Taas paasataan työnverotuksen keventämisestä.
Näin on käynyt, että tehdyt veronkevennykset näyttäisivät tukeneen jopa hieman enemmän suuri- kuin pienituloisten työllisyyttä.
Toteutetut veronkevennykset eivät ainakaan toistaiseksi ole alentaneet työhön kohdistuvaa verotaakkaa kokonaistalouden tasolla.
Mitä sitten vaikka työtä ei veroteta lasinkaan ja verottaminen siirretään muualle?
Suomessa keskiverto kansalainen on säästänyt sen verran, että verotuksen painopistettä ollaan siirtämässä työllä hankittun varallisuuden osaan.
Kaikki paasaaminen oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta on hölynpölyä, jos sitä ei toteuteta siten ettei varsinkaan pienituloiset/piensäästäjät/omistajat joudu suhteellisesti suurimmiksi maksumiehiksi.
Kun yli 60 000 euron vuosiansioita tienaavat eivät halua luopua ylijäämätaloudestaan, niin he siirtävät rasitusta pienituloisille jotka ovat nuukasti elämällä saaneet jotakin "sukanvarteen" pahanpäivän varalle.
Kakki poliittiset höpötykset tarkoittanee sitä, että huonoille tulopoliittisille ratkaisuille jo -90 luvulta lähtien haetaan maksumiehiksi keski-ja pienipalkkaisten joukkoon kuuluvasta suuresta kansan osasta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Paljonko kansanedustajat tienaavat?
Varmaan sen veran ettei siihen ryhmään kuuluville lisätä verotaakkaa.
Sillähän olisi niin pieni merkitys.
Mistä niitä senttejä oikein tulee?
Kaikilta suoritetyötä tekeviltä verot pois ja verorasitusta siirrettävä puhetyöläisille.
Paskan puhuminenhan saastuttaa, sitä olisi varaa myös lisäverottaa.
Jos ei kelpaa, niin aina voi lopettaa työnteon.
Kenenkään ei ole pakko tässä maassa tehdä työtä.
Mitä sitten valitat, jos et tee työtä, laula edes.
"Kenenkään ei ole pakko tässä maassa tehdä työtä."
Tuo on paskapuhetta, sitä pitäisi verottaa.
Juuri tuollaisia poliitikot käyttävät hyväkseen, ole hiljaa ja äänestä minua niin annan sinulle............. tyhjää.