Eläkeläismies hakee

Hei kaikenikäiset naiset, mieluummin lounaissuomesta. Olen siisti, raitis ja tupakoimaton eläkkeellä jo oleva mies ja lähdin "ulkoruokintaan", kun en enää kestänyt vaimoa. Eihän hänessä mitään vikaa ole, mutta en vain tottunut häneen parissakymmenessäkään vuodessa. Riitaa meillä asiasta ei ole, eikä millään kolmannella osapuolella ole osuutta asiassa.
En ole tottunut olemaan yksin, vaikka kyllä osaankin pitää itseni ruoassa. Olis oikeastaan paikka vapaana sopivalle naisihmiselle.
Tällä hetkellä asun ystävän luona, vaikka puolikkaan hyväkuntoista omakotitaloa omistankin. Siinä vain en voi asua, kun vaimo halitsee sitä kokonaan. Jos olisi rahaa, niin voisi hänet siitä ulos ostaa.
Tämä nykyinen asumismuoto on kai pian katkolla, kun ystävällä on paikkakunnan vaihto suunnitteilla.
Jos asia kiinnostaa, niin pistä postia [email protected]
28482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

..että rajaisin hiukan haarukkaa,ihan mummo ikäset laitan syrjään,perustelen sillä kun entisestä akasta pääsin eroon niin en hevin lankea taas johonkin intensiivimummoon,meinaan että pitää olla simpsakka emäntä jos alan mihinkään,mieluummin 30w kuin 50w.

Äänestä
  • Lisääjälle voitte jättää viestit suoraa niuvaniemen piirimielisairaalaan.

    Jos minulle haluatte vastata, niin osoite on aloitusviestissä.

    PS. nykyinen vaimoni on kyllä hyvin simpsakka, eikä myöskään ole mikään "intensiivimummo", jollaisesta tämä "mainitsematta" haaveilee siellä osastolla.

    Äänestä

Just, että petipaikkaa siis haetkin. Heh heh

Äänestä
  • ..haaveena,meinaan petipaikkaa haen.

    Äänestä

  • olisi.... kirjoitti:

    ..haaveena,meinaan petipaikkaa haen.

    Vittu teitä raasuja,ei hetkeäkään pärjätä omillaan,ollaan heti vonkaamassa naista hyyssäämään ja elättämään,hyi häpeä saatana.

    Äänestä

  • 1+1=0 kirjoitti:

    Vittu teitä raasuja,ei hetkeäkään pärjätä omillaan,ollaan heti vonkaamassa naista hyyssäämään ja elättämään,hyi häpeä saatana.

    Ei todellakaan hyysäämään, vaan elämänkumppaniksi. Et taida sellaisesta mitään tietää. Siinä voi yhtä hyvin olla niin, että minä hyysään!
    Ja tiedoksi vaan, että olen kyllä ollut elämässäni ihan riittämiin omillani, siis enemmän mitä sulla on ikää!

    Äänestä

  • On minulla jo petipaikkoja riittämiin, mutta siihen tyhjään haen jotakuta, jos nyt sellaisia edes on.

    Äänestä

  • olisi.... kirjoitti:

    ..haaveena,meinaan petipaikkaa haen.

    se kyllä jääkin haaveksi. et ainakaan minulta sellaista tule saamaan, paitsi jos haluatkin vaipua ikuiseen uneen, niin voisin tuttujen kautta järjestää.

    Äänestä

  • uutta kirjoitti:

    On minulla jo petipaikkoja riittämiin, mutta siihen tyhjään haen jotakuta, jos nyt sellaisia edes on.

    ..joudun jo rumempia käännyttämään ovelta takaisin.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    ..joudun jo rumempia käännyttämään ovelta takaisin.

    Ota ero siitä entisestä akastasi ja pistä talo myyntiin, vasta sen jälkeen ala vongata uutta naista. Nyt tuntuu siltä että olet vain vailla asuntoa ja elättäjää. Miksi et vuokraa omaa kämppää vaan koisit kaverin luona? Tuo jo kertoo sinusta aika paljon. Älkää haksahtako kanssa sisaret siinä käy vaan niin että tämä herra kipittää vielä takaisin oman akkansa selän taakse koisaamaan.

    Äänestä

  • tietäjäkö kirjoitti:

    Kaikki aikanaan. Puoli vuotta asumuseroa, että saa avioeron. Vaimo haluaa työnsä takia asua vielä talossamme. Kai sen ainakin olen hänelle velkaa. En minä häntä halua saattaa liiallisiin vaikeuksiin.
    Siksi koisin kaverin luona, että hän pyysi, jotta tulisi halvemmaksi asuminen. Hänhän on häipymässä paikkakunnalta, joten siihen mennessä varmaan saan oman talon toisen puolenkin ostettua vaimolta. Silloin se onkin kokonaan oma. Ehkäpä en siihen jakajia sitten kaipaakaan eli omillaan voi joku tulla, omillaan olla ja omillaan lähteä, jos haluaa. Se on sitten eri asia, jos joku haluaa lunastaa täysin sen vaimon paikan; puolella talon hinnalla. Sekin voisi onnistua, mutta sitä en edellytä. Tulen kyllä toimeen omillanikin.
    Tie sinne vaimon selän taakse on kyllä niin hankala, että se tuskin onnistuu, sillä en mene takaisin ihan millä ehdolla tahansa. Siinä on se, että jos vaimo hyväksyy jotain, niin minä en sitä samaa ja päinvastoin.
    Tiedän kyllä, että oltaisiin voitu jatkaakin, mutta en vain olisi ollut onnellinen. Miksi ihmisen pitäisi roikkua sellaisessa parisuhteessa, jonka kokee onnettomaksi? Yritin kyllä sopeutua, mutta ei se vaan onnistunut.

    kun myytte asunnon, saat puolet ostohinnasta ja sillähän saat sitten vuokrakämpän itsellesi tai uuden asunnon pohjarahan. Outoa ettete tee näin, vai onko vaimollasi hallintaoikeus asuntoon?
    En tulisi kaveriksesi noin vain, olet ehkä kuitenkin vain väliriidoissa. Vasta myyntiasia antaa selvyyden

    Äänestä

  • epävarmaa kirjoitti:

    Kun ei olla riidoissa, niin ei myöskään tehdä mitään hätiköityä. Ei ole kiirettä myydä, kun ei vielä ole selvää, että myydäänkö ollenkaan. Haluaisin nimittäin pitää koko huushollin itselläni. On siihen sen verran tullut uhrattua työpanosta, että ei oikein raaskisi luopua kokonaan.
    En myöskään halua aiheuttaa vaimolle ylimääräistä kiusaa, kun hän sitten eläkkeelle päästyään aikoo vaihtaa paikkakuntaa. Jos nyt jo lähtisi, niin joutuisi jäämään tähän lähistölle työn takia. Ja mihinkään pieneen vuokrakämppään ei hänen tavaransa mahtuisi. Ja siinä olisi vielä yksi turha muutto liikaa.

    Ja ei tähän tietenkään kukaan sellainen voisikaan tulla, joka ei asiaa ymmärtäisi.

    Äänestä

  • uutta kirjoitti:

    Kaikki aikanaan. Puoli vuotta asumuseroa, että saa avioeron. Vaimo haluaa työnsä takia asua vielä talossamme. Kai sen ainakin olen hänelle velkaa. En minä häntä halua saattaa liiallisiin vaikeuksiin.
    Siksi koisin kaverin luona, että hän pyysi, jotta tulisi halvemmaksi asuminen. Hänhän on häipymässä paikkakunnalta, joten siihen mennessä varmaan saan oman talon toisen puolenkin ostettua vaimolta. Silloin se onkin kokonaan oma. Ehkäpä en siihen jakajia sitten kaipaakaan eli omillaan voi joku tulla, omillaan olla ja omillaan lähteä, jos haluaa. Se on sitten eri asia, jos joku haluaa lunastaa täysin sen vaimon paikan; puolella talon hinnalla. Sekin voisi onnistua, mutta sitä en edellytä. Tulen kyllä toimeen omillanikin.
    Tie sinne vaimon selän taakse on kyllä niin hankala, että se tuskin onnistuu, sillä en mene takaisin ihan millä ehdolla tahansa. Siinä on se, että jos vaimo hyväksyy jotain, niin minä en sitä samaa ja päinvastoin.
    Tiedän kyllä, että oltaisiin voitu jatkaakin, mutta en vain olisi ollut onnellinen. Miksi ihmisen pitäisi roikkua sellaisessa parisuhteessa, jonka kokee onnettomaksi? Yritin kyllä sopeutua, mutta ei se vaan onnistunut.

    hankkia nyt joku siihen tyhjän täytteeksi että sinun itsesi olisi mukava olla? Tuskin vaimosi sua takaisin haluaa millään ehdolla

    Äänestä

  • joojuu kirjoitti:

    hankkia nyt joku siihen tyhjän täytteeksi että sinun itsesi olisi mukava olla? Tuskin vaimosi sua takaisin haluaa millään ehdolla

    Onhan se ihan kauhean väärin, jos nyt mies joskus haluaisi itselleen mukavaa oloa. Siis ei ole reilu teko; parempi mennä vaan saunan taa ja antaa muille lisää elintilaa elää mukavaa elämää!

    Äänestä

Nopeita nuo liikkeesi, kaiketi et arvosta ihmisiä koska nimittelet "kusipää, idiootti " ?
Hommaa ensin ero, ota omaisuutes ja elä hetken aikaa yksiksesi. Mieti, mitä haluat ja milloin .
Ei kannata liian nopeasti rynnätä uuteen suhteeseen . Palvelu ei välttämättä pelaa jokapaikassa
samalla tavalla, kuin kotona. Omapa on asiasi, tee miten lystäät mutta ota neuvoista vaari, eläkeläismies .

Äänestä
  • Kyllä arvostan, mutta en oikein miellä ihmisiksi pilkkaajia ja irvistelijöitä; nehän ovat kiusanhenkiä, eikä mitään ihmisiä. :-).
    Tietenkin joku keksii, että pitää sietää pilkantekoa, jos laittaa tällaiselle palstalle ilmoituksen. Niinpä, että pitäähän sitä sietää, jos vaikka sanon jotain takaisin. :-).

    Tapasin vaimoni vasta 45 vuotiaana ja avioliitto on ensimmäiseni. Että kyllä sitä on tullut jo koettua sitä yksinelämisen autuutta ihan riittämiin. Ja tällä iällä ei kannata kovin paljoa hidastella, muuten aika ajaa ohi.

    Eikä se uuden saaminen vihkipallille saakka ole niin kovin nopea juttu; kyllä siinä pari vuotta hupenee. Ja tätä vauhtia varmaan pidempään, kun ei niitä vapaita noin vain löydy. Ja eipä sitä ole tarkoitus ketään siihen väkisin ottaakaan; sitä saapi tulla tutustumaan ja jos ei miellytä, niin siirtyköön seuraavaan.

    Äänestä

  • uutta kirjoitti:

    Kyllä arvostan, mutta en oikein miellä ihmisiksi pilkkaajia ja irvistelijöitä; nehän ovat kiusanhenkiä, eikä mitään ihmisiä. :-).
    Tietenkin joku keksii, että pitää sietää pilkantekoa, jos laittaa tällaiselle palstalle ilmoituksen. Niinpä, että pitäähän sitä sietää, jos vaikka sanon jotain takaisin. :-).

    Tapasin vaimoni vasta 45 vuotiaana ja avioliitto on ensimmäiseni. Että kyllä sitä on tullut jo koettua sitä yksinelämisen autuutta ihan riittämiin. Ja tällä iällä ei kannata kovin paljoa hidastella, muuten aika ajaa ohi.

    Eikä se uuden saaminen vihkipallille saakka ole niin kovin nopea juttu; kyllä siinä pari vuotta hupenee. Ja tätä vauhtia varmaan pidempään, kun ei niitä vapaita noin vain löydy. Ja eipä sitä ole tarkoitus ketään siihen väkisin ottaakaan; sitä saapi tulla tutustumaan ja jos ei miellytä, niin siirtyköön seuraavaan.

    Olin peräkammarin poika aika vanhaksi kun menin naimisiin ja palvelu jatkuin niinkuin huomaatta,en ole koskaan edes pottuja keittänyt ja senkiin takia olisi tärkeätä että löytäisin uuden passaajan itselleni,tosiaan en ole niin tarkka ulkonäöstä.kaikki kokkaustaitoiset on tervetulleita talouteeni.

    Äänestä

  • jatkaisin kirjoitti:

    Vaan tuon peräkammarinpojan talouteen. Vaikka hän ei osaakaan pottuja keittää, niin kyllä hän osaa teeveden aamulla lämmittää, jos vaimo on sen illala jo valmiiksi keittänyt.
    Mutta älkää sitten kovin suuria muita taitoja odottako, kun ei edes suomenkielellä osaa kirjoittaa. Suomenkielessä pilkun jälkeen laitetaan tyhjä väli.

    Aloittaja oli kyllä hetken aikaa peräkammarin poikana, mutta kuitenkin suurimman osan aikuisajastaan ennen avioliittoa tuli elettyä yksin ja laitettua omat sapuskat aina leipomista myöden.

    jäi vielä yksi l kirjain pois tuosta illalla sanastakin,,,,,voisin vielä kertoa tuosta peräkammari ajoiltani tarinaa kun se oli niin mukavaa ja helppoa aikaa,,,,,ei tarvinnut kuin suutaan avata niin siihen lykättiin oitis pottua.Niin ja vaatteet ol aina puhtoset,,nyt tuppaa oleen ruostetta kalsareissa.

    Äänestä

  • uutta, kirjoitti:

    Minulle kävi niin että rakas mieheni on edes mennyt, olen hyvä kokki ja mieheni arvosti hyvää ruokaani mutta tukahtui pottuvoihin kun käytin nikolaa enkä mitään jauhosempaa laatua, niin että olen nyt vapaa. Perin aika isot omaisuudet ja osa on hyvää metsää mutta olisiko sinusta tukki töihin
    kun jo olet eläkeellä että saisimme rahat että lunastaisin talostasi vaimon puolen. Olen hyvin simpakka kunnossa 155/89 ja ikäni on 64 mutta kuten sanoin olen simpakka niinkun toivotkin, maatalous alalla olen työssä vieläkin on pikkukarjaa ja kanoja jotka tietenkin ottaisin mukaan, on myös hyvät keittoastiat ja teräksinen mehumaija sekä keittiö koneet ekspresso keitintä myöden.
    Pukeudun aistikaasti ja pidän silkistä ja turkiksista mutta korko saapikaita en voi vaivasen luitten vuoksi käyttää. Minua ei hattaa vaikka vaimosi asuisi meidän kanssa ainakin jotta saa asiansa kuntoon ja pääsee turvallisesti vanhuus eläkeelle. Koiria ja kissoja en sen sijaan siedä ja alusta asti on oltava sopimus että kumpikin pesee itse alus vaattensa oli sitten tuhry taikka töhry mitä tahansa.
    tuon mukana hyvän sylinda pesukoneen. Kulut laitetaan tasan heti kun olet saanut minulta rahat ja kauppa kirja on tehty viraliseti. Minun pullelta asia on selvä tällä mutta mitä mieltä olet itse?
    terveisin Rauha

    Äänestä

  • Rauha -nen kirjoitti:

    Kiva kun laitoit vielä tännekin lyhyen selostuksen ominaisuuksistasi, jotta muita harmittaisi. Mutta johan se sähköpostiini tullut viestisi, joka muuten oli ihan kiitettävän pitkä (37 ja puoli sivua), asian ratkaisi. Varsinkin tuo teräksinen mehumaija sai minut syttymään, kun sellaista ei itselläni vielä ole.
    Enpä ollut tuota tullut ajatelleeksikaan, että nikolallahan tämän eroasian olisi voinut ratkaista jo aikaa sitten. Eipä tuo ollut tullut mieleeni silloin, kun vaimo niin monta kertaa pyysi minuakin ruokaa laittamaan; minä hölmöyksissäni vaan keittelin van kokkia... kyllä nyt harmittaa. Mutta onhan se hyvä ajatus, että yhessä asuttais ja vaimokin mukana. Siinä voisit sitten vuorollas keitellä nikolaa, niin säästyis tukku rahaakin sillai...
    Muuten vinkiksi vain, että sitä kuvaa varten, joka siinä sähköpostiviestissä oli mukana, olisit voinut ajaa partasi, minä kun en tykkää noin pitkäpartaisista naisista. Ja aurikolasit olis voinu olla, kun on noinkin kierot silmät... vaikka toisaalta silmäthän on sielun peili...

    Miusta sie saisit siloposkisen emännän kartanoosi, joko huomenissa tulisin tykösi, miulla on kultakääntyjä vaikka muille jakaa, pistä sie talos puoliksi ja anna molemmat puolet miulle, et tule katumaan sillä olen tuliverinen emäntä. Siinä saisi isäntä hyvät kyydit, ei sun tartte parrakkaita puoliapinoit katsella.
    Niin on mulla tuliaisina taloos varsa, siit saa hyvän ravurin, sillä myö rikastuttaisíin niin että saisit oikeen kartanonkin vielä ennen kuin heität lusikan nurkkaan, mie hoitelisin kyllä kartanoa senkin jälkeen, olenhan vielä nuori vasta 31w. Penskojakin olisin viell valmis siittämään, mutta saiskoon ne penskat oikiita geenejä kun sie oot hiukan pökiö, meinaan ettei lapsista tulis mitään työhulluja.

    Äänestä

  • uutta, kirjoitti:

    jäi vielä yksi l kirjain pois tuosta illalla sanastakin,,,,,voisin vielä kertoa tuosta peräkammari ajoiltani tarinaa kun se oli niin mukavaa ja helppoa aikaa,,,,,ei tarvinnut kuin suutaan avata niin siihen lykättiin oitis pottua.Niin ja vaatteet ol aina puhtoset,,nyt tuppaa oleen ruostetta kalsareissa.

    Tuli tuohon nimimerkkiin yksi pilkku liikaa. Kyllä nyt harmittaa. Harmittaa nimittäin se, että pitää joidenkin olla tyhmiä ja yrittää puhua toisen nimissä omia ajatuksiaan ja toiveitaan.

    On siinäkin todella omituinen tapa ilmaista itseään. Mitähän tuollainenkin, luultavasti nuori, mies oikein ajattelee vai ajatteleeko ollenkaan. Ajattelemiseen kun tarvitaan sentään aivot! Jotain kehitystä on sentään hänelläkin tapahtunut: nyt tuo edellisen kirjoittaja on huomannut, että pilkun jälkeen ei heti passaa laittaa sanaa, niinpä hän on suuressa taidossaan saanut siihen toisen pilkun! Nerokasta häneltä!

    Äänestä

  • Rossiitta.. kirjoitti:

    Miusta sie saisit siloposkisen emännän kartanoosi, joko huomenissa tulisin tykösi, miulla on kultakääntyjä vaikka muille jakaa, pistä sie talos puoliksi ja anna molemmat puolet miulle, et tule katumaan sillä olen tuliverinen emäntä. Siinä saisi isäntä hyvät kyydit, ei sun tartte parrakkaita puoliapinoit katsella.
    Niin on mulla tuliaisina taloos varsa, siit saa hyvän ravurin, sillä myö rikastuttaisíin niin että saisit oikeen kartanonkin vielä ennen kuin heität lusikan nurkkaan, mie hoitelisin kyllä kartanoa senkin jälkeen, olenhan vielä nuori vasta 31w. Penskojakin olisin viell valmis siittämään, mutta saiskoon ne penskat oikiita geenejä kun sie oot hiukan pökiö, meinaan ettei lapsista tulis mitään työhulluja.

    Nyt sitten vaan muodostatte jonon, josta tulen sitten valitsemaan sopivan. Varsinkin kun kerrotte, että minne sen jonon muodostatte. :-)

    Äänestä

  • uutta kirjoitti:

    Tuli tuohon nimimerkkiin yksi pilkku liikaa. Kyllä nyt harmittaa. Harmittaa nimittäin se, että pitää joidenkin olla tyhmiä ja yrittää puhua toisen nimissä omia ajatuksiaan ja toiveitaan.

    On siinäkin todella omituinen tapa ilmaista itseään. Mitähän tuollainenkin, luultavasti nuori, mies oikein ajattelee vai ajatteleeko ollenkaan. Ajattelemiseen kun tarvitaan sentään aivot! Jotain kehitystä on sentään hänelläkin tapahtunut: nyt tuo edellisen kirjoittaja on huomannut, että pilkun jälkeen ei heti passaa laittaa sanaa, niinpä hän on suuressa taidossaan saanut siihen toisen pilkun! Nerokasta häneltä!

    Tosin en tiedä jos te emännät alatte kirjoittaa kaunokirjaimin rakkauskirjeitä mulle niin miten siinä huomioidaan pilkunjälkeinen rako, mutta en ole niin tarkka, kunhan on rako eikä rusto.
    Itse en osaa kuin tikkukirjaimilla kirjoittaa.

    Minäkin sanon sanani, en yhtään ihmettele jos et saa naisia lankaan kun jankutat ja oot pilkun-nussija. Minä voisin antaa sulle oppitunnin kuinka naisia lähestytään. Ei sinunkaan tarttis puutteeseen kuolla.

    Äänestä

  • Gapriell... kirjoitti:

    Minäkin sanon sanani, en yhtään ihmettele jos et saa naisia lankaan kun jankutat ja oot pilkun-nussija. Minä voisin antaa sulle oppitunnin kuinka naisia lähestytään. Ei sinunkaan tarttis puutteeseen kuolla.

    Kommentit ole aloittajan kommentteja. Jotkut tai joku siellä yrittää pilata aloittajan mahdollisuudet. Ja näkeehän sen ottaluullakin, että joitain nuoria poikiahan siinä asialla on. Heistä kun on kivaa pelleillä vanhempien ihmisten kustannuksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uutta kirjoitti:

Hei kaikenikäiset naiset, mieluummin lounaissuomesta. Olen siisti, raitis ja tupakoimaton eläkkeellä jo oleva mies ja lähdin "ulkoruokintaan", kun en enää kestänyt vaimoa. Eihän hänessä mitään vikaa ole, mutta en vain tottunut häneen parissakymmenessäkään vuodessa. Riitaa meillä asiasta ei ole, eikä millään kolmannella osapuolella ole osuutta asiassa.
En ole tottunut olemaan yksin, vaikka kyllä osaankin pitää itseni ruoassa. Olis oikeastaan paikka vapaana sopivalle naisihmiselle.
Tällä hetkellä asun ystävän luona, vaikka puolikkaan hyväkuntoista omakotitaloa omistankin. Siinä vain en voi asua, kun vaimo halitsee sitä kokonaan. Jos olisi rahaa, niin voisi hänet siitä ulos ostaa.
Tämä nykyinen asumismuoto on kai pian katkolla, kun ystävällä on paikkakunnan vaihto suunnitteilla.
Jos asia kiinnostaa, niin pistä postia [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu