1939
Sota katkaisi nuoren miehen suunnitelmat, toiveet, unelmat. Oli mentävä minne oli mentävä. Sinne jonnekin.
Sota katkaisi nuoren naisen suunnitelmat, toiveet, unelmat. Oli jäätävä sinne minne oli jäätävä. Tänne.
Sota katkaisi nuoren parin suunnitelmat, toiveet, unelmat. Oli toisten käsissä se mitä hämärä tulevaisuus tuo.
Sota vei pojan, sulhasen, aviomiehen, veljen, aseveljen, isän. Oli nuoresta miehestä jäljellä enää vain arkku kirkkomaan mullassa.
Sota tappoi nuoren miehen, miehen tai paremminkin poikasen, jolla oli edessään suunnitelmat, toiveet, unelmat.
Sota rikkoi nuoren naisen, isän, äidin, veljen, siskon ja lapsen suunnitelmat, toiveet, unelmat: tavallisen elämän. Oli edessä tyhjyys, umpeen luomaton hauta, joka osin täyttyi vuosien myötä.
Sota oli kauan sitten. Jäljellä ovat himmeät arvet ja lähes umpeen luotu hauta. Syvemmät ovat arvet ja syvempi hautakuoppa niiden mielissä, jotka ajan omakohtaisesti muistavat.
Sota tuntuu kaukaiselta niistä, jotka eivät sitä itse ole kokeneet. Ajattelu ja muistaminen tuovat kuitenkin tapahtuneen lähemmäksi. On helpompi ymmärtää.
Sota ja sodan muisto himmenee, mutta se ei unohdu koskaan. Ei unohdu yhteisen Isänmaan ja omaisten puolesta kaatunut sulhanen, mies, veli, isä, isoisä, ei kukaan tuntematonkaan, kun pidämme sankarivainajien muistoa yllä.
................
30.11.2009 tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan alkamisesta. Hautausmailla on lukuisia sankarihautoja, joilla eivät kynttilät pala, eikä kukat korista enää. Ajattelin itse laittaa kynttilän palamaan "jonkun" haudalle jo ennen 70-vuotismuistojuhlia osoittamaan, että sota ja kaatuneet nuoret miehet eivät unohdu ainakaan vielä oman sukupolveni kohdalla.
Sota katkaisi nuoren miehen suunnitelmat, toiveet, unelmat. Oli mentävä minne oli mentävä. Sinne jonnekin.
Sota katkaisi nuoren naisen suunnitelmat, toiveet, unelmat. Oli jäätävä sinne minne oli jäätävä. Tänne.
Sota katkaisi nuoren parin suunnitelmat, toiveet, unelmat. Oli toisten käsissä se mitä hämärä tulevaisuus tuo.
Sota vei pojan, sulhasen, aviomiehen, veljen, aseveljen, isän. Oli nuoresta miehestä jäljellä enää vain arkku kirkkomaan mullassa.
Sota tappoi nuoren miehen, miehen tai paremminkin poikasen, jolla oli edessään suunnitelmat, toiveet, unelmat.
Sota rikkoi nuoren naisen, isän, äidin, veljen, siskon ja lapsen suunnitelmat, toiveet, unelmat: tavallisen elämän. Oli edessä tyhjyys, umpeen luomaton hauta, joka osin täyttyi vuosien myötä.
Sota oli kauan sitten. Jäljellä ovat himmeät arvet ja lähes umpeen luotu hauta. Syvemmät ovat arvet ja syvempi hautakuoppa niiden mielissä, jotka ajan omakohtaisesti muistavat.
Sota tuntuu kaukaiselta niistä, jotka eivät sitä itse ole kokeneet. Ajattelu ja muistaminen tuovat kuitenkin tapahtuneen lähemmäksi. On helpompi ymmärtää.
Sota ja sodan muisto himmenee, mutta se ei unohdu koskaan. Ei unohdu yhteisen Isänmaan ja omaisten puolesta kaatunut sulhanen, mies, veli, isä, isoisä, ei kukaan tuntematonkaan, kun pidämme sankarivainajien muistoa yllä.
................
30.11.2009 tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan alkamisesta. Hautausmailla on lukuisia sankarihautoja, joilla eivät kynttilät pala, eikä kukat korista enää. Ajattelin itse laittaa kynttilän palamaan "jonkun" haudalle jo ennen 70-vuotismuistojuhlia osoittamaan, että sota ja kaatuneet nuoret miehet eivät unohdu ainakaan vielä oman sukupolveni kohdalla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä missä tekstisi kulkee kuin tasaista tietä, jouhevasti ja hyvin luettavasti,
kirjoitat tärkeää asiaa - muistuttaen sodan mielettömyydestä.
Sen rikkirepimisistä ihmisistä, yhteisöistä, sydämistä ja - sammuneista elämäistä!
Nuoria ei tule syyllistää, tulee vain muistuttaa, kertoa ja kyllä he ymmärtävätkin ja kunnioittavatkin!
Kiitos hienosta ja koskettavasta tekstistäsi!
ps. itsekin ostan aina jouluna 'ylimääräisiä' kynttilöitä ja
vien sellaisille haudoille joissa ei ole yhtään kynttilää. :)