Pankkien sijoitusrahastoista saa n. 10-20 prosentin vuotuisen tuoton. Kertooko joku peräsuolimuroista meille kaikille, kuinka suuria voittojen pitäisi olla, jotta se saisi heidän nörttihomomielensä sellaisen kiihkon valtaan, että ne muuttuisivat yhtäkkiä pyramidihuijauksiksi?
Muistakaa, että erään rikkaan suvun jäsen on peräsuolimuropalstan ylläpitäjä... Eräs henkilö kertoi WinCapitan tiedotustilaisuudessa voittaneensa WinCapitasta millin eikä ole joutunut rikosepäilyn kohteeksi, miksiköhän? Nyt voi jokainen miettiä itsekseen, mitkä tahot häviävät, jos kyseinen henkilö voi ostaa ilman asuntolainaa puolen millin kämpän sen sijaan, että ottaa puolimilliä asuntolainaa pariksikymmeneksi vuodeksi ja maksaa siitä todellisuudessa jopa millin korkoineen... (Siinä siis syy, miksi Suomen rikkaat suvut aloittivat sairaan ajojahdin WinCapitaa vastaan.)
Pitääkö meidän tehdä peräsuolimurologiikkaan nojaten sellainen oletus, että pankit vetävät sijoitusrahastoiden avulla vain enemmän välistä kuin Kailajärvi, jos edes on syyllinen?
Jokainen vähänkään pankkitoiminnasta tietävä tietää, että koska raha on vain numeroita tietokoneiden muisteissa, niin pankit luovat lainanantoprosessin yhteydessä vain lisää rahaa digitaalisesti. Koska lähestulkoon kaikki raha on tällaista keinotekoisesti luotua lainarahaa, josta on maksettava korko, ei kaikkien lainojen takaisinmaksu korkoineen onnistu ilman, että myöhemmin tulee lisää huijattavia, jotka ottavat lainaa. Siinä on peräsuolimuroille todellinen pyramidihuijaus.
Muistakaa, että erään rikkaan suvun jäsen on peräsuolimuropalstan ylläpitäjä... Eräs henkilö kertoi WinCapitan tiedotustilaisuudessa voittaneensa WinCapitasta millin eikä ole joutunut rikosepäilyn kohteeksi, miksiköhän? Nyt voi jokainen miettiä itsekseen, mitkä tahot häviävät, jos kyseinen henkilö voi ostaa ilman asuntolainaa puolen millin kämpän sen sijaan, että ottaa puolimilliä asuntolainaa pariksikymmeneksi vuodeksi ja maksaa siitä todellisuudessa jopa millin korkoineen... (Siinä siis syy, miksi Suomen rikkaat suvut aloittivat sairaan ajojahdin WinCapitaa vastaan.)
Pitääkö meidän tehdä peräsuolimurologiikkaan nojaten sellainen oletus, että pankit vetävät sijoitusrahastoiden avulla vain enemmän välistä kuin Kailajärvi, jos edes on syyllinen?
Jokainen vähänkään pankkitoiminnasta tietävä tietää, että koska raha on vain numeroita tietokoneiden muisteissa, niin pankit luovat lainanantoprosessin yhteydessä vain lisää rahaa digitaalisesti. Koska lähestulkoon kaikki raha on tällaista keinotekoisesti luotua lainarahaa, josta on maksettava korko, ei kaikkien lainojen takaisinmaksu korkoineen onnistu ilman, että myöhemmin tulee lisää huijattavia, jotka ottavat lainaa. Siinä on peräsuolimuroille todellinen pyramidihuijaus.
Vastaukset 50
Vanhimmat
tuo on trolli tai vielä tavallista tyhmempi peräsuolihomocapitaali.
"Jokainen vähänkään pankkitoiminnasta tietävä tietää, että koska raha on vain numeroita tietokoneiden muisteissa, niin pankit luovat lainanantoprosessin yhteydessä vain lisää rahaa digitaalisesti" opetettiinko tuo apukoulussa?
oma versiosi luottoekspansiosta. Huvittaisi nähdä, miten peräsuolimuro räpiköi sellaisessa asiassa, jonka käsittelyyn pääkopan sisältö ei kertakaikkiaan riitä.
Jos sinulla olisi vähänkään järkeä päässäsi, niin olisit jo aikoja sitten suhtautunut kriittisesti siihen, että jos jonkun rikkaan suvun jäsen (peräsuolimuropalstan ylläpitäjä) yllyttää homokavereitaan väittämään WinCapitan olevan huijausta vain sen takia, että vain jotkut harvat jäsenet saivat 300-400 prosentin voittoja, niin olet yksinkertaisesti tyhmä. Katsopa miten suuria voittoja pankkien osakkeenomistajat saavat ja yritä edes vähän käyttää itsekin omaa päätäsi.
Tuota opetetaan tavallistakin tyhmempien propellihattujenkkien salaliittosivustoilla.
Totaalisen tietämättömiin uppoaa kaikenlainen, sehän on täälläkin viime aikoina nähty.
ja kertoo oman versionsa luottoekspansiosta. Jos siis kykenee, mitä epäilen vahvasti.
herneen kokoisilla aivoilla varustettu peräsuolifoliohattucapitaalipelle ymmärrä edes talousopin alkeita tai ylipäätään mitä on taloudessa mahdollista tehdä ja mitä ei.
Luottoekspansio on kotimaisten luottojen kasvun ja ulkomaisen nettopääoman summa lyhyesti. Sitä voidaan rajoittaa säädöksillä ja rajoitetaankin. Sillä voidaan "tehdä rahaa" mutta pankilla on velvollisuus pitää kirjaa rahojen omistajista. Ja tätä toimintaa valvotaan. WinCapitalla meni "hiukan sekaisin" rahojen omistajat. "Turhaa", näinhän värväystilaisuuksissa todettiin.
Tästäkö te sitten olette keksineet tämän "rikkaiden sukujen salaliittoteorian"?
"Ja tätä toimintaa valvotaan."
Käytännössä sitä valvoo nimellisesti rikkaiden sukujen kätyrit eli mitään valvontaa ei todellisuudessa ole.
Sinä talousopista mukatietävänä voitkin sitten varmaan selittää meille kaikille pätevän tyhjentävästi, että miksi kaikki maailman valtiot ja niiden yksityisten kotitaloukset ovat pahasti miinuksen puolelle (velkaa)? Oikea vastaus on se, että kaikki raha on velkaa, eikä velkoja voida maksaa takaisin korkoineen muuta kuin ottamalla lisää velkaa jne. mutta huvittaisi tietää miten peräsuolimuro asian näkee.
"Käytännössä sitä valvoo nimellisesti rikkaiden sukujen kätyrit eli mitään valvontaa ei todellisuudessa ole."
kun niitä todisteita aina vaadit.
Ei kun todista sä, että se valvonta toimii. Selitä, miksi kotitalouksien velka on vähintään 60 miljardia euroa eikä kasvua pysäytä mikään?
koska sinähän se syyttelet.
Yksi syy kotitalouksien velkaantumiseen on suuri luottoekspansaatio. Jos sitä pienennettäisiin velkaantuminen vähenisi mutta työttömyys nousisi ja kävisi sitä kautta heikosti. Talous on aina tasapainottelua ja tulevaan varautumista.
Mihin prosenttimäärään pitäisi luottoekspansaatio määrätä säädöksillä jotta miljoonalla rahalla saadaan tehtyä 10 miljoonaa rahaa? Laske tuo ja esitä miten laskit.
Eipä se luoton lisääminen ole työllisyyttä parantanut, jos tyhmyyksissä sitä olet kyennyt huomaamaan. Peräsuolimurolle aivan liian vaikea tajuttavaksi, kunhan oman paskapalstan ylläpitäjän rikas suku saa WinCapitaan sijoittaneiden pääomat omiin perseisiinsä kun ei homoilu riitä.
"Mihin prosenttimäärään pitäisi luottoekspansaatio määrätä säädöksillä jotta miljoonalla rahalla saadaan tehtyä 10 miljoonaa rahaa? Laske tuo ja esitä miten laskit."
Jos pankkien reservit määrätään 10 prosenttiin niin geometrisellä sarjalla milli laajenee (lavea raha) 10 milliksi. Et siis itse osaa laskea kun kysyt asiaa? Mutta tällä ei oikeastaan ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei pankkien toimia valvota millään tavalla eli noituvat ihan vapaasti rahaa tietojärjestelmiinsä, mistä johtuu käsittämätön julkinen ja yksityinen velkaantuminen, millä on tarkoitus vain työntää omaisuutta (huomio, ei "rahaa") rikkaiden sukujen perseisiin.
ovat sulle "hiukkasen" liian vaikeita ymmärtää. Siksihän WinCapitaan etsittiin tuollaista yksinkertaista porukkaa höynäytettäväksi.
Laskepa tuo esimerkki niin nähdään onko peräsuolicapitaalipelle päässyt apukouluakaan läpi.
mikä on geometrinen sarja, ja miten suppenevan sellaisen summa lasketaan? Eli olet vain typerä peräsuolimuro, joka ei osaa yksinkertaisimpia taloustieteeseen liittyviä matemaattisia laskuja.
eikö apukoulussa opetettu?
kertonut ihan riittävästi asiasta, jotta jokainen taloustieteestä ja matematiikasta tietävä tietää, että mä tiedän mistä on kyse. Mutta sä voitkin muka taloustieteen guruna nyt vähän putsata teidän likaisten peräsuolimurojen mainetta, ja näyttää osaavasi jotain muutakin kuin runkata tietokoneen ääressä.
muuta kuin nimenomaan sen, että et todellakaan tiedä mistä on kyse. Olisi syytä olla hiljaa ja hävetä tyhmyyttään ja maksaa kiltisti marisematta kun maksun aika tulee.
pitkään runkkaamista, vai alkaako vähitellen tulla laskelmia siitä, monta prosenttia pankkien pakollisia reservejä vaaditaan, jotta milli suppeaa rahaa laajenee 10 milliksi laveaa rahaa?
jotain. Sähän olet yhtä nolo tapaus kuin Vyölaukkumies jolle oli todella helppo pistää jauhot suuhun.
Peräsuolimuro ei vain osaa eikä se ole mikään ihmekään, kun tosiasiassa ei kykene minkäänlaiseen johdonmukaiseen ajatteluun. Harmittaako olla tollanen tekofiksu, jonka tyhmyys paljastuu tämän jutun tiimoilta?
Ja peräsuolimuron suusta lentelee äidin tisseistä imetty maito ja häpykarvat.
Peräsuolipoika tarvitsee nyt pikaista terapiaa.
Kieroutuneet fiksaatiot peräsuoleen, homoihin, tisseihin ja häpykarvoihin sekä moraalikato yhdistettynä taloudellisten seikkojen 'tuntemukseen' liittyvään hybrikseen ja ultraliberaaliin ajatteluun (minähän otan mitä saan) ei lupaa kaksista tulevaisuutta.
vain runkkaa liikaa homopornoa katsoessasi? Siitä voi tulla vakava addiktio.
Ja peräsuolimuron suusta lentelee äidin tisseistä imetty maito ja häpykarvat.
vain peräsuolet ja homot. Kiven sisässäkään sun ei niitä tarvitse ainakaan unohtaa...
Vaikka KRP toki laittaakin ihmisiä kiven sisään homoperustein, niin tuskin minä sinne joudun.
Uskon toisaalta kyllä, että peräsuolimurolla, tuolla KRP:lle homohuoraavalla, on kertomastaan ihan omokohtaisia kokemuksia, joita hän mielellään jakaisi muille.
Ja peräsuolimuron suusta lentelee äidin tisseistä imetty maito ja häpykarvat.
vaikka läskiä persettäsi.
Ja WC-pökäleen suussa maistuu toisen pökäleen perskarvat.
>Sinä talousopista mukatietävänä voitkin sitten varmaan selittää meille kaikille pätevän tyhjentävästi, että miksi kaikki maailman valtiot ja niiden yksityisten kotitaloukset ovat pahasti miinuksen puolelle (velkaa)? Oikea vastaus on se, että kaikki raha on velkaa, eikä velkoja voida maksaa takaisin korkoineen muuta kuin ottamalla lisää velkaa jne. mutta huvittaisi tietää miten peräsuolimuro asian näkee.
Kyllä se on niin, että kaikki velat ja saamiset menevät päittäin tasan. Jos joku on velkaa 1000 euroa, on se jollekin toiselle 1000 euron saaminen. Tilanne, että joku olisi velkaa x euroa, mutta ei olisi toista osapuolta, jolle se olisi saaminen, on mahdoton. Velkakirjassa kun on aina kaksi osapuolta, velallinen ja velkoja. Kun mietit tätä tarpeeksi, ehkä oivallat.
peräsuolimuro!
Se kuvaa ääliöistä tällä foorumilla kaiken. Tänään ollut vuorossa mm. Shahovskaja (pelkkä ääliö), Mikkopaskanen (ovi ja puhelin ovat sama asia) sekä Insinöörin irvikuva (ai jaa, missä mä olen?).
Hyvä avaus.
Pyramidipeli, mikä se oikeastaan on?
Oikean pyramidipelin eli globaalien pankkiirien muodostama eliitti tulee vielä irvistelemään kansainvälisen oikeuden edessä. Ajatteleppas nyt hetki, että kuka tässä sitä pyramidipeliä oikein pyörittää. Sinä menet pankkiin ja otat suurin piirtein koko elämäksesi lainaa 100-200k? että saat itsellesi ja perheellesi kodin. Eliitti ei tee asian eteen mitään muuta kuin painaa pari kertaa näppäimistöä ja luo täysin tyhjästä sinulle 200 000?. Sitten sinä teet töitä 30-40 vuotta eli koko elämäsi ja maksat velkataakkaasi eliitille aidosti työtä tekemällä. Ja kaikkien näiden vuosikymmenten aikana he vielä ottavat välistä maksuja ja nimittävät niitä veroiksi. Jos sattuisit tienaamaan enemmän, niin siitä pitää huolen systeemi, että sinua verotetaan myös enemmän ja olet taas takaisin löyhässä hirressä. Eliitille toiminta on riskitöntä, sillä ensinnäkin sinulle annettu mielikuvitusraha luotiin täysin tyhjästä ja toisekseen eliitti ottaa kotisi pantiksi, että jos et pystykkään maksamaan, niin sinut ajetaan kodistasi pois.
Tämä mielikuvitusraha joka ei siis nykyään enää perustu yhtään mihinkään, on peräisin keskupankeista kuten EKP ja FED. Nämä keskuspankit puolestaan ovat yksityisten henkilöiden omistuksessa. Tämä voi tuntua uskomattomalta, ja jos näin on, niin nyt on sitten pienen oma-alotteisen tutkimuksen paikka eli googlettamaan mars. Kaikkien maailman keskuspankkien omistajat voidaan esittää alle 1000 nimellä ja siinä on myös se globaali eliitti mistä nykyään paljon puhutaan. Tuo porukka määrittelee sinunkin elämäsi eli aluksi lastentarhaan, sitten kouluun, töihin ja sen jälkeen mahdollisimman nopeasti hautaan. Tämäkö se on nyt se maailman ihanuus ja elämän tarkoitus pelata heidän pyramidipeliään?
Fiksusti kirjoitettu ja täyttä asiaa. Et varmasti ole peräsuolimuro. Lisään kuitenkin vielä sen verran, että kaikki ns. "raha" on velkaa, josta on maksettava korko. Koska kaikesta rahasta (joka on siis velkaa) ei voi maksaa enemmän kuin mitä se on, korot voi maksaa vain ja ainoastaan sillä, että joku muu ottaa myöhemmin lainaa (eli rahaa luodaan tietojärjestelmiin) ja oravanpyörä on valmis. Tämä on se todellinen pyramidipeli, jota peräsuolimurojen aivokapasiteetti ei voi kyetä tajuamaan.
Voihan sitä ryhtyä elämään vaihtoehtoiseen talouteen perustuvassa yhteisössäkin. Kullekin tarpeittensa mukaan - kultakin edellytystensä mukaan, anarkistisen teorian klassikoita lainatakseni. Siitä vaan, kentällä on tilaa sillekin. Muista kuitenkin, että yltiöanarkismissa, jossa nopeat syövät hitaat, jokainen on lopulta omalla vuorollaan luuseri.
Miten sitten yltiöanarkistinen ideologia liittyy WinCapitan todennäköisin syin epäiltyihin talousrikoksiin? Miksi puolustatte röyhkeämmän oikeutta? 'Porvarilta rahat pois' ei oikeasti sovi näihin tapauksiin, joissa pienten ihmisten elämänikäiset säästöt on kusetettu.
jolla saadaan talouden rattaat pyörimään. Lainaamalla sama raha moneen kertaan saadaan kulutusta aikaan ja sitä kautta työtä ihmisille. Ilman työtä loppuu lainaaminen ja se "tietojärjestelmissä oleva raha" kutistuu.
WinCapitakin työllistää mm. poliiseja, asianajajia ja vanginvartijoita. Tuota työtä en pidä kovin tuottavana kansantalouden kannalta.
kunhan huijaksen tuotot menevät peräsuolimuropalstan ylläpitäjän edustamille rikkaille suvuille. Eli oli WinCapita pyramidihuijaus tai ei, niin sinä olet vain alhainen peräsuolimuropaska.
ole pyramidihuijausta. Tai esitä lakipylälät.
Perusta pankki itse jos pystyt, capitaalisontaläjä.
Poliisi on ilmoittanut, että mitään valuuttakauppaa ei todellisuudessa ole ollut poislukien hyvin pienimuotoista kokeilukaupankäyntiä, joka oli tappiollista. Mitään rahaa ei ole olemassa. Wincapita ei tehnyt valuuttakauppaa saamillaan varoilla. Poliisin keräämät rahat on kerätty niiltä, jotka saivat rahaa toisilta klubilaisilta. Poliisilla ei ole valuuttakauppavoittovaroja taskussaan. Niitä ei ole olemassa.
Ketään ei ole tuomittu tässä asiassa mistään rikoksesta. Tässä asiassa tullaan tuomitsemaan ihmisiä. Toivottavasti ihmiset eivät tuomitse itseään liian ankarasti tajutessaan todellisuuden, joka on selvä, kun siitä poistaa kaiken HÖYRYN. Elämä jatkuu, mutta ne, jotka ovat joutuneet ja joutuvat tämän prosessin kohteeksi, tarvitsevat kaiken mahdollisen oikeudellisen avun, koska vaatimukset tulevassa rikosmenettelyssä tulevat olemaan kovia.
sössöttää? Ei vaimonkaan väkisinmakaaminen ollut laitonta ennen vuotta 1994. Eli mielestäsi kansanedustajalaitoksella ei tee mitään, koska lait ovat mielestäsi absoluuttisia moraalisia totuuksia vastaavia. Peräsuolimuron "logiikka" taas vauhdissa.
on peräreikäcapitaalin logiikan mukaan laillista?
laillistettu pyramidihuijaaminen on moraalisesti huomattavasti kyseenalaisempaa, jos nyt on lähdettävä siitä oletuksesta, että WinCapita on pyramidihuijaus, josta ei ole todellisuudessa mitään todisteita eikä tulekaan.
pistä vaikka kirjainmerkki niin voit katsoa kun tuomiot räpsähtävät.
"Pitääkö meidän tehdä peräsuolimurologiikkaan nojaten"
Eikös se ollut se Turjanmaa, joka veti logiikkansa peräsuolestaan? Ainakin tuloksista päätellen niin toimi.
Kun aloittajan juttuja lukee, niin tulee selväksi miksi Capitaan on rahaa sijoitettu ja miksi on vaikea ymmärtää se rikollinen ponzi-toiminta jota siinä harjoitettiin. Älykkyys ei yksinkertaisesti riitä helppojen loogisten yhteyksien näkemiseen tai sitten hän teeskentelee ja trollaa jostain syystä. Ei kukaan oppinut ja edes vähän taloustiedettä ymmärtä tuollaisia väitä tosissaan, tai no ehkä Capitalainen sijoittaja-Guru. Sellainen pelle, jonka pylly on thaimaan vankilassa istumisesta kivuliaiden hiertymien täyttämä...
kun tuo nimimerkkisi viittasi häneen?
on capitapelle. Ei siinä paljon järjen valo loista kun menee rahansa hukkaamaan moiseen touhuun.
Mutta kuin "yritti" käyttää järkeä, ja seurasi ½ vuotta "signaalia" omalla rahalla, omalla trejdausalustalla, ja sai samat voitot kun wc, ja sen jälkeen laittoi rahat likoon, koska oli saannut tarpeeksi todisteita toimivuudesta? Onko se sitten sitä "black light"??
PS Ei ole lainaa, on esim. Nokian osakkeet, ja taannoin myös PANKKIosakkeet, joka piti olla salkun "varmuus" sijoitukset, mutta arvo meni 10:stä markasta 50:en penniin, niin uskottavuus pankkiin meni jo silloin!!! DS
Onkohan tälle palstalle kirjoitteleva nimimerkki "antiperäsuoli" vienyt Tummelli-harjoitukset liian pitkälle? Minä aiemmin neuvoin winkkarilaisia, että paras oppi ja neuvo heille on alkaa harjoittelemaan Tummelin käyttöä pyllynreikänsä rasvaamiseen. Sehän tulee olemaan heille usean vuoden ajan se hyödyllisin taitonsa, jolla helpottaat elämäänsä suuresti. Muistan, että ainakin Akhmed/Naamarimiehen sain lopulta tajuamaan neuvoni hyödyllisyyden.
Nyt kun seuraa antiperäsuolen kirjoittelua, niin tulee mieleen että onkohan ohjeeni soveltaminen viety liian pitkälle ja on syntynyt eräänlainen psykologinen vastareaktio omaa peräsuoltaan kohtaan? Niin kiivaasti kyseinen nimimerkki tuntuu peräsuoleensa suhtautuvan. Termi vilisee hänellä joka viestissään, joka kappaleessa ja on tunkeutunut nimimerkkiinsäkin. Neuvoni on varmasti edelleenkin pätevä, mutta kai sitäolis hyvä tasapainottaa jollakin muullakin toiminnalla. Jos joku koko valveillaoloaikansa palstanimimerkkimme tapaan kuluttaa oman pyllynreikänsä rasvaamiseen, niin näyttää siltä että henkinen tasapaino siitä keikahtaa. Ajatus tosiaan oli vain valmentautua vankilavuosia varten, ei yliharjoitella itseään täysin uuvuksiin.
peräsuolimuron argumentit ja perusteet loppuvat varsin pian, kun asiaa aletaan puhua.
Ja peräsuolimuron suusta lentelee äidin tisseistä imetty maito ja häpykarvat.
Tuossa on esimerkki miltä näyttää, kun argumentit ja perustelut loppuvat:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8623136/40994767
peräsuolimuro kirjoitellut "winkkarilaisen" nimissä. Olisit homopornorunkkari keksinyt edes jotain vähän omaperäisempää.
Ja peräsuolimuron suusta lentelee äidin tisseistä imetty maito ja häpykarvat.
IHKA OMAAN PERÄSUOLEESI JA PYSYÄ KANS SIELLÄ.
Emme tarvitse sinun täysin tyhmiä juttujasi palstalla.
paineesi mielummin siihen homopornosi runkkaamiseen kuin tälle palstalle epäloogisuuksinesi.
Ja peräsuolimuron suusta lentelee äidin tisseistä imetty maito ja häpykarvat.
Fiksumpi ihminen pitää provoilussakin laatua. Sinun fantasiasi ovat yksinkertaisesti sairaita.
Mene hoitoon.
ja järjen vähyys vaivaa pökälettä.
Ja WC-pökäleen suussa maistuu toisen pökäleen perskarvat.
peräsuoli-olli viisastelee, imeskele itse niitä kusenpolttamia pillunkarvoja, joita ole varastellut uimahallin
naistensaunan lauteiden alta ja säilönyt pakastimeen äidin tekemien lihapullien viereen.