täysi idioottimaisuus? Joku laittaa täysin perättömän viestin alulle, missä sanoo että translaki kumotaan, niin johan ntäällä alkaa täysimittainen keskinäinen tappelu. Jutun alulle panija varmasti nauraa makeasti ts porukalle ja niiden tyhmyydelle.
Varsinkin nuo uskovaiset ovat aivan kahelia sakkia. Minkään muun asian varjolla ei ole enempää ihmisiä tapettu maailmassa kuin juuri uskonnon. Sama pätee täällä keskustelupalstalla, juuri uskovaiset mollaavat toisiaan eniten ja seuraavaksi tulevat muut johdateltavissa olevat.
Varsinkin nuo uskovaiset ovat aivan kahelia sakkia. Minkään muun asian varjolla ei ole enempää ihmisiä tapettu maailmassa kuin juuri uskonnon. Sama pätee täällä keskustelupalstalla, juuri uskovaiset mollaavat toisiaan eniten ja seuraavaksi tulevat muut johdateltavissa olevat.
Vastaukset 105
Vanhimmat
oli aiheuttaa ns. sakinhivutusta minulle siksi että olen hakenut itselleni oikeaa tapaa selviytyä tästä vaivasta. Voihan olla että kirjoittajalla on jotain tietoa suunnitelmista tai sitten hän haluaa testata niitä.
Mutta kerrataan vielä keskeiset ideologiset pointtini:
1) Jokainen transsukupuolinen on oikeutettu henkilöpapereihin ja todistuksiin, jotka eivät paljasta hänen terveydentilaansa ulkopuolisille.
2) Avioliitto on perheenjäsenten turvaksi tehty järjestely. Periaatteessa ihmisten tulisi saada vapaasti valita haluavatko perheelleen tällaista turvaa vai eivät, sitä ei saisi evätä sukupuolen perusteella eikä varsinkaan silloin kun perheenjäsenet ovat verisukulaisia. Avioliitto on vasta toissijaisesti parisuhdejärjestely. Siitä on kuitenkin tehty perusteettomasti miehen ja naisen välisen parisuhteen symboli. Ihmiset voivat olla avioliitossa tai avoliitossa valintansa mukaan uskonnollisista tai käytännöllisistä syistä.
Eli olet valmis kumoamaan translain, jos se mahdollistaa joidenkin dokumenttiesi muuttamisen. Monet transsukupuoliset ovat vahvasti eri mieltä kanssasi.
Minua ei translaki kiinnosta, koska sillä ei oikeudellisesti ole mitään tekemistä dokumenttieni muuttamisen kanssa. Minulla on oikeus saada henkilöllisyyttä osoittavat viranomaistodistukseni muutetuksi kroppaani vastaaviksi, koska se on Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaista. Ihan sama minulle miten julkinen valta sen tekee.
''Minua ei translaki kiinnosta..'' Joten voitkin aiheuttaa sen tuhon omilla toimimillasi. Osaa sitten olla itsekästä.
mutta sori, maistraatti ja 2 valitustuomioistuinta ovat rajanneet minut kyseisen lain ulkopuolelle
http://www.kho.fi/paatokset/45702.htm
Voihan minua itserakkaanakin pitää kun vielä jaksan raapia itseni kanveesista uusiin iskuihin. Silti jaksan yrittää. Minua ei kiinnosta laki, jolla ei ole minulle käyttöä. Palvo itse lakiasi ja pidä se hengissä. Minulla on oma elämäni.
juridiset naiset mestattaisiin puolisoasi ja tytärtäsi lukuunottamatta, sanoisit, että eipä kiinnosta kun ei koske minua.
Luulis kiinnostavan edes siinä määrin että jos kyseistä lakia ei olis olemassa niin et varmaankaan olis edes samasssa tilanteessa ku nyt olet, eli tarkoitan lähinnä sitä että etpä olisi saanut juurikaan mitään hoitoja, leikkauksista puhumattakaan..
Jos muuten tykkäät käyttää enrgiaasi, voimavarojasi ja rahojasi päivänselvien asioiden veivaamiseen ja valitteluun niin on täysin oma asiasi, sitä en ymmärrä mitä haet sillä että kitiset täälä asioistasi jatkuvalla syötöllä, onko se kenties säälipisteiden keruuta vai jotain muuta vastaavaa? Tosin saat toki valitella ihan niin paljon kun itse haluut tai jaksat sillä eihän se ole keneltäkään pois..
Saathan toki henkilötunnuksesi vaihdettua oitis jos joko teet eropaperit taikka toisena vaihtoehtona muutat avioliittosi rekisteröidyksi parisuhteeksi, aivan samoin kuin kaikki muutkin niin tekevät, se että jos et suostu tai puolisosi ei suostu niin se on teidän kahden välinen asia, eikä kenenkään muun.
Ja mitä siihen tulee että olisitte samaa sukupuolta edustavina avioliitossa niin se ei vaan yksinkertaisesti tule onnistumaan niin kauan kun nykyinen avioliittolaki on voimassa, sitten on eri asia jos ja kun sellainen laki astuu voimaan jossa samat sukupuolet voidaan vihkiä avioliittoon, silloin vasta jos ei nykyinen asiasi jota yrität epätoivoisesti ajaa, niin vasta sen jälkeen asiasi kuuluu ihmisoikeuksien rikkomiseen joka on välittömästi oikaistava..
Vaikka ollankin euroopan unionissa niin tietääkseni/muistaakseni jokainen euroopan unioniin kuuluva maa saa kuitenkin joitakin lakeja soveltaa oman maansa parhaaksi näkevällä ja toimivalla tavalla,( kuten edellämainittu avioliittolaki joka on vielä toistaiseksi säilytetty ennallaan) samoin kuin jokainen maa saa omat perustuslait tehdä, kuitenkaan unohtamatta perusasioita joita kuitenkin kaikkien maiden tulee noudattaa.. Huomioi että kaikki lait/asiat eivät toimi samoin kaikissa maissa täysin samalla tavalla, jo kulttuuristen erojen vuoksi, sekä monien muiden käytännön seikkojen vuoksi.
ja ilmoittanut tyytyväni siihen, että Suomen tasavalta haluaa säilyttää minut väestökirjanpidossa miehenä.
Mutta en tyydy
1) siihen että olisin sosiaaliturvan osalta huonommassa asemassa kuin muut, siis joutuisin SYRJITYKSI
2) siihen, että henkilötunnus outtaa minut. Haluan naispuolisen hetun ja F-kirjaimen passiini. Mielestäni minulla on täydet perusteet vaatimuksilleni, jotka ovat minimiasioita, jotka post-operatiiviset transsukupuoliset saavat.
Siis minulle käy juridinen mieheys avioliiton osalta, käy myös asevelvollisuus. Mutta henkilöpaperien tulee olla sellaiset ettei niistä voi päätellä sairauttani eikä lääkekorvauksia voi viedä siksi ettei minulla ole naisen hetua.
Euroopan ihmisoikeuskomissaari on tehnyt seuraavia ehdotuksia, joista näkee tulevia linjoja
Strasbourg, 29 July 2009
CommDH/IssuePaper(2009)2
Original version
Human Rights and Gender Identity
Issue Paper by Thomas Hammarberg, Council of Europe Commissioner for Human Rights
...
V. Recommendations to Council of Europe member states
Member states of the Council of Europe should:
1. Implement international human rights standards without discrimination, and prohibit explicitly discrimination on the ground of gender identity in national non-discrimination legislation. The Yogyakarta Principles on the Application of International Human Rights Law in relation to Sexual Orientation and Gender Identity should be used to provide guidance for national implementation in this field;
2. Enact hate crime legislation which affords specific protection for transgender persons against transphobic crimes and incidents;
3. Develop expeditious and transparent procedures for changing the name and sex of a transgender person on birth certificates, identity cards, passports, educational certificates and other similar documents;
4. Abolish sterilisation and other compulsory medical treatment as a necessary legal requirement to recognise a person’s gender identity in laws regulating the process for name and sex change;
5. Make gender reassignment procedures, such as hormone treatment, surgery and psychological support, accessible for transgender persons, and ensure that they are reimbursed by public health insurance schemes;
6. Remove any restrictions on the right of transgender persons to remain in an existing marriage following a recognised change of gender;
7. Prepare and implement policies to combat discrimination and exclusion faced by transgender persons on the labour market, in education and health care;
8. Involve and consult transgender persons and their organisations when developing and implementing policy and legal measures which concern them;
9. Address the human rights of transgender persons and discrimination based on gender identity through human rights education and training programmes, as well as awareness-raising campaigns;
10. Provide training to health service professionals, including psychologists, psychiatrists and general practitioners, with regard to the needs and rights of transgender persons and the requirement to respect their dignity;
11. Include the human rights concerns of transgender persons in the scope of activities of equality bodies and national human rights structures;
12. Develop research projects to collect and analyse data on the human rights situation of transgender persons including the discrimination and intolerance they encounter with due regard to the right to privacy of the persons concerned.
Lähde: https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?id=1476365
väitöskirjan, teen sen aiheesta "Kognitiivisesti kyvykkäät ihmiset, jotka siitä huolimatta ovat helvetin tyhmiä". Tosin otanta saattaa olla liian pieni, jos tutkimuksessa on vain yksi ihminen.
Mistä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin tietää mikä on mahdollista nykyjärjestelmillä? Siksi ei pidä mennä ajattelemaan heidän puolestaan. Ei kannata näytellä viisaampaa. Jos ja kun saan päätöksen noin että juridisesti jäisin mieheksi, mutta saisin kuitenkin naisen hetun, se tulisi Suomelle helvetin kalliiksi. Tietokonejärjestelmien muutokset maksaisivat miljoonia. Mutta minulle nyt vain pitää antaa naisen passi, muutettakoon sitten vaikka passilakia.
Suomen valtiolla sikailun ja kaksilla korteilla pelaamisen aika on loppu. Puolisoni ja minä emme suostuneet sukupuolen segregaatioon ja erotteluun seksuaalisen preferenssin perusteella. Asia kostettiin minulle syrjinnällä. Nyt olen vienyt syrjinnän laajempiin pöytiin ja Suomi saa vastata tekemisistään. Uskon saavani tällä kertaa oikeutta.
hullu? Kuvittelet, että a)Suomen tietokonejärjestelmät on uusittava sinun takiasi ja b)tämä on oikeus ja kohtuus.
kuka on oikeasti hullu. On hullua pitää naista miehenä rekistereissä.
Suomen tasavallan puolella hajautettu käsittely. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Toisaalta Korkein hallinto-oikeus ei myönnä minulle naisen hetua. Kela kuitenkin olettaa että sellainen annetaan eikä kiistä minun sairauttani (transsukupuolisuus) ja evää siksi ettei ole annettu. Koko paska päätyy Strasbourgiin eikä siitä hyvää seuraa.
vaikket ole edes kala?
ja sä vaan olet niin helvetin tyhmä ihan millä mittarilla tahansa mitattuna. Myönnä nyt vaan jo itsellesi että olet vain pikkusen liian pitkälle mennyt transvestiittimies. Onhan se nyt ilmeisen selvää ettei kukaan nainen koe olevansa mikään aviomies tai isä, ja jauha siitä joka helvetin päivä ja joka vitun paikassa. Älä jaksa enää täyttää kaikkia foorumeita noilla samoilla iänikuisilla ruikutuksillas kun ei siitä täällä tai setallakaan mitään hyötyä ole. Sä teet itsetäs aina vaan idiootimman toisten silmissä kun et tajuu lopettaa ajoissa. Ole kerrankin se mies jota aina korostat ja anna jo olla, pliis...
kuohittu ja pesisamputoitu homomies. Mitäs me miehet. Silloin kun yrität selittää olet säälittävä ruikuttaja.
keskustelussa oli mukana vain muutama ihminen. Että eipä voida kauheasti puhua "kaikista transsukupuolisista"... Ja eipä kai juttua kukaan täysin uskonut, lähinnä käytiin läpi kauhuskenaarioita, että mitä jos näin tapahtuisi. Keskustelupalstahan tämä on. Sitäkään ei voi varmuudella tietää olivatko kaikki kirjoittajat ts:iä. Veikkaisin myös, että tämän keskustelun aloittaja on sama kuin edellisen keskustelun aloittaja.
Jos laki avataan, se avataan siltä osin kun se rikkoo ihmisoikeuksia.
uskonut. Sen jälkeen koko ketju keskittyikin erään itserakkaan henkilön aiheelliseen arvosteluun.
onko kyseessä itserakkaus. Minulla on sama tilanne kuin Helillä, mutta minua ei rajoita mikään uskonnollinen vakaumus. Jos haluan säilyttää tämän suhteeni, niin minut pakoitetaan muuttamaan tämä rekisteröidyksi parisuhteeksi. Jos siinä perheeni edut heikkenevät, niin se on selvä apäkohta joka pitäisi muuttaa. Jos perhe jatkaa samanlaisena, mutta vaimoni ja lasteni edut heikkenevät, niin ei se voi olla oikein.
Miten ne muuten konkreettisesti heikkenisivät? Muuten kuin tuo avioliiton symbolinen arvo.
Miksi pitäisi vaihtaa jos kerran mikään ei heikkene?
heikkenee, jos "mies" paljastaa, että on valehdellut vaimolleen ja lapsilleen olevansa mies ja ruvennut valheellisesti aviomieheksi. Jos perhe on niin tärkeä, niin pitäisi vaan jatkaa valehtelua.
tuo kehotuksesi on vastuuton. Jos "mies" ei jaksa enää niin se on lääketieteellinen tila. Pakkojaksamiset voivat johtaa itsemurhaan ja perheen siirtymiseen yhteiskunnan elätettäväksi. Mikset itse jatkanut elämistä "miehenä"? Olisi kannattanut noilla älynlahjoilla.
olevani transnainen ja toisekseen kritisoin sitä, että mainostat ajattelevasi vain perheesi etua. Tottakai ymmärrän, ettei transnainen jaksa teeskennellä vuosia (miksi toisaalta teeskennellä alunperinkään?) mutta koska yhteiskuntamme ei salli kahden nainen olla avioliitossa, ei tässä ole jossiteltavaa. Avoliitto, ero ja rekisteröity parisuhde on keksitty. Kaikesta ei voi syyttää yhteiskuntaa.
kun se koskee yksityistä elämääni enkä ota vastaan käskyjä yhteiskunnalta. Ihan sama vaikka ei hyväksyisi, me vain olemme.
ihan rauhassa, mutta Suomen laki kuitenkin sattuu koskemaan sinuakin. Olet sitoutunut avioliittoon miehenä, ja jos et kykene pitämään lupaustasi, sinun on erottava. Jos vaadit yhteiskunnalta niinkin radikaalia toimenpidettä kuin henkilötunnuksen muuttamista ja hormonihoidon kustantamista, ei kannata urputtaa, että teen mitä huvittaa.
määräilemisestä? You could have fooled me...
Moikka kaikille. Muistutan vielä, että mikään asetus tai laki ei kiellä kahden sama sukupuolta olevan (nais- tai miesparit) parin elää avioliitossa (ei myöskään Translaki). Avioliittolaki vain kieltää niiden solmimisen. Tähän "porsaanreikään" voit Heli jatkossa vedota, pyrkiessäsi säilyttämään avioliittosi korjatessa juridisen sukupuolesi.
EliseT
Hei Elise
Avioliiton purkautumisperusteet ovat: 1) lähisukulaisuus, 2) polygamia ja 3) avioero. Yhteiskunta voi ajaa purkua 1-2 kohtien perusteella. Avioliittoa solmittaessa tutkitaan avioliiton esteet. Niitä ei ollut vuonna 1996.
En minä aio purkaa avioliittoani. Juridisesti etenen niin pitkälle kuin pääsen. Ja varmasti pääsen. Tällä hetkellä Suomen tasavalta on kieltänyt kaiken muun paitsi sairauden hoidon (potilaslaki määrittää) ja etunimien vaihdon (transsukupuoliseten hoitosuositus määrittää). Kaikki lakituvassa käytävä on evätty väärin perustein. En usko, että Suomen tasavalta voi voittaa minua näistä asemistaan. Sen on peräännyttävä, uskon voittavani Strasbourgissa viimeistään.
hoitoihin? Sinähän olit nainen miehennäköisenäkin. Menit hoitoihin miellyttääksesi yhteiskuntaa.
Kukaan ei mene transhoitoihin miellyttääkseen yhteiskuntaa. (Paitsi ehkä Heli Hämäläinen (oik.porv) saadakseen translain kumotuksi)
transihmisistä olekaan kyse. Puuma julistaa, että tekee ja elää miten huvittaa, joten ihmettelen miksei hän sitten vaan elänyt naisena miehen kropassa, jos ei tarvitse kenenkään hyväksyntää.
ja aivan pakottavasta tarpeesta. En silti liittynyt anarko-sosiaaliperhosten (paarmat, hyttyset ja muut verenimijät) kahvilakuntaan. Toistan vielä: minulla ei ole tarvetta saada translakia kumotuksi. Haluan vain uuden hetun väestötietolain 14a§:n nojalla. Hetuni on väärä tieto, joka loukkaa yksityistä etuani eikä vastaa anatomiaani. En tarvitse translakia avukseni.
14 a § (21.8.1998/615)
Muutoksenhaku
Se, jonka yksityistä oikeutta väestötietojärjestelmässä oleva tieto koskee, voi vaatia siihen kirjallisesti oikaisua maistraatilta. Oikaisuvaatimuksen käsittelee se maistraatti, jonka toimialueen tiedoista on kysymys.
Maistraatin oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen haetaan valittamalla muutosta lääninoikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Kotikuntaa koskevan merkinnän korjaamisesta säädetään erikseen.
Translain soveltaminen on rajoitettu ihmisiin, jotka eivät elä avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. En kuulu tuohon joukkoon,
1 §
Vahvistamisedellytykset
Henkilö vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän:
1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön;
2) on täysi-ikäinen;
3) ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa; ja
4) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.
---
Koska siis olen 1§ 3. kohdan mukaan lain soveltamisalueen ulkopuolella, minuun tulee soveltaa väestötietolain 14 a §:ää
mutta onneksi en sentään ole täysi jääräpää. Jos minun pitää erota tai muuttaa avioliitto rekisteröidyksi parisuhteeksi saadakseni naisen hetun, niin minä teen mitä laki vaatii.
Tuskinpa Heli ehtii viettää mitään perhe elämää, sillä hänen aikansahan menee kaikenlaisia valituksia tehdessä ja sättiin kirjoittaessa. Luulisi, että siinä vaimokin on kurkkuaan myöten täynnä sitä, kun kotona tuskin puhutaan muusta, kuin siitä miten laki kohtelee Heliä epäoikeudenmukaisesti. Jos olisin vaimon asemassa, niin lähtisin lätkimään vaikka vakaumus olisi kuinka suuri tahansa.
Joo liikaa aikaa olen viettänyt netissä. On ollut tuo pillurempan saikku. Kotona ei puhuta näistä, mutta olen ollut oma juristini. Valitusten tehtailu sujuu rutiinilla ammattibyrokraatilta. Itse asiassa tämä on mukava harrastus. Tulee vaan kalliiksi veronmaksajille.
Minunkin piti lopettaa prosessista puhuminen kotona kun perhe alkoi olla kurkkua myöten täynnä. Onneksi siitä ei enää tarvitse puhua, elää vaan kuten muutkin.
On tainnut useampikin transparisuhde purkautua prosessiin. Ensin on tuntunut niin onnelliselta parilta että sitä ei murra mikään, mutta kun prosessi on päässyt vauhtiin onkin tullut bänks.
nyt vuoden hormooneilla ja olen edelleen aviossa.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
4. Moos. 6:24-26
minäkin olen transnainen, mutta olen helin mielipidettä vastaan.
minun mielestä helin ei tulisi saada säilyttää avioliittoaan, koska eihän suomen laki muutenki salli kahden naisen välistä avioliittoa siis biologisesti syntyneen naisen välillä.
yrittääkö heli tosiaan saada transtaustansa takia erikois luvan säilyttää avioliittonsa vedoten nyyh oon transtaustainen nainen.
jos halut hetusi naisen vastaavaksi niin luovu suosiolla aviliitosta, koska eivät muutkaan lesbosuhteet saa sitä sinettiä
tai rupee ajamaan sitten kaikille naisille oikeutta naisten väliseen avioliittoon.
ja tosiaan kantani perustuu suomen lakiin mikä koskee kaikkia suomennaispuolisia ihmisiä kohtaan ja suomen laki ei salli kahden naisen välistä abioliittoa.
transnainen, mutta ei sinulla varmaan diagnoosia ole.
sinun mielipiteelläsi ei ole tässä asiassa mitään virkaa. Suomen Avioliittolaista ei löydy säädöspohjaa kahden naisen avioliiton kiellolle.
Mitä puolisooni tulee hän on ihminen ja hänelläkin on ihmisoikeudet. Hän ei ole suomennaispuolinen eikä suomenajokoira. Hänen kantansa on ollut ettei järjestely palvele perheemme etua eikä siihen pidä mennä. Päätöksen tueksi minä kävin läpi ison kasan lakeja. Mutta puoliso teki päätöksensä painostuksesta vapaana. Itse asiassa minä suosittelin hänelle kieltäytymistä.
Translaki ei koske minua sillä olen avioliitossa elvä transsukupuolinen. Translaki rikkoo tässä Christine Goodwinin jälkeen muodostunutta oikeusperiaatetta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa. Kuten tapauksessa Grant vs. UK minullakaan ei ole yksilönä mahdollisuutta saada post-operatiiviselle sukupuolelleni lain mukaista tunnustamista. Sen estää translain 1§:n 3. kohta eli perhesuhteet eikä 2§:n mukainen puolison suostumus. Turha teidän on syyllistää puolisoani. Laki on aikansa elänyt ja pitää uudistaa eurooppalaiselle tasolle. Perhesuhteita ei saa yleisesti käyttää syrjinnän perusteena. Avioliitto ei voi olla peruste syrjiä minua.
muutetaan vuoksesi sellaiseksi, että saadakseen uuden hetun ei saa olla naimisissa tai ikinä mennäkään naimisiin, senkö kuvittelet edesauttavan naisen hetun saamistasi..?
mielipiteensä. Tiedätkö miksi sinusta ei pidetä? Koska muiden mielipiteillä ei ole sinulle paskankaan vertaa merkitystä. Maailmassa on aina ollut kaltaisiasi jääriä ja joskus joku onnistuu saamaan aikaan muutoksia, jotka pitkällä aikavälillä todetaan toimiviksi ja näitä jääriä sitten jälkipolvet ihailee. Jos toiminnallasi on lopulta joku Suomen lakia muuttava vaikutus, jäät historiaan, mutta miten? Jos transnainen/mies saa pitää avioliittonsa tai avioliitto muuttuu sp-neutraaliksi, vähemmistöt muistelevat sinua sankarina, joka järkähtämättä taisteli vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Jos taas toimintasi aiheuttaa translain muuttamisen tiukemmaksi, muistetaan sinut itserakkaana jääränä. Tämä taitaa olla lähempänä totuutta. Älkäämme koskaan unohtako, että olet julistanut ajattelevasi vain itseäsi eikä kenelläkään muulla ei ole sinulle paskankaan väliä.
en ole poliitikko ja minua ei voi äänestää. Minusta on oikeastaan sama vaikka kourallinen ihmisiä ei minusta pidä, minulla on myös ihmisiä, jotka pitävät minusta. Ja ystäväni, ne oikeat, näkevät mihin olen valmis heidän puolestaan. Olen julistanut ajavani omaa ja perheeni asiaa enkä keskity tässä vaiheessa tässä prosessissa mihinkään muuhun. Jos kimppuunne hyökätään ja etujanne leikataan, kyseessä on silloin joku muu taho, todennäköisesti vastustajani Suomen tasavalta. Älkää minua syyttäkö kun yritän saada oikeutta. Syyttäkää päällene kävijää ja antakaa sille kettingistä. VAI OLETTEKO NÖSSÖJÄ? Vittu jos olette, teiltä saa viedä paidatkin päältä ja pistää ulos pakkaseen.
että tuollainen laki voitaisiin yleensä säätää? Ettei se olisi jo kättelyssä ihmisoikeuksien vastaista.
ystäviä, toivotaan, ettei toinen niistä kyllästy, jotta voit edelleenkin puhua heistä monikossa.
Ei meidän kimppuumme käydä, (en edes omista kukkapuskaa) koska me normaalit, ei-narsistit ei tehdä itsestämme numeroa eikä haluta avioliitolla korostaa transtaustaamme. Jos translakia alettaisiin muuttaa, milläs sitä taistelisi? En minä ainakaan kehtaisi sanoa perheelleni, että tänään ei syödä/tänään en ole teidän kanssa, koska kaikki rahat ja aika menee oikeustaisteluihin.
Eikös tälläkin vuosikymmenellä vielä ollut olemassa kastroimislautakunta, joka saattoi evätä transnaiselta henkilötunnuksen, jos tämä oli pitkä? Kuka sen sanoo, ettei palattaisi taaksepäin? Kuka takaa, että joku EU edes pysyy pystyssä? Jos Suomeen hyökätään, ei siinä paljoa auta, että nostat syytteet hyökkävää maata vastaan.
niin mitä sinua kiinnostaa joku imaginäärinen translain muuttaminen, jota ei ole vielä edes ilmoitettu muutettavaksi, muutosesitystä ei ole annettu kommentoitavaksi?
Rahaa oikeustaisteluihin on mennyt tähän mennessä erinäisiä kymppejä. Kiitos ystävien ja omien hauisten. En ole vielä palkannut juristia edes Ranskaan vaikka ilmeisesti Kari Uotilla olisi taitoa ja kokemusta ihmisoikeusasioissa.
Minä en avioliitollani halua korostaa mitään. Kumpi muuten on näkyvämpi sukupuolitunnus, avioliitto Helsingin maistraatin tiedostoissa vai M-kirjain passissani? Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Married?
sait diagnoosin? Sinullahan on täysin miehen ajatusmaailma. Puhut jatkuvasti vituista ja pilluista, eli käytät naista halventavia sanoja. Ja asenteesi on, että turpaan vaan kaikille. Ei hyvää päivää. Ja avioerot ja avoliitot on tässä maassa erittäin yleisiä eivätkä vaikuta lapsen asemaan mitenkään. Sen suhteen et tule saamaan sympatiaa.
Osoittaahan tapaukseni että vanha neuvosto-Suomi on yhä voimissaan. Ei hätää, jääkärit tulevat ja tankit ovat tulossa tännekin. Saavat kommarit kyytiä.
henkilötunnukseni vaihdettaisiin takaisin, kyllä se jonkun verran kiinnostaisi. Ja mitenköhän narsismi liittyy siihen, ettei halua transihmisten aseman huononevan..?
Jos se m sinua niin kovasti häiritsee, vaihda se f:ksi kuten muutkin tekevät.
ja vielä kahdesta paikasta. Ajatteles kuinka osaamattomia ovat. Omahoitajakin huomautteli ettei ole naisellista kulkea läppäri olalla.
Minulla on määränpää tässä asiassa ja aion mennä niin pitkälle kuin pääsen. Tankilla mennään. Sympatiaa en tarvitse, mutta ei siitä haittaakaan ole. Kuten totesin, mielipiteillä ei ole enää merkitystä. Oma perseenreikä on lähimpänä minua ja sielläkin asustaa mielipide.
Tuo vittu on muuten aggressiivi, slangin sijamuoto. :)
http://www.vanamo.net/hupi/aggressiivi.htm
eihän se onnistu ja siksi haukut minua narsistiksi. Itse olet narsisti jos sinulle yksi kirjain on noin iso asia.
Kastroimislautakunta ei kai puuttunut tuollaisiin asioihin ettei myöntänyt kastroimislupaa sen perusteella että oli pitkä (tai vastaavasti lyhyt) eikä voisi näinollen olla läpimenevä uudessa sukupuolessa. Ehkä tuollaisia päätöksiä teki ne yksittäiset psykiatrit jotka kieltäytyivät antamasta transdiagnoosia, kun tutkimusta ei ollut ohjeistettu nykyisen kaltaisesti asetuksella.
Kyllähän kastroimislautakunta taisi vielä pari vuotta olla nimellisesti olemassa tällä vuosikymmenellä, mutta se ei tainnut tehdä enää päätöksiä. Muutenkin kastroimislautakunnan työ portinvartijana oli paljon tiukempaa nykyisiin tutkimuselimiin verrattuna.
Kyllä se muutos onnistuu samoin kuin meillä muillakin.
lesboja, jotka haluavat riehua ja esittää miestä. Negatiivisten stereotypioiden kyllästämää miestä. Asenteesi on varmaankin, että raiskauskin on uhrin syytä, koska miksei, vittu, pistänyt vastaan, saatana, se oli niin nössö.
Ihmiset mieltää muutenkin kaikki transnaiset kaltaisiksesi, ja sinä se vaan haluat vahvistaa sitä stereotypiaa.
mutta se ei onnistu avioliiton vuoksi. Montako kertaa tätä pitää toistaa?
ja asemallekin jää moni. En yhtään ihmettele vaikeuksiasi saada F64.0 diagnoosi tuollaisella asenteella. Siinä on joutunut psykiatrit käyttämään mielikuvitustaan avuksi että ovat uskoneet sanaasi että olet nainen. Jos joku puhuu minulle tuollaista tekstiä ja käyttäytyy tuolla tavoin, oletan hänet mieheksi. Naiseksi tai mieheksi ei opita, se on myötäsyntyistä ja sitä myös tutkitaan diagnoosista päätettäessä.
halusin vaihtaa hetuni, eipä sillä muuten ole isoa merkitystä. Sinulle näyttää olevan, kun taistelet sen vuoksi oikeudessa. Varmaankin ymmärrät, miksi sinua pidetään narsistina, koska me kaikki muut olemme vaihtaneet henkilötunnuksemme, emmekä tehneet siitä ongelmaa. Koska se ei ole ongelma. Teet siitä ongelman.
maistraatissa naimisiin, muttei suostuttu, vaikka ollaan juridisesti eri sukupuolta. Ei vittu!!! Nyt alkoi oikeustaistelu!!! Mitä sitten, vaikka ollaan lähisukulaisia!!! Tankit jylläämään!!!
hieman enemmän. F64-diagnooseja ei jaella tuosta vaan. Ei ole pakko olla mikään 100% stereotyyppi, mutta tietyt sosiaaliset koodit olisi hyvä olla sisäistettynä. Väität, ettet välitä toisten mielipiteistä, mutta silti sinun on pakko saada olla juuri avioliitossa. Ymmärrän, ettei vaimosi kehtaa laittaa lomakkeisiin olevansa rekisteröidyssä parisuhteessa, sehän se ongelma tässä onkin, mutta jos sinä olet nainen eikä vaimosi kehtaa sanoa olevansa naisen kanssa, ihmettelen syvästi, miten sinä suostut jatkamaan suhdetta. Ilmeisesti pelkäät, ettei sinulla olisi enää juridista oikeutta tyttäreesi, mutta näinhän ei ole.
niin voihan tällainen rumba saada sen aikaiseksi että laki avataan ja muutetaan tältä osin entisen käytännön mukaiseksi. Poistetaan kakkospykälä ja asia on poissa päiväjärjestyksestä. En yhtään ihmettelisi vaikka tällainen muutos tehtäisiinkin.
Tuo että kiellettäisiin myös myöhempi avioliitto tai parisuhteen rekisteröinti, ei tule kysymykseen. Sille ei ole mitään perusteita.
juttuja, mutta mahtoiko olla totta. Ongelma oli nimenomaan transnaisen pituus, transmiehen lyhyys ei oikeastaan, koska lyhytkasvuisia miehiä kuitenkin on olemassa. En ihmettelisi, vaikka tollaista olisi ollut. Eikös ainakin pitänyt olla hetero? Ja jos nainen ei käyttänyt hametta, se ei ollut "tarpeeksi tosissaan"? Tai jos transmiehellä ei ollut suunnilleen kaljuksi ajeltua tukkaa...
Tuossa aiemmin puhuttiin kastroimislautakunnasta. Ymmärtääkseni lautakunta teki päätökset vain papereiden perusteella eikä edes nähnyt hakijaa. Nuo esimerkit taitavat olla tutkineiden psykiatrien kannanottoja, samoja väitteitä olen kuullut minäkin. Vanhat TS:t yrittivät vielä sijoittaa minua primääreihin tai sekundääreihin, tutkimustiimissä tuollaiselle naurettiin. Eiköhän vieläkin jotain noista ole jäljellä. Ellei tutkittava osoita orientoitumista uuteen sukupuoleen, lähetetään herkästi "kasvamaan kotiin". Ennen kuin tutkimusruuhkat oli näin kovia, tutkimuksia tehtiin jopa pariin vuoteen saakka. Nyt diagnoosista päätetään puolessa vuodessa ja tutkimukset päätetään siihen, diagnoosilla tai ilman.
tämän koko jutun ja ottanut siitä pakkomielteen. Sinullehan olisi käynyt rekisteröity parisuhde ihan hyvin. Mutta puolisollesi ei käynyt, joten nyt esität jotain avioliitto-on-Jumalan-luoma-instituutio-marttyyria. Tiesit kyllä prosessiin lähtiessäsi, ettet voi jatkaa avioliitossa.
Kastroimislautakunnan ei tarvinut perustella päätöksiään ja käytännössä ne olivat mielivaltaisia, ehkä niillä oli jonkinlainen painotus siihen, ettei Tampereelta tulevia hakemuksia hyväksytty niin kuin helsinkiläisiä, koska Sorri ei osannut kirjoittaa tarpeeksi selkeitä (?) perusteluita.
En sinällään ihmettele, että joltain olisi evätty hoidot pituuden perusteella, mutta mistäpä sen tietää, kun kastraatiolautakunnan kokouksia ei olla julkistettu.
Mitä tulee PriimaDonniin ja Sekundoihin, niin kyllä sellainen jako oli vielä tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla kun kerta psykologi sanoi minun olevan primääri ts ja kysyi vielä minulta mitä se tarkoittaa. :D
Senkin jälkeen on ollut esimerkiksi diagnoosina "autogynefilia", eli siis sekunda.
Minä kävin aikoinaan Lapparissa 105 kertaa. Valehtelenko pahasti, jos sanon, että nykyään parissa vuodessa leikellään se määrä ihmisiä kuin ennen translakia yhteensä?
Entäs jos on sekunda?
Minkä diagnoosin silloin saa? Autogynefilianko?
---lähisukulaisuus on kyllä peruste, mutta kaksi naista eroperusteena ei.
7 § (16.4.1987/411)
Kukaan ei saa mennä avioliittoon isänsä, äitinsä, näiden vanhempien tai muun suoraan takenevassa polvessa olevan sukulaisensa kanssa eikä lapsensa, lapsenlapsensa tai muun suoraan etenevässä polvessa olevan sukulaisensa kanssa.
Sisarukset ja puolisisarukset eivät saa mennä keskenään avioliittoon.
8 § (16.4.1987/411)
Ottovanhempi ja ottolapsi eivät saa mennä keskenään avioliittoon. Oikeusministeriö voi kuitenkin erittäin painavista syistä antaa luvan avioliittoon.
9 § (16.4.1987/411)
Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa.
---Eli sinä olisit keissilläsi karsiutunut jo tuohon. Mutta meillä avioliiton esteet tutkittiin eikä niitä ollut
13 § (16.4.1987/411)
Jos avioliiton esteiden tutkija toteaa, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä, hänen on annettava siitä todistus.
Todistusta ei saa antaa ennen kuin seitsemäntenä päivänä avioliiton esteiden tutkinnan pyytämisestä. Todistuksen saa kuitenkin antaa aikaisemmin, jos siihen on painavia syitä.
---jos on kuitenkin päätynyt naimisiin lähisukulaisen kanssa, yleisen syyttäjän on nostettava kanne käräjäoikeudessa.
Tässä este
27 § (16.4.1987/411)
Puolisot on tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa:
1) jos puolisot ovat toisilleen sukua suoraan takenevassa ja etenevässä polvessa tai sisaruksia taikka puolisisaruksia; tai
2) jos avioliitto on solmittu jommankumman puolison aikaisemman avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen ollessa voimassa, eikä aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde vielä ole purkautunut.
(13.12.2001/1226)
Virallisen syyttäjän on ajettava kannetta puolisoiden tuomitsemisesta avioeroon 1 momentin nojalla.
Jos avioliitto on solmittu aikaisemman avioliiton ollessa voimassa, kumpaisellakin aikaisemman avioliiton puolisolla on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa.
ja siksi sinulla ei ole ongelmaa. Avioliitto on ongelma maistraatille. Sukupuoliristiriidan näyttäminen henkilöllisyyttä osoittavissa asiakirjoissa on selkeä tietoturvapuute ja siinä Suomi rikkoo ihmisoikeuksiani.
Minulle on oikeastaan sama minä te minua pidätte. Olen sitten vaikka narsisti. Haluan itselleni naisen paperit. Mutta eikös se ollut juuri autogynefilian keksijä joka piti meitä narsisteina. Sukupuolen ristiriita kun hänen mukaansa on narsistinen persoonallisuushäiriö. Sitten sinäkin olet narsisti, autogynefiilikko ja feikki nainen/mies.
munat on jo leikattu. Mitäs me miehet :)
Pitääkin ilmoittautua katujaksi että perässä tulevien hoidot tyssää lol
mutta sen retostelu ei täällä kannata. Sovitaanko että olen aviossa ihan vain piruuttani ja siksi että olen paha ihminen?
mutta kun minulle selvisi että vanhemmuuteni tulee aina outtaamaan minut, siis olen aina isä, ei enää avioliitonkaan lopettaminen tuntunut mielekkäältä. Miksi lopettaa avioliitto kun ei kerran edes pääse äidiksi. Naiseksi pääsisin jos eroaisin.
ja kirjoituksesi vahvistaa sen
edelleen prosessiin tulee aviopareja, jolloin transsukupuolisen sukupuolta ei tunnusteta. Homma menee oikeusprosessiksi, sieltä Strassbourgiin ja bumerangina KHO:n ohtaan. Langettavia päätöksiä vaan lisää.
voi kirjoittajan seksistisyyttä päätellä. Sinun kirjoituksistasi sen sijaan voi päätellä vaikka mitä.
tarvitset naisen hetua, jos vanhemmuutesi kuitenkin outtaa..?
perintöasioihin, niin ei kai siinä mitään ongelmaa ole.
Vähän tiukempi kontrolli olisi kyllä näemmä tarpeen.
mutta stalinistista järjestelmää ei ollut enää muualla kuin transsukupuolisilla
Tein väärän uravalinnan. Luulin että voisin korvata sanan "kommunisti" sanalla "transsukupuolinen"
Ivanov applied to the Communist Party. The party committee conducts an interview.
"Comrade Ivanov, do you smoke?"
"Yes, I do a little."
"Do you know that comrade Lenin did not smoke and advised other communists not to smoke?"
"If comrade Lenin said so, I shall cease smoking."
"Do you drink?"
"Yes, a little."
"Comrade Lenin strongly condemned drunkenness."
"Then I shall cease drinking."
"Comrade Ivanov, what about women?"
"A little...."
"Do you know that comrade Lenin strongly condemned amoral behavior?"
"If comrade Lenin condemned, I shall not love them any longer."
"Comrade Ivanov, will you be ready to sacrifice your life for the Party?"
"Of course. Who needs such life?"
---
A rabbit ran wildly in the street.
"Why are you running like mad?" a bear asked.
"Don't you know, they are now arresting all camels and castrating them."
"But you're rabbit, not a camel."
"Right, but if they catch you, and cut off your nuts, then you can prove that you're not a camel!
---
An inspecting commission came to a lunatics asylum. To greet them, a choir of the patients sang a song from a popular movie that says "Oh, how good it is to live in the Soviet land!"
The commission noticed that one of the men did not sing.
"Why are you not singing?"
"I'm not crazy, I'm a nurse here."
luulet tulevan ja jotka jääräpäisesti haluavat pitää kiinni avioliitostaan. Tuskinpa aviopareja juurikaan tulee ja jos tulee, niin he ajattelevat asian järkevästi. Tiedätkö minun lisäkseni muita jotka ovat aviossa ja jotka haluavat sisukaasti pitää kiinni avioliitostaan. Minäkin eroan, jos laki niin vaatii tai muutan tämän rekisteröidyksi parisuhteeksi. Mitä ihmeellistä siinä avioliitossa on, että siitä noin kovin kannattaa pitää kiinni?
Vihdoin silmäni aukenivat sille, että oletkin täysin oikeassa tässä asiassa.
Minua ei kiinnosta vaihtaa huonompaan vain siksi että joku nero on halunnut tehdä erottelua heteroiden ja homojen välilä. Jos Etelä-Afrikassa olisi vaihtanut rotua, olisi varmaan ollut pakko muuttaa mustien "kotimaahan", alueelle, joka oli poissa valkoisten silmistä. Laki kun vaatii.
Jos Suomessa tehtäisiin laki, että kaikki transsukupuoliset tutkitaan ja hoidetaan Lohjalla, muuttaisitko, jos laki niin vaatii? Vai pitäisitkö sinnikkäästi kiinni oikeudestasi valita asuinpaikkasi vaikka laki sanoisi ettei sinulla sellaisia oikeuksia olisi?
Minua häiritsee tuo totalitarismi, ja se häiritsee pahasti.
Väärä vastaus... sukka pois! Munasilleen!
http://www.youtube.com/watch?v=8Jsy8SXvL-0
Mahtaisiko kovinkaan moni avioliitossa tai rekkarissa oleva edes aloittaa prosessia jos tietäisi ettei saa uuden sukupuolen vahvistamista kuin eroamalla. Näinhän oli minulla ennen lain voimaantuloa. Tai kun tuota pykälää ei olisi, erottaisiin, vahvistettaisiin uusi sukupuoli ja elettäisiin yhdessä. Sitähän ei kukaan kiellä että pariskunta jatkaa keskeytyksettä yhdessäeloaan erosta huolimatta. Kelakaan ei nipistäisi etujaan koska kahta samaa sukupuolta olevaa ihmistä ei pidetä virallisesti avoparina.
Nyt on kovin puhuttu avioliiton muuttumisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi. Mutta onko tässä seitsemässä vuodessa vielä yhtäkään rekkaria muutettu avioliitoksi. Sehän olisi suorastaan loistava tilanne ja aikaisemmin jopa todella hyvä vaihtoehto, ennen kuin uuden lain perusteella sisäinen adoptio rekkarissa hyväksyttiin.
kun minua ei lainkaan häiritse se tosiasia, että lapset edelleen kutsuvat minua isiksi. Olen ollut kohta vuoden hormooneilla ja muutun naiseksi, mutta lapset kotona kutsuvat minua edelleen isäksi, enkä edes vaadi, että heidän pitäisi käyttää jotain muuta sanaa. Se on tosiasia eikä isyyttä pysty kukaan minulta viemään ja olen ylpeä isyydestäni vaikka tunnen itseni naiseksi. Kun se aika koittaa, niin menen ja muutan hetuni ja teen mitä laki vaatii.
ole pakko muuttaa Tampereelle tai Helsinkiin, vaikka kaikki tutkimukset tehdään siellä... Et varmaan tiennyt, että jotkut joutuu jopa matkustamaan tutkimusten takia...
muutettu.
muutto olisi ainoa mahdollisuus saada elää omassa sukupuolessani, tottakai muuttaisin.
ja uusi sukupuoli vahvistettaisiin, koska yhteiskunnalla on tarve myydä käytetty silta poistetulta rataosuudelta. Yhteiskunta tarvitsee tuon tempun, jotta ei synny sekaannuksia.
Mutta systeemi ei ole aukoton. Löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka pitävät avioliittoa parempana ja eletään aviossa niin että sukupuoli ei vahvistu. Sen sijaan katsotaan onko tilanne ihmisoikeuksien mukainen.
Nyt tämä yhteiskunta on tehnyt minulle kaikki juridiset temppunsa niin että minun elämääni vaikeutetaan ja minulle kuuluvia etuja on leikattu. Enää ei voi pistää huonommaksi. Tästä on tie vain kohti tas-arvoa. Suomi tulee saamaan niskaansa melkoisen langettavan päätöksen. Mitenkäs sitten fasistit suu pistetään ?
translaki kiinnosta mutta mitenkähän olisit saanut itsellesi diagnoosin ja yhteiskunnan kustantamat hoidot ilman sitä? Thaimaahanko olisit mennyt itsesi silpomaan omalla kustannuksellasi vai ja elellyt sitten täällä uuden tussusi kanssa onnellista avioelämää miehen nimellä ja hetulla? Justiinsa juu. Mites sitten muiden hoidot ja ilman lakia tehtävät nimen ja hetun muuttamiset? Kunhan sinä vain saat tahtosi läpi, niin väliäkö muista. Eipä homot ja lesbotkaan ole nousseet barrikaadeille sen takia, etteivät voi naimisiin kirkossa mennä. Todettiinko sut muuten ihan terveeksi siellä tutkimuksissa? Toimintasi on suorastaan jo pakkomielteistä.
Olet outannut ihan itse itsesi, joten turha kitistä että vanhemmuus sut outtaisi. Transsukupuolinen olet kuitenkin ja lastesi isä, oli sun nimes Heli tai Keijo ja oli sun siviilisäätys ja hetus mikä tahansa.
vaan hypoteettista lakia, joka vaatisi muuttamaan Lohjalle, koska sinne on keskitetty kaikki GLBT-porukka.
" Sanot että sinua ei translaki kiinnosta mutta mitenkähän olisit saanut itsellesi diagnoosin ja yhteiskunnan kustantamat hoidot ilman sitä?
Translaki (563/2002) koskee vain sukupuolen virallista vahvistamista. Transsukupuolisuuden hoitosuosituksessa pidetään henkilötunnuksen vaihtamista vapaaehtoisena asiana. Transsukupuolisten hoitoa raamittaa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (17.8.1992/785). Transsukupuolisten hoidon järjestämistä raamittaa STM:n asetus 1053/2002. Se ei määritä hoitoa vaan hoidon hallintoa.
Transsukupuolisuusdiagnoosin olisi voinut antaa kuka tahansa lääkäri, sillä olisi saanut hoidot vaikka Montréalissa.Sittenpä olisin osapuillee nykytilanteessa. En tiedä olisiko minulla naisen etunimiä.
"Mites sitten muiden hoidot ja ilman lakia tehtävät nimen ja hetun muuttamiset? " Ei kaitteidän tarvitse elää ilman lakia? Mihinkäs se häviäisi. Logiikka on ihan samanlaista kuin että kun en käytä kotikielenä ruotsia, vaarannan kielivähemmistön aseman ja hävitän heidän kulttuurinsa. Jos teiltä laki vietäisiin, tuskin minä siihen syyllinen olisin.
sama se on. Yleensä lakia vaan tavataan noudattaa. Ei se minulta pois ole, lähinnä vaan on vaikea kunnioittaa sinua.
Enemmistö ihmisistä kuitenkin on heteroita, joten tuskin tätä ongelmaa edes on kovin monella. Vaikka olisikin, ei tavallinen transnainen halua mitään jäännettä miesajoilta tai olla eri asemassa muihin naisiin nähden. Saati tavallinen heteronainen olla naimisissa naisen kanssa, kun naiseus paljastuu. Nyt kun hoitoja saa nuorempana kuin ennen, ei näitä avioliittoja edes tule enää olemaan niin paljon. Ja myös koska hoidot toimii paremmin nuoremmilla, on paremmat mahdollisuudet tulla kauniiksi ja baana alkaa houkuttaa enemmän kuin perhe-elämä.
lausuta "ämmä"?
Oikeussuojakeinoista on säädetty perustuslaissa. Oikeussuojakeinojen käyttäminen on perusoikeuksien käyttämistä. Ehkä sinulla on vaikeaa kunnioittaa minua, eikä sinun tarvitse pitää minusta, mutta yksityisyyttäni sinunkin kuten valtiovallankin tulee kunnioittaa. Puolisoni on noudattanut lakia. Laki transsukupuolisen sukupuolen vahvistamisesta eli translaki sanoo yksiselitteisesti että avioliitossa elävät eivät voi saada sukupuolensa vahvistamista. Toki sitä on helpotettu puolison suostumuksella, mutta puoliso on puoliso enkä minä. Puoliso ei ole transsukupuolisuuden hoitojen piirissä, hän on tämän systeemin kannalta ulkopuolinen, jonka tahdosta tällä puolella tapahtuu tai sitten ei. Kaikki puolison valinnat ovat laillisia kuten myös seuraukset ovat. On turha syyllistää etteikö lakia olisi noudatettu, puoliso ei ole mikään tahdoton statisti. Eikä maistraatti ole jättänyt lakia noudattamatta, se on vain tulkinnut sitä, kuten myös ylemmät oikeusasteet.
Mutta mitä minä teidän vitun idioottien kanssa väittelemään.
yksityisyydestä, vaikka olet esiintynyt netissä nimen ja kuvan kera monta kertaa ja kertonut olevasi transnainen.
avioliitto kuuluu yksityiselämän piiriin. Siis jokainen saa valita haluaako olla neiti tai rouva, tai mennä herrana naimisiin kuten minä. Kerran solmittu avioliitto on julkinen tieto, kuten siviilisääty on julkinen tieto.
Olen joutunut esiintymään julkisuudessa saadakseni oikeutta asialleni.
monen transsukupuolisen elämä ilman tuota translakia ja sen tutkimus- ja hoitosuosituksia, mikä suo meille mahdollisuudet hoitoihin sekä oikeuden muuttaa nimensä ja hetunsa. Vai luuletko tosiaan että jokin tk-lääkäri sulle tuosta vain paukauttaisi diagnoosin ja lähetteen leikkauksiin, jos jo nytkin lain voimassa ollessa on monella vaikeuksia saada edes lähete ilman tappelua sinne tutkimuksiin? Lain mukaanhan diagnooseja ei voi jakaa kuka tahansa lääkäri mutta sinähän tietysti olisit hakenut sen omasi vaikka sieltä Montrealista ja silläkö olisit sitten itsesi Suomessa leikkauttanut verorahoilla? Niin ja se laki antaa sulle oikeuden vaihtaa nimesi ja hetusi mutta sinä et sitä itsepintaisesti halua tehdä vain siksi että olet naimisissa. No voi itku sentään Heli, jostain se on luovuttava jos haluaa olla sitä mitä on. Sinä et vain sitä suostu uskomaan.
vai maksoiko veronmaksajat ne sulle? Luulisi että arvostaisit hieman lakia joka on sun hoidot mahdollistanut. Ei niitä diagnooseja kuka tahansa lääkäri missään muuallakaan maailmassa jakele mutta sullehan on kaikki mahdollista. Varmaan ilman yhteiskunnan kustantamia hoitojasi olisit täällä kitissemässä sitä ettet pääse lerssistäsi eroon muuta kuin itse sen irti leikkaamalla.
Eiköhän lähes kaikki transsukupuoliset maksa itse kaikki hoitonsa "osamaksulla" ennakkoon tai jälkikäteen veroja maksamalla. Juuri siihen perustuu transsukupuolisten hoidot että saadaan ihminen takaisin työelämään eikä yhteiskunnan elätettäväksi hoitolaitoksissa. Vanhemmat kuten Helikin ovat maksaneet hoitonsa etukäteen.
Minäkin olen vielä reilusti antavalla puolella, veroja olen maksanut paljon enemmän kuin olen hoidoissa saanut takaisin. Katsotaan kuittaanko vanhuksena loput.
Transsukupuolisten hoito on sairauden hoitoa, jota on annettava mikäli potilas tarvitsee sitä. Tarpeen määrittää lääkäri eikä laki. Jos laki määrittäisi, olisi se vakava ihmisoikeusloukkaus. Näin ollen hoitoa raamittaa potilaslaki eikä translaki.
Mitä translaki raamittaa? Translaki raamittaa sukupuolen vahvistamista väestörekisterissä. Translaki ei takaa hoitoja vaan määrittää miten transtutkimuksia ja hoitoja keskitetään julkisessa sairaanhoitojärjestelmässä. Transsukupuolisen hoitoonpääsystä on säädetty potilaslain 3§:ssä
3 §
Oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun
Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Suomessa tilapäisesti oleskelevien henkilöiden oikeudesta hoitoon on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään tai valtioiden välillä vastavuoroisesti sovitaan. Kunnan ja valtion velvollisuudesta järjestää terveydenhuollon palveluja on lisäksi voimassa, mitä kansanterveyslaissa, erikoissairaanhoitolaissa, tartuntatautilaissa (583/1986), mielenterveyslaissa (1116/1990), vankeinhoitolaitoksesta annetussa asetuksessa sekä terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetussa laissa säädetään. (30.6.2000/653)
Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan.
---
Eli oikeus ilman syrjintää ja ettei ihmisarvoa loukata sekä että vakaumusta ja yksityisyyttä kunnioitetaan. Jos on vakaumuksensa perusteella avioliitossa, avioliitto ei ole peruste syrjiä eikä myöskään siitä seuraava sukupuolimerkintäkään. Sekä perhesuhteet että sukupuoli ovat kummatkin sellaisia asioita, jonka perusteella syrjintä on kriminalisoitu.
Niin ja veroja olen maksanut jo niin paljon että voisin vaihtaa taas vaihteeksi sukupuolta. Minä olen tosimies enkä mikään tiitti :D