takan maalaus?

Ostin mökin muutama vuosi sitten ja siellä on muurattu takka ja pinta on maalattu valkoiseksi maalilla.
Nyt on tullut ongelma maali hilseilee keväisin aina pois,varsinkin yläkerran osalta hormi on aika ruman näköinen.
Olen miettinyt millä sen voisi maalata että maali pysyisi,luulen että nykyinen maali on jotain lateksi maalia,en tiedä,enkä voi kysyä takan tekijältä asiaa enää.
Pitäisikö koko takka piippuineen tehdä uusiksi?
Mökki on talvet kylmillään.
Punaisesta tiilestä takka piippuineen on tehty.
63727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen pinnoittanut tiilitakan ja hormin antiikkilaastilla.
Se on kuin maalia, levitetään siveltimellä tai telalla ja pinnansta voi tehdä mieleisensä esimerkiksi katuharjalla.
Tuolla on myös helppo uusintakäsitellä pelkästään takan suulukkujen yläpuoli kun se nokeentuu vuosien varrella.
Saatta olla, että sinulla se nykyinen maali pitäisi ensin poistaa.

Äänestä
  • tässä hommassa kyllä se vanhan maalin poisto on suurin homma. Mekaaninen tai kemiallinen? Hiekkapuhallus varmaan on pois laskuista ? Höyrypainepesu

    Mekaanseen poistoon on tämä Hiltin tähän hommaan tarkoitettu pikkurälläkkä paras siihen kuuluvalla imurilla ja sopivalla kuppilaikalla kaikki saa vuokraamista. Jos otat hiltin valmiin paketin vältyt pölyltä ja homma käy. Tämä vältyt pölyltä on vähän suhteelista eli kaikki televisiot sun muut kannattaa suojata .

    Saumat tosin on vähän ongelmallisia ja vaatia vähän kärjellä työnskentelyä ja tämä lisää pölyä.

    Nitro morse on sitten tämä kemiallinen vaihtoehto purkista selviää tarkemmat ohjeet. On vaan niin vitun kallista noin isoon projektiin kun joudut ostamaan sen rautakaupasta. Ja ´sitten on vielä se jälkipesu kun varmaankaan et painepesuria voi sisällä käyttää jos nyt kuitenkin voit niin Diselkäyttöisellä höyrypainepesurilla hoitaa homman tosin vaatii vielä voimavirran.

    Eli raaputa vain irtonainen maali pois ihan kevyesti tälläisellä venekaapimella. Sitten vaan se antiikkilaasti sammaten pintaan ja sitten jos irtoo lisää niin paikkaat samalla laastilla

    Äänestä

  • rappari myös kirjoitti:

    tässä hommassa kyllä se vanhan maalin poisto on suurin homma. Mekaaninen tai kemiallinen? Hiekkapuhallus varmaan on pois laskuista ? Höyrypainepesu

    pese vanha maali hunajan ja piimän sekoituksella,anna kuivua 2 pvä.Maalaa Miranolilla ja ikuinen pito on siinä.Eikä maksa niksi mitään.

    Äänestä

  • rappari myös kirjoitti:

    tässä hommassa kyllä se vanhan maalin poisto on suurin homma. Mekaaninen tai kemiallinen? Hiekkapuhallus varmaan on pois laskuista ? Höyrypainepesu

    Mekaanseen poistoon on tämä Hiltin tähän hommaan tarkoitettu pikkurälläkkä paras siihen kuuluvalla imurilla ja sopivalla kuppilaikalla kaikki saa vuokraamista. Jos otat hiltin valmiin paketin vältyt pölyltä ja homma käy. Tämä vältyt pölyltä on vähän suhteelista eli kaikki televisiot sun muut kannattaa suojata .

    Saumat tosin on vähän ongelmallisia ja vaatia vähän kärjellä työnskentelyä ja tämä lisää pölyä.

    Nitro morse on sitten tämä kemiallinen vaihtoehto purkista selviää tarkemmat ohjeet. On vaan niin vitun kallista noin isoon projektiin kun joudut ostamaan sen rautakaupasta. Ja ´sitten on vielä se jälkipesu kun varmaankaan et painepesuria voi sisällä käyttää jos nyt kuitenkin voit niin Diselkäyttöisellä höyrypainepesurilla hoitaa homman tosin vaatii vielä voimavirran.

    Eli raaputa vain irtonainen maali pois ihan kevyesti tälläisellä venekaapimella. Sitten vaan se antiikkilaasti sammaten pintaan ja sitten jos irtoo lisää niin paikkaat samalla laastilla

    Kuumailmapuhaltimella ja teräslastala maali lähtee kätevästi.

    Äänestä

  • niksi... kirjoitti:

    Kuumailmapuhaltimella ja teräslastala maali lähtee kätevästi.

    tätä parasta vaihtoehtoa.

    Äänestä

Kiitos teille vastanneille,lämpöpuhallin varmaan oiva apu maalin poistossa.
Vanha maali oli jotain vesiohenteista koska pyyhiessä lähti valkoista pyyheehin.
Pitää kesällä ottaa homma työnalle ja jos sitä antiikkilaastia kokeilisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uusi takkako? kirjoitti:

Ostin mökin muutama vuosi sitten ja siellä on muurattu takka ja pinta on maalattu valkoiseksi maalilla.
Nyt on tullut ongelma maali hilseilee keväisin aina pois,varsinkin yläkerran osalta hormi on aika ruman näköinen.
Olen miettinyt millä sen voisi maalata että maali pysyisi,luulen että nykyinen maali on jotain lateksi maalia,en tiedä,enkä voi kysyä takan tekijältä asiaa enää.
Pitäisikö koko takka piippuineen tehdä uusiksi?
Mökki on talvet kylmillään.
Punaisesta tiilestä takka piippuineen on tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu