BB isän korvike?

BB-talon asukkailla on ollut hämmentävän paljon ongelmia isäsuhteissaan, joka voi selittää alitajuista ja käsittämätöntä hinkua päästä eräänlaisen isän korvikkeen, eli Big Brother -auktoriteetin tarkkailtavaksi.

Esa A on näistä ehkä oudoin. Omien sanojensa mukaan hän on talossa hakemassa kokemuksia ja etsimässä itseään! Lapsuudesta jääneet traumat muiden alkoholin käytöstä ja elämänhallinnan menetyksestä eivät ole asioita joiden vuoksi yleensä taloon haetaan. Haluaako Esa A siedätyshoitoa traumoihinsa? Hankala isäsuhde huipentui isän oman käden kautta tapahtuneeseen poistumaan maailmasta Esan ollessa onneksi jo aikuinen. Aihe on hankala Esalle. Mitä ihmettä Esan kaltainen ihminen tekee talossa muuten kuin rahojen takia?

Sampo on kertonut, että hänen isänsä ei hyväksy poikansa homoutta ja suhde on todella etäinen. Vastaavia tarinoita on ollut paljon BB-talossa, jossa on homoja todella moninkertainen määrä normaalielämän jakautumaan verrattuna.

Danan perhe oli monikulttuurinen ja juuretonta eri maissa tapahtuvaa asustamista. Dana kärsi lapsena yksinäisyydestä ja olisi halunnut veljiä ja siskoja. Äiti on läheisempi, isä päätti kuolla Danan synttäripäivänä.

Sarannan isä ei olut nimestä päätellen bättre folkeja, joka on ilmeinen häpeä. Isä asuukin ihan muualla ja Saranna on ottanut äitinsä sukunimen. Eräänlainen aatelinen äpärä siis.

Justiina oli tatuoinut jo alaikäisenä ihonsa täyteen. Äiti on ollut vielä mukana. Missä on ollut isä? Lemmikkieläimien julma kohtelu on oire omalta kohdalta puuttuvasta läheisyydestä ja huolenpidosta.

Cathyn hankala isäsuhde on ehkä syynä mieltymykseen vanhempiin miehiin. Hän joutui etsimään isäänsä ja löysi tämän asumasta uudessa perheessä. BB-taloon on hänkin hakeutunut.

Näitä tarinoita on pilvin pimein.
6121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Talon miehistä näkee yleisesti, että näillä ei ole ollut kunnon miehen mallia, johon samaistua. Käytös on aikamiehilläkin erittäin lapsellista ja junttimaista.

Äänestä
  • Eipä taida yksikään olla ns.normaalista perheestä jossa äiti,isä ja sisaruksia;)

    Äänestä

  • juuri noin kirjoitti:

    Eipä taida yksikään olla ns.normaalista perheestä jossa äiti,isä ja sisaruksia;)

    Todennäköisesti tavallisen keittiöpsykologin tuotantoa, mutta mielestäni hyvä.
    Tuon kaltaissiin päätelmiin tulisimme monetkin meistä, jos vaivautuisimme tarkkailemaan enemmämn ja
    ajatuksella "koekaniiiniemme" miele maisemaa-

    Ohjelma on monien mielestä täysin turha, eivätkä "hienot ihmiset"missään tapauksessa katsokaan
    moista roskaa.
    Olen mielestäni juuri sillä rajalla, - riittävän hieno, mutta tarpeeksi huono.
    Seurataan ohjelmaa hyvällä omallatunnolla!

    Äänestä

miksi Esa otti isänsä kohtalon puheeksi talossa, itse en kyllä olisi asiasta pystynyt tuolla puhumaan. En voi sille mitään mutta minusta olisin häpäissyt isäni jos tuolla siitä puhuisin. Mutta kukin tyylillään.

Äänestä
  • Esa ei selvästikään ajattele asiaa niin. Hänelle elämä vaikuttaa olevan vain jono tapahtumia ja ihmisten alkoholin nauttiminen on syynä moniin epämiellyttäviin tapahtumiin. Itse en puhu koskaan oman lähisukulaiseni itsemurhasta kuin todella läheisten ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • Hans Asp. kirjoitti:

    Esa ei selvästikään ajattele asiaa niin. Hänelle elämä vaikuttaa olevan vain jono tapahtumia ja ihmisten alkoholin nauttiminen on syynä moniin epämiellyttäviin tapahtumiin. Itse en puhu koskaan oman lähisukulaiseni itsemurhasta kuin todella läheisten ihmisten kanssa.

    Tyhmä analyysi ja ei pidä ollenkaan paikkaansa. Se olikin Käpä fanin antama juttu. Mihin jätit Käpästä olevan analyysin???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rankkua kirjoitti:

BB-talon asukkailla on ollut hämmentävän paljon ongelmia isäsuhteissaan, joka voi selittää alitajuista ja käsittämätöntä hinkua päästä eräänlaisen isän korvikkeen, eli Big Brother -auktoriteetin tarkkailtavaksi.

Esa A on näistä ehkä oudoin. Omien sanojensa mukaan hän on talossa hakemassa kokemuksia ja etsimässä itseään! Lapsuudesta jääneet traumat muiden alkoholin käytöstä ja elämänhallinnan menetyksestä eivät ole asioita joiden vuoksi yleensä taloon haetaan. Haluaako Esa A siedätyshoitoa traumoihinsa? Hankala isäsuhde huipentui isän oman käden kautta tapahtuneeseen poistumaan maailmasta Esan ollessa onneksi jo aikuinen. Aihe on hankala Esalle. Mitä ihmettä Esan kaltainen ihminen tekee talossa muuten kuin rahojen takia?

Sampo on kertonut, että hänen isänsä ei hyväksy poikansa homoutta ja suhde on todella etäinen. Vastaavia tarinoita on ollut paljon BB-talossa, jossa on homoja todella moninkertainen määrä normaalielämän jakautumaan verrattuna.

Danan perhe oli monikulttuurinen ja juuretonta eri maissa tapahtuvaa asustamista. Dana kärsi lapsena yksinäisyydestä ja olisi halunnut veljiä ja siskoja. Äiti on läheisempi, isä päätti kuolla Danan synttäripäivänä.

Sarannan isä ei olut nimestä päätellen bättre folkeja, joka on ilmeinen häpeä. Isä asuukin ihan muualla ja Saranna on ottanut äitinsä sukunimen. Eräänlainen aatelinen äpärä siis.

Justiina oli tatuoinut jo alaikäisenä ihonsa täyteen. Äiti on ollut vielä mukana. Missä on ollut isä? Lemmikkieläimien julma kohtelu on oire omalta kohdalta puuttuvasta läheisyydestä ja huolenpidosta.

Cathyn hankala isäsuhde on ehkä syynä mieltymykseen vanhempiin miehiin. Hän joutui etsimään isäänsä ja löysi tämän asumasta uudessa perheessä. BB-taloon on hänkin hakeutunut.

Näitä tarinoita on pilvin pimein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu