Irstasta touhua yläkoulussa

Tyttönen16v

Minä, Mari 16v käyn viimeistä puolikasta yläkoulustani. Tämä tapahtui viimekeväänä.

Matematiikan tunti oli juuri alkamassa, minua vitutti matematiikka sillä en pitänyt opettajasta joka oli vanha ruma nainen. Meidän luokka oli harvinainen, sillä kaikki olivat neitsyitä. Olin henkisesti luokkamme kypsi ja varmaankin vetovoimaisin tyttö.
Meidän luokalla oli yksi Nikolas. Sellanen tavallinen ruipelo kundi, mutta rinnakkaisluokan Niina oli kertonut että kaverilla oli iso vehje ;) . Joku 20senttinen. Kysyin Nikolakselta ennen matematiikan tuntia haluaisiko hän lähteä kävelylle, Nikolas ei halunnut vaan halusi opiskella matematiikkaa.
Minua vitutti, jokatapauksessa menin opiskelemaan myös kun ei naimisesta mitään tullut.
Seuraavalla välitunnilla puhuin luokkani tyttökavereiden kanssa, Juulia aikoi tehdä sen tänään poikaystävänsä kanssa! Minulle tulisi kiire jos haluaisin olla ensimmäinen.. Sanoin tytöille että nyt tarvitsee mennä vessaan, mutta todellisuudessa lähdin etsimään Nikolasta. Löysin Nikolaksen joka sanoi että nyt hän voi lähteä kävelylle. Kävelytin hänet suoraan liikuntasalin vessaan ja riisuin hänen housunsa. Otin mulkun housuista esiin ja aloin hyväilemään sitä.. Nuolin terskaa ja esinahkaa hitaasti edestakaisin.
- Jatkah..! Nikolas pyysi.
Minä jatkoin ja kohta alkoi pukuhuoneesta kuulua ääniä, - Vielä hetki! Nikolas pyysi.
Minä imin vielä hetken ja Nikolas laukesi suuhuni.
- Kiitos, hän sanoi. Tämän jälkeen meidän oli pakko poistua veeseestä sillä muut alkaisivat ihmetellä missä olisimme. En menettänyt neitsyyttäni, mutta sain 1. sekskikokemukseni Koulussa. IhQQd44.

7

24972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sonninaaras

      ikinä. Loistavaa suomen kilen käytöä. allko heti seistä kun luki tän.män

      • pitäs mennä

        panemaan ennen kun oppii edes kirjottamaan


    • abc kissa kävelee

      paska juttu xD

      • jorma_30

        ...tämähän on se meidän ekaluokkalainen, Kasvahan vielä pikku tyttö.


    • erreedf6

      Haha ei vittu et oli läppä! paskin tarina mitä oon ikinä lukenu xd

      • Luepas sitten

        ... seuraava tarina. Ei kannata lopettaa siihen ensimmäiseen...


    • antaa mennä vaan

      jatka jatka.

      ja opettele samalla kirottamaan. kirjotusvirheet on tosi ärsyttäviä. mut elä vaan lopeta, kyllä se lähtee tuosta luonnistumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5120
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1822
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1527
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      52
      1197
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      860
    Aihe