva mainita eräs muutaman viikon takainen tapaus. - Mies huolehti iäkkäästä vaimostaan, ruokki häntä, huolehti hänen tarpeistaan, koska tämä oli vuoteen oma. Lapsia oli vain yksi, perheetön tytär.
Vaimo joutui kotoa sairaalaan, missä hän kuoli varsin pian. Tytär suunnitteli hautajaisia isänsä kanssa.
Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat yllättäen. Mies, hänen isänsä, menehtyi äkillisesti kolmen päivän kuluttua.
Kun hyörii ikäihmisten kanssa ja aikoinaan kuului tehtäviinikin käynnit vanhainkodeissa iltahartauksineen ja kierrolla osastoilla niin tällaisia muistoja tulee paljon mieleen. Tuo töysäläinen on mielenkiintoinen kun hänestä on tehty vuosittain juttuja jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Hän, kuten muutkin korkeaan ikään ehtineet ovat eläneet usein köyhyydessä, puutteessa ja vaatimattomissa oloissa.
Toinen asia, joka näyttää olevan yhteistä, on elämänmyönteisyys ja valoisa luonne.
Erään ystäväni äiti eli lähes sata vuotiaaksi ja vielä viimeisenä iltanaan vielä kertoili tyttärelleen
selkeästi asioitaan.
Oma äitini sanoi viimeisenä elinpäivänään ensimmäisen ja ainoan kerran halustaan jo lähteä.
En uskonut ettemme enää tapaa. Muutaman tunnin kuluttua sairaalasta kerrottiin äitini nukkuneen pois.
Sirpa Nukalan http://www.yle.fi/d-projekti/arkisto/2003/100v_muistot.html
ohjelmassa viime syksynä kerrottiin tutkitun ohjelmaa varten kaikki sata vuotta täyttäneet. Turun yliopistossa on joku tutkinut senkin, että missä kuussa yli satavuotiaat ovat
syntyneet.
Oletteko tehneet omia huomioita asiasta.
Onko elämän jatkamisella jokin järjellinen tarkoitus. Eikö ikääntyminen ja rappeutuminen ole luonnon tarkoitus. Naisella kun hedelmällisyys ja imetys loppuu niin muutama vuosi. Miehellä vähän eri juttu, vai onko?
kehittyessä ihmisten elinikää on saatu pidennettyä.
Voisi keksiä vaihdevuosien jälkeiselle elämälle myös motiivin. Tehtävää.
Rappeutuvat ihmiset alkavat muistella menneitä. Tuota muistelemistaipumusta voisi ehkä käyttää johonkin. Ehkä sielun- ja psyykenhoitotehtävät pitäisi uskoa vanhemmille ihmisille. Samoin saattohoitotehtävät.
Olen melko varma siitä, että vanhemmatkin ihmiset voivat opiskella ja oppivat, jos opiskeltavat asiat ovat omalle ikäkaudelle sopivia, kiinnostavia ja tärkeitä